Lastenpsykiatrian dosentti Jari Sinkkonen (JS) herätti viime viikolla keskustelua sosiaalisessa mediassa kommentoituaan sukupuolineutraalia kasvatusta, jota jopa pidetään ideaalina. Sinkkosen mukaan sukupuolineutraali teoria tai ajatus on älyvapaa. Hän pitää sitä hyödyttömänä asiana, sillä sukupuolisuus muodostaa osan minuutta.
Ajatus sukupuolineutraaliudesta on absurdi
MTV:n haastattelu: Peter Nyman
Aluksi Sinkkonen esittää retorisesti aiheellisen kysymyksen siitä, että mitä asiaa sukupuolineutraalilla kasvatus idealla yritetään korjata tai peitellä? Hän ei ole löytänyt mitään järkevää perustetta sukupuolineutraalille ideologiale ja sen toteuttamiselle.
Luonnollisesti selvää on, kuten JS esittääkin, että esitetyssä ideologiassa taustalla on ohjaus tasa-arvoon, ja samalla pyritään poistamaan stereotypioita esimerkiksi perinteisinä pidettyjen ammatin vallintojen suhteen, kuten myös sallitaan olla erilaisia poikia ja tyttöjä.
Peter Nyman kysyy kuitenkin, että eikö tämä olisi radionaalista ja modernia? JS:n mukaan se ei sitä ole, sillä sukupuolisuus muodostaa osa-alueen identiteetistä, jota kukin toteuttaa omalla tavallaan. Tämä ei tietenkään tarkoita lasten itsestään selvää lokeroimista sukupuolisten ennakkokäsitysten mukaan.
Vaikka JS:n mukaan sukupuolisuuden sisällä voidaan esimerkiksi pojalle antaa vapaus tanssia palettia ilman kiusatuksi tulemista, perustana tulisi olla se, että identiteetiltään pojat ovat maskuliinisia ja tytöt feminiinisiä. JS:n mukaan on olemassa syvät biologiset taustat tai juuret, joita sukupuolineutraalilla mössöttämisellä ei voida poistaa.
Nymanin koittaessa ujuttaa sukupuolineutraaliuteen positiivista säväystä asettaen kysymyksen, joka korostaisi tätä sukupuolimallia ylifiksuna asiana (joka on tietysti ihan hölmö asia, kirjoittajan huom.), joutuu JS hiukan tuskastuneena vastaamaan, että lapsilähtöinen tämä sukupuolineutraalius ei ainakaan ole. Lapset kehittävät sukupuolisuuttaan aikuisuuteen ja elämänsä satamaan saakka.
Sinkkosta on arvosteltu terveistä ja järkevistä linjauksistaan kasvatuksen alueella, kun hän julkaisi esikoisteoksensa jo kolmekymmentä vuotta sitten. Tuolloin erään feministitutkijan taholta tuli syytöksiä poikien aseman korostamisesta, joka olisi sukupuolisen tasa-arvolain vastaista toimintaa. Suomessa on tasa-arvolaki, joka pyrkii korostamaan myös sukupuolten välistä yhdenmukaisuutta. Tytöistä ja pojista puhuminen olisi tämän lain vastustamista. Tätä kutsutaan myös sosiaaliseksi konstruktioksi, jonka mukaan sukupuolisuus olisi sosiaalisen konstruktion ilmenemisen formaatti. Toisin sanoen sukupuolisen sosiaalisen konstruktion mukaan mitään biologista ja anatomista eroa eri sukupuolten välillä ole olemassa vaan kaikki ovat ilman sukupuolieroja. Tähän sisältyy ylhäältä annetun käyttäytymisen (performansin) mallin vastaan ottamista.
Kommentaari
Nykyiset suomalaisasiantuntijat, kuten myös Sinkkonen uskovat, että lapsi tarvitsee rakastavaa huolenpitoa, valvontaa ja turvallisia rajoja. Lapsen olisi hyvä saada paljon onnistumisen kokemuksia ja kiitosta. Häntä tulisi pitää yksilöllisenä persoonana, jonka tarpeet ja mielipiteet otetaan huomioon ja joka ei tulisi koskaan hylätyksi tunne tasolla. Rankaisu ei sisältyisi tässä ainoaksi kasvatusmenetelmänä. Tämä tarkoittaisi lapsilähtöistä kasvatusta.
