”Kerran mietiskelin, missä ihmismielen
kerroksessa teologiset asiat mahtoivat asustaa. Ensiksi oletin, että sellaiset
asiat, jotka ovat luonteeltaan spirituaalisia ja coelestiaalisia, asustavat
ylimmässä kerroksessa. Ihmisen mieli nimittäin on jaettu kolmeen kerrokseen
ikään kuin kolmikerroksinen talo. Samoin on enkelien asunnot jaettu kolmeen
taivaaseen. Näitä mietiskellessäni seisoi heti eräs enkeli edessäni ja sanoi:
’Niillä, jotka rakastavat totuutta totuuden itsensä tähden, teologiset asiat
nousevat mielen ylimpään kerrokseen. ... Mutta toisin on niillä, jotka
eivät rakasta totuutta totuuden tähden, vaan ainoastaan heidän oman maineensa
ja kunniansa tähden. Heillä teologiset asiat asustavat alimmassa kerroksessa,
missä ovat luonnollisen tiedon asiat.’”
Swedenborg: Vera Christiana Religio, n. 186.
KUKA JEESUS TODELLA OLI
”Hän sanoi heille: ’Kenenkä te sanotte minun olevan?’ Simon Pietari
vastasi ja sanoi: ’Sinä olet Kristus, elävän Jumalan Poika’. Jeesus vastasi ja
sanoi hänelle: ’Autuas olet sinä, Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri
ole sitä sinulle ilmoittanut, vaan minun Isäni, joka on taivaissa.’” (Matt.
16: 15‑17).
Nykyajan kristillisen teologian
pimeys johtuu siitä, että sokea usko asetetaan ymmärryksen yläpuolelle.
Sanotaan, että teologiset asiat ovat uskonasioita, joita ei voi järjellä
käsittää. Mutta eivätkö juuri järki ja älykkyys ole ihmiselle tyypillisiä? Eikö
ihminen ole Jumalan kuva, jonka tulisi kuvastaa Kaikkitietävän Jumalan
ääretöntä älykkyyttä? Käytännön kokemus osoittaa, että ihminen voi sokealla
uskolla vakuuttautua mistä asiasta tahansa. On lukuisia keskenään
ristiriitaisia oppeja, joista aina jonkun on oltava väärä, jos joku toinen on
tosi. Siitä huolimatta jokaisen opin kannattajat ovat vakuuttuneita, että
juuri heidän oppinsa on ainoa oikea. Tällainen sokeus on mahdollista vain
siitä syystä, että uskotaan asia todeksi ymmärtämättä varmasti onko se tosi.
Kun ihminen vakuuttautuu jostakin, alkaa hän vähitellen pitää asiaa totena,
vaikka se ei olisikaan tosi.
Juuri sokeasta uskosta johtuu, että nykyajan kristityillä on aivan virheellisiä
käsityksiä henkisistä eli spirituaalisista asioista. Koko kristillinen
teologia perustuu muutamille paradokseille. Yksi näistä on Jumalan
käsittäminen kolmeksi eri persoonaksi. Tämän mukaan on olemassa erikseen Isä
Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki. Kuitenkin jokainen, jonka spirituaalinen
mielen aste on avautunut, tajuaa, että Jumala on yksi. Tämä selittyy jo itse
äärettömyyden käsitteellä, sillä ei voi olla olemassa kahta toisistaan
riippumatonta ääretöntä olentoa.
Jumala näkyy henkisessä maailmassa aurinkona, ja Hän itse on tuon auringon
sisällä oleva Jumal-Ihminen. Tämä aurinko ei ole Jumalasta erillinen, vaan
Jumalan Rakkaus ja Viisaus vain näkyvät auringon muodossa. Jeesus Kristus on
tämän Jumal‑Ihmisen lihaksituleminen eli inkarnaatio meidän planeetallamme.
Kirkastettu Jeesus on siten Jumalan luonnollinen ruumis; Isä on Hänen
taivaallinen ruumiinsa eli sielu; Pyhä Henki on tästä sielusta ruumiin kautta
virtaava Jumalallinen Vaikutus. Näin ollen Jumala on itse samanlainen kuin
Hänen kuvansa ihminen, jolla myös on luonnollinen ruumis, sielu ja tästä
sielusta ruumiin kautta tuleva vaikutus eli kaikki ihmisen toiminnat. Näin
Jumala on täydellinen Ihminen. Ero tavalliseen ihmiseen on siinä, että kaikki
Jumalan ominaisuudet ovat äärettömiä. Joka ajattelee Jumalaa kolmena eri
henkilönä - niin kuin lähes kaikki kristityiksi itseään kutsuvat ajattelevat -
hän ei voi saavuttaa yhteyttä Jumalaan.
Yhteys Jumalaan saadaan, kun tiedetään Hänen muotonsa ja eletään Hänen
käskyjensä mukaan. Se, että Jumala ottaa eri aikoina aina erilaisen muodon,
johtuu ihmisistä, sillä ihmiset pyrkivät jatkuvasti lankeamaan pois Jumalasta,
ja Jumala antaa kullekin ajalle juuri sille ajalle sopivan keinon palata
jälleen Hänen tykönsä. Tällöin on kyse ihmisen uudestisynnyttämisestä, mikä
tapahtuu eri tavalla eri aikakausina: eri aikojen ihmiset ovat henkisesti
erilaatuisia, joten jokaiselle ajalle täytyy olla uusi Jumalallinen Ilmoitus
siitä, miten ihminen voi uudestisyntyä. Näiden asioiden suhteen erehtyvät
pahasti monet vanhoista uskonnoista oppia ottavat kuten myös monet itämaisten
uskontojen ja erilaisten teosofisten liikkeiden kannattajat. Nykyaika on
tieteiden kehityksen aika ja on luonnollista, että meidän aikamme Jumalallinen
Ilmoitus tuli tiedemiehen – Emanuel Swedenborgin – kynän välityksellä.
Jeesuksen Kristuksen ymmärtäminen ajassa ja paikassa inkarnoituneeksi Jumalaksi
on kristillisen teologian peruskivi. Toinen yhtä tärkeä asia on Kymmenen
Käskyn ymmärtäminen ainoaksi elämänohjeeksi, jonka avulla pelastuu eli pääsee
taivaaseen. Siksi Jeesus sanoikin: ”Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle,
niin pidä käskyt” (Matt. 19: 17). Jeesuksen syntymistä edeltävänä aikana
henkimaailma ‑ joka siis on taivaiden ja helvettien välinen tila, johon maan
päällä elävä ihminen on henkensä avulla yhteydessä ‑ oli vähitellen täyttynyt
pahoista hengistä siten, että virtaus taivaasta lähes kokonaan vääristyi.
Taivaan ja helvetin välinen tasapaino oli järkkynyt, ja ihmisten yhteys
taivaaseen oli tuolloin vaarassa katketa. Pahojen henkien avulla helvetit
hallitsivat maailmassa eläviä ihmisiä, ja koko ihmiskunta planeetallamme oli
vaarassa tuhoutua. Tämän vuoksi tarvittiin itse Jumalan inkarnaatio
palauttamaan ihmiskunnan yhteys taivaaseen. Jeesus Kristus kukisti omalla
Jumalallisella voimallaan helvetit ja palautti tasapainon taivaan ja helvetin
välille. Helvettien voima oli tuona aikana niin suuri, ettei tätä tehtävää
kyennyt suorittamaan enkelit, vaan tarvittiin siis itse Jumalan inkarnaatio.
Jeesus lopetti helvettien vallan ja palautti ihmisten yhteyden taivaaseen perustamalla
uuden henkisen kirkon, apostolisen kirkon. Jumala pelastaa langenneen
ihmiskunnan aina kunakin aikakautena luomalla juuri sille aikakaudelle
soveltuvan uuden kirkon, joka opettaa, miten juuri tällä aikakaudella ihminen
voi uudestisyntyä. Kukistamalla Jumalallisella voimallaan helvetit Jeesus
Kristus antoi nimelleen voiman, jonka avulla jokainen uudestisyntyvä ihminen
voi kukistaa häntä uhkaavat helvetit. Tämä oli Jeesuksen Lunastus.
Nykyajan kristityt luulevat pelkän uskon avulla saavansa yhteyden Jumalaan.
Tämä on kuitenkin mahdotonta, sillä usko ilman lähimmäisenrakkautta on kuin
auringon valo ilman lämpöä: pelkkä valo ilman lämpöä tuhoaa elämän. Nykyajan
kristityt luulevat myös, että pelkän uskon voimasta heidän syntinsä annetaan
anteeksi. ”Jeesuksen veri on meidät puhdistanut”, he sanovat ja luulevat
päässeensä kaikista synneistään. Jumalallisen Järjestyksen laki kuitenkin on,
että pelastuminen edellyttää myös tahtoa ihmisen itsensä puolelta eli halua
parannukseen. Jeesuksen veri tarkoittaa Sanassa Jumalallista Totuutta, joka
auttaa pelastukseen vain sellaisen ihmisen, joka pyrkii välttämään syntiä eli
elää lähimmäisenrakkaudessa. Jonka teot ovat pahat, ei pelastu, uskoipa hän
mitä tahansa. Lutherin suurin synti olikin juuri se, että hän teki
virheellisesti kääntämästään lauseesta ”ihminen vanhurskautetaan yksin
uskosta, ilman lain tekoja” kristinuskon perusohjeen. Tässä kohdassa (Room. 3:
28) nimittäin Paavali ei tarkoita lain teoilla Kymmentä Käskyä, vaan
juutalaisten monimutkaisia uskonnollisia lakeja, kuten asiayhteydestä käy ilmi.
Myös Jeesuksen ristinkuolema on nykyisin käsitetty väärin. Uskotaan, että
ristillä kuoleminen oli itse lunastus. Käsitys, että jokin teloitus voi olla
ihmiskunnan pelastus, on järjellinen vain silloin, kun oikein paha rikollinen
teloitetaan, sillä tämä rikollinen ei kykene enää teloituksen jälkeen tekemään
pahaa. Mutta kun on kysymyksessä hyvän ja viattoman ihmisen teloitus, ei tämä
teloitus sinänsä ketään pelasta. Todellisuudessa Jeesuksen ristinkuolema oli
Hänen viimeinen kiusauksensa eli helvettien viimeisin ja voimakkain hyökkäys
Häntä vastaan. Tämän kiusauksen Jeesus voitti rakentamalla Jumalallisella voimallaan
ruumiinsa kolmessa päivässä uudelleen. Tämä Jeesuksen uusi ‑ kirkastettu ‑
ruumis on se, johon turvautumalla myös me tavalliset ihmiset voitamme
helvettien hyökkäykset kiusauksia kohdatessamme, sillä kiusaukset eivät ole
mitään muuta kuin helvettien yritystä tuhota uudestisyntyvä ihminen. Jeesuksen
kirkastettu ruumis on sama kuin taivaan auringon Jumal‑Ihminen
‑ Divinus
Humanus, jota Johannes kuvaa Ilmestyskirjassa (Ilm. 1: 13-16).
Miksi Jumala inkarnoitui juuri juutalaisessa Jeesuksessa? Tätä eivät nykyajan
kristityt tiedä. Selitys on seuraava: Juutalaiset ovat planeettamme itsekkäin
kansa, johon olivat Jeesuksen aikoihin yhteydessä pahimmat helvetit. Koska
Jumala luonnollisesti halusi pelastaa koko ihmiskunnan, Hänen täytyi aloittaa
helvettien kukistaminen pahimmista helveteistä. Jos Hän olisi aloittanut
jostakin toisesta kansasta, olisivat vahvimmat helvetit jääneet kukistamatta.
Juutalaiset olivat ‑ ja ovat sitä tänäkin päivänä ‑ planeettamme julmin ja
itsekkäin kansa. Heillä on kyky elää luonnollisessa hyvyydessä samaan aikaan,
kun he elävät sisäisessä pahuudessa. Tällöin he pyrkivät liittämään yhteen
hyvän ja pahan, mikä on häväistystä ja suurin synti, minkä ihminen voi tehdä.
Henkisen maailman laki on, että hyvyys ja totuus sekä pahuus ja vääryys ovat
liitossa keskenään. Hyvyyden ja pahuuden liittäminen toisiinsa on henkinen
aviorikos, jota vain pahimmat ihmiset voivat harjoittaa. Kaikki muut pahuudet
ovat tätä lievempiä. Siksi Jeesus kutsui juutalaisia avionrikkojasukupolveksi
(Matt. 12: 39) ja sanoi heistä: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja
te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei
pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu
omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).
Kuitenkin israelilainen kirkko oli aito kirkko, joka perustui Jumalalliselle
Ilmoitukselle. Israelilainen kirkko oli edustava kirkko, jonka rituaalit olivat
tarkkoja vastaavaisuuksia henkisille asioille. Se ei kuitenkaan ollut vastaava
kirkko, koska sen papisto ja kansa elivät vain luonnollisessa hyvyydessä eläen
samanaikaisesti sisäisessä pahuudessa. Jumala inkarnoitui tähän kansaan myös
siksi, että juutalaisissa oli halua alistaa muut kansat orjuuteen ja nousta
itse koko planeetan valtiaaksi. Tämän halun riivaamina he pitivät itseään
messiaanisena kansana ja halusivat maalliseksi kuninkaakseen itse Jumalan.
Jumala salli heille tällaisen halun, sillä tämän tähden he pitivät Sanaa pyhänä
ja säilyttivät sen muuttumattomana muille kansoille. Tällainen halu on
edelleen olemassa juutalaisissa, ja se on syössyt heidät hirvittäviin
rangaistuksiin. Eläessään toisten kansojen keskuudessa juutalaiset ovat oppineet
salaamaan todellisen luonteensa. Nyt kun juutalaiset ovat saaneet oman valtion
(Israel), heidän julmuutensa on kyllä paljastunut tämän valtion politiikassa
huolimatta taitavista valheista ja salaisesta kansainvälisestä vallasta.
Murhatessaan Jeesuksen juutalaiset saivat henkiseksi perinnökseen kaiken
totuuden tuhoamisen halun, mikä muodostaa heidän perityn pahuutensa nykyaikana.
Juuri tästä syystä niin monet ihmiskuntaa vahingoittavista opeista ovat
lähteneet syntyperäisistä juutalaisista. Huolimatta lukuisista julmista rangaistuksista,
joita juutalaiset ovat saaneet kärsiä, tämä kansa ei ole tehnyt parannusta.
Tällä hetkellä juutalaiset pelaavat toisten kansojen kustannuksella häikäilemätöntä
peliä, joka ennemmin tai myöhemmin voi johtaa raakoihin juutalaisvainoihin.
Juutalaiset ovat itse syypäitä rangaistuksiinsa, sillä pahuus kantaa mukanaan
omaa rangaistustaan.
Jumala, joka on itse Rakkaus, ei ketään rankaise, vaan paha vetää itse itsensä
rangaistukseen. Ellei Jeesus olisi syntynyt juutalaiseksi, tämä kansa olisi
vetänyt koko ihmiskunnan tuhoon. Sanassa juutalaisella tarkoitetaan sisäisen
merkityksen mukaan hyvyydessä ja totuudessa elävää ihmistä, ei juutalaiseen
kansanheimoon kuuluvaa. Juutalaisten nimittäminen rodun perusteella ”valituksi
kansaksi” on samalla Jumalan syyttämistä rasistiksi. Tällaiseen tyhmyyteen
sortuvat monet nykyajan kristityt, jotka eivät Jumalaa tunne eivätkä rakasta.
Jeesuksen syntymistapahtuma oli seuraavanlainen: Itse Jumaluus hedelmöitti
Marian munasolun Jumalallisen Ihmeen avulla. Jumalallinen Ihme = Jumalallisen
vastaavaisuuden tapahtuminen luonnon maailmassa. Täten Jeesus oli Isänsä
puolelta Jumala ja äitinsä puolelta tavallinen ihminen. Tästä syystä Jeesus
oli Jumalan Poika. Jos Jumala olisi laskeutunut täydellisyydessään
ihmiskuntaan, olisivat koko ihmiskunta ja siihen liittynyt henkimaailma
tuhoutuneet, aivan kuten maapallon elämä tuhoutuisi, jos aurinko tulisi aivan
lähelle.
Omaksumalla äidiltään tavallisen ihmisen ruumiin Jeesus kykeni ottamaan
vastaan kiusauksia eli helvettien hyökkäyksiä tähän ihmisyyteensä.
Jumalallista Ihmisyyttä eivät helvetit pysty kiusaamaan. Aivan samoin kuin
tavallinen ihminen pystyy kukistamaan helvetit vain voittamalla kiusaukset,
samoin myös Jeesus kukisti helvetit kiusaukset voittamalla. Ero on vain siinä,
että tavallinen ihminen kukistaa helvetit Jumalan avulla, mutta Jeesus kukisti
kaikki helvetit omalla Jumalallisella Voimallaan. Ristinkuolema ja ylösnousemus
olivat Jeesuksen viimeinen kiusaus ja täydellinen voitto.
Jeesuksen kirkastettu ruumis, jonka Hän loi kolmessa päivässä, on
luonnolliseen maailmaan tullut Jumaluus. Tätä ennen Jumala oli vaikuttanut
enkelitaivaan välityksellä. Vasta Jeesuksen kautta planeettamme ihmisillä on
mahdollisuus olla suorassa ja välittömässä yhteydessä Jumalaan. Jeesuksen kautta
syntyi Jumaluuden Kolminaisuus, mitä ei ennen Jeesusta ollut. Herrassa
Jeesuksessa Kristuksessa on Jumaluuden Kolminaisuus yhdessä ja samassa Persoonassa:
Isä eli Jumalallinen Rakkaus, Poika eli Jumalallinen Viisaus sekä Pyhä Henki
eli Jumalallinen Vaikutus. Pyhä Henki saapuu näin Jumalallisesta Rakkaudesta
(Isä) Jumalallisen Viisauden (Poika) kautta valaisemaan ihmisten ja enkeleiden
ymmärrystä. Vastaavaisuuksien tieteessä Jeesus tarkoittaa Jumalallista
Hyvyyttä ja Kristus jumalallista Totuutta sekä koko nimi Jeesus Kristus
jumalallisen Hyvyyden ja Totuuden liittoa: ”Minä ja Isä olemme yhtä” (Joh. 10:
30).
Nykyajan ”kristityt” odottavat yhä Jeesuksen toista tulemista, mutta he eivät
tiedä, että Jeesus on jo tullut. Nimittäin Sanan sisäisen merkityksen aukeneminen
Emanuel Swedenborgin kynän välityksellä on Herran toinen tuleminen. Tästä voi
jokainen vakuuttua elämällä Kymmenen Käskyn mukaisesti ja Jeesuksen Jumalallisuuden
tunnustaen, mikä johtaa ymmärryksen avautumiseen henkisissä asioissa. Näistä
uudestisyntyneistä ihmisistä tulee planeetallemme uusi ihmisrotu
– Homo bonus
(Jesaja 65: 17-25), joka ei enää tee pahaa toiselle ihmiselle.
SWEDENBORG, EMANUEL: Arcana
Coelestia. Londini 1749‑1756.
Doctrina Novae Hierosolymae de Domino. Amstelodami 1763. Vera Christiana
Religio. Amstelodami 1771. The Word of the Old Testament Explained. Bryn
Athyn 1928.
”Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys
on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja se luku on
kuusisataa kuusikymmentä kuusi.” (Ilm. 13: 18).
Monet ovat yrittäneet selittää
Ilmestyskirjaa eli Raamatun viimeistä kirjaa, jota kutsutaan ”Johanneksen
Ilmestykseksi". Useimmat ovat nähneet Ilmestyskirjassa ennustuksia maailman
valtakuntien kohtaloista, katolisesta kirkosta jne. Kaikki ennustukset ovat
olleet enemmän tai vähemmän johdonmukaisia. Mutta koska Sanan sisäistä
merkitystä ei ole tunnettu, ovat kaikki Ilmestyskirjan selitysyritykset epäonnistuneet.
Vasta Sanan sisäisen merkityksen avautuminen Swedenborgin teologian avulla
teki mahdolliseksi antaa Ilmestyskirjalle oikea selitys. Tätä sisäisen
merkityksen avautumista esittää Ilmestyskirjan jae 19: 11: ”Ja minä näin
taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on
Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.” Valkoinen
hevonen tarkoittaa vastaavaisuuksien tieteen mukaan juuri Sanan henkisen merkityksen
ymmärtämistä. Swedenborg selittää tämän Ilmestyskirjan henkisen merkityksen
teoksessaan Apocalypsis Revelata (Ilmestyskirja paljastettuna).
Ei ole ihme, ettei tämä Swedenborgin teos saavuttanut suosiota ja hyväksyntää,
sillä siinä Swedenborg osoittaa, että Ilmestyskirja onkin kuvaus kristillisen
kirkon rappeutumisesta ja tuhosta sekä uuden kirkon synnystä. Ilmestyskirjassa
symbolisoi Babylon katolista kirkkoa ja punainen lohikäärme reformistien
oppia, jonka mukaan ihminen pelastuu pelkän uskon avulla. Uusi Jerusalem taas
tarkoittaa sitä kirkkoa, joka perustetaan niille ilmoituksille, jotka tulivat
Swedenborgin kynän kautta.
Nykyajan kristityt eivät ole myöskään ymmärtäneet Raamatun viimeistä tuomiota.
Monet ovat kuvitelleet, että viimeinen tuomio tarkoittaa koko näkyväisen
maailman häviämistä joskus tulevaisuudessa. Monet myös uskovat, että
viimeisen tuomion jälkeen kuolleet nousevat ylös haudoistaan ja että Jeesus
tulee uudelleen maan päälle ”taivaan pilvissä”. Tällaisia mielikuvituksellisia
käsityksiä syntyy, koska Sanan sisäistä merkitystä ei tunneta. Swedenborg
osoittaa, että viimeisellä tuomiolla tarkoitetaankin tapahtumaa henkimaailmassa.
Jokaisella ihmisellä on viimeinen tuomionsa silloin, kun hän siirtyy tästä
maailmasta henkiseen maailmaan. Tällöin ihminen tuomitaan henkimaailmassa
tekojensa mukaan eli hän päätyy joko taivaaseen tai helvettiin. Ihmisen oma
tahto on itse asiassa tuomari, joka määrää kumpaan ihminen joutuu: hyvän
ihmisen tahto vetää hänet taivaaseen ja pahan helvettiin.
Yleinen viimeinen tuomio tapahtuu myös henkimaailmassa. Se tapahtuu aina
silloin, kun kirkko ‑ eli ihmisen ja Jumalan yhteys ‑ on rappeutunut siihen
pisteeseen asti, ettei kirkolla ole enää lainkaan tietoa Jumalasta. Tällainen
viimeinen tuomio on tapahtunut planeettamme henkimaailmassa jo neljä kertaa,
ja viimeisin näistä tapahtui maanpäällistä aikaa vastaavasti vuonna 1757,
jolloin kristillinen kirkko saavutti rappeutumisen ääripisteen.. Vaikka tämän
jälkeen onkin ollut lukuisia kristillisiksi itseään kutsuvia kirkkoja, ovat ne
kaikki olleet vain ihmisten muodostamia sosiaalisia organisaatioita, joilla ei
ole ollut mitään yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen eli siis ne eivät ole olleet
todellisia kirkkoja. Kaikki kirkot ja uskonlahkot voivat puhua Jumalasta ja
pyhistä asioista, vaikka ne todellisuudessa olisivatkin liitossa helvettien
kanssa. Jokaisella aikakaudella on kuitenkin vain yksi aito kirkko, jolla on
yhteys Jumalaan (Herran morsian; Ilm. 21: 9).
Planeetallamme on ollut neljä aitoa kirkkoa, joista lukemattomat uskonsuunnat
ovat saaneet alkunsa. Swedenborg kutsuu näitä kirkkoja nimillä muinaisin,muinainen,israelilainen
ja kristillinen.
Nämä neljä kirkkoa ovat saaneet alkunsa Jumalallisesta Ilmoituksesta. Näiden
kirkkojen lisäksi on ollut lukuisia ihmisten keksimiä ”kirkkoja” sekä suoranaisia
helvetistä tulleen ”ilmoituksen” perustalle luotuja uskonnollisia yhteisöjä.
Vain näitä neljää kirkkoa voi kutsua aidoiksi kirkoiksi. Viides aito kirkko on Uusi Jerusalem,
joka perustuu Swedenborgin kautta tulleeseen Ilmoitukseen. Tämä kirkko on
alkanut Suomessa.
Jokaisessa aidossa kirkossa on ollut neljä erilaista jaksoa, joita Sanassa
kuvataan sanoilla aamu, päivä, ilta ja yö. Aamu tarkoittaa sitä vaihetta,
jolloin Jumalallinen Ilmoitus annetaan; päivällä kuvataan vaihetta, jolloin
kirkko laajenee opetuksen ansiosta; ilta merkitsee kirkon alkavaa rappeutumista
eli luopumista Jumalasta; yö tarkoittaa viimeistä tuomiota eli kirkon
lopullista tuhoa. Viimeisellä tuomiolla Jumala erottelee henkimaailmassa hyvät
ja pahat, luo uuden taivaan hyvistä sekä ohjaa pahat uuteen helvettiin. Tämän
jälkeen Herra luo uuden taivaan avulla maan päälle uuden kirkon. Uusi kirkko
alkaa Jumalallisella Ilmoituksella ja laajenee yhdestä avioparista suuremmaksi
ryhmäksi. Jokainen uusi kirkko alkaa aina yhdestä avioparista, sillä avioliitto
vastaa hyvyyden ja totuuden yhdistymistä. Kirkon laajeneminen tapahtuu sitä
mukaa kuin uuteen taivaaseen tulee uusia jäseniä ja se kestää vuosisatoja.
Ensimmäisellä eli muinaisimmalla kirkolla ei ollut kirjoitettua Sanaa, vaan
Sana oli kirjoitettu ihmisten mielen sisäisiin osiin. Tuon ajan ihmiset saivat
välittömiä ilmestyksiä taivaasta ja kykenivät keskustelemaan enkelien kanssa.
Tämän kirkon eri vaiheet on kuvattu Raamatun ensimmäisessä kirjassa eli
Genesiksessä (1 Moos.). Vedenpaisumus tarkoittaa tämän kirkon viimeistä
tuomiota.
Toisella eli muinaisella eli Nooan kirkolla oli kirjoitettu Sana, jota ei
nykyisin kuitenkaan enää tunneta. Tämä muinainen eli Vanha Sana oli kirjoitettu
vastaavaisuuksilla kuten nykyinenkin Sana. Tätä kirkkoa kuvataan myös
Genesiksessä ja muissa Mooseksen Kirjoissa. Muinainen kirkko tuhoutui, kun
vastaavaisuuksia ryhdyttiin käyttämään itsekkäisiin tarkoituksiin, jolloin
syntyivät magia ja salatieteet. Tämän kirkon tuhoutumista kuvataan mm. Sodoman
ja Gomorran tuholla.
Kolmannen eli israelilaisen kirkon vaiheet on kuvattu Mooseksen Kirjoissa,
Joosuan Kirjassa, Tuomarien, Samuelin ja Kuningasten Kirjoissa sekä profeetoissa.
Tämän kirkon viimeinen tuomio tapahtui, kun Jumala inkarnoitui Jeesuksessa
Kristuksessa. Nykyajan juutalaiset noudattavat edelleen tämän kirkon uskontoa,
vaikka sillä ei enää olekaan yhteyttä Jumalaan ja taivaaseen.
Neljännen eli kristillisen kirkon vaiheista kerrotaan Uudessa .ja Vanhassa
Testamentissa. Sen synnystä ja kasvusta kerrotaan etenkin Evankeliumeissa ja
Apostolien teoissa. Tämän kirkon kehittymistä täyteen päivävaiheeseen kuvaa
kolmen ensimmäisen vuosisadan kirkkohistoria, sen iltavaihetta seuraavien
vuosisatojen kirkkohistoria aina 1700‑luvulle asti, ja lopuksi sen tuhoa eli
yötä kuvaa Ilmestyskirja. Ilmestyskirjassa (Ilm. 13: 18) mainittu luku 666 tarkoittaa
vastaavaisuuksien tieteessä sitä, että kaikki totuudet on tuhottu ihmisestä
itsestään lähtevällä älykkyydellä. Tämän kristillisen kirkon jälkeen tulee
Uusi Kirkko, jota kuvataan Danielin kirjassa ja Ilmestyskirjassa. Tämä kirkko
on todellinen kristillinen kirkko, sillä se tunnustaa Herran Jumalallisen
Ihmisyyden ja tätä kirkkoa varten on Sanan sisäinen merkitys paljastettu. Uusi
Kirkko on kaikkien aikaisempien kirkkojen kruunu (Jes. 62: 3), sillä
ensimmäistä kertaa ihmiskunnan historiassa kirkolle paljastetaan kaikki
henkisen maailman salaisuudet. Tämän kirkon jäsenet puhdistuvat kiusausten
avulla ja tulevat älykkäiksi. Tämä kirkko on sisäinen kirkko, jonka jäsenet
ovat välittömässä yhteydessä itse Jumalaan. Uusi Kirkko on myös planeettamme
viimeinen kirkko, joka ei koskaan tuhoudu, sillä se pysyy ikuisesti Herran
suojeluksessa. Tätä kirkkoa kuvaavat mm. seuraavat sanat Danielin Kirjassa:
(2:
44): ”Mutta niiden kuningasten päivinä on taivaan Jumala pystyttävä
valtakunnan, joka on kukistamaton iankaikkisesti ja jonka valtaa ei toiselle
kansalle anneta. Se on musertava kaikki ne muut valtakunnat ja tekevä niistä
lopun, mutta se itse on pysyvä iankaikkisesti.”
Tämä Uusi
Kirkko on juuri se Uusi Jerusalem, jolla on hallussaan Sana ja Emanuel
Swedenborgin kynän kautta tullut Taivaallinen Oppi. Vaikka Swedenborgin
teologialle perustettuja seurakuntia on useita eri puolella maailmaa, eivät ne
ole kuitenkaan vielä se Uusi Kirkko, jonka tulemisen Swedenborg ennusti.
Tietenkin näissä seurakunnissa on valaistuneita ihmisiä, jotka ovat yhteydessä
Uuteen Taivaaseen, mutta varsinainen Uusi Kirkko voi alkaa vain yhdestä
avioparista (The Word of the Old Testament Explained, n. 3239). Syy siihen,
miksi uusi kirkko aina alkaa yhdestä avioparista, on siinä, että kirkko on
hyvyyden ja totuuden yhdistys, mitä juuri avioliitto symbolisoi.
Minulla on ilo paljastaa lukijalle se kirkkohistoriallinen totuus, että tämä
Uusi Kirkko on vihdoin alkanut ja myös yhdestä avioparista kuten aiemmatkin
aidot kirkot. Vasta nyt saapuu Uuteen Kirkkoon virtausta sisäisimmästä eli kolmannesta
taivaasta. Tässä taivaassa ‑ hallitsee aviorakkaus. Tämä virtaus ilmenee siten,
että se valaisee ihmisen ymmärryksen näkemään kaikki asiat taivaan valossa.
Tällöin ei mikään hyvä tai paha, totuus tai valhe, jää paljastumatta. Tämä
kolmannen taivaan virtaus on suotu Uudelle Kirkolle siksi, että se voisi
taistella kaikenlaatuista pahaa ja väärää vastaan. Paha ja väärä nimittäin
usein naamioituvat ulkonaisen hyvyyden kaapuun, minkä vasta sisäisimmän taivaan
virtaus paljastaa. Spirituaalisen eli henkisen kirkon ihminen ei pysty taistelemaan
pahimpien helvettien virtausta vastaan. Pahimmat helvetit vaikuttavat nykyään
kasaarikansan kautta. Kasaarit kutsuvat itseään ”juutalaisiksi”.
Uusi Kirkko on taisteleva kirkko, joka taistelee helvettien vaikutusta vastaan
ei ainoastaan teologian, vaan myös kaikilla muilla elämän alueilla. Tämän
vuoksi tämän kirkon jäsenille suodaan enemmän valaistusta ja älykkyyttä kuin
aiempien kirkkojen jäsenille. Itse asiassa tämän kirkon jäsenistä kehittyy uusi
ihmisrotu: Homo bonus. Homo bonus on Herran luoma ja
säilyy planeetallamme ikuisesti (Jes. 65: 17-25). Tämän Swedenborg ennustaa
teoksessaan De Ultimo Judicio (Viimeinen tuomio), joka
käsittelee henkimaailmassa vuonna 1757 tapahtunutta viimeistä tuomiota: ”Tämä
kansa on sellainen, että se voi ottaa vastaan henkistä valoa ja että sen
jäsenet voivat kehittyä taivaallis‑henkisiksi ihmisiksi”. Mitä kansaa
Swedenborg tarkoittaa, se ei ole vielä tiedossa, mutta todennäköisesti
sellainen kansa elää Etelä-Amerikassa. Suomessa syntyneen Uuden Jerusalemin
papiston tehtävänä on liittyä tähän kansaan ja aloittaa uuden ihmisrodun
luominen Taivaallisen opin avulla.
The Coronis. Englanninkielisiä käännöksiä Swedenborgin
viimeisistä käsikirjoituksista.London 1966.
De Ultimo judicio. Londini 1758.
Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.
The Word of the Old Testament Explained. Englanninkielinen
käännös käsikirjoituksista Explicatio in Verbum Historicum Veteris Testamenti,
Esajas et Jeremias explicati sekä Historia Creationis a Mose tradita. 8 osaa.
Bryn Athyn 1928.
”Usko itsessään on myöntämistä, että asia
on niin, koska se on totta. Sillä se, joka on todellisessa uskossa, ajattelee
ja puhuu tähän tapaan: ’Tämä on totta, ja siksi minä uskon sen.’ Sillä usko
liittyy totuuteen ja totuus uskoon. Edelleen, jos ihminen ei ymmärrä jonkin
asian olevan totta, hän sanoo: ’En tiedä, onko tämä totta vai ei, ja sen tähden
en usko sitä. Kuinka voisin uskoa mitä en ymmärrä? Sehän voi olla
valhettakin.’” (Swedenborg: Doctrina Novae Hierosolymae de Fide, n. 2.)
Tuskin on olemassa toista sanaa,
joka olisi niin suuresti väärin ymmärretty kuin sana usko. Kun ajatteleva
ihminen tarkastelee nykyisiä uskonlahkoja ja kirkkoja, hän päätyy siihen käsitykseen,
että usko on sitä, että pidetään jotakin asiaa totuutena huolimatta siitä, onko
asia tosi vai ei. Tämä totuutena pitäminen on eräänlaista vakuuttautumista,
jolla ei ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Usein tällaisessa uskossa voi
havaita selviä sosiaalisen suggestion merkkejä. Tällaista uskoa liittyy myös
monien aatteellisten ja poliittisten liikkeiden toimintaan. Esimerkiksi
marxilaisuus on tällainen uskonto, vaikka se kieltääkin Jumalan olemassaolon.
Nykyajan kristittyjen usko on kuollutta uskoa, koska sitä ei sovelleta
käytännön elämään: uskonto on jäänyt kirkon ovien sisäpuolelle. Lisäksi
kristityt ovat omaksuneet täysin järjettömiä käsityksiä Jumalasta, jotka
käsitykset sulkevat heidän ymmärryksestään pois kaiken virtauksen taivaasta.
Pahin näistä järjettömyyksistä on Jumalan jakaminen kolmeksi eri persoonaksi.
Jeesuksen Jumaluutta ei myöskään ole ymmärretty, josta johtuu, etteivät
nykyajan kristityt lainkaan tunne Jeesusta: Jeesus käsitetään tavalliseksi
ihmiseksi.
Vaikka nykyajan kristityiden uskonto on samalla tavoin kuollut kuin
juutalaistenkin uskonto, elävät monet kirkot ja lahkot kuitenkin edelleen
sosiaalisina organisaatioina. Esim. Suomessa luterilainen kirkko jatkaa
edelleen olemassaoloaan, vaikka sillä ei ole mitään yhteyttä Jumalaan ja
taivaaseen. Taivaasta käsin katsottuna tällaiset kirkot eivät tietenkään ole
kirkkoja, vaan synkeitä pahojen henkien täyttämiä luolia. Swedenborg, jonka
henkinen näkö oli avautunut, vältti kirkossa käyntiä nimenomaan siellä
raivoavien pahojen henkien vuoksi.
Nykyajan kristillisten kirkkojen katolla kohoaa symbolina risti. Jos kristityt
olisivat perehtyneitä vastaavaisuuksien tieteeseen, vaihtaisivat he varmasti
symbolia. Vastaavaisuuksien tieteen mukaan risti on kiusausten eli pahojen
henkien hyökkäyksen symboli. Kun valaistunut ihminen näkee kirkon katolla
ristin, tietää hän, että siellä ovat pahat henget vallassa. Kaitselmus on
kuitenkin pitänyt kristittyjen ymmärryksen suljettuna, jotta he eivät olisi
tajunneet valitsemansa symbolin luonnetta.
Uuden Kirkon uskoa ja nykykristittyjen uskoa voi verrata valoisaan päivään ja
pimeään yöhön. Nykykristittyjen usko perustuu virheellisiin käsityksiin
Jumalasta, mikä aiheuttaa täydellisen pimeyden kaikissa uskonasioissa. Uuden
Kirkon usko perustuu Herran Jeesuksen Kristuksen Jumalallisuuden
ymmärtämiseen, ja se näyttää Jumalalliset Totuudet kuin kirkkaassa
päivänvalossa.
Uusi Kirkko liittää yhteen uskon ja lähimmäisenrakkauden. Usko on totuutta ja
lähimmäisenrakkaus hyvyyttä, ja näiden tulee olla yhtyneinä aivan kuten
auringon valossakin ovat yhtyneinä valo ja lämpö. Pelkkä usko on kuin auringon
valo ilman lämpöä, ja tällaisessa valossa kaikki elämä tuhoutuu. Tästä pelkän
uskon tuhoavasta vaikutuksesta käytetään vastaavaisuuksien tieteessä kuvausta
”lohikäärme”. Tyypillisin lohikäärmeusko on juuri luterilaisuus, sillä se
perustuu Paavalin sanoihin ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan
uskon kautta, ilman laintekoja” (Room. 3: 28). Uuden Kirkon usko, johon liittyy
lähimmäisenrakkaus, on kuin lämmin kevätauringon valo, joka saa koko luonnon heräämään
eloon. Uskon symboli vastaavaisuuksien tieteessä on kuu. Sellaisen uskon
symboli, josta lähimmäisenrakkaus puuttuu, on kuten sanottu lohikäärme. Lohikäärme
symbolisoi tästä syystä Ilmestyskirjassa myös katolisesta kirkosta eronneita
kirkkoja. Itse katolista kirkkoa symbolisoi Ilmestyskirjassa Babylon, joka
tarkoittaa yleisesti sellaista kirkkoa, joka vain pyrkii uskonnon avulla
hallitsemaan ihmisiä.
Uutta Kirkkoa Ilmestyskirja kuvaa ”auringolta vaatetetulla vaimolla”, jolla on
”kuu hänen jalkojensa alla” (Ilm. 12: 1). Auringolta vaatetettu tarkoittaa että
tällä kirkolla on hallussaan coelestiaalisia totuuksia. Vaimo tarkoittaa, että
tämä kirkko on yhdistynyt Herraan. Se, että kuu oli tämän vaimo jalkojen alla,
tarkoittaa, että tässä kirkossa lähimmäisenrakkaus on uskon yläpuolella ja
siihen liittyneenä Tämä auringolta vaatetettu vaimo on se seurakunta josta
Swedenborg sanoi, että hänen teoksensa tuleva olemaan sille hyödyksi.
Todelliseen kristilliseen uskoon kuuluvat aidot ja puhtaat totuudet;
todellisen kristillisen uskonnon muodostavat näihin totuuksiin liittyneet
hyvyydet. Uuden Kirkon, jota Sanassa kutsutaan Uudeksi Jerusalemiksi, uskolla
on lukemattomia aitoja ja puhtaita totuuksia. Näistä tärkeimmät voidaan esittää
seuraavasti:
1.
Jumala on yksi ja Hänessä on Jumalallinen Kolminaisuus ja Hän on Herra Jumala
Vapahtajamme Jeesus Kristus. Hänessä on Kolminaisuus kuten ihmisessä on sielu,
ruumis ja sielusta ruumiin kautta tapahtuva toiminta. Isä eli sielu tarkoittaa
Jumalallista Rakkautta, Poika eli ruumis tarkoittaa Jumalallista Viisautta ja
Pyhä Henki eli Jumalallinen Vaikutus tarkoittaa Isästä Pojan kautta tapahtuvaa Jumalallista
Virtausta eli Elämää.
2. Edellisen kohdan
tunnustaminen ja ymmärtäminen ynnä Kymmenen Käskyn mukainen elämä liittävät
ihmisen Jumalaan.
3.
Herran Jeesuksen Kristuksen Toinen Tuleminen, jonka Hän itse ennusti
tapahtuvan, tapahtui Sanan sisäisten merkitysten avautumisena Emanuel
Swedenborgin kynän kautta. Tätä tarkoittavat Herran sanat:
”Ja
he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja
kirkkaudelta” (Matt. 24: 30). Taivaan pilvet tarkoittavat Sanan kirjaimellista
merkitystä, suurella voimalla Sanan coelestiaalista merkitystä ja kirkkaudella
Sanan spirituaalista merkitystä. Ihmisen Poika tarkoittaa Jumalan Sanaa eli
Herraa Jeesusta Kristusta: ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme,
ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin
ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. l:
14).
”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini
edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta,
ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin
tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat
veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset,
tulevat ne villanvalkoisiksi. Jos te suostutte ja olette kuuliaiset, niin te
saatte syödä maan hyvyyttä.” (Jes. 1: 16‑19).
Vaikka käsite lähimmäisenrakkaus
on yksi keskeisimpiä kristillisessä teologiassa, ei sen todellista olemusta
nykyisin tunneta. Tämäkin johtuu siitä, ettei tiedetä Sanan henkistä
merkitystä. Luullaan, että lähimmäisenrakkaus on sitä, että annetaan almuja ja
autetaan köyhiä. Lähimmäisenrakkaus on kuitenkin täydellinen elämänohje
kaikkiin elämän tilanteisiin. Lähimmäisenrakkautta voi toisaalta harjoittaa vain
se, jonka spirituaalinen aste on avautunut, sillä vain sellainen ihminen
pystyy erottamaan, kuka on lähimmäinen ja millä tavalla hän on lähimmäinen.
Jos joku auttaa sisäisesti pahaa ihmistä sillä tavoin, ettei tämä auttaminen
johda autettua synnintuntoon ja parannukseen, ei silloin ole kysymys
lähimmäisenrakkaudesta. Pahan ihmisen tukeminen niin, että paha säilyy hänessä,
on itse asiassa pahan tekemistä, sillä autettu paha ihminen jatkaa pahan
tekemistä entistä enemmän. Spirituaalinen ihminen tutkii tarkoin, millainen on
autettavan ihmisen henkinen laatu, ja toimii sen mukaisesti. Luonnollisesti
vaaratilanteessa olevaa ihmistä on autettava hänen henkiseen laatuunsa
katsomatta.
Lähimmäisenrakkauden olemus paljastuu selvästi seuraavasta Jeesuksen
vertauksesta: ”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui
ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät
pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä
tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille
paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka
matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti
häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin
öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti
häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon
isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä
palatessani sinulle maksan’. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti
olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin? Hän sanoi: ’Se,
joka osoitti hänelle laupeutta’. Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Mene ja tee sinä
samoin’.” (Luuk. 10: 30‑37). Tätä samarialaista sanotaan lähimmäiseksi, koska
hän teki ihmisrakkaudesta johtuvaa hyvää. Siis sellaiset ihmiset, joissa on
hyvyyttä, ovat meidän lähimmäisiämme. Öljy ja viini, joita samarialainen
haavoihin vuodatti, tarkoittavat Sanan sisäisen merkityksen mukaisesti hyvyyttä
ja totuutta.
Myös pahat ihmiset ovat lähimmäisiämme, mutta heitä autetaan eri tavoin kuin
hyviä: pahoja autetaan johdattamalla heitä parannukseen; hyviä autetaan, jotta
he voisivat jatkaa hyvän tekemistä. Hyviä ihmisiä ovat vain ne, jotka elävät Jumalallisten
lakien mukaisesti. Vaikka jonkun ihmisen ulkoinen elämä olisi kuinka hyvää
tahansa, ei hän ole hyvä ihminen ellei hän toimi uskonnollisista motiiveista
käsin. Jumala yksin on täydellisesti hyvä, ja ihminen hyvä siinä määrin kuin
hänessä on tahtoa toimia Jumalan käskyjen mukaan. Monet sisäisesti hyvät
ihmiset olivat maailmassa eläessään sellaisia, että heitä pidettiin pahoina
ihmisinä: sisäisesti hyvä ihminen ei useinkaan sopeudu nykyajan yhteiskuntaan
niin hyvin kuin sisäisesti paha; oikeudenmukainen ja rehellinen ihminen joutuu
usein ristiriitaan ympäristönsä kanssa, sillä häneltä puuttuu pahoille
ominainen kavaluus ja petollisuus. Monet sisäisesti pahat ihmiset ovat taas
olleet maailmassa eläessään hyvien kirjoissa.
Yleisesti itse hyvä on meidän lähimmäisemme, koska ihminen on lähimmäisemme sen
hyvyyden laadun mukaisesti, minkä hän on Jumalalta saanut. Ihminen ei
kuitenkaan ole lähimmäinen ainoastaan yksikössä vaan myös monikossa, sillä lähimmäisiämme
ovat myös yhteiskunta, isänmaa, kirkko, Herra valtakunta eli taivas ja Herra
itse. Nämä ovat ne lähimmäiset, joille hyviä töitä on tehtävä. Monet ihmisen
muodostama yhteisö on korkeamman asteen lähimmäinen kuin yksityinen ihminen,
isänmaa sitäkin korkeampi, kirkko ja Herran valtakunta vielä korkeampi ja
kaikkein ylimpänä Herra itse. Hyvää on tehtävä yhteisölle sen laadun mukaan,
aivan kuten on laita yksilöidenkin suhteen: pahoista ihmisistä muodostuvaan
tai pahoja tarkoituksia ajavaan yhteisöön suhtaudutaan toisin kuin jos se
koostuisi hyvistä ihmisistä ja ajaisi hyviä tarkoituksia.
Isänmaa on lähimmäinen suuremmassa määrin kuin muut yhteisöt, sillä se turvaa
kansalaistensa vapauden ja hyvinvoinnin. Isänmaalle on tehtävä hyvää isänmaanrakkaudesta.
Vain spirituaalinen ihminen ‑ ja vielä paremmin coelestiaalinen ihminen ‑
kykenee aitoon isänmaanrakkauteen. Pahat ihmiset rakastavat isänmaataan vain
ulkoisesti, sisäisesti he rakastavat vain itseään. Joka rakastaa aidosti
isänmaataan eli pyrkii työllään parantamaan sen oloja, rakastaa toisessa
elämässään Herran valtakuntaa, joka on hänen uusi isänmaansa.
Kirkko on vielä enemmän lähimmäinen kuin isänmaa, sillä kirkon tehtävä on
johtaa ihmiset taivaaseen. Todellinen kirkko on kuitenkin vain sellainen,
jolla on yhteys Jumalaan ja taivaaseen. Jos kirkko on tullut helvetilliseksi ‑
kuten useimmat nykyajan kirkoista ovat ‑ tulee lähimmäistään rakastavat ryhtyä
rakentamaan uutta kirkkoa.
Koska kaikki hyvyys tulee Herralta, ovat Herran valtakunta ja Herra itse
meidän tärkeimmät lähimmäisemme. Joka rakastaa Herraa, rakastaa myös
lähimmäistään. Herran ja lähimmäisen rakastamisen tärkein ohje on Kymmenen
Käskyä. Kymmenestä Käskystä voimme nähdä, että tärkeintä lähimmäisen
rakastamisessa on se, ettei tehdä pahaa toiselle ihmiselle, ovathan kuusi
viimeistä käskyä pelkkiä kieltoja. Se, joka ei tee pahaa toiselle ihmiselle,
rakastaa siis lähimmäistään. Toinen asia lähimmäisenrakkaudessa on tehdä
hyvää lähimmäiselle. Hyvän tekeminen on hyödyn tuottamista. Ihminen tuottaa
hyötyä, kun hän tunnollisesti ja rehellisesti suorittaa ammattinsa tai toimensa
vaatimat tehtävät. Silloin hän toimii yhteiskuntaa rakastaen, ja yhteiskunta on
tärkeämpi lähimmäinen kuin yksityinen ihminen. Tämä on tärkein lähimmäisenrakkauden
muoto. Yksityisen ihmisen auttaminen on myös lähimmäisenrakkautta, mutta
tällöin täytyy tuntea tarkoin ihmisen henkinen laatu, jotta ei vahingossa
edistäisi pahan ihmisen aikeita.
Kun ihminen kääntyy Herran puoleen, välttää tekemästä syntiä eli rikkomasta
Kymmentä Käskyä ja tekee uskollisesti ja oikeudenmukaisesti tehtävänsä, tulee
hänestä lähimmäisenrakkauden harjoittaja. Kun hän päivittäin harjoittaa parannuksen
tekoa, kasvaa hänen älykkyytensä päivä päivältä, ja hän voi tuottaa yhä
suurempaa ja suurempaa hyötyä. Jos ihminen asettaa omat henkilökohtaiset etunsa
oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden edelle, ei hän rakasta lähimmäistään
vaan itseään. Totuus ja hyvyys ovat meidän todellisia lähimmäisiämme, joita
meidän tulee rakastaa enemmän kuin omia tai ystäviemme ja tuttaviemme etuja.
Jokainen ihminen on lähimmäisemme siinä määrin kuin hänessä on hyvyyttä ja
totuutta. Rakastaa sukulaisiaan, ystäviään ja tuttaviaan ottamatta huomioon
heidän henkistä laatuaan ei ole lähimmäisenrakkautta. Uudestisyntyvä joutuu
usein luopumaan monista ystävyyssuhteista juuri siksi, ettei hänen henkensä
enää siedä sisäisesti pahojen seuraa. Uudestisyntyvä voi seurustella kyllä
pahojen ihmisten kanssa, mutta hänen tulee varoa kiintymästä heihin sisäisesti,
sillä tällaisesta kiintymyksestä on suurta haittaa uudestisyntymisprosessissa.
Uudestisyntyvän ei pidä myöskään sitoutua pahojen ihmisten me‑henkeen. Tällainen
me‑henki johtaa itsekkäisiin ryhmäetuihin ja on lähimmäisenrakkauden
vastaista. Sitä esiintyy paljon eri uskontokunnissa, samoin poliittisissa
ryhmittymissä, harrastuspiireissä ja työpaikoilla.
Todellinen lähimmäisenrakkaus asustaa meidän sisäisessä ihmisessämme. Sisäisen
ihmisen toimintaa on vaikea havaita sellaisenaan, mutta sisäinen ihminen antaa
kuitenkin ulkoiseen ihmiseen jonkinmerkin (lat. signum) toiminnastaan.
Jos sisäisessä ihmisessä asuu aito lähimmäisenrakkaus, sen merkki on siinä,
että se saattaa ihmisen miettimään omia pahuuksiaan. Ellei näin käy, ei meidän
sisäisessä ihmisessämme ole todellista lähimmäisenrakkautta. Ulkoinen
hurskaus ja ulkoinen Jumalanpalvelus eivät välttämättä ole lähimmäisenrakkauden
merkkejä, sillä niitä voivat harrastaa myös pahat ihmiset. Uuden Kirkon
Jumalanpalvelus eroaa aiempien kirkkojen Jumalanpalveluksesta juuri tässä
sisäisen ihmisen toiminnassa.
Uuden Kirkon Jumalanpalvelus alkaa sillä, että ihminen miettii omia pahoja
tekojaan ja aikomuksiaan. Koska Uusi Kirkko on sisäinen kirkko, on sen
Jumalanpalveluskin sisäistä. Sisäinen Jumalanpalvelus on parannuksen tekoa,
missä Jumala itse uudestisynnyttää ihmisen sitä mukaa kuin ihmisestä poistuu
pahuuksia ja vääryyksiä. Uuden Kirkon jäsenet palvelevat Jumalaa yksinäisyydessä
omassa kammiossaan. Tietenkin he voivat harrastaa myös ulkoista Jumalanpalvelusta,
johon sisäinen jumalanpalvelus yhdistyy. Kuitenkaan ulkoinen Jumalanpalvelus ei
ole tälle kirkolle välttämätöntä: ”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä
Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa” (Ilm. 21: 22).
Uuden Kirkon jäsenten usko ja lähimmäisenrakkaus ovat heidän sisäisessä
ihmisessään. Sen tähden profeetta Jeremia kuvaa heitä seuraavasti: ”Minä panen
lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen
heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta
toistaan eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra’. Sillä he kaikki tuntevat
minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän
rikkomuksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.” (Jer. 31: 33‑34). Itse
asiassa Uuden Kirkon jäsenistä kehittyy uusi ihmisrotu – Homo bonus
– joka elää lähimmäisenrakkauden hyvyyksissä.
”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa,
Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1 Moos.
1: 27).
Nykyajan kristillisyys on
hämärtänyt tiedon avioliiton alkuperästä. Tästä syystä aikamme ihmiset eivät
tunne sukupuolisuuden henkistä perustaa; sukupuolisuus käsitetään pelkäksi
vietiksi. Kuitenkin juuri sukupuolielämä on se alue, jonka kautta spirituaaliset
ja coelestiaaliset asiat selvimmin ilmenevät. Nykyajan psykologien
kirjoitukset paljastavat täydellisen tietämättömyyden sukupuolisuuden
perimmäisestä olemuksesta.
Swedenborg julkaisi Amsterdamissa vuonna 1768 teoksen ”Deliciae Sapientiae de
Amore Conjugiali; post quas sequuntur Voluptates Insaniae de Amore
Scortatorio” (Aviorakkauden viisauden ilot ja haureellisen rakkauden
hulluuden himot). Teosta ei ymmärretty, ja se tuomittiin ankarasti kirkon
taholta. Teos on kuitenkin ainoalaatuinen maailmankirjallisuudessa, sillä se
paljastaa miehen ja naisen sukupuoliroolit vastaavaisuuksien tieteen avulla.
Ihminen elää ruumiinsa kuoleman jälkeen ihmisenä ja hänen sukupuolensa säilyy.
Tämä johtuu siitä, että ihminen on mies tai nainen ei ainoastaan ruumiinsa vaan
myös henkensä puolesta. Miessielu on erilainen kuin naissielu. Maskuliinisuus
symbolisoi totuutta, feminiinisyys hyvyyttä. Miehen ja naisen välinen
vetovoima juontaa juurensa totuuden ja hyvyyden liitosta Jumaluudessa. Ihminen
syntyy henkisesti uudestaan, kun totuus ja hyvyys yhdistyvät hänessä.
Vastaavasti ihminen syntyy fyysiseen elämään naisen ja miehen yhtymisestä.
Sukupuolinen tarve säilyy myös toisessa elämässä.
Sukupuolivietin tyydyttäminen ja aviorakkaus ovat kaksi eri asiaa.
Sukupuolivietti kuuluu luonnolliselle ihmiselle, mutta aviorakkaus spirituaaliselle
ja coelestiaaliselle ihmiselle. Sukupuoliviettiä voi tyydyttää usean partnerin
kanssa, aviorakkaus syntyy vain kahden ihmisen välille.
Avioliittoja on myös taivaassa samoin kuin maan päällä. Yleinen käsitys
kristittyjen keskuudessa kuitenkin on se, ettei toisessa elämässä olisikaan
avioliittoja. Tällainen käsitys perustuu Sanan kirjaimellisen merkityksen
väärään tulkintaan. ”Niin Jeesus sanoi heille: ’Tämän maailmanajan lapset
naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään
toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene
miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he
ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.’” (Luuk. 20: 34‑36).
Tässä kohdassa Herra ei tarkoita sisäisen merkityksen mukaan varsinaista
naimisiinmenoa maan päällä tai taivaassa, vaan sitä, että ne, jotka jo maan
päällä eläessään ovat uudestisyntyneet eli yhdistyneet Herraan, ovat samalla
yhdistyneet myös taivaassa, eivätkä tarvitse enää toista kertaa uudestisyntymistä.
Monissa muissakin paikoissa Sanassa tarkoitetaan avioliitolla, häillä ja
naimisiinmenolla Herraan yhdistymistä, kuten esimerkiksi: ”Iloitkaamme ja
riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet,
ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut” (Ilm. 19:7).
Aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa hyvyyden ja
totuuden sekä Jumalan ja taivaan välisestä liitosta. Muinaisaikojen ihmisille
aviorakkaus oli kaiken onnellisuuden perusta. Tämän jälkeen ihmiskunta on
kulkenut yhä enemmän ja enemmän pois Jumalasta ja taivaasta, joten aviorakkaudesta
ei juuri mitään tiedetä. Kuitenkin aviorakkaus on pohjimmaltaan
coelestiaalista ja spirituaalista, ja pelkkä sukupuolirakkaus ilman
aviorakkautta on aistillista kuten eläimillä. Aviorakkaus virtaa avioliittoon
suoraan Herrasta. Aviorakkauden olemuksen voi ymmärtää vain vastaavaisuuksien
tieteen avulla.
Nykyajan ihmisten avioliitot tuhoutuvat henkisesti usein jo ensimmäisinä
avioliittovuosina. Tämä johtuu siitä, ettei mikään avioliitto kestä helvettien
hyökkäyksiä ilman Herran suojelusta, sillä helvettien ylin huvi on
avioliittojen rikkominen. Useimmat avioliitot rikkoontuvat puolisoiden uskottomuuteen,
mikä on hyvin yleistä varsinkin kristillisessä maailmassa. Vaikka avioliitot
usein jatkuvat vuosia ja jopa kuolemaan saakka, eivät tällaiset avioliitot ole
kuitenkaan avioliittoja spirituaalisesti tai coelestiaalisesti, vaan
avioliiton jatkuminen tapahtuu ainoastaan maallisista syistä. Nykyisin tosin
maallisetkin avioerot ovat hyvin tavallisia. Nykyajan uskonnot, joilla ei ole
yhteyttä Herraan, eivät pysty avioliittoja suojelemaan. Toisin on kristillistä
kirkkoa seuraavan Uuden Kirkon laita. Tämä Uusi Kirkko itse asiassa
perustuukin aviorakkauden ymmärtämiselle. Swedenborg kertoo tästä edellä
mainitussa aviorakkautta käsittelevässä kirjassaan:
”Tulemisensa jälkeen (Herran toinen
tuleminen Sanan sisäisten merkityksien avautumisena, suom. huom.) Herra
herättää uudelleen aviorakkauden sellaisena kuin se oli muinaisilla ihmisillä.
Sillä tämä rakkaus on yksin Herrasta, ja sitä on vain niillä, jotka Hän on
tehnyt spirituaalisiksi Sanan avulla” (n. 81).
Sekä miehellä että naisella on
ymmärrys ja tahto. Miehellä ymmärrys on tahtoa hallitsevampi, naisella tahto
hallitsee ymmärrystä. Taivaallisessa avioliitossa ei kuitenkaan kumpikaan
puoliso ole hallitsevassa asemassa, sillä siinä vaimon tahto on myös miehen
tahto ja miehen ymmärrys on myös vaimon ymmärrys, koska toinen tahtoo ja
ajattelee samoin kuin toinenkin. Vaimon tahto yhtyy miehen ymmärrykseen ja
miehen ymmärrys vaimon tahtoon. Tätä tarkoittavat Sanassa ”ja ne kaksi tulevat
yhdeksi lihaksi ... Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis
jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19: 5, 6).
Siinä määrin kuin aviopuolisoilla on tällaista yhteyttä, siinä määrin heillä on
aviorakkautta ja myös ymmärrystä, viisautta ja onnellisuutta. Sillä
Jumalallinen Totuus ja Hyvyys, joista kaikki ymmärrys, viisaus ja onnellisuus
ovat lähtöisin, virtaavat suoraan aviorakkauteen. Tämä virtaus tapahtuu ensin
välittömästi vaimon tahtoon, ja siitä välillisesti miehen tahtoon ja
ymmärrykseen. Koska aviorakkaus sisältää korkeimmat mahdolliset totuudet ja
hyvyydet, johtuu tästä, ettei ihminen voi saada näitä muuten haltuunsa, kuin
elämällä aidossa aviorakkaudessa puolisonsa kanssa. Pahasti erehtyvät ne monenmoiset
”gurut”, jotka luulevat yksinäisyydessä omaan napaansa tuijottaen saavuttavansa
henkisen kehityksen korkeimpia tasoja. Henkisen älykkyyden korkeimmat tasot
voidaan saavuttaa vain taivaallisessa avioliitossa.
Ei ole suurempaa keskinäistä rakkautta kuin se, mikä vallitsee hyvyyden ja
totuuden välillä. Siksi siitä johtuu todellinen aviorakkaus. Myös pahuus ja
vääryys rakastavat toisiansa, mutta tällainen helvetillinen rakkaus sisältää
julmuutta ja kärsimystä. Uudestisyntymättömien avioliitot ovat sisäisesti
helvetillisiä, vaikka ulospäin toiselta näyttäisikin. Todellista aviorakkautta
voi olla vain niillä, jotka Herra on uudestisynnyttänyt.
Taivaallisessa avioliitossa elävien onnellisuus lisääntyy päivä päivältä. Myös
sukupuolinen tarve ja kyky voimistuvat jatkuvasti, eikä niihin liity lainkaan
sitä eläimellisyyttä, mikä on tyypillistä uudestisyntymättömien
sukupuolielämälle. Aviorakkaudessa elävien sukupuolielämä on puhdasta ja
vastaa hyvyyksien ja totuuksien yhtymistä taivaassa. Maan päällä
sukupuolielämällä on tarkoituksena myös suvun jatkaminen; taivaassa tätä
tarkoitusta ei enää ole, vaan siellä aviopuolisoiden yhtymisestä syntyy
hyvyyksiä ja totuuksia. Vastaavaisuuksien tieteessä poika vastaa totuutta ja
tyttö hyvyyttä.
Suhtautuminen avioliittoon ja sukupuolielämään paljastaa kunkin aikakauden
henkisen tason. Ei tarvitse kuin avata televisio tai sanomalehti saadakseen
selville meidän aikamme henkisen laadun: saastaiset henget riehuvat vapaina.
Uusi Kirkko eli Uusi Jerusalem tarjoaa kuitenkin ihmiskunnalle uuden mahdollisuuden
saavuttaa aviorakkauden tila. Uuden Kirkon jäsenissä peritty pahuus poistuu
asteittain sukupolvi sukupolvilta ja syntyy uusi ihmisrotu, joka elää
aviorakkauden hyvyydessä. Tätä uutta ihmisrotua voi kutsua sanoilla Homo bonus (Hyvä
ihminen), sillä se on sisäistänyt aviorakkauden hyvyydet.
SWEDENBORG, EMANUEL: De Conjugio. ‑ Small Theological Works and Letters of Emanuel Swedenborg. London
1975. Deliciae Sapientiae de Amore Conjugiali; post quas sequuntur Voluptates
Insaniae de Amore Scortatorio. Amstelodami 1768.