UUDESTA TAIVAASTA JA UUDESTA MAASTA, JA MITÄ UUDELLA JERUSALEMILLA TARKOITETAAN

1. Ilmestyskirjassa sanotaan:

Minä näin uuden taivaan ja uuden maan, sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet… Ja minä näin pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin, laskeutuvan Jumalan luota taivaasta, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu… Kaupungilla oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, jotka ovat Israelin kahdentoista sukukunnan nimet… Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, joissa oli Karitsan kahdentoista apostolin nimet… Itse kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin leveys. Ja hän mittasi kaupungin ruo’olla kahdeksitoista tuhanneksi vakomitaksi; ja sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. Ja hän mittasi sen muurin sadaksi neljäksikymmeneksineljäksi kyynäräksi, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista. Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaikista kallisarvoisista kivistä… Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä… Ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikään kuin läpikuultavaa lasia… Jumalan kirkkaus valaisi sen, ja sen lamppu on Karitsa. Ja pelastetut kansat tulevat vaeltamaan sen valossa, ja maan kuninkaat vievät sinne loistonsa ja kunniansa. (Ilm. 21: 1, 2, 12–24.)

Se ihminen, joka lukee nämä, ei ymmärrä niitä muuten kuin kirjaimellisen merkityksen mukaan; nimittäin, että näkyvä taivas maan kanssa katoaa, ja uusi taivas syntyy, ja että uudelle maalle laskeutuu pyhä kaupunki Jerusalem, ja se on mitoiltaan kuvauksen mukainen. Mutta enkelit ymmärtävät nämä asiat aivan toisin, nimittäin yksityiskohdat spirituaalisesti, jotka ihminen ymmärtää luonnollisesti; ja niin kuin enkelit ne ymmärtävät, siten ne merkitsevät; ja se on Sanan sisäinen merkitys eli spirituaalinen merkitys. ”Uudella taivaalla ja uudella maalla” sisäisessä eli spirituaalisessa merkityksessä, missä enkelit ovat, tarkoitetaan uutta Kirkkoa niin taivaissa kuin maan päällä. (Molemmista Kirkoista kerrotaan myöhemmin.) ”Jerusalemin kaupungilla, joka laskeutuu Jumalan luota taivaasta”, tarkoitetaan sen taivaallista oppia. ”Pituudella, leveydellä ja korkeudella, jotka olivat yhtä suuret”, tarkoitetaan tämän opin kaikkia hyvyyksiä ja totuuksia kokonaisuudessaan. Sen ”muurilla” tarkoitetaan sitä suojelevia totuuksia. ”Muurin mitalla, joka on sata neljäkymmentäneljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta”, tarkoitetaan kaikkia näitä suojelevia totuuksia kokonaisuudessaan ja niiden laatua. ”Kahdellatoista portilla”, jotka olivat helmistä, tarkoitetaan johdattelevia totuuksia; samoin ”kahdellatoista enkelillä porteilla”; ”muurin perustuksilla, jotka olivat kaikista kallisarvoisista kivistä”, tarkoitetaan tietoja, joille tämä oppi perustuu. ”Israelin kahdellatoista sukukunnalla” tarkoitetaan Kirkon kaikkia asioita yleensä ja yksityiskohtaisesti; samanlaisia asioita ”kahdellatoista apostolilla”. ”Puhtaalla kullalla, ikään kuin läpikuultavaa lasia”, mistä kaupunki ja sen katu olivat, tarkoitetaan rakkauden hyvyyttä, josta oppi totuuksineen loistaa lävitse. ”Pelastetuilla kansoilla ja maan kuninkailla, jotka vievät sinne loistonsa ja kunniansa”, tarkoitetaan kaikkia niitä Kirkkoon kuuluvia, jotka ovat hyvyyksissä ja totuuksissa. ”Jumalalla” ja ”Karitsalla” tarkoitetaan Herraa itse Jumaluuteen ja Jumalalliseen Ihmisyyteen nähden. Sellainen on Sanan spirituaalinen merkitys, jolle luonnollinen merkitys, joka on kirjaimellinen merkitys, palvelee perustana. Mutta silti nämä kaksi merkitystä, spirituaalinen ja luonnollinen, muodostavat yhden vastaavaisuuksien kautta. Että sellainen spirituaalinen merkitys sisältyy näihin kaikkiin asioihin, ei ole mahdollista tässä osoittaa, koska se ei kuulu tähän teokseen; mutta se voidaan nähdä osoitettuna teoksessa Arcana Coelestia [Taivaalliset salaisuudet, https://newchristianbiblestudy.org], seuraavissa kohdissa:

Että Sanassa ”maalla” tarkoitetaan Kirkkoa, erityisesti siellä, missä ”maalla” tarkoitetaan Kaanaan maata, (nrot 662, 1066, 1067, 1262, 1413, 1607, 2928, 3355, 4447, 4535, 5577, 8011, 9325, 9643); koska spirituaalisessa merkityksessä ”maalla” tarkoitetaan siellä olevaa kansaa ja sen jumalanpalvelusta, (nro 1262). ”Maan kansalla” tarkoitetaan niitä, jotka kuuluvat spirituaaliseen Kirkkoon, (nro 2928). Että ”uusi taivas ja uusi maa” merkitsevät uutta taivaissa ja maan päällä hyvyyksiin ja totuuksiin nähden, näin niihin asioihin nähden, jotka kuuluvat Kirkkoon molemmissa paikoissa, (nrot 1733, 1850, 2117, 3355, 4535, 10373). Mitä tarkoitetaan ”ensimmäisellä taivaalla ja ensimmäisellä maalla”, jotka katosivat, voidaan nähdä teoksessa Viimeinen tuomio ja Babylonin hävitys, alusta loppuun, ja erityisesti siellä nrot 65–72. ”Jerusalemilla” tarkoitetaan Kirkkoa oppiin nähden, (nrot 402, 3654, 9166). Että ”kaupungeilla ja kunnilla” tarkoitetaan Kirkkoon ja uskontoon kuuluvia oppeja, (nrot 402, 2451, 2712, 2943, 3216, 4492, 4493). ”Kaupungin muurilla” tarkoitetaan opin suojelevaa totuutta, (nro 6419). ”Kaupungin porteilla” tarkoitetaan johdattelevia totuuksia oppiin, ja opin kautta Kirkkoon, (nrot 2943, 4477, 4492, 4493). Että ”Israelin kaksitoista sukukuntaa” edustivat ja siten merkitsivät Kirkon kaikkia totuuksia ja hyvyyksiä yleensä ja erityisesti, näin uskon ja rakkauden kaikkia asioita, (nrot 3858, 3926, 4060, 6335). ”Herran kahdellatoista apostolilla” tarkoitetaan samanlaisia asioita, (nrot 2129, 2553, 3354, 3488, 3858, 6397). Kun apostoleista sanotaan, että ”he tulevat istumaan kahdellatoista valtaistuimella ja tuomitsemaan Israelin kahtatoista sukukuntaa”, tarkoitetaan, että kaikki tullaan tuomitsemaan Kirkon totuuksien ja hyvyyksien mukaan, näin Herrasta, josta ne ovat, (nrot 2129, 6397). ”Kahdellatoista” tarkoitetaan kaikkia asioita kokonaisuutena, (nrot 577, 2089, 2129, 2130, 3272, 3858, 3913); samaa tarkoittaa ”sataneljäkymmentäneljä”, koska tämä luku saadaan kertomalla kaksitoista kahdellatoista, (nro 7973). Myös kahdellatoistatuhannella on sama merkitys, (nro 7973). Kaikki numerot Sanassa merkitsevät asioita, (nrot 482, 487, 647, 648, 755, 813, 1963, 1988, 2075, 2252, 3252, 4264, 6175, 9488, 9659, 10217, 10253). Kerrotuilla luvuilla on sama merkitys kuin yksinkertaisilla luvuilla, joista ne nousevat kertolaskulla, (nrot 5291, 5335, 5708, 7973). ”Mitalla” tarkoitetaan asian laatua totuuden ja hyvyyden suhteen, (nrot 3104, 9603, 10262). ”Muurin perustuksilla” tarkoitetaan toden tietoja, joille opit perustuvat, (nro 9643). Että ”neliskulmaisella” eli ”neliön muotoisella” tarkoitetaan täydellistä, (nrot 9717, 9861). Että ”pituus” merkitsee hyvyyttä ja sen ulottuvuutta, ja ”leveys” totuutta ja sen ulottuvuutta, (nrot 1613, 9487). ”Kallisarvoisilla kivillä” tarkoitetaan totuuksia hyvyydestä, (nrot 114, 9863, 9865). Mitä ”kallisarvoisilla kivillä” tarkoitetaan Urimissa ja Thummimissa yleensä ja erityisesti, (nrot 3862, 9864, 9866, 9905, 9891, 9895). Mitä ”jaspiksella”, josta muuri oli rakennettu, (nro 9872). ”Kaupungin kadulla” tarkoitetaan opin totuutta hyvyydestä, (nro 2336). ”Kullalla” tarkoitetaan rakkauden hyvyyttä, (nrot 113, 1551, 1552, 5658, 6914, 6917, 9510, 9874, 9881). ”Kirkkaudella” tarkoitetaan Jumalallista Totuutta sellaisena kuin se on taivaassa, ja siitä älykkyyttä ja viisautta, (nrot 4809, 5292, 5922, 8267, 8427, 9429, 10574). ”Kansoilla” tarkoitetaan niitä Kirkossa, jotka ovat hyvyydessä, ja siten abstraktissa merkityksessä Kirkon hyvyyttä, (nrot 1059, 1159, 1258, 1260, 1366, 1416, 1849, 4574, 6005, 9255, 9256). ”Kuninkailla” tarkoitetaan niitä Kirkossa, jotka ovat totuuksissa, ja siten abstraktisti Kirkon totuutta, (nrot 1672, 2015, 2069, 4575, 5044). Kuninkaiden kruunajaisseremoniat sisältävät sellaisia asioita, jotka ovat Jumalallisesta totuudesta, mutta tieto näistä asioista on nykyään kadonnut, (nrot 4581, 4966).

