Home / Kotimaa ja ulkomaat / Israel myönteisen USA:n mielivaltaista valtioterrorismia Syyriassa

Israel myönteisen USA:n mielivaltaista valtioterrorismia Syyriassa

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontui perjantai-iltana Suomen aikaa keskustelemaan Yhdysvaltojen tekemästä ohjusiskusta syyrialaiseen lentotukikohtaan.

Yhdysvallat hyökkäsi ohjuksin kansainvälistä lakia rikkoen suvereenin valtion Syyrian kimppuun tekaistujen myrkkykaasu syytteiden varjolla. Kyseessä on Israelin valta-aseman kohottaminen Lähi-idässä ja taloudellisti omavaraisen Syyrian hallituksen tuhoamisen yritys. Tällainen mielivaltainen brutaalius on saatava kansainvälisen oikeusjärjestelmän välityksellä loppumaan.

Yhdysvallat ampui Välimereltä ainakin 59 Tomahawk-risteilyohjusta lentotukikohtaan Syyriassa Shayratin lentokentälle varhain perjantaina Suomen aikaa.

Yhdysvallat ilmoittaa presidentti Donald Trumpin määräämän mielivaltaisen väkivallan syyksi Syyriassa tehdyn kaasuiskun, jossa kuoli noin 80 siviiliä aiemmin tällä viikolla. Syyrian hallinnon syyllistäminen kaasuiskuun on vailla mitään todellisuutta.

Syyrian hallinto oli jo vuonna 2013 lupautunut luopumaan kemiallisista aseistaan.

Kuten presidentti Vladimir Putin ilmaisi: Ohjusiskut olivat ’aggressiona suvereenia valtiota kohtaan’, ja se rikkoo kansainvälisiä lakeja. Venäjän armeijan mukaan iskujen seurauksena Syyrian ilmapuolustusta vahvistetaan. Taitaako sitä paremmin sanoa.

 

Sauli Niinistö: Assad näyttäisi kuitenkin olevan pääsyyllinen

Nyt Suomen poliittisen mafian ja sitä myötäilevän valta- eli valemedia suosio on siirtymässä paljon parjatun Trumpin linjoille.

Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Syyrian tilannetta hänen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ylimääräinen kokouksen jälkeen.
Presidentti Sauli Niinistö kommentoi Syyrian tilannetta hänen ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ylimääräinen kokouksen jälkeen.

– Näyttäisi siltä, että kaikkeen siihen, mitä Syyriassa on nähty Assad näyttäisi kuitenkin olevan pääsyyllinen, presidentti Sauli Niinistö totesi.

Niinistön pitäisi tiedostaa se, kuka aloitti Syyrian sodan? Sitä ei aloittanut al-Assad hallintoineen. Ennen kuin presidentti antaa viralliselle Suomelle kannanoton, olisi paikallaan tunnustaa se tosiasia, että muutama päivä sitten tapahtuneen kaasuiskun syylliseksi ei voida vahvistaa Assadin hallintoa. Sellaiset väitteet ovat sotapropagandaa.

Myös MTV Uutisten Yhdysvaltain-kirjeenvaihtajan Mari Karppinen antaa nyt Trumpista miltei positiivisen kuvan, jossa Trump antautui iskuillaan Syyriaan veriseen riskiin osoittaen samalla olematta Venäjän sätkynukke.

Kuka aloittikaan Syyrian sodan? Vastuulliset ovat läntinen liittouma ja Israel.

Ensinnäkin on syytä mainita, että Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan länsi käy sotaa Syyriaa vastaan erityisesti kahdesta syystä: Syyria tukee Israel-vastaista vastarintaa ja ylläpitää kansallistettua rahoitusjärjestelmää.1

al-Assad näyttää olevan oikeassa, johon viittaa jäljempänä oleva esitys:

Viralliselta Suomelta on ulkokultaista sekä vääristelevää syyttää Syyrian hallintoa maansa sodan eskaloitumisesta ja siviilien kurimuksesta. Myös Venäjä ei ole jäänyt tästä syyttelystä osattomaksi.

Viime kädessä Yhdysvallat ja Israel ovat syyllisiä Syyrian sotaan kuten myös Irakin kaaokseen. Jo liittoutuneiden hyökkäys Irakiin syöksi koko Lähi-idän kaaokseen. Saddam Hussein alkoi vaatia öljysuoritusten maksuvälineeksi euroa vuoden 2000 lopulla myydäkseen öljyä euromaihin. Niinpä Saddam vaihtoi YK:ssa olevan 10 miljardin dollarin reservinsä euroiksi. Tästä innostuivat muutkin maat, kuten esimerkiksi Iran, joka ryhtyi vaatimaan öljystään korvausta euroina.2

Nämä Saddamin itsenäiset talouspyrkimykset olivat syynä Yhdysvaltojen ja Britannian johtaman liittouman hyökkäykselle Irakiin 2003. Tekaistun Irakin sodan avulla raunioitettiin Israelin vihaama hallitus ja siten taattiin se, että Irak myy jatkossakin öljynsä yksinomaan dollareita vastaan.

ISIS-terroristit ovat Israelin ja Yhdysvaltojen luomus.3 ISIS ja muut jihadisti militantit luotiin Syyrian Bashar al-Assadin hallinnon kaatamiseksi.

Yhdysvaltain puolustusministeriön oma asiakirja elokuulta 2012 todistaa aukottomasti USA:n ja sen liittolaisten liittoutumisen Al-Qaida ja ISIS -ryhmien kanssa.4 Myös Pentagonin tiedustelupäällikkö Michael Flynn myönsi al-Jazeera-kanavan haastattelussa Washingtonin tehneen tietoisen päätöksen al Qaidan ja al-Nusran tukemiseksi Syyriassa.5

Miksi länsiliittoutuma ja Israel haluavat tuhota Syyrian hallinnon?

Israel ja sen läntiset liittolaiset haluavat raunioittaa Syyrian ja Iranin lailliset hallitukset sekä libanonilaisen Hizbollah-järjestön. Nämä edellä mainitut kolme muodostavat Vastarinnan akselin (engl. Axis of Resistance), joka noudattaa lakia, nauttii laajaa kansansuosiota ja on uskonnollisesti monimuotoinen. Muiden muassa Hizbollah on voimakas yhteiskunnallinen vaikuttaja hyväntekeväisyydessä, jota auliisti tarjotaan uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta. Länsi ja ennen muuta Israel haluavat murskata Hizbollahin ja Syyrian yhteistyön. Sionistien hallinnassa oleva läntinen valtioterrorismi haluaa hajottaa laillisuuteen nojautuvan Vastarinnan akselin; se haluaa tuhota Syyrian. Luonnollisesti läntinen liittouma pyrkii kyseisen akselin kuten myös Syyrian perikatoon siksi, että akseli muodostaa sotilaallisen haasteen kriminaalisuuteen pohjautuvalle Israelille.

Vielä sekin, että Syyria on Lähi-idän sydämessä, jos Syyrian tilanne olisi turvattu ja stabiili, olisi Lähi-idästä mahdollista saavuttaa harmoninen, oikeudenmukainen ja vakaa alue. Tämä ei tietenkään miellyttäisi sotaisaa Israelia, joka haluaa olla kukkona tunkiolla.

 

Kaasuisku tekosyynä ohjusiskulle Syyriaan

Tekosyynä USA:n valtioterrorismille 4. huhtikuuta Syyriaa kohtaan käytettiin hiljattain Syyriassa tapahtunutta kemiallista iskua, josta syytetään Bashar al-Assadin hallintoa. Israelin ja sionistien painostuksesta6 Yhdysvallat on ennenkin harjoittanut aggressiivista rauhaan pakottamista valheellisiin tietoihin ja väärän lipun operaatioiden perusteella. Esimerkiksi liittoutuneiden hyökkäys Irakiin 2003 perustui täydellisesti väärennettyihin tiedostoihin, joiden mukaan väitettiin Saddamilla olevan joukkotuhoaseita ja kytkökset terroristijärjestö al-Qaidaan. Mitään joukkotuhoaseita ei löytynyt, eikä yhteyksiä al-Qaidaan pystytty todistamaan.

 

Väite Assadin hallinnon syyllisyydestä kaasuiskuun on absurdi

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan USA:n risteilyohjusisku Shayratin lentotukikohtaan oli typerä ja vastuuton. Syyrian hallinto on kiistänyt syytökset sariinikaasun käytöstä.  Syyrian ulkoministeriö painotti, että maa on kansainvälisiä sopimuksia noudattaen luopunut kemiallisista aseistaan. Hallitus muistutti, että kyseisten ”uutisten” eli valheellisen propagandan taustalla olivat aluetta miehittävät ääri-islamistiterroristit, joita valtamedia hämäävästi kutsuu ”kapinallisiksi”.

assad ja trumpHallitus edelleen muistuttaa, että Syyrian hallintoa on ennenkin yritetty syyttää kemiallisten aseiden käytöstä, mutta todisteita väitteiden vahvistamiseksi ei milloinkaan löytynyt.

Perjantai aamuinen ohjusisku oli Yhdysvaltojen ensimmäinen suora isku Syyrian hallintoa vastaan koko kuusivuotisen Syyrian sisällissodan aikana.

Valtavirtaisen median salailusta huolimatta on paljastunut Assadin saaneen niskalenkin sisällissodassa, joten miksi hän olisi syyllistynyt kemiallisten aseiden käyttöön, joka olisi antanut syyn USA:n mahdollisille iskuille Syyrian hallintoa ja siviilejä vastaan. Väite Assadin syyllisyydestä on siis absurdi: Syyrian hallinolla ei ole ollut mitään perusteita käyttää kemiallisia aseita tässä sodan tilanteessa.

Tutkivan journalistin Seymour Hersh mainitsi, että CIA ja Yhdysvaltojen hallitus olivat tietoisia jo aikaisemmin siitä, kuinka Turkki ja Saudi-Arabia olivat vieneet Syyrian terroristeille kemiallisia aseita. Hersh on Pulitzer-palkittu toimittaja.

Israelilla ja sen tietyillä liittolaisilla voidaan ajatella olevan motivaatiota järjestää kemiallisia false flag –iskuja Syyriaan. Nimittäin Syyria tukee Israel-vastaista vastarintaa ja ylläpitää kansallistettua rahoitusjärjestelmää. Toisaalta sionistit haluavat jakaa Syyrian osiin Lähi-idän uusjaossa.

 

Eikö USA:n pitänyt vastustaa Isis-terroristeja?

Yhdysvallat iski nyt suoraan ja ensi kertaa al-Assadin joukkoja vastaan. Aikaisemmin Yhdysvaltain erityisjoukot ovat tukeneet Syyriassa al-Assadia vastaan taistelevia kapinallisia  ja kurdeja. USA on tukenut myös Syyrian hallintoa vastan terrorisoivia Isis-militantteja ynnä muita sen kaltaisia ryhmittymiä.

Trump on toistuvasti hokenut, että äärijärjestö Isis muodostaa tärkeimmän vihollisen Yhdysvalloille. Nyt USA iski al-Assadin joukkoja vastaan, vaikka Syyrian hallinto taistelee myös Isistä ja al-Qaidaa vastaan.

Yhdysvaltojen toiminta vahvistaa sen tiedon, jonka mukaan Israel ja USA ovat luoneet ääri-islamistisen terroristiverkoston Syyrian laillisen hallituksen tuhoamiseksi sekä sekasorron luomiseksi Lähi-itään.

Yhdysvaltojen ”rauhan interventiot” kärjistyivät Syyriassa jo Obaman hallituksen pommikampanjalla, jotka ovat kylväneet tuhoa ja kuolemaa siviilien keskuuteen.7

 

Yhdysvallat ja Israel ovat sorarikollisia

15. marraskuuta 2005 Yhdysvaltain hallitus tunnusti Yhdysvaltain armeijan käyttäneen valkoista fosforia useita kertoja Irakin Fallujahissa linnoittautuneita kapinallisia vastaan. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Israel on käyttänyt valkoista fosforia Gazan kaistalla esimerkiksi vuosina 2008–2009 sekä Libanonissa8.

Valkoisen fosforin aiheuttamia palohaavoja.
Valkoisen fosforin aiheuttamia palohaavoja.

Valkoinen fosfori myrkyllisenä kemikaalina aiheuttaa erittäin pahoja, luuhun saakka ulottuvia palovammoja.

Lisäksi Yhdysvallat käytti köyhdytettyä uraania Irakissa, jonne liittoutuneet hyökkäsi vuonna 2003. Ainakin osa Irakin maaperästä on muuttunut myrkylliseksi joutomaaksi. Tämän pirullisen aineen ansiosta inhimillinen tuska ja kärsimys olivat ja on edelleen köyhdytettyyn uraniin altistuneilla sanoin kuvaamatonta. Esimerkiksi Basran kaupungin asuinalueille uraania on levinnyt yli 300 000 kg ja alueella on myöhemmin todettu 5-kertainen määrä syöpäsairauksia sotaa edeltävään aikaan verrattuna. Vastasyntyneillä on saastuneella alueella paljon epämuodostumia ja kasvaimia. Edellä mainittua informaatiota on sensuroitu, mutta esimerkiksi tohtori JawadAl-Alinpiti 12.9. 2006 eduskunnassa esitelmän tähän aiheeseen liittyen.9

Emme esitä kuvia köyhdytetyn uraanin uhreista, sillä ne ovat liian hirvittäviä katsella.

Trump käytti hyökkäykseen tekosyynään propagandistisia ”uutiskuvia” kemiallisten aseiden uhreiksi altistuneista lapsista, jotka ilmeisesti joutuivat kärsimään juuri ääri-islamististen terroristien kaasuhyökkäyksen uhreina. Tässä farisealaisuuden hengessä Trumpin pitäisi muistaa USA:n ja Yhdysvaltojen sotarikokset, kun vielä nykyisin kärsitään Irakin tietyillä alueilla USA:n radioaktiivisten aineiden käytön seurauksista.

Trump on paljastunut sionistisen eliitin lakeijaksi, joka saa hakea vertaistaan USA:n presidenttien luettelosta.

Kommentit

Yhdysvaltojen ohjusiskulle Syyriaan ovat osoittaneet tukensa: Britannia, Saksa, Ranska, Turkki, Israel, Saudi-Arabia, Australia, Japani ja tietysti Syyrian jihadisti-terroristit.

Myös Suomi presidentin suulla asettuu Syyrian hallintoa vastaan. Tässä ovat miltei kaikki sionistisen mafian hapatuksessa keitetyt valtiot, joten niiden mielipiteitä ei tarvitse ihmetellä.

Kuten sanottua, jo Syyrian hallituksen joukkojen voittoisa asema sisällissodassa sulkee hallituksen syyllisyyden kaasuiskuun ulkopuolelle. Näyttää selvältä, että myrkkykaasuiskuun syyllisiä ovat jihadisti-terroristit. Venäjän mukaan Syyriassa kapinallisten eli terroristien hallitsemaan kaupunkiin ei tehty kaasuiskua, vaan Syyrian ilmavoimat pommittivat terroristien varastoa, jossa oli kemiallisia aineita.

Syyrian varapääministeri Walid al-Moallem totesi torstaina, että Syyrian hallitus ei milloinkaan käytä kemiallisia aseita, ei edes terroristeja vastaan.

Mistä kemialliset aseet jihadistiterroristeille ovat peräisin? Myrkkykaasun ovat ilmeisesti lähettäneet turkkilaiset, joiden tiedetään salakuljettaneen Syyrian terroristeille kemiallisia aseita ja muuta arsenaalia.10 Luonnollisesti näitä ”kapinallisia” eli terroristeja ovat tukeneet Israel ja Yhdysvallat.

Syyrian hallituksen viholliset, joihin myös Suomen poliittinen mafia ja valhe- eli valtamedia kuuluu, ovat levittäneet karkeita valheita, joiden mukaan mustamaalataan Syyrian hallinto kemiallisten aseiden käyttäjäksi. Tästä olkoon esimerkkinä juutalaisen Ben Berl Zyskowiczin esitys ajankohtaisista iskuista Syyriaan.

Tämä saattoi olla myös terroristien asettama ansa Syyrian hallituksen joukoille. Niin ikään ei ole pois suljettua terroristien suoraan tekemä kaasuisku Syyrian siviiliväestöä kohtaan, sillä tunnetusti jihadisti-terroristit ovat hyvin ”humanitääristä” porukkaa ja Israel auttaa heitä mielellään tämän tyyppisissä projekteissa.

Muistamisen arvoista on, että Trump määräsi ”rauhantahtoisen” ohjusiskunsa ennen kuin mitään riippumattomia kansainvälisiä tutkimuksia oli tehty siitä, ketkä olivat kemiallisen iskun takana.

Tästä johtuen on pakko ajatella taustalla olevan paljon laajemman ”koalition” kuin Trump ja hänen hallintonsa. Eihän edes näennäisesti sivistyneessä maailmassa käytetä voimatoimia ensimmäisenä. Mainitulla laajemmalla ”koalitiolla” tässä viitataan globalistiseen hegemoniaan, jonka vaikutukseen ovat ajautuneet niin Yhdysvallat, Eurooppa, kuin myös Venäjä. Niinpä Yhdysvalloilla ja Venäjällä vallitsee laajemmissa segmenteissä konsensus.

Yllä mainittua konsensusta vahvistaa se, että Venäjä ei räväyttänyt silmäänsäkään torjuakseen USA:n brutaalin ohjushyökkäyksen Syyriaan.

Eturivin Venäjä-asiantuntija, tutkija Mark Galeotti muistuttaa, etteivät Venäjän huippuluokan ilmapuolustusjärjestelmät Syyriassa reagoineet mitenkään Yhdysvaltojen ampuessa perjantaina aamuyöllä ohjuksia Syyrian hallinnon tukikohtaan.

Venäjällä vaikuttavat samat elitistiset voimat kuin lännessä?
Venäjällä vaikuttavat samat elitistiset voimat kuin lännessä?

Mainitun konsensuksen taustalla näyttää voimakkaasti vaikuttavan juutalaisen eliitin taloudellinen ja poliittinen valta-asema niin Yhdysvalloissa11 ja 6 kuin myös Venäjällä12. Todellista Syyrian hallinnon puolustamistahtoa ei näytä Putinilla olevan vaan vaaka kallistuu välillä Israelin ja sen liittolaisten puolelle.

Trumpin perjantainen ohjusisku ei siis ollut näpäytys Venäjälle siitä, että se ei hallitse yksin Syyrian tilannetta. Syynä ei myöskään ole se mitä Trumpin kaksoismoraalinen vuodatus antaisi olettaa, että USA olisi rangaissut ”hirviömäistä” Assadia oletetun kemiallisen iskun johdosta. Ei, sillä mainittuja kemikaaleja on Syyriassa lymyilevien terroristien hallussa.

Joutuuko nyt USA vastakkain al-Assadia tukevan Venäjän ja Iranin kanssa? Oliko tämä yksi niistä syistä, miksi Obama päätti olla toimimatta vuonna 2013? Pelkäsikö Obama Yhdysvaltain tulevan vedetyksi uuteen, pitkään sotaan Lähi-idässä?

Pintapuolisesti katsottuna asia voisi olla näinkin, mutta ei se ole niin. Venäjän ja USA:n välillä ei ole todellisia eturistiriitoja, sillä molempia suurvaltoja suorastaan hallitsee samaan hengenheimolaisuuteen kuuluva Israel myönteinen eliitti tai paremminkin mafia. Varsinainen kiusanhenki Yhdysvalloille ja Israelille ja niiden liittolaisille muodostuisi Iranista, jota myös Syyria tukisi. Venäjä olisi vain tukevinaan näitä.

Itse asiassa lännen ja Venäjän sekä laajemmin Yhdysvaltalaisen liittouman ja Aasian välinen vastakkainasettelu on vain näennäistä spekuloimista lännen ja idän välisellä taloudellisella ja poliittisella suhteella. Mitään todellista vastakohtaisuutta ei ole, sillä maailman laajuinen poliittinen, sotilaallinen, taloudellinen ja pääoma imperiumeihin perustuva eliitti, sanelee globaalit säännöt ja asetukset kansainvälisen politiikan kentällä.

Yhdysvaltojen yllättävä hyökkäys Syyriaan palvelee sionistisen USA:n Syyria-politiikkaa, jotta se pystyisi uudelleen järjestämään Lähi-idän strategisen järjestyksen sotilaallisella interventiollaan Syyriassa. Siten taloudellisesti omavarainen Syyria haluttaisiin eliminoida Iranin rinnalta, ja saattaen Israelin poliittisesti ja sotilaallisesti ylivertaiseen asemaan poliittisessa Lähi-idässä.

Niinpä Iranin toverina seisovan Syyrian omavaraisuus ja itsenäisyys tuhottaisiin, ja kohotettaisiin Israel kukoksi tunkiolle poliittisen Lähi-idän alueelle. Tämä toteuttaisi Yhdysvaltojen ja Israelin unelman Syyrian pilkkomisesta osiin, joka alistaisi samalla koko Lähi-idän alueen Israelin johtaman ja USA:n myötämielisen rautaesilipun varjoon.

Juuri yllä mainittua tarkoitusta palvelee Trumpin kautta ilmenevä USA:n aggressiivisuus Syyriaa kohtaan. Kaikki muu on enemmän tai vähemmän farisealaista saivartelua.

Markku Juutinen

 

Lähteet

  1. Bashar al-Assadin haastattelu (1.7.2016). President Assad’s interview with SBS NEWS AUSTRALIA.
  2. Krassimir Petrov (23.1.2006)- Reference: LeMetropole Cafe: Saatavilla: http://www.masternewmedia.org//#ixzz4Dl8Torno; Krassimir Petrov (29.9.2004). Oil performance in a worldwide depression. Saatavilla: https://www.oroyfinanzas.com/en/2004/09/oil-performance-in-a-worldwide-depression/; Krassimir Petrov (17.1.2006). The Proposed Iranian Oil Bourse. Saatavilla: http://www.resilience.org/stories/2006-01-17/proposed-iranian-oil-bourse
  3. Freeman, Makia (5.4.2016).GR. ISIS is a US-Israeli Creation. Top Ten “Indications”. Saatavilla: http://www.globalresearch.ca/isis-is-a-us-israeli-creation-top-ten-indications/5518627
  4. Barsocchini, Robert (24.5.2015). DIA Docs: West Wants a “Salafist Principality in Eastern Syria”. Saatavana: http://www.infowars.com/dia-docs-west-wants-a-salafist-principality-in-eastern-syria/
  5. Nimmo, Kurt (8.8.2015). Former DIA Director: US Made “Willful Decision” to Support ISIS in Syria.  Saatavilla: http://www.infowars.com/former-dia-director-us-made-willful-decision-to-support-isis-in-syria/
  6. Mearsheimer, John; Walt, Stephen (2007). The Israel Lobby 2007.
  7. FP (3.4.2017). In the U.S. air war against al Qaeda militants, the civilian casualties are mounting — while accountability is becoming murkier. Saatavilla: https://foreignpolicy.com/2017/04/03/bomb-first-ask-questions-later-syria-al-qaeda/

8.      HRW (25.3.2006). Rain of Fire: White Phosphorus in Gaza. Saatavilla: https://www.hrw.org/video-photos/interactive/2009/03/25/rain-fire-white-phosphorus-gaza

9.      Rauhanpuolustajat (2006). Saatavilla: http://www.rauhanpuolustajat.fi/RaPu-lehti/lehdet/2006/306/koyhdytetty_uraani.html; http://rauhanpuolustajat.org/rauhanpuolesta/koeyhdytetystae-uraanista-terveysriskejae; http://www.europarl.europa.eu/sides/

10.  Robert Parry (5.4.2017). Another Dangerous Rush to Judgment in Syria. Saatavilla: https://consortiumnews.com/2017/04/05/another-dangerous-rush-to-judgment-in-syria/ 

  1. Toivo Martikainen, Katri Pynnöniemi ja Sinikukka Saari (2016). Venäjän muuttuva rooli Suomen lähialueilla: Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja; Suuri maa, pitkä kvartaali (2003) Sitra. Tapani Mäkinen. Saatavilla (alkaen sivulta 25) http://www.sitra.fi/julkaisut/Raportti48.pdf; International. (20.12.2013); Mikhail Khodorkovsky, pardoned by Putin, arrives in Berlin: http://nsnbc.me/2013/12/20/mikhail-khodorkovsky-pardoned-by-putin-arrives-in-berlin/; Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky; Chossudovsky, Michel (2004). Köyhyyden globalisointi. Keuruu: Otavan Kirjapaino Oy; fi/rahoitus;  Goldman-secret-greece-loan.

12.  The Times of Israel (23.11.2015). Russia’s New Tsar: http://blogs.timesofisrael.com/russias-new-tsar/; The World’s Billionaires: http://www.forbes.com/profile/arkady-rotenberg/

About Markku Juutinen

Olen koulutukseltani insinööri ja tradenomi ylempi. Toimin sivutoimisena kirjailijana ja artikkeleiden kirjoittajana, jonka motiiveina on kehittyneen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan saavuttaminen, Suomessa kuin myös kansainvälisesti ajatellen. Harrastan piirtämistä, maalaamista ja kirjallisuutta yleensä.

Check Also

Kim och Trump

Havaintoja: Mistä johtuu USA:n valtioterrorismi ja Pohjois-Korean uhkailu?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump1 sanoo, että sotilaallinen vaihtoehto Pohjois-Korean varalle on nyt valmiina: sotilastoimet on "ladattu ja varmistettu". Rauhaan pyrkivä Pohjois-Korea on siis päätetty nitistää Yhdysvaltojen ”demokraattisella” interventiolla. Mitä tarkoittaa USA:n globaalin demokratian käsite ja mitkä toimijat ovat sen taustalla?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *