New Jerusalem
Risti on vanhan kristillisen kirkon symboli, joka kuvaa kiusauksia
 ja kärsimystä, mutta Uuden Jerusalemin symboli on kruunu, 
joka kuvaa voittoa kiusauksista (lat. corona; Jes. 62:3).
   ETUSIVU      2. HERRAN TOINEN TULEMINEN      19. SYYKSI LUKEMINEN
Emanuel Swedenborg  1688-1772
 

"Ja pyhän kaupungin --minä
näin laskeutuvan alas taivaasta..."
 
 
Auringolla vaatetettu vaimo (Ilm.12:1)
 
 
 
 
 
 
 

Yhdistyksemme tarvitsee
julkaisutoimintaansa varten
taloudellista tukea. Avustukseen
liittyvissä asioissa, ystävällisesti
pyydetään ottamaan  yhteytt
sähköpostiosoitteeseen:

 

SYYKSI LUKEMINEN



1. Syyksi lukeminen on yhtä nykyajan kristillisen kirkon uskon kanssa, joka muka yksin vanhurskauttaa.


Nykykirkon usko on, että Isä Jumala lukee syyksi Poikansa vanhurskauden ja lähettää Pyhän Hengen toteuttamaan sen. Nämä kolme - usko, syyksi lukeminen ja Kristuksen ansio - ovat yksi nykyajan kristillisessä kirkossa ja mitä voidaan kutsua kolminaisuudeksi, ja jos yksikin niistä otettaisiin pois, nykyinen teologia luhistuisi. 

Siis jos joko usko, syyksi lukeminen tai Kristuksen ansio otettaisiin pois, niin kaikki mitä on sanottu vanhurskauttamisesta, syntien anteeksiannosta, elävöittämisestä, uudistumisesta, regeneraatiosta, täyttymyksestä, vapaasta tahdosta, lähimmäisenrakkaudesta ja yleensä ikuisesta elämästä, olisi kuin autio kaupunki tai temppelin rauniot, ja itse usko, asetettuna etumaiseksi, lakkaisi olemasta ja koko kirkko tuhoutuisi. Tästä nähdään, millaiseen pilariin nykyajan kristinusko nojaa. 


2. Syyksi lukeminen, joka muodostaa osan nykyajan uskoa, on kaksiosainen: Kristuksen ansion syyksi lukeminen ja siitä itse pelastuksen syyksi lukeminen.


Koko kristikunnassa on vallalla käsitys, että vanhurskauttamisen ja sitä seuraavan pelastumisen saa aikaan Isä Jumala lukemalla syyksi Poikansa Kristuksen ansion, ja että sellainen syyksi lukeminen tulee armosta, milloin ja missä vain Hän haluaa ja siten mielivaltaisesti, ja ne, joille Kristuksen ansio on luettu syyksi, otetaan Jumalan pojiksi. Kirkon johtajat eivät ole ottaneet askeltakaan noustakseen sellaisen syyksi lukemisen yläpuolelle tai nostaakseen mielensä sen yli. Niinpä säädettyään Jumalan valinnan mielivaltaiseksi he ovat päätynyt vakaviin ja mielikuvituksellisiin virheisiin, ja lopulta he ovat omaksuneet inhottavan opin predestinaatiosta ja myös sen opin, että Jumala ei katso ollenkaan ihmisen tekoja vaan ainoastaan hänen uskoaan. Tämän tähden ateismi on levinnyt ympäri kristikuntaa.

Nykyajan oppi syyksi lukemisesta riistää ihmiseltä vapaan tahdon spirituaalisissa asioissa. Kuitenkin koko Sana alusta loppuun asti opettaa, että jokaisen pitää välttää pahaa, koska se on perkeleen ja perkeleestä, ja tehdä hyvää, koska se on Jumalan ja Jumalasta, ja että hänen tulee tehdä hyvää ja välttää pahaa ikään kuin itsestään, vaikka se onkin Jumalasta. Väärä oppi syyksi lukemisesta ottaa pois voiman tehdä edellä esitetyllä tavalla, jottei mikään ihmisestä itsestään tulisi mukaan Kristuksen ansioon.


