New Jerusalem
Risti on vanhan kristillisen kirkon symboli, joka kuvaa kiusauksia
 ja kärsimystä, mutta Uuden Jerusalemin symboli on kruunu, 
joka kuvaa voittoa kiusauksista (lat. corona; Jes. 62:3).
   ETUSIVU      1. HERRAN TOINEN TULEMINEN      13. LÄHIMMÄISENRAKKAUS
Emanuel Swedenborg (1688-1772).



"Vaimo, vaatetettu auringolla, ja 
kuu hänen jalkojensa alla,..".
 (Ilm. 12: 1).




                __________


Yhteydenotot:
kalevim9@gmail.com


LÄHIMMÄISENRAKKAUS



”Peseytykää, puhdistautukaa; pankaa pois pahat tekonne minun silmäini edestä, lakatkaa pahaa tekemästä. Oppikaa tekemään hyvää; harrastakaa oikeutta, ojentakaa väkivaltaista, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa lesken asiaa. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. Jos te suostutte ja olette kuuliaiset, niin te saatte syödä maan hyvyyttä.” (Jes. 1: 1619).


Yllä olevasta käy ilmi, että ensimmäinen asia lähimmäisenrakkaudessa on, ettei tehdä pahaa lähimmäiselle. Vasta toinen on tehdä hyvää eli tuottaa hyötyä.

Vaikka käsite lähimmäisenrakkaus on yksi keskeisimpiä kristillisessä teologiassa, ei sen todellista olemusta nykyisin tunneta. Tämäkin johtuu siitä, ettei tiedetä Sanan henkistä merkitystä. Luullaan, että lähimmäisenrakkaus on sitä, että annetaan almuja ja autetaan köyhiä. Lähimmäisenrakkaus on kuitenkin täydellinen elämänohje kaikkiin elämän tilanteisiin. Lähimmäisenrakkautta voi toisaalta harjoittaa vain se, jonka spirituaalinen tai coelestiaalinen aste on avautunut, sillä vain sellainen ihminen pystyy erottamaan, kuka on lähimmäinen ja millä tavalla hän on lähimmäinen.

Jos joku auttaa sisäisesti pahaa ihmistä sillä tavoin, ettei tämä auttaminen johda autettua synnintuntoon ja parannukseen, ei silloin ole kysymys lähimmäisenrakkaudesta. Pahan ihmisen tukeminen niin, että paha säilyy hänessä, on itse asiassa pahan tekemistä, sillä autettu paha ihminen voi jatkaa pahan tekemistä. Spirituaalinen ihminen tutkii tarkoin, millainen on autettavan ihmisen henkinen laatu, ja toimii sen mukaisesti. Luonnollisesti vaaratilanteessa olevaa ihmistä on autettava hänen henkiseen laatuunsa katsomatta.

Lähimmäisenrakkauden olemus paljastuu selvästi seuraavasta Jeesuksen vertauksesta: 

”Eräs mies vaelsi Jerusalemista alas Jerikoon ja joutui ryövärien käsiin, jotka riisuivat hänet alasti ja löivät haavoille ja menivät pois jättäen hänet puolikuolleeksi. Niin vaelsi sattumalta eräs pappi sitä tietä ja näki hänet ja meni ohitse. Samoin leeviläinenkin: kun hän tuli sille paikalle ja näki hänet, meni hän ohitse. Mutta kun eräs samarialainen, joka matkusti sitä tietä, tuli hänen kohdalleen ja näki hänet, niin hän armahti häntä. Ja hän meni hänen luokseen ja sitoi hänen haavansa ja vuodatti niihin öljyä ja viiniä, pani hänet juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja hoiti häntä. Ja seuraavana aamuna hän otti esiin kaksi denaria ja antoi majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä, ja mitä sinulta lisää kuluu, sen minä palatessani sinulle maksan’. Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi osoitti olevansa sen lähimmäinen, joka oli joutunut ryövärien käsiin? Hän sanoi: ’Se, joka osoitti hänelle laupeutta’. Niin Jeesus sanoi hänelle: ’Mene ja tee sinä samoin’.” (Luuk. 10: 3037). 

Tätä samarialaista sanotaan lähimmäiseksi, koska hän teki ihmisrakkaudesta johtuvaa hyvää. Siis sellaiset ihmiset, joissa on hyvyyttä, ovat meidän lähimmäisiämme. Öljy ja viini, joita samarialainen haavoihin vuodatti, tarkoittavat Sanan sisäisen merkityksen mukaisesti hyvyyttä ja totuutta.

Myös pahat ihmiset ovat lähimmäisiämme, mutta heitä autetaan eri tavoin kuin hyviä: pahoja autetaan johdattamalla heitä parannukseen; hyviä autetaan, jotta he voisivat jatkaa hyvän tekemistä. Hyviä ihmisiä ovat vain ne, jotka elävät Jumalallisten lakien mukaisesti. Vaikka jonkun ihmisen ulkoinen elämä olisi kuinka hyvää tahansa, ei hän ole hyvä ihminen, ellei hän toimi uskonnollisista motiiveista käsin. Jumala yksin on täydellisesti hyvä, ja ihminen hyvä siinä määrin kuin hänessä on tahtoa toimia Jumalan käskyjen mukaan. Monet sisäisesti hyvät ihmiset olivat maailmassa eläessään sellaisia, että heitä pidettiin pahoina ihmisinä: sisäisesti hyvä ihminen ei useinkaan sopeudu nykyajan yhteiskuntaan niin hyvin kuin sisäisesti paha; oikeudenmukainen ja rehellinen ihminen joutuu usein ristiriitaan ympäristönsä kanssa, sillä häneltä puuttuu pahoille ominainen kavaluus ja petollisuus. Monet sisäisesti pahat ihmiset ovat taas olleet maailmassa eläessään hyvien kirjoissa.

Yleisesti itse hyvä on meidän lähimmäisemme, koska ihminen on lähimmäisemme sen hyvyyden laadun mukaisesti, jonka hän on Jumalalta saanut. Ihminen ei kuitenkaan ole lähimmäinen ainoastaan yksikössä vaan myös monikossa, sillä lähimmäisiämme ovat myös yhteiskunta, isänmaa, kirkko, Herran valtakunta eli taivas ja Herra itse. Nämä ovat ne lähimmäiset, joille hyviä töitä on tehtävä. Monen ihmisen muodostama yhteisö on korkeamman asteen lähimmäinen kuin yksityinen ihminen, isänmaa sitäkin korkeampi, kirkko ja Herran valtakunta vielä korkeampi ja kaikkein ylimpänä Herra itse. Hyvää on tehtävä yhteisölle sen laadun mukaan, aivan kuten on laita yksilöidenkin suhteen: pahoista ihmisistä muodostuvaan tai pahoja tarkoituksia ajavaan yhteisöön suhtaudutaan toisin kuin jos se koostuisi hyvistä ihmisistä ja ajaisi hyviä tarkoituksia.

Isänmaa on lähimmäinen suuremmassa määrin kuin muut yhteisöt, sillä se turvaa kansalaistensa vapauden ja hyvinvoinnin. Isänmaalle on tehtävä hyvää isänmaanrakkaudesta. Vain spirituaalinen ihminen  ja vielä paremmin coelestiaalinen ihminen  kykenee aitoon isänmaanrakkauteen. Pahat ihmiset rakastavat isänmaataan vain ulkoisesti, sisäisesti he rakastavat vain itseään. Joka rakastaa aidosti isänmaataan eli pyrkii työllään parantamaan sen oloja, rakastaa toisessa elämässään Herran valtakuntaa, joka on hänen uusi isänmaansa.

Kirkko on vielä enemmän lähimmäinen kuin isänmaa, sillä kirkon tehtävä on johtaa ihmiset taivaaseen. Todellinen kirkko on kuitenkin vain sellainen, jolla on yhteys Jumalaan ja taivaaseen. Jos kirkko on tullut helvetilliseksi  kuten kaikki nykyajan kirkot ovat tulleet  tulee lähimmäistään rakastavan ryhtyä rakentamaan uutta kirkkoa.

Koska kaikki hyvyys tulee Herralta, ovat Herran valtakunta ja Herra itse meidän tärkeimmät lähimmäisemme. Joka rakastaa Herraa, rakastaa myös lähimmäistään. Herran ja lähimmäisen rakastamisen tärkein ohje on Kymmenen Käskyä. Kymmenestä Käskystä voimme nähdä, että tärkeintä lähimmäisen rakastamisessa on se, ettei tehdä pahaa toiselle ihmiselle, ovathan kuusi viimeistä käskyä pelkkiä kieltoja. Se, joka ei tee pahaa toiselle ihmiselle, rakastaa siis lähimmäistään. Toinen asia lähimmäisenrakkaudessa on tehdä hyvää lähimmäiselle. Hyvän tekeminen on hyödyn tuottamista. Ihminen tuottaa hyötyä eli rakastaa lähimmäistään, kun hän uskollisesti, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti suorittaa ammattinsa tai toimensa vaatimat tehtävät. Silloin hän toimii yhteiskuntaa rakastaen, ja yhteiskunta on tärkeämpi lähimmäinen kuin yksityinen ihminen. Tämä on tärkein lähimmäisenrakkauden muoto. Yksityisen ihmisen auttaminen on myös lähimmäisenrakkautta, mutta tällöin täytyy tuntea tarkoin ihmisen henkinen laatu, jotta ei vahingossa edistäisi pahan ihmisen aikeita.

Kun ihminen kääntyy Herran puoleen, välttää tekemästä syntiä eli rikkomasta Kymmentä Käskyä ja uskollisesti, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti tekee tehtävänsä, tulee hänestä lähimmäisenrakkauden harjoittaja. Kun hän päivittäin harjoittaa parannuksen tekoa, kasvaa hänen älykkyytensä päivä päivältä, ja hän voi tuottaa yhä suurempaa ja suurempaa hyötyä. Jos ihminen asettaa omat henkilökohtaiset etunsa oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden edelle, ei hän rakasta lähimmäistään vaan itseään. Totuus ja hyvyys ovat meidän todellisia lähimmäisiämme, joita meidän tulee rakastaa enemmän kuin omia tai ystäviemme ja tuttaviemme etuja.

Jokainen ihminen on lähimmäisemme siinä määrin kuin hänessä on hyvyyttä ja totuutta. Rakastaa sukulaisiaan, ystäviään ja tuttaviaan ottamatta huomioon heidän henkistä laatuaan ei ole lähimmäisenrakkautta. Uudestisyntyvä joutuu usein luopumaan monista ystävyyssuhteista juuri siksi, ettei hänen henkensä enää siedä sisäisesti pahojen seuraa. Uudestisyntyvä voi seurustella kyllä pahojen ihmisten kanssa, mutta hänen tulee varoa kiintymästä heihin sisäisesti, sillä tällaisesta kiintymyksestä on suurta haittaa uudestisyntymisprosessissa. Uudestisyntyvän ei pidä myöskään sitoutua pahojen ihmisten mehenkeen. Tällainen mehenki johtaa itsekkäisiin ryhmäetuihin ja on lähimmäisenrakkauden vastaista. Sitä esiintyy paljon eri uskontokunnissa, samoin poliittisissa ryhmittymissä, harrastuspiireissä ja työpaikoilla.

Todellinen lähimmäisenrakkaus asustaa meidän sisäisessä ihmisessämme. Sisäisen ihmisen toimintaa on vaikea havaita sellaisenaan, mutta sisäinen ihminen antaa kuitenkin ulkoiseen ihmiseen jonkin merkin (lat. signum) toiminnastaan. Jos sisäisessä ihmisessä asuu aito lähimmäisenrakkaus, sen merkki on siinä, että se saattaa ihmisen miettimään omia pahuuksiaan. Ellei näin käy, ei meidän sisäisessä ihmisessämme ole todellista lähimmäisenrakkautta. Ulkoinen hurskaus ja ulkoinen Jumalanpalvelus eivät välttämättä ole lähimmäisenrakkauden merkkejä, sillä niitä voivat harrastaa myös pahat ihmiset. 

Uuden Kirkon Jumalanpalvelus alkaa sillä, että ihminen miettii omia pahoja tekojaan ja aikomuksiaan. Koska Uusi Kirkko on sisäinen kirkko, on sen Jumalanpalveluskin sisäistä. Sisäinen Jumalanpalvelus on parannuksen tekoa ja elämistä Kymmenen Käskyn mukaan Jumalallisen Kolminaisuuden tunnustaen. Jumala itse uudestisynnyttää ihmisen sitä mukaa kuin ihmisestä poistuu pahuuksia ja vääryyksiä. Uuden Kirkon jäsenet palvelevat Jumalaa yksinäisyydessä omassa kammiossaan. Tietenkin he voivat harrastaa myös ulkoista Jumalanpalvelusta, johon sisäinen jumalanpalvelus yhdistyy. Kuitenkaan ulkoinen Jumalanpalvelus ei ole tälle kirkolle välttämätöntä: 

”Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa” (Ilm. 21: 22).

Uuden Kirkon jäsenten usko ja lähimmäisenrakkaus ovat heidän sisäisessä ihmisessään. Sen tähden profeetta Jeremia kuvaa heitä seuraavasti: 

”Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Silloin ei enää toinen opeta toistaan eikä veli veljeänsä sanoen: ’Tuntekaa Herra’. Sillä he kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan anteeksi heidän rikkomuksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.” (Jer. 31: 3334). 

Itse asiassa Uuden Kirkon jäsenistä kehittyy joskus tulevaisuudessa uusi ihmisrotu – Homo bonus – joka elää lähimmäisenrakkauden hyvyyksissä.



KIRJALLISUUTTA


SWEDENBORG, EMANUEL:

The Apocalypse Explained. London 1968.

Apocalypsis Revelata. Amstelodami 1766. 

Charity. London 1947.

Doctrina Vitae pro Nova Hierosolyma. Amstelodami 1763.

De Nova Hierosolyma et ejus Doctrina Coelesti. Londini 1758.

Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.