Terveyskirjasto toteaa, että on tutkimustuloksia, joiden mukaan lapsilähtöinen kasvatus esimerkiksi edistää lapsen sopeutumista yhteiskuntaan, tukee itsetuntoa ja parantaa suoriutumista myöhemmin koulussa. Tärkeitä asioita ovat luottamus, lämpimyys, rajojen asettaminen ja kiinnostus lapsen toimintoihin.
Terveyskirjaston mukaan lapsilähtöisen kasvatuksen vastakohta toteutuu silloin, kun kasvatus lähtee aikuisen tarpeista ja mielialoista. Lapsen näkökulmaa ei silloin huomioida, vaan ollaan epäoikeudenmukaisia, mielivaltaisia ja välinpitämättömiä. Ei liene yllättävää, että tällaista kasvatustapaa pidetään vahingollisena. Haitallisia kasvatustyylejä ovat myös liian salliva tai autoritaarinen tyyli.
Lapsilähtöisyyttä ei pidä sekoittaa curling-vanhemmuuteen, josta myös Sinkkonen puhui MTV:n haastattelussa. Psykologi Bent Hougaardin käsite curling-vanhemmuus tarkoittaa sitä, vanhemmat haluavat raivata jokaisen pettymyksen lapsen tieltä, mutta tekevät samalla tälle karhunpalveluksen. Lasten elämä on kuin sileää curling-rataa, elo suojaisa kuin munankeltuaisella. Curling-lapsista kasvaa röyhkeitä aikuisia, jotka eivät kestä vastoinkäymisiä. Juuri tällainen Curling-kasvatusmetodi on sukupuolineutraaliuteen liittyvä pedagogiikka, jota toteutetaan niin kotona kuin myös koulussa.
Ketkä ovat sukupuolineutraalin kasvatuksen taustalla?
Vaikka Sinkkonen esittää sukupuolineutraalin kasvatuksen höperyyksiä helppotajuisesti, ei haastattelussa kuitenkaan paljastu kyseisen ”kasvatusihanteen” taustavaikuttajat. Toisaalta ei haastattelun aiheena ollutkaan mainitun ihanteen syntyvoimien selvittäminen.
Sukupuolineutraali kasvatusidea ja sen avioliittokäsitys ei ole uusi vaan vuosikymmeniä vanha ”dogmi”. Mainitun idean kannattajat yrittivät maailmanvalloitustaan Marxilaisen vallankumouksen välityksellä, ja myös marxilais-leninismin kautta. Silloin tavoitteena oli, että eri valtioiden työläiset paiskaisivat kättä toisilleen, jolloin kansainvälinen eliitti olisi voinut asettaa valtakoneistonsa entisten tilalle. Tunnetusti tässä ei täysin onnistuttu. Niinpä tarvittiin moderni ja väkivallaton valloitusmenetelmä.
Tämä moderni –menetelmä tarkoittaa hyökkäystä kaikkia arvokkaita perinteitä ja klassisia instituutioita vastaan. Perinteinen perhemalli ja jo luonnostaan selvät sukupuoliroolit ovat tämän uuden vallankumouksen innokkain hyökkäyksen kohde.
Kuten sanottu, ylikansallinen valtakoneisto käyttää tätä samaa metodia myös nykyisin ei niinkään palkansaajien välityksellä vaan erilaisten turmeltuneiden virtauksien avulla, esimerkiksi mainitun sukupuolineutraalin kasvatuksen sekä sukupuolineutraalin avioliittokäsityksen ja muunkin seksuaalikäännyttämisen kautta.
