PARANNUS

Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Matt. 4: 17).

Voidakseen syntyä uudestaan henkisesti ihmisen täytyy tehdä parannus. Parannus edellyttää, että ihminen uskoo, että on olemassa Jumala. Parannuksesta käytetään myös suomen kielessä sanaa katumus (lat. paenitentia), mutta parannus on laajempi kuin katumus. Tämän kirjan alussa jo mainittiin parannuksen tekemisen vaiheet. Parannus käsittää siis seuraavat toimenpiteet:

1. Itsetutkistelu omien syntien havaitsemiseksi Kymmenen Käskyn mukaisesti. Kymmenen Käskyä tulee ymmärtää siten, kuin 8. luvussa ”Kymmenen Käskyä” esitetään. Syntejä eivät ole ainoastaan itse teot, vaan jo aikomukset ja halu tehdä syntiä ovat syntejä.

2. Havaittujen syntien katuminen ja tunnustaminen Herralle.

3. Pyydettävä Herralta syntejä anteeksi sekä voimaa ja kykyä taistella syntejä vastaan.

4. Kymmenen Käskyn mukaisen elämän aloittaminen.

5. Tällaista parannusta on harjoitettava joka päivä.

Seuraavassa tarkempaa tietoa parannuksesta.

1. Parannus on ensimmäinen ja olennaisin asia kirkosta ihmisessä.

Yhteisö, jota kutsutaan kirkoksi, koostuu ihmisistä, joissa on kirkko sisällään, ja kirkko syntyy ihmisessä, kun hän uudestisyntyy. Jokainen uudestisyntyy, kun hän välttää tekemästä ja tahtomasta syntiä eli ihmisen on tehtävä parannus. Parannuksen tekoa voi sanoa kirkon tärkeimmäksi asiaksi, sillä ilman parannusta ihminen ei voi liittyä Herraan ja taivaaseen. Herra itse ja Hänen opetuslapsensa saarnasivat jatkuvasti parannusta. Rukoileminen, Sanan ja Uuden Kirkon kirjoitusten lukeminen on tärkeää, mutta ei niin tärkeää kuin päivittäinen parannuksen teko ja eläminen Kymmenen Käskyn mukaan, sillä vain niiden avulla Jumala yhdistyy ihmiseen.

On valitettavaa, että nykyisissä kristillisissä kirkoissa ei parannusta juuri saarnata. Luullaan, että ihminen pelastuu eli pääsee taivaaseen vain uskomalla ”ilman lain tekoja”. Tällainen ajattelutapa ikävä kyllä ei johda taivaaseen, vaan helvettiin, sillä se jättää ihmisen synnin hänen sisällensä, minkä ansiosta hän ei pääse taivaaseen, vaan joutuu parantamattomien syntejänsä vuoksi helvettiin. Tästä väärästä uskosta johtuu, että miljardit ihmiset kristikunnasta viettävät ikuista elämäänsä helveteissä.

Parannuksen, ollakseen todellinen ja tehokas, tulee tulla tahdosta eikä ainoastaan ajatuksesta; sen tulee olla käytäntöön soveltava eikä pelkästään puhetta. Se, että parannus on ensimmäinen asia kirkossa, on selvää Sanasta. Johannes Kastaja lähetettiin valmistamaan tietä Herran tulolle, ja hän kastoi ja saarnasi parannusta. Herra itse saarnasi parannusta syntien anteeksisaamiseksi, ja niin Hän käski myös kahtatoista apostolia ja niitä seitsemääkymmentä, jotka Hän lähetti saarnaamaan. Tästä kaikesta voi päätellä, että parannus on kirkon ensimmäinen asia.

2. Synnintunto, jonka nykyinen kristillinen kirkko sanoo edeltävän uskoa ja jota seuraa evankeliumin lohdutus, ei ole parannusta.

Tällainen synnintunto Jumalan vihasta, ikuisesta kadotuksesta ja perisynnistä, joka ei johda mihinkään tekoihin eli varsinaiseen parannukseen, ei ole parannusta. Sitä voivat tehdä yhtä hyvin pahat kuin hyvätkin saamatta syntejä anteeksi. Se käsittää vain tunnustuksen Aatamilta peritystä synnistä ja siitä johtuneista muista synneistä, mutta ei mitään itsetutkistelua omien syntien havaitsemiseksi. Reformoidut kirkot korvasivat parannuksen synnintunnolla, jotta he voisivat erottua katolilaisista, jotka vaativat parannusta ja lähimmäisenrakkautta.

3. Pelkkä suullinen tunnustus synnistä ei ole parannusta.

Reformoidut katsovat, että pelkkä tunnustus, että on syntinen tai jopa, että on pelkkää syntiä, on riittävä. Mutta se ei ole parannusta, sillä sitä voi tehdä jokainen pahakin ihminen. Voihan jokainen helposti sanoa, että minä olen syntinen ajattelematta asiaa sen enempää. Ihmisen pitää tutkia itseään yksittäisten syntien havaitsemiseksi, ja se on todellista parannusta. Jumala tietää, että ihminen on täynnä syntiä, sitä ei tarvitse ihmisen sanoa, mutta ihmisen tulee tiedostaa, missä kohdin hän on rikkonut Jumalaa vastaan. Vasta synnin tarkka tunteminen voi johtaa oikeaan parannukseen.

4. Ihminen on syntynyt kaikenlaisiin pahuuksiin, ja ellei hän poista niitä osaltaan parannuksen avulla, hän jää niihin pysyvästi eikä häntä silloin voi pelastaa.

Nykyisissä kirkoissa opetetaan, että Aatamin synti on perintönä jokaisessa ihmisessä. Mutta peritty pahuus on todellisuudessa ihan muuta. Se on lähtöisin jokaisen omista vanhemmista, jotka ovat perineet sen taas omilta vanhemmiltaan. Peritty pahuus ilmenee taipumuksena pahaan ja aina tietynlaatuiseen pahaan riippuen vanhempien pahan laadusta. Tämä tarkoittaa, että ihminen ei ole syntynyt varsinaisiin pahuuksiin, vaan ainoastaan niiden taipumukseen. Tämän taipumuksen voi poistaa vain uudestisyntyminen Herrasta, mikä tapahtuu parannuksen avulla sekä elämällä Kymmenen Käskyn mukaan.

Sanotaan, että ihminen poistaa synnit parannuksen avulla, mutta todellisuudessa Herra poistaa ne ihmisen sisimmästä. Että ihminen on aktiivinen ja itse taistelee syntiä vastaan, on tärkeätä, sillä tämä muodostaa Herran toiminnan kanssa yhteistoiminnan, jonka seurauksena on yhdistyminen Herraan. Yhteistoiminnan täytyy olla molemminpuolista.

Sanotaan, että jos ihminen rikkoo yhtä Käskyä vastaan, hän rikkoo kaikkia vastaan. Mutta tämä on käsitettävä niin, että jos ihminen tarkoituksella ja vakaumuksella rikkoo yhtä syntiä vastaan, niin hän silloin kieltää, että on olemassa syntejä, ja hän on siten valmis rikkomaan muitakin Käskyjä. Mutta jos ihminen välttää rikkomasta yhtä Käskyä siksi, että se on syntiä, auttaa Herra häntä rikkomasta muitakin Käskyjä. Ja jos tällainen ihminen sattuu tietämättömyydestä tai muusta pakottavasta voimasta tekemään synnin, jota hän ei halunnut tahdostaan tehdä, saa hän sen synnin anteeksi, koska hän ei tehnyt sitä tarkoituksella ja vakaumuksella.

5. Parannus alkaa tiedolla, että on olemassa syntejä, ja tutkimalla jotakin yksityistä syntiä itsessään.

Kenenkään kristityssä maailmassa ei pitäisi olla vailla tietoa synnistä. Kirkon ihmisten pitäisi tietää Kymmenestä Käskystä, mikä on syntiä. Pappien pitäisi saarnata synnistä, ja monissa kirkkojen rippikouluissa opetetaan synnistä. Tästä huolimatta nykyajan kristittyjen kirkkojen jäsenet, varsinkin reformoitujen kirkkojen, eivät paljoakaan ajattele, että jokin asia on syntiä. He eivät ajattele sitä siksi, koska he uskovat, että Jeesuksen veri on puhdistanut heidät synnistä ja että he ovat synnittömiä, kun vain uskovat Jeesukseen. Tästä syystä he eivät myöskään tutki itseään, ovatko he tehneet syntiä. 

On monia, jotka eivät osaa tutkia itseään. Tällaisia ovat tietenkin alaikäiset lapset ennen kuin he saavuttavat sen iän, jossa kykenevät itsetutkisteluun. On myös niin yksinkertaisia ihmisiä, jotka eivät kykene itsetutkisteluun, ja on ruumiillisesti ja henkisesti niin sairaita, jotka eivät siihen kykene. Lisäksi on niitä, joilla ei ole mitään Jumalanpelkoa, ja varsinkin ovat kyvyttömiä ne, jotka ovat vakuuttuneita siitä opista, jonka mukaan usko yksin vanhurskauttaa. Tällaiset ihmiset luulevat, että itsetutkistelu ja parannuksenteko liittää heidän uskoonsa jotakin ihmisestä itsestään, joka saastuttaa uskon, joka on ainoastaan Pyhän Hengen aikaansaannos.

6. Todellinen parannus käsittää ihmisen itsetutkistelun, havaittujen syntien tunnustamisen, pyynnön Herralle syntien anteeksisaamiseksi sekä avun ja voiman saamiseksi Herralta taistella syntejä vastaan ja uuden synnittömän elämän aloittamisen.

Parannus on ehdottoman välttämätöntä sille, että ihminen pelastuu eli pääsee taivaaseen. Sitä todistavat lukuisat Sanan kohdat, esimerkiksi nämä: 

”Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: ’Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.’” (Matt. 4: 17). ”Minä sanon teille: samoin on ilo taivaassa suurempi yhdestä syntisestä, joka tekee parannuksen, kuin yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta tarvitse.” (Luuk. 15: 7). 

Ihmisen pitää tehdä yllä esitettyä parannusta joka päivä, mutta varsinkin ennen Pyhälle Ehtoolliselle menoa. Parannuksen teko on erityisen tärkeää Uuden Jerusalemin seurakunnalle, jonka jäsenet kuoltuaan pääsevät Uuteen Taivaaseen. Nykyisin parannuksen teko on lähes olematonta reformoiduissa kirkoissa, mutta sitä vastoin katolilaiset sitä harrastavat. Katolilaisilla on myös rippi, joka edellyttää itsetutkistelua. Swedenborgin mukaan katolilaisten on helpompi tulla Uuden Jerusalemin jäseniksi kuin reformoitujen.

7. Todellinen parannus tarkoittaa myös, että ihminen ei tutki vain elämänsä tekoja, vaan myös tahtonsa aikomuksia.

Ihminen tutkii tahtonsa aikomuksia, kun hän tutkii ajatuksiaan, joissa aikomukset ilmenevät. Esimerkiksi kun mietiskelee, tahtoo ja aikoo kostoa, huorintekoa, varkautta, väärää todistusta ja niiden himoja ja myös Jumalan, Sanan taikka kirkon pilkkaamista. Jos hän vielä huomioi, olisiko hän valmis tekemään näitä syntejä, ellei olisi jotain estettä, kuten lain tai maineen menettämisen pelko, ja tätä mietiskeltyään päättäisi olla tekemättä niitä, koska ne ovat syntejä, niin silloin hän suorittaisi todellista sisäistä parannusta. 

Syy, miksi tahdon aikomuksia pitää tutkia, on siinä, että tahto on olinpaikka ja vastaanottaja rakkaudelle. Tahdosta kaikki rakkaudet lähettävät ilojaan ymmärryksen havaintoihin ja ajatuksiin. Havainnot ja ajatukset eivät tee mitään itsestään, vaan toimivat tahdosta käsin antaen sille tukensa, ja ne vahvistavat mitä tahansa on mieluista sen rakkaudelle. Tahto on itse talo, jossa ihminen asuu, ja ymmärrys on ovi, josta ihminen kulkee sisään ja ulos. Tämä on syy, miksi tahdon aikomuksia pitää tutkia, sillä kun ne on tutkittu ja poistettu, niin ihminen on nostettu luonnollisesta tahdosta, missä majailevat perityt ja tehdyt pahuudet, spirituaaliseen tahtoon, jonka avulla Herra uudistaa koko ihmisen.

8. Parannusta suorittavat myös ne, jotka välttävät pahaa, koska se on syntiä, vaikka eivät tutkikaan itseään, ja tällaista parannusta harjoittavat myös ne, jotka tekevät hyviä töitä uskonnollisista motiiveista käsin.

Tällainen parannus on kuitenkin lievempää kuin itsetutkistelun parannus, ja tällaiset ihmiset joutuvat kokemaan puhdistuksia ja kiusauksia kuoltuaan henkimaailmassa. Tällainen parannus sopii monille reformoiduille, sillä heidän on vaikeaa tutkia itseään. Sellaiset, jotka tekevät hyvää, mutta eivät uskonnollisista motiiveista käsin, eivät pääse taivaaseen, koska luonnollinen hyvä yksinään ei yhdistä ihmistä Herraan, vaan ainoastaan spirituaalinen hyvä ja luonnollinen hyvä yhdessä.

Sellaiset, jotka tekevät hyviä töitä eli tuottavat hyötyä uskonnollisista motiiveista käsin eivätkä tee syntiä, hylkäävät kiusausten jälkeen nykyajan kristillisten kirkkojen opin kolmesta erillisestä jumalasta, jotka olisivat ikuisuudesta, ja opin uskosta pelastuksen ainoana välineenä, ja kääntyvät Herran puoleen ja omaksuvat Uuden Jerusalemin opin ja pääsevät taivaaseen.

9. Tunnustus ja pyyntö syntien anteeksisaamiseksi sekä avun ja voiman saamiseksi, on tehtävä Herralle Jumalalle Jeesukselle Kristukselle. 

Että voi rukoilla Jumalaa, täytyy olla oikea käsitys Hänestä. Nykyajan kristityillä ei ole oikeaa käsitystä Jumalasta, joten he eivät saa suoraa yhteyttä Häneen. Lisäksi heillä on väärä käsitys lähes kaikesta, mikä liittyy uskontoon, joten he elävät mitä synkimmässä pimeydessä. Oikean käsityksen Jumalasta saa 6. luvusta tästä kirjasta. Tässä kertauksen vuoksi esitän seuraavan.

Herraa Jumalaa Vapahtajaa Jeesusta Kristusta, maan ja taivaan Jumalaa, tulee yksin lähestyä, sillä Hän on Lunastaja ja Vapahtaja, Kaikkivoipa, Kaikkitietävä ja Kaikkialla Läsnä Oleva, Itse Armo, Jumalallinen Hyvyys ja Totuus. Ihmisen tulee lähestyä, palvella ja kunnioittaa Häntä. Hän on lammasten ovi. Tätä kuvaa seuraava: 

”Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka ei mene ovesta lammastarhaan, vaan nousee sinne muualta, se on varas ja ryöväri. Mutta joka menee ovesta sisälle, se on lammasten paimen.” (Joh. 10: 1).

Isää Jumalaa ei voi palvella eikä yhdistyä Häneen, koska Häntä ei voi nähdä eikä lähestyä, sillä Hän on Herran Jeesuksen Kristuksen sielu. Siksi juuri Hän Itse tuli maailmaan ja teki Itsensä näkyväksi, lähestyttäväksi ja mahdolliseksi yhdistyä ihmiseen. Tämä ainoastaan sen vuoksi, että Hän voisi pelastaa ihmisen. Sillä Jumala pitää ymmärtää Ihmisen muotoiseksi, muuten yhteys Jumalaan katoaa. Tämä Jumalan inkarnaatio eli lihaksi tuleminen on ihmiskunnan tärkein tapahtuma, josta jo Muinainen Sana ennusti. Jumalallinen Kolminaisuus syntyi vasta Jeesuksen Kristuksen kirkastuksessa eikä ikuisuudessa, kuten nykyinen kristinoppi esittää.

Kun ihminen lähestyy ja rukoilee Herraa Jumalaa Vapahtajaa, hän samalla lähestyy Isä Jumalaa, joka on edellisen sielu. Sen tähden Jeesus sanoi Filippukselle, joka halusi Jeesuksen näyttävän Isän: 

”’Herra, näytä meille Isä, niin me tyydymme’. Jeesus sanoi hänelle: ’Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: Näytä meille Isä? Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen. Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.’” 

Yllä olevasta on selvää, että tunnustus ja avun ja voiman pyyntö on tehtävä suoraan Herralle Jumalalle Jeesukselle Kristukselle.

10. Todellinen parannuksen teko on helppoa sellaiselle, joka on sitä joskus harjoittanut, mutta äärimmäisen vaikeaa sellaiselle, joka ei ole sitä koskaan tehnyt.

Todellinen parannuksen teko on erittäin vaikeaa reformoiduille kristityille, jotka uskovat, etteivät parannus tai lähimmäisenrakkaus auta lainkaan pelastuksessa, vaan yksinomaan usko. He ovat myös yhteydessä henkimaailman kanssa samoin ajatteleviin henkiin, jotka vahvistavat heidän käsityksiään. On surkeaa, että näin väärä oppi aiheuttaa sen, että miljoonat viettävät ikuista elämäänsä helveteissä. Lutherin suurin synti oli, että hän teki uskosta yksinomaisen pelastuksen välineen.

Toisin on monien katolilaisten laita. Heille itsetutkistelu ei ole vierasta, koska he tekevät sitä usein ennen rippiä, jossa he tunnustavat syntinsä. Siksi katolilaisten onkin helpompi omaksua Uuden Jerusalemin oppi kuin reformoitujen. On totta, että tottumus on toinen luonto. Joka kerran on tutkinut itseään ja etsinyt syntejään, hän voi tehdä sen helposti uudelleen.

11. Se, joka ei ole koskaan tehnyt parannusta eli tutkinut itseään, ei lopulta tiedä, mikä on tuomitsevaa pahuutta ja mikä on pelastavaa hyvyyttä.

Kun vain harvat henkilöt reformoidussa kirkossa harjoittavat itsetutkistelua syntien havaitsemiseksi, niin huomio kohdistuu siihen tosiasiaan, että se, joka ei ole tutkinut itseään, lopulta ei tiedä, mikä on tuomitsevaa pahaa ja mikä on pelastavaa hyvää, sillä sellaisella ihmisellä ei ole uskontoa, joka johtaisi hänet tähän tietoon. Se paha, mitä ihminen ei näe eikä tunnista, pysyy hänessä ja tulee yhä enemmän ja enemmän juurtuneeksi häneen ja lopulta sulkee hänen sisäisen mielensä niin, että hän tulee ensin luonnolliseksi, sitten aistilliseksi ja lopuksi ruumiilliseksi. Kaikissa näissä tiloissaan hän ei näe, mikä on tuomitsevaa pahaa tai pelastavaa hyvää, ja hän tulee ikään kuin kovalle kalliolle istutetuksi puuksi, joka levittää juurensa koloihin ja kuolee pois kosteuden puutteesta.

Tultuaan aistilliseksi ihminen päättelee terävästi ja nokkelasti, koska hänen ajatuksensa on niin lähellä puhetta, että se on ikään kuin sen sisällä, ja hänen koko älykkyytensä perustuu puhumiseen muistitiedoista. Tiedemiehet ja muut oppineet, jotka ovat syvästi vakuuttuneita tietyistä vääryyksistä, erityisesti jos he ovat saaneet myös kirkon ja Jumalan Sanan vastaisen maailmankatsomuksen, ovat muita aistillisempia ja heidän elämänsä loppu on hyllyvistä soista muodostuneissa helveteissä.

Hyvä lukija! Katso itseesi ja etsi sisältäsi yksi tai useampi synti, ja poista ne uskonnon avulla. Jos teet ne jonkin muun kuin uskonnon avulla, niin et poista niitä, vaan onnistut vain salaamaan ne maailmalta. 

Parannuksen opettaminen on erityisen tärkeää Uuden Kirkon papeille. Parannus on ensimmäinen asia kirkossa ja se tulisi kuulua jokaiseen saarnaan. Valitettavasti nykyiset swedenborgilaiset papit eivät näin tee; he saarnaavat jokapäiväisistä asioista ja unohtavat parannuksen, josta Jeesus nimenomaisesti saarnasi. Ilman parannusta ihminen päätyy kuolemansa jälkeen helvettiin. Parannus on Uuden Kirkon ensimmäinen asia.

 KIRJALLISUUTTA

SWEDENBORG, EMANUEL:

Arcana Coelestia. Londini 17491756. 

De Nova Hierosolyma et ejus Doctrina Coelesti: ex auditis e Coelo. Londini 1758.

Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.