2. Ennen kuin Uutta Jerusalemia ja sen Oppia käsitellään, sanotaan jotakin Uudesta Taivaasta ja Uudesta Maasta. Pienessä kirjassa Viimeinen tuomio ja Babylonin hävitys on osoitettu, mitä tarkoitetaan ”ensimmäisellä taivaalla ja ensimmäisellä maalla”, jotka olivat kadonneet, siten sen jälkeen kun Viimeinen Tuomio suoritettiin loppuun, Herra loi uuden taivaan, toisin sanoen, muodosti sen. Tämä taivas on muodostettu kaikista niistä, jotka Herran tulemisen jälkeen aina nykypäivään saakka olivat eläneet uskon ja lähimmäisenrakkauden elämää, koska ainoastaan he olivat taivaan muotoja. Sillä taivaan muoto, jonka mukaisesti kaikki liitetään yhteen ja yhteydet siellä tapahtuvat, on Jumalallisen Totuuden muoto Jumalallisesta Hyvyydestä edeten Herrasta, ja tähän muotoon ihminen pukeutuu elämällä Jumalallisen Totuuden mukaisesti. (Että taivaan muoto on sieltä, nähtäisiin teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 200–212; ja että kaikki enkelit ovat taivaan muotoja, nrot 51–58, 73–77.) Näistä asioista voidaan tietää, keistä uusi taivas on muodostettu, siten myös millainen se on, nimittäin, että se on täysin yksimielinen. Sillä se, joka elää uskon ja lähimmäisenrakkauden elämää, rakastaa toista kuten itseään, ja rakkaudella yhdistää hänet itseensä, ja siten vastavuoroisesti ja keskenään: sillä rakkaus on yhdistymistä spirituaalisessa maailmassa. Näin ollen, kun kaikki tekevät samalla tavalla, silloin monista, vieläpä lukemattomista taivaan muodon mukaan yhdistyneistä, syntyy yksimielistä, ja siitä tulee ikään kuin yksi. Sillä ei ole mitään, mikä erottaa ja jakaa, vaan kaikki liittää yhteen ja yhdistää.

3. Koska tämä uusi taivas on muodostettu kaikista, jotka ovat olleet sellaisia, aina Herran ajasta nykypäivään saakka, niin on selvää, että se koostuu niin kristityistä kuin pakanoista. Mutta suurimmaksi osaksi se koostuu kaikista pikkulapsista koko maailmassa, jotka ovat kuolleet Herran ajasta lähtien, sillä Herra on ottanut heidät kaikki vastaan, ja heidät on kasvatettu taivaassa ja enkelit ovat opettaneet heitä, ja sitten heitä on säilytetty, jotta he yhdessä muiden kanssa muodostaisivat uuden taivaan: siitä voidaan päätellä, kuinka suuri se taivas on. (Että kaikki, jotka kuolevat pikkulapsina, kasvatetaan taivaassa ja heistä tulee enkeleitä, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 329–345; ja että taivas muodostuu yhtäläisesti pakanoista kuin kristityistä, nrot 318–328.)

4. Edelleen mitä tulee tähän uuteen taivaaseen, on tiedettävä, että se on erotettu muinaisista taivaista, jotka nimittäin olivat ennen Herran tulemista; mutta nämä muinaiset taivaat ja uusi taivas on kuitenkin niin järjestetty, että ne muodostavat yhdessä yhden taivaan. Että tämä uusi taivas on erotettu muinaisista taivaista, johtuu siitä, että muinaisilla Kirkoilla ei ollut muuta oppia kuin rakkauden ja lähimmäisenrakkauden oppi, eikä silloin tunnettu mitään erillistä uskon oppia. Siitä myös on, että muinaiset taivaat muodostavat korkeammat taivaan avaruudet, mutta uusi taivas niiden alapuolisen avaruuden; sillä taivaat ovat avaruuksia toinen toisensa yläpuolella. Korkeimmissa avaruuksissa ovat ne, joita kutsutaan taivaallisiksi enkeleiksi, joista useimmat ovat Muinaisimmasta Kirkosta. Niitä, jotka ovat siellä, kutsutaan taivaallisiksi enkeleiksi taivaallisen rakkauden vuoksi, joka on rakkautta Herraan. Niiden alapuolella olevissa avaruuksissa ovat ne, joita kutsutaan spirituaalisiksi enkeleiksi, joista useimmat ovat Muinaisesta Kirkosta. Niitä, jotka ovat siellä, kutsutaan spirituaalisiksi enkeleiksi spirituaalisen rakkauden vuoksi, joka on lähimmäisenrakkautta. Näiden alapuolella ovat ne enkelit, jotka ovat uskon hyvyydessä ja jotka ovat niitä, jotka ovat eläneet uskon elämää; elää uskon elämää, on elää oman Kirkkonsa opin mukaisesti; ja eläminen tarkoittaa tahtomista ja tekemistä. Mutta nämä kaikki taivaat muodostavat kuitenkin yhden välittömän ja välillisen sisäänvirtauksen kautta Herrasta. (Mutta täydellisemmän käsityksen näistä taivaista voi saada niistä asioista, jotka on esitetty teoksessa Taivas ja Helvetti, ja siellä luvussa kahdesta valtakunnasta, joihin taivas yleensä on jaettu, nrot 20–28, ja luvussa kolmesta taivaasta, nrot 29–40; välittömästä ja välillisestä sisäänvirtauksesta otteissa, jotka on koottu teoksesta Arcana Coelestia kirjaan Taivas ja Helvetti, nro 603 jälkeen; ja muinaisimmasta ja muinaisesta Kirkosta pienessä kirjassa Viimeinen Tuomio ja Babylonin Hävitys, nro 46.)

5. Tämä Uudesta Taivaasta, nyt sanotaan jotakin Uudesta Maasta. ”Uudella maalla” tarkoitetaan uutta Kirkkoa maan päällä, sillä kun edellinen Kirkko lakkaa olemasta, silloin Herra perustaa uuden Kirkon. Sillä Herra huolehtii siitä, että maan päällä on aina Kirkko, nimittäin Kirkon kautta on Herran yhdistyminen ihmiskunnan kanssa ja taivaan maailman kanssa, sillä siellä Herra tunnetaan ja siellä ovat Jumalalliset totuudet, joiden kautta ihminen yhdistetään. Että uutta Kirkkoa perustetaan tänä päivänä, nähdään pienestä kirjasta Viimeinen Tuomio ja Babylonin Hävitys, nro 74. Että ”uudella maalla” tarkoitetaan uutta Kirkkoa, on Sanan spirituaalisesta merkityksestä; sillä siinä merkityksessä ”maalla” ei tarkoiteta jotakin maata, vaan itse kansaa siellä ja sen Jumalan palvelemista, sillä tämä on spirituaalista ”maan” sijasta. Lisäksi Sanassa ”maalla”, ilman alueen nimen liittämistä, tarkoitetaan Kaanaan maata; ja Kaanaan maassa Kirkko oli ollut muinaisimmista ajoista lähtien. Siitä johtui, että kaikki paikat, jotka olivat siellä ja kaikkialla sen ympärillä, vuorineen ja jokineen, mitkä mainitaan Sanassa, tulivat edustaviksi ja merkitseviksi sellaisista asioista, jotka ovat Kirkon sisäisiä asioita, ja joita kutsutaan sen spirituaalisiksi asioiksi. Siitä on, kuten on sanottu, että ”maalla” Sanassa, koska sillä ymmärretään Kaanaan maata, tarkoitetaan Kirkkoa; samoin tässä ”uudella maalla”. Tästä on tullut, että on tullut tavaksi Kirkossa sanoa ”taivaallinen Kaanaa”, ja sillä ymmärtää taivasta. Että ”Kaanaan maalla” Sanassa spirituaalisessa merkityksessä ymmärretään Kirkkoa, on osoitettu eri kohdissa teoksessa Arcana Coelestia, joista seuraavaa tuodaan esiin:

Että Muinaisin Kirkko, joka on ollut ennen vedenpaisumusta, ja Muinainen Kirkko, joka on ollut vedenpaisumuksen jälkeen, ovat olleet Kaanaan maalla, (nrot 567, 3686, 4447, 4454, 4516, 4517, 5136, 6516, 9325). Silloin kaikista paikoista tuli edustavia sellaisista asioista, jotka ovat Herran valtakunnassa ja Kirkossa, (nrot 1585, 3686, 4447, 5136). Siksi Aabraham käskettiin menemään sinne, koska hänen jälkeläistensä keskuuteen Jaakobista perustettaisiin edustava Kirkko, ja Sana kirjoitettaisiin, jonka uloin merkitys koostuisi edustuksista ja merkityksistä, jotka ovat siellä, (nrot 3686, 4447, 5136, 6516). Siitä johtuu, että ”maalla” ja ”Kaanaan maalla” Sanassa tarkoitetaan Kirkkoa, (nrot 3008, 3481, 3705, 4447, 4517, 5757, 10568).