Teologi, tutkija ja dosentti Juha Ahvio esittää ajatuksen Leif Nummelan toimittamassa keskusteluohjelmassa siitä, että onko homoliikkeen, joka sisältää samoja ”vapausihanteita” kuin sukupuolineutraali kasvatusmenetelmä, menestyksen taustalla tietoinen yhteiskunnallinen suunnitelma, jolla pyritään klassisen kristillisen avioliittokäsityksen murtamiseen? Myös Ahvion mukaan kyseisen sukupuolineutraalin suuntauksen tavoitteena on lähestyä samaa menetelmää kuin yllä mainitussa marxilaisessa vallankumouksessa käytettiin. Eli romutetaan perinteiset rakenteet toisin sanoen luonnollinen avioliitto ja perheinstituutio ja laitetaan tilalle liberaaliksi mainostettu seksuaalisenkäyttäytymisen dogmi. Kun oikeudenmukaiseen ja terveelle pohjalle asettuva yhteiskuntarakenne on tuhottu kaikenlaisilla hölmöillä ja erikoisen järjettömillä teorioilla sekä kasvatusihanteilla, asettaa globaali eliitti omat valtarakenteensa tuhottujen tilalle.
Yllä mainitun sukupuolineutraalin kasvatusmenetelmän modernin vallankumouksen, tehokkaina manipulointiaparaatteina ovat myös Suomessa vaikuttaneet valtavirtaiset ja usein verovaroilla ylläpidetyt valtavirtamediat. Nämä ovat toimineet poliittinen koneiston ja viranhaltioiden äänitorvena näissäkin asioissa.
Esimerkiksi selvitystä Helsingin Sanomien kulttuurimarxilaiselle politikoinnille on usein haettu Erkkojen juutalaisesta identiteetistä. Valtamediassa mahtisuvun juutalaistaustoja ei juuri paljasteta, mutta muun muassa toimittajat Martti Huhtamäki ja Pertti Nyberg ovat juutalaistaustan vahvistaneet. On hieman hämmentävää, ja jopa kuuluisan demokratian vastaista, että jopa Pohjoismaissa valtamediaa lähes kokonaan hallitsevat juutalaiset. Kyseessä siis ei ole vain amerikkalainen ilmiö, kuten usein luullaan. Kuten norjalainen rauhantutkimuksen perustaja Johan Galtung on todennut, Yhdysvalloissa kuusi juutalaista yhtiötä hallitsee 96 prosenttia valtamediasta.
Erkkojen lisäksi Pohjoismaiden tiedotusta hallitsevat monet muutkin juutalaisdynastiat, kuten Bonnierin (oikea nimi Hirschel) ja Hjörnen (oikea nimi Kaplan) suvut. Niiden lisäksi suuria pohjoismaisia sanomalehtiä omistaa Schibsted-yhtiö, jonka omistavat kansainväliset juutalaiset yksityispankit, kuten Goldman Sachs, JP Morgan ja Bank of New York Mellon.
Täten globaalien rahalaitosten ja jättiläismedioiden yhteistoiminta näyttää varsin kitkattomalta.
Omistussuhteilla on luotu toimituskulttuuri, joka ryhmäpaineen avulla ohjailee yksittäisten toimittajien työtä. Valtamedioiden toimituskulttuuriin vaikutetaan myös muuta kautta kuin omistussuhteilla. Siten mediakontrolli ei aina toteudu selkeiden omistussuhteiden kautta vaan usein salajärjestöjen vaikutuksesta. Tästä käy esimerkkinä Ylen hallinto. Ylen hallituksen puheenjohtajana on toiminut vuorineuvos Kari Neilimo, joka on vapaamuurari. Ylen toimitusjohtajana toiminut Lauri Kivinen puolestaan on Trilateraalisen komission jäsen.
Suomalainen media tukeutuu pääsääntöisesti Suomen tietotoimiston (STT) ja kansainvälisten jättien uutisantiin. Niinpä uutiset välittyvät muutaman hegemonisen toimiston kautta eikä yksinapaista kuvaa maailmasta kyseenalaista muut kuin pienet vaihtoehtoismediat.
Markku Juutinen
Lähteinä käytettiin:
https://www.mtv.fi/video/prog843234
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=kot00301
Leif Nummelan toimittama keskusteluohjelma. Saatavilla http://vod-2.tv7.fi/vod2/cafe_raamattu/cafe_raamattu-207-w.MP4
http://blogit.mtv.fi/kaupunkilainen/2008/09/05/narinkka-torin-juutalaiset/
https://web.archive.org/web/20120708130529/http://blogs.timesofisrael.com/jews-do-control-the-media/
http://www.destroyzionism.com/2013/04/19/media-ownership-in-sweden/