3. Se usko, joka lukee syyksi Kristuksen ansion ja vanhurskauden, lähti ensin Nikean kirkolliskokouksen päätöksistä koskien kolmea jumalallista persoonaa ikuisuudesta, ja se on vastaanotettu koko kristikunnassa tästä ajasta lähtien nykyaikaan asti.


Oppi kolmesta jumalasta perustuu Nikean ja Athanasioksen uskontunnustuksiin, jotka on hyväksytty sekä katolisessa kirkossa että reformoiduissa kirkoissa. Athanasioksen uskontunnustuksen mukaan, vaikka pitää tunnustaa, että on kolme jumalallista persoonaa ikuisuudesta, pitää kuitenkin sanoa, että on yksi Jumala eli pitää sanoa toista mitä ajattelee.

Tästä käsityksestä kolmesta jumalasta on lähtenyt se usko, joka opettaa, että Isä Jumalaa pitää lähestyä ja rukoilla, jotta Hän lukisi syyksi Hänen Poikansa vanhurskauden ja olisi sääliväinen Poikansa ristinkärsimyksen vuoksi sekä lähettäisi Pyhän Hengen suorittamaan pelastuksen. Näin on kristillinen kirkko raunioitunut tämän väärän opin ansiosta, ja ammottava aukko on avautunut, josta lähtee savua peittäen auringon ja ilman ja josta heinäsirkat tulivat maan päälle (Ilm. 9: 2, 3). Selitys löytyy kirjasta Apocalypsis Revelata (nrot 422-425). Tästä ”hävityksen kauhistuksesta” kertovat Danielin kirja (Dan. 11: 31) ja Matteus (Matt. 24: 15), ja tämän väärän uskon ja syyksi lukemisen vuoksi ”kotkat ovat kokoontuneet” (Matt. 24: 28), millä tarkoitetaan kirkon tarkkanäköisiä johtajia.

Nikean kirkolliskokous teki päätöksen kolmesta jumalasta ikuisuudesta yksimielisellä äänestyksellä. Pitäisikö kirkolliskokousten päätöksiä pitää Jumalallisina Totuuksina? Kirkolliskokoukset ovat päättäneet mm. Paavista Kristuksen sijaisena, pyhimysten sekä kuvien ja luiden palvonnasta, Pyhän Ehtoollisen jakamista kahdeksi, kiirastulesta, anekaupasta jne. Mutta hyvä lukija! Älä luota kirkolliskokousten päätöksiin, vaan Pyhään Sanaan ja lähesty Herraa Jeesusta Kristusta, jolta saat valaistuksen ja tulet tietämään Totuuden. Voit myös luottaa sellaiseen henkilöön, jolle Herra on ilmestynyt ja jonka ymmärryksen Hän Itse on valaissut eli Emanuel Swedenborgiin. Kirkolliskokousten osanottajat eivät ole valaistuneita, eikä totuutta voi luoda ryhmäpäätöksillä.


4. Uskoa, joka lukee syyksi Kristuksen ansion, ei tunnettu Apostolisessa kirkossa, eikä sellaisesta ole mainintaa Sanassa.


Apostolit ja alkukristityt eivät tienneet mitään kolmesta jumalallisesta persoonasta tai Jumalan Pojasta, jotka olisivat syntyneet ennen aikojen alkua, vaan he tunnustivat Jumalaksi Hänet, joka oli syntynyt maailmassa neitsyt Mariasta. Tämän todistaa Apostolinen uskontunnustus, jonka myös nykyajan kristilliset kirkot hyväksyvät. Nikean uskontunnustus syntyi poistaakseen Ariuksen käsityksen, joka kielsi Herran Jeesuksen Kristuksen Jumaluuden. Tämän se todella teki, mutta väärällä tavalla lisäämällä kirkon oppiin uuden vääryyden, että Jeesus oli syntynyt jo ennen maailman perustamista.

