New Jerusalem
   Koti      ÄLYKKYYDEN KEHITTÄMINEN      1. LUKU: LYHYT ELÄMÄKERTA
Emanuel Swedenborg  1688-1772
 

"Ja pyhän kaupungin --minä
näin laskeutuvan alas taivaasta..."
 
 
Auringolla vaatetettu vaimo (Ilm.12:1)
 
 
 
 
 
 
 

Yhdistyksemme tarvitsee
julkaisutoimintaansa varten
taloudellista tukea. Avustukseen
liittyvissä asioissa, ystävällisesti
pyydetään ottamaan  yhteytt
sähköpostiosoitteeseen:

 

 

EMANUEL ‑ JUMALA KANSSAMME

 

POHJOLAN ARISTOTELES

 

RAJALLA

 

VALAISTUNUT OPETTAJA

 

KIRJALLISUUTTA

 

 

 

 

 

1. LUKU

 

 

LYHYT ELÄMÄKERTA:

Emanuel Swedenborgin kehitys luonnonfilosofista teo­logiksi

 

 

”Miksi minut ‑ filosofi ‑ on tähän valittu? Syynä on ollut se, että ne henkiset asiat, jotka nyt ilmoite­taan, voitaisiin opettaa ja ymmärtää luonnollisesti ja järkevästi, sillä henkisillä totuuksilla on vastaavai­suutensa luonnon totuuksissa, joihin ne päätyvät ja joiden yläpuolella ne pysyvät. Se, että kaikilla ihmisen ja maailman asioilla on henkinen vas­taavai­suutensa, selviää teoksesta Taivas ja helvetti, kohdat 87‑102 ja 103‑115. Siksi Herra johdatti minut ensin luonnontieteisiin ja siten valmisti minua tehtävääni vuodesta 1710 aina vuoteen 1744 asti, jolloin taivas avattiin minulle. Näin jokainen ihminen myös johdate­taan hen­kisiin asioihin luonnon asioiden avulla, sillä ihminen on syntyessään luonnollinen (naturalis), tulee kasvatuksen kautta moraaliseksi (moralis) ja syntyy lopuksi Herran avulla henkiseksi (spiritualis). Lisäksi Herra on sallinut minun rakastaa totuuksia henkisesti, ei siis kunnian tai rik­kauden tähden, vaan totuuksien itsensä tähden. Sillä se, joka rakas­taa totuuksia totuuksien itsensä tähden, se näkee ne Herrasta käsin, sillä Herra on Tie ja Totuus (Joh. 14: 6). Mutta se, joka rakastaa totuuksia kun­nian ja rik­kauden tähden, se näkee ne omasta itses­tään käsin, ja nähdä totuudet omasta itsestään käsin on sama kuin nähdä vääryyksiä. Vääryyksistä va­kuut­tautuminen on sulkenut Kirkon, ja siksi totuuksista järkevästi va­kuuttautuminen avaa sen. Kuinka muuten kukaan voisi ymmärtää, havaita ja vastaanottaa henkisiä asioita, jotka ovat tuonpuoleisia? Paavillinen dogmi, että ymmärrys on teo­logisissa asioissa pidettä­vä uskon ala­mai­sena, jonka dog­min myös reformoidut ovat hyväksyneet, on jälleen sul­kenut Kir­kon. Mikä muu kuin Herran valaisema älykkyys (intel­lectus a Domino illustratus, suom. huom.)

voisi avata sen?”

 

 

Swedenborgin kirje Friedrich Oetingerille marraskuuta 1766

 

 

          Emanuel Swedenborgin elämäkerta on kuvaus uudesti­syn­ty­mis­prosessista, missä hän kohoaa vähitel­len luonnon totuuk­sien valosta henkisen totuuden valoon. Hänen henkinen älyk­kyytensä lisääntyy vuosi vuodelta, ja 56‑vuotiaana hän ylittää sen rajan, joka erottaa luonnon ja hengen maailman toisistaan. Tämän jälkeen hän ei ole enää totuu­den­etsijä, vaan valaistunut opettaja, jonka kirjoitukset heijastavat varman totuuden tyyntä paljastamista.

 

          Swedenborgin elämä voidaan jakaa kolmeen eri ajan­jaksoon. En­simmäinen käsittää lapsuuden ja ylioppilasajat eli vuodet 1688‑1709. Toinen jakso on hänen luonnontie­teellis­filosofinen luomiskautensa vuo­sina 1710‑1744. Kolmannen jak­son muodostavat vuodet 1745‑1772, jolloin hän kirjoitti laa­jat teologi­set teoksensa ja seurusteli henkisen maailman asuk­kaiden kanssa.

 

 

EMANUEL ‑ JUMALA KANSSAMME

 

 

Emanuel Swedenborg syntyi Tukholmassa 29. tammikuuta 1688. Hänen isänsä oli kuuluisa ruotsalai­nen pappi Jesper Svedberg. Jesper toimi Emanuelin syntyessä hovisaarnaajana Tukholmassa, ja hänestä tuli vuonna 1702 Skaran piispa. Piispa Svedbergin jälkeläiset aateloitiin vuon­­­na 1719 ja nimi Svedberg muutettiin Swedenborgiksi.

 

          Emanuelin lapsuudesta tiedetään vähän. Hän oli yh­deksänlapsisen perheen kolmas lapsi ja toinen poika. Äiti kuoli pojan ollessa kahdeksan ikäinen. Perhe oli varakas, mikä mah­dollis­ti Emanuelin uppoutumisen vuosi­kymmeniksi opin­toi­hin ja kirjoittamiseen. Emanuel hankkikin itsel­leen lähes kaiken tuon ajan tieteellisen tiedon, samoin hallitsi yhdeksää kieltä sekä opetteli useita käytän­nön ammatteja. Hänen kir­jallinen tuo­tantonsa on todella valtava: luonnontieteellis­filosofiset kirjoitukset vuo­silta 1710­­-1744 käsittävät lähes kaksi hylly­metriä ja teologiset teokset vuosilta 1745‑1772 saman ver­ran. Hän kirjoitti latinaksi, mikä oli tuon ajan oppi­neiden kieli. Myöhemmin hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Nimi Emanuel on johdettu hepreas­ta ja tar­koittaa ”Jumala kanssamme”. Tällä nimellä Jesper Svedberg halusi muistuttaa poikaansa Jumalan läsnäolosta ja yhteydestä. Emanuelin isällä on nähtä­västi ollut suuri vaikutus poikansa henkiseen kehityk­seen. Jesper Svedberg oli voi­makas per­soonallisuus. Hän oli kuuluisa suorapuheisuudestaan ja rehelli­syy­destään. Hänen uskonnollisuutensa oli syvää ja lapsen­omaista luotta­musta Jumalan ohjaukseen. Vaikka hän toimi muutaman vuoden myös teologian professo­rina Uppsalassa, ei hän juuri arvos­tanut dogmatiikkaa, vaan katsoi kristillisen elämän perustuvan Kymmenen Käskyn nou­dattamiseen sekä hyödylliseen käy­tännön elämään. Hän oli tässä suh­teessa poikkeus Ruotsin mahtavan luterilaisen kirkon papistossa, joka tuohon aikaan oli kiinnostunut enemmän politiikasta kuin uskonnosta.

 

          Vaikka Jesper Svedberg oli luterilaisen kirkon piispa, hän oli kui­tenkin monessa suhteessa Lutherin vastustaja. Ku­ten myöhemmin Ema­nuel hylkäsi hän­kin Lutherin opin ”yksin uskosta”, jonka hän katsoi tuottavan turmelusta kirkon jäse­nissä. Hän jopa syytti Lutheria väärästä Raamatun kään­nök­sestä, johon Luther oli omasta päästään lisännyt sanan ”yksin”, kun oli kyse Paavalin roomalaiskirjeestä (Room. 3: 28), ja huomautti, ettei sitä sanaa ollut alkuperäisessä tekstissä. Huo­limatta roh­keista mielipi­teistään Jesper ei kuitenkaan jou­tunut opillisiin kiistoihin tai vaikeuksiin ammatissaan. Näh­tävästi Emanuel peri isältään rohkean ja rehellisen luon­teen­sa.

 

          Emanuelin alkeisopetuksesta tiedetään vähän. Perus­tie­dot hän sai yksityisopettajalta, ja yhdentoista ikäisenä hän kir­joittautui Uppsalan yli­opistoon. Per­heen tuttavapiiri koostui tuolloin lähinnä kirkollisista ja akateemisista henkilöistä. Pää­paino yliopisto‑opin­noissa oli klassisilla kie­lillä ja kirjallisuu­della, mutta myös matematiikassa ja luonnontieteissä Emanuel hankki hyvät tiedot. Opinnot Uppsalassa päättyivät vuonna 1709 filosofiseen väitöskirjaan. Seuraavana vuonna Emanuel matkusti Lontooseen syventämään tietojaan matematiikassa ja luonnontieteissä.

 

          Emanuelin henkisistä kokemuksista lapsuusvuosina tie­detään vä­hän. Hän kertoo kuitenkin hallinneensa jo lapsena eräänlaisen meditaa­tiotekniikan, jolloin hänen hengityksensä hidastui hänen miettiessään uskonnollisia asioita ja hän joutui eräänlaiseen transsiin. Kirjees­sään Gabriel Beyerille 14. marraskuuta 1769 Sweden­borg kertoo:

”Neljännestä kymmenenteen ikävuoteeni asti ajattelin alinomaa Jumalaa, autuutta ja ihmisten henkisiä kär­simyksiä, ja monta kertaa ilmaisin asioi­ta, jotka ihme­tyttivät vanhempiani, niin että he sa­noivat enkelien puhuvan kauttani. Kuudennesta kahteentoista kes­kus­telin mielelläni pappien kanssa uskosta. Sanoin, että uskon elämä on rakkaus, ja että se rakkaus, joka antaa elämän, on rakkaus lähimmäiseen, ja että Jumala antaa uskoa jokaiselle, mutta vain ne ottavat sen vastaan, jotka lähimmäi­senrakkautta käytännössä har­joittavat. Tällöin en tiennyt muusta uskosta, kuin että Jumala on maail­man luoja ja sen ylläpitäjä ja että Jumala antaa ihmiselle ymmärrystä ja hyvää tahtoa sekä muuta niistä johtuvaa. Silloin en tiennyt mitään tuosta oppineiden uskosta, joka väittää, että Isä Jumala lukee Poikansa vanhurskauden kenen tahansa hyväksi, mil­loin vain tahtoo, vieläpä sellaisillekin, jotka eivät ole katuneet ja tehneet pa­rannusta. Ja jos olisin sellaisesta uskosta kuullut, olisi se silloin, samoin kuin nytkin, käynyt ymmärrykseni ylit­se.”

 

Myöhemmin teologina Swedenborg korostaa lapsuu­den viat­tomuuden, samoin uskonnollisten kokemusten merkitystä ai­kui­sen uudesti­synty­mi­sessä: lapsuuden viattomuus ja uskon­nollisuus muodostavat ihmisen tajuntaan eräänlaisen henkisen vastaanottimen, joka ottaa vastaan virtausta si­simmästä tai­vaasta aikuisiän uudestisyntymisprosessissa. Kaitselmuksen ohjaus kohti henkistä tehtävää näkyy jo Sweden­borgin lapsuudessa.

 

 

POHJOLAN ARISTOTELES

 

 

Syksyllä 1710 Emanuel matkusti Lontooseen syven­tämään tieto­jaan matematiikassa ja luonnontieteissä. Matka Lontoo­seen ei ollut vailla vaaroja. Hän oli peräti neljä kertaa hengen­vaarassa. Ensin Sweden­borgin laiva ajoi karille lähestyessään Englannin rannikkoa. Tämän jälkeen meri­rosvot hyökkäsivät laivaan. Seuraavana iltana brittiläiset sotilaat ampui­vat Swe­den­borgin laivaa luullen sitä tuoksi merirosvo­laivaksi. Kun laiva vihdoin saapui Thames‑joen suulle, Swedenborg oli vähällä tulla hirte­tyksi, koska hän oli tietämättään rikkonut karanteenimääräyksiä, jotka oli­vat astuneet voimaan Ruotsissa puhjenneen ruton vuoksi. Sweden­borgilla ei nimittäin ollut vaadit­tua terveystodistusta, mistä huolimatta hän astui maihin eräiden maanmiestensä houkuttelemana. Ema­nuel juuri ja juuri vältti hirsipuun. Vuosia myöhem­min hän näki kerran unen, jossa hän istui Jeesuksen sylissä. Jeesus kysyi häneltä hymyil­len, oliko hänellä terveystodistus. Uni viittasi tähän matkaan ja tarkoit­ti, että jumalallinen Kaitselmus oli suojellut hänen opis­kelunsa aloittamisen Lontoossa.