6. Mitä ”Jerusalemilla” tarkoitetaan Sanan spirituaalisessa merkityksessä, sanotaan myös lyhyesti. ”Jerusalem” tarkoittaa itse Kirkkoa oppiin nähden; ja tämä siitä syystä, että siellä, Kanaan maassa eikä muualla, oli Temppeli, alttari ja tehtiin uhrauksia, siis itse jumalanpalvelus tapahtui siellä. Tästä syystä siellä vietettiin myös vuosittain kolme juhlaa, ja jokaisen miehen koko maasta käskettiin mennä niihin. Siitä nyt johtuu, että ”Jerusalemilla” spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan Kirkkoa jumalanpalvelukseen nähden; eli, mikä on sama asia, oppiin nähden. Sillä jumalanpalvelus määrätään opissa ja tapahtuu sen mukaan. Että sanotaan, ”Pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin, laskeutuvan alas Jumalan luota taivaasta”, johtuu siitä, että Sanan spirituaalisessa merkityksessä ”kaupunki” ja ”kylä” merkitsevät oppia, ja ”pyhä kaupunki” Jumalallisen Totuuden oppia; sillä Jumalallinen Totuus on mitä Sanassa kutsutaan ”pyhäksi”. Että sanotaan ”Uusi Jerusalem” on samasta syystä, josta ”maata” sanotaan ”uudeksi”, sillä, kuten edellä on sanottu, ”maalla” tarkoitetaan Kirkkoa, ja ”Jerusalemilla” tuota Kirkkoa oppiin nähden. Että sanotaan, ”laskeutuvan alas Jumalan luota taivaasta”, johtuu siitä, että kaikki Jumalallinen Totuus, josta oppi on, laskeutuu alas taivaasta Herralta. Että ”Jerusalemilla” ei tarkoiteta kaupunkia, vaikka se on kaupunkina nähty, käy selvästi ilmi siitä, mitä sanotaan:

Sen korkeus oli kuten sen pituus ja leveys, kaksitoistatuhatta vakomittaa. (Ilm. 21: 16.)

Ja että sen muurin mitta, joka oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. (Ilm. 21: 17.)

Sekä siitä, mitä sanotaan:

Valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. (Ilm. 21: 2.)

Ja myöhemmin enkeli sanoi: ”Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon. Ja hän näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin”. (Ilm. 21: 9–10.)

Kirkko on mitä Sanassa kutsutaan Herran ”morsiameksi” ja ”vaimoksi”; ”morsiameksi” ennen kuin se yhdistetään, ja ”vaimoksi” kun se on yhdistetty, (nähdään teoksessa Arcana Coelestia, nrot 3103, 3105, 3164, 3165, 3207, 7022, 9182).

7. Mikä erityisesti koskee nyt seuraavaa Oppia, se on myös taivaasta, koska se on Sanan spirituaalisesta merkityksestä, ja Sanan spirituaalinen merkitys on sama kuin se oppi, joka on taivaassa: sillä taivaassa on Kirkko yhtäläisesti kuin maan päällä. Sillä siellä on Sana, on oppi Sanasta, siellä on temppeleitä, joissa saarnat pidetään, sillä siellä on kirkollisia ja yhteiskunnallisia hallintoja. Lyhyesti sanottuna, ei ole muuta eroa taivaissa olevien ja maan päällä olevien asioiden välillä kuin se, että kaikki asiat taivaissa ovat täydellisemmässä tilassa, koska kaikki, jotka ovat siellä, ovat spirituaalisia, ja spirituaaliset asiat ylittävät äärettömästi luonnolliset asiat täydellisyydessä. (Että taivaassa on sellaisia ​​asioita, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti kaikkialla, erityisesti luvussa hallitukset taivaassa, nrot 213–220; ja luvussa jumalanpalveluksesta siellä, nrot 221–227.) Näistä asioista voidaan nähdä, mitä tarkoitetaan sillä, että ”pyhän kaupungin, Uuden Jerusalemin, nähtiin laskeutuvan alas Jumalan luota taivaasta”. Mutta tulen etenemään itse Oppiin, joka on uudelle Kirkolle, ja jota kutsutaan Taivaalliseksi Opiksi, koska se ilmoitettiin minulle taivaasta: sillä antaa tämä Oppi, on tämän teoksen tarkoitus.

JOHDANTO OPPIIN

8. Että Kirkko on lopussa, kun ei ole uskoa, koska ei ole lähimmäisenrakkautta, on osoitettu pienessä teoksessa Viimeinen tuomio ja Babylonin hävitys, (nrot 33–39). Koska nyt Kirkot Kristillisessä maailmassa olivat eronneet toisistaan ​​​​ainoastaan sellaisten asioiden perusteella, jotka kuuluvat uskoon, vaikka usko ei kuitenkaan ole mitään siellä, missä ei ole lähimmäisenrakkautta, siksi haluan tässä, ennen itse Oppia, sanoa aluksi joitakin asioita lähimmäisenrakkauden opista muinaisten ihmisten keskuudessa. Sanotaan ”Kirkot Kristillisessä maailmassa”, ja näillä tarkoitetaan Kirkkoja Reformoitujen eli Evankelisten keskuudessa, mutta ei Katolisten keskuudessa, koska siellä ei ole Kristillistä Kirkkoa: sillä missä Kirkko on, siellä palvellaan Herraa ja luetaan Sanaa; toisin on Katolisten keskuudessa: siellä he palvovat itseään Herran sijaan, ja Sanan lukeminen on kielletty kansalta, ja Paavin määräys asetetaan samanarvoiseksi Sanan kanssa, vieläpä sen yläpuolelle.

9. Lähimmäisenrakkauden oppi, joka on elämän oppi, oli itse oppi muinaisissa Kirkoissa, (näistä Kirkoista nähdään teoksessa Arcana Coelestia, nrot 1238, 2385), ja tämä oppi yhdisti kaikki Kirkot ja näin teki monista yhden. Sillä he tunnustivat Kirkon ihmisiksi kaikki ne, jotka elivät lähimmäisenrakkauden hyvyydessä, ja kutsuivat heitä veljiksi, olivatpa he sitten eri mieltä niistä totuuksista, joita nykyään kutsutaan uskon totuuksiksi. Toinen opetti toistaan näissä totuuksissa, mikä kuului heidän lähimmäisenrakkauden tekoihinsa; eivätkä he myöskään närkästyneet, jos toinen ei yhtynyt toisen mielipiteeseen; sillä he tiesivät, että jokainen vastaanottaa yhtä paljon totuutta kuin hän on hyvyydessä. Koska muinaiset Kirkot olivat sellaisia, he olivat sen tähden sisäisiä ihmisiä; ja koska he olivat sisäisiä ihmisiä, he olivat viisaampia. Sillä ne, jotka ovat rakkauden ja lähimmäisenrakkauden hyvyydessä, ovat sisäiseen ihmiseensä nähden taivaassa, ja siellä sisäiseen ihmiseensä nähden siinä enkelillisessä yhteiskunnassa, joka on samanlaisessa hyvyydessä. Siitä johtui heidän mielensä kohottaminen sisäisiin asioihin ja näin ollen heidän viisautensa. Sillä viisaus ei voi tulla muualta kuin taivaasta, toisin sanoen, taivaan kautta Herralta; ja taivaassa on viisautta, koska he ovat siellä hyvyydessä. Viisaus on nähdä totuus totuuden valosta, ja totuuden valo on se valo, joka on taivaassa. Mutta aikojen kuluessa tämä muinainen viisaus väheni; sillä siinä määrin kuin ihmiskunta poisti itsensä hyvyydestä rakkaudesta Herraan ja rakkaudesta lähimmäistään kohtaan, mitä rakkautta kutsutaan lähimmäisenrakkaudeksi, samassa määrin myös viisaudesta, koska samassa määrin se poisti itsensä taivaasta. Siitä johtuu, että ihminen on vähitellen tullut sisäisestä ulkoiseksi; ja kun ihminen on tullut ulkoiseksi, hän on tullut myös maalliseksi ja ruumiilliseksi. Ja kun hän on sellainen, hän välittää vähän taivaallisista asioista, sillä silloin maallisten rakkauksien ilot valtaavat hänet kokonaan ja niiden kanssa pahuudet, jotka näiden rakkauksien johdosta ovat ihmiselle miellyttäviä. Ja silloin ne asiat, joita hän kuulee kuolemanjälkeisestä elämästä, taivaasta ja helvetistä, sanalla sanoen spirituaalisista asioista, ovat ikään kuin hänen ulkopuolellaan eivätkä hänen sisällään, kuten niiden pitäisi kuitenkin olla. Siitä myös on, että lähimmäisenrakkauden oppi, jolla on ollut niin suuri arvo muinaisten ihmisten keskuudessa, on nykyään kadonneiden asioiden joukossa. Sillä kuka nykyään tietää, mitä lähimmäisenrakkaus ja mitä lähimmäinen ovat oikeassa merkityksessä? Ja kuitenkin tämä oppi ei ainoastaan ​​opeta niitä, vaan lukemattomia muita asioita, joista ei nykyään tiedetä tuhannettakaan osaa. Koko Pyhä Raamattu ei ole muuta kuin Rakkauden ja Lähimmäisenrakkauden Oppia, jota Herra myös opettaa sanoessaan,

’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi, kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. (Matt. 22: 37, 38; 22: 39.)

”Laki ja profeetat” ovat Sana kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa.

10. Seuraavilla sivuilla lisätään jokaiseen opilliseen asiaan otteita teoksesta Arcana Coelestia, koska niissä selitetään näitä samoja asioita enemmän.

I HYVYYDESTÄ JA TOTUUDESTA

11. Kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa, jotka ovat Jumalallisen järjestyksen mukaisia, on suhde hyvyyteen ja totuuteen. Taivaassa eikä maailmassa ei ole mitään, mikä ei olisi suhteessa näihin kahteen: syy on se, että kumpikin, niin hyvyys kuin totuus, käy esiin Jumaluudesta, josta ovat kaikki asiat.

12. Tästä on selvää, ettei mikään ihmiselle ole välttämättömämpää kuin tietää, mitä hyvyys ja totuus ovat, ja miten ne ovat suhteessa toisiinsa ja miten ne yhdistetään. Mutta tämä on erityisesti välttämätöntä Kirkon ihmiselle, sillä aivan kuten taivaan kaikki asiat ovat suhteessa hyvyyteen ja totuuteen, näin myös Kirkon kaikki asiat; koska taivaan hyvyys ja totuus ovat myös Kirkon hyvyys ja totuus. Tästä syystä on, että tämä teos alkaa käsittelemällä hyvyyttä ja totuutta.

13. Jumalallisen järjestyksen mukaan hyvyys ja totuus ovat yhdistettyinä eivätkä erotettuina; näin ne ovat yksi eivätkä kaksi; sillä yhdistettyinä ne etenevät Jumaluudesta, ja ne ovat yhdistettyinä taivaassa, siksi yhdistettyinä niiden tulee olla Kirkossa. Hyvyyden ja totuuden yhdistystä kutsutaan taivaassa taivaalliseksi avioliitoksi, sillä kaikki, jotka ovat siellä, ovat tässä avioliitossa. Siitä johtuu, että Sanassa taivasta verrataan avioliittoon, ja että Herraa kutsutaan Yljäksi ja Aviomieheksi, kun taas taivasta, sekä myös Kirkkoa, kutsutaan Morsiameksi ja Vaimoksi. Että taivasta ja Kirkkoa näin kutsutaan, johtuu siitä, että ne, jotka ovat siellä, vastaanottavat Jumalallista Hyvyyttä totuuksissa.

14. Enkelien kaikki älykkyys ja viisaus on tästä avioliitosta; eikä jostakin hyvyydestä erotettuna totuudesta, eikä totuudesta erotettuna hyvyydestä: samalla tavalla on Kirkon ihmisille.

15. Koska hyvän ja toden yhdistys on kuin avioliitto, niin on selvää, että hyvyys rakastaa totuutta, ja totuus vuorostaan ​​rakastaa hyvyyttä, ja että toinen kaipaa yhdistymistä toisen kanssa. Kirkon ihminen, jolla ei ole tällaista rakkautta eikä tällaista kaipausta, ei ole taivaallisessa avioliitossa; siten Kirkko ei ole vielä hänessä, sillä hyvän ja toden yhdistys muodostaa Kirkon.

16. Hyvyydet ovat moninaisia; yleensä on olemassa spirituaalista hyvyyttä ja luonnollista hyvyyttä, ja molemmat yhdistettynä aidossa moraalisessa hyvyydessä. Kuten hyvyydet ovat moninaisia, niin ovat myös totuudet, sillä totuudet ovat hyvyydestä ja ovat hyvyyden muotoja.

17. Kuten on hyvyydellä ja totuudella, niin on vastakkaisen perusteella pahuudella ja vääryydellä; nimittäin, kuten kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa, jotka ovat Jumalallisen järjestyksen mukaisia, on suhde hyvyyteen ja totuuteen, niin kaikilla asioilla, jotka ovat Jumalallisen järjestyksen vastaisia, on suhde pahuuteen ja vääryyteen. Ja kuten hyvyys rakastaa yhdistyä totuuteen ja päinvastoin, niin pahuus rakastaa yhdistyä vääryyteen ja päinvastoin. Ja kuten kaikki älykkyys ja viisaus syntyy hyvän ja toden yhdistyksestä, niin kaikki mielettömyys ja tyhmyys syntyy pahan ja väärän yhdistyksestä. Pahan ja väärän yhdistystä kutsutaan helvetilliseksi avioliitoksi.

18. Siitä, että pahuus ja vääryys ovat vastakkaisia hyvyydelle ja totuudelle, on ilmeistä, ettei totuus voi yhdistyä pahuuteen, eikä hyvyys pahuuden vääryyteen; sillä jos totuus yhdistetään pahuuteen, se ei ole enää totuus, vaan vääryys, koska se on väärennetty; ja jos hyvyys yhdistetään pahuuden vääryyteen, se ei ole enää hyvyys, vaan pahuus, koska se on väärennetty. Mutta vääryys, joka ei ole pahuudesta, voi yhdistyä hyvyyteen.

19. Kukaan, joka on pahuudessa ja siitä vääryydessä vahvistamisen ja elämän perusteella, ei voi tietää, mitä hyvyys ja totuus ovat; koska hän uskoo oman pahuutensa olevan hyvyyttä ja sen johdosta vääryytensä olevan totta. Mutta jokainen, joka on hyvyydessä ja siitä totuudessa, voi tietää, mitä pahuus ja vääryys ovat. Syynä on se, että kaikki hyvyys ja sen totuus on olemukseltaan taivaallista, ja mikä ei ole olemukseltaan taivaallista, on kuitenkin taivaallisesta alkuperästä; mutta kaikki pahuus ja sen vääryys on olemukseltaan helvetillistä, ja mikä ei ole olemukseltaan helvetillistä, on kuitenkin helvetillisestä alkuperästä: ja kaikki taivaallinen on valossa, mutta kaikki helvetillinen pimeydessä.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA [https://newchristianbiblestudy.org]

20. Kaikilla asioilla ja yksityiskohdilla maailmankaikkeudessa on suhde hyvyyteen ja totuuteen, ja pahuuteen ja vääryyteen; niillä asioilla, jotka ovat ja tapahtuvat Jumalallisen järjestyksen mukaan, hyvyyteen ja totuuteen; mutta niillä asioilla, jotka ovat Jumalallisen järjestyksen vastaisia, pahuuteen ja vääryyteen, (nrot 2452, 3166, 4390, 4409, 5232, 7256, 10122). Siten ihmisellä niillä on suhde ymmärrykseen ja tahtoon, koska ihmisen ymmärrys on totuuden tai vääryyden vastaanottaja, sekä tahto hyvyyden tai pahuuden vastaanottaja, (nro 10122). Että harvat nykyään tietävät, mitä totuus on oikeassa olemuksessaan, koska niin vähän tiedetään, mitä hyvyys on, vaikka kaikki totuus on hyvyydestä ja kaikki hyvyys on totuuksien kautta, (nrot 2507, 3603, 4136, 9186, 9995).

Että on neljänlaisia ​​ihmisiä:

(1.) On niitä, jotka ovat vääryyksissä pahuudesta, ja niitä, jotka ovat vääryyksissä ei pahuudesta.

(2.) On niitä, jotka ovat totuuksissa ilman hyvyyttä.

