KIUSAUS ELI SPIRITUAALINEN KOETTELEMUS

Nykyään sana kiusaus on alkanut merkitä vain houkutusta pahaan tai hyvään. Latinan sana ”temptatio” tai kreikan sana ”peirasmos” merkitsevät kuitenkin lähinnä yritystä tai koettelemusta. Sanan merkityksen muuttuminen osoittaa, että sellaista spirituaalista ilmiötä kuin ”kiusaus” ei tunneta. Itse asiassa spirituaalisia kiusauksia ei ole juuri koettu Nikean kirkolliskokouksen jälkeen, sillä kiusauksen voittaminen edellyttää Jumalan ja uskonnon lakien tuntemista, mikä tieto hävisi, kun omaksuttiin väärä käsitys Jeesuksen Jumaluudesta ja Kolminaisuudesta

Vain niitä, jotka ovat uudestisyntyviä, voidaan kiusata, sillä spirituaaliset kiusaukset ovat mielen tuskia, joita pahat henget aiheuttavat niille, jotka elävät hyvässä ja totuudessa. Kun nämä henget kiihottavat uudestisyntyvässä pahuuksia, siitä aiheutuu sisäistä ahdistuksen tunnetta, mikä on kiusaus. Uudestisyntyvä ei tiedä, mistä tämä ahdistus johtuu.

Jokaiseen ihmiseen on liittynyt sekä hyviä että pahoja henkiä; pahat henget ovat hänen pahuuksissaan ja hyvät hänen hyvyyksissään. Kun pahat henget lähestyvät, ne tuovat esiin hänen pahuuksiaan ja hyvät henget lähestyessään hänen hyvyyksiään. Tästä aiheutuu yhteentörmäys ja taistelu, minkä uudestisyntyvä kokee sisäisenä ahdistuksena, joka on kiusaus. Tästä on selvää, että kiusaukset ovat peräisin helvetistä eikä taivaasta. Jumala ei ketään kiusaa.

Sisäistä ahdistusta voivat tuntea myös uudestisyntymättömät, mutta silloin se johtuu maallisista asioista eikä spirituaalisista. Luonnollisen ahdistuksen kohteena ovat maalliset asiat, spirituaalisen ahdistuksen kohteena taivaalliset asiat.

Kiusauksessa taistellaan hallitsemisesta; kumpi hallitsee, hyvä vai paha. Paha, joka yrittää hallita, on ihmisen luonnollisessa eli ulkoisessa ihmisessä ja hyvä hänen spirituaalisessa eli sisäisessä ihmisessään. Jos paha voittaa, luonnollinen ihminen hallitsee, jos hyvä voittaa, niin spirituaalinen ihminen hallitsee. Tämä taistelu käydään uskon totuuksilla, jotka ovat Sanasta. Niistä tärkeimmät ovat Kymmenen Käskyä. Niiden avulla uudestisyntyvän pitää taistella pahuuksia ja vääryyksiä vastaan. Hän häviää taistelun, jos hän turvautuu johonkin muuhun kuin Sanan totuuksiin, sillä Herra ei ole muussa kuin Sanan totuuksissa. Koska taistelua käydään Sanan totuuksilla, ei uudestisyntyvää voida viedä taisteluun, ennen kuin hän on hankkinut niitä.

Jos uudestisyntyvä häviää taistelun eli paha voittaa hyvän kiusauksessa, niin uudestisyntyvän tila tulee pahemmaksi kuin mitä se oli ennen kiusausta. Koska aito usko on harvinaista nykyaikana, sillä ei ole siihen liittynyttä lähimmäisenrakkautta, ja koska kirkko on tuhoutunut, niin vain harvat kokevat kiusauksia, ja yleisesti ei tiedetä, mitä kiusaukset ovat.

Kiusauksen hyöty on siinä, että hyvä pääsee hallitsemaan pahaa ja totuus väärää, ja että totuudet vahvistuvat ja liittyvät hyvyyksiin ja samalla pahuudet ja vääryydet kaikkoavat. Voitettu kiusaus myös avaa spirituaalisen ihmisen ja alistaa luonnollisen ihmisen ja murtaa itserakkautta ja maailmanrakkautta ja niiden himoja. Voitetun kiusauksen jälkeen ihminen havaitsee, mitä hyvyys ja totuus sekä mitä pahuus ja vääryys ovat. Näin ihmisen älykkyys ja viisaus lisääntyvät jatkuvasti voitettujen kiusausten avulla.

Herra yksin taistelee ihmisen puolesta kiusauksissa, ja jos ihminen ei usko, että Herra yksin taistelee hänen puolestaan ja voitostaan, niin kiusaus on vain ulkoinen eikä siitä ole mitään hyötyä. Herra ei johda ihmistä kiusaukseen, vaan sen tekevät pahat henget. Isä meidän -rukouksen sanat ”äläkä saata meitä kiusaukseen” tarkoittavat spirituaalisen merkityksen mukaan, että Herra hallitsee kaikkea ja sallii pahojen henkien saattaa ihmisen kiusaukseen, jotta ihminen pääsisi pahasta.

On monenlaisia kiusauksia. Yleisesti on taivaallisia, spirituaalisia ja luonnollisia kiusauksia eli koettelemuksia. Taivaallisia kiusauksia on vain niillä, jotka ovat rakkaudessa Herraan. Spirituaalisia kiusauksia eli koettelemuksia on vain niillä, jotka ovat lähimmäisenrakkaudessa. Luonnolliset kiusaukset eivät ole varsinaisia kiusauksia, vaan ne ovat koettelemuksia, joita aiheuttavat luonnolliset tappiot ja kärsimykset, kuten epäonnistumiset, loukkaantumiset, sairaudet, avioerot, omaisuuden menettäminen ynnä muut sellaiset maalliset asiat.

Yleensä kiusaukset kohdistuvat siihen, mitä ihminen eniten rakastaa. Kun kiusaus on ohi, esiintyy vielä horjuvuutta. Jos kiusaus oli spirituaalinen, esiintyy vielä horjuvuutta toden ja väärän välillä, jos kiusaus oli taivaallinen, esiintyy horjuvuutta hyvän ja pahan välillä.

Kiusauksen viimeinen vaihe on epätoivo, jonka jälkeen tulee lohdutus. 

Herran kiusaukset

Kun Herra eli maan päällä, oli Hän jatkuvien kiusausten kohteena heti lapsesta alkaen. Hänellä oli, toisin kuin katolilaiset uskovat, äidiltä peritty perityn pahuuden saastuttama ruumis, johon Hän otti vastaan helvettien hyökkäyksiä eli kiusauksia. Hän voitti kaikki kiusaukset Jumalallisella voimallaan, joka Hänellä oli sielustaan eli Isästä Jehovasta. Herran hallitseva rakkaus oli rakkautta koko ihmiskuntaa kohtaan, ja jos Hän ei olisi ottanut vastaan kiusauksia ja voittanut siten helvettejä, koko ihmisrotu olisi tuhoutunut. 

Kun Herra oli kiusauksissa, Hän puhui Isän eli Jehovan kanssa ikään kuin ulkopuolisen kanssa. Kiusausten avulla Herra yhdisti Itse Jumaluuden eli Isän Ihmisyyteensä ja teki sen Jumalalliseksi. Kuten ihmisellä, myös Herralla kiusauksen viimeiseen vaiheeseen liittyi epätoivoa. Sen tähden Hän huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit”. Hylkääminen tarkoitti äidiltä perityn ihmisyyden täydellistä hylkäämistä.

Herraa ei voitu kiusata Hänen Jumalallisuuteensa nähden, sillä helvetit eivät voi hyökätä Jumaluutta vastaan. Sen tähden Hän otti äidiltään sellaisen ihmisyyden, jota helvetit pystyivät kiusaamaan. Jehova, joka oli Hänessä hedelmöityksestä asti, oli ikään kuin poissa Hänen kiusauksissaan. Herran viimeinen kiusaus, jolla Hän lopullisesti kukisti helvetit ja teki Ihmisyytensä Jumalalliseksi, tapahtui Getsemanessa ja ristillä. Tämän jälkeen Hän oli ja on taivaan ja maan Jumala, joka on taivaan auringon sisällä Jumalallisena Ihmisenä.

KIRJALLISUUTTA

SWEDENBORG, EMANUEL:

The Apocalypse Explained. London 1968. 

Arcana Coelestia. Londini 17491756. 

De Nova Hierosolyma et ejus Doctrina Coelesti. Londini 1758.

Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.