New Jerusalem
   Koti      ÄLYKKYYDEN KEHITTÄMINEN      4. LUKU: FILOSOFISET METODIT JA PERUS­KÄSITTEET
Emanuel Swedenborg  1688-1772
 

"Ja pyhän kaupungin --minä
näin laskeutuvan alas taivaasta..."
 
 
Auringolla vaatetettu vaimo (Ilm.12:1)
 
 
 
 
 
 
 

Yhdistyksemme tarvitsee
julkaisutoimintaansa varten
taloudellista tukea. Avustukseen
liittyvissä asioissa, ystävällisesti
pyydetään ottamaan  yhteytt
sähköpostiosoitteeseen:

 

Sisällys

 

FILOSOFISET METODIT JA PERUSKÄSITTEET

TARKOITUS, SYY JA VAIKUTUS. JATKUVAT JA EPÄJATKUVAT ASTEET.

VASTAAVAISUUKSIEN TIEDE

IHMISEN MIELI FILOSOFISENA INSTRUMENTTINA

1. Luonnollinen ihminen, jonka spirituaalinen aste on auennut.

2. Luonnollinen ihminen, jonka spirituaalinen aste ei ole auennut, mutta ei myöskään lopullisesti sulkeutunut.

3. Luonnollinen ihminen, jonka spirituaalinen aste on täysin sulkeutunut.

4. Luonnollisen ihmisen ja eläimen välinen ero.

JUMALAN SANA FILOSOFIN TYÖVÄLINEENÄ

MUUTAMIA FILOSOFISIA TERMEJÄ

Tahto ja ymmärrys

Rakkaus

Sisäinen ja ulkoinen ihminen

Uusi ihmisrotu

KIRJALLISUUTTA

SWEDENBORG, EMANUEL:

 

4. LUKU

 

FILOSOFISET METODIT JA PERUS­KÄSITTEET

”Ilman äärimmäistä omistautumista Ylimmälle Olennolle ei kukaan voi olla täydellinen ja todella oppinut filosofi. Todel­linen filosofia ja Jumaluuden halveksunta ovat vastakohtia. Äärettömän Olennon kunnioitusta ei voi koskaan erottaa filosofiasta. Joka kuvittelee olevansa viisas, vaikka hänen vii­sau­­tensa ei opeta häntä tunnustamaan Jumalallista ja Ääretöntä Olentoa, eli joka luulee omistavansa viisautta ilman tietoa Jumaluudesta, ei omaa lain­kaan viisautta.” (Swedenborg: Principia).

”Uusi Kirkko on oleva kaikkien kirkkojen kruunu. Se eroaa aikaisemmista kirkoista siinä, että sen oppi valaisee spiri­tuaalisen mielen lisäksi myös luonnollista mieltä. Se ei anna maailmalle ainoastaan uutta teologiaa, vaan myös uuden filosofian ja uuden tieteen. Tämä sen tähden, että Herra voidaan paljas­taa ei ainoastaan taivaan, vaan myös maan Jumalak­si; ei ainoastaan teologien Jumalaksi, vaan myös filosofien ja tiedemiesten Jumalaksi.” (Alfred Acton: An Introduction to the Word Explained).

 

          Emanuel Swedenborgin teoksia ei voi ymmärtää tuntematta hänen menetelmiensä ja käsitteidensä tarkkaa sisältöä. Monet Swedenborgin termit poikke­avat nykykielten käsitteistä. Selvitän tässä luvussa lyhyesti Swedenborgin tärkeimmät filo­sofiset käsit­teet ja menetelmät. Tämän luvun lukeminen auttaa Swedenborgin teosten ymmärtämistä. Swedenborgin termino­logian opiskellut saa myöhemmin nauttia hänen teostensa kirkkaasta logiikasta.

 

          Nykyajan korkeakouluissa opetettava filosofia lähtee ihmisen omasta älykkyydestä, mikä on perityn pahuuden saas­tuttamaa, eikä näin ollen johda totuuk­sien ymmärtämiseen. Swedenborgin filosofia lähtee Jumalan valaisemasta älyk­kyydestä ja on apuna teologisten totuuksien ymmärtämiselle. Nykyajan filosofien motiivina on heidän oma älyllinen kunnian­sa; Swedenborgin motiivina oli rakkaus totuuteen totuuden itsensä tähden. Nykyajan filosofia ei ole ainoastaan hyödytöntä, vaan myös vahingollista, sillä se johtaa ihmistä poispäin Jumalasta. Aito filosofia johtaa aina Jumalan tun­temiseen.

 

TARKOITUS, SYY JA VAIKUTUS. JATKUVAT JA EPÄJATKUVAT ASTEET.

      Tuntematta epäjatkuvien asteiden mekanismia ei ihminen kos­kaan voi ymmärtää sielun ja henkisen maailman olemassaoloa. Nykyajan ihminen ymmärtää hyvin jatkuvien asteiden meka­nismin, mutta epäjatku­vista asteista vain harvat ovat perillä. Tästä syystä harvat ymmärtävät ilmiöiden syitä, jotka ovat vaiku­tustensa suhteen epäjatkuvissa asteissa. Useimmat päät­televät vaikutusten syiksi aiemmat vaikutukset ja päätyvät näin loputtomaan virhepäätelmien ketjuun. Aikamme tieteet ovat keränneet valtavan määrän tietoa vaikutuksista, mutta tätä tietovarastoa ei osata käsitellä tarkoitus‑syy‑vaikutussuhteen avulla, koska ei tunneta epäjatkuvia asteita. Näiden asioiden selventämiseksi täytyy käyttää esimerkkejä.

 

          Kaikilla ilmiöillä on tarkoitus (latinaksi finis), syy (causa) ja vaikutus (effectus). Tätä kolmijakoa voidaan kuvata myös näin: lopullinen eli sisin syy, välillinen syy eli keinot ja syiden aikaansaama ilmiö eli vaikutus. Esimerkki: Lampaan­syönti. Suden halu syödä näkemänsä lammas (tarkoitus). Suden perityt ja hankitut saalistusmekanismit (välillinen syy eli keinot). Lampaansyönti (toteutunut tarkoitus eli vaikutus). Ihmisellä tämä kolmijako noudattaa aina kaavaa tahto (tar­koitus),ymmärrys (syy) ja teko (vaikutus). Swedenborgin käsite rakkaus on tahdon synonyymi, sillä mitä ihminen rakastaa sitä hän myös tahtoo. Rakkaus tässä merkityksessä vastaa suurin piirtein nykypsykologian käsitettä motivaatio. Ymmärryksen synonyyminä Swedenborg käyttää sanaa älyk­kyys, teon synonyyminä sanaa hyöty. Kolmijaosta tulee siis seuraavanlainen: rakkaus (tarkoitus), älykkyys (syy) ja hyöty (vaikutus). Esimerkki: Pekka haluaa tehdä hiekkalinnan (tahto=rakkaus=tarkoitus). Pekka tietää, miten ja mistä hiekkalinna tehdään (ymmär­rys=älykkyys=syy). Pekka tekee hiekkalinnan (teko=hyö­ty=vaikutus).

 

          Esimerkissä mainitun hiekkalinnan syyt ovat siis Pekan tahdossa ja ymmärryksessä: sisimpänä syynä Pekan tahto eli rakkaus ja välillisenä eli instru­mentaalisena syynä Pekan ymmärrys eli älykkyys, so. hänen tietonsa ja taitonsa valmistaa hiekkalinnoja. Kun ulkopuolinen katselija näkee hiekkalinnan, hän ei tietenkään voi havaita sen syntymisen syitä, mutta tietenkin ne ovat nuo edellä mainitut. Samoin useim­pien luonnonilmiöiden syitä ei voi suoraan havaita näistä ilmiöistä. Tällöin aistillinen ihminen erheellises­ti päättelee syiksi näitä ilmiöitä edeltäneet luonnonil­miöt.

 

          Yllä esitettyä kaavaa voidaan soveltaa kaikkiin ihmisen tekoihin ja luomuksiin. Tapaukset voivat tietenkin olla hyvin monimutkaisia, mutta ne voidaan aina ymmärtää tarkoi­tus‑syy‑vaikutus‑suhteiksi. Tär­keintä on huomata, ettei hiek­ka­linnan syy ole aineel­linen vaan henkinen. Tarkemmin sanottu­na välillinen syy on älyllisesti henkinen eli spirituaalinen ja tarkoitus eli sisin syy on motivaatiotasoisesti henkinen eli coelestiaalinen. Käytän latinasta johdettuja uusia termejä sel­ventääkseni niiden Swedenborgin filosofias­sa olevaa merki­tystä.

 

          Hyvänä esimerkkinä tästä kolmijaosta ovat ihmi­sen puhe ja kirjoitus. Tällöin on jokaisella sanalla ulkonaisen pu­hu­tun tai kirjoitetun (vaikutus) asunsa lisäksi myös kaksi sisempää syytä, spirituaalinen ja coelestiaalinen. Spirituaalisen syyn muodostavat ihmisen ymmärryksessä kutakin sanaa koskevat tiedot, jotka tietenkin ovat erilaiset eri ihmisillä. Coelestiaa­lisen syyn muodostavat taas tämän sanan herättämät mieltymykset ja tunteet eli motivaatiotasoiset reak­tiot. Myös coelestiaalinen syy on erilainen eri ihmi­sillä. Käsittämällä, että sanoilla on sekä spirituaali­nen että coelestiaalinen merkitys ja että nämä mer­kitykset voivat olla erilaisia eri ihmisillä saman sanan suhteen, voi kuka tahansa ymmärtää Jumalan Sanan poikkeavan luonteen muihin kirjoituksiin verrat­tuna. Vaikka Jumalan Sana ‑ so. tietyt kirjoitukset, jotka Jumala on sanellut ihmisten kautta ‑ muodos­tuu aivan tavallisista sanoista, joita ihmiset käyttä­vät jokapäiväisessä elämässään, on niiden spiri­tuaali­nen ja coelestiaalinen merkitys kuitenkin täysin erilainen. Koska Jumala on Ääretön Totuus ja Ääre­tön Hyvyys, sisältyy Jumalan Sanan jokaiseen sanaan ‑ ja jopa kirjaimeen ja pilkkuun ‑ ääretön määrä totuutta ja hyvyyttä, sillä Sanan sisin syy on itse Jumalallinen Ääretön Rakkaus ja instrumentaalinen syy Jumalallinen Ääretön Viisaus. Palaan Jumalan Sanan kol­mi­­jakoon myöhemmin tässä luvussa.

 

          Kol­mijako tarkoitus‑syy‑vaikutus ei rajoitu ainoas­taan ihmisen tai eläinkunnan tekoihin, vaan se on yleinen kunkin olemassaolevan asian tai esineen ilmenemisen mekanismi. Myös kasvikunta, kaikki materian muodot, planeetat, aurinko­kunnat jne. noudattavat tätä jakoa. Tällöinkin instru­men­taalinen syy on spirituaalinen ja sisin syy coelestiaalinen. Näi­tä syitä ei kuitenkaan voi nähdä aisteilla, sillä ne tapahtuvat henkisessä maailmassa, joka on ikään kuin kaikkien aineel­listen ilmiöiden sisällä. Henkinen maailma koostuu spirituaali­sesta substanssista, joka eroaa aineesta siinä suhteessa, ettei sillä ole ajan ja paikan ulottuvuutta. Henkinen maailma on yh­tey­dessä aineelliseen maailmaan vastaavaisuuksien avul­la. Mutta tästä enemmän tuonnempana.

 

          Kolmijaon itsensä sisimpänä syynä on Jumalallinen kolminaisuus: Jumalallinen Rakkaus eli Hyvyys (tar­koitus), Jumalallinen Viisaus eli Totuus (instrumentaa­linen syy) ja Jumalallinen Teko eli Hyöty (vaikutus). Tästä johtuu ihmisen ‑ Jumalan kuvan ‑ kolmijako: tahto eli rakkaus, ymmärrys eli älykkyys sekä teko eli hyöty. Tahto, ymmärrys ja teko eivät kuitenkaan ole keskenään jatkuvassa suhteessa, kuten esim. mittarit, jotka mittaavat saman asian vaihtelevia suuruuksia. Vaikka ne ovat tarkoitus‑syy‑vaikutus­ketjussa toisiinsa näh­den, ne ovat kuitenkin erilaatui­sia. Asiat, jotka suurenevat tai pienenevät samanlaa­tuisesti, muodostavat jatkuvan asteen. Siten rakkaus itsessään voi määrällisesti vaihdella. Samoin älykkyys ja hyöty. Voihan asiaa rakastaa vähän tai paljon. On samoin eriasteista ymmärtämistä ja hyötyä. Rakkaus, ymmär­rys ja hyöty muodostavat kukin oman jatkuvan asteensa, jossa niiden määrä voi vaihdella. Mutta edetessä rakkaudesta ym­märryksen kautta tekoon liikutaankin portaittain: rakkaus, ym­märrys ja teko ovat toistensa suhteen epäjatkuvia asteita.

 

          Jatkuvat asteet ovat nykyihmiselle itsestään selviä, sillä ne kuuluvat jokapäiväiseen elämään. Esimerkkinä ovat lämpö­tilaerot sekä pituus‑, paino- ­ja valoisuuserot. Jatkuvista asteista saadaan helposti tietoa aistihavaintojen sekä erilaisten mitta­rien avulla. Etenemisestä epäjatkuvissa asteissa ei sitä vastoin saada tietoa aistien kautta, vaan tämän etenemisen ymmär­täminen vaatii intuitiivista älyk­kyyttä. Epäjatkuvat asteet suh­tau­tuvat toisiinsa kuten ajatus puheeseen tai mieltymys il­meeseen. Ajatus ja mieltymys ovat puheen ja ilmeen syitä. Nämä syyt ovat henkisiä. Pinttynyt materialisti voi pitää aja­tusta ja mieltymystä vain aivosolujen toimintana, mutta kuinka hän selittää sen, että ihminen havaitsee ja kokee ajatuksen ja mieltymyksen. Tähän kokemiseen tarvitaan kokemisen koh­teista erillinen elin tai mekanismi. Tämä elin on juuri ihmisen mieli, joka on spirituaalinen ja epäjatkuvassa suhteessa ai­voi­hin.

 

          Yleisesti henkinen maailma ja aineellinen maail­ma ovat epäjatkuvassa eli diskreetissä suhteessa toisiinsa. Aineelli­sessa maailmassa elävä ihminen ei voi aisteillaan saada tietoa henkisestä maailmasta, mutta hän voi ymmärtää henkisen maail­man olemas­saolon diskreettejä asteita tutkimalla. Tiedet­tä, joka tutkii diskreettien asteiden välisiä lainalaisuuk­sia, kut­sutaan opiksi edustuksista ja vastaavaisuuksista. Tämä oppi, jota kutsutaan myös vastaavaisuuksien tieteeksi, oli mui­naisaikojen viisaiden viisauden lähde, ja he kutsuivatkin sitä tieteiden tieteeksi. Tämä tiede rappeutui kuitenkin vä­hitellen magiaksi, mikä on vastaavaisuuksien väärinkäyttöä itsek­käi­siin tarkoi­tuksiin. Nykyisin vastaavaisuuksien tiedettä ei tun­ne­ta.

 

          Vanhan ajan oppineet tutkivat yksipuolisesti sisäi­siä asteita ‑ tarkoitusta ja syytä. Meidän aikamme oppineet tutkivat ainoastaan vaikutuksia eli aineellis­ta maailmaa. Swedenborgin metodien suuri tieteenfi­losofinen merkitys on siinä, että hän antaa johto­langan näiden kahden tutkimustavan yhdistämiselle. Aikamme tieteet eivät kehity ilman sisäisten astei­den tuntemusta: suurta tietomäärää ei kyetä analysoi­maan diskreetisti. Vanhan ajan viisautta rasitti ko­keellisen tiedon puute. Vastaavaisuuksien tieteen näkökulma avaa tieteen­filo­sofialle uusia ennennäke­mättömiä mahdollisuuksia. Se joka ymmärtää vastaa­vaisuudet, se pystyy näkemään Jumalan ja henkisen maailman luonnollisesta maailmasta ikään kuin peilistä.

 

          Tietämättömyys diskreeteistä asteista estää mo­nia nyky­tieteitä kehittymästä. Esim. nykyajan fysiik­ka ei ole kyennyt sel­vittämään gravitaation ja sähkö­magneettisen aaltoliikkeen perus­kysymyksiä, koska se ei tunne eetterin mekanismia. Swedenborgin teok­sessa Principia tämä mekanismi on seli­tetty. Sellai­nen nykyfysiikan luomus kuin A. Einsteinin ”eri­koi­nen suhteellisuusteoria” osoittaa itserakkauteen perustu­van älykkyyden kykyä pitää mitä tahansa valhetta totuutena.

 

VASTAAVAISUUKSIEN TIEDE

 

        Nykyisin vain harvat ymmärtävät, että kaikilla aistein havait­tavilla asioilla on henkinen syynsä. Useimmat päättelevät syy­suhteen pelkästään vaikutuk­sista käsin. Ajatellaan, että ha­vaittu tapahtuma A aiheuttaa havaitun tapahtuman B. Täl­löin ei kuiten­kaan ymmärretä itse syysuhteen olemas­saoloa, sillä syyt, jotka aiheuttivat A:n, voivat aiheuttaa myös B:n, tai A:lla ja B:llä voi olla aivan eri syyt. A:n ja B:n ajallisesta ja pai­kallisesta yhteydestä ei voi päätellä, että A aiheutti B:n. Koska diskreettien asteiden mekanismia ei tunneta, ollaan yleisesti vakuuttuneita, että vaikutus aiheuttaa vaikutuksen. Tällaiseen virheelliseen käsitykseen perustuu itse asiassa koko nykyajan tieteellinen ajattelu. Tästä virheestä voi kuitenkin va­pautua vastaavaisuuksien tieteen avulla.

 

          Edustuksista ja vastaavaisuuksista saa helposti selvän käsityksen tarkastelemalla ihmisen mieltä. Ihmisen henkiset eli sisäiset ominaisuudet ja tilat kuvastuvat hänen ilmeissään ja eleissään. Kukapa ei tuntisi iloista tai surullista ihmistä hänen ilmeis­tään ja eleistään. Voidaan sanoa, että ihmisen ilmeet ja eleet edustavat hänen sisäisiä tuntemuksiaan ‑ ajatusta ja tahtoa. Ilmeet ja eleet ovat henkisten ilmiöiden (ajatus ja tahto) fyysinen kuva. Jos nyt tämä fyysinen kuva totuudenmukaisesti heijastaa henkisiä ilmiöitä eli esimerkiksi iloiselta näyttävä ihminen todella on ajatustensa ja tahtonsa osalta iloinen, sano­taan, että hänen ilmeensä ja eleensä vastaavat hänen sisäisiä tuntemuksiaan. Jos sisäisesti surullinen ihminen taas näyttelee iloista, hänen ilmeensä kylläkin edustaa hänen sisäisiä tunte­muksiaan, mutta se ei vastaa niitä, koska hän teeskentelyllään antaa ulkoiselle ilmeelle merkityksen, mikä totuu­denmu­kai­sesti vastaisi toisenlaista sisäistä tilaa. Vas­taavaisuus toteutuu siis silloin, kun sisäinen ja ulkoinen ku­vaavat samaa ilmiötä. Edustus voi toteutua myös silloin, kun ulkoinen kuvaa eri ilmiötä kuin sisäinen.

 

          Vastaavaisuuksia ei ole ainoastaan ihmisen ulkoi­sen ja sisäisen välillä, vaan yleisesti kaikkia luonnon maailman il­miöitä vastaavat henkisen maailman ilmiöt. Näitä vastaa­vaisuuksia ei kuitenkaan voi saada selville aistillisiin ha­vaintoihin perustuvalla päättelyllä, vaan siihen tarvitaan in­tuitiiviseen älyk­kyyteen perustuvaa vastaavaisuuksien tie­dettä. In­tuitiivista älykkyyttä on nykyisin vain harvalla.

 

          On olemassa ­Jumala, henkinen maailma ja luon­non maailma. Luonnon maailma on henkisen maail­man kuva eli vastaa jokaiselta yksityiskohdaltaan henkistä maailmaa. Hen­kinen maailma on puolestaan Jumalan kuva eli kaikilla hen­kisen maailman ilmiöillä on Jumalallinen vastaa­vai­suutensa. Ihminen, joka on Jumalan kuva, on luonnon maailma pienois­koossa, joten on vastaavaisuus ihmisen, luonnon maail­man ja henkisen maailman välillä. Vanhan ajan viisaat olivat oikeassa pitäessään ihmistä mikrokosmoksena ja pienois­taivaana.

 

          On olemassa virtaus (influxus) Jumalasta henki­seen maa­ilmaan ja henkisestä maailmasta luonnon maailmaan. Tämä virtaus etenee diskreetisti spiri­tuaalistenatmosfäärien kautta Jumalasta (alkusyy) henkiseen maailmaan ja henkisestä maailmasta luon­nollisten atmosfäärien kautta luonnon maail­maan. Päinvastainen virtaus ei ole mahdollinen, kuten ei esi­merkiksi maapallostakaan lähde valon ja lämmön virtausta aurinkoon. On olemassa kolme henkistä atmosfääriä sekä kolme luonnollista atmosfääriä. Henkinen maailma ja luonnon maailma ovat Jumalalli­sen virtauksen eli elämän vastaan­ottimia, eikä niissä itsessään ole elämää, vaikka aistiha­vain­tojen kannalta niin näyttää olevankin.

 

          Jumaluus näkyy henkisessä maailmassa aurinkona, jota vastaavat luonnon maailman auringot. Aurinko on täten vas­taa­vaisuus Jumalalle. Henkisen maailman aurinko ei kui­ten­kaan ole itse Jumala, vaan Hänestä lähtevät valo ja lämpö vain näkyvät auringon muodos­sa. Jumala itse on Jumalallinen Ihminen eli Herra Jeesus Kristus tuon auringon sisässä. Tästä auringosta lähtevä valo on Jumalallista Totuutta ja lämpö Jumalallista Hyvyyttä. Tästä seuraa, että luonnon maailman valo ja lämpö ovat to­tuuden ja hyvyyden vastaavaisuuksia eli symboleja. Koska kaikkia luonnon maailman ilmiöitä vastaavat henkisen maa­ilman ilmiöt, täyttäisi vastaavaisuuksien luetteleminen koko­naisia kirjastoja. Tässä yhteydessä käsittelen vain muutamia esimerkkejä. Vastaavaisuuk­sien ymmärtäminen on avain Ema­nuel Sweden­­borgin teologisiin ja filosofisiin teoksiin.

 

          Kuu on uskon vastaavaisuus. Tämä johtuu siitä, että kuu välittää maahan auringon valoa, joka symbo­lisoi Juma­lallista Totuut­ta. Kun ihminen uskoo, ei hän ota vastaan to­tuutta suoraan, vaan välillisesti auktoriteeteilta. Samoin kuin au­ringon valo heikkenee tullessaan kuun kautta, samoin on uskon kautta hankittu tieto hämärää verrattuna siihen tietoon, jonka ihminen saa lähestyessään suoraan Jumalaa (aurinko). Kuu valaisee ainoastaan öisin, ja yö vastaa henkistä pimeyttä, joten ihmiset turvautuvat uskoon vain pimeinä aikoina. Tässä suhteessa meidän aikam­me vastaa sydänyötä (kristikunnassa), sillä lähes kaikki ihmiset turvautuvat nykyään uskoon sen sijaan, että ottaisivat ymmärryksellään vastaan henkistä tietoa suoraan Jumalalta. Auringosta tulevassa valos­sa on yhdis­ty­neenä lämpö, mutta kuusta tuleva valo on lähes kokonaan ilman lämpöä. Tämä vastaa uskon kautta Jumalaa lähestyvän ihmisen rakkaudettomuut­ta. Valaistunut mieli voisi jatkaa kuu‑symbolin analy­sointia kymmenillä muilla esimerkeillä.

 

          Koska kaikki on saanut alkunsa henkisen auringon Jumal‑Ihmisestä eli Jumalasta, voidaan kaikki vastaa­vaisuudet palauttaa Jumalallisiin Totuuksiin ja Hyvyyksiin tai niiden vastakohtiin. Jumal‑Ihmisen kaksi ominaisuutta ‑ Jumalallinen Totuus ja Jumalallinen Hyvyys ‑ vastaavat luomakunnan kahta lajia henki­syyttä ‑ motivaatiotasoista eli coelestiaalista, jota kuvataan suomenkielen sanalla taivaallinen,sekä älyllis­tiedollista eli spirituaalista, jota voidaan kuvata sanalla hen­kinen. Tästä juontaa juurensa myös jako kahteen suku­puoleen, sillä mies symbolisoi totuutta ja nainen hyvyyttä: miehellä hallitsee ym­märrys, naisella tahto. Sukupuolten yhty­misestä seuraava uusi elämä vastaa Jumal‑Ihmisestä virtaa­van läm­pöön yhtyneen valon uutta luovaa vaikutusta. Tästä johtuu koko elollisen luomakunnan jako kah­teen sukupuoleen.

 

          Paha ja väärä määräytyvät myös Jumaluudesta käsin: kaikki, mikä on Jumalallisen Järjestyksen vastaista, on pa­haa ja väärää. Jumala ei ole luonut pahaa ja väärää, mutta Hän on antanut luomalleen ihmiselle vapaan tahdon elää Juma­lallisen Järjestyk­sen mukaisesti tai sitä vastaan. Kun ihminen on elänyt vastoin Jumalallista Järjestystä, ihminen on samalla luonut pahan ja väärän. Näin ovat synty­neet helvetit, sillä luon­­non maailmassa olevaa pahaa ja väärää vastaavat hen­kisessä maailmassa olevat pahuudet ja vääryydet. Luonnon maailman hyvää ja totta vastaavat taivaat, pahaa ja väärää helvetit. Helvettejä vastaavat vielä virtsa ja ulosteet: Virtsa ihmisen itsensä tuottamaa väärää, ja ulosteet ihmi­sen tuotta­maa pahaa.

 

          Vielä muutamia esimerkkejä vastaavaisuuksista. Taivas kokonaisuudessaan vastaa muodoltaan ihmistä, ja sitä kutsu­taankin Suurimmaksi Ihmiseksi (lat. Maximus Homo). Tässä ihmisessä kaikki ruumiinosat vastaavat henkisiä asioita. Esi­merkiksi sydän vastaa hyvyyttä ja keuhkot vastaavat totuutta, silmät ym­märrystä, korvat kuuliaisuutta, käsivarret voimaa jne. Pienimmälläkin ruumiin osasella on henkinen vastaa­vai­suutensa. Luonnon maailman eläinkuntaa vastaavat erilaiset mieltymykset, jotka ovat coelesti­aalisia asioita. Jokaisella eläin­lajilla on tarkka vastaavaisuutensa. Samoin on vastaavai­suus jokaisella kasvikuntaan kuuluvalla eliöllä. Eri kasvit vastaavat yleensä mielen spirituaalisia asioita. Ihmiselle hyö­dyl­liset ja terveelliset kasvit ja eläimet ovat taivaalli­sia vas­taavaisuuksia; ihmiselle vahingolliset ja epäter­veelliset ovat helvetillisiä vastaavaisuuksia. Myös eri metallit, maalajit ja mineraalit ovat vastaavai­suuksia.

 

          Juuri vastaavaisuuksista johtuivat Israelin kirkon moni­mutkaiset uhritoimitukset ja muut säädökset. Tämä kirkko oli edustava kirkko, jonka toimitukset olivat kaikki henkisiä ja taivaallisia vastaavaisuuksia. Useimmat israelilaiset olivat kui­tenkin sisimmässään pahoja. Tämän vuoksi kirkon toiminnot olivat heille vain edustuksia, sillä todellinen vastaavaisuus toteu­tuu vain silloin, kun sisäinen ja ulkoinen ovat samaa henkistä laatua. Israelilaiset olivat erikoinen kansa siinä mie­lessä, että he pystyivät elämään samanai­kaisesti ulkonaisessa hyvyydessä ja sisäisessä pahuu­dessa. Tällaisia ovat myös monet nykyajan juutalaisis­ta: Juudas symbolisoi pettäjää ja juutalaiset pettäjä­kansaa.

 

          Vastaavaisuuksia ovat myös kaikki ihmisen luomat esineet ja asiat. Vastaavaisuuksista johtuu, että myös Jumalan Sana on kirjoitettu puhtailla vastaavai­suuksilla. Swedenborgin teokset Arcana Coelestia ja Apocalypsis Revelata esittävät ensimmäisen ja toisen Mooseksen Kirjan sekä Ilmestyskirjan kaikki­en sanojen tarkat henkiset vastaavaisuudet.

 

          Kolmijaosta Jumala (tarkoitus), henkinen maailma (syy) ja luonnollinen maailma (vaikutus) johtuu, että taivaat ja helvetit sekä ihmisen mieli noudattavat tätä samaa jakoa. Tätä tosiasiaa ei kuitenkaan nykyi­sin yleisesti tunneta. Tunnetaan vain ihmisen mielen alin eli luonnollinen kerros, ja uskotaan, että sitä kehittämällä saavutetaan korkein viisaus ja tietämys. Ihmisen todellinen viisaus ja älykkyys ovat kuitenkin hänen kahdessa sisimmässä mielen kerroksessaan. Tietämättömyys ihmismielen kolmijaosta onkin yksi syy aikamme filosofiseen pimeyteen, joten sen perus­teellisella käsittelyllä on mitä suurin filosofis‑metodo­loginen merkitys. Aikamme psykologia on ra­joittunut tutkimaan vain vaikutuksia eli ihmismielen ulointa eli luonnol­lista kerrosta. Sieltä se on löytänyt eläimen ja tehnyt johtopäätöksen, että ihminen ei ole oikeastaan muuta kuin kehittynyt eläin. Muinaisaikojen viisaat tutkivat ihmisen si­sintä ja löysivät sieltä Jumalan. Molemmat tutkimustavat ovat olleet tavallaan oi­keassa: ihmisen ulkoisessa mielessä asustaa eläin, mutta hänen sisäisessä mielessään Jumala ja taivas. Tästä syystä ihminen, jonka sisäiset mielenkerrokset eivät avaudu, pysyykin eläimenä.

 

IHMISEN MIELI FILOSOFISENA INSTRUMENTTINA

 

         On olemassa kolme taivasta, joita vastaavat mielen kolme as­tetta. Sekä taivaat että ihmismielen asteet ovat toistensa suh­teen diskreettejä ja ovat yhteydessä keskenään vastaa­vai­suuksien avulla. Sisin­tä eli kolmatta taivasta ja sitä vastaavaa mielen astetta kutsutaan coelestiaaliseksi eli tai­vaalliseksi. Taivaallisen taivaan enkelit, jotka ovat fyysisesti kuol­­leita ihmisiä kuten kaikki enkelit, ottavat vastaan Ju­maluuden coelestiaalista virtausta kuten vastaava ihmis­mielen aste. Toiseen eli keskimmäiseen taivaa­seen tuleva virtaus on henkistä eli spirituaalista, ja tätä taivasta ja vas­taavaa mielen astetta kutsutaan spirituaaliseksi. Ensimmäistä eli ulointa astetta ja taivasta kutsutaan luonnolliseksi. Kolmas aste on lähempänä Jumaluutta kuin toinen, joka puolestaan on lähempänä sitä kuin ensimmäinen. Selostan taivai­den ja yleensä henkisen maailman rakennetta tarkem­min luvussa Henkinen maailma.

 

          Coelestiaalinen aste on sisäisin ja korkein ihmis­mielen asteista, ja siihen Jumaluus virtaa ensin ja välittömästi. Tämän asteen avulla Jumaluus ohjaa ihmistä ja järjestää hänen alemmat asteensa, vaikka ihminen ei tätä useimmiten huo­maakaan. Tätä astet­ta voidaan kutsua oveksi, josta Herra lä­hestyy ihmis­tä. Tämä aste tekee ihmisestä varsinaisesti ih­misen. Sisäisin aste on myös se, mitä kutsutaan ihmisen sie­luksi, ja se kuten alemmatkin asteet muodostuu kahdesta osasta, nimittäin tahdosta ja ymmärrykses­tä. Sisäisimmän asteen tahtoa ja ymmärrystä kutsu­taan coelestiaaliseksi, ja tämän asteen virtauksesta syntyy luonnon maailmassa elävään ihmiseen sisäinen havaintokyky eli intuitiivinen älykkyys. Tätä astetta kuvaavat vastaavaisuuksien tieteessä mm. sanat kulta ja öljypuu.

 

          Ihmismielen keskimmäinen eli toinen aste on henkinen eli spirituaalinen. Tähän asteeseen Jumaluus virtaa välillisesti coelestiaalisen taivaan kautta. Spirituaalisessa asteessa asuvat spirituaalinen tahto ja ymmärrys. Tämän asteen virtauksesta syntyy maan päällä elävässä ihmisessä omatunto. Tätä astetta kuvaavat mm. hopea ja viiniköynnös.

 

          Ensimmäinen eli ulkoisin aste on luonnollinen. Luon­nollinen mieli on juuri se, mikä nykyisin yksin­omaan mieleksi käsitetään. Luonnollisen tahdon ja ymmärryksen avulla selviy­dymme käytännön toimissamme täällä maan päällä. Luonnolliseen mieleen tulee virtausta henkimaail­mas­ta, joka on taivaiden ja helvettien välillä oleva tila. Luonnol­lisia vastaavai­suuksia ovat mm. kupari ja viikunapuu. Luon­nollisen asteen alinta kerrosta sanotaan aistilliseksi eli sensu­aaliseksi ja ylintä järkeväksi eli rationaaliseksi.

 

          Nämä kolme astetta ovat jokaisessa ihmisessä synty­mästä asti olemassa, mutta ne avautuvat eli tulevat toimintaan myöhemmin, vaikka ne voivat jäädä avautumattakin. Luon­nollinen aste saavuttaa nykyajan ihmisillä huomattavasti kor­keamman tason kuin vanhan ajan ihmisillä, mikä johtuu luonnontie­teiden saavutuksista. Valitettavasti tämä aste jää usein ainoaksi avautuneeksi asteeksi nykyihmisillä. Ihmisen ideaalikehitys olisi sellainen, että luonnolli­nen aste saavuttaisi maksimikohtansa varhaisessa aikuisiässä, sen jälkeen avautuisi spirituaalinen aste, ja vihdoin vanhuudessa coelestiaalinen aste. Mikäli ihmisen kaksi korkeampaa astetta eivät avaudu, ih­minen jää aistillis‑luonnolliseksi ihmiseksi, joka perustaa maailmankatsomuksensa aisteilla hankitun tiedon erheisiin.

 

          Kenestäkään ei voi tulla todella pätevää tiede­miestä tai filosofia, mikäli korkeammat asteet eivät avaudu. Vasta sel­lainen ihminen, jonka spirituaalinen mielen aste on avautunut, voi ymmärtää totuuksia. Luonnollinen ihminen voi kerätä muistitietoa kokonai­sen kirjaston verran ymmärtämättä yhtään ainoaa totuutta. Luonnollinen ihminen voi pitää itse hankki­miaan tietoja totuuksina, mutta todellisuudessa tie­dot tulevat totuuksiksi vasta kun niihin virtaa spiritu­aalista tai coe­lestiaalista ymmärrystä. Tämä johtuu siitä, että myös tiedolla tulee olla sisäiset syynsä, ja totuudella nämä syyt ovat spiri­tuaalisia ja coelesti­aalisia. Tämän asian ymmärtämistä voi helpottaa pienellä esimerkillä: kaksi henkilöä lukee saman matemaattisen lauseen. Toinen on perehtynyt mate­matiikkaan ja ymmärtää lauseen heti totuudeksi. Toinen ei hallitse riit­tävästi matematiikkaa, eikä ymmärrä lausetta, eikä se ole hänelle totuus. Jos jälkimmäinen henkilö saa tietää asian­tuntijalta, että lause on tosi, ja hän uskoo sen todeksi, ei se kuiten­kaan ole hänelle totuus, sillä totuus edellyttää, että sisäinen syy (ymmärrys) ja ulkoinen vaikutus (matemaattinen lause) vastaavat toisiaan, mitä ne eivät tässä tapauksessa tee.

 

          Sillä seikalla, että tiedot tulevat totuuksiksi vasta, kun niihin virtaa spirituaalista tai coelestiaa­lista ymmärrystä, on mitä suurin tieteenfilosofinen merkitys, sillä tiedemiehet ja filo­sofit ovat myös itse filosofisia instrumentteja, joiden ai­kaan­saannok­sia voi arvioida vain sen mukaan, mikä heidän ym­märryksensä taso on ollut. Filosofi, jonka korkeam­mat mielen kerrokset ovat suljettuja, ei voi ymmär­tää totuuksia, vaikka hän itse pitäisikin itseään älykkäänä. Tässä suhteessa aikamme on filosofisesti täysin pimeä, sillä ei totisesti löydy yhtä ainoaa filosofia tai tiedemiestä, jonka spirituaalinen ‑ jopa sitten coelestiaalinen ‑ mielen aste olisi avautunut. Nykyajan filosofit ovat sulkeneet itsensä loogisiin kielilabyrintteihin ja näkevät pimeän valona ja valon pimeänä. Aikamme vallitseva filosofia johtaa ihmisen poispäin Jumalasta, mutta todellinen filosofia johtaa ihmisen Jumalan luo.

 

          Luonnollinen ja spirituaalinen aste ovat itsensä suhteen jatkuvia, mutta toistensa suhteen diskreette­jä. Luonnollista as­tetta kehittämällä ei spirituaalinen aste avaudu. Luonnollista astetta kehitetään hankki­malla tietoja ja taitoja. Luonnollinen ihminen toimii itsekkäiden etujensa motivoimana, ja juuri nämä itsekkäät pyrkimykset pitävät spirituaalisen mielen suljet­tuna. Spirituaalinen aste avautuu vasta, kun ihminen alkaa rakastaa totuutta enemmän kuin omia etujaan. Totuutta ei ihminen voi kuitenkaan rakastaa omasta ymmärryksestään käsin, vaan siihen tarvitaan itse Totuuden apua, ja tämäTotuus on sama kuin Jumala. Jumalaan puolestaan ihminen saa yhteyden vain uskonnon avulla, joten uskonnolla on mitä tärkein asema todellisessa filosofiassa.

 

          Luonnolliset ihmiset voivat kyllä keksiä uskonnolli­sia oppeja ja perustaa seurakuntia, mutta varsinaista uskontoa on vain silloin, kun on olemassa todellinen yhteys Jumalaan ja taivaaseen. Todellinen yhteys Jumalaan syntyy vain silloin, kun ihminen elää elä­määnsä Jumalallisia lakeja rakastaen ja nou­dattaen. Jumalallisia lakeja ihminen saa tietoonsa vain Juma­lallisen Ilmoituksen kautta. Mikä on Jumalallista Il­moitusta, ja miten Jumalallisten lakien mukaan eletään, on kysymys, johon tämä kirja pyrkii vastaa­maan.

 

          Myös coelestiaalinen aste avautuu vain elämällä Juma­lallisten lakien mukaan ja näitä rakastaen. Ero spirituaaliseen on siinä, että spirituaalinen ottaa vastaan ensin totuutta ym­mär­rykseensä ja tämän jälkeen ymmärryksen avulla hyvyyttä tahtoonsa, mutta coelestiaalinen ottaa vastaan ensin hyvyyttä tahtoonsa ja tämän jälkeen havaitsemisen kautta totuutta ymmärrykseensä. Coelestiaalisella ihmisellä on sisäinen ha­vain­tokyky eli intuitiivinen älykkyys, mikä puuttuu spiri­tuaa­liselta. Spirituaalisella ihmisel­lä on havaintokyvyn ase­mestaomatunto. Koska Jumaluus virtaa ensin hyvyyteen, ja sen jälkeen hyvyyden kautta totuuteen, on coelestiaalinen aste lähempänä itse Jumaluutta kuin spirituaalinen aste, ja coe­lestiaalinen ihminen spirituaalista älykkäämpi.

 

          Luonnollisia ihmisiä on kolmea lajia. Ensiksi on sel­laisia, jotka eivät tunne niitä Jumalallisia lakeja, joiden mu­kaan ihmisen tulisi elää. Tällaiset ihmiset jäävät luonnollisiksi, koska ihminen ei voi itsestään oppia Jumalallisia lakeja, vaan hän voi saada tieton­sa näistä joko välittömän tai välillisen ilmoituksen kautta. Nykyajan ihmiset eivät voi saada välit­tömiä Jumalallisia ilmoituksia, koska heidän peritty pahuu­tensa vääristää kaiken Jumaluudesta tulevan virtauk­sen. Planeettamme ensimmäiset ihmiset olivat tässä suhteessa erilaisia, sillä heidän perityn pahuutensa määrä oli paljon pienempi ja he saivat tietonsa henkisistä asioista välittömien ilmestysten avulla. Välillisesti ihminen saa tietonsa Juma­lal­lisista laeista toisten ihmisten kautta, jotka ovat itse saaneet tietonsa uskonnostaan. Välittömien ilmestysten lakat­tua Juma­lallinen tieto on tullut meidän planeetallem­me kirjallisten ilmoitusten avulla.

 

        Toiseksi on olemassa luonnollisia ihmisiä, jotka tuntevat Jumalalliset määräykset (Kymmenen Käskyä), mutta eivät elä niiden mukaisesti, vaan välittävät ainoastaan maallisista ja ruumiillisista asioista. Tällai­sia ovat useimmat nykyajan ihmi­sistä etenkin kristilli­sessä maailmassa. He jäävät myös luon­nollisiksi eli heidän korkeammat asteensa eivät avaudu.

 

Kolmanneksi on niitä, jotka tuntevat Jumalalliset lait, mutta kieltävät ne ja halveksivat niitä. Tällai­set ihmiset jäävät luonnollisiksi ja tulevat aistillisiksi sen mukaan, kuinka paljon he Jumaluutta vastustivat. Aistilliset ovat alimpia luonnollisia, eivätkä he kyke­ne pääsemään ruumiillisten aistien vir­heel­lisyyksien ja näennäisyyksien yläpuolelle. Myös tähän ryh­mään kuuluu paljon nykyajan ihmisiä. Tiedemiehet ja filoso­fit, jotka ovat sisimmässään kieltäneet Jumaluuden, ovat muita aistillisempia ja tavallista ihmistä syvem­mällä erheiden suossa. Kaikki aistillisiksi jääneet ihmiset ovat fyysisen kuoleman jälkeen helveteissä. Lapsena kuolleet pääsevät kuitenkin taivaaseen, missä heidät koulutetaan enkeleiksi.

 

          Koska luonnollisen ja spirituaalisen ihmisen eroa ei yleisesti tunneta ja koska tämän eron tunteminen on tärkeää, mikäli ihminen todella haluaa kehittää henkistä älykkyyttään, käsittelen asiaa seuraavassa hieman tarkemmin. Coeles­ti­aalinen ihminen on niin harvinainen ja ajallemme vaikea käsittää, että en katso tarpeelliseksi käsitellä häntä tässä yhteydessä. Lisäksi coelestiaaliset asiat liittyvät motivaa­tio­tasoi­siin seikkoihin, joiden kuvaaminen on vaikeampaa kuin älyllisten prosessien. Kirjoitettu filosofia on tärkeä nimen­omaan spirituaaliselle ihmiselle, sillä coelestiaalisen ihmisen filosofia on hänessä sisäisesti, eikä hän rakasta filosofista pohdiskelua kuten spiri­tuaalinen ihminen.

 

 

1. Luonnollinen ihminen, jonka spirituaalinen aste on au­ennut.

 

       Luonnollinen ihminen on täydellinen ihminen silloin, kun hä­nen spirituaalinen asteensa on avautu­nut, sillä hän on tällöin henkensä puolesta taivaan enkelien keskuudessa ja samalla ruumiinsa puolesta ihmisten keskuudessa, ja elää molemmissa Herran suojeluksessa. Spirituaalinen ihminen ottaa elämänoh­jeensa Jumalan Sanasta. Hän pyrkii elämään Jumalal­listen totuuksien mukaan, ja hänen luonnollinen mielensä on spiri­tuaalisen mielen valaisema. Hän tuntee olevansa henkensä puolesta enkelien seurassa, vaikka ei tätä suoranaisesti näe­kään. Jotkut spirituaa­lisen asteen saavuttaneet voivat nähdä enkelien ilmaantuvan luonnollisen mielen näkökenttään kirk­kai­na pisteinä tai tähtinä. Myös pahat henget voivat ilmestyä spirituaalisen ihmisen näkökenttään kirkkai­na pisteinä, mutta ne eroavat enkeleistä siinä, että ne liikkuvat levottomasti. Näin snirituaalista ihmistä varoitetaan joskus pahoista mielty­myksistä. Luonnolli­nen ihminen, jonka spirituaalinen aste on avautunut, voi myös joskus nähdä kokonaisten enkeli­yh­dyskuntien lähestyvän häntä geometristen kuvioiden muo­dossa. Hän voi kokea myös muunlaisia merkkejä, joilla hänen henkistä kehitystään opastetaan. Joskus hänen tajuntansa voi avautua siten, että hän näkee vastaa­vaisuuksia ympäristönsä esineissä ja asioissa. Ajoit­tain spirituaalinen ihminen joutuu kiusauksiin, jolloin hän vaipuu määrätyksi ajaksi epätoivoon.

 

2. Luonnollinen ihminen, jonka spirituaalinen aste ei ole auennut, mutta ei myöskään lopullisesti sul­keutunut.

 

          Tällaisia ihmisiä ovat ne, jotka ovat eläneet jonkinasteisessa lähimmäisenrakkaudessa, mutta joilla on ollut hallussaan vain vähän aitoja totuuksia. Spiri­tuaalinen aste avautuu nimittäin vain totuuden ja hyvyyden yhdistymisellä, ja pelkkä totuus tai pelkkä hyvyys ei voi tätä astetta avata. Jos siis ei ole tarpeeksi aitoja totuuksia, hyvyys eli lähimmäisenrak­kaus ei voi tätä astetta avata, mutta pitää kuitenkin yllä mahdollisuutta sen aukenemiseen. Tätä tarkoite­taan sanonnalla, että spirituaalinen aste ei ole lopul­lisesti sulkeutunut. Tätä ilmiötä voi verrata kasvi­maailman ilmiöihin, sillä hyvyys on spirituaalista lämpöä ja totuus spirituaalista valoa, eikä kasvua synny pelkän läm­mön tai pelkän valon vaikutuksesta, vaan ainostaan silloin kun valo ja lämpö ovat yhty­neinä. Tällaisessa lähimmäisen­rak­kaudessa eläneitä ihmisiä opetetaan totuuksissa fyysisen kuo­leman jälkeen, ja heistä tulee enkeleitä samoin kuin niistä, joiden spirituaalinen aste oli jo maan päällä auennut. Tähän ryhmään kuuluu usein yksinkertaisia ja vilpittömiä ih­misiä, joiden älykkyys on kuitenkin saavuttanut vain vaati­mattoman tason. He ovat kuolemansa jälkeen alimmissa osissa taivaita, samoin heikommassa valossa kuin muut, sillä mitä enemmän ihmisellä on ymmärryksessään aitoja spirituaalisia totuuksia ‑ eli siis mitä älykkäämpi ihminen on ‑ sitä kirkkaampaan valoon hän joutuu henkisessä maailmassa.

 

3. Luonnollinen ihminen, jonka spirituaalinen aste on täysin sulkeutunut.

 

          Spirituaalinen aste on sulkeutunut niillä, jotka elävät pahuuk­sissa ja vääryyksissä. Paha ja väärä määräytyvät Jumalan vastustamisesta eikä moraali­sista tai yhteiskunnallisista sei­koista. Täten yhteiskun­nallisesti nuhteeton ja arvostettu hen­kilö voi olla syvällä pahuuksissa sisäisen mielensä suhteen ja siten yhteydessä pahimpiin helvetteihin, ja rangaistus­ta kärsivä vanki voi olla sisäisesti hyvä ihminen, jonka henki on enkelien seurassa. Spirituaalinen aste vastustaa kaikkea pahaa ja väärää, sillä se on itse taivaan muodossa ja ottaa itseensä virtausta Jumalasta.

 

          Spirituaalinen aste on sulkeutuneena kaikilla niillä, jot­ka rakastavat itseään ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja taivasta, eli niillä, jotka asettavat omat etunsa oikeuden­mukaisuuden ja lähimmäisenrak­kauden edelle. Spirituaalinen aste on erittäin tiiviisti sulkeutunut niillä, jotka haluavat hallita toisia ihmi­siä hallitsemisen halusta käsin, sillä tällainen itse­rak­kaus on mitä suurimmassa määrin vastakkaista Juma­lan rakastamiselle. Spirituaalinen aste on myös sul­keutunut niillä, jotka himoitsevat mainetta ja kun­niaa sekä maallista va­ral­lisuutta.

 

          Itserakkaus sekä rakkaus varallisuuteen ja maalli­siin asioihin sulkevat spirituaalisen asteen, eivätkä tällaiset ihmiset pääse koskaan syvälle filosofiassa ja henkisissä totuuksissa. Näiden ihmisten kohdalla ei ainoastaan spirituaalinen aste, vaan myös luonnol­lisen asteen korkein kerros eli rationaalinen kerros alkaa sulkeutua, jolloin vain luonnollisen asteen alin kerros eli aistillinen kerros jää avoimeksi. Aistil­linen ihminen luo maailmankatsomuksensa aistien välittämän tiedon avulla, mikä johtaa lukuisiin erheisiin ja suoranaisiin pahuuksiin.

 

          Luonnollinen ihminen, josta on pahuuksien ja vääryyk­sien avulla tullut aistillinen, ei näy henkisessä maailmassa enää ihmisen muotoisena, vaan sekasikiö­nä. Filosofit ja tiede­miehet, jotka ovat kieltäneet Jumaluuden, ovat muita aistil­lisempia, ja siten syvim­mällä pahuuksien ja vääryyksien suos­sa. Tällaisten ihmisten kuolemanjälkeistä tilaa kuvaa Sweden­borg havaintojensa perusteella seuraavasti:

 

”Minun on sallittu keskustella monen oppineen kanssa sen jälkeen, kun he ovat jättäneet tämän maailman. Muutamat heistä olivat maailmassa eläes­sään suuria kuuluisuuksia ja ylistettyjä kirjallisissa piireissä ete­vien julkaisujensa tähden. Toiset taas eivät olleet yhtä kuuluisia, vaikka heillä olikin sisäis­tä viisautta. Ne heistä, jotka sisimmässään olivat kieltäneet Jumaluu­den, olivat tulleet niin tyhmiksi, etteivät he käsittäneet yhtään yhteiskunnallista tosiasiaa, puhumattakaan spi­ri­tuaalisista totuuksista. Tajusin, vieläpä näinkin sel­västi, että heidän mielen­sä sisäiset osat olivat niin suljetut, että ne näyttivät mustilta ‑ sellaiset asiat tulevat silmin nähtäviksi henkisessä maailmassa ‑ eivätkä he sietäneet lain­kaan taivaan valoa, eivätkä siis sallineet sisäänsä mitään virtausta taivaasta. Si­säisen mielen mustuus näkyi olevan tummin ja ulot­tuvan laajimmalle niillä, jotka tieteellisen oppinei­suutensa perusteella olivat tulleet Jumaluuden vastai­seen vakaumukseen. Sellai­set omaksuvat toisessa elä­mässään iloiten kaiken, mikä vain on väärää. Sen he imevät itseensä niin ­kuin sieni veden, mutta kaikki mikä on totta, kim­poaa heistä pois niin­ kuin vieteristä. Niillä, jotka ovat kieltäneet Jumaluuden ja perustaneet vakaumuk­sensa luontoon, sisäiset osat ovat ikään kuin luutunei­ta. Heidän päänahkansa on paksu ja musta kuin eebenpuu ja ulottuu nenään asti merkkinä siitä, etteivät he enää pysty havaitsemaan totuuksia. Sel­laisten asuinpaikka henkisessä maailmassa on hylly­vässä suossa, ja siellä heitä ahdistelevat heidän er­heitään vastaavat mielikuvat. Heidän helvetin tulen­sa on himo saada kunniaa ja mainetta. Sen ajamina he hyökkäävät toinen toistaan vastaan ja kiusaavat pi­rullisella innolla niitä, jotka eivät heitä jumalina kun­nioita, ja kun yksi heistä lakkaa, niin toinen alkaa. Tällaisiin asioihin päättyy kaikki maalli­nen oppinei­suus niissä henkilöissä, jotka eivät ole saaneet itseensä taivaan valoa, koska he eivät ole tunnustaneet Juma­luutta.” (De Coelo et de Inferno, n. 354).

 

Aivan toisenlainen on niiden filosofien ja tiede­miesten tila, joiden spirituaalinen aste on jo heidän maan päällä eläessään avautunut. Swedenborg kuvaa heidän tilaansa näin:

 

”Sellaisille ihmisille taas, jotka tietojen ja tietei­den avul­la ovat hankkineet itselleen oikeaa ymmär­rystä ja vii­sautta, sekä ovat soveltaneet kaiken tämän hyödyl­liseen elämään ja samalla tunnustaneet Jumaluuden, rakas­taneet Sanaa ja viettäneet henkises­ti moraalista elämää, tieteet ovat olleet viisauden välikappaleita ja omiaan vahvistamaan heitä uskon asioissa. Olen sekä tajunnut että nähnyt tällaisten ihmisten sisäiset osat eli hen­kimielen. Nämä osat olivat läpinäkyviä liekehtivässä valkohohtoisessa tai sinertävässä valossa, jossa näkyi kirkkaita timant­teja, rubiineja ja safiireja, aina sen mu­kaan, kuinka paljon kullakin oli luottamusta Jumaluu­teen ja tietei­den avulla saavutettua vakaumusta Juma­luudesta. Sellaiselta näyttää aito ymmärtäväisyys ja aito viisaus, kun ne asetetaan näkyville henkisessä maail­massa. Ne näyttävät siellä sellaisilta taivaan valon vai­kutuksesta, ja se valo on Herrasta virtaava Juma­lallinen Totuus, joka on kaiken ymmärryksen ja viisauden lähde.” (sama, n. 356).

4. Luonnollisen ihmisen ja eläimen välinen ero.

           Ihmisellä on siis kolme mielen astetta eli kolme tahdon ja ymmärryksen astetta, jotka voivat avautua peräkkäin. Näiden asteiden avulla ihminen voi kohot­taa ymmärryksensä taivaan valoon ja nähdä totuudet, ei ainoastaan luonnolliset, yhteis­kunnalliset ja siveelli­set, vaan myös spirituaaliset ja coe­lestiaaliset totuu­det, ja hän voi näistä totuuksista muodos­taa johtopää­töksiä ja kehittää älykkyyttään rajattomasti. Eläi­mil­lä ei ole kahta korkeampaa mielen astetta, vaan ainoastaan luonnollinen aste. Ilman korkeampia astei­ta eläimillä ei ole kykyä ajatella mitään asiaa ym­märryksellä, vaan ne pystyvät vain käyttämään laji­tyypillisiä perittyjä ja hankittuja meka­nismejaan. Ja koska ne eivät pysty ajattelemaan, eivät ne pysty myöskään puhumaan, sillä sanojen hallinta edellyttää ajat­telukykyä. Kaikilla ihmisillä on taivaan yleisen virtauksen ansiosta kyky ajatella loogisesti sekä kyky puhua. Tämä ylei­nen virtaus tulee luonnol­lisen asteen korkeimpaan kerrokseen eli rationaali­seen kerrokseen. Rationaalinen kerros on erään­lainen välittäjä spirituaalisen ja luonnollisen asteen välillä. Eläimillä ei ole rationaalista kerrosta. Aistillinen ihminen, joka on alin luonnollinen ihminen, eroaa eläimestä vain siinä suh­teessa, että hän pystyy täyt­tämään muistinsa tiedoilla sekä ajattelemaan ja puhumaan niiden avulla.

 

          Spirituaalinen ja coelestiaalinen aste erottavat ihmisen eläimestä ja niiden ansiosta ihmisen elämä jatkuu fyysisen kuoleman jälkeen ikuisesti. Eläimillä ei ole kuolematonta sie­lua, sillä henki ja sielu ovat juuri kyseiset kaksi korkeampaa mielen astetta. Jokaisella luonnollisella ihmisellä on mah­dol­lisuus uudestisyntyä henkiseksi tai taivaalliseksi ihmiseksi kohottamalla mielensä ylöspäin Jumalaan ja taivaa­seen sekä elämällä Jumalallisten lakien mukaan siksi, että ne ovat Jumalallisia lakeja. Valitettavasti useimmat nykyajan ihmiset eivät käytä tätä mahdolli­suutta hyväkseen, vaan suuntaavat mielensä yksin­omaan alas itseensä ja maailmaan alentaen itsensä eläinten tasolle, ja jopa jotkut tätäkin alemmaksi. Juuri nämä ihmisen kaksi korkeampaa mielen astetta todistavat, ettei ihminen ole kehittynyt eläimestä.

 

          Jeesuksen sanat ”teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä” (Joh. 3: 7) tarkoittavat juuri spirituaalisen ja coelestiaalisen asteen avautumista. Tässä uudesti­syntymisessä ihminen saa Ju­malalta uuden ymmärryk­sen ja uuden tahdon, jotka voivat ottaa vastaan Jumalallista Totuutta ja Hyvyyttä. Tämä uudesti­syn­tyminen on hidas prosessi, jota voi verrata ruumiilli­seen kehitykseen imeväisestä aikuiseksi. Uudestisyn­tynyttä ihmistä voi verrata ihmiseen, joka ensi kertaa elämässään pääsee ulos asumastaan hämärästä luolas­ta: auringon valo häikäisee hänen silmiään.

 

JUMALAN SANA FILOSOFIN TYÖVÄLINEENÄ

 

          Koska kaikki ilmiöt luonnon maailmassa vastaavat spiri­tu­aalisia ja coelestiaalisia asioita, niin myös puheella ja kirjoi­tuksella on vastaavaisuutensa. Tämä on helppo ymmärtää, kun ajattelee, että ihmisen puhe ja kirjoitus (vaikutus) ovat syn­tyneet hänen ajatuksistaan (syy) ja tahdostaan (tarkoitus). Siten jokaisessa ihmisen kirjoittamassa tai puhumassa sanassa on sisäisesti hänen tahtonsa ja ymmärryksen­sä tuosta sanasta. Ja koska eri sanat merkitsevät eri asioita eri ihmisille, on jokaisella sanalla sisäinen merkityksensä sen mukaan, kuka sen on ilmaissut. Esim. sana talo herättää kahdessa ihmisessä erilaisia ajatuksia ja tunteita. Näitä ajatuksia ja tunteita kut­sutaan tämän sanan sisäiseksi merkitykseksi, joka siis riippuu siitä, kuka sanan ilmaisee. Samoin on laita niiden sanojen, jotka ovat tulleet Jumalalli­sena Ilmoituksena. Nämä sanat ovat sisäiseltä merki­tykseltään erilaisia kuin ihmisen sanat, sillä niiden lausuja on itse Jumala. Niiden ulkonainen muoto on sama kuin ihmisten tuottamilla sanoilla, mutta niiden sisäinen merkitys on erilainen: niiden alkusyy eli tarkoitus on Juma­lallinen Rakkaus ja instrumen­taalinen syy Jumalallinen Vii­saus. Tällaisia sanoja kutsutaan Jumalan Sanaksi, ja koska Jumalallinen Rakkaus ja Viisaus ovat äärettömiä, sisältyy näihin sanoihin ääretöntä voimaa ja viisautta. Jumalan Sanaa voi kuitenkin ymmärtää vain sellainen ihminen, jonka ym­märryksen Jumala on avannut. Omasta ymmärryksestään käsin ihminen ei voi Sanaa ymmär­tää.

 

          Jumalan Sanan ovat kirjoitetussa asussaan tuoneet pla­neetallemme Vanha Sana, jonka kirjoitukset ovat kadonneet ja josta monet muinaisista uskonnoista polveutuivat, sekä Sana, joka tarkoittaa seuraavia Raamatun kirjoituksia: Viisi Moosek­sen Kirjaa, Joosua, Tuomarien Kirja, kaksi Samuelin Kirjaa, kaksi Ku­ningasten Kirjaa, Psalmit, Jesaja, Jeremia, Valitusvir­ret, Hesekiel, Daniel, Hoosea, Jooel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Naahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja, Malakia, neljä Evankeliumia ja Johanneksen Ilmestys. Muut Raamatun kirjoitukset eivät ole Juma­lan Sanaa, vaan ovat kirkol­lis­kokousten lisäyksiä. Emanuel Swedenborgin teologiset teokset ovat Juma­lallista Ilmoitusta, mutta ne eivät ole Jumalan Sanaa, vaan ne toimivat lamppuna ja avaimena Jumalan Sanalle.

 

          Jumalan Sanassa on siis luonnollisen eli kirjaimel­lisen merkityksen lisäksi henkinen eli spirituaalinen sekä tai­vaallinen eli coelestiaalinen merkitys. Nämä merkitykset ovat sisäkkäin kuten vaikutus, syy ja tarkoitus. Esimerkiksi käsky ”älä varasta”, tarkoittaa luonnollisessa merkityksessään sitä, että ihminen toimii Jumalaa vastaan, jos hän varastaa tai muuten hankkii varallisuutta vilpillisin keinoin. Saman asian spirituaalinen merkitys tarkoittaa, että ihminen toimii Jumalaa vastaan, jos hän opettamalla valheita ja vääryyksiä ottaa toi­selta ihmiseltä pois hänen mahdollisuutensa hankkia henkisiä totuuksia. Taivaalli­nen merkitys tarkoittaa, että ihminen ei saa käyttää uskontoa omien itsekkäiden pyrkimystensä välineenä, sillä silloin hän varastaa Herran omaa. Hyvin usein papit ja monenlaiset ”saarnamiehet” rikkovat tämän käskyn taivaallista merkitystä vastaan.

 

          Kun ihminen, jonka spirituaalinen tai coelestiaali­nen aste on avautunut, lukee tai kuuntelee Jumalan Sanaa, saavut­taa hän yhteyden Jumalaan ja taivaa­seen. Tällöin hänen ym­märrykseensä ja tahtoonsa virtaa Jumalallista vaikutusta, joka opastaa ja ohjaa häntä monin tavoin totuuteen ja hyvyyteen liittyvissä asioissa. Ihminen voi täten Sanan avulla olla välittö­mässä yhteydessä Jumalaan ja taivaaseen. Luonnolli­nen ihmi­nen, jonka korkeammat asteet ovat kiinni, ei saavuta yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen Sanan avulla, sillä hänen oma tahtonsa on kaiken taivaalli­sen virtauksen vastainen. Uudesti­synty­mättömälle Sanan lukeminen ja kuuleminen muodostavat Jumalan läsnäolon, mutta ne eivät muodosta varsinaista yh­teyttä Häneen.

 

          Filosofi tai tiedemies, jonka korkeampi mielen aste on avautunut eli jolla on valaistunut älykkyys ja joka päivittäin lukee Jumalan Sanaa, saa päivä päivältä osakseen yhä enem­män ja enemmän sisäistä älykkyyttä ja viisautta ja voi soveltaa niitä oman alansa tietoihin. Tämä älykkyys ja viisaus kum­puavat hänen sisimmästään Jumalan Sanan ‑ elämän veden ‑ avulla. Tätä tarkoittavat Jeesuksen sanat:

 

”Joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikki­seen elämään” (Joh. 4: 14).

 

           Vesi symbolisoi totuutta, ja se vesi, minkä Jeesus antaa, on Jumalallinen Totuus.

Nykyajan kristinusko ‑ joka ei tunne Sanan sisäi­siä mer­kityksiä ‑ on alentanut Jumalan Sanan tavalli­seksi kir­joi­tukseksi ja kieltänyt sen voiman. Tosiasias­sa on Sanalla sen sisäisten merkitystensä tähden ääretön voima ja viisaus eli kaik­ki valta taivaissa ja maan päällä. Miljoonilla ihmisillä on Kaikkitietävä kotiopettaja omassa kirjahyllyssään, mutta he eivät osaa käyttää sitä hyväkseen.

 

MUUTAMIA FILOSOFISIA TERMEJÄ

 

          Monet Swedenborgin käyttämistä käsitteistä poik­keavat ny­kykielten vastaavista ilmaisuista. Perimmäi­senä syynä on se, että normaalikieli heijastaa arkipäi­vän logiikkaa, mikä ei ole riittävän täsmällistä tie­teelliselle ajattelulle. Swedenborgin oli pakko luoda filosofiassaan uusia termejä, joilla hän sitten ky­keni selittämään monet asiat kirkkaammin kuin kukaan toinen. Juuri Swedenborgin monimutkaisesta filosofi­sesta termino­logiasta johtuu mm. se valitettava tosiasia, ettei hänen lois­tavan älykäs Principiansa ole tullut yleisesti tunnetuksi, vaikka se ansaitsisi kunniapaikan jokaisessa filosofian ja fysiikan kirjastossa.

 

          Nykyajan ihminen joutuu tekemään varsin suuren työn ymmärtääkseen Swedenborgin käsitteitä, mutta kun hänen ymmärryksensä on avartunut niiden avulla, havaitsee hän myös oman ajatusmaailmansa kirkkaam­maksi. Selitän seuraa­vassa lyhyesti muutamia tärkeim­piä Swedenborgin psykolo­gisista käsitteistä.

 

Tahto ja ymmärrys

 

           Ihmisen ruumis on kahtalainen eli dualistinen. Tämä näkyy selvästi mm. siinä, että ihmisellä on kaksi yhtenevää ruumiin puoliskoa, kaksi kättä ja kaksi jalkaa, kaksi aivopuoliskoa jne. Ruumiissa on myös kaksi eräänlaista päätoimintoa, joista muut toiminnot ovat riippuvaisia, nimittäin sydämen ja keuhkojen toiminnat. Koska ihmisen henki vastaa hänen ruumistaan, on sekin dualistinen. Ihmisen mieli koostuu kahdesta osasta, tahdosta ja ymmärryk­sestä. Tahtoon kuuluvat kaikki ihmisen motivaatiota­soiset asiat, kuten mieltymykset, halut ja himot. Ymmärrykseen kuuluvat kaikki ihmisen tiedollis-­älylliset asiat, kuten muisti, päättelykyky ja älykkyys. Vastaa­vaisuuksien tie­teessä tahtoa kuvaa sydän ja ymmärrystä kuvaavat keuhkot.

 

          Tahto on synonyymi rakkaudelle, sillä rakkaus on ih­mis­veneessä ikään kuin motivaatiomoottori. Perä­sin, kartta ja kompassi vastaavat ymmärrystä. Tah­don ja ymmärryksen yhteis­toiminta mahdollistaa ihmisen elämisen. Tahto ja ym­mär­rys ovat yhteydes­sä toisiinsa aivan kuten sydän ja keuhkot; kumpikaan ei tule toimeen yksinään. Kaikki ihmisen toiminnot voidaan palauttaa tahdon ja ymmärryksen yhteistyöhön. Tah­dossa asustaa ihmisen hyvyys ja pahuus, ymmärryksessä to­tuus ja vääryys. Totuus ja vääryys voivat olla ihmisen mielessä samanaikaisesti, mutta eivät hyvyys ja pahuus; ihminen on tah­doltaan joko hyvä tai paha eli hän on kääntynyt joko Jumalaan tai maailmaan päin.

 

Rakkaus

 

       Swedenborgin rakkauskäsite poikkeaa huomattavas­ti nyky­ajan rakkauskäsitteeltä. ”Rakkaus” on Sweden­borgilla tahdon syno­nyymi ja tarkoittaa ihmisen motivaatiotasoista suuntautumista eli ihmisen mielty­myksiä. Rakkautta on kahta päälajia, ja näil­lä useita alalajeja. Päälajit ovat taivaallinen ja helvetillinen rakkaus. Taivaallinen rakkaus jakaantuu kahteen pääluokkaan, joilla on lukuisia eri muotoja. Pääluokat ovat rakkaus Herraan ja lähimmäisenrakkaus. Helvetil­lisen rakkauden pääluokat ovat itserakkaus ja maail­manrakkaus. Itserakkaus ja rakkaus Herraan ovat vastakohtia, samoin maailmanrakkaus ja lähim­mäisen­rakkaus.

 

          Ihminen perii vanhemmiltaan sekä ruumiin että hengen. Nykyajan ihmiset perivät vanhemmiltaan tahtoonsa juuri tie­tyn­­laisen itserakkauden ja maail­manrakkauden. Nämä rak­kau­det vaihtelevat eri suvuil­la. Joillakin suvuilla hallitsee tiet­ty itserakkauden muoto, esim. rakkaus vallankäyttöön tai rakkaus älylliseen kunniaan. Joillakin suvuilla hallitsee tietty maail­manrakkaus, esim. rahanahneus tai mieltymys aistillisiin nau­tintoihin. Yleisesti jokaisella ihmisellä hallitsee jonkin tyyp­pinen itserakkaus tai maailmanrak­kaus. Jokaisella ihmi­sellä on molemmanlaatuista helvetillistä rakkautta, mutta vain toinen niistä on hallitsevassa asemassa ja tätä kutsutaanhallitsevaksi rakkaudeksi. Itserakkauden ja maailman­rakkauden muotoja on tuhansia. Itserakkaus ja maa­il­man­rakkaus virtaavat ihmiseen helveteistä henkimaail­man väli­tyksellä.

 

          Helvetillisen rakkauden vastaanottimena on ihmi­sen van­hemmiltaan perimä paha tahto eli peritty pahuus. Peritty pahuus ei siis ole tullut suoraan Aatamilta, kuten monet ny­kyajan kristityt uskovat, vaan se on periytynyt tuhansien vuosien aikana sadoil­ta sukupolvilta, jotka ovat rakastaneet itseään ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja taivasta. Sen lopullisen muodon yksilö perii omilta vanhemmiltaan. Peritty pahuus ei liity ihmisen ajatuksiin, vaan miel­tymyksiin. Peritty pahuus on sitä, että ihminen syntymästään asti rakastaa itseään ja maailmaa enemmän kuin Jumalaa ja taivasta.

 

          Perityn pahuuden katkaisee ihmisen uudestisynty­minen Jumalasta, ja uudestisyntyneiden vanhempien lapsilla peritty pahuus on lievempää kuin heillä itsellään. Täten vain uudes­tisyntymisen kautta ihmis­kunta voi vapautua peritystä pahuu­destaan. Uskon­non tehtävänä on antaa keinot tähän uudesti­syntymi­seen, ja tästä syystä oikea uskonto on ihmiskunnan tärkein asia. Perityn pahuuden asteittainen väheneminen uudestisyntyneiden lapsilla mahdollistaa uuden ihmisrodun synnyn. Tällaista uutta ihmisrotua voidaan kuvata sanoilla Homo bonus, sillä sitä hallitsee lähimmäisenrakkaus ja rakkaus Jumalaan. Homo sapiens –laji on kasvattanut perittyä pahuuttaan niin paljon, että sen uudestisyntyminen on hyvin vaikeaa, mutta ei mahdotonta.

 

          Nykyisin peritty pahuus on lisääntynyt niin paljon, että jo pienet lapsetkin ovat vaarassa tuhoutua henkisesti. Tämä johtuu siitä, ettei nykyaikana ole ollut aitoa uskontoa, joka voisi katkaista tämän kehityksen. Nyt tällainen uskonto on kuitenkin syntynyt tämän kirjan pohjalta. Tämä kirja on linkki Emanuel Swedenborgin teologisiin teoksiin, jotka ovat Herran toinen tuleminen.

 

          Swedenborgin kautta tulleelle Ilmoitukselle pohjautu­va Uusi Kirkko on vielä niin pieni, ettei sen olemas­saoloa ja mer­kitystä kyetä vielä yleisesti tajuamaan. Nykyisin vain harvat kykenevät näkemään perityn pahuuden lisääntymisen, sillä ihmisen ulkonainen elämä usein peittää sen. Jos tar­kastelee nykyajan ihmisten mieltymyksiä ja taipumuksia, voi järkyttyen havaita, kuinka syvälle helvettiin tämän päivän ihmiskunta on vaipunut.

 

          Jokaisella ihmisellä on jokin rakkaus, joka on hänelle tärkein. Tätä sanotaan hänen hallitsevaksi rakkaudekseen. Tämän rakkauden alaisina ovat hänen kaikki muut rakkau­tensa, ja se määrää, minkälainen ihminen sisimmältään on. Tämä rakkaus johtaa ihmi­sen hänen fyysisen kuolemansa jälkeen tiettyyn taivas‑ tai helvettiyhdyskuntaan. Jos ihmisen hallitse­va rakkaus on esim. rakkaus varallisuuteen, niin hän kai­kissa toimissaan miettii, miten hän voisi kartuttaa omai­suuttaan. Jos hän onnistuu saamaan lisää omaisuutta, on hän onnellinen, mutta surullinen, jos hän menettää omaisuuttaan. Jos taas ihmisen hallitseva rakkaus on rakkaus oman älyn kunniaan, hän pyrkii kaikessa osoittamaan älykkyyttään; hän uhraa aikansa opiskeluun, väittelee tohtoriksi ja laatii kunnian­himoisia julkaisuja, mutta vain sen tähden, että hän saisi itselleen mainetta ja kunniaa.

 

          Taivaallisia rakkauksia on vain uudestisyntyneillä ihmi­sillä. Taivaallista rakkautta on se, että rakastaa Jumalaa ja taivasta enemmän kuin itseään ja maail­maa. Rakkaus Herraan on sitä, että haluaa elää Herran käskyjen mukaan ja Hänen ohjauksessaan. Lähimmäisenrakkaus on taas sitä, että pyrkii kaikissa toimissaan olemaan rehellinen ja uskollinen toisia ihmisiä kohtaan tietäen, että tällöin toimii Jumalan tahdon mukaisesti.

 

          Nykyisin sana ”rakkaus” liitetään usein seksuaali­suu­teen. Sukupuolirakkautta on kuitenkin kahta eri laatua. Uu­destisyntymättömillä sukupuolirakkaus on vain fyysisten ha­lujen tyydyttämistä kuten eläimil­lä. Uudestisyntyneillä suku­puolirakkaus on aviorakkaut­ta, joka suuntautuu vain yhteen partneriin, aviopuoli­soon. Nykyaikana aviorakkaus on erittäin harvinaista, sillä vain harvat ihmiset syntyvät henkisesti uu­des­taan. Aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa Herran ja taivaiden avioliitosta sekä hyvyy­den ja totuuden liitosta. Tätä rakkautta on vain sellaisilla avio­puolisoilla, jotka elävät Kym­menen Käskyn mukaista elämää Herraa rakastaen. Tähän rakkauteen on piilotettu salaisuuksia, joita vain harvat tuntevat.

 

Sisäinen ja ulkoinen ihminen

 

        Jokaisessa ihmisessä on sekä sisäinen että ulkoi­nen ihminen. Sisäiseen ihmiseen kuuluvat sisäinen mieli sekä henkinen ruu­mis eli henki. Sisäisessä ihmisessä on vielä sisäisin ihminen, ja tämä on ihmi­sen sielu. Sisäinen ihminen on aivan erilainen niillä, joiden spirituaalinen tai coelestiaalinen mielen aste on avautunut, kuin niillä, joiden korkeammat mielen asteet ovat kiinni. Uudestisyntyneillä sisäinen ihmi­nen on enkelien seu­ras­sa, mutta uudestisyntymättömil­lä eli pahoilla ihmisillä se on pahojen henkien seuras­sa. Pahalla ihmisellä voi kuitenkin olla ‑ ja useimmi­ten myös on ‑ hyvältä näyttävä ulkoinen ihminen, jolla hän salaa sisäisen pahuutensa. Pahimpia helvetin piruja ovat sellaiset ihmiset, jotka maailmassa eläes­sään olivat ulko­naisesti hurskaita ja kunniallisia, mutta käyttivät tätä ulko­naista hurskautta vain itsekkäiden tarkoitustensa toteutta­miseen. Tällaisia piruja tulee monista korkeista kirkollisista ja yhteis­kunnallisista virkamiehistä.

 

Uuden ihmisrodun luominen on välttämätöntä, sillä nykyajan ihmisten peritty pahuus on jo saavuttanut tason, jolta on hyvin vaikea perääntyä joskaan ei mahdotonta. Tämä edellyttää älykkäästi johdettua maailmanlaajuista Uutta Kirkkoa, joka kerää ihmiskunnan parhaimman aineksen siipiensä suojaan ja suorittaa uuden ihmisrodun luomistyön. Tämä luominen tapahtuu Herran Jeesuksen Kristuksen välittömässä suojeluksessa ja Benjaminin johdolla (Psalmi 68).

 

Uuden ihmisrodun luominen on välttämätöntä, sillä nykyajan ihmisten peritty pahuus on jo saavuttanut tason, jolta on hyvin vaikea perääntyä joskaan ei mahdotonta. Tämä edellyttää älykkäästi johdettua maailmanlaajuista Uutta Kirkkoa, joka kerää ihmiskunnan parhaimman aineksen siipiensä suojaan ja suorittaa uuden ihmisrodun luomistyön. Tämä luominen tapahtuu Herran Jeesuksen Kristuksen välittömässä suojeluksessa ja Benjaminin johdolla (Psalmi 68).

 

Uusi ihmisrotu

 

          Uusi Jerusalem eli Uusi Kirkko johtaa moniin vallankumouksellisiin tapahtumiin. Tärkein näistä on uuden ihmisrodun syntyminen Homo sapiens –lajin tilalle. Tämä ihmisrotu syntyy uudestisyntyneistä ihmisistä, joiden jälkeläisistä ns. peritty pahuus asteittain poistuu. Tähän menee ehkä kymmeniä sukupolvia. Tämä ihmisrotu syntyy vähitellen sitä mukaan kuin heidän sydämiinsä eli sieluunsa sisäistyvät Kymmenen Käskyä. Tätä ihmisrotua voi kutsua termillä ”Homo bonus” eli ”Hyvä ihminen”, sillä sen jäsenissä hyvyys yhdistyy totuuteen ja peritty pahuus poistuu. Peritty pahuus poistuu kuitenkin vain vähitellen ikuisuuteen asti eikä ihmisestä tule täysin puhdasta koskaan. Rakkaus Jumalaan ja lähimmäisenrakkaus ovat tämän uuden ihmisrodun tärkeimmät ominaisuudet. Uusi ihmisrotu luo uudet tieteet ja taiteet sekä täysin uuden elämäntavan. Tästä ihmisrodusta kertoo Jeremia 31: 31-34 ja 24: 7 ja Jesaja 65: 17-25.

 

Vaikka Uusi Kirkko alkaakin ruotsalaisesta tiedemiehestä ja suomalaisesta avioparista tulee siitä kuitenkin kansainvälinen ja se saa aluksi jäseniä lähinnä opiskelijoista ja lukeneistosta ja sellaisista, jotka sydämessään etsivät Jumalaa. Kaikki Swedenborgin teokset palvelevat Uutta Kirkkoa, myös hänen luonnontieteelliset teoksensa, jotka muodostavat uuden tieteenfilosofian siemenen.

 

        Uusi ihmisrotu – Homo bonus – tulee myös älykkäämmäksi kuin Homo sapien. Sen jäsenille kehittyy kyky nähdä vastaavaisuuksia kuten oli ensimmäisillä ihmisillä. Tämän kyvyn ansiosta uusi ihmisrotu luo uuden tieteenfilosofian vastaavaisuuksien tieteen pohjalta. Vastaavaisuuksien tiedehän oli tieteiden tiede muinaisille ihmisille, jotka eivät suinkaan polveutuneet apinoista kuten jotkut nykyajan tiedemiehistä uskovat.

 

Swedenborg vielä ennustaa, että tämä uusi ihmisrotu löytää jälleen aviorakkauden, mikä oli muinaisten ihmisten tärkein rakkauden laji. Minun ja vaimoni avioliitto esittää ensimmäistä avioparia, jonka tehtävänä on toimia symbolina. Emme ole mitenkään muuten erikoisasemassa kuin ajallisesti ensimmäinen pari. Me olemme myös saaneet kärsiä tosi kovia koettelemuksia eli kiusauksia.

 

Sinä, joka luet tämän, voit antaa tärkeän panoksesi tässä maailmanhistorian viimeisessä ja lopullisessa vallankumouksessa. Jos noudatat tässä kirjassa esitetyn sisäisen Jumalanpalveluksen ohjeita, saat valaistuksen ymmärrykseesi suoraan Herralta, etkä tarvitse mitään sokeaa uskoa kuten nykyajan rappeutuneet ”kristilliset” yhteisöt edellyttävät. Voit sanoa kaikille, että ”NUNC LICET”: ”Nyt on sallittu tunkeutua uskon mysteereihin ymmärryksen avulla”. ”Ja Henki ja morsian sanovat: ’Tule!’ Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.” (Ilm. 22: 17). Ja ”Hän, joka näitä todistaa, sanoo: ’Totisesti, minä tulen pian’ Amen, tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22: 20).

 

Nykyaika on muuttunut niin helvetilliseksi, että vain uusi ihmisrotu voi pelastaa ihmiskunnan tuholta. Maailmanlaajuisia ongelmia ei pystytä ratkaisemaan Homo sapiens –lajin avulla, sillä se on täysin degeneroitunut. Vain Herran luoma uusi kansa, jonka sydämiin on kirjoitettu Kymmenen Käskyä voi pelastaa maapallon uhkaavalta tuholta. Uuden Jerusalemin uudestisyntymismenetelmä luo uuden ihmisrodun, joka ei enää tee pahaa toisilleen. Näin ennustettu paratiisi palaa maan päälle. Mutta siihen menee monia sukupolvia, eikä se onnistu ilman synnytystuskia. Tätä uuden älykkäämmän ihmisrodun syntyä kuvaa Danielin kirjan luku 12 ja Jesaja 65: 17-25.

 

KIRJALLISUUTTA

 SWEDENBORG, EMANUEL:

De Coelo et ejus Mirabilibus, et de Inferno. Londini 1758.

De Divino Amore et de Divina Sapientia.Amstelo­dami 1763.

Opera Philosophica et Mineralia. Dresdae et Lipsiae 1734.

Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.

METODOLOGISET OPIT JA PSYKOLOGIA:

Oppi edustuksista ja vastaavaisuuksista: Arcana Coelestia, luvut XXIII‑XLIII. De Coelo et ejus Mirabilibus, et de Inferno. Londini 1758.

Oppi muodoista: Oeconomia Regni Animalis, osa III, numerot 261‑273.

Oppi sarjoista ja asteista eli oppi järjestyksestä: De Divino Amore et de Divina Sapientia, numerot 173‑281. Oeconomia Regni Animalis, osa I, numerot 580‑652.

Rational Psychology (käännös eräästä Swedenborgin käsi­kirjoituksesta, jolla ei ole nimeä, mutta joka on itse asiassa psykologian oppikirja ja paras saatavilla oleva, vaikka kir­joitettu NIEMI, PERTTI:  NUNC LICET Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Turku 2001.