Sitä uskoa, joka lukee syyksi Kristuksen ansion, ei ole mainittu Sanassa. Ja kun tämä usko oli tunkeutunut koko kristikuntaan, muuta uskoa ei enää hyväksytty. Nyt lähes jokainen, joka lukee Sanaa, luulee, että tämä usko on ainoa totuus. Hän on sellainen, joka luettuaan yhden sivun ei enää käännä toista sivua, tai sellainen, joka vakuuttuu, että jokin on totta, vaikka se onkin valhetta.


5. Kristuksen ansion ja vanhurskauden syyksi lukeminen on mahdotonta.


Jotta tiedettäisiin, että Jeesuksen Kristuksen ansion ja vanhurskauden syyksi lukeminen on mahdotonta, on välttämätöntä ymmärtää, mitä Hänen ansionsa ja vanhurskautensa ovat. 

Herran Vapahtajan ansio on Lunastus, joka koostui helvettien kukistamisesta, taivaiden saattamisesta järjestykseen sekä uuden kirkon perustamisesta, ja tämä Lunastus oli puhtaasti Jumalallinen teko. Herra saavutti Lunastuksellaan vallan uudestisynnyttää ja siten pelastaa ne, jotka uskovat Häneen ja elävät Hänen Käskyjensä mukaan, ja ilman tätä Lunastusta mikään liha ei olisi voinut pelastua. Koska Lunastus oli puhtaasti Herran Jumalallinen teko ja koska se on Hänen ansionsa, ei sitä voi lukea kenellekään ihmiselle syyksi, enempää kuin maailman kaikkeuden luomista ja säilyttämistä. Lunastus tarkoitti myös enkelitaivaan ja kirkon uudistamista.

Herran oikeamielisyys eli vanhurskaus on ääretöntä eikä sitä voi liittää ihmiseen, joka on äärellinen. Ihminen tulee vanhurskaaksi elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti. Luterilainen oppi nykyisen Raamatunkäännöksen mukaan on, että Katsomme siis, että ihminen tulee vanhurskaaksi, kun hän uskoo, ilman lain vaatimia tekoja.”  (Room. 3: 28). Tämä on täysin vastakkainen käsitys Uuden Kirkon opille.


6. On olemassa syyksi lukeminen, mutta se on lukeminen syyksi hyvä tai paha ja samalla usko.


Hyvän ja pahan syyksi lukeminen on sitä, mitä Sanassa syyksi lukemisella tarkoitetaan. Tämä käy selväksi lukuisista Sanan kohdista. Ei ole muuta syyksi lukemista kirkon alussa eikä lopussa. Kuten Johannes kirjoittaa:

”Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen.” (Joh. 5: 28, 29). 

Se hyvyys, joka on lähimmäisenrakkautta, ja se pahuus, joka on syntiä, luetaan syyksi jokaiselle fyysisen kuoleman jälkeen. Kristillisen kirkon johtajat ja heidän alaisensa ovat tulkinneet syyksi lukemisen, mitä Sanassa mainitaan, merkitsevän ainoastaan uskon lukemista syyksi, missä Kristuksen ansio on annettu ihmiselle, ja tällaista on tapahtunut jo vuosisatoja. 

Jopa tavallinen maallikkokin vastaa oikein, jos häneltä kysytään, kuka pääsee taivaaseen, että taivaaseen pääsevät ne, jotka ovat tehneet hyvää, ja helvettiin joutuvat ne, jotka ovat tehneet pahaa.


7. Uuden Kirkon usko ja syyksi lukeminen eivät voi olla yhdessä nykyajan kristillisen kirkon uskon ja syyksi lukemisen kanssa tuhoutumatta itse.


Erot ovat mitä selvimmät:


Nykyisen kristillisen kirkon eli Vanhan kirkon käsitys on, että ikuisuudessa ja ajassa oli ja on kolme eri Jumalan Persoonaa eli kolme jumalaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki.

Uusi Kirkko katsoo, että ikuisuudessa oli vain yksi Jumala, Isä Jehova. Kolminaisuus syntyi vasta Jehova Jumalan inkarnaatiossa Jeesuksessa Kristuksessa, ja kirkastetussa Jeesuksessa ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki yhtenä kuten ihmisessä sielu, ruumis ja sielusta ruumiin kautta tapahtuva toiminta.

Vanhan kirkon usko on näkymättömään ja siten luoksepääsemättömään Jumalaan, jonka se käsittää Hengeksi.

Uuden Kirkon usko on Jumalaan, joka on nähtävissä ja lähestyttävissä, jossa on kuten sielu ruumiissa näkymätön ja ei lähestyttävissä oleva Jumala, johon ihminen ei voi olla suoraan yhteydessä. Uusi Kirkko myös katsoo Jumalaa Ihmisenä, koska ainoa Jumala, joka oli ikuisuudesta, tuli ajassa Ihmiseksi.

Vanhan kirkon usko antaa näkymättömälle Jumalalle kaiken vallan ja kieltää sen näkyvältä Jumalalta. Sillä se opettaa, että Isä Jumala lukee syyksi uskon ja näin suo ikuisen elämän, ja että näkyvä Jumala vain välittää, ja että he molemmat (tai ortodoksisen kirkon mukaan vain Isä) antavat Pyhälle Hengelle, joka on järjestyksessä kolmas jumala, kaiken vallan toteuttaa tämä usko.

Uusi Kirkko antaa näkyvälle Jumalalle, jossa on sisällä näkymätön, kaiken vallan lukea syyksi ja suorittaa Pelastus.

Vanhan kirkon usko on pääasiassa Jumalaan Luojaan eikä Häneen samanaikaisesti Lunastajana ja Pelastajana.

Uuden Kirkon usko on yhteen Jumalaan, joka on samanaikaisesti Luoja, Lunastaja ja Pelastaja.

Vanhan kirkon usko on, että parannus, syntien anteeksisaaminen, uudistuminen, regeneraatio, pyhittäminen ja pelastuminen seuraavat itsestään sitä uskoa, joka on annettu ja luettu syyksi ilman minkäänlaista ihmisen sekaantumista tai yhdistymistä niihin.

Uuden Kirkon usko opettaa parannusta, reformaatiota, regeneraatiota ja siten syntien anteeksisaamista ihmisen ja Jumalan yhteistyönä.

Vanha kirkko opettaa Kristuksen ansion syyksi lukemista, ja että se sisältyy uskoon, joka on annettu ihmiselle. Tällainen syyksi lukeminen ei ole Sanan mukaista.

Uusi Kirkko opettaa hyvän ja pahan syyksi lukemista ja uskon lukemista samanaikaisesti, ja että tämä syyksi lukeminen on Sanan mukaista.

Vanha kirkko opettaa uskon lahjaa, mikä sisältää Kristuksen ansion ihmisen ollessa kuin pölkky tai kivipatsas, ja se myös pitää ihmistä täysin kyvyttömänä spirituaalisissa asioissa.

Uusi Kirkko opettaa täysin erilaista uskoa, ei vain uskoa Kristuksen ansioon, mutta uskoa Itse Jeesukseen Kristukseen Jumalana, Lunastajana ja Pelastajana, ja tahdon vapautta sekä vastaanottamisessa että yhteistyössä Hänen kanssaan.

Vanha kirkko liittää lähimmäisenrakkauden uskoon kuten eräänlaisena lisäkkeenä, mutta ei pelastavana, ja tähän suhteeseensa se muodostaa uskontonsa.

Uusi Kirkko yhdistää Herrassa uskon ja lähimmäisenrakkauden kahtena erottamattomana asiana ja pelastuksena sekä muodostaa tähän suhteeseensa uskontonsa.

Nämä kaksi kirkkoa eroavat vielä muissa suhteissa. Yllä olevista eroavaisuuksista käy ilmi, etteivät Uuden Kirkon usko ja syyksi lukeminen voi olla yhdessä Vanhan kirkon uskon ja syyksi lukemisen kanssa.


8. Herra lukee hyvän syyksi jokaiselle ja helvetti lukee pahan syyksi jokaiselle.


Tämä on uutta kirkossa, sillä Sanassa on monin paikoin mainittu, että Jumala vihastuu, kostaa, vihaa, tuomitsee, rankaisee, heittää helvettiin ja kiusaa, mitkä kaikki liittyvät pahaan ja mitkä ovat sen tähden pahoja. Mutta Sanan kirjaimellinen merkitys on muodostettu ulkoisesta muodosta ja vastaavaisuuksista, jotta voisi olla ulkoisen ja sisäisen kirkon yhdistyminen ja siten taivaan ja kirkon yhdistyminen. Ja kun enkelit lukevat Sanaa, sellaiset ulkoiset muodot ja vastaavaisuudet muuttuvat aidoiksi totuuksiksi, joita on, että Jumala ei ole koskaan vihainen, Hän ei koskaan kosta, vihaa, tuomitse, rankaise tai heitä helvettiin tai kiusaa, sillä Hän ei tee koskaan pahaa ihmiselle, koska Hän on Itse Rakkaus, Itse Armo eli Itse Hyvyys ja Totuus, näiden ollessa Hänen Jumalallinen Olemuksensa.

Toisaalta helvetit tuottavat kaiken pahan eli helvetti lukee ihmiselle syyksi hänen pahat tekonsa.


9. Usko ratkaisee asian, minkä se liittää itseensä. Jos todellinen usko liittää itseensä hyvyyttä, ratkaisu on ikuinen elämä, mutta jos usko liittää itseensä pahuutta, ratkaisu on ikuinen kuolema.


Tämä on selvää edellä esitetystä, että usko on uskoa vasta sitten, kun siihen on liittynyt lähimmäisenrakkautta, ja usko ilman lähimmäisenrakkautta on kuin auringon valo ilman lämpöä, missä kaikki kuihtuu, jäätyy ja kuolee. Pahan liittyminen uskoon tuottaa kuoleman, sillä paha liittyy tahtoon ja usko ymmärrykseen ja tahto hallitsee ymmärrystä ja määrää elämän laadun.


10. Tahto luetaan syyksi, mutta ei ajatusta.


Mitään pahaa, mikä on ajatuksen kohde, ei lueta syyksi ihmiselle, koska ihmisen perusolemukseen kuuluu ymmärrys, joka ottaa vastaan sekä hyvää että pahaa, eli pahoja ajatuksia ei lueta syyksi ihmiselle. Sen sijaan tahto on rakkaus ja ihminen itse, ja mitä ihminen tahtoen tekee, se luetaan hänelle syyksi.

Ihminen on taivaan ja helvetin välissä tasapainossa. Hän voi vapaasti valita, ottaako hän vastaan hyvää taivaasta vai pahaa helvetistä. Jos hän ottaa pahaa vastaan vain ymmärrykseen, ei häntä tuomita siitä, mutta jos hän ottaa sitä tahtoonsa, niin hänet tuomitaan. Ihmisen peritty pahuus on ihmisen luonnollisessa ihmisessä, ja sieltä käsin se tuottaa pahoja ajatuksia. Samoin Herrasta lähtevä hyvä virtaa ihmisen ajatuksiin. Jos hän omaksuu pahan, liittää hän sen vanhaan tahtoonsa, mutta jos hän omaksuu hyvän Herrasta, muodostaa Herra ihmiselle uuden tahdon ja uuden ymmärryksen vanhan yläpuolelle. Näin hyvillä ajatuksilla on puhdistava vaikutus perittyyn pahuuteen.

Niinpä jos sellainen pahuus, mikä on vain ajatuksen kohde, luettaisiin syyksi ihmiselle, reformaatio ja regeneraatio eivät olisi mahdollisia.



KIRJALLISUUTTA


SWEDENBORG, EMANUEL:

Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.