 

          Emanuelin opintomatka kesti yli neljä vuotta. Oltuaan kaksi vuotta Lontoossa hän opiskeli vielä Hollannissa, Rans­kassa ja Saksassa. Palat­tuaan vuon­na 1715 Ruotsiin hän oli hankkinut perusteelliset tiedot ai­kansa matematiikassa ja luon­nontieteissä. Poikkeuksellisen lahjakkaana ja ahkerana nuo­rukaisena hän oli hankkinut matkallaan myös useita käy­tännön ammatteja. Hän oli tarkoituksellisesti asunut aina eri ammatti­miesten luona ja siten opetellut samalla heidän tai­tonsa. Näin hän oli oppinut kellosepän ja puusepän taidot, opetellut val­mistamaan matemaat­tisia instrumentteja ja vas­kisoittimia sekä harjaantu­nut linssien hionnassa ja metal­linkaiverruksessa. Elä­mänsä muissa vaiheissa hän oli lisäksi opiskellut urku­jensoittoa, kirjansidontaa ja marmoriupotusta. Hän teki mat­kallaan myös tieteellisiä keksintöjä, joista mainit­takoon sukel­lus­veneen ja lentokoneen luonnokset, suunnitel­mat erään­laisesta kone­kivääristä, kanavan sulkulaitteisto sekä mene­telmä ihmisen halujen ja mieltymysten arvioimiseksi ana­lyysin avul­la. Hän oli myös ensimmäisiä lentokoneen ke­hit­täjiä, ja hänen lentokoneluonnoksensa osoittaa siiven aero­dynamiikan ymmärtämistä. Myöhempi aika on toteut­tanut mo­net hänen keksinnöistään.

 

          Emanuel ei tänä aikana unohtanut uskonnollista­kaan elämää. Hän noudatti tarkoin päiväkirjaansa kirjoittamiaan elä­misen ohjeita. Ne olivat:

 

         

         1. Luettava ja mietiskeltävä ahkerasti Jumalan Sanaa.

2. Oltava tyytyväinen Jumalan Kaitselmuksen ohjauk­seen.

         3. Käyttäydyttävä sopivasti ja pidettävä omatunto puh­taana.

4. Toteltava määräyksiä, suoritettava uskollisesti työt ja muut velvollisuudet sekä oltava hyödyksi yhteis­kun­nalle.

 

 

Palattuaan Ruotsiin Emanuel ryhtyi `toimittamaan Ruotsin ensim­mäistä tieteellistä aikakauskirjaa nimel­tä Daedalus Hyper­­boreus. Se ilmes­tyi ruotsiksi ja kiinnosti kovasti sil­loista kuningasta Kaarle XII:ta. Vuonna 1716 hänet nimi­tettiinkin ylimääräiseksi asessoriksi Ruotsin kuninkaalliseen kaivoslautakuntaan. Virka oli palkaton, ja vasta vuonna 1724 hän sai palkallisen asessorin toimen samassa lautakunnassa. Sitä ennen hän oli elänyt isänsä ja omaisuu­tensa turvin.

 

          Hän jatkoi edelleen luonnontieteiden tutkimista ja toi­mitti useita pieniä teoksia eri aloilta. Hän oli kuitenkin aivan liian paljon edellä maansa tieteel­listä tasoa, joten hänen teok­siinsa ja uudistuksiinsa - joista monet myöhempi aika on toteuttanut - suhtauduttiin penseästi. Hän kirjoittaa ystävälleen Erik Benzeliukselle: ”Matemaattisia keksintöjäni pidetään uutuuksina, joita tämä maa ei voi sietää. Joka vuosisadalla on tarpeeksi niitä, jotka tallaavat ennen kuljettua latua, mutta tuskin kuutta tai kym­mentä, jotka kykenevät luomaan sellaista uutta, jota ei voida järjellä eikä todistuskappaleilla kumota.”

 

          Emanuel koki näihin aikoihin myös onnettoman rak­kauden ja päätti olla menemättä koskaan naimi­siin. Tämän pää­töksensä hän myös piti. Vastakkaisen sukupuolen seura kyllä suuresti miellytti häntä, mutta hänen tärkeä tieteellinen työn­sä vaati taloon täydelli­sen hiljaisuuden. Myös lapsiin hän oli mieltynyt, ja naapuriston lapset pitivät hänestä usein enem­män kuin omista vanhemmistaan.

 

          Swedenborg suunnitteli jo muuttamista ulkomaille, mut­ta se jäi vain yhteen ulkomaanmatkaan, jonka hän teki Saksaan ja Hollantiin vuosina 1721‑1722. Tällä matkalla hän tutki kaivosteollisuutta ja julkaisi matkan aikana useita tieteellisiä teoksia ja keksintö­jä. Teokset käsittelivät kemiaa, fysiikkaa, geologiaa ja mineralogiaa. Ne saivat kiitettävän arvos­telun tieteellisissä aikakausjulkaisuissa.

 

          Saatuaan vakinaisen toimen kaivoslautakunnassa Swe­denborg ryh­tyi valtavalla työkyvyllään tutkimaan metallur­giaa. Tällä alalla hän saa­vuttikin suuren kansainvälisen mai­neen. Hän harrasti edelleen tieteel­listä kirjoittamista, ja hänen seuraava teoksensa Opera Philosophica et Mine­ralia (Filoso­fisia ja mine­ralogisia töitä) ilmestyi vuonna 1734. Tämä teos samoin kuin samana vuonna ilmestynyt De Infinito osoittavat Sweden­borgin kehittyneen ajattelussaan jo niin pitkälle, ettei­vät hänen aika­lai­sensa eivätkä myöhempien aikojen tie­de­miehetkään ole pystyneet enää häntä seuraamaan. Sweden­borgille eivät riit­täneet pelkät tieteen tosi­asiat. Ne olivat hänestä vain ulkoisia merkkejä jostakin sisemmästä pro­ses­sis­ta, ja hän halusi selvittää luonnonilmiöiden alkusyyt. Myö­hem­­min teologina Swedenborg esittää älykkyyden kehittä­misen mekanismin, joka on itse asiassa juuri sisempien ja yhä sisempien syysuhteiden li­sääntyvää havaitsemista.

 

          Opera Philosophica et Mineralia käsitti kolme laajaa osaa. Ensimmäinen ‑ Principia ‑ on filosofinen esitys siitä, kuin­ka äärellinen syntyi äärettömästä. Se käsittelee myös pla­neettojen syntyä, magneettisia ilmiöitä sekä auroja ja eetteriä. Principia on yksi ihmiskunnan historian nerokkaimpia luon­non­tieteelli­siä teoksia, jonka tulisi kuulua jokaisen fyysikon ja filosofin käsikirjastoon. Esimerkiksi sellaisen nyky­ajan tie­teel­lisen kömmähdyksen kuin maailmaneetteri­hypoteesin hylkää­misen asemasta voimme lukea Principiasta tarkan kuvauksen eetterin synnystä ja olemuksesta. Moni sähkömagneettisista ilmiöistä kiinnostunut voi lukea siitä selityksiä, joita nykyajan fysiikka ei ole pystynyt löytämään.

 

          Sekä Principia että De Infinito osoittavat Sweden­borgin ajattelun tehneen laadullisen harppauksen. Niissä ei enää puhu nerokas tiedemies, vaan todella syvällinen filosofi, jolle tiedot ovat vain ymmärryk­sen apu­keino. Näissä teoksissaan Sweden­borg loi aivan uuden filosofisen termi­nologian, jota ilman ei hänen käsittelemiään ilmiöitä voi ymmärtää. Samalla nämä teokset tulivat niin vaikeatajuisiksi, että ne jäivät kes­kin­kertaisten oppineiden piirin ulkopuolelle. Opera Philosophica et Mine­ralia -teok­sen .toinen ja kolmas osa käsittelivät raudan ja kupa­rin metallurgiaa. Lähinnä näiden metallurgisten teosten ansiosta Swedenborg valittiin Ruotsin tiede­akatemiaan ja Pie­tarin tiedeakatemia kutsui hänet kirjeenvaihtajajäsenekseen.

 

          Swedenborgin ajattelun kehittymisen todellinen syy oli siinä, että hän tänä aikana yhä lähemmin hakeutui Jumalan johdatukseen, mistä kaikki tosi älykkyys on lähtöisin. Prin­cipian ensimmäisessä luvus­sa ”Keinoista, jotka johtavat to­delliseen filosofiaan ja todellisesta filoso­fista” on kohta, joka sopisi ohjeeksi myös nykyajan filosofeille ja tiede­miehille: ”Ilman äärimmäistä omistautumista Ylimmälle Olen­nolle ei kukaan voi olla täydellinen ja todella oppi­nut filosofi. To­dellinen filoso­fia ja Jumaluuden hal­veksunta ovat vastakohtia. Äärettömän Olennon kunnioitusta ei voi koskaan erottaa filo­sofiasta. Joka kuvittelee olevansa viisas, vaikka hänen viisau­tensa ei opeta häntä tunnustamaan Jumalallista ja Ääretöntä Olentoa, eli joka luulee omistavansa viisautta ilman tietoa Jumaluudesta, ei omaa lain­kaan viisautta.” Kukapa nykyajan filosofi ajattelisi näin. Mutta eivätpä nykyajan filosofit näe­kään kieli­peliensä ulko­puolelle.

 

          Swedenborg oli tuohon aikaan myös ahkera polii­tikko. Vuodesta 1719 vuoteen 1761 asti hän otti jatkuvasti osaa sukunsa edustajana aa­telissäädyn istuntoihin valtiopäivillä. Hän teki useita toteutuk­seen joh­taneita ehdotuksia mm. valtion rahatalouden hoidosta. Näissä ehdotuksissaan hän osoitti te­rä­vää älyä ja kaukonäköisyyttä ja sai tunnus­tusta monilta joh­tavilta virkamiehiltä.

 

          Principian ja De Infiniton jälkeen Swedenborgin mie­len­­kiinto alkoi yhä enemmän suuntautua ihmisruu­miin ja sen alkuvoiman ‑ sielun ‑ tutkimiseen. Hänel­lä oli ennestään hyvät tiedot anatomiassa ja fysiolo­giassa, mutta vuonna 1736 hän lähti vielä ulkomaan­matkalle täyden­tämään tietojaan niissä. Matka suun­tautui Hollantiin, Ranskaan ja Italiaan. Hän luki kirjastoissa alan parhaita teoksia, kuunteli luentoja sekä otti osaa demonstraatioihin. Tämän neljä vuotta kestäneen mat­kansa tuloksena hän julkaisi vuonna 1740 Amsterdamissa yhden tärkeimmistä luonnontie­teellisistä teoksistaan – Oeco­nomia Regni Animalis (Sielun valtakunnan talous). Oeco­nomia käsitteli veren koostumusta, veren­kiertoa, sydäntä, val­timoita ja laskimoita, sikiön verenkiertoa, aivoja ja aivojen kuo­rikerrosta. Swedenborg pyrki nimenomaan anato­mian ja fysiologian avulla saamaan selville henkisen voiman ‑ sielun ‑ luonteen. Tässä teoksessaan hän myös esittää nerokkaan oppin­sa asteista ja sarjoista, joka yhdistettynä kokeelliseen ja havainnolliseen tietoon johtaa luonnon totuuksien sisempään ymmärtä­miseen. Teoksen luku ”Ihmisen sielu” on ihastuttanut monia sellaisia totuudenetsijöitä, joiden filosofisia tarpeita nykyajan tiedemiesten tulokset eivät ole tyydyttäneet.

 

          Swedenborg itse ei kuitenkaan ollut täysin tyyty­väinen Oecono­miaansa, vaan suunnitteli vielä perus­teellisemman ana­tomiaa ja fysiolo­giaa käsittelevän teoksen kirjoittamista. Tätä varten hän keräsikin hyvin laajan aineiston. Tämän kirjan ‑ Regnum Ani­male (Sielun valtakunta) ‑ kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin Haagissa 1744 ja kolmas osa Lon­toossa 1745. Kokonaisuudessaan se oli suunniteltu ilmesty­väksi 17:nä osa­na, mutta työ jäi kesken. Sweden­borgin kuoleman jälkeen on teoksen muita osia käännetty ja julkaistu englanniksi.

 

          Regnum Animale on Swedenborgin tieteellisen työn kruu­nu. Vaik­ka anatomia ja fysiologia ovatkin keränneet pal­jon uutta tietoa Sweden­borgin ajan jälkeen, ovat Oeconomia ja Regnum Animale ‑ puut­teistaan ja virheistään huolimatta ‑ tieteenfilosofisen lähtökohtansa puolesta aikaamme edellä, sillä ne ovat ainoat teokset, joissa ihmisen fysiologiaa tarkas­tel­laan epäjatkuvien asteiden avulla (epäjatkuvia asteita käsit­telen luvussa Filosofiset metodit ja peruskäsitteet). Turhaan ei Swedenborg valinnut Oeconomian motoksi seuraavia Senecan lauseita: ”Ainoastaan harvoja palvelemaan on syntynyt mies, joka ajattelee vain oman aikansa ihmisiä. Tuhansia vuosia ja monia sukupolvia on vielä edessä. Luo kat­seesi heihin, vaikka hiljaisuus lepääkin oman aikasi yllä. Kerran tulevat ne, jotka ajattelevat puolueettomasti.”

 

          Vuonna 1903 kansainvälisessä anatomien kongres­sissa Heidel­bergissä syntyi sensaatio, kun professori Gustaf Retzius esitteli Sweden­borgin anatomisia saavutuksia, jotka olivat ai­van uudenaikaisen tutki­muksen mukaisia. Etenkin Sweden­borgin aivofysiolo­gisten kirjoitusten havaittiin sisältävän yllät­tävän uudenaikaisia havaintoja.

 

          Swedenborgin nerokkuus anatomina ja fysiologina pe­rus­tuu hänen tieteellisiin metodeihinsa. Hän kutsuu niitä opeiksi muodoista, järjestyk­sestä, sarjoista ja asteista, muu­­tok­­sista sekä edustuksista ja vastaa­vai­suuksista. Hän vertasi oppiensa merkitystä totuu­den etsinnässä infinitesi­maali­las­kennan merkitykseen fysiikassa. ”Ilman sitä (hän kutsuu näitä oppeja yleis­nimellä ’universaalien matemaattinen filosofia’, johon hän tässä viittaa; suom. huom.) voimme aiemmin lähestyä kuuta kuin tutkia sielua”, hän kirjoittaa erään aivo­fysiologisen käsikirjoituksensa johdan­nossa. Tässä yhtey­dessä en voi tarkemmin käsitellä Sweden­borgin meto­dologisia oppeja. Luvussa Filosofiset meto­dit ja peruskäsitteet esittelen aste‑ sekä edustus- ­ja vastaavaisuusopin alkeita.

 

          Swedenborgilla olisi paljon sanottavaa nykyajan yksi­silmäiselle tie­teenfilosofialle, mutta lainaan tässä vain otteen Swedenborgin esitelmästä Ruotsin kuninkaalliselle tiedeaka­temialle 14. joulukuuta 1740:

 

”On ole­massa kaksi eri tapaa ottaa selvää niistä luonnossa olevista asioista, jotka ovat joko avoimesti edessämme tai piilossa katseel­tamme ‑ nimittäin a priori, eli se mitä kutsutaan synteettiseksi me­todik­si, ja a posteriori eli analyyttinen metodi. Molemmat ovat vält­tämättömiä yhtä ja samaa asiaa tarkastelta­essa ja sel­vitettäessä, sillä tarvitaan sekä valo a priori että koke­mus a posteriori. Kun nyt muinaisai­kojen oppineet seu­rasivat ensin mainittua valoa niin laa­jasti ja syvästi kuin vain mahdollista, niin myö­hemmän ajan op­pineet eivät taas olleet taipuvai­sia antamaan todis­tusarvoa mille­kään ellei kokemus sitä vahvistanut. Niin myös muutamat nyky­ajan oppineet näyttävät sopineen siitä, että anne­taan ajatuksen levätä ja tehdään sellaisia kokeita, joilla voidaan vedota aisteihin toivossa, että jonakin päivä­nä kokemukset voidaan yhdistää teo­riaksi. Sillä koke­mus ilman asiaan tunkeutuvaa ymmärrystä on oppia vailla olevaa tietoa ja ikään kuin perusta ilman sille pysty­tettyä rakennusta. Ulkoisilla aisteilla tehdyt havainnot antavat vain tuloksia ja tietoa asioista, joita ym­mär­ryksen tulisi tutkia ja tehdä niistä johto­päätöksiä. Juuri sellainen on laadultaan järkevä olento, jonka ylemmyys eläimiin on siinä, että hän voi käyttää ym­mär­rystään niihin asioihin, joita kokemuksen avulla on hankittu.”

 

Regnum Animale päätti Swedenborgin loistavan uran tiede­mie­henä. Professori Anders Retzius kiteyt­tää Swedenborgin aseman tiede­miehenä Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian kokouksessa 9. huhtikuu­ta 1845 pitämässään esitelmässä seu­raavasti:

 

”Tähän aikaan Swedenborg esiintyi myös anatomisten ja fysio­lo­gisten kirjoitusten tekijänä. Aiemmin hän oli kunnostautunut mate­maatikkona, fyysikkona, kemistinä, mineralogina ja geologina. Omaten suunnat­tomat tiedot kaikissa tieteissä hän halusi vielä löy­tää tien tietoon itse ihmisen sielusta ja tunkeutua inhimillisen ajatuksen kor­keimmille kerroksille. Tämä päämäärä mielessään hän kirjoitti teoksensa Regnum Animale ja Oeconomia Regni Animalis, ja jälkimmäi­nen teos on nyt uudelleen julkaistu Wil­kinsonin englanniksi kääntämänä Lontoos­sa. Haller tosin antaa hyvän arvostelun Oeconomiasta julkaisussa Bibliotheca Anatho­mica, mutta tämän lisäksi ei Swedenborgin fysiologisia teoksia ole luettu tai ym­märretty viime aikoihin asti. Regnum Animale on nyt jälleen ilmaantunut meille kuin ihmeenä. Siinä tapaa ideoita, jotka kuuluvat aivan nykyaikaan. Laajuutensa sekä johtopäätöstensä ja tarkoitustensa suhteen teosta voi verrata ainoastaan Aristoteleen te­oksiin. Voidaan olettaa, että kuluu vielä vuosikym­meniä, ennen kuin sille osataan antaa todellinen arvo. Lopetettuaan fysio­logiset työnsä Swedenborg siirtyi sielun etsinnästä tut­kimaan henkistä maailmaa ja uskontoa, mistä tutki­muksesta hän onkin saanut it­selleen monia kannattajia eri puolilta maailmaa.”

 

 

RAJALLA

 

 

Regnum Animalen ollessa vielä tekeillä Sweden­borg ryhtyi kir­joittamaan hieman erikoislaatuista teosta nimeltä De Cultu et Amore Dei (Jumalan palvelemisesta ja rakastamisesta). Kolmiosaisen teoksen kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin Lon­toossa 1745. Kolmas osa jäi julkai­se­matta. Teos on luomis­kertomuksen kuvaus, jossa runollista mielikuvitusta on höys­tetty syvillä tieteellisillä oivalluksilla.

 

          Swedenborgin henkinen älykkyys oli vuodesta 1710 vuo­­­­teen 1744 auennut yhä enemmän ja enemmän ja nyt hän seisoi sillä rajalla, jolta on vain askel henkisen näön täy­delliseen avautumiseen. De Cultu et Amore Dei ‑teoksessa esiintyy jo monia aiheita luonnon ja hengen vastaa­vai­suudesta sekä ideoita, jotka kirkastuvat hänen teologisissa teoksissaan.

 

          Näihin aikoihin Swedenborgilla oli paljon omitui­sia koke­muksia. Hän näki yliluonnollisia valoja sekä ihmeellisiä unia, joiden merkitystä hän yritti päivisin selittää. Hänen ulko­nainen käyttäytymisensä ei kuiten­kaan muuttunut, eikä ympä­ristö huomannut hänessä mitään poikkeavaa. Hänen valmis­tautumisensa uuteen tehtävään oli kuitenkin ilmeistä. Jäl­keenpäin hän kertoo henkisessä päiväkirjassaan (n. 2951):

 

”Ennen kuin mieleni avattiin, niin että voin puhua henkien kanssa ja vakuuttua elävien kokemusten avulla niiden ole­massaolosta, minulla oli monien vuosien ai­kana sellaisia todisteita, että olen hämmästynyt, etten silloin tullut va­kuuttuneeksi Herran hallitsevan ihmis­tä henkien avulla. Näin monena vuotena unia asiois­ta, jois­ta minun piti kirjoittaa. Kun sitten kirjoitin, ti­lani muut­tui, ja näin yliluonnollisen valon kirjoitta­missani asiois­sa. Li­säk­si näin näkyjä ja ihmeellistä valoa silmieni ollessa suljettuina.”

 

Tänä aikana Swedenborg joutui vaikeisiin henkisiin kiu­sauksiin eli koettelemuksiin. Kiusausten tarkoituk­sena oli puh­distaa hänen sielunsa vääryyksistä ja pahuuksista, jotta hän voisi ottaa vastaan Jumalal­lista Ilmoitusta. Näistä vaikeuksista kertoo Sweden­borgin unipäiväkirja, jota hän piti alkaen 24. maalis­kuuta 1744 saman vuoden lokakuun 27. päivään asti. Hän kirjoittaa muun muassa:

 

”Huomasin olevani muita arvottomampi ja suurin syn­tinen, sillä Herram­me oli antanut minun tunkeutua aja­tus­voimallani eräisiin asioihin syvemmälle kuin mo­nen muun, ja juuri näiden ajatusten toteuttamisessa oli syn­tini lähde. Minun synnilläni oli sen tähden syvemmät juuret kuin monien muiden, minkä tähden havaitsin itseni arvottomammaksi ja syntini suuremmiksi kuin toisten ih­misten.”

 

Ylpeys omasta älykkyydestä oli myös yksi niistä synneistä, joista hänen piti päästä eroon.

”Näin erään kirjakaupan, ja heti tuli mieleeni ajatus, että minun teoksillani on suurempi arvo kuin noilla toisil­la. Kuitenkin hillitsin heti itseni, sillä toinen palve­lee tois­taan, ja Herrallamme on enem­män kuin tuhat keinoa, joilla hän ihmistä valmistaa, joten kukin teos on jätet­tävä omalla arvollaan vaikuttamaan kunkin ihmisen ym­märryksen tilan mukaisesti. Ylpeys on kuitenkin aina heti val­mis nostamaan päätään. Hillitköön sitä Herra, sillä valta on Hänen kädes­sään.”

 

Samassa kirjassa hän myös kauhistuu ajatukses­ta, että yksin­ker­taiset ihmiset voisivat pitää häntä pyhimyksenä. Koko uni­päiväkirja on ainoalaatuinen dokumentti henkisistä kiu­sauk­sista, joissa ulkonaisesti hy­vä ja moitteeton mies heit­täytyy Jumalansa eteen tuntien itsensä kaikista luoduista saas­tai­sim­maksi.

          Unipäiväkirjan perusteella Swedenborgia on yritet­ty lei­mata mieli­sairaaksi. Onpa eräs ruotsalainen psykiatri kirjoit­tanut kirjankin Sweden­borgin ”para­noiasta”. Nykyajan psy­kiatria ei nimittäin tunne sellaista ilmiötä kuin henkinen kiu­saus. Henkisessä kiusauksessa olevan tila kyllä muistuttaa eräitä psykoosin muotoja, mutta sen mekanismi on toinen. Kiusaukset menevät aina ohi, ja ne ovat hyödyllisiä uudes­tisyntyvälle. Kiusauksessa oleva säilyttää myös terveen jär­kensä ja pystyy hoitamaan arkipäivän velvollisuudet toisin kuin mielisairaat. Esim. Sweden­borg teki tähän aikaan hyvin tarkkaa tieteellistä kirjoitustyötä suunnattoman te­hokkaasti, eivätkä muut ihmiset havainneet hänessä mitään poikkeavaa. Kiusaukset liittyvät aina älykkyyden kehittämiseen, ja ilman kiusauksia ei kukaan voi kehittää henkistä älykkyyttään. Nykyisin kiusauksen meka­nismia ei yleisesti tunneta.

 

          Swedenborgin kiusausvaihe päättyi henkisen älyk­kyyden täydel­liseen avautumiseen. Hänen monista henkisistä kokemuksistaan tärkein ta­pahtui Lontoossa huhtikuussa 1745, jolloin Herra itse ilmestyi hänelle näyssä. Hän oli tuolloin parhaillaan ruokailemassa eräässä majatalossa. Kamreeri Carl Robsahmille antamassaan selonteossa Swedenborg kertoi mm. seuraavan:

 

”Ruokaillessani eräässä lontoolaisessa majatalossa näin näyssä mie­hen, joka sanoi minulle: ’Älä syö liikaa!’ Hämmästyin suuresti. Menin majapaikkaani, ja yöllä sama mies ilmestyi minulle jälleen, mutta enää en säikähtänyt. Hän sanoi minulle olevansa Herra Juma­la, maailman Luoja ja Vapahtaja, ja että Hän oli valinnut minut selittämään ihmisille Sanan henkisen merki­tyk­sen, ja että Hän itse selittäi­si minulle, mitä minun siitä asiasta tulisi kirjoittaa. Samana yönä minulle avau­tui myös henkinen maailma ‑ taivas ja helvetti ‑ niin että tulin täydellisesti vakuuttuneeksi molempien niiden to­dellisuudesta ja tunsin niissä monia tuttaviani erilaisissa elämän­tiloissa. Siitä päivästä lähtien jätin kaiken maal­lisen tieteen tutkimisen ja työskentelin henkisten asioi­den parissa kuten Herra oli käskenyt. Tämän jälkeen Herra joka päivä monta kertaa avasi henkisen näkö­ni, niin että keskellä päivää voin nähdä toiseen maa­ilmaan ja täysin valveilla ollen voin keskustella enkelien ja henkien kanssa.”

 

Tämän ilmestyksen jälkeen Swedenborgin kauan kestänyt to­tuuden ‑ sielun ‑ etsintä päättyi. Tämän jälkeen hän ei ollut enää totuudenetsijä, vaan valais­tunut opettaja, joka tyynesti ja kirkkaasti toi esiin luke­mattomia uusia totuuksia.

 

 

VALAISTUNUT OPETTAJA

 

 

Tämän ilmestyksen jälkeen Swedenborg luki Raa­matun mo­neen kertaan alkukielillä. Hän teki yli kaksi tuhatta sivua laa­jan hakemiston Raamattuun, kirjoitti laajan selitysteoksen Van­­haan Testamenttiin sekä piti tarkkaa päivä­kirjaa henkisistä kokemuksistaan. Hän ei kertonut kenelle­kään ylhäältä tullutta tehtäväänsä, vaan huolehti toimistaan kaivos­lautakunnassa en­tiseen tapaansa. Kukaan ei huomannut hä­nessä mitään muu­tosta, vaikka hän päivittäin seurustelikin henkien ja enkelien kanssa. Hän oli yhtä rauhallinen ja koh­telias aatelismies kuin aiemmin, ja hänen henkiset voima­varansa olivat pikemminkin lisään­tyneet. Näin jatkui kaksi vuotta, jonka jälkeen hän pyysi eron virastaan kaivos­lautakunnassa voidakseen omistautua kokonaan uudelle tehtä­väl­leen. Hän saikin eron ja lisäksi puol­ta palkkaa vastaavan eläkkeen.

 

          Swedenborgin ensimmäinen julkaistu teologinen teos on Arcana Coelestia (Taivaalliset salaisuudet). Se on samalla hänen pääteoksensa. Arcanan ensim­mäinen osa ilmestyi Lon­toossa vuonna 1749, jonka jäl­keen sitä seurasi vielä seitsemän osaa. Kahdeksas eli viimeinen osa il­mestyi vuonna 1756. Ar­cana Coelestia esittää Raamatun kirjaimelliseen merkityk­seen kätkeytyvän henkisen eli spirituaalisen merkityk­sen, jonka ilmoittaminen oli Swedenborgin varsinainen tehtävä. Sen lisäksi siinä paljastetaan monia salai­suuksia, jotka liittyvät henkiseen maail­maan, ihmisen kuolemanjälkeisiin tiloihin sekä ihmisen henkiseen kehi­tykseen.

 

          Arcanassa Swedenborg ilmoittaa, että koko Raa­mattu ‑ eräitä kirkolliskokousten hyväksymiä kirjoi­tuksia lukuun ot­tamatta ‑ on kir­joitettu vastaavaisuuk­silla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla luonnollisil­la ja näkyvillä asioilla on henki­nen vastaavaisuuten­sa. Siten esim. Raama­tussa sana leipä tar­koit­taa hyvyyttä, viini totuutta, tuli rakkautta, pimeys vää­ryyttä, aurinko Jumalaa jne. Jokaisella Raamatun sanalla on täten tarkka henkinen vastaavaisuutensa. Näin ymmärrettynä Raa­mattu paljas­tuu valtavaksi henkisen tiedon varastoksi, jossa ei ole lainkaan risti­riitaisuuksia. Pelkän kirjaimellisen merki­tyksen mukaan näyttää ristirii­taisuuksia olevan, mutta ne poistuvat kun henkinen merkitys avataan. Sweden­borgin mu­kaan entisajan ihmiset tunsivat näitä vas­taavaisuuksia, mutta myöhemmin tieto niistä on kadonnut. Swedenborgin kautta tulleen ilmoituksen ansiosta ihmiskunta on jälleen löytänyt todellisen viisasten kiven ‑ vastaavaisuuksien tieteen ‑ mikä on tieteiden tiede, sillä tämän tieteen avulla ihminen kykenee saamaan tietoa itse Jumaluudesta ja Hänen valtakunnastaan, mikä näkyy aineellisesta luonnosta ikäänkuin peilistä.

 

          Jo luonnontieteellisissä teoksissaan Swedenborg oli pääs­­syt vas­taavaisuuksien tieteen jäljille, mutta vasta hänen teologisissa teoksissaan tämä tiede on tyydyttävästi selitetty. Kun Swedenborg oli etsi­nyt ihmisen sielua anatomian ja fysio­logian avulla, joutui hän kehittämään uudet me­todologiset oppinsa, sillä sielu ei ollut luonnontieteellisten menetelmien ulottuvilla. Nyt hän havaitsee, että koko luonto ja mate­riaa­linen maailma ovat henkisen maailman symboleja. Koska Jumala on Henki, Raamattu on kirjoitettu vastaavaisuuksilla, jolloin kirjaimellinen merkitys vastaa henkistä samoin kuin ruumis sielua.

 

          Vastaavaisuuksien ymmärtäminen riippuu kuitenkin ih­misen hen­ki­­sestä tasosta. Materialistisesti suuntautu­nut ihmi­nen ei voi vastaa­vai­suuksia ymmärtää, koska hänen henkensä sotii niitä vastaan. Ainoastaan uudes­tisyntynyt ‑ joka on kään­tynyt pois itsekkyydestä ja materialismista palvelemaan Juma­laa ‑ voi tajuta vastaavaisuudet. Ihminen, jonka hen­kinen älyk­kyys on avautunut, ymmärtää vastaavaisuudet, mutta ih­minen, jonka henkinen älykkyys pysyy suljettuna, pitää niitä mieli­kuvituksen tuotteina. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin mah­dollisuus syntyä hen­kisesti uudestaan (Joh. 3: 3) eli kehit­tyä henkiseksi ihmisek­si. Tästä joh­tuu, ettei Swedenborgin teo­logisia teok­sia voi yleisesti todistaa tosiksi tai vääriksi, vaan ne avautuvat kunkin ihmisen ymmärryksen tilan mukai­sesti.

 

          Sanojen henkinen vastaavaisuus on esitetty Arca­nassa täydellisesti vain ensimmäisen ja toisen Moosek­sen Kirjan osalta. Useimpiin muihin Raamatun koh­tiin kyllä viitataan. Swedenborg kirjoitti vielä erik­seen Ilmestyskirjan selityksen. Ilmestyskirja ei ennus­ta lainkaan maallisia tapahtumia, vaan käsittelee kristillisen kirkon rappeutumista ja uuden kirkon syntyä. Ilmestyskirjan peto tarkoittaa juuri uskonpuh­distuksen kautta syntynyttä reformistista oppia, jonka mukaan ihminen vanhurs­kautetaan yksin uskos­ta, ilman lain tekoja. Suuri Ba­bylon puolestaan tar­koittaa katolista kirkkoa. Oli selvää, että koska Swedenborg asettui sekä reformistista että katolista kirkkoa vastaan, hän ei saanut kannatusta teoksil­leen.

 

          Raamattua selittävien teosten lisäksi Swedenborg kir­joitti myös puhtaasti teologisia teoksia, jotka kuvaavat uutta oppia ‑ spirituaalisen merkityksen mukaan Uutta Jerusalemia ‑ joka laskeutui taivaasta Swedenborgin kynän välityksellä. Lisäksi hän kirjoitti filosofisia, psyko­logisia ja ‑ aikamme kielellä ‑ para­psykologisia teoksia täydentämään teologiaansa. Itse asiassa Swedenborgin teologinen tuotanto sisältää joh­donmukaisen psykologian, filosofian ja teologian sekä antaa ymmär­täjälleen älykkään ihmisen maail­mankatsomuksen.

          Swedenborg vakuuttaa juhlallisesti, että hänen teo­lo­giset teoksensa ovat kristittyjen kauan odottama Herran Jee­suksen Kristuksen toinen tule­minen: Juma­la itse oli kohottanut hänet asteittain henkisen totuuden va­loon, jotta ihmisille voi­taisiin antaa hänen kauttaan uusi Jumalallinen Ilmoitus. Tämä tapahtui siksi, että kristillinen kirkko oli lakannut pal­vele­masta Jumalaa ja muuttunut pimeyden ja vääryyden tyyssijaksi. Kir­kon syytä oli, että materia­lismi ja ateismi olivat päässeet val­taan.

 

          Swedenborgin kautta tullut Jumalallinen Ilmoitus poik­keaa aiem­mista ilmoituksista siinä, että uskoa ei enää aseteta ymmärryksen ylä­puolelle, vaan että tieto Jumalasta, henki­maailmasta sekä taivaasta ja helvetistä voidaan käsittää ym­märryksen avulla kuten esim. logiikan lait. Tällöin teo­logiasta tulee tiede sanan korkeimmassa merkityksessä. Swe­den­­borgin mukaan tänä aikakautena ihminen ei pääse Jumalan yhteyteen sokean uskon, vaan valaistuneen ymmärryksen avulla. Jumala voi kui­tenkin valaista ihmisen ymmärryksen vain silloin, kun ihminen pyrkii joka päivä elämään Ju­malallisten lakien eli Kymme­nen Käskyn mukai­sesti. Syntiä jatkuvasti tekevän ihmisen ymmärrystä Jumala ei voi va­laista, koska ihmisen pahuudet ja vääryydet muodostavat tällöin esteen.

 

          Vanhan Testamentin profeetat saivat Jumallisen Il­moi­tuksen suora­naisena saneluna. Swedenborgin kautta tullut il­moitus on toisenlainen: Jumala itse kohotti Swedenborgin ymmärryksen vastaanottamaan ilmoi­tusta. Edellinen ilmoitus on luonteeltaan mekaa­nista ja verrattavissa auto­maat­ti­­kirjoi­tukseen. Jälkim­mäinen ilmoitus edellyttää aktiivisempaa Ju­ma­lan ja ihmisen yhteistyötä ja on siten korkeammantasoi­nen. Edellinen ilmoitus voi tulla myös kehittymättö­män tai pahan ihmisen välityksellä. Jälkimmäinen ilmoitus edellyttää, että ihminen on puhdistunut ja että hänen ymmärryksensä on valaistu.

 

          Teoksessaan Vera Christiana Religio Swedenborg kirjoittaa (n. 779):

”Koska Herra ei voi ilmaista itseään henkilökohtaisesti, kuten yllä on esitetty, ja koska Hän kuitenkin on en­nustanut tulevansa ja perusta­vansa Uuden Kirkon, joka on Uusi Jerusa­lem, niin seuraa tästä, että Hän tekee sen sellaisen ihmisen välityksellä, joka ei ainoastaan kykene ym­märryksellään vastaanottamaan tämän Uuden Kirkon oppia, vaan joka myös voi julkaista sen painetussa muo­dossa. Todistan totuudessa, että Herra itse ilmes­tyi minul­le, palvelijalleen, ja lähetti minut tähän tehtä­vään. Hän myös avasi henkisen näköni ja johdat­ti minut henkiseen maailman sallien minun nähdä taivaat ja helvetit sekä myös keskustella enkelien ja henkien kanssa, ja tätä on kestänyt monta vuotta. Vakuutan myös, että kutsumukseni ensimmäisestä päivästä lähtien en ole saanut mitään tämän Kirkon oppia koskevaa keneltäkään enkeliltä, vaan yksin Herralta lukiessani Sanaa.”

 

Emanuel Swedenborg kuoli 29. maaliskuuta 1772 Lontoossa tar­kal­leen ennustamanaan päivänä ja hetke­nä. Lontoon ruot­salaisen seu­ra­kunnan pastori Arvid Ferelius oli usein kes­kustellut Swedenborgin kanssa ja oli läsnä myös Sweden­borgin kuolinvuoteen ääres­sä. Ferelius oli kerran huo­maut­tanut Swedenborgille, että ihmiset yleensä luulevat hänen luo­neen uuden teologiansa vain hankkiakseen itselleen mainetta ja kunniaa, joten, kun hänellä nyt ei enää ole mi­tään odo­tettavaa tältä maailmalta, hänen olisi paras­ta kertoa totuus ja peruuttaa mahdolliset erehdyksen­sä. Fereliuksen mukaan Swedenborg oli tällöin kohot­tautunut vuoteeltaan ja lausunut:

 

”Niin totta kuin te nyt näette minut edessänne, yhtä totta on kaikki mitä olen kirjoittanut. Olisin voinut kertoa paljon enemmän, jos se olisi sallittu. Kun tulette ikui­suu­teen, olette huomaava kaiken sel­lai­seksi, kuin olen kertonut, ja meillä tulee olemaan paljon ker­rottavaa toisillemme.”

 

Swedenborg haudattiin Lontoon ruotsalaisen seura­kunnan hau­taus­maahan. Hautauksen yhteydessä hänen pääkallonsa varas­tettiin ja tilalle asetettiin toisen ihmisen kallo. Swe­den­borgin ruumis siirrettiin myö­hemmin Uppsalan katedraaliin. Sweden­borgin kallo löytyi yllättäen vuon­na 1978 eräältä keräilijältä, ja se haudattiin Uppsalan sarkofagiin 3. touko­kuuta 1978.

 

          Swedenborg ei perustanut mitään uskonnollista orga­nisaatiota, mutta hän ennusti teologialleen perus­tettavan Uu­den Kirkon tulevan myö­hemmin. Sweden­borgin tehtävänä oli vain kirjoittaminen ja julkai­semi­nen. Hän painatti kaikki teok­set omalla kustannuk­sellaan eikä pannut useimpiin niistä edes tekijän nimeä. Ainoastaan viimeiseen teokseensa Vera Christi­ana Religio hän kirjoitti Herran nimenomaisesta käskystä sekä ni­mensä että myös arvonsa: Emanuel Swedenborg, Herran Jee­suksen Kristuksen palvelija.

 

 

KIRJALLISUUTTA

 

 

ACTON, ALFRED:

An Introduction to the Word Explained. A Study of the Means by Which Swedenborg the Scientist and Philosopher Became the Theologian and Revelator. Bryn Athyn, Pa. 1927 (erin­omainen kuvaus Swedenborgin uudesti­syntymis­proses­sista). The Letters and Memorials of Emanuel Swedenborg. Pennsyl­vania 1948.

SWEDENBORG, EMANUEL:

Arcana Coelestia. Londini 1749‑1756.

The Cerebrum (käännös eräistä Sweden­borgin aivo­fysio­lo­gisista käsikirjoituksista). Philadelphia 1938­.

De Cultu et Amore Dei. Londini 1745.

Drömboken. Stock­holm 1952.

De Infinito. Dresdae et Lipsiae 1734.

Oeconomia Regni Animalis. Londini et Amstelodami 1740­1741.

Opera Philosophica et Mineralia. Dresdae et Lipsiae 1734.

Regnum Animale. Hagae Comitum et Londini 1744-­1745.

Small Theological Works and Letters of Emanuel Swedenborg (englanninkielisinä käännöksinä toimitta­nut John. E. Elliot). London 1975.

The Spiritual Diary I‑V (englanninkielinen käännös henkisestä päivä­kirjasta). London & New York 1977-­1978.

Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.

THE SWEDENBORG SOCIETY:

Transactions of the International Swedenborg Congress. Lon­don 1912.

TAFEL, R.:

Documents Concerning Swedenborg. London 1875.

TROBRIDGE, G.:

Swedenborg, Life and Teaching. London 1974.