ÄLYKKYYDENKEHITTÄMINEN:

henkinen kehitys Emanuel Swedenborgin mukaan

Motto:

”Tämän päivän kristillisen maailman teologia peräytyy jatkuvasti tieteen hyökkäysten edessä, ja kun se on perääntynyt turvallisen välimatkan päähän, täytyy sen perääntyä edelleen, sillä se ei kykene kohtaamaan alati etenevän tieteen hyökkäyksiä. Mutta tässä Ilmoituksessa (Swedenborgin teokset, suom. huom.) meillä on teologia, jonka edessä tieteen tulee polvistua, teologia, josta voidaan oikeutetusti sanoa, että ’nyt on sallittua tunkeutua ymmärryksen avulla uskon mysteereihin’.” Alfred Action (M.A., D. Th.): esitelmä Lontoon Victoria Hallissa 21. kesäkuuta 1949

NUNC LICET INTELLECTUALITER INTRARE IN ARCANA FIDEI

ALKUSANAT

Filosofia ja erityisesti ihmisen älykkyyden ongelma alkoivat kiinnostaa minua jo kou­lussa ollessani. Tämä johti myö­hemmin filosofian ja psykologian opin­toihin yliopistossa sekä toimin­taan huippuälykkäiden yh­dis­tyksessä Mensassa. Yli­opisto-opis­kelu oli minulle kui­tenkin pettymys: aka­tee­minen filosofia ja psykologia suorastaan järkyttivät minua tyhjän­päi­väi­syy­dellään. Mensalaisten älyk­kyys­­kin pal­jastui ai­kaa myö­ten lähinnä vain loogiseksi nokkeluudeksi. Pää­dyin vihdoin käsi­tyk­seen, että akateeminen filosofia ja psykologia ovat näpertelyä, joka ei anna vastausta mihinkään tär­keään filo­sofiseen kysymykseen eikä selitä älykkyyden olemusta.

­Eräänä heinäkuun yönä 1973 koin merkillisen ilmiön: oikean sil­mäni eräänlainen sisäinen näkökyky yhtäkkiä avau­tui, ja näin ilmiöitä, joita en tavallisesti näe. Näin mm. aivan selvästi, että tiettyihin Raama­tun kirjoituksiin sisältyy salainen merkitys, jonka näkeminen riippuu ihmisen omasta sisäisestä tilasta. Ko­kemus oli miellyttävä mutta myös yllättävä, sillä en tuo­hon aikaan ollut lainkaan kiinnostunut uskonnol­lisista il­miöis­tä. Ker­roin ”Raamatun salaisesta koodis­ta” eräille men­­­­sa­­lais­­tuttavilleni, jotka pitivät koke­mustani vain aisti­harhana. Itse katsoin koke­neeni il­mi­ön, joka ei kuulunut sen­hetkisen tietämykseni piiriin. Kokemukseni jäl­keen ryhdyin tutkimaan para­psykologista kir­jallisuutta löytääkseni se­li­tyk­sen ilmiölle.

Luin seuraavien kahden vuoden aikana suuren joukon kirjoja, jotka käsittelivät parapsykologiaa, spiritismiä, teoso­fiaa, antroposofiaa, medi­taatiota, joogaa, astrologiaa, zeniä, itä­­maisia uskontoja ja muuta mys­tiikkaa. En kuitenkaan löytänyt selitystä kokemukselleni. Para­psyko­lo­ginen ja muu mystinen kirjallisuus paljastuivat sekavaksi alueeksi, jolta löytyi paljon risti­rii­tai­suuksia sekä suoranaisia huijauk­sia. Vilpittömälle totuu­den­etsijälle kaupallinen ”raja­tieteellinen” kirjallisuus ja lehdet ovat pikemminkin haitaksi kuin hyödyksi.

