New Jerusalem
                                                                             
PELASTUKSEN AVAIMET
 
   Koti      ÄLYKKYYDEN KEHITTÄMINEN      5. LUKU: HENKINEN MAAILMA
Tulosta sivuLisää suosikkeihin
 

"Auringolla vaatetettu vaimo" (Ilm. 12: 1)

 
 
 

Emanuel Swedenborg

     1688-1772

 

www.novahierosolyma.fi

 

Uusi Jerusalemi

PL 22

02771 ESPOO





 




  

HENKINEN MAAILMA

 

HENKIMAAILMA

 

TAIVAS

 

IHMISEN TILAT RUUMIIN KUOLEMAN JÄLKEEN

 

HELVETTI

 

KIRJALLISUUTTA

 

5. LUKU

 

HENKINEN MAAILMA

 

                                                                  

 

 

”Tiedän hyvin monien olevan sitä mieltä, ettei kenellekään ole mahdollista puhua henkien ja enkelei­den kanssa niin kauan kuin hän elää ruumiillisesti, ja monet tulevat sanomaan, että kaikki kertomani on mielikuvitusta. Muutamat arvelevat, että kerron näistä asioista herättääkseni huomiota, toiset taas tekevät muita vastaväitteitä. En ole tällaisista kuitenkaan lain­kaan huolissani, sillä olen nähnyt ja kuullut ja myös tuntenut.”

 

Swedenborg: Arcana Coelestia, n. 68.

 

          Henkinen maailma jakaantuu kolmeen osaan. On ole­massa taivas, jossa asuvat ne fyysisesti kuol­leet ihmiset, jotka maa­ilmassa eläessään rakastivat totta ja hyvää enemmän kuin omia etujaan. Helvetti on paikka, missä asuvat vas­taavasti ne, jotka rakasti­vat eniten itseään ja maailmaa. Henki­maailma on taivaan ja helvetin välillä oleva tila, johon fyysisesti kuollut ihminen ensin saapuu ja joka on yhteydessä ihmisen henkeen jo hänen eläessään maan päällä.

          Henkinen maailma koostuu henkisestä eli spirituaa­lisesta substanssista, joka eroaa aineesta muun muas­sa siten, ettei sillä ole ajan ja paikan ulottuvuutta. Henkinen maailma on yhteydessä luonnon maailmaan epäjatkuvasti vastaa­vai­suuksien avulla. Koska luonnon maailma on henkisen maail­man kuva, henkisessä maailmassa on aivan samoja asioita kuin luonnon maailmassakin, ero on vain siinä, että henkisen maail­man asiat ja esineet ovat muodostuneet spiritu­aalisesta subs­tanssista.

          Spirituaalinen substanssi saa alkunsa Jumalasta joka näkyy henkisessä maailmassa aurinkona. Tästä auringosta, jonka sisällä on Jumala ihmisen muotoise­na, virtaava lämpö on Jumalallista Hyvyyttä eli Rakkautta ja valo Jumalallista Totuutta eli Viisautta. Jumalallinen valo ja lämpö virtaavat atmosfäärien kautta, aivan kuten luonnon aurinkokin vaikuttaa eetterien ja ilmakehän kautta. Aivan samoin kuin luonnon maailman eetterit ja ilmakehä ottavat vastaan luonnon au­ringon virtausta, samoin henkisen maailman auringon virtaus tulee henkisiin atmosfää­reihin. Luonnon maailmassa on kolme toistensa suh­teen diskreettiä atmosfääriä: puhtaampi eetteri eli aura, josta on peräisin gravitaatio, eetteri, josta johtuvat sähkö, magnetismi ja valo sekä uloin eetteri eli ilmakehä. Nykyisin ei tunneta eetterin ja auran mekanismia, koska ei ole tietoa diskreeteistä asteista.

          Myös henkisessä maailmassa on kolme yleistä atmos­fääriä. Jokaisessa taivasyhdyskunnassa ja jokai­sessa helvetti­yhdyskunnassa on lisäksi omat atmosfää­rinsä, aivan kuten eri planeetoillakin on erilaiset ilmakehänsä. Jokainen ihminen joutuu fyysisen kuole­mansa jälkeen lopulta siihen atmos­fääriin, joka vas­taa hänen sisäisiä mieltymyksiään eli tahtoaan. Kaikki henkisen maailman atmosfäärit ottavat vas­taan hy­vyyden ja totuuden virtausta Jumalasta. Helveteissä tämä virtaus kääntyy kuitenkin vastakkai­seksi, joten siellä hallit­sevat pahuus ja vääryys. Ihmisissä, hengissä, enkeleissä, eläimis­sä ja kasveissa ei ole elämää itsessään, vaan elämä tulee Jumalalli­sena virtauksena henkisen maailman auringosta; luonnon maailmakin on elämän suhteen vastaanottaja, ei luoja.

 

HENKIMAAILMA  

 

Henkimaailma ei ole taivas eikä helvetti, vaan tila näiden välillä. Sinne tulee jokainen ihminen kuolemansa jälkeen ja viipyy siellä ajan, joka riippuu hänen maallisen elämänsä laadusta. Tämän jälkeen hän joutuu joko taivaaseen tai hel­vettiin. Jotkut viipyvät henkimaailmassa vain hetken, jotkut vuosi­kausia. On kuitenkin huomattava, että varsinaista ajan kulumista ei henkisessä maailmassa tapahdu, vaan siellä ai­kaeroja vastaavat henkisten tilojen muutokset. Sen, että henkisessä maailmassa ei ole paikkaa eikä aikaa, voi ym­märtää vain ihminen, jonka spirituaalinen tai coelestiaalinen mielen aste on avautunut. Vastaavaisuuksien tieteen mukaan ajan ja paikan ilmiöt vastaavat hyvyyden ja totuuden sekä pahuuden ja vääryyden tiloja.

 

          Henkimaailmassa olevia fyysisesti kuolleita ihmisiä kut­sutaan hengiksi. Hyviä eli enkelihenkiä ovat ne, jotka ovat menossa taivaaseen ja sisäisten mielten osiensa kautta yhtey­dessä johonkin taivasyhdyskun­taan. Pahat henget taas ovat yhteydessä helvettei­hin. Ihminen on jo eläessään maan päällä sisäisen mielensä eli henkensä puolesta henkimaailmassa, ja myös näkyy siellä ihmisen hahmossa. Luonnon maailmassa elävä ihminen on siis kolmikerroksinen: ruumis, henki ja sielu. Fyysisen ruumiin avulla ihminen toimii luonnollisessa maa­ilmassa, hengen avulla henkimaailmassa, ja hänen sisäisin tah­tonsa eli sielun­sa määrää hänen lopullisen elinpaikkansa joko taivaas­sa tai helvetissä. Sielu on ihmisen hengen sisin osa, johon Jumaluus suoranaisesti ja välittömästi virtaa.