(3.) On niitä, jotka ovat totuuksissa ja niiden kautta suuntautuvat ja pyrkivät hyvyyteen.

(4.) On niitä, jotka ovat totuuksissa hyvyydestä.

Mutta näistä jokaisesta puhutaan yksityiskohtaisesti.

21. (1.) Niistä, jotka ovat vääryyksissä pahuudesta, ja niistä, jotka ovat vääryyksissä ei pahuudesta; siten vääryyksistä pahuudesta ja vääryyksistä ei pahuudesta. Vääryyksiä on lukemattomia lajeja, nimittäin yhtä monta kuin on pahuuksia; ja pahuuksien ja siitä vääryyksien alkuperät ovat monia, (nrot 1188, 1212, 4729, 4822, 7474). Että on vääryys pahuudesta, eli pahuuden vääryys, ja jälleen vääryys siitä, näin johdannaisena, (nrot 1679, 2243). Yhdestä vääryydestä, varsinkin jos se on periaatteen sijasta, vääryydet virtaavat jatkuvana sarjana, (nrot 1510, 1511, 4717, 4721). On vääryys itserakkauden ja maailman haluista; ja on vääryys aistien harhakuvitelmista, (nrot 1295, 4729). On uskonnon vääryyksiä ja on tietämättömyyden vääryyksiä, (nrot 4729, 8318, 9258). On se vääryys, jossa on hyvyyttä, ja se vääryys, jossa ei ole hyvyyttä, (nrot 2863, 9304, 10109, 10302). On se, mikä on väärennetty, (nrot 7318, 7319, 10648). Jokaisella pahuudella on mukanaan vääryys, (nrot 7577, 8094). Vääryys itserakkauden haluista on itse pahuuden vääryys; ja siitä ovat peräisin pahimmanlaatuiset vääryyksistä, (nro 4729).

Pahuus on raskas ja omasta halustaan laskeutuu helvettiin; mutta ei vääryys, ellei se ole pahuudesta, (nrot 8279, 8298). Hyvyys käännetään pahuudeksi ja totuus vääryydeksi, kun se laskeutuu taivaasta helvettiin, koska niin se laskeutuu ikään kuin karkeaan ja epäpuhtaaseen atmosfääriin, (nro 3607). Että vääryydet pahuudesta näkyvät pilvinä ja likaisina vesinä helvettien yläpuolella, (nrot 8137, 8138, 8146). Ne, jotka ovat helvetissä, puhuvat vääryyksiä pahuudesta, (nrot 1695, 7351, 7352, 7357, 7392, 7689). Ne, jotka ovat pahuudessa, eivät voi ajatella muuta kuin vääryyttä, kun he ajattelevat itsestään käsin, (nro 7437). Enemmän vääryyden pahuudesta, (nrot 2408, 4818, 7272, 8265, 8279); ja pahuuden vääryydestä, (nrot 6359, 7272, 9304, 10302).

Jokainen vääryys voidaan vahvistaa, ja kun se on vahvistettu, se näyttää totuudelta, (nrot 5033, 6865, 8521, 8780). Siksi on tutkittava, onko se totta, ennen kuin se vahvistetaan, (nrot 4741, 7012, 7680, 7950, 8521). On varottava, ettei uskonnollisia vääryyksiä vahvisteta, koska niistä syntyy valheen vakaumus, joka jää ihmiselle kuoleman jälkeen, (nrot 845, 8780). Kuinka vahingollista valheen vakaumus onkaan, (nrot 794, 806, 5096, 7686).

Että hyvyys ei voi virrata totuuksiin niin kauan kuin ihminen on pahuudessa, (nro 2434). Hyvyydet ja totuudet poistetaan ihmisestä samassa määrin kuin hän on pahuudessa ja siitä vääryyksissä, (nro 3402). Herra huolehtii erityisesti siitä, ettei totuutta yhdistetä pahuuteen eikä pahuuden vääryyttä hyvyyteen, (nrot 3110, 3116, 4416, 5217). Tällaisesta sekoittamisesta on seurauksena häpäiseminen, (nro 6348). Totuudet hävittävät vääryydet ja vääryydet hävittävät totuudet, (nro 5207). Totuuksia ei voida vastaanottaa sisäisesti, niin kauan kuin epäusko hallitsee, (nro 3399).

Että totuuksia voidaan väärentää ja millä tavalla, esimerkeistä, (nro 7318). Pahojen sallitaan väärentää totuuksia, syystä, (nro 7332). Pahat väärentävät totuuksia soveltamalla ja siten johtamalla niitä alas pahuuteen, (nrot 8094, 8149). Totuuden sanotaan väärentyneen, kun sitä on sovellettu pahuuteen, mikä tapahtuu varsinkin harhakuvitelmien ja vaikutteiden kautta ulkoisissa asioissa, (nrot 7344, 8602). Pahojen sallitaan hyökätä totuutta vastaan, mutta ei hyvyyttä vastaan, koska he voivat väärentää totuutta erilaisten tulkintojen ja sovellusten kautta, (nro 6677). Totuus väärennettynä pahuudesta on totuuden ja hyvyyden vastainen, (nro 8062). Totuus väärennettynä pahuudesta haisee voimakkaasti toisessa elämässä, (nro 7319). Enemmän totuuden väärentämisestä, (nrot 7318, 7319, 10648).

Että on uskonnon vääryyksiä, jotka ovat sopusoinnussa hyvyyden kanssa, ja on niitä, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, (nro 9259). Jos uskonnon vääryydet eivät ole ristiriidassa hyvyyden kanssa, ne eivät tuota pahuutta, paitsi niillä, jotka ovat pahuudessa, (nro 8318). Uskonnon vääryyksiä ei lueta niiden syyksi, jotka ovat hyvyydessä, vaan niiden, jotka ovat pahuudessa, (nrot 8051, 8149). Totuudet, jotka eivät ole aitoja, ja myös vääryydet, voidaan yhdistää aitoihin totuuksiin niillä, jotka ovat hyvyydessä, mutta ei niillä, jotka ovat pahuudessa, (nrot 3470, 3471, 4551, 4552, 7344, 8149, 9298). Vääryydet ja totuudet yhdistetään ilmenemisten kautta Sanan kirjaimellisesta merkityksestä, (nro 7344). Vääryydet todennetaan hyvyydestä, ja ne pehmenevät, koska niitä sovelletaan ja johdetaan hyvyyteen, ja pahuus poistetaan, (nro 8149). Herra hyväksyy uskonnon vääryydet totuuksina niillä, jotka ovat hyvyydessä, (nro 4736, 8149). Herra hyväksyy hyvyyden, jonka laatu on uskonnon vääryydestä, jos se on tietämättömyyttä ja siinä viattomuutta, ja hyvyys päämääränä, (nro 7887). Että totuudet ihmisellä ovat totuuden ja hyvyyden ilmentymiä, täytettynä harhaluuloilla; ihmisellä, joka elää hyvyydessä, Herra kuitenkin sovittaa ne aidoiksi totuuksiksi, (nro 2053). Että vääryyksiä, joissa on hyvyyttä, annettaisiin niille, jotka ovat Kirkon ulkopuolella ja sen johdosta tietämättömiä totuudesta, ja myös niille, jotka ovat Kirkon piirissä, missä on opin vääryyksiä, (nrot 2589, 2604, 2861, 2863, 3263, 3778, 4189, 4190, 4197, 6700, 9256). Vääryydet, joissa ei ole hyvyyttä, ovat vakavampia niille, jotka ovat Kirkon piirissä, kuin niille, jotka ovat Kirkon ulkopuolella, (nro 7688). Totuudet ja hyvyydet otetaan pois pahoilta toisessa elämässä, ja ne annetaan hyville, Herran sanojen mukaan:

Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta ​​jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. (Matt. 25: 29; nro 7770.)

22. (2.) Niistä, jotka ovat totuuksissa eivätkä hyvyydessä; siten totuuksista ilman hyvyyttä. Että totuudet ilman hyvyyttä, eivät itsessään ole totuuksia, koska niillä ei ole elämää, sillä totuuksien kaikki elämä on hyvyydestä, (nro 3607). Näin että ne ovat kuin ruumis ilman sielua, (nrot 8530, 9154). Toden ja hyvän tiedot, jotka ovat ainoastaan muistissa eivätkä elämässä, he uskovat olevan totuuksia, (nro 5276). Että totuuksia ei omisteta ihmiselle eivätkä ne tule hänen omakseen, mitkä hän ainoastaan tuntee ja tunnustaa syistä, jotka etenevät itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, (nrot 3402, 3834). Mutta ne omistetaan, jotka hän tunnustaa itse totuuden ja hyvyyden vuoksi, (nro 3849). Herra ei hyväksy totuuksia ilman hyvyyttä, (nro 4368); eivätkä ne pelasta, (nro 2261). Ne, jotka ovat totuuksissa ilman hyvyyttä, eivät kuulu Kirkkoon, (nro 3963); eivätkä he voi uudestisyntyä, (nro 10367). Että Herra ei virtaa totuuksiin, muuten kuin hyvyyden kautta, (nro 10367).

Totuuden erottamisesta hyvyydestä, (nrot 5008, 5009, 5022, 5028). Millainen totuus on ilman hyvyyttä ja millainen hyvyydestä, (nrot 1949, 1950, 1964, 5951); vertailuista, (nro 5830). Totuus ilman hyvyyttä on kärttyisää, (nrot 1949, 1950, 1951, 1964); spirituaalisessa maailmassa se näyttää kovalta, (nrot 6359, 7068); ja terävältä, (nro 2799). Totuus ilman hyvyyttä on kuin talven valo, jossa kaikki asiat maan päällä ovat horroksessa eikä mitään tuoteta; mutta totuus hyvyydestä on kuin kevään ja kesän valo, jossa kaikki asiat kukoistavat ja tuotetaan, (nrot 2231, 3146, 3412, 3413). Sellainen talvinen valo käännetään pilkkopimeydeksi, kun valo taivaasta virtaa sisään; ja silloin ne, jotka ovat näissä totuuksissa, tulevat sokeiksi ja tyhmiksi, (nrot 3412, 3413).

Ne, jotka erottavat totuuden hyvyydestä, ovat pimeydessä ja tietämättömyydessä totuudesta sekä vääryyksissä, (nro 9186). He heittäytyvät vääryyksistä pahuuksiin, (nrot 3325, 8094). Virheet ja vääryydet, joihin he heittäytyvät, (nrot 4721, 4730, 4776, 4783, 4925, 7779, 8313, 8765, 9222).  Sana on suljettu heille, (nrot 3773, 4783, 8780). He eivät näe eivätkä kiinnitä huomiota niihin kaikkiin asioihin, jotka Herra puhui rakkaudesta ja lähimmäisenrakkaudesta, siten hyvyydestä, (nrot 1017, 3416). He eivät tiedä, mitä hyvyys on, siten mitä taivaallinen rakkaus ja lähimmäisenrakkaus ovat, (nrot 2417, 3603, 4136, 9995). Ne, jotka tuntevat uskon totuudet ja elävät huonosti, käyttävät toisessa elämässä näitä totuuksia väärin hallitsemista varten; millaisia he ovat ja millainen heidän kohtalonsa on siellä, (nro 4802). 

Että Jumalallinen Totuus tuomitsee helvettiin, mutta Jumalallinen Hyvyys kohottaa taivaaseen, (nro 2258). Jumalallinen Totuus kauhistuttaa, ei Jumalallinen Hyvyys, (nro 4180). Mitä on tulla tuomituksi totuuden perusteella ja mitä tulla tuomituksi hyvyyden perusteella, (nro 2335). 

23. (3.) Niistä, jotka ovat totuuksissa ja niiden kautta suuntautuvat ja pyrkivät hyvyyteen; siten totuuksista, joiden kautta hyvyys tulee. Mitä ihminen rakastaa, sitä hän tahtoo, ja mitä ihminen rakastaa tai tahtoo, sitä hän ajattelee ja vahvistaa eri tavoin: mitä ihminen rakastaa tai tahtoo, sitä kutsutaan hyvyydeksi, ja mitä ihminen siitä ajattelee ja vahvistaa eri tavoin, sitä kutsutaan totuudeksi, (nro 4070). Siitä nyt johtuu, että totuudesta tulee hyvyys, kun siitä tulee rakkauden tai tahdon asia, eli kun ihminen rakastaa ja tahtoo sitä, (nrot 5526, 7835, 10367). Ja koska rakkaus eli tahto on ihmisen itse elämä, totuus ei elä ihmisellä, kun hän ainoastaan tietää sen ja ajattelee sitä, vaan kun hän rakastaa ja tahtoo sitä, ja rakkaudesta ja tahdosta tekee sitä, (nrot 5595, 9282). Että totuudet sen johdosta saavat elämän, näin hyvyydestä, (nrot 2434, 3111, 3607, 6077). Siis että totuuksien elämä on hyvyydestä, ja ilman hyvyyttä niillä ei ole mitään elämää, (nrot 1589, 1947, 1997, 3180, 3579, 4070, 4096, 4097, 4736, 4757, 4884, 5147, 5928, 9154, 9667, 9841, 10729); valaistuna, (nro 9154). Milloin totuuksien voidaan sanoa saaneen elämän, (nro 1928). Kun totuus yhdistetään hyvyyteen, se omistetaan ihmiselle, koska se tulee hänen elämäkseen, (nrot 3108, 3161). Jotta totuus yhdistettäisiin hyvyyteen, tulee olla yksimielisyys ymmärryksestä ja tahdosta; kun myös tahdosta on yksimielisyys, silloin on yhdistäminen, (nrot 3157, 3158, 3161).

Kun ihmistä uudestisynnytetään, totuudet astuvat sisään mieltymyksen ilolla, koska hän rakastaa tehdä niitä; ja ne toistetaan samalla mieltymyksellä, koska ne ovat yhdessä, (nrot 2480, 2487, 3040, 3066, 3074, 3336, 4018, 5893, 7967). Että mieltymys, joka kuuluu rakkauteen, liittyy aina totuuksiin elämän hyötyjen mukaisesti, ja tämä mieltymys toistetaan totuuksien kanssa, sekä totuudet toistetaan mieltymyksen kanssa, (nrot 3336, 3824, 3849, 4205, 5893, 7967). Että hyvyys ei tunnusta totuudeksi mitään muuta, kuin mikä on sopusoinnussa rakkauden mieltymyksen kanssa, (nro 3161). Totuudet esitellään yhdenmukaisilla iloilla ja miellyttävyyksillä, (nrot 3502, 3512). Kaikki aito toden mieltymys on peräisin hyvyydestä, ja sen mukaan, (nrot 4373, 8349, 8356). Siis että on hyvyyden istuttaminen ja sisäänvirtaaminen totuuksiin, ja yhdistyminen, (nro 4301); ja siten totuuksien elämä, (nrot 7910, 7967).

Koska rakkauteen kuuluva mieltymys liittyy aina totuuksiin elämän hyötyjen mukaisesti, hyvyys tunnistaa oman totuutensa ja totuus oman hyvyytensä, (nrot 2429, 3101, 3102, 3161, 3179, 3180, 4358, 5807, 5835, 9637). Siitä on toden ja hyvän yhdistyminen, (josta, nrot 3834, 4096, 4097, 4301, 4345, 4353, 4364, 4368, 5365, 7623–7627, 7752–7762, 8530, 9258, 10555). Totuudet myös tunnistavat toisensa ja keskenään yhdistetään, (nro 9079); ja tämä on taivaan sisäänvirtauksesta, (nro 9079).

Että hyvyys on elämän olemus, ja totuus elämän olemassaolo siitä; ja niin että hyvyydellä on elämän olemassaolonsa totuudessa, ja totuudella elämän olemuksensa hyvyydessä, (nrot 3049, 3180, 4574, 5002, 9154). Sen johdosta jokaisella hyvyydellä on oma totuutensa, ja jokaisella totuudella oma hyvyytensä; koska hyvyys ilman totuutta ei ole olemassa, ja totuus ilman hyvyyttä ei ole, (nro 9637). Myös että hyvyydellä on muotonsa ja laatunsa totuuksista, näin että totuus on hyvän muoto ja laatu, (nrot 3049, 4574, 6916, 9154). Ja niin totuuden ja hyvyyden täytyy olla yhdistettyinä, jotta ne olisivat jotakin, (nro 10555). Sen johdosta hyvyys on jatkuvassa pyrkimyksessä ja kaipauksessa yhdistää itseensä totuuksia, (nrot 9206, 9495); valaistuna, (nro 9207); ja totuudet vuorostaan yhdistää itsensä hyvyyden kanssa, (nro 9206). Yhdistyminen on vastavuoroinen, hyvyydestä totuuden kanssa, ja totuudesta hyvyyden kanssa, (nrot 5365, 8516). Hyvyys toimii ja totuus reagoi, mutta hyvyydestä käsin, (nrot 3155, 4380, 4757, 5928, 10729). Että totuudet pitävät omaa hyvyyttään alkunaan ja loppunaan, (nro 4353).

Toden yhdistyminen hyvän kanssa on kuin ihmisen elämän eteneminen varhaislapsuudesta lähtien; ensin hän omaksuu totuudet tieteellisesti, sitten rationaalisesti, lopulta tekee ne omaksi elämäkseen, (nrot 3203, 3665, 3690). Se on myös kuten jälkeläisen kanssa, joka siitetään, on kohdussa, syntyy, kasvaa, viisastuu, (nrot 3298, 3299, 3308, 3665, 3690). Se on myös kuten siementen ja maaperän kanssa, (nro 3671); ja kuten veden kanssa leivälle, (nro 4976). Toden ensimmäinen mieltymys ei ole aito, vaan sitä mukaa kuin ihmistä täydellistetään, se puhdistetaan, (nrot 3040, 3089). Silti hyvyydet ja totuudet, jotka eivät ole aitoja, palvelevat aitoja hyvyyksiä ja totuuksia alustavina, ja myöhemmin edelliset hylätään, (nrot 3665, 3690, 3974, 3982, 3986, 4145).