Heinäkuussa 1975 käteeni osui Emanuel Sweden­borgin teos ”Tai­vas, sen ihmeet ja helvetti”. Heti avatessani kirjan koin samanlaisen il­miön kuin kaksi vuotta aiemmin: sisäinen näkö­kykyni avautui jälleen. Nyt tiesin löytäneeni etsimäni. Seuraavien kuukausien aikana hankin lähes kaikki Sweden­borgin teokset ja nautin suuresti niiden lukemisesta. Tämä 1700­-luvun filosofi se­lit­tää laajassa tuotannossaan täy­delli­sesti kokemani ilmiön Raa­matun salaisesta koodista, josta hän käyttää nimi­tystä ”Sanan sisäinen merkitys” ja joka on yksi hänen teologiansa kul­ma­kivistä. Hänen teoksistaan löysin myös tyydyttävän selityksen älyk­kyyden perimmäiselle luon­teelle.

Oli todella taivaallista päästä akateemisen filosofian pimey­destä Swedenborgin teosten valoon. Ihmettelin vain, mik­si Swedenborgin filo­so­fiaa ei opetettu korkeakouluissa. Filo­sofiassa, psykologiassa ja teo­lo­giassa voi väitellä toh­toriksi tuntematta ainoatakaan Swedenborgin aja­tusta. Syy tähänkin selvisi Swedenborgin teoksista. Swedenborg nimit­täin ennustaa, että vain harvat kykenevät ymmärtämään hänen teoksiaan. Syy tähän on siinä, että akateemi­sessa maailmassa ei etsitä totuutta totuuden itsensä tähden, vaan kaikki etsivät totuutta vain omaksi hyödykseen saa­vuttaakseen kunniaa, mainetta tai muuta itsekästä etua. Yksi tärkeimmistä hen­kisen ke­hityksen periaatteista on Swedenborgin mukaan se, ettei ih­minen voi löytää totuutta omista itsekkäistä motiiveistaan käsin. Tästä syystä korkeakouluista onkin kehittynyt filo­sofisen pimeyden tyyssijoja.

Swedenborgiin tutustuminen muutti perusteellisesti aiemman maa­ilmankatsomukseni. Hänen laajoista teoksistaan löysin vastauksen kaik­kiin filosofisiin ongelmiini, joita olin pohdiskellut. Lisäksi löysin niistä myös eräänlaisen yleisen metodin, jonka avulla kaikki psyko­logiset, filo­sofiset ja teologiset ongelmat voidaan ratkaista. Tämä yleis­metodi on itse asiassa yksi kristinuskon perusohjeita: ”Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua” (Matt. 16: 24). Tämän ohjeen Swedenborg selittää kuitenkin aivan toisin kuin nykyajan kristinusko. Swedenborg tarkoittaa tässä kohdassa ihmisen uudestisyntymis­prosessia, missä ihminen kiu­sausten eli hen­kisten koet­telemusten (risti symbolisoi kiusausta) avulla puh­distuu aiemman elämänsä pahuuksista ja vääryyk­sistä sekä kehittyy henkiseksi ihmiseksi, joka on monin verroin uu­destisyntymätöntä ihmistä älykkääm­pi. Uu­destisyntynyt löytää ‑ toisin kuin uudestisynty­mätön ‑ vastaukset kaikkiin kysymyksiinsä. Ilman uudestisyntymistä eivät filo­sofiset ja teologiset rat­kaisut avaudu. Vasta uudestisyntymisen aikaan­­saama valaistuminen näyt­tää teologiset ja filosofiset totuu­det omassa valossaan.

Olin jo pikkupoikana tuntenut vaistomaista epäilyä lu­terilaista kirkkoa kohtaan. Koulun loputtua erosin kirkosta ja liityin kom­mu­nis­ti­seen puolueeseen, koska luulin tuolloin yhteiskunnallisten ongelmien johtuvan pääasiassa kapita­lis­mista. Löydettyäni Swedenborgin teokset havaitsin, että en suin­kaan ollut epäillyt todellista kristillistä uskontoa, vaan ainoastaan lute­rilaisuuden kaltaista sokeaan uskomiseen perus­tuvaa kristillisyyttä. Swedenborg ‑ luterilaisen piispan poika ‑ paljastaa juuriaan myöten Lutherin opin virheellisyydet. Sweden­borgin mukaan luterilainen oppi, jonka mukaan usko yksin vanhurskauttaa ihmisen, johtaa henkiseen tyhmyyteen, sillä voihan ihminen sokean uskon avulla pitää mitä tahansa asiaa totena tai vääränä. Älykäs ihminenhän on sellainen, joka ei usko mitään asiaa todeksi ellei jollakin tavalla saa varmuutta siitä, että asia on tosi. Juuri sokeasta uskomisesta ovat syn­tyneet monet järjettömät uskon­not ja filosofiset oppi­järjes­telmät. Sokea uskominen ei ole tyypillistä ainoastaan uskon­noille, vaan myös monet aikamme tieteelliset teoriat perus­tuvat sokeas­ti uskottuihin dogmeihin, joiden ympärille on raken­nettu loogisesti oikea rakennelma, ja tämä on sen jälkeen kirkol­lis­ko­kousmaisesti vahvistettu totuudeksi tieteellisissä yhdistyksissä. Swe­denborg asettaa teolo­giassaan sokean uskon tilalle valaistuneen ym­märryksen ‑ älykkyyden: ihmisestä tulee Kaikkitietävän Jumalan kuva vasta silloin, kun hän pys­tyy ymmärryk­sellään ottamaan vastaan henkistä tietoa.

Emanuel Swedenborg oli aikansa arvostetuimpia tiede­miehiä. Hän hallitsi lähes kaiken aikansa tieteel­lisen tiedon, ja hänen valtava kir­jallinen tuotantonsa käsittää lähes neljä hylly­metriä latinaksi kirjoitettuja teoksia. Kaikilla tieteen aloilla hän oli aikaansa edellä. Swedenborg eteni luonnontutkijasta ihmisruumiin tut­kijaksi, kehit­tyi sen jälkeen sielun ja henkisen maailman tutkijaksi päätyen vihdoin teologiaan. Hänen laajat teologiset teoksensa ovat filosofinen, psyko­logi­nen, parapsykologinen ja teologinen aarre­kammio. Swedenborgin teolo­gia on tiedettä sanan korkeimmassa merkityksessä. Sen ym­­mär­täminen ei edellytä sokeaa uskomista, vaan se avautuu niille, jotka ra­kastavat to­tuutta sen tähden, että se on totta.

Swedenborgin nerokkuus tiedemiehenä on hänen me­todeissaan. Ny­kyajan vallitseva tieteenfilosofia, jonka juuret ovat ateismissa ja materialismissa, rajaa monet ihmiselle tärkeät ilmiöt tieteellisen tutkimuk­sen ulkopuolelle ja johtaa para­doksiin, että mitä enemmän tietoa, sitä vää­ristyneempi maa­ilmankuva. Swedenborgilla olisi painavaa tieteen­fi­lo­so­fista sa­not­tavaa nykyihmiselle. Hänen hieman vaikeatajuisilla meto­deil­laan ‑ muoto‑opilla, sarja‑ ja asteopilla, vaikutusopilla sekä edustus‑ ja vastaavaisuusopilla ‑ olisi mielestäni suo­rastaan kumouksellinen merkitys tieteenfilosofialle. Sweden­borg itse vertasi metodien­sa tärkeyttä infinite­simaalilaskennan mer­kitykseen fysiikan kehityksessä. Vali­tet­tavasti juuri ku­kaan ei nykyisin tunne näitä metodeja.

Ehkä suurinta kuuluisuutta Swedenborg on kuiten­kin saavuttanut kyvyllään seurustella kuolleiden ‑ siis henkiseen maailmaan siirtyneiden ‑ kanssa. Hän oli yhteydessä moneen tunnettuun kuolleeseen. Hyvin usein hän seurusteli mm. Martti Lutherin kanssa (k. 1546). Nykyajan lu­te­rilaisten olisi mielen­kiintoista tietää, mitä Luther ajatteli fyysisen kuole­mansa jälkeen. Luther nimittäin Swedenborgin mu­kaan itse luopui opis­taan, tunnusti oppinsa erehdyk­seksi ja ihmetteli, kuinka yhden miehen erehdys voi erehdyttää niin monia. Sweden­borgin kyvyistä ottaa yhteyttä vainajiin on lukuisia luotettavia aika­laisten kertomuksia, mutta hän itse ei pitänyt näitä kykyjään kovin tärkeinä. Tässä suhteessa hän eroaa monista nykyajan ”meedioista”.

Teologisten asioiden paikka on ihmismielen ylim­mässä kerrok­sessa. Jos siellä vallitsee pimeys, ovat kaikki muutkin kerrokset pimeitä, vaikka ulkoisesti toisin näyttäisikin. Uskon­non tehtävä on valaista tätä ylintä kerrosta, josta syystä oikea uskonto on ihmiskunnan kallein jalo­kivi. Toisaalta vir­heel­linen uskonto tuottaa enemmän pahaa ja väärää kuin mi­kään toinen asia maailmassa. Uskontojen avullahan harjoi­tetaan nykyisin suurinta petosta ja julmuutta. Juuri tästä uskonnon keskeisestä merkityksestä ihmiskunnalle johtui, ettei Jeesus Kristus ‑ elävän Jumalan inkarnaatio ‑ käsitellyt opetuksis­saan poliittisia tai taloudellisia asioita, vaan osoitti juutalaisen kirkon vääryydet ja loi maan päälle uuden kirkon ‑ kristillisen kirkon.

Swedenborg voi tuntua monista kovin jyrkältä tuoma­rilta, sillä hänen mukaansa uudestisyntymätön ihminen ei ole vielä varsinainen ihminen vaan puhu­maan ja ajattelemaan pystyvä eläin. Tässä mielessä suurin osa planeettamme ihmi­sistä ei ole ihmisiä muuten kuin potentiaalisesti: heillä on mahdol­lisuus kehittyä ihmisiksi. Mutta Swedenborg kertoo myös keinon, jonka avulla jokainen ihminen voi uudes­tisyntyä eli ke­hittyä todelliseksi ihmiseksi. Tämä uudes­tisynty­minen on hi­das fyysisen kehityksen kal­tai­nen proses­si, jossa ihminen päivä päivältä tulee hen­kisesti yhä älyk­käämmäksi ja älyk­käämmäksi ‑ Kaikkitietä­vän Luojansa kuvaksi. Uudestisyntyneiden jälkeläisten ns. peritty pahuus vähenee sukupolvittain yhä enemmän ja enemmän ja heistä muodostuu uusi ihmisrotu, Homo bonus, joka ei enää tee pahaa toiselle ihmiselle. Tämä on todellinen vallankumousten vallankumous (Jes. 65: 17-25). Tämän kirjoittaja on vakuuttunut siitä, että Uuden Jerusalemin teologiaan sisältyy mahdollisuus uuden ihmisrodun luomiseen. Aikamme ongelmat ovat niin suuria, ettei Homo sapiens –laji kykene niitä ratkaisemaan, vaan tarvitaan uusi ihmisrotu, joka on sisäistänyt Jumalalliset Käskyt. Swedenborg ei tuomitse ketään yksityistä ihmistä, vaan hän näyttää vain eräiden oppijärjestelmien virheellisyydet. Nykyisin korostetaan toi­sen vakau­muksen kunnioittamista. Tämä on tietenkin aivan oikein siinä mielessä, ettei ketään saa tuomita sillä perusteella, mihin hän uskoo. Mutta aivan turhaa on älykkään ihmisen kunnioittaa sellaista oppijärjes­telmää, minkä hän tietää vääräksi. Tässä suhteessa uskonnollinen su­vaitsevaisuus ‑ mikä on tietenkin hyvä asia yksilön suhteen ‑ on liioitellusti ulotettu koskemaan myös uskonnollisia oppeja. Kenenkään uskontoa ei tietenkään ole lupa pilkata, mutta toki uskonnollisia oppeja saa tutkia ja arvostella, kunhan tällainen arvostelu tapahtuu yksinomaan totuuden esille tuomiseksi. Eihän muissakaan tieteissä hyväksy­tä vir­heellisiä tietoja tai petoksia, miksi sitten teologiassa.

Pyrin tällä lyhyellä johdannolla tuomaan esille olen­naisen Swedenborgin tuotannosta. Samalla tämä johdanto on myös tilitys omasta uudestisyntymisprosessistani, jonka tunte­minen voi olla hyödyksi sellaiselle, joka lähtee samalle tielle ja joutuu kokemaan samanlaisia vaikeuksia. Useimpien kir­jassa esiin­tyvien lainausten käännökset ovat allekirjoittaneen teke­miä. Olen kirjoittanut koko kirjan Swedenborgilta oppi­mani ”vastaavaisuuk­sien tieteen” näkökulmasta. Sen tähden en ole lain­kaan ottanut huomioon niitä Swedenborg‑tutkimuksia, jotka on tehty tänä päivänä vallitsevan materialistisen tieteen­filo­so­fian lähtökoh­dista.
Vaikka ihminen lukisi kaiken saatavilla olevan ”raja­tieteellisen” ja ”mystisen” kirjallisuuden, ei hänen henkinen älykkyytensä siitä kasvaisi. Ainoastaan alistumalla kiusauksiin, joissa hänen oma pahuutensa tulee esille, hän voi saavuttaa valaistumisen ja kehittyä henkisesti rajattomasti. Tässä kirjassa kiusausten tarkka mekanismi on esitetty ensimmäistä kertaa suomen kielellä. Paljastan lisäksi monia totuuksia, joita ei ole aiemmin suomeksi julkaistu.

Koska suurin osa planeettamme ihmisistä on vajonnut syvälle mate­rialismiin ja aistillisuuteen, näyttäytyvät monet tässä kirjassa esitetyt totuudet tuomitsevina. Tuomitsevilla totuuksilla on kuitenkin hyvä tar­koitus: puhdistaa uudes­tisyntyvä ihminen virheellisistä uskomuksista, jotka estävät hänen hen­kistä kehitystään. Tätä kirjaa vastaan tullaan hyök­käämään monelta taholta. Tämä on aivan ymmärrettävää, sillä totuus paljastaa pahan ja väärän, eivätkä paha ja väärä sitä tietenkään halua (Joh. 3: 20).

Swedenborgin kautta tullut teologia ja filosofia ovat korkein hen­kinen tieto, mikä planeetallemme on koskaan tullut (Ilm. 19: 11). Se on vapaa ihmisen itsekkäästä älykkyydestä lähtevästä päättelystä ja perustuu Jumalan valaisemaan älyk­kyyteen. Sen edessä tulee muiden tieteiden polvistua. Se sisältää myös uuden ihmisrodun syntymisen planeetallemme, sillä uudestisyntyneiden vanhempien lapsissa peritty pahuus pienenee. Homo sapiens –laji on kulkenut matkansa päähän eikä voi tätä planeettaa pelastaa. Tarvitaan uudestisyntynyt Homo bonus – hyvä ihminen – korjaamaan ne tuhot ja pahuuden, minkä Homo sapiens –laji on aikaansaanut.

Swedenborgin kautta tulleella kristinuskolla, josta voi käyttää termiä ”todellinen kristinusko”, ei ole juuri mitään tekemistä aikamme eri kristinuskojen tai lahkojen kanssa. Tämä uusi puhdas kristinusko ei perustu sokeaan uskoon, vaan sen tilalle tulee ”valaistunut ymmärrys”. Harvat ovat löytäneet Swedenborgin kautta tulleen uskonnon, mutta lainaan tässä muutamien sellaisten kommentteja. Kiinnostuneet löytävät paljon muita esimerkkejä Internetistä hakusanalla ”Swedenborg”.

Ruotsalainen kirjailija August Strindberg löysi Swedenborgin teokset elämänsä ehtoolla. Hän kirjoittaa: ”Swedenborgin teokset ovat mittaamattoman laajat, ja hän on antanut vastauksen kaikkiin kysymyksiini, kuinka kiperiä ne sitten ovat olleetkin” (Legendoja). Brittirunoilija Coventry Patmore osuu oikeaan lauseessaan ”Tuhanteen vuoteen meillä on ollut vain yksi ainoa psykologi ja ihmisen fysiologian tuntija ‑ ainakin joka on julkaissut tietonsa ‑ nimit­täin Swedenborg” (G. Trobridge: Sweden­borg, Life and Teaching). Honoré de Balzacin ro­maa­nin ”Louis Lambert” päähenkilö kuvaa Sweden­borgin teolo­giaa seuraavasti: ”Hänen teologiansa on ylhäinen, ja hänen uskontonsa ainoa, jonka korkeal­le kehittynyt mieli voi hyväksyä. Hän yksin kykenee saattamaan ihmisen Jumalan yh­teyteen, ja hän herättää janon Häneen. Hän vapauttaa Jumalallisen majesteetin niistä kapaloista, joihin eri uskonsuunnat ovat Hänet käärineet.” Ralph Emerson kuvaa Swedenborgia teokses­saan ”Suuria miehiä” osuvasti: ”Hän on yksi kirjalli­suuden mam­muteista ja mastodonteista, eivätkä hänen suu­ruuttaan kyke­ne mittaamaan edes tavallisten oppinei­den tieteelliset seurat. Hänen val­tava läsnäolonsa voi häkellyttää kokonaisten yliopistojen opettajakun­tia.” Swedenborg itse kirjoittaa teoksessaan Taivas ja helvetti (n:o 603): ”Ne asiat, joita tässä kirjassa on kerrottu taivaas­ta, henki­maailmasta ja helvetistä, tulevat olemaan himmeitä niille, joilla ei ole halua tuntea henkisiä totuuksia, mutta kirkkaita sellaisille, joilla tällainen halu on. Kirkkaimpia ne ovat ih­misille, joilla on mieltymys totuuteen totuuden itsensä tähden, eli jotka rakastavat totuutta koska se on totta. Sillä mitä ra­kastetaan, se tulee mieleen valoisana ajatuk­sena, etenkin kun rakastetaan totuutta, sillä kaikki totuus on valossa.”

Parhaiten Swedenborgin merkityksensä oivalsi Alfred Action (M.A., D. Th.). Hän kuvaa Swedenborgin teosten merkittävyyttä seuraavasti (esitelmä Lontoon Victoria Hallissa 21. kesäkuuta 1949): ”Tämän päivän kristillisen maailman teologia peräytyy jatkuvasti tieteen hyökkäysten edessä, ja kun se on perääntynyt turvallisen välimatkan päähän, täytyy sen perääntyä edelleen, sillä se ei kykene kohtaamaan alati etenevän tieteen hyökkäyksiä. Mutta tässä Ilmoituksessa (Swedenborgin teokset, suom. huom.) meillä on teologia, jonka edessä tieteen tulee polvistua, teologia, josta voidaan oikeutetusti sanoa, että ’nyt on sallittua tunkeutua ymmärryksen avulla uskon mysteereihin’.”

Swedenborgin teologiset teokset ovat Herran toinen tuleminen. Tämä tapahtui Sanan sisäisen merkityksen avautumisena, jonka merkityksen Swedenborg teoksissaan paljastaa. On huomattava, että Herran toinen tuleminen tapahtui tiedemiehen välityksellä. Kristillisen alkukirkon opetuslapset olivat kalastajia. Nykyaika on kuitenkin ”tieteiden aikakausi”, jolloin ihmiskunta on saavuttanut ennen näkemättömän tieteiden kehityksen, vaikka tieteitä käytetäänkin ateismin puolustamiseen. On luonnollista, että Herran toinen tuleminen tapahtui tiedemiehen välityksellä.

On järisyttävää, että Herran toinen tuleminen tapahtui ruotsalaisen tiedemiehen kynän kautta. Mutta meille suomalaisille vielä järisyttävämpää on se, että varsinainen Uusi Jerusalem alkoi suomalaisesta avioparista eli tämän kirjoittajan avioliitosta. Swedenborgin mukaan kaikki aidot kirkot ovat alkaneet yhdestä avioparista ja sitten levinneet ympäristöön ja koko maailmaan. Uusi Jerusalem alkoi tämän kirjoittajan avioliitoista, koska me tahdoimmeluoda Uuden Jerusalemin ja toteuttaa Jumalan tahdon. Aiemmat aidot kirkot ovat syntyneet yksipuolisesti Jumalan tahdosta, mutta meidän avioliittomme kautta ihmisen tahto liittyi Jumalan tahtoon. Kyseessä on ihmisen ja Jumalan ikuinen liitto planeetallamme. Nyt syntyneen Uuden Kirkon jäsenet puhdistuvat peritystä pahuudesta ja heistä syntyy vähitellen uusi ihmisrotu, joka valloittaa tämän planeetan. Tämä uusi ihmisrotu – Homo bonus – on Homo sapiens –lajia älykkäämpi ja sen tehtävä on pelastaa planeettamme uhkaavalta tuholta, minkä Homo sapiens –laji on toiminnallaan aiheuttanut. Homo bonus – hyvä ihminen – lopettaa sodat ja riiston eikä ihminen enää tee pahaa toiselle. Tämä uusi ihmisrotu pelastaa maapallon ja voi sanoa, että ”paratiisi, se on myös täällä”. Tämän uuden ihmisrodun kehittyminen vie useita sukupolvia, mutta se on nyt alkanut. Kenenkään ei tarvitse tätä uskoa, mutta jos haluaa varmistua asiasta, voi kysyä asiaa itse Herralta, jonka yhteyteen tämä kirja johdattaa. Swedenborg vielä ennustaa, että tämä uusi ihmisrotu löytää jälleen aviorakkauden, mikä oli muinaisten ihmisten tärkein rakkauden laji. Tästä rakkaudesta ei nykyaika tiedä juuri mitään. Aidossa aviorakkaudessa elävien ihmisten lapsissa peritty pahuus pienenee ja syntyy uusi ihmisrotu – Homo bonus.

Swedenborgin mukaan Uusi Jerusalem on kaikkien kirkkojen kruunu eikä se tuhoudu koskaan, vaan säilyy ikuisesti. Tämä edellyttää kuitenkin uuden ihmisrodun syntyä, sillä nykyihmisten peritty pahuus on kasvanut niin suureksi, että vain harvat aikuiset pelastuvat eli pääsevät taivaaseen. Peritty pahuus kuitenkin vähenee sukupolvi sukupolvelta Uuden Jerusalemin jäsenillä ja näin syntyy uusi ihmisrotu – Homo bonus. Vetoan tämän lukijaan: ota tämän kirjan sanoma vakavasti ja kehity henkisesti niin, että Sinusta kehittyy uuden ihmisrodun kantajäsen. Keinot tähän kehitykseen löydät tästä kirjasta.

KIRJALLISUUTTA
ACTON, ALFRED: Swedenborg’s Preparation. Lontoo 1951.

DE BALZAC, HONORÉ: Louis Lambert. ‑ Oeuvres completès de H. de Balzac, vol. XVI. Paris 1858.

EMERSON, RALPH W: Suuria miehiä (alkup. Repre­sen­ta­tive Men). Porvoo 1964.

STRINDBERG, AUGUST: Legendoja (alkup. Legender). Hämeen­linna 1972.

SWEDENBORG, EMANUEL: Taivas, sen ihmeet ja helvetti (alkup. De Coelo et ejus Mirabilibus, et de Inferno). Hyvinkää 1940.

TROBRIDGE, GEORGE: Swedenborgin elämä ja opetukset (al­kup. Sweden­borg, Life and Teaching). Salo 1941.