EMANUEL SWEDENBORGIN LYHYT ELÄMÄKERTA
Emanuel Swedenborgin kehitys luonnonfilosofista teologiksi
”Miksi minut ‑ filosofi ‑ on tähän valittu? Syynä on ollut se, että ne henkiset asiat, jotka nyt ilmoitetaan, voitaisiin opettaa ja ymmärtää luonnollisesti ja järkevästi, sillä henkisillä totuuksilla on vastaavaisuutensa luonnon totuuksissa, joihin ne päätyvät ja joiden yläpuolella ne pysyvät. Se että kaikilla ihmisen ja maailman asioilla on henkinen vastaavaisuus, selviää teoksesta Taivas ja helvetti, kohdat 87‑102 ja 103‑115. Siksi Herra johdatti minut ensin luonnontieteisiin ja siten valmisti minua tehtävääni vuodesta 1710 aina vuoteen 1744 asti, jolloin taivas avattiin minulle. Näin jokainen ihminen myös johdatetaan henkisiin asioihin luonnon asioiden avulla, sillä ihminen on syntyessään luonnollinen, tulee kasvatuksen kautta moraaliseksi ja syntyy lopuksi Herran avulla henkiseksi. Lisäksi Herra on sallinut minun rakastaa totuuksia henkisesti, ei siis kunnian tai rikkauden tähden, vaan totuuksien itsensä tähden. Sillä se, joka rakastaa totuuksia totuuksien itsensä tähden, näkee ne Herrasta käsin, sillä Herra on Tie ja Totuus (Joh. 14: 6). Mutta se, joka rakastaa totuuksia kunnian ja rikkauden tähden, näkee ne omasta itsestään käsin, ja nähdä totuudet omasta itsestään käsin on sama kuin nähdä vääryyksiä. Vääryyksistä vakuuttautuminen on sulkenut Kirkon, ja siksi totuuksista järkevästi vakuuttautuminen avaa sen. Kuinka muuten kukaan voisi ymmärtää, havaita ja vastaanottaa henkisiä asioita, jotka ovat tuonpuoleisia? Paavillinen dogmi, että ymmärrys on teologisissa asioissa pidettävä uskon alamaisena, minkä dogmin myös reformoidut ovat hyväksyneet, on jälleen sulkenut Kirkon. Mikä muu kuin Herran valaisema älykkyys (intellectus a Domino illustratus, suom. huom.) voisi avata sen?”
Swedenborgin kirje Friedrich Oetingerille marraskuuta 1766.
Emanuel Swedenborgin elämäkerta on kuvaus uudestisyntymisprosessista, missä hän kohoaa vähitellen luonnon totuuksien valosta henkisen totuuden valoon. Hänen henkinen älykkyytensä lisääntyy vuosi vuodelta, ja 56‑vuotiaana hän ylittää sen rajan, joka erottaa luonnon ja hengen maailman toisistaan. Tämän jälkeen hän ei ole enää totuudenetsijä, vaan valaistunut opettaja, jonka kirjoitukset heijastavat varman totuuden tyyntä paljastamista.
Swedenborgin elämä voidaan jakaa kolmeen eri ajanjaksoon. Ensimmäinen käsittää lapsuuden ja ylioppilasajat eli vuodet 1688‑1709. Toinen jakso on hänen luonnontieteellis-filosofinen luomiskautensa vuosina 1710‑1744. Kolmannen jakson muodostavat vuodet 1745‑1772, jolloin hän kirjoitti laajat teologiset teoksensa ja seurusteli henkisen maailman asukkaiden kanssa.
EMANUEL ‑ JUMALA KANSSAMME
Emanuel Swedenborg syntyi Tukholmassa 29. tammikuuta 1688. Hänen isänsä oli kuuluisa ruotsalainen pappi Jesper Svedberg. Jesper toimi Emanuelin syntyessä hovisaarnaajana Tukholmassa, ja hänestä tuli vuonna 1702 Skaran piispa. Piispa Svedbergin jälkeläiset aateloitiin vuonna 1719 ja nimi Svedberg muutettiin Swedenborgiksi.
Emanuelin lapsuudesta tiedetään vähän. Hän oli yhdeksänlapsisen perheen kolmas lapsi ja toinen poika. Äiti kuoli pojan ollessa kahdeksan ikäinen. Perhe oli varakas, mikä mahdollisti Emanuelin uppoutumisen vuosikymmeniksi opintoihin ja kirjoittamiseen. Emanuel hankkikin itselleen lähes kaiken tuon ajan tieteellisen tiedon, hallitsi yhdeksää kieltä sekä opetteli useita käytännön ammatteja. Hänen kirjallinen tuotantonsa on todella valtava: luonnontieteellis-filosofiset kirjoitukset vuosilta 1710-1744 käsittävät yli kaksi hyllymetriä ja teologiset teokset vuosilta 1745‑1772 saman verran. Hän kirjoitti latinaksi, joka oli tuon ajan oppineiden kieli. Myöhemmin hänen teoksiaan on käännetty useille kielille. Nimi Emanuel on johdettu hepreasta ja tarkoittaa ”Jumala kanssamme”. Tällä nimellä Jesper Svedberg halusi muistuttaa poikaansa Jumalan läsnäolosta ja yhteydestä. Emanuelin isällä on nähtävästi ollut suuri vaikutus poikansa henkiseen kehitykseen. Jesper Svedberg oli voimakas persoonallisuus. Hän oli kuuluisa suorapuheisuudestaan ja rehellisyydestään. Hänen uskonnollisuutensa oli syvää ja lapsenomaista luottamusta Jumalan ohjaukseen. Vaikka hän toimi muutaman vuoden myös teologian professorina Uppsalassa, ei hän juuri arvostanut dogmatiikkaa, vaan katsoi kristillisen elämän perustuvan Kymmenen Käskyn noudattamiseen sekä hyödylliseen käytännön elämään. Hän oli tässä suhteessa poikkeus Ruotsin mahtavan luterilaisen kirkon papistossa, joka tuohon aikaan oli kiinnostunut enemmän politiikasta kuin uskonnosta.
Vaikka Jesper Svedberg oli luterilaisen kirkon piispa, hän oli kuitenkin monessa suhteessa Lutherin vastustaja. Kuten myöhemmin Emanuel hylkäsi hänkin Lutherin opin ”yksin uskosta”, jonka hän katsoi tuottavan turmelusta kirkon jäsenissä. Hän jopa syytti Lutheria väärästä Raamatun käännöksestä, johon Luther oli omasta päästään lisännyt sanan ”yksin”, kun oli kyse Paavalin Roomalaiskirjeestä (Room. 3: 28), ja huomautti, ettei sitä sanaa ollut alkuperäisessä tekstissä. Huolimatta rohkeista mielipiteistään Jesper ei kuitenkaan joutunut opillisiin kiistoihin tai vaikeuksiin ammatissaan. Nähtävästi Emanuel peri isältään rohkean ja rehellisen luonteensa.
Emanuelin alkeisopetuksesta tiedetään vähän. Perustiedot hän sai yksityisopettajalta, ja yhdentoista ikäisenä hän kirjoittautui Uppsalan yliopistoon. Perheen tuttavapiiri koostui tuolloin lähinnä kirkollisista ja akateemisista henkilöistä. Pääpaino yliopisto‑opinnoissa oli klassisilla kielillä ja kirjallisuudella, mutta myös matematiikassa ja luonnontieteissä Emanuel hankki hyvät tiedot. Opinnot Uppsalassa päättyivät vuonna 1709 filosofiseen väitöskirjaan. Seuraavana vuonna Emanuel matkusti Lontooseen syventämään tietojaan matematiikassa ja luonnontieteissä.
Emanuelin henkisistä kokemuksista lapsuusvuosina tiedetään vähän. Hän kertoo kuitenkin hallinneensa jo lapsena eräälaisen meditaatiotekniikan, jolloin hänen hengityksensä hidastui hänen miettiessään uskonnollisia asioita ja hän joutui eräänlaiseen transsiin. Kirjeessään Gabriel Beyerille 14. marraskuuta 1769 Swedenborg kertoo:
”Neljännestä kymmenenteen ikävuoteeni asti ajattelin alinomaa Jumalaa, autuutta ja ihmisten henkisiä kärsimyksiä, ja monta kertaa ilmaisin asioita, jotka ihmetyttivät vanhempiani, niin että he sanoivat enkelien puhuvan kauttani. Kuudennesta kahteentoista keskustelin mielelläni pappien kanssa uskosta. Sanoin, että uskon elämä on rakkaus, ja että se rakkaus, joka antaa elämän, on rakkaus lähimmäiseen, ja että Jumala antaa uskoa jokaiselle, mutta vain ne ottavat sen vastaan, jotka lähimmäisenrakkautta käytännössä harjoittavat. Tällöin en tiennyt muusta uskosta, kuin että Jumala on maailman luoja ja sen ylläpitäjä ja että Jumala antaa ihmiselle ymmärrystä ja hyvää tahtoa sekä muuta niistä johtuvaa. Silloin en tiennyt mitään tuosta oppineiden uskosta, joka väittää, että Isä Jumala lukee Poikansa vanhurskauden kenen tahansa hyväksi, milloin vain tahtoo, vieläpä sellaisillekin, jotka eivät ole katuneet ja tehneet parannusta. Ja jos olisin sellaisesta uskosta kuullut, olisi se silloin, samoin kuin nytkin, käynyt ymmärrykseni ylitse.”
Myöhemmin teologina Swedenborg korostaa lapsuuden viattomuuden, samoin uskonnollisten kokemusten merkitystä aikuisen uudestisyntymisessä: lapsuuden viattomuus ja uskonnollisuus muodostavat ihmisen tajuntaan eräänlaisen henkisen varaston, joka ottaa vastaan virtausta sisimmästä taivaasta aikuisiän uudestisyntymisprosessissa.
Kaitselmuksen ohjaus kohti henkistä tehtävää näkyy jo Swedenborgin lapsuudessa.
POHJOLAN ARISTOTELES
Syksyllä 1710 Emanuel matkusti Lontooseen syventämään tietojaan matematiikassa ja luonnontieteissä. Matka Lontooseen ei ollut vailla vaaroja. Hän oli peräti neljä kertaa hengenvaarassa. Ensin Swedenborgin laiva ajoi karille lähestyessään Englannin rannikkoa. Tämän jälkeen merirosvot hyökkäsivät laivaan. Seuraavana iltana brittiläiset sotilaat ampuivat Swedenborgin laivaa luullen sitä tuoksi merirosvolaivaksi. Kun laiva vihdoin saapui Thames‑joen suulle, Swedenborg oli vähällä tulla hirtetyksi, koska hän oli tietämättään rikkonut karanteenimääräyksiä, jotka olivat astuneet voimaan Ruotsissa puhjenneen ruton vuoksi. Swedenborgilla ei nimittäin ollut vaadittua terveystodistusta, mistä huolimatta hän astui maihin eräiden maanmiestensä houkuttelemana. Emanuel juuri ja juuri vältti hirsipuun. Vuosia myöhemmin hän näki kerran unen, jossa hän istui Jeesuksen sylissä. Jeesus kysyi häneltä hymyillen, oliko hänellä terveystodistus. Uni viittasi tähän matkaan ja tarkoitti, että Jumalallinen Kaitselmus oli suojellut hänen opiskelunsa aloittamisen Lontoossa.
Emanuelin opintomatka kesti yli neljä vuotta. Oltuaan kaksi vuotta Lontoossa hän opiskeli vielä Hollannissa, Ranskassa ja Saksassa. Palattuaan vuonna 1715 Ruotsiin hän oli hankkinut perusteelliset tiedot aikansa matematiikassa ja luonnontieteissä. Poikkeuksellisen lahjakkaana ja ahkerana nuorukaisena hän oli hankkinut matkallaan myös useita käytännön ammatteja. Hän oli tarkoituksellisesti asunut aina eri ammattimiesten luona ja siten opetellut samalla heidän taitonsa. Näin hän oli oppinut kellosepän ja puusepän taidot, opetellut valmistamaan matemaattisia instrumentteja ja vaskisoittimia sekä harjaantunut linssien hionnassa ja metallinkaiverruksessa. Elämänsä muissa vaiheissa hän oli lisäksi opiskellut urkujensoittoa, kirjansidontaa ja marmoriupotusta. Hän teki matkallaan myös tieteellisiä keksintöjä, joista mainittakoon sukellusveneen ja lentokoneen luonnokset, suunnitelmat eräänlaisesta konekivääristä, kanavan sulkulaitteisto sekä menetelmä ihmisen halujen ja mieltymysten arvioimiseksi analyysin avulla. Hän oli ensimmäisiä lentokoneen kehittäjiä, ja hänen lentokoneluonnoksensa osoittaa siiven aerodynamiikan ymmärtämistä. Myöhempi aika on toteuttanut monet hänen keksinnöistään.
Emanuel ei tänä aikana unohtanut uskonnollistakaan elämää. Hän noudatti tarkoin päiväkirjaansa kirjoittamiaan elämisen ohjeita. Ne olivat:
1. Luettava ja mietiskeltävä ahkerasti Jumalan Sanaa. 2. Oltava tyytyväinen Jumalan Kaitselmuksen ohjaukseen. 3. Käyttäydyttävä sopivasti ja pidettävä omatunto puhtaana. 4. Toteltava määräyksiä, suoritettava uskollisesti työt ja muut velvollisuudet sekä oltava hyödyksi yhteiskunnalle.
Palattuaan Ruotsiin Emanuel ryhtyi toimittamaan Ruotsin ensimmäistä tieteellistä aikakauskirjaa nimeltä Daedalus Hyperboreus. Se ilmestyi ruotsiksi ja kiinnosti kovasti silloista kuningasta Kaarle XII:ta. Vuonna 1716 hänet nimitettiinkin ylimääräiseksi asessoriksi Ruotsin valtion kuninkaalliseen kaivoslautakuntaan. Virka oli palkaton, ja vasta vuonna 1724 hän sai palkallisen asessorin toimen samassa lautakunnassa. Sitä ennen hän oli elänyt isänsä ja omaisuutensa turvin.
Hän jatkoi edelleen luonnontieteiden tutkimista ja toimitti useita pieniä teoksia eri aloilta. Hän oli kuitenkin aivan liian paljon edellä maansa tieteellistä tasoa, joten hänen teoksiinsa ja uudistuksiinsa - joista monet myöhempi aika on toteuttanut - suhtauduttiin penseästi. Hän kirjoittaa ystävälleen Erik Benzeliukselle:
”Matemaattisia keksintöjäni pidetään uutuuksina, joita tämä maa ei voi sietää. Joka vuosisadalla on tarpeeksi niitä, jotka tallaavat ennen kuljettua latua, mutta tuskin kuutta tai kymmentä, jotka kykenevät luomaan sellaista uutta, jota ei voida järjellä eikä todistuskappaleilla kumota.”
Emanuel koki näihin aikoihin myös onnettoman rakkauden ja päätti olla menemättä koskaan naimisiin. Tämän päätöksensä hän myös piti. Vastakkaisen sukupuolen seura kyllä suuresti miellytti häntä, mutta hänen tärkeä tieteellinen työnsä vaati taloon täydellisen hiljaisuuden. Myös lapsiin hän oli mieltynyt, ja naapuriston lapset pitivät hänestä usein enemmän kuin omista vanhemmistaan.
Swedenborg suunnitteli jo muuttamista ulkomaille, mutta se jäi vain yhteen ulkomaanmatkaan, jonka hän teki Saksaan ja Hollantiin vuosina 1721‑1722. Tällä matkalla hän tutki kaivosteollisuutta ja julkaisi matkan aikana useita tieteellisiä teoksia ja keksintöjä. Teokset käsittelivät kemiaa, fysiikkaa, geologiaa ja mineralogiaa. Ne saivat kiitettävän arvostelun tieteellisissä aikakausjulkaisuissa.
Saatuaan vakinaisen toimen kaivoslautakunnassa Swedenborg ryhtyi valtavalla työkyvyllään tutkimaan metallurgiaa. Tällä alalla hän saavuttikin suuren kansainvälisen maineen. Hän harrasti edelleen tieteellistä kirjoittamista, ja hänen seuraava teoksensa Opera Philosophica et Mineralia (Filosofisia ja mineralogisia töitä) ilmestyi vuonna 1734. Tämä teos samoin kuin samana vuonna ilmestynyt De Infinito (Äärettömästä) osoittavat Swedenborgin kehittyneen ajattelussaan jo niin pitkälle, ettei hänen aikalaisensa eivätkä myöhempien aikojen tiedemiehetkään ole pystyneet enää häntä seuraamaan. Swedenborgille eivät riittäneet pelkät tieteen tosiasiat. Ne olivat hänestä vain ulkoisia merkkejä jostakin sisemmästä prosessista, ja hän halusi selvittää luonnonilmiöiden alkusyyt. Myöhemmin teologina Swedenborg esittää älykkyyden kehittämisen mekanismin, joka on itse asiassa juuri sisempien ja yhä sisempien syysuhteiden lisääntyvää havaitsemista.
Opera Philosophica et Mineralia käsitti kolme laajaa osaa. Ensimmäinen ‑ Principia ‑ on filosofinen esitys siitä, kuinka äärellinen syntyi äärettömästä. Se käsittelee myös planeettojen syntyä, magneettisia ilmiöitä sekä auroja ja eetteriä. Principia on yksi ihmiskunnan historian nerokkaimpia luonnontieteellisiä teoksia, jonka tulisi kuulua jokaisen fyysikon ja filosofin käsikirjastoon. Moni sähkömagneettisista ilmiöistä kiinnostunut voi lukea siitä selityksiä, joita nykyajan fysiikka ei ole pystynyt löytämään.
Sekä Principia että De Infinito osoittavat Swedenborgin ajattelun tehneen laadullisen harppauksen. Niissä ei enää puhu nerokas tiedemies, vaan todella syvällinen filosofi, jolle tiedot ovat vain ymmärryksen apukeino. Näissä teoksissaan Swedenborg loi aivan uuden filosofisen terminologian, jota ilman ei hänen käsittelemiään ilmiöitä voi ymmärtää. Samalla nämä teokset tulivat niin vaikeatajuisiksi, että ne jäivät keskinkertaisten oppineiden piirin ulkopuolelle. Opera Philosophica et Mineralia -teoksen toinen ja kolmas osa käsittelivät raudan ja kuparin metallurgiaa. Lähinnä näiden metallurgisten teosten ansiosta Swedenborg valittiin Ruotsin tiedeakatemiaan ja Pietarin tiedeakatemia kutsui hänet kirjeenvaihtajajäsenekseen. Swedenborgin ajattelun kehittymisen todellinen syy oli siinä, että hän tänä aikana yhä lähemmin hakeutui Jumalan johdatukseen, josta kaikki tosi älykkyys on lähtöisin. Principian ensimmäisessä luvussa ”Keinoista, jotka johtavat todelliseen filosofiaan ja todellisesta filosofista” on kohta, joka sopisi ohjeeksi myös nykyajan filosofeille ja tiedemiehille:
”Ilman äärimmäistä omistautumista Ylimmälle Olennolle ei kukaan voi olla täydellinen ja todella oppinut filosofi. Todellinen filosofia ja Jumaluuden halveksunta ovat vastakohtia. Äärettömän Olennon kunnioitusta ei voi koskaan erottaa filosofiasta. Joka kuvittelee olevansa viisas, vaikka hänen viisautensa ei opeta häntä tunnustamaan Jumalallista ja Ääretöntä Olentoa, eli joka luulee omistavansa viisautta ilman tietoa Jumaluudesta, ei omaa lainkaan viisautta.”
Kukapa nykyajan filosofi ajattelisi näin. Mutta eivätpä nykyajan filosofit näekään kielipeliensä ulkopuolelle.
Swedenborg oli tuohon aikaan myös ahkera poliitikko. Vuodesta 1719 vuoteen 1761 asti hän otti jatkuvasti osaa sukunsa edustajana aatelissäädyn istuntoihin valtiopäivillä. Hän teki useita toteutukseen johtaneita ehdotuksia mm. valtion rahatalouden hoidosta. Näissä ehdotuksissaan hän osoitti terävää älyä ja kaukonäköisyyttä ja sai tunnustusta monilta johtavilta virkamiehiltä.
Principian ja De Infiniton jälkeen Swedenborgin mielenkiinto alkoi yhä enemmän suuntautua ihmisruumiin ja sen alkuvoiman ‑ sielun ‑ tutkimiseen. Hänellä oli ennestään hyvät tiedot anatomiassa ja fysiologiassa, mutta vuonna 1736 hän lähti vielä ulkomaanmatkalle täydentämään tietojaan niissä. Matka suuntautui Hollantiin, Ranskaan ja Italiaan. Hän luki kirjastoissa alan parhaita teoksia, kuunteli luentoja sekä otti osaa demonstraatioihin. Tämän neljä vuotta kestäneen matkansa tuloksena hän julkaisi vuonna 1740 Amsterdamissa yhden tärkeimmistä luonnontieteellisistä teoksistaan - Oeconomia Regni Animalis (Sielun valtakunnan talous). Oeconomia käsitteli veren koostumusta, verenkiertoa, sydäntä, valtimoita ja laskimoita, sikiön verenkiertoa, aivoja ja aivojen kuorikerrosta. Swedenborg pyrki nimenomaan anatomian ja fysiologian avulla saamaan selville henkisen voiman ‑ sielun ‑ luonteen. Tässä teoksessaan hän myös esittää nerokkaan oppinsa asteista ja sarjoista, mikä yhdistettynä kokeelliseen ja havainnolliseen tietoon johtaa luonnon totuuksien sisempään ymmärtämiseen. Teoksen luku ”Ihmisen sielu” on ihastuttanut monia sellaisia totuudenetsijöitä, joiden filosofisia tarpeita nykyajan tiedemiesten tulokset eivät ole tyydyttäneet.
Swedenborg itse ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen Oeconomiaansa, vaan suunnitteli vielä perusteellisemman anatomiaa ja fysiologiaa käsittelevän teoksen kirjoittamista. Tätä varten hän keräsikin hyvin laajan aineiston. Tämän kirjan ‑ Regnum Animale (Sielun valtakunta) ‑ kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin Haagissa 1744 ja kolmas osa Lontoossa 1745. Kokonaisuudessaan se oli suunniteltu ilmestyväksi 17 osana, mutta työ jäi kesken. Swedenborgin kuoleman jälkeen on teoksen muita osia käännetty ja julkaistu englanniksi.
Regnum Animale on Swedenborgin tieteellisen työn kruunu. Vaikka anatomia ja fysiologia ovatkin keränneet paljon uutta tietoa Swedenborgin ajan jälkeen, ovat Oeconomia ja Regnum Animale ‑ puutteistaan ja virheistään huolimatta ‑ tieteenfilosofisen lähtökohtansa puolesta aikaamme edellä, sillä ne ovat ainoat teokset, joissa ihmisen fysiologiaa tarkastellaan epäjatkuvien asteiden avulla (tästä enemmän 4. luvussa ”Filosofiset peruskäsitteet”). Turhaan ei Swedenborg valinnut Oeconomian motoksi seuraavia Senecan lauseita:
”Ainoastaan harvoja palvelemaan on syntynyt mies, joka ajattelee vain oman aikansa ihmisiä. Tuhansia vuosia ja monia sukupolvia on vielä edessä. Luo katseesi heihin, vaikka hiljaisuus lepääkin oman aikasi yllä. Kerran tulevat ne, jotka ajattelevat puolueettomasti.”
Vuonna 1903 kansainvälisessä anatomien kongressissa Heidelbergissä syntyi sensaatio, kun professori Gustaf Retzius esitteli Swedenborgin anatomisia saavutuksia, jotka olivat aivan uudenaikaisen tutkimuksen mukaisia. Etenkin Swedenborgin aivofysiologisten kirjoitusten havaittiin sisältävän yllättävän uudenaikaisia havaintoja.
Swedenborgin nerokkuus anatomina ja fysiologina perustuu hänen tieteellisiin metodeihinsa. Hän kutsuu niitä opeiksi muodoista, järjestyksestä, sarjoista ja asteista, muutoksista sekä edustuksista ja vastaavaisuuksista. Hän vertasi oppiensa merkitystä totuuden etsinnässä infinitesimaalilaskennan merkitykseen fysiikassa. ”Ilman sitä (hän kutsuu näitä oppeja yleisnimellä ’universaalien matemaattinen filosofia’, johon hän tässä viittaa; suom. huom.) voimme aiemmin lähestyä kuuta kuin tutkia sielua”, hän kirjoittaa erään aivofysiologisen käsikirjoituksensa johdannossa.
Swedenborgilla olisi paljon sanottavaa nykyajan yksisilmäiselle, positivistiselle tieteenfilosofialle, mutta lainaan tässä vain otteen Swedenborgin esitelmästä Ruotsin kuninkaalliselle tiedeakatemialle 14. joulukuuta 1740:
”On olemassa kaksi eri tapaa ottaa selvää niistä luonnossa olevista asioista, jotka ovat joko avoimesti edessämme tai piilossa katseeltamme ‑ nimittäin a priori, eli se mitä kutsutaan synteettiseksi metodiksi, ja a posteriori eli analyyttinen metodi. Molemmat ovat välttämättömiä yhtä ja samaa asiaa tarkasteltaessa ja selvitettäessä, sillä tarvitaan sekä valo a priori että kokemus a posteriori. Kun nyt muinaisaikojen oppineet seurasivat ensin mainittua valoa niin laajasti ja syvästi kuin vain mahdollista, niin myöhemmän ajan oppineet eivät taas olleet taipuvaisia antamaan todistusarvoa mihinkään, mitä ei kokemus vahvistanut. Niin myös muutamat nykyajan oppineet näyttävät sopineen siitä, että annetaan ajatuksen levätä ja tehdään sellaisia kokeita, joilla voidaan vedota aisteihin toivossa, että jonakin päivänä kokemukset voidaan yhdistää teoriaksi. Sillä kokemus ilman asiaan tunkeutuvaa ymmärrystä on oppia vailla olevaa tietoa ja ikään kuin perusta ilman sille pystytettyä rakennusta. Ulkoisilla aisteilla tehdyt havainnot antavat vain tuloksia ja tietoa asioista, joita ymmärryksen tulisi tutkia ja tehdä niistä johtopäätöksiä. Juuri sellainen on laadultaan järkevä olento, jonka ylemmyys eläimiin on siinä, että hän voi käyttää ymmärrystään niihin asioihin, joita kokemuksen avulla on hankittu.”
Regnum Animale päätti Swedenborgin loistavan uran tiedemiehenä. Professori Anders Retzius kiteyttää Swedenborgin aseman tiedemiehenä Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian kokouksessa 9. huhtikuuta 1845 pitämässään esitelmässä seuraavasti:
”Tähän aikaan Swedenborg esiintyi myös anatomisten ja fysiologisten kirjoitusten tekijänä. Aiemmin hän oli kunnostautunut matemaatikkona, fyysikkona, kemistinä, mineralogina ja geologina. Omaten suunnattomat tiedot kaikissa tieteissä hän halusi vielä löytää tien tietoon itse ihmisen sielusta ja tunkeutua inhimillisen ajatuksen korkeimmille kerroksille. Tämä päämäärä mielessään hän kirjoitti teoksensa Regnum Animale ja Oeconomia Regni Animalis, ja jälkimmäinen teos on nyt uudelleen julkaistu Wilkinsonin englanniksi kääntämänä Lontoossa. Haller tosin antaa hyvän arvostelun Oeconomiasta julkaisussa Bibliotheca Anathomica, mutta tämän lisäksi ei Swedenborgin fysiologisia teoksia ole luettu tai ymmärretty viime aikoihin asti. Regnum Animale on nyt jälleen ilmaantunut meille kuin ihmeenä. Siinä tapaa ideoita, jotka kuuluvat aivan nykyaikaan. Laajuutensa sekä johtopäätöstensä ja tarkoitustensa suhteen teosta voi verrata ainoastaan Aristoteleen teoksiin. Voidaan olettaa, että kuluu vielä vuosikymmeniä, ennen kuin sille osataan antaa todellinen arvo. Lopetettuaan fysiologiset työnsä Swedenborg siirtyi sielun etsinnästä tutkimaan henkistä maailmaa ja uskontoa, mistä tutkimuksesta hän onkin saanut itselleen monia kannattajia eri puolilta maailmaa.”
RAJALLA
Regnum Animalen ollessa vielä tekeillä Swedenborg ryhtyi kirjoittamaan hieman erikoislaatuista teosta nimeltä De Cultu et Amore Dei (Jumalan palvelemisesta ja rakastamisesta). Kolmiosaisen teoksen kaksi ensimmäistä osaa julkaistiin Lontoossa 1745. Kolmas osa jäi julkaisematta. Teos on luomiskertomuksen kuvaus, jossa runollista mielikuvitusta on höystetty syvillä tieteellisillä oivalluksilla.
Swedenborgin henkinen älykkyys oli vuodesta 1710 vuoteen 1744 auennut yhä enemmän ja enemmän ja nyt hän seisoi sillä rajalla, jolta on vain askel henkisen näön täydelliseen avautumiseen. De Cultu et Amore Dei ‑teoksessa esiintyy jo monia aiheita luonnon ja hengen vastaavaisuudesta sekä ideoita, jotka kirkastuvat hänen teologisissa teoksissaan.
Näihin aikoihin Swedenborgilla oli paljon omituisia kokemuksia. Hän näki yliluonnollisia valoja sekä ihmeellisiä unia, joiden merkitystä hän yritti päivisin selittää. Hänen ulkonainen käyttäytymisensä ei kuitenkaan muuttunut, eikä ympäristö huomannut hänessä mitään poikkeavaa. Hänen valmistautumisensa uuteen tehtävään oli kuitenkin ilmeistä. Jälkeenpäin hän kertoo henkisessä päiväkirjassaan (nro 2951):
”Ennen kuin mieleni avattiin, niin että voin puhua henkien kanssa ja vakuuttua elävien kokemusten avulla niiden olemassaolosta, minulla oli monien vuosien aikana sellaisia todisteita, että olen hämmästynyt, etten silloin tullut vakuuttuneeksi Herran hallitsevan ihmistä henkien avulla. Näin monena vuotena unia asioista, joista minun piti kirjoittaa. Kun sitten kirjoitin, tilani muuttui, ja näin yliluonnollisen valon kirjoittamissani asioissa. Lisäksi näin näkyjä ja ihmeellistä valoa silmieni ollessa suljettuina.”
Tänä aikana Swedenborg joutui vaikeisiin henkisiin kiusauksiin eli koettelemuksiin. Kiusausten tarkoituksena oli puhdistaa hänen sielunsa vääryyksistä ja pahuuksista, jotta hän voisi ottaa vastaan tietoa Jumalalta. Näistä vaikeuksista kertoo Swedenborgin unipäiväkirja, jota hän piti alkaen 24. maaliskuuta 1744 saman vuoden lokakuun 27. päivään asti. Hän kirjoittaa muun muassa:
”Huomasin olevani muita arvottomampi ja suurin syntinen, sillä Herramme oli antanut minun tunkeutua ajatusvoimallani eräisiin asioihin syvemmälle kuin monen muun, ja juuri näiden ajatusten toteuttamisessa oli syntini lähde. Minun synnilläni oli sen tähden syvemmät juuret kuin monien muiden, minkä tähden havaitsin itseni arvottomammaksi ja syntini suuremmiksi kuin toisten ihmisten.”
Ylpeys omasta älykkyydestä oli myös yksi niistä synneistä, joista hänen piti päästä eroon:
”Näin erään kirjakaupan, ja heti tuli mieleeni ajatus, että minun teoksillani on suurempi arvo kuin noilla toisilla. Kuitenkin hillitsin heti itseni, sillä toinen palvelee toistaan, ja Herrallamme on enemmän kuin tuhat keinoa, joilla hän ihmistä valmistaa, joten kukin teos on jätettävä omalla arvollaan vaikuttamaan kunkin ihmisen ymmärryksen tilan mukaisesti. Ylpeys on kuitenkin aina heti valmis nostamaan päätään. Hillitköön sitä Herra, sillä valta on Hänen kädessään.”
Samassa kirjassa hän myös kauhistuu ajatuksesta, että yksinkertaiset ihmiset voisivat pitää häntä pyhimyksenä. Koko unipäiväkirja on ainoalaatuinen dokumentti henkisistä kiusauksista, joissa ulkonaisesti hyvä ja moitteeton mies heittäytyy Jumalansa eteen tuntien itsensä kaikista luoduista saastaisimmaksi.
Unipäiväkirjan perusteella Swedenborgia on yritetty leimata mielisairaaksi. Onpa eräs ruotsalainen psykiatri kirjoittanut kirjankin Swedenborgin ”paranoiasta”. Nykyajan psykiatria ei nimittäin tunne sellaista ilmiötä kuin henkinen kiusaus. Henkisessä kiusauksessa olevan tila kyllä muistuttaa eräitä psykoosin muotoja, mutta sen mekanismi on toinen. Kiusaukset menevät aina ohi, ja ne ovat hyödyllisiä uudestisyntyvälle. Kiusauksessa oleva säilyttää myös terveen järkensä ja pystyy hoitamaan arkipäivän velvollisuudet toisin kuin mielisairaat. Esim. Swedenborg teki tähän aikaan hyvin tarkkaa tieteellistä kirjoitustyötä suunnattoman tehokkaasti, eivätkä muut ihmiset havainneet hänessä mitään poikkeavaa. Kiusaukset liittyvät aina älykkyyden kehittämiseen, ja ilman kiusauksia ei kukaan voi kehittää henkistä älykkyyttään. Nykyisin kiusauksen mekanismia ei tunneta.
Swedenborgin kiusausvaihe päättyi henkisen älykkyyden täydelliseen avautumiseen. Hänen monista henkisistä kokemuksistaan tärkein tapahtui Lontoossa huhtikuussa 1745, jolloin Herra itse ilmestyi hänelle näyssä. Hän oli tuolloin parhaillaan ruokailemassa eräässä majatalossa. Kamreeri Carl Robsahmille antamassaan selonteossa Swedenborg kertoi mm. seuraavan:
”Ruokaillessani eräässä lontoolaisessa majatalossa näin näyssä miehen, joka sanoi minulle: ’Älä syö liikaa!’ Hämmästyin suuresti. Menin majapaikkaani, ja yöllä sama mies ilmestyi minulle jälleen, mutta enää en säikähtänyt. Hän sanoi minulle olevansa Herra Jumala, maailman Luoja ja Vapahtaja, ja että Hän oli valinnut minut selittämään ihmisille Sanan henkisen merkityksen, ja että Hän itse selittäisi minulle, mitä minun siitä asiasta tulisi kirjoittaa. Samana yönä minulle avautui myös henkinen maailma ‑ taivas ja helvetti ‑ niin että tulin täydellisesti vakuuttuneeksi molempien niiden todellisuudesta ja tunsin niissä monia tuttaviani erilaisissa elämäntiloissa. Siitä päivästä lähtien jätin kaiken maallisen tieteen tutkimisen ja työskentelin henkisten asioiden parissa, kuten Herra oli käskenyt. Tämän jälkeen Herra joka päivä monta kertaa avasi henkisen näköni, niin että keskellä päivää voin nähdä toiseen maailmaan ja täysin valveilla ollen voin keskustella enkelien ja henkien kanssa.”
Tämän ilmestyksen jälkeen Swedenborgin kauan kestänyt totuuden ‑ sielun ‑ etsintä päättyi. Tämän jälkeen hän ei ollut enää totuudenetsijä, vaan valaistunut opettaja, joka tyynesti ja kirkkaasti toi esiin lukemattomia uusia totuuksia.
VALAISTUNUT OPETTAJA
Tämän ilmestyksen jälkeen Swedenborg luki Raamatun moneen kertaan alkukielillä. Hän teki yli kaksi tuhatta sivua laajan hakemiston Raamattuun, kirjoitti laajan selitysteoksen Vanhaan Testamenttiin sekä piti tarkkaa päiväkirjaa henkisistä kokemuksistaan. Hän ei kertonut kenellekään ylhäältä tullutta tehtäväänsä, vaan huolehti toimistaan kaivoslautakunnassa entiseen tapaansa. Kukaan ei huomannut hänessä mitään muutosta, vaikka hän päivittäin seurustelikin henkien ja enkelien kanssa. Hän oli yhtä rauhallinen ja kohtelias aatelismies kuin aiemmin, ja hänen henkiset voimavaransa olivat pikemminkin lisääntyneet. Näin jatkui kaksi vuotta, jonka jälkeen hän pyysi eron virastaan kaivoslautakunnassa voidakseen omistautua kokonaan uudelle tehtävälleen. Hän saikin eron ja lisäksi puolta palkkaa vastaavan eläkkeen.
Swedenborgin ensimmäinen julkaistu teologinen teos on Arcana Coelestia (Taivaalliset salaisuudet). Se on samalla hänen pääteoksensa. Arcanan ensimmäinen osa ilmestyi Lontoossa vuonna 1749, jonka jälkeen sitä seurasi vielä seitsemän osaa. Kahdeksas eli viimeinen osa ilmestyi vuonna 1756. Arcana Coelestia esittää Raamatun kirjaimelliseen merkitykseen kätkeytyvän henkisen eli spirituaalisen merkityksen, jonka ilmoittaminen oli Swedenborgin varsinainen tehtävä. Sen lisäksi siinä paljastetaan monia salaisuuksia, jotka liittyvät henkiseen maailmaan, ihmisen kuolemanjälkeisiin tiloihin sekä ihmisen henkiseen kehitykseen.
Arcanassa Swedenborg ilmoittaa, että koko Raamattu ‑ eräitä kirkolliskokousten hyväksymiä kirjoituksia lukuun ottamatta ‑ on kirjoitettu vastaavaisuuksilla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla luonnollisilla ja näkyvillä asioilla on henkinen vastaavaisuutensa. Siten esim. Raamatussa sana leipä tarkoittaa hyvyyttä, viini totuutta, tuli rakkautta, pimeys vääryyttä, aurinko Jumalaa jne. Jokaisella Raamatun sanalla on täten tarkka henkinen vastaavaisuutensa. Näin ymmärrettynä Raamattu paljastuu valtavaksi henkisen tiedon varastoksi, jossa ei ole lainkaan ristiriitaisuuksia. Pelkän kirjaimellisen merkityksen mukaan näyttää ristiriitaisuuksia olevan, mutta ne poistuvat, kun henkinen merkitys avataan. Swedenborgin mukaan entisajan ihmiset tunsivat näitä vastaavaisuuksia, mutta myöhemmin tieto niistä on kadonnut. Swedenborgin kautta tulleen ilmoituksen ansiosta ihmiskunta on jälleen löytänyt todellisen viisasten kiven ‑ vastaavaisuuksien tieteen ‑ joka on tieteiden tiede, sillä tämän tieteen avulla ihminen kykenee saamaan tietoa itse Jumaluudesta ja Hänen valtakunnastaan, mikä näkyy aineellisesta luonnosta ikään kuin peilistä.
Jo luonnontieteellisissä teoksissaan Swedenborg oli päässyt vastaavaisuuksien tieteen jäljille, mutta vasta hänen teologisissa teoksissaan tämä tiede on tyydyttävästi selitetty. Kun Swedenborg oli etsinyt ihmisen sielua anatomian ja fysiologian avulla, joutui hän kehittämään uudet metodologiset oppinsa, sillä sielu ei ollut luonnontieteellisten menetelmien ulottuvilla. Nyt hän havaitsee, että koko luonto ja materiaalinen maailma ovat henkisen maailman symboleja. Raamattu on kirjoitettu vastaavaisuuksilla, jolloin kirjaimellinen merkitys vastaa henkistä samoin kuin ihmisellä ruumis sielua.
Vastaavaisuuksien ymmärtäminen riippuu kuitenkin ihmisen henkisestä tasosta. Materialistisesti suuntautunut ihminen ei voi vastaavaisuuksia ymmärtää, koska hänen henkensä sotii niitä vastaan. Ainoastaan uudestisyntynyt ‑ joka on kääntynyt pois itsekkyydestä ja materialismista palvelemaan Jumalaa ‑ voi tajuta vastaavaisuudet. Ihminen, jonka henkinen älykkyys on avautunut, ymmärtää vastaavaisuudet, mutta ihminen, jonka henkinen älykkyys pysyy suljettuna, pitää niitä mielikuvituksen tuotteina. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin mahdollisuus syntyä henkisesti uudestaan (Joh. 3: 3) eli kehittyä henkiseksi ihmiseksi. Tästä johtuu, ettei Swedenborgin teologisia teoksia voi yleisesti todistaa tosiksi tai vääriksi, vaan ne avautuvat kunkin ihmisen ymmärryksen tilan mukaisesti.
Sanojen henkinen vastaavaisuus on esitetty Arcanassa täydellisesti vain ensimmäisen ja toisen Mooseksen Kirjan osalta. Useimpiin muihin Raamatun kohtiin kyllä viitataan. Swedenborg kirjoitti vielä erikseen Ilmestyskirjan selityksen. Ilmestyskirja ei ennusta lainkaan maallisia tapahtumia, vaan käsittelee kristillisen kirkon rappeutumista ja uuden kirkon syntyä. Ilmestyskirjan peto (Ilm. 13: 1) tarkoittaa juuri uskonpuhdistuksen kautta syntynyttä reformoitujen oppia, jonka mukaan ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta, ilman lain tekoja. Suuri Babylon (Ilm. 17: 5) puolestaan tarkoittaa katolista kirkkoa. Oli selvää, että koska Swedenborg asettui sekä reformoitua että katolista kirkkoa vastaan, hän ei saanut kannatusta teoksilleen.
Raamattua selittävien teosten lisäksi Swedenborg kirjoitti myös puhtaasti teologisia teoksia, jotka kuvaavat uutta oppia ‑ spirituaalisen merkityksen mukaan Uutta Jerusalemia ‑ joka laskeutui taivaasta Swedenborgin kynän välityksellä. Lisäksi hän kirjoitti filosofisia, psykologisia ja ‑ aikamme kielellä ‑ parapsykologisia teoksia täydentämään teologiaansa. Itse asiassa Swedenborgin teologinen tuotanto sisältää johdonmukaisen psykologian, filosofian ja teologian sekä antaa ymmärtäjälleen älykkään ihmisen maailmankatsomuksen.
Swedenborg vakuuttaa juhlallisesti, että hänen teologiset teoksensa ovat kristittyjen kauan odottama Herran Jeesuksen Kristuksen Toinen Tuleminen: Jumala itse oli kohottanut hänen ymmärryksensä henkisen totuuden valoon, jotta ihmisille voitaisiin antaa hänen kauttansa uusi Jumalallinen Ilmoitus. Tämä tapahtui siksi, että kristillinen kirkko oli lakannut palvelemasta Jumalaa ja muuttunut pimeyden ja vääryyden tyyssijaksi. Kirkon syytä oli, että materialismi ja ateismi olivat päässeet valtaan.
Swedenborgin kautta tullut Jumalallinen Ilmoitus poikkeaa aiemmista ilmoituksista siinä, että uskoa ei enää aseteta ymmärryksen yläpuolelle, vaan että tieto Jumalasta, henkimaailmasta sekä taivaasta ja helvetistä voidaan käsittää ymmärryksen avulla kuten esim. logiikan lait. Tällöin teologiasta tulee tiede sanan korkeimmassa merkityksessä. Swedenborgin mukaan tänä aikakautena ihminen ei pääse Jumalan yhteyteen sokean uskon, vaan valaistuneen ymmärryksen avulla. Jumala voi kuitenkin valaista ihmisen ymmärryksen vain silloin, kun ihminen pyrkii joka päivä elämään Jumalallisten lakien eli Kymmenen Käskyn mukaisesti. Syntiä jatkuvasti tekevän ihmisen ymmärrystä Jumala ei voi valaista, koska ihmisen pahuudet ja vääryydet muodostavat tällöin esteen.
Vanhan Testamentin profeetat saivat Jumalallisen Ilmoituksen suoranaisena saneluna. Swedenborgin kautta tullut ilmoitus on toisenlainen: Jumala itse kohotti Swedenborgin ymmärryksen vastaanottamaan ilmoitusta. Edellinen ilmoitus on luonteeltaan mekaanista ja verrattavissa automaattikirjoitukseen. Jälkimmäinen ilmoitus edellyttää aktiivisempaa Jumalan ja ihmisen yhteistyötä ja on siten korkeamman tasoinen. Edellinen ilmoitus voi tulla myös kehittymättömän tai pahan ihmisen välityksellä. Jälkimmäinen ilmoitus edellyttää, että ihminen on puhdistunut ja että hänen ymmärryksensä on valaistu.
Teoksessaan Vera Christiana Religio Swedenborg kirjoittaa (nro 779):
”Koska Herra ei voi ilmaista itseään henkilökohtaisesti, kuten yllä on esitetty, ja koska Hän kuitenkin on ennustanut tulevansa ja perustavansa Uuden Kirkon, joka on Uusi Jerusalem, niin seuraa tästä, että Hän tekee sen sellaisen ihmisen välityksellä, joka ei ainoastaan kykene ymmärryksellään vastaanottamaan tämän Uuden Kirkon oppia, vaan joka myös voi julkaista sen painetussa muodossa. Todistan totuudessa, että Herra itse ilmestyi minulle, palvelijalleen, ja lähetti minut tähän tehtävään. Hän myös avasi henkisen näköni ja johdatti minut henkiseen maailman sallien minun nähdä taivaat ja helvetit sekä myös keskustella enkelien ja henkien kanssa, ja tätä on kestänyt monta vuotta. Vakuutan myös, että kutsumukseni ensimmäisestä päivästä lähtien en ole saanut mitään tämän Kirkon oppeja koskevaa keneltäkään enkeliltä, vaan yksin Herralta lukiessani Sanaa.”
Emanuel Swedenborg kuoli 29. maaliskuuta 1772 Lontoossa tarkalleen ennustamanaan päivänä ja hetkenä. Lontoon ruotsalaisen seurakunnan pastori Arvid Ferelius oli usein keskustellut Swedenborgin kanssa ja oli läsnä myös Swedenborgin kuolinvuoteen ääressä. Ferelius oli kerran huomauttanut Swedenborgille, että ihmiset yleensä luulevat hänen luoneen uuden teologiansa vain hankkiakseen itselleen mainetta ja kunniaa, joten, kun hänellä nyt ei enää ole mitään odotettavaa tältä maailmalta, hänen olisi parasta kertoa totuus ja peruuttaa mahdolliset erehdyksensä. Fereliuksen mukaan Swedenborg oli tällöin kohottautunut vuoteeltaan ja lausunut:
”Niin totta kuin te nyt näette minut edessänne, yhtä totta on kaikki mitä olen kirjoittanut. Olisin voinut kertoa paljon enemmän, jos se olisi sallittu. Kun tulette ikuisuuteen, olette huomaava kaiken sellaiseksi, kuin olen kertonut, ja meillä tulee olemaan paljon kerrottavaa toisillemme.”
Swedenborg haudattiin Lontoon ruotsalaisen seurakunnan hautausmaahan. Hautauksen yhteydessä hänen pääkallonsa varastettiin ja tilalle asetettiin toisen ihmisen kallo. Swedenborgin ruumis siirrettiin myöhemmin Uppsalan katedraaliin. Swedenborgin kallo löytyi yllättäen vuonna 1978 eräältä keräilijältä, ja se haudattiin Uppsalan sarkofagiin 3. toukokuuta 1978.
Swedenborg ei perustanut mitään uskonnollista organisaatiota, mutta hän ennusti teologialleen perustettavan Uuden Kirkon tulevan myöhemmin. Swedenborgin tehtävänä oli vain kirjoittaminen ja julkaiseminen. Hän painatti kaikki teokset omalla kustannuksellaan eikä pannut useimpiin niistä edes tekijän nimeä. Viimeiseen teokseensa Vera Christiana Religio hän kirjoitti Herran nimenomaisesta käskystä sekä nimensä että myös arvonsa: Emanuel Swedenborg, Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija.
KIRJALLISUUTTA
ACTON, ALFRED:
An Introduction to the Word Explained. A Study of the Means by Which Swedenborg the Scientist and Philosopher Became the Theologian and Revelator. Bryn Athyn, Pa. 1927.
SWEDENBORG, EMANUEL:
Arcana Coelestia. Londini 1749‑1756.
The Cerebrum (käännös eräistä Swedenborgin aivofysiologisista käsikirjoituksista). Philadelphia 1938.
De Cultu et Amore Dei. Londini 1745.
Drömboken. Stockholm 1952.
De Infinito. Dresdae et Lipsiae 1734.
Oeconomia Regni Animalis. Londini et Amstelodami 1740-1741.
Opera Philosophica et Mineralia. Dresdae et Lipsiae 1734.
Regnum Animale. Hagae Comitum et Londini 1744-1745.
Small Theological Works and Letters of Emanuel Swedenborg. Toimittanut John. E. Elliot. London 1975.
The Spiritual Diary I‑V. London & New York 1977-1978.
Vera Christiana Religio. Amstelodami 1771.
THE SWEDENBORG SOCIETY:
Transactions of the International Swedenborg Congress. London 1912.
TAFEL, R.:
Documents Concerning Swedenborg. London 1875.
TROBRIDGE, G.:
Swedenborg, Life and Teaching. London 1974.
| 