Edelleen, että ihmistä johdatetaan totuuksien kautta hyvyyteen, eikä ilman totuuksia, (nrot 10124, 10367). Jos ihminen ei opi eli vastaanota totuuksia, hyvyys ei voi virrata sisään, näin että ihminen ei voi tulla spirituaaliseksi, (nro 3387). Hyvyyden ja totuuden yhdistyminen tapahtuu tiedon lisääntymisen mukaan, (nro 3141). Jokainen vastaanottaa totuuksia käsityskykynsä mukaan, (nro 3385).

Luonnollisen ihmisen totuudet ovat tieteellisiä, (nrot 3293, 3309, 3310). Tieteelliset asiat ja tiedot ovat kuin astioita, (nrot 6004, 6023, 6052, 6071, 6077). Totuudet ovat hyvyyden astioita, koska ne ovat vastaanottajia, (nrot 1469, 1900, 2063, 2261, 2269, 3318, 3365, 3387).

Että ihmisellä hyvyys virtaa sisään sisäistä eli sielun tietä, mutta totuudet ulkoista eli kuulon ja näön tietä; ja Herra yhdistää ne ihmisen sisimmissä, (nrot 3030, 3098). Totuudet kohotetaan luonnollisesta ihmisestä ja istutetaan hyvyyteen spirituaalisessa ihmisessä; ja niin totuuksista tulee spirituaalisia, (nrot 3085, 3086). Ja myöhemmin ne virtaavat sisään sieltä luonnolliseen ihmiseen, spirituaalinen hyvyys luonnolliseen hyvyyteen välittömästi, mutta välillisesti luonnolliseen totuuteen, (nrot 3314, 3573, 4563); valaistuna, (nrot 3314, 3616, 3576, 3969, 3995). Sanalla sanoen, totuudet yhdistetään hyvyyteen ihmisellä, siinä määrin ja sillä tavalla kuin ihminen on hyvyydessä elämäänsä nähden, (nrot 3834, 3843). Yhdistäminen tapahtuu eri tavalla taivaallisella, ja eri tavalla spirituaalisella, (nro 10124). Enemmän hyvän ja toden yhdistämisestä, ja kuinka se tapahtuu, (nrot 3090, 3203, 3308, 4096, 4097, 4345, 4353, 5365, 7623–7627); ja kuinka spirituaalinen hyvyys muodostetaan totuuksien kautta, (nrot 3470, 3570).

24. (4.) Niistä, jotka ovat totuuksissa hyvyydestä; siten totuuksista hyvyydestä. Totuus, joka johtaa hyvyyteen, ja totuus, joka etenee hyvyydestä, joiden erosta, (nro 2063). Totuus ei ole pohjimmiltaan totuus, paitsi siinä määrin kuin se etenee hyvyydestä, (nrot 4736, 10619); koska totuudella on olemuksensa hyvyydestä, (nrot 3049, 3180, 4574, 5002, 9144); ja elämänsä, (nrot 2434, 3111, 6077); ja koska totuus on hyvän muoto eli laatu, (nrot 3049, 4574, 5951, 9154). Että totuus on täysin kuten hyvyys ihmisellä, samanlaisessa suhteessa ja samanlaisessa asteessa, (nro 2429). Että totuuden, jotta se olisi totuus, tulee johtaa olemuksensa lähimmäisenrakkauden ja viattomuuden hyvyydestä, (nrot 3111, 6013). Totuudet, jotka ovat hyvyydestä, ovat spirituaalisia totuuksia, (nro 5951).

Että totuus muodostaa yhden hyvyyden kanssa, kun se etenee hyvyydestä, aina siinä määrin, että molemmat yhdessä on kuin yksi hyvyys, (nrot 4301, 7835, 10252, 10266). Ymmärrys ja tahto muodostavat yhden mielen ja yhden elämän, kun ymmärrys etenee tahdosta, koska ymmärrys on totuuden vastaanottaja ja tahto hyvyyden; mutta ei silloin, kun ihminen ajattelee ja puhuu toisin kuin tahtoo, (nro 3623). Totuus hyvyydestä on totuus tahdossa ja toiminnassa, (nrot 4337, 4353, 4385, 4390). Kun totuus etenee hyvyydestä, hyvyydellä on kuvansa totuudessa, (nro 3180).

Koko taivaassa ja maailmassa sekä niiden yksityiskohdissa, on avioliiton näköistä, (nrot 54, 718, 747, 917, 1432, 2173, 2516, 5194). Varsinkin totuuden ja hyvyyden välillä, (nrot 1904, 2173, 2508). Koska kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa on suhde totuuteen ja hyvyyteen, jotta ne olisivat jotakin, ja niiden yhdistykseen, jotta jotakin tuotettaisiin, (nrot 2452, 3166, 4390, 4409, 5232, 7256, 10122, 10555). Muinaiset ihmiset säätivät avioliiton myös totuuden ja hyvyyden välille, (nro 1904). Avioliiton laki on, että kaksi ovat yksi, Herran sanojen mukaisesti, (nrot 10130, 10168, 10169). Todellinen aviorakkaus laskeutuu ja on olemassa toden ja hyvän avioliitosta taivaasta, (nrot 2728, 2729).

Ihminen on siinä määrin viisas kuin hän on hyvyydessä ja siitä totuuksissa, mutta ei siinä määrin kuin hän tuntee totuudet eikä ole hyvyydessä, (nrot 3182, 3190, 4884). Ihminen, joka on totuuksissa hyvyydestä, todella kohotetaan maailman valosta taivaan valoon, siten hämärästä selkeyteen; mutta sitä vastoin hän on maailman valossa ja hämärässä, niin kauan kuin hän tuntee totuudet eikä ole hyvyydessä, (nrot 3190, 3192). Ihminen ei myöskään tiedä, mitä hyvyys on, ennen kuin hän on siinä ja tietää siitä, (nrot 3325, 3330, 3336). Totuudet lisääntyvät valtavasti, kun ne etenevät hyvyydestä, (nrot 2846, 2847, 5345): mistä lisääntymisestä, (nro 5355). Tämä lisääntyminen on kuin hedelmien kasvaminen puusta ja moninkertaistuminen siemenistä, joista syntyy kokonaisia ​​puutarhoja, (nrot 1873, 2846, 2847). Siinä määrin myös viisaus lisääntyy, ja tämä ikuisesti, (nrot 3200, 4220, 4221, 5527, 5859, 6663, 10314). Ihminen myös, joka on totuuksissa hyvyydestä, samassa määrin valaistaan, ja hän on valaistuksessa samassa määrin lukiessaan Sanaa, (nrot 9382, 10548–10550, 10691, 10694). Rakkauden hyvyys on kuin tuli, ja totuus siitä on kuin valo tuosta tulesta, (nrot 3195, 3222, 5400, 8644, 9399, 9548, 9684). Totuudet hyvyydestä myös loistavat taivaassa, (nro 5219). Että totuudet hyvyydestä, joiden kautta on viisaus, lisääntyvät hyvän rakkauden laadun ja määrän mukaan, sekä vuorostaan vääryydet pahuudesta lisääntyvät pahan rakkauden laadun ja määrän mukaan, (nro 4099). Ihminen, joka on totuuksissa hyvyydestä, tulee enkelilliseen älykkyyteen ja viisauteen, ja nämä ovat kätkettyinä hänen sisäisissään niin kauan kuin hän elää maailmassa, mutta ne paljastetaan toisessa elämässä, (nro 2494). Ihminen, joka on totuuksissa hyvyydestä, tulee kuoleman jälkeen enkeliksi, (nro 8747).

Että totuudet hyvyydestä ovat ​​kuin sukupolvia, (nro 9079). Ne järjestetään sarjoihin, (nrot 5339, 5343, 5530, 7408, 10303, 10308). Totuuksien järjestys hyvyydestä verrattuna säikeisiin ja verisuoniin ruumiissa, ja siten kudoksiin ja muotoihin, elämän hyötyjen mukaisesti, (nrot 3470, 3570, 3579, 9154). Totuudet hyvyydestä muodostavat ikään kuin yhteiskunnan, ja tämä taivaan sisäänvirtauksesta, (nro 3584). Keskellä ovat ne totuudet, jotka ovat pääasiallisesta rakkaudesta, ja muut ovat kaukana siitä erimielisyyden asteensa mukaan, (nrot 3993, 4551, 4552, 5530, 6028). Päinvastainen järjestys vallitsee pahoilla, (nrot 4551, 4552). 

Kun totuudet etenevät hyvyydestä, ne järjestetään taivaan muotoon, (nrot 4302, 5339, 5343, 5704, 6028, 10303); ja tämä järjestyksen mukaan, missä enkelilliset yhteiskunnat ovat, (nro 10303). Kaikki totuudet, kun ne etenevät hyvyydestä, ovat yhdistyneitä toisiinsa tietyllä yhtäläisyydellä; ja ne ovat kuin perheiden polveutuminen yhdestä isästä, (nro 2863). Jokaisella totuudella on myös ulottumisen sfääri taivaaseen, hyvyyden laadun ja määrän mukaan, josta se on, (nro 8063).

Hyvän ja toden avioliitto on Kirkko ja taivas ihmisessä, (nrot 2173, 7752, 7753, 9224, 9995, 10122). Niiden ilosta ja onnesta, joilla hyvyys on totuuksissa, (nro 1470). Totuudet hyvyydestä yhdistettyinä esittävät ihmisen kuvaa, (nro 8370). Että ihminen ei ole muuta kuin oma hyvyytensä ja siitä totuutensa, tai pahuutensa ja siitä vääryytensä, (nro 10298).

Yhteenvedoksi: Totuuksien kautta on usko, (nrot 4353, 4997, 7178, 10367). Totuuksien kautta on lähimmäisenrakkaus, (nrot 4368, 7623, 7624, 8034). Totuuksien kautta on rakkaus Herraan, (nrot 10143, 10153, 10310, 10578, 10645). Totuuksien kautta on omatunto, (nrot 1077, 2053, 9113). Totuuksien kautta on viattomuus, (nrot 3183, 3494, 6013). Totuuksien kautta on puhdistuminen pahuuksista, (nrot 2799, 5954, 7044, 7918, 9089, 10229, 10237). Totuuksien kautta on uudestisyntyminen, (nrot 1555, 1904, 2046, 2189, 9088, 9959, 10028). Totuuksien kautta on älykkyys ja viisaus, (nrot 3182, 3190, 3387, 10064). Totuuksien kautta on enkeleille kauneus, näin ihmisille sisäisiinsä nähden, jotka kuuluvat heidän henkeensä, (nrot 553, 3080, 4985, 5199). Totuuksien kautta on valta pahuuksia ja vääryyksiä vastaan, (nrot 3091, 4015, 10481). Totuuksien kautta on järjestys sellainen kuin taivaassa, (nrot 3316, 3417, 3570, 5339, 5343, 5704, 6028, 10303). Totuuksien kautta on Kirkko, (nrot 1798, 1799, 3963, 4468, 4672). Totuuksien kautta on taivas ihmiselle, (nrot 1900, 9832, 9931, 10303). Totuuksien kautta ihmisestä tulee ihminen, (nrot 3175, 3387, 8370, 10298). Kuitenkin nämä kaikki asiat ovat totuuksien kautta hyvyydestä eivätkä totuuksien kautta ilman hyvyyttä; ja hyvyys on Herralta, (nrot 2434, 4070, 4736, 5147). Että kaikki hyvyys on Herralta, (nrot 1614, 2016, 2904, 4151, 9981).

25. Kaikki Hyvyys ja Totuus on Herralta. Että Herra on itse Hyvyys ja itse Totuus, (nrot 2011, 4151, 10336, 10619). Herra molempiin nähden, sekä Jumalalliseen että Ihmisyyteen, on Jumalallisen Rakkauden Jumalallinen Hyvyys, ja siitä etenee Jumalallinen Totuus, (nrot 3704, 3712, 4180, 4577). Että Herran Jumalallisesta Hyvyydestä etenee Jumalallinen Totuus, on vastaavasti kuten valo etenee auringosta, (nrot 3704, 3712, 4180, 4577). Että Jumalallinen Totuus edeten Herrasta näkyy taivaissa valona ja esittää kaikkea taivaan valoa, (nrot 3195, 3223, 5400, 8694, 9399, 9548, 9684). Taivaan valo, joka on Jumalallista Totuutta yhdistyneenä Jumalalliseen Hyvyyteen, valaisee enkelien ja henkien sekä näön että ymmärryksen, (nrot 2776, 3138). Taivas on valossa ja lämmössä, koska se on totuudessa ja hyvyydessä; sillä Jumalallinen Totuus on siellä valoa ja Jumalallinen Hyvyys on siellä lämpöä, (nrot 3643, 9399, 9400); ja teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 126–140). Herran Jumalallisesta Hyvyydestä etenevä Jumalallinen Totuus muodostaa ja järjestää enkelillisen taivaan, (nrot 3038, 9408, 9613, 10716, 10717). Jumalallista Hyvyyttä yhdistyneenä Jumalalliseen Totuuteen, mikä on taivaissa, kutsutaan Jumalalliseksi Totuudeksi, (nro 10196).

Herrasta etenevä Jumalallinen Totuus on ainoa todellinen asia, (nrot 6880, 7004, 8200). Jumalallisen Totuuden kautta kaikki asiat tehtiin ja luotiin, (nrot 2803, 2894, 5272, 7678). Kaikki valta kuuluu myös Jumalalliselle Totuudelle, (nro 8200).

Ihminen ei voi itsestään käsin tehdä mitään hyvää eikä ajatella mitään totta, (nrot 874–876). Ihmisen rationaalinen ei voi itsestään käsin havaita Jumalallista Totuutta, (nrot 2196, 2203, 2209). Ne totuudet, jotka eivät ole Herrasta, ovat ihmisen omasta [proprium], eivätkä ne ole totuuksia, vaan ainoastaan näyttävät totuuksilta, (nro 8868).

Kaikki hyvyys ja totuus on Herrasta, eikä mikään ihmisestä, (nrot 1614, 2016, 2904, 4151, 9981). Hyvyydet ja totuudet ovat hyvyyksiä ja totuuksia samassa määrin kuin niissä on Herraa itsessään, (nrot 2904, 3061, 8480). Jumalallisesta Totuudesta, joka etenee välittömästi Herrasta, ja Jumalallisesta Totuudesta, joka etenee välillisesti enkelien kautta, ja niiden sisäänvirtauksesta ihmiseen, (nrot 7055, 7056, 7058). Herra virtaa ihmisessä hyvyyteen, ja hyvyyden kautta totuuksiin, (nro 10153). Hyvyyden kautta Hän virtaa kaikenlaisiin totuuksiin, pääasiassa aitoihin totuuksiin, (nrot 2531, 2554). Herra ei virtaa totuuksiin, jotka on erotettu hyvyydestä, eikä Herran ja ihmisen välillä ole rinnakkaisuutta niihin nähden, vaan hyvyyteen nähden, (nrot 1831, 1832, 3514, 3564).

Tehdä hyvää ja totta hyvyyden ja totuuden vuoksi, on rakastaa Herraa ja rakastaa lähimmäistään, (nro 10336). Ne, jotka ovat Sanan, Kirkon ja jumalanpalveluksen sisäisessä, rakastavat tehdä hyvää ja totta hyvyyden ja totuuden vuoksi; mutta ne, jotka ovat näiden ulkoisessa ilman sisäistä, rakastavat tehdä hyvää ja totta itsensä ja maailman vuoksi, (nro 10683). Mitä on tehdä hyvää ja totta hyvyyden ja totuuden itsensä vuoksi, (valaistuna esimerkkien kautta, nro 10683).

26. Erilaisista hyvyyksistä ja totuuksista. Että on ääretön vaihtelu, eikä mikään ole koskaan sama kuin toinen, (nrot 7236, 9002). Taivaissa on myös ääretön vaihtelu, (nrot 684, 690, 3744, 5598, 7236). Vaihtelut taivaissa ovat hyvyyden vaihteluita, siitä on kaikkien erilaisuus siellä, (nrot 3519, 3744, 3804, 3986, 4005, 4067, 4149, 4263, 7236, 7833, 7836, 9002). Nämä vaihtelut ovat totuuksista, jotka ovat moninaisia, ja joiden kautta on hyvyys jokaiselle, (nrot 3470, 3519, 3804, 4149, 6917, 7236). Sen johdosta kaikki enkelilliset yhteiskunnat ja jokainen enkeli yhteiskunnassa ovat toisistaan ​​erillään, (nrot 690, 3241, 3519, 3804, 3986, 4067, 4149, 4263, 7236, 7833, 7836). Mutta he toimivat kuitenkin yhtenä rakkauden kautta Herrasta, ja sen kautta he katsovat yhteen päämäärään, (nrot 457, 3986).

Hyvyydet ja totuudet erotetaan yleensä asteiden mukaan luonnollisiin, spirituaalisiin ja taivaallisiin, (nrot 2069, 3240). Yleensä on kolme hyvyyden astetta ja siitä totuuden, kolmen taivaan mukaan, (nrot 4154, 9873, 10270). Kolmenlaiset hyvyydet ja siitä totuudet ovat sisäisessä ihmisessä, ