AVIOLIITTO

”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1 Moos. 1: 27).

Nykyajan kristillisyys on hämärtänyt tiedon avioliiton alkuperästä. Tästä syystä aikamme ihmiset eivät tunne sukupuolisuuden henkistä perustaa; sukupuolisuus käsitetään pelkäksi vietiksi. Kuitenkin juuri sukupuolielämä on se alue, jonka kautta spirituaaliset ja coelestiaaliset asiat selvimmin ilmenevät. Nykyajan psykologien kirjoitukset paljastavat täydellisen tietämättömyyden sukupuolisuuden perimmäisestä olemuksesta.

Swedenborg julkaisi Amsterdamissa vuonna 1768 teoksen ”Deliciae Sapientiae de Amore Conjugiali; post quas sequuntur Voluptates Insaniae de Amore Scortatorio” (Aviorakkauden viisauden ilot ja haureellisen rakkauden hulluuden himot). Teosta ei ymmärretty, ja se tuomittiin ankarasti kirkon taholta. Teos on kuitenkin ainoalaatuinen maailmankirjallisuudessa, sillä se paljastaa miehen ja naisen sukupuoliroolit vastaavaisuuksien tieteen avulla. Ihminen elää ruumiinsa kuoleman jälkeen ihmisenä ja hänen sukupuolensa säilyy. Tämä johtuu siitä, että ihminen on mies tai nainen ei ainoastaan ruumiinsa vaan myös henkensä puolesta. Miessielu on erilainen kuin naissielu. Maskuliinisuus symbolisoi totuutta, feminiinisyys hyvyyttä. Miehen ja naisen välinen vetovoima juontaa juurensa totuuden ja hyvyyden liitosta Jumaluudessa. Ihminen syntyy henkisesti uudestaan, kun totuus ja hyvyys yhdistyvät hänessä. Vastaavasti ihminen syntyy fyysiseen elämään naisen ja miehen yhtymisestä. Sukupuolinen tarve säilyy myös toisessa elämässä.

Sukupuolivietin tyydyttäminen ja aviorakkaus ovat kaksi eri asiaa. Sukupuolivietti kuuluu luonnolliselle ihmiselle, mutta aviorakkaus spirituaaliselle ja coelestiaaliselle ihmiselle. Sukupuoliviettiä voi tyydyttää usean partnerin kanssa, aviorakkaus syntyy vain kahden ihmisen välille.

Avioliittoja on myös taivaassa samoin kuin maan päällä. Yleinen käsitys kristittyjen keskuudessa kuitenkin on se, ettei toisessa elämässä olisikaan avioliittoja. Tällainen käsitys perustuu Sanan kirjaimellisen merkityksen väärään tulkintaan:

”Niin Jeesus sanoi heille: ’Tämän maailmanajan lapset naivat ja menevät miehelle. Mutta ne, jotka on arvollisiksi nähty pääsemään toiseen maailmaan ja ylösnousemukseen kuolleista, eivät nai eivätkä mene miehelle. Sillä he eivät enää voi kuolla, kun ovat enkelien kaltaisia; ja he ovat Jumalan lapsia, koska ovat ylösnousemuksen lapsia.’” (Luuk. 20: 3436). 

Tässä kohdassa Herra ei tarkoita sisäisen merkityksen mukaan varsinaista naimisiinmenoa maan päällä tai taivaassa, vaan sitä, että ne, jotka jo maan päällä eläessään ovat uudestisyntyneet eli yhdistyneet Herraan, ovat samalla yhdistyneet myös taivaassa eivätkä tarvitse enää toista kertaa yhdistymistä. Monissa muissakin paikoissa Sanassa tarkoitetaan avioliitolla, häillä ja naimisiinmenolla Herraan yhdistymistä, kuten esimerkiksi: 

”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.” (Ilm. 19:7).

Aviorakkaus on taivaan perusrakkauksia, sillä se juontaa juurensa hyvyyden ja totuuden sekä Jumalan ja taivaan välisestä liitosta. Muinaisaikojen ihmisille aviorakkaus oli kaiken onnellisuuden perusta. Tämän jälkeen ihmiskunta on kulkenut yhä enemmän ja enemmän pois Jumalasta ja taivaasta, joten aviorakkaudesta ei juuri mitään tiedetä. Kuitenkin aviorakkaus on pohjimmaltaan coelestiaalista ja spirituaalista, ja pelkkä sukupuolirakkaus ilman aviorakkautta on aistillista kuten eläimillä. Aviorakkaus virtaa avioliittoon suoraan Herrasta. Aviorakkauden olemuksen voi ymmärtää vain vastaavaisuuksien tieteen avulla.

Nykyajan ihmisten avioliitot tuhoutuvat henkisesti usein jo ensimmäisinä avioliittovuosina. Tämä johtuu siitä, ettei mikään avioliitto kestä helvettien hyökkäyksiä ilman Herran suojelusta, sillä helvettien ylin huvi on avioliittojen rikkominen. Useimmat avioliitot rikkoontuvat puolisoiden uskottomuuteen, joka on hyvin yleistä varsinkin kristillisessä maailmassa. Vaikka avioliitot usein jatkuvat vuosia ja jopa kuolemaan saakka, eivät tällaiset avioliitot ole kuitenkaan avioliittoja spirituaalisesti tai coelestiaalisesti, vaan avioliiton jatkuminen tapahtuu ainoastaan maallisista syistä. Nykyisin tosin maallisetkin avioerot ovat hyvin tavallisia. Nykyajan uskonnot, joilla ei ole yhteyttä Herraan, eivät pysty avioliittoja suojelemaan. Toisin on kristillistä kirkkoa seuraavan Uuden Kirkon laita. Tämä Uusi Kirkko itse asiassa perustuukin aviorakkauden ymmärtämiselle. Swedenborg kertoo tästä edellä mainitussa aviorakkautta käsittelevässä kirjassaan: 

”Tulemisensa jälkeen (Herran Toinen Tuleminen Sanan sisäisten merkityksien avautumisena, suom. huom.) Herra herättää uudelleen aviorakkauden sellaisena kuin se oli muinaisilla ihmisillä. Sillä tämä rakkaus on yksin Herrasta, ja sitä on vain niillä, jotka Hän on tehnyt spirituaalisiksi Sanan avulla.” (Aviorakkaus, nro 81).

Sekä miehellä että naisella on ymmärrys ja tahto. Miehellä ymmärrys on tahtoa hallitsevampi, naisella tahto hallitsee ymmärrystä. Taivaallisessa avioliitossa ei kuitenkaan kumpikaan puoliso ole hallitsevassa asemassa, sillä siinä vaimon tahto on myös miehen tahto ja miehen ymmärrys on myös vaimon ymmärrys, koska toinen tahtoo ja ajattelee samoin kuin toinenkin. Vaimon tahto yhtyy miehen ymmärrykseen ja miehen ymmärrys vaimon tahtoon. Tätä tarkoittavat Sanassa 

”ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi ... Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19: 5, 6).

Siinä määrin kuin aviopuolisoilla on tällaista yhteyttä, siinä määrin heillä on aviorakkautta ja myös ymmärrystä, viisautta ja onnellisuutta. Sillä Jumalallinen Totuus ja Hyvyys, joista kaikki ymmärrys, viisaus ja onnellisuus ovat lähtöisin, virtaavat suoraan aviorakkauteen. Tämä virtaus tapahtuu ensin välittömästi vaimon tahtoon, ja siitä välillisesti miehen tahtoon ja ymmärrykseen. Koska aviorakkaus sisältää korkeimmat mahdolliset totuudet ja hyvyydet, johtuu tästä, ettei ihminen voi saada näitä muuten haltuunsa kuin elämällä aidossa aviorakkaudessa puolisonsa kanssa. Pahasti erehtyvät ne monenmoiset ”gurut”, jotka luulevat yksinäisyydessä omaan napaansa tuijottaen saavuttavansa henkisen kehityksen korkeimpia tasoja. Henkisen älykkyyden korkeimmat tasot voidaan saavuttaa vain taivaallisessa avioliitossa.

Ei ole suurempaa keskinäistä rakkautta kuin se, mikä vallitsee hyvyyden ja totuuden välillä. Siksi siitä johtuu todellinen aviorakkaus. Myös pahuus ja vääryys rakastavat toisiansa, mutta tällainen helvetillinen rakkaus sisältää julmuutta ja kärsimystä. Uudestisyntymättömien avioliitot ovat sisäisesti helvetillisiä, vaikka ulospäin toiselta näyttäisikin. Todellista aviorakkautta voi olla vain niillä, jotka Herra on uudestisynnyttänyt.

Taivaallisessa avioliitossa elävien onnellisuus lisääntyy päivä päivältä. Myös sukupuolinen tarve ja kyky voimistuvat jatkuvasti, eikä niihin liity lainkaan sitä eläimellisyyttä, joka on tyypillistä uudestisyntymättömien sukupuolielämälle. Aviorakkaudessa elävien sukupuolielämä on puhdasta ja vastaa hyvyyksien ja totuuksien yhdistymistä taivaassa. Maan päällä sukupuolielämällä on tarkoituksena myös suvun jatkaminen; taivaassa tätä tarkoitusta ei enää ole, vaan siellä aviopuolisoiden yhtymisestä syntyy hyvyyksiä ja totuuksia. Vastaavaisuuksien tieteessä poika vastaa totuutta ja tyttö hyvyyttä.

Suhtautuminen avioliittoon ja sukupuolielämään paljastaa kunkin aikakauden henkisen tason. Ei tarvitse kuin avata televisio tai sanomalehti saadakseen selville meidän aikamme henkisen laadun: saastaiset henget riehuvat vapaina. Uusi Kirkko eli Uusi Jerusalem tarjoaa kuitenkin ihmiskunnalle uuden mahdollisuuden saavuttaa aviorakkauden tila. Uuden Kirkon jäsenissä peritty pahuus poistuu asteittain sukupolvi sukupolvilta ja syntyy uusi ihmisrotu, joka elää aviorakkauden hyvyydessä. Tätä uutta ihmisrotua voi kutsua sanoilla Homo bonus (Hyvä ihminen), sillä se on sisäistänyt aviorakkauden hyvyydet.

KIRJALLISUUTTA

SWEDENBORG, EMANUEL: 

Aviorakkaus. Helsinki 2011.

De Conjugio.  Small Theological Works and Letters of Emanuel Swedenborg. London 1975. 

Deliciae Sapientiae de Amore Conjugiali; post quas sequuntur Voluptates Insaniae de Amore Scortatorio. Amstelodami 1768.