 

          Henkimaailmaan tulee virtausta sekä taivaista että hel­veteistä. Helveteistä on lähtöisin lakkaama­ton pyrkimys teh­­­dä pahaa, ja taivaista taas pyrkimys tehdä hyvää. Näistä vas­takkaisista virtauksista johtuu taivaan ja helvetin välinen tasa­paino, joka on vallal­la henkimaailmassa ja sitä kautta luon­nollisen ihmi­sen sisäisessä mielessä. Luonnollinen ihmi­nen ei ole suoraan yhteydessä taivaaseen tai helvettiin, vaan tätä yhteyttä välittävät henkimaailmassa olevat henget. Jokai­sen luonnollisen ihmisen sisäinen mieli on yhteydessä ainakin kahteen hyvään ja kahteen pahaan henkeen. Näin syntyy ih­misen kokema vapaa tahto, jolloin ihminen voi valita, seu­raako hän hyvää vai pahaa henkeä. Ihminen ei kuitenkaan ole tietoi­nen siitä, että hän on yhteydessä henkiin, sillä henget eivät vaikuta ihmisen ajatuksiin, vaan ainoastaan mielty­myk­siin. Henget siis liittyvät ihmisen tahtopuo­leen älyllisen osan jäädessä taivaasta tulevan yleisen virtauksen alaiseksi. Tästä yleisestä virtauksesta johtuu, että sekä hyvä että paha ihminen voi ajatella ja puhua sekä ymmärtää logiikan lakeja.

 

          Jumala, josta käytetään henkisessä maailmassa nimeä Herra, ohjaa ihmistä sekä välittömällä virtauk­sella ihmisen sieluun että välillisesti henkimaailman avulla. Alussa ei näin ollut, sillä ensimmäiset ihmiset planeetallamme olivat coeles­tiaalisia ja elivät Juma­lallisen Järjestyksen mukaisesti. Heillä ei vielä ollut sitä perittyä pahuutta, joka hallitsee nykyisiä ihmisiä. Ihmisen peritystä pahuudesta johtuu, ettei Herra voi ohjata nykyisiä ihmisiä Jumalallisen järjes­tyksen yleisen virtauksen avulla, kuten muinaisia ihmisiä, sillä nykyihmisen oma tahto on täysin Juma­lallisen Järjestyksen vastainen. Tämän vuoksi Herra saattaa ihmisen yhteyteen hänen perittyä pahuuttaan vastaavien pahojen henkien kanssa, joita ilman paha ihminen ei voisi lainkaan elää, sillä elämähän on juuri virtausta henkisestä maailmasta. Herra saattaa kuitenkin ih­misen yhteyteen myös hyvien henkien kanssa, jotta ihminen voisi niiden avulla päästä vähitellen pois pahuudestaan ja kehittyä spirituaali­seksi tai coelestiaaliseksi ihmiseksi. Tällai­nen kehitty­minen on juuri uudestisyntymistä, missä Herra luo ihmiseen uuden älykkyyden ja uuden tahdon. Kun nimittäin ihminen kääntyy Herraan päin ja välttää tekemästä syntiä eli elämästä Jumalallisen Järjestyk­sen vastaisesti, pääsevät ihmi­seen liittyneet hyvät henget voitolle pahoista hengistä. Uudes­tisyntymisen kestäessä Herra saattaa ihmisen yhteyteen yhä pa­rempien enkelihenkien kanssa. Tähän perustuu ihmi­sen älyk­­­kyyden kasvu uudestisyntymisen edetessä, sillä enkeli­henkien paremmuus johtuu heidän älykkyy­tensä ja viisautensa määrästä.

 

          Mikäli ihminen ei synny uudestaan, pääsevät häneen liittyneet pahat henget voitolle hyvistä hengis­tä, ja ihmisen tila tulee vuosi vuodelta yhä huonom­maksi, niin että lopulta ih­misen kuollessa hänen oma henkensä vetää hänet hänen ominais­laatuaan vastaavaan helvettiin. Näin käy useille nyky­ajan ihmisille, mutta sitä ei ole helppo havaita, koska kyky ajatella ja puhua järkevästi säilyy myös pahoilla ihmisillä. Lapsena kuolleet sen sijaan pääsevät kaikki taivaaseen, sillä he eivät ole vastuussa peritystä pahuudestaan, koska vasta ai­kuinen pystyy vapaalla tahdollaan määräämään henkisen kul­kunsa suunnan. Nykyisin taivaisiin tulevat uudet enkelit ovat­kin pääasiassa kuolleita lapsia.

          Taivaat ovat henkimaailman yläpuolella, helvetit sen alapuolella. Henkimaailmasta ihminen siirtyy lopulliseen ja ikuiseen olinpaikkaansa, so. taivaaseen, jos hyvyys ja totuus ovat hänessä yhdistyneet, mutta helvettiin, jos hänessä ovat yhdistyneet pahuus ja vääryys. Henkimaailma on paikka, mis­sä tämä yhdis­tyminen tapahtuu.

 

          Hyvyyden ja totuuden yhdistyminen on sama kuin tahdon ja ymmärryksen yhdistyminen, sillä tahto ottaa vastaan hyvyyttä ja ymmärrys totuutta. Vastaavasti myös pahuuden ja vääryyden yhdistymi­nen tapahtuu ihmisen tahdossa ja ym­märryksessä. Ihminen voi ymmärryksensä perusteella ajatella, että se mitä hän ajattelee on totta ja myös hyvää, mutta hän ei kuitenkaan ajattele sitä tahtonsa perus­teella, ellei hän myös tahdo ja tee tätä hyvää. Mutta kun hän tahtoo tätä hyvää ja tahtoen tekee sitä, silloin teko on sekä ymmärryksessä että tahdos­sa, siis ihmisessä itsessään. Mikä on ainoastaan ymmär­ryksessä, mutta ei tahdossa, on kyllä ihmisellä muistissaan ja tiedoissaan, mutta tällöin se on vain ulkopuolisena tietona, jota hänen tahtonsa ei suosi.

 

          Kun ihmisessä on henkimaailmassa yhdistynyt hyvyys ja totuus eli kun hän tahtoo sitä mitä ymmär­tää, johtaa Herra hänet taivaaseen. Tällainen ihmi­nen näkee polun, joka vie juu­ri siihen taivasyhdyskun­taan, mikä vastaa hänen hyvyyttään ja totuuttaan. Samoin paha henki, jossa pahuus ja vääryys ovat yhdistyneet, löytää luolan suun, joka vie juuri siihen helvettiin, mikä vastaa hänen pahuuttaan ja vääryyt­tään. Herra ei heitä ketään helvettiin, vaan sinne vetää pahan hengen hänen oma tahtonsa.

 

          Henkimaailmassa hyviltä hengiltä otetaan pois vielä jäl­jellä oleva pahuudet ja vääryydet, ja heille annetaan totuuksia ja hyvyyksiä. Vastaa­vasti pahoilta hengiltä otetaan pois ne harvat hyvyydet ja totuudet, mitä heillä oli maailmassa eläessään ollut. Heille an­netaan hei­dän pahuuksiaan vastaavia vääryyksiä. Hyvät henget saavat siis lisää totuuksia ja hy­vyyksiä, mutta pahat menettävät kaiken. Tätä tarkoittavat Herran sanat: ”Sillä sille, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta siltä, jolla ei ole, otetaan pois sekin, mitä hänellä on.” (Matt. 13: 12).

 

          Ihmisen henki on ihmisen muotoinen, joten hengel­lä on kaikki samankaltaiset elimet kuin ihmiselläkin. Ihmisen luon­nollinen ruumis on vain hengen työkalu, jonka henki jättää kuolemassa. Henkimaailmassa on kaikki aivan samanlaista kuin luonnollisessa maail­massa, joten monet ihmiset eivät kuolemansa jälkeen usko lainkaan kuolleensa, vaan luulevat elävänsä edelleen maan päällä. Henkimaailmassa on vuoria, kukkuloita, metsiä, kaupunkeja, järviä ja jokia, raken­nuksia, eläimiä, kasveja jne. Ne eivät kuitenkaan ole ainetta vaan spirituaalista substanssia.

 

TAIVAS

 

Taivaan olemuksen voi ymmärtää vain vastaavai­suuksien tie­teen avulla. Koska Jumala on ihmisen muotoinen ja näkyy taivaissa aurinkona, on myös taivas ihmisen muotoinen, sillä taivas kokonaisuudes­saan on vastaavaisuus Jumalalle. Taivas­ta kutsutaan myös Suurimmaksi Ihmiseksi, sillä se käsittää kaikki maailmankaikkeudessa eläneet hyvät ihmiset.

 

          Koska taivas koostuu lukemattomista taivasyhdys­kun­nista, voidaan näiden yhdyskuntien laatua selven­tää seu­raa­valla jaolla: On olemassa kaksi pääosastoa eli valtakuntaa, kun taas yksityisosastot muodostuvat kolmesta yleisestä osastosta eli kolmesta taivaasta ja näissä taivaissa on vielä lukuisia enkeliyhdyskuntia.

 

          Ne enkelit, jotka vastaanottavat Jumalallista virtausta ensisijaisesti tahtoonsa ja toissijaisesti ymmärrykseensä, kuu­luvat Herran coelestiaaliseen valtakuntaan. Ne enkelit, jotka vastaanottavat Juma­lallista virtausta ensisijaisesti ymmärryk­seensä, kuulu­vat Herran spirituaaliseen valtakuntaan. Coe­les­tiaali­sista eli taivaallisista enkeleistä muodostuu sisäisin eli korkein taivas, spirituaalisista eli henkisistä enke­leistä sisäinen eli korkeampi taivas. Korkeinta taivas­ta kutsutaan myös kolmanneksi taivaaksi ja korkeam­paa toiseksi taivaaksi.

 

          Sitä Jumaluutta, joka virtaa ensimmäiseen eli ulkoiseen eli luonnolliseen taivaaseen, kutsutaan luonnolliseksi Jumaluu­deksi. Mutta koska luonnollinen taivaassa ei merkitse samaa asiaa kuin maailmassa, kutsutaankin tätä taivasta tarkemmin spirituaalis-­luonnolliseksi tai coelestiaalis‑luonnolliseksi tai­vaaksi sen mukaan, tuleeko Jumalallinen virtaus tällöin spiri­tuaalisen vai coelestiaalisen taivaan kautta. Samoin kolman­nessa ja toisessa taivaassakin on vielä sisäinen ja ulkoinen osa, jolloin sisäisen osan enkelit ottavat vastaan enemmän coe­lestiaalista virtausta ja ulkoisen osan enkelit enemmän spiri­tuaalista virtausta. Näin kolme erillistä taivasta ovat kuitenkin kahtena valta­kuntana.

 

          On muistettava, etteivät taivaat ole taivaita sen tähden, että niissä asustaa enkeleitä, vaan Herran Jumal‑Ihmisyys luo taivaat. Taivaat ovat Jumalallisen virtauksen vastaan­ottimia. Kaikki enkelit ovat ihmi­siä, joiden fyysinen ruumis on kuollut. Ei ole olemassa mitään ihmisistä erillisiä henki­olentoja, arkkienkeleitä tai langenneita enkeleitä, vaan tällaiset käsitykset ovat syntyneet, kun Jumalan Sanan sisäistä mer­kitystä ei ole tunnettu. Sanoilla Miikael, Gabriel jne. ei tar­koiteta Sanan sisäisen merkityksen mukaisesti yksittäisiä enkeleitä, vaan kokonaisia enkeliyhdyskun­tia. Tällaisilla enke­li­yhdyskunnilla on usein tietty henkinen erityistehtävä.

 

          Taivaassa ei ole myöskään aikaa eikä paikkaa niin kuin maailmassa, vaan taivas on ihmisen mielen sisäisissä osissa. Tätä tarkoittavat Herran sanat: ”Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: ’Katso, täällä se on’, tahi: ’Tuolla’, sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä” (Luuk. 17: 20, 21). Tästä huolimatta enkeleillä on täydellinen henkiruumis, ja he toimivat taivaissa monissa tehtävissä ikään kuin ihmiset maan päällä. Myös maan päällä elävässä ihmi­sessä taivas on sisäl­lään silloin, kun hän noudattaa elämässään Jumalalli­sia lakeja eli Kymmentä Käskyä.

 

          Enkelien sisäinen mieli ratkaisee sen, mihin taivas­yh­dys­kuntaan he kuuluvat. Sillä mitä avoimempi heidän sisäi­nen mielensä on vastaanottamaan Jumalal­lista Totuutta ja Hy­vyyttä, sitä sisempänä he ovat taivaassa. Jokaisella enkelillä kuten ihmiselläkin on kolme erilaista mielen astetta. Ne en­kelit, joilla on kolmas eli sisäisin aste avoinna, ovat sisäi­simmässä taivaassa. Nämä ovat enkeleistä parhaimpia ja otta­vat Jumalallisen virtauksen tahtoonsa ja siten välittömästi elä­määnsä. He eivät mietiskele ja pohdi, onko asia totta ja hyvää vai ei, vaan he heti tajuavat asian oikean laidan. Ne enkelit, joilla on toinen eli sisäinen aste avoinna elävät sisäisessä tai­vaassa. He ottavat totuudet ja hyvyydet ensin muistin kautta ymmärrykseensä ja vasta sitten tahtoonsa. Ulkoisessa eli luonnollisessa taivaassa ovat ne, jotka ovat viettä­neet siveel­lisesti hyvää elämää uskoen Jumalaan, mutta joiden rakkauden ja uskon määrä on ollut pieni.

 

          Herra näkyy coelestiaalisille enkeleille loistavan puna­hehkuisena aurinkona. Spirituaalisille enkeleille Hän näkyy valko­hohtoisena aurinkona, jonka valo muistuttaa kuun valoa. Tällöin punahehkuinen valo vastaa Jumalallista Rakkautta ja valkohohtoinen valo Jumalallista Totuutta. Herra näyttäytyy usein itse enkelin muodossa. Tällöin Hän erottuu enkeleistä siinä, että Jumaluus loistaa Hänen kasvoistaan. Tai­vaassa ei ole muuta valoa kuin Jumalallinen Totuus eikä muuta lämpöä kuin Jumalallinen Hyvyys. Kaikki määräytyy taivaassa sen mukaan, missä suhteessa se on Herraan.

 

          Enkeleillä on taivaassa myös tilanmuutoksia, jotka vas­taavat vuorokauden aikoja maan päällä. Nämä tilanmuutokset liittyvät hyvyyden ja totuuden laatuun ja määrään, jotka enke­leillä vaihtelevat. Ilman tilanvaihteluita enkelit kyllästyisivät jatkuvaan samanlaiseen hyvyyden ja totuuden virtaukseen, sillä heillä samoin kuin ihmisillä maailmassa kokemi­nen edellyttää vaihteluita aistinelimissä. Myös enke­lien vaatteet kuten heidän asuntonsakin vaihtelevat heidän sisäisten tilo­jensa mukaisesti. Enkelien vaat­teet ovat usein hohtavia ja jalokivillä koristeltuja. Samoin heidän asuntonsa ovat vas­taavasti niin kaunii­ta kuin heidän hyvyytensä ja totuutensa edellyttävät. Taivaassa on palatseja ja muita rakennuksia, joi­den kauneus ylittää monin verroin kaiken maallisen raken­nustaiteen.

 

          Yleisesti taivaassa on samanlaista toimintaa kuin maan päälläkin, mutta kaikki taivaassa on vain paljon täydelli­sem­pää. Jokainen enkeli tekee jotakin hyödyllistä työtä, eikä min­käänlaista laiskuutta ole havaittavissa. Enkelit tekevät taivaas­sa juuri sitä työtä, mihin heillä on suurimmat lahjat ja kyvyt, joten ihmisen ammatinvalinta hyvillä ihmisillä ratke­aa usein vasta toisessa elämässä. Taivaassa ei kuiten­kaan tehdä työtä minkäänlaisen pakon sanelemana, vaan kaikki työ on siellä suloista toimeliaisuutta, joka tapahtuu rakkaudesta hyödyn tuottamiseen.

 

          Taivaassa on avioliittoja, sillä ihmisen sukupuoli­suus ei koskaan katoa. Aviorakkautta vastaa hyvän ja toden liitto, sillä aviorakkaus polveutuu Herran ja taivaiden liitosta ja muo­dostaataivaan perusrak­kauden. Ilman aviorakkautta ei ih­minen voi ottaa vastaan välitöntä virtausta Herrasta, sillä Jumaluus taivaassa tarkoittaa Jumalallisen Rakkauden ja Viisau­den avioliittoa. Taivaallisilla avioliitoilla ei kuiten­kaan ole tehtävänä suvun jatkaminen kuten maailmas­sa, vaan taivaassa aviopuolisoiden yhteys synnyttää uusia totuuksia ja hyvyyksiä. Tästä syystä pojat ja tyttäret merkitsevät vas­taa­vaisuuksien tieteessä totuuksia ja hyvyyksiä.

 

          Taivaassa on myös temppeleitä, virastoja, kirjasto­ja ja yleisesti ottaen kaikenlaista yhteiskunnallista toimintaa, kuten maan päälläkin. Tämä johtuu juuri siitä, että taivaalliset asiat ovat vastaavaisuuksia luonnollisen maailman asioille. Taivaas­sa on kaikki vain täydellisempää kuin maan päällä, sillä siellä henki ei ole sidottu raskaaseen materiaan kuten maailmassa. Swedenborg on hyvin perusteellisesti kertonut taivaallisesta elämänmuodosta teoksessaan De Coelo et ejus Mirabilibus, et de Inferno (suom. Taivas, sen ihmeet ja helvetti). Lainaan tästä teok­sesta kuvauksen taivaan enkelien älykkyydestä ja viisau­desta:

 

”269. Enkelien viisaus on sanoin kuvaamatonta, mutta joitakin yleisiä piirteitä siitä voidaan esittää. Enkelit voi­vat ilmaista yhdellä ainoalla sanalla enem­män kuin ih­minen tuhannella, ja jo yksikin enkelin sana sisältää paljon sellaista, mitä ei voi ihmisten kielillä ilmaista. Enkelien puheen jokaisessa yksityis­kohdassa on nimit­täin keskeytymätön sarja salaisia viisauksia, joihin ih­mistieto ei koskaan ulotu. Mitä enkelit eivät pysty sa­noilla ilmaisemaan, sen he ilmaisevat äänensävyllään, johon sisältyvät heidän mieltymyksensä. Kuten kohdissa 236 ja 241 on mai­nittu, enkelien äänensävy ilmaisee heidän mieltymyk­siään ja heidän sanansa puolestaan mieltymyksistä johtuvia ajatuksia. Sen tähden taivaal­lisista asioista sanotaan, ettei mikään kieli voi niitä kuvata. Samoin voivat enkelit kertoa muutamalla sanal­la kokonaisen kirjan yksityiskohdat, ja he voivat sisäl­lyttää jokai­seen sanaan sellaisia asioita, jotka kohottavat mielen sisäiseen viisauteen, sillä heidän puheensa jokai­nen sana on sopusoinnussa heidän mieltymystensä ja ajatustensa kanssa. Heidän sanansa vaihtelevat rajat­tomasti siitä järjestyksestä riippuen, missä heidän aja­tuksensa ovat. Sisäiset enkelit voivat puhujan ää­nen­sävystä ja muutamista sanoista tietää koko hänen elämänsä laadun, sillä kuullessaan kuinka puhujan äänensävy muuttuu hänen lausuessaan eri ajatuksia he tajuavat millainen hänen hallitseva rakkautensa on, ja siihen taas on kirjoitettu kaikki hänen elämänsä yk­sityiskohdat. Tässä näkyy enkelien viisauden laatu. Hei­dän viisautensa on ihmisviisauteen verrattuna kuin my­riadi verrattuna yhteen.”

 

Taivaaseen pääsevät siis ne ihmiset, jotka jo maailmassa eläes­sään tunnustivat Jumaluuden ja elivät uskontonsa käskyjen mukaan. Nykyisin on vallalla erityisesti ns. uskovaisten pii­rissä sellainen erheellinen käsitys, että ihminen pääsee tai­vaaseen, kun hän vain sokeasti uskoo Jumalaan riippumatta ihmisen elämän laadusta. Sellaiset ihmiset luulevat, että kun kuolinvuoteella rukoilee Jumalaa ja harjoit­taa muuta hartautta, niin tämä riittää pelastukseen eli taivaaseen pääsyyn. Tällaiset ihmiset pettyvät kuolemansa jälkeen huomatessaan joutu­neensa helvet­tiin. Tosiasia on, ettei kukaan ihminen voi viime hetkinään tai edes maallisen elämänsä viimeisinä päivinä muut­taa radikaalisti tahtonsa ja ymmärryksensä laatua, mikä yksin määrää hänen taivaaseen pää­synsä. Ihmisen tahto ja ymmärrys kehittyvät hitaasti vuosien kuluessa, ja jos taivaal­lista virtausta ei ole saatu vielä aikuisiässä, ei sitä juuri saada enää vanhuudessakaan. Ihmisen tahto on kuitenkin taivaa­seen pääsyssä tärkeämpi kuin hänen ymmärryksensä: jos ihminen on elänyt lähimmäisenrakkaudessa, vaik­ka hänen ymmärryk­sensä on ollut heikko, päätyy hän tämän hyvän tahtonsa ve­tämänä taivaaseen.

 

          Monet nykyihmiset erityisesti kristityssä maailmas­sa us­kovat vakaasti, että ihminen pelastuu Jumalan armon ansios­ta ilman omien tekojen vaikutusta. Tällöin he eivät lainkaan tie­dä, miten Jumalallinen armo toimii. Swedenborg selittää Ju­ma­lallisen armon seuraavasti:

 

”Kerrottakoon siis ensiksi, mitä Jumalalli­nen armo on. Jumalallinen armo on puhdasta armoa koko ihmiskuntaa kohtaan sen pelastamiseksi. Se on jatkuvasti tarjolla jo­kaiselle ihmiselle eikä sitä keneltäkään kielletä, sillä jokainen joka voidaan pelastaa, tulee pelastetuksi. Kui­tenkaan kukaan ei voi tulla pelastetuksi ilman Juma­lallisia välineitä. Nämä Jumalalliset välineet on Herra ilmoittanut Sanassaan, ja ne ovat nimeltään Jumalalliset Totuu­det. Ne opettavat ihmistä, kuinka hänen tulisi elää, jotta hän saavuttaisi pelastuksen. Niiden avulla Herra johdattaa ihmistä taivaaseen, ja niiden avulla Hän antaa ihmiselle taivaallisen elämän. Tämän Herra suo kaikille, mutta Hän ei kuitenkaan pysty anta­maan taivaallista elämää kenellekään, ellei ihminen itse karta pahuutta, sillä tämä pahuus olisi esteenä. Siis samassa määrin kuin ihminen kieltäytyy pahuudes­ta, samassa määrin Herra Jumalallisten välineidensä avulla puhtaasta ar­mosta johdattaa häntä hänen lapsuudestaan asti hänen maallisen elämänsä loppuun saakka ja vielä tämän jälkeen ikuisesti. Tätä tarkoi­tetaan Jumalallisella armol­la. On siis selvää, että Herran armo on puhdasta armoa, mutta ei välitöntä armoa siinä mielessä, että pelastus tulisi kaikille suosion perusteella huolimatta siitä kuinka on eletty.” (De Coelo et de Inferno, n. 522).

 

IHMISEN TILAT RUUMIIN KUOLEMAN JÄLKEEN

 

Kun ihmisen ruumis ei enää voi suorittaa luonnon maailmassa niitä tehtäviä, joita sillä hengen työväli­neenä on, ihminen kuolee. Tällöin ei kuitenkaan varsinainen ihminen eli henki kuole, vaan henki vain jättää maallisen verhonsa jatkaakseen elämää toisessa maailmassa. Hengellä on sisäinen yhteys keuh­­­kojen ja sydämen toimintaan, joiden lakattua henki ja ruumis eroavat. Sydämen toiminnan lakattua Herra herättää ihmisen eli ihmisen henki otetaan pois ruumiista ja saatetaan henkimaailmaan. Tätä kutsutaan Sanassa ylösnousemukseksi, ja se tapahtuu siis heti ihmisen kuoltua eikä jonakin kau­kaisena tuomiopäivänä, kuten monet nykyajan kristityistä uskovat. Itsestään selvää on, ettei ihmisen materiaali­nen ruu­mis voi nousta haudasta. Ainoastaan Herra itse on noussut ylös myös ruumiillisesti.

          Swedenborgille annettiin jopa kokemusperäistä opetusta siitä, miten tämä ihmisen herättäminen kuolleista tapahtuu. Hän kertoo tästä seuraavasti:

 

”Minut saatettiin ruumiillisiin aistimiini nähden tun­nottomuuden tilaan, siis tilaan, jossa olin ikään kuin kuollut. Ainoastaan sisäinen elämäni ja ajatukseni jäivät ennalleen, jotta voisin havaita ja muistaa, mitä tapahtui minulle ja mitä tapahtuu muille, jotka herätetään kuol­leista. Havaitsin, että ruumiini hengi­tys oli melkein ko­konaan lakannut, mutta sisäisen henkisen ruumiini hengitys jatkui, ja siihen liittyi myös hieman hiljaista ruumiillista hengitystä. Tämän jälkeen järjestettiin sydä­meni lyöntien yhteys coeles­tiaaliseen valtakuntaan, kos­ka taivaallinen valtakunta vastaa ihmisessä sydäntä. Näin silloin tämän valtakun­nan enkeleitä, muutamia kauempana, mutta kaksi aivan lähellä päätäni. Tämän jälkeen kaikki omat mieltymykseni otettiin minulta pois; ajatus ja havain­to kuitenkin säilytettiin. Tässä tilassa olin muutamia tunteja. Henget, jotka olivat luonani, poistuivat luullen minua jo kuolleeksi. Tunsin myös aromaattista tuoksua, jollaista lähtee palsamoidusta ruu­miista, sillä kun taivaallisia enkeleitä on läsnä, on kaikella kuollutta ruumista koskevalla aromaattinen tuoksu. Kun henget tuntevat tämän tuoksun, he eivät voi tulla ruumiin lähelle. Tällä tavoin pahat henget pidetään loitolla ihmisen hengestä, kun ihminen astuu ikuiseen elämään . ... Minun sallittiin erikoises­ti vielä nähdä ja tuntea, että mieleni sisäisiä osia työnnettiin ja vedettiin, ikään kuin ne otettaisiin ulos ruumiista. Sain tietää, että tämä on Herrasta ja että tämä juuri on ylösnousemusta.” (De Coelo et ejus Mirabilibus, et de Inferno, n. 449).

 

Kun ihminen tulee herätyksensä jälkeen henkimaa­ilmaan, hänen kasvonsa ja äänensä ovat samanlaisia kuin ne olivat maailmassakin. Tämä johtuu siitä, että hän on vielä silloin ul­koisessa tilassaan eikä hänen sisäinen mielensä ole vielä näkyvissä. Myöhem­min hänen `kasvonsa ja äänensä muuttuvat hänen tahtoaan eli mieltymyksiään vastaaviksi. Ruumiin ulko­muoto on peritty vanhemmilta, mutta hengen ulkomuoto vas­taa ihmisen mieltymyksiä. Kenellä on ollut mieltymyksiä hy­vään ja toteen, hän näyttää henkimaailmassa kauniilta. Pahat mieltymykset tuotta­vat henkimaailmassa rumuutta. Jokaisen hen­­gen ihmismuoto on sitä kauniimpi, kuta syvemmin hän maailmassa eläessään rakasti Jumalallisia Totuuksia ja kuta tarkemmin hän eli niiden mukaisesti.

 

          Henki‑ihmisellä on myös samanlaiset aistit kuin hänen eläessään luonnollisessa maailmassa. Hän näkee ja kuulee sekä tuntee hajun ja maun, samoin koske­tuksen. Hän tuntee ikävää ja iloa, ajattelee, mietiske­lee, rakastaa ja tahtoo kuten maailmassakin. Hänellä on myös henkimaailmassa sisäinen muisti, joka on paljon tarkempi kuin hänen muistinsa maail­massa. Tämä sisäinen muisti hänellä on ollut jo maailmassa eläessään, mutta hän ei ole ollut siitä tietoinen. Sisäinen muisti sisältää kaikki pienimmätkin yksityis­kohdat ihmisen maal­li­sesta vaelluksesta. Kaikki mitä ihminen on tehnyt, ajatellut, tahtonut, havainnut, kuullut, tuntenut, puhunut ja kirjoittanut, sisältyy tähän sisäiseen muistiin. Sitä kutsutaankin siksi elä­mänkirjaksi.

 

          Yleisesti ihminen käy kolmen tilan läpi kuoleman­sa jälkeen, ennen kuin hän tulee joko taivaaseen tai helvettiin. Ensimmäinen tila on ulkoisen mielen tila, toinen sisäisen mielen tila ja kolmas opetuksen tila, jossa ihmistä opetetaan taivasta varten. Näiden tilojen läpi kuljetaan siis henki­maailmassa. On kuiten­kin paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät käy näitä tiloja lävitse, vaan heidät otetaan heti kuolemansa jälkeen suoraan taivaaseen tai helvettiin. Uudestisyn­tyneet, jot­ka ovat jo eläessään maan päällä saaneet opetusta taivaasta, viettävät hyvin lyhyen ajan henki­maailmassa. He vain karis­tavat itsestään maallisen lian ruumiinsa mukana, ja enkelit ottavat heidät sen jälkeen taivaaseen. Ne taas, jotka ovat olleet sisimmässään pahoja, mutta ulkonaisesti näytelleet rehellistä ja hyvää ihmistä ja siten vielä lisänneet petoksen pahuuteensa käyttämällä hyvyyttä ja rehelli­syyttä petoksen välikappaleena, heitetään suoraan helvettiin. Tällaisia kuvataan Sanassa seuraavasti: ”Te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa!” (Matt. 23: 27). Suuri osa henkimaailman hengistä on kuiten­kin sellaisia, joita siellä val­mistetaan joko taivasta tai helvettiä varten.

 

          Ihmisen ensimmäinen tila kuoleman jälkeen on ulkoisen mielen tila, joka on samanlainen kuin hänen tilansa maail­massa. Hänellä on tällöin samanlaiset kasvot, samanlainen puhe ja yleensäkin samanlainen mielenlaatu kuin maailmassa. Tämä ensimmäinen tila kestää useimmilla vain muutamia päiviä, harvoil­la kuukausia. Vähitellen kuitenkin ihminen oh­ja­taan toiseen eli sisäiseen tilaansa. Jokaisella täytyy lopuk­si mielen ulkoisen ja sisäisen vastata toisiaan, niin että ne voivat toimia yhtenä kokonaisuutena. Tässä suhteessa ovat autuaita ne, joiden ulkoiset osat jo maailmassa vastasivat sisäistä. Näin on laita vain harvoilla hyvillä ihmisillä, ja he ovat niitä, jotka rakastivat Sanaa ja elivät Sanan käskyjen mukaan.

 

          Ihmisen toinen tila kuoleman jälkeen on hänen sisäisten osiensa tila. Silloin hänen ulkoisen mielensä osat vaivutetaan ikään kuin uneen, ja hänestä tulee sellainen, kuin hän on maa­il­massa eläessään sisäisesti ollut eli ajatellut ja tahtonut. Pahat ihmiset, jotka ovat teeskennelleet rehellistä ja hyvää ihmistä, paljastuvat tässä tilassa ja joutuvat heti helvettiin. Kun henki on sisäisten osiensa tilassa, niin sen todel­linen luonne tulee näkyviin. Ne, jotka jo maailmassa olivat sisäisen hyvyyden tilassa, toimivat nyt vielä ymmärtäväisemmin ja viisaammin, sillä nyt heillä ei ole ruumiin tuomaa vastustusta. Tällaisten ihmis­ten älykkyys lisääntyy tavattomasti toisessa maail­massa.

 

          Sisäisten osien tilassa paljastuu siis kunkin hengen to­dellinen luonne, ja siksi henkien erottaminen taivai­siin ja hel­vetteihin tapahtuu tässä tilassa. Ensimmäi­sessä eli ulkoisten osien tilassa olivat hyvät ja pahat henget yhdessä. Nyt hyvät henget kääntyvät vähitel­len poispäin pahoista, kun huomaavat pahojen mielet­tömyyden. Samoin pahat henget alkavat kul­keutua oman himonsa vetäminä juuri sitä helvettiyhdyskun­taa kohden, joka vastaa heidän pahuuttaan.

 

          Henkien kolmas tila henkimaailmassa on heidän ope­tuskautensa. Tämä tila on kuitenkin ainoastaan hyviä henkiä varten, sillä pahoja ei voi enää opettaa hyvyyksissä ja totuuk­sissa. Pahat joutuvat siten toisen tilan jälkeen heidän pahuut­taan vastaaviin helvetteihin, sillä heissä ovat toisen tilan aika­na yhdistyneet pahuudet niitä vastaaviin vääryyksiin, joten he ovat saavuttaneet elämänsä lopullisen vai­heen ja jatkavat elämäänsä ikuisesti omissa helveteis­sään.

 

          Kolmannessa tilassa hyville hengille annetaan opetusta totuuksissa ja hyvyyksissä. Opetusta antavat enkelit, jotka on sitä varten lähetetty maailmaan. Opetuspaikkoja on paljon, ja jokainen saa juuri sitä opetusta, joka soveltuu hänen ym­märryksensä ja tahtonsa laatuun. Herra itse johdattaa hyvät henget näille opetuspaikoille sen jälkeen, kun he ovat elä­neet toisen tilansa henkimaailmassa. Ne, joilla on ollut hyvä tahto maailmassa, mutta jotka ovat ime­neet itseensä vääriä uskon­nollisia oppeja, joutuvat ennen opetustaan kärsimään ankaria vaivoja puhdis­tuakseen hankituista vääryyksistä. Näitä puhdis­tuspaik­koja kutsutaan alhaisiksi maiksi.

 

          Eri uskontoihin kuuluvia henkiä opettavat tämän saman uskonnon omaksuneet, mutta sen jälkeen kristityiksi tulleet enkelit, sillä todellinen kristinusko hallitsee taivaassa ja vastaa syvällisimmin Jumalalli­sia Totuuksia. Kuitenkin kristitystä maa­ilmasta tulee vähän hyviä henkiä, sillä kristityt eivät useinkaan sovella oppiaan käytäntöön, mikä soveltaminen on olennaisinta aidossa uskonnossa. Planeettamme par­haimmat henget tulevat Afrikasta ja Aasiasta, sillä siellä asuu hei­moja, jotka syvemmin kuin muut osaavat soveltaa Jumalallisia lakeja elämäänsä.

 

          Kaikki opetus henkimaailmassa tapahtuu Jumalan Sa­naan perustuvan opin avulla. Oppi on se lamppu, joka valaisee ymmärryksen tajuamaan Sanan sisäistä merkitystä, joka on kaiken opetuksen perusta taivaas­sa. Tätä oppia kutsutaan Taivaalliseksi Opiksi, koska se on tullut Herralta taivasten kautta. Se on täysin sama kuin se oppi, joka tuli Swedenborgin kynän välityksellä maan päälle, ja jota myös kutsutaan Tai­vaalliseksi Opiksi. Muille kuin kristityille Taivaal­lista Oppia sovelletaan heidän oman uskontonsa normien mukaan. Opetus henkimaailmassa eroaa maailmassa annetusta opetuksesta siinä, että tietoja ei ensisijaisesti varastoida muistiin, vaan niitä sovel­letaan heti käytännön elämään. Lyhyen opetuskauden jälkeen hyvät henget ovat valmiita nousemaan kukin tahtoaan ja ymmärrystään vastaavaan taivasyhdyskun­taan.

 

          Kun ihminen noudattaa Jumalallisia lakeja siksi, että ne ovat Jumalallisia lakeja, luo Herra hänelle maan päällä vähi­tellen uuden tahdon ja uuden ymmär­ryksen, joiden avulla hän päätyy taivaaseen. Jos ihminen noudattaa Jumalallisia lakeja vain siksi, että ihmiset pitäisivät häntä rehellisenä ja hurskaa­na, ei hän pääse taivaaseen, sillä silloin hän palvelee maailmaa mutta ei Jumalaa. Ihmisen sisäinen tahto on se, millä Jumalaa palvellaan. Jumalalliset lait on esitetty täydellisesti Kymme­nessä Käskyssä (2 Moos. 20: 2‑17 sekä 5 Moos. 5: 6‑21). Vaikka Kym­menen Käskyä vaikuttavat yksinkertaisilta moraa­li­säännöiltä, on niihin kuitenkin Sanan sisäisten merki­tysten vuoksi piilotettu ihmiskunnan korkein mahdolli­nen viisaus. Sen tähden Salomonin temppelissä, joka vastaavaisuuksien tieteen mukaan kuvaa ihmisen mielen kerroksia, on Kymme­nen Käskyä sisältävä liitonarkki sijoitettu kaikkein pyhimpään, kerubien siipien alle (1 Kun. 8: 6).

 

          Ne, jotka ovat maailmassa eläneet Jumalallisten lakien vastaisesti, joutuvat helvetteihin. Ei niin, että Herra heidät sinne rangaistukseksi heittäisi, vaan siksi, että heidän oma tahtonsa on muodostunut jo maan päällä helvetilliseksi, joten he itse vetävät itsensä helvettiin. Paha henki kokee nimittäin omaa pahuuttaan ja vääryyttään vastaavan helvetin löyhkän itselleen mieluisaksi.

 

HELVETTI

 

Helvetti on taivaan vastakohta. Kun taivaassa hallitsevat hy­vyys ja totuus, hallitsevat helvetissä vastaavasti pahuus ja vääryys. Helvetitkään eivät elä itsestään, vaan Jumalallisesta virtauksesta. Helve­teissä Jumalallinen virtaus kääntyy kui­ten­kin vastak­kaiseksi, joten siellä hyvyys muuttuu pahuudeksi ja totuus vääryydeksi. Taivaan enkelit kääntävät aina kasvonsa Herraa kohden, helvetin henget taas Herrasta poispäin. Kuten taivaita, on helvettejäkin kolmea lajia. Ensimmäiseen eli etu­helvettiin kuuluvat pahat henget. Toisessa eli keskim­mäisessä helvetissä asuvat saatanalliset henget eli saatanat. Alimpaan eli takahelvettiin kuuluvat vihdoin pirut eli perke­leet.

 

          Ensimmäinen helvetti vastaa tavallaan ensimmäis­tä tai­vasta, ja siellä ovat ne, jotka eivät maailmassa eläessään välittäneet Jumalasta eivätkä henkisistä asioista, mutta jotka eivät kuitenkaan antautuneet kovin syvälle pahuuksiin. Kes­kim­­mäinen helvetti on spirituaalisen taivaan vastakohta, ja siellä asuvat ne, jotka omaksuivat eläessään ensisijaisesti älyllis­peräistä pahuutta eli vääryyttä ja rakastivat ennen kaikkea maallisia asioita. Alin helvetti on coelestiaa­lisen tai­vaan vastakohta, ja siellä asuvien pirujen hallitseva piirre on itserakkaus. Nämä ovat niitä, jotka maailmassa eläessään rakastivat itseään yli kaiken. Alimpaan helvettiin kuuluvat myös kaikki petolliset, julmat, itsekkäästi häikäilemättömät sekä aviorikoksia ja muuta irstailua harrastaneet ihmiset. Monet maailmassa hyvin menestyneet ihmiset, jotka eivät kuitenkaan olleet puhdistaneet sieluaan uskon­non avulla, löytävät lopullisen elinpaikkansa alimmis­ta helveteistä. Jokai­nen joutuu sitä syvempään hel­vettiin, mitä enemmän hän maailmassa eläessään vastusti Jumaluutta.

 

          Herra hallitsee helvettejä monin tavoin. Jo ylei­nen Ju­malallinen virtaus ja enkelien läsnäolo pitää niitä aisoissa. On kuitenkin vielä olemassa enkeleitä ja enkeliyhdyskuntia, joi­den nimenomaisena tehtävänä on helvettien kurissa pitäminen. Koska henkisessä maailmassa on hyvyyden totuudella kaikki valta, usein riittää yhden enkelin voimakas katse tainnutta­maan tuhatlukuisen joukon pahoja henkiä. Itse helve­tin sisällä hallitaan rangaistuksilla. Näitä rangaistuk­sia on monenlaisia riippuen pahuuden laadusta. Usein pahimmat pirut pannaan päällysmiehiksi. Ilman ran­gaistuksia pahat henget menisivät raivossaan järjet­tömyyksiin. Toisin on taivaassa, jossa enkelit omas­ta halustaan tekevät hyvää toisilleen eivätkä tarvitse rangaistuksia. Taivaassa hallitaan palkinnoilla, helve­teissä ran­gaistuksilla.

 

          Kaikki helvetin asukkaat kuten taivaan asukkaat­kin ovat fyysisen kuoleman kokeneita ihmisiä. Mitään pääpirua ei ole olemassa. Jokainen on siinä määrin piru, kuin hän eläessään vastusti Jumaluutta. Sanassa pirulla tarkoitetaan alinta helvet­tiä ja Luciferilla tiettyä takahelvetin yhdyskuntaa. Saatana tarkoittaa keskimmäistä helvettiä. Käsitykset ”langenneista enkeleistä”, jotka muka olisi heitetty helvettiin, perustuvat tietämättömyyteen Sanan sisäisestä merki­tyksestä. Kukaan enkeli ei voi enää joutua helvettiin, eikä kukaan piru tai saatana voi koskaan päästä taivaaseen.

 

          Suosittelen lukijaa perehtymään tarkemmin helvet­tien laatuun ja niissä asuvien elämään Swedenborgin De Coelo et de Inferno ‑teoksen avulla (suom. Tai­vas ja helvetti, Hyvinkää 1940). Tässä yhteydessä katson sopivaksi lainata häneltä kap­paleen, jossa kerrotaan miten maalliset ilot ilman rakkautta Juma­laan ja lähimmäiseen vaikuttavat ihmisen kuoleman jälkeiseen elämään.

 

 

”Se, millä tavalla kunkin ihmisen elämän ilot muuttuvat kuoleman jälkeen vastaaviksi spirituaalisik­si asioiksi, voidaan kyllä saada selville vastaavaisuuk­sien tieteestä, mutta koska tämä tiede ei ole nykyi­sin yleisesti tun­nettu, haluan antaa hieman valaistus­ta aiheeseen ker­tomalla muutamia esimerkkejä, jotka olen itse kokenut. Kaikki ne, jotka elävät pahuudessa ja joilla on kirkon totuuksien vastainen vakaumus, ja etenkin ne, jotka ovat hylänneet Sanan, pakenevat taivaan valoa piiloutuen kallion halkeamiin ja pilkkopimeisiin luoliin. Näin he tekevät, koska he rakastivat vääryyksiä ja vihasivat totuuksia, sillä kallionkolot, luolat ja pimeys vastaavat vääryyk­siä, kuten valo vastaa totuutta. Heidän ilonsa on asua sellaisissa paikoissa, eivätkä he pysty elämään valoisissa paikoissa.

          Ne, joiden ilona maailmassa olivat kavalat salalii­tot sekä viekkaat juonittelut, menettelevät samalla ta­valla. Hekin asuvat luolissa ja joutuvat niin pimei­siin onkaloihin, etteivät näe toinen toistaan. Siellä he kuis­kuttelevat toistensa korviin. Tällaisiksi muuttu­vat hei­dän maallisen rakkautensa ilot.

            Ne, jotka ovat harrastaneet tieteitä ainoana pää­määränä tulla kuuluisaksi oppineeksi, eivätkä ole tieteen avulla viljelleet ymmärrystään, vaan ovat ylpeilleet muis­­­ti­tiedoillaan ja löytäneet ilonsa ja huvinsa niistä, ne pitävät hiekkaisista paikoista, jotka he asettavat puu­tarhojen ja nurmikoiden edelle, koska sellaiset karut paikat vastaavat heidän opinto­jaan.

            Ne, jotka ovat olleet taitavia oman kirkkonsa tai toisten kirkkojen oppien hallitsemisessa, eivätkä ole soveltaneet näitä oppeja käytännön elämään, valitsevat asuinpaikakseen kallioisia seutuja ja kivirau­nioita kam­moten viljeltyjä seutuja.

            Ne, jotka ovat tunnustaneet ainoastaan luonnon eivätkä Jumalaa, sekä ne, jotka ovat lukeneet kaikki asiat oman viisautensa ansioksi ja erilaisin keinoin ovat kiivenneet korkeisiin asemiin sekä hankkineet rikkauk­sia, tutkivat toisessa elämässään salatieteitä, mikä on Jumalallisen Järjestyksen väärinkäyttöä, ja löytävät näis­tä elämänsä tärkeimmän ilon.

            Ne, jotka ovat soveltaneet Jumalallisia Totuuk­sia omiin haluihinsa ja siten vääristäneet niitä, rakasta­vat virtsaisia paikkoja, sillä ne vastaavat moisesta rak­kau­desta lähteviä iloja.

            Ne, jotka ovat olleet saitoja ja itaria, asuvat kella­reissa ja rakastavat sikojen rapaa sekä vatsasta lähteviä sulamattomasta ruoasta johtuvia haisevia röyh­täisyjä.

            Ne, jotka ovat maailmassa eläneet pelkissä aistil­lisissa nautinnoissa rakastaen syömistä ja maallisia nau­tintoja yli kaiken, rakastavat toisessa elämässään ulos­teita ja käymälöitä, jotka vastaavat heidän ilo­jaan. Täl­laiset nautinnot ovat henkistä likaa. Puhtai­ta paik­koja he kammoavat.

            Ne, joiden ilona ovat olleet aviorikokset, kulut­tavat toisessa elämässään aikansa porttoloissa, joissa kaikki on likaista ja saastaista. Niitä he rakastavat, ja siveitä koteja he kammoavat. Heti kun he sattu­vat jou­tumaan siveään kotiin, he pyörtyvät. Heidän mielestään mikään ei tarjoa suurempaa iloa kuin avioliittojen rikko­minen.

            Ne, jotka ovat olleet kostonhaluisia ja siten kas­vattaneet itselleen raivokkaan ja julman luonteen, rakas­tavat mätäneviä raatoja ja oleskelevat senkaltai­sissa hel­veteissä, ja niin edelleen.” (De Coelo et de Inferno, n. 488).

 

Toivottavasti edellä oleva teksti saa tämän lukijan miettimään sitä, mihin hänen oma elämänsä lopulta johtaa, taivaaseen vaiko helvettiin. Tässä kirjassa on annettu avaimet taivaaseen, joten kehotankin lukijaa soveltamaan tämän kirjan oppeja omaan elämäänsä.

 

KIRJALLISUUTTA

 

SWEDENBORG, EMANUEL: Arcana Coelestia. Londini 1749‑1756. De Coelo et ejus Mirabilibus, et de Inferno. Londini 1758. The Spiritual Diary I‑V. Englanninkielinen kään­nös teoksesta Memorabilia. London & New York 1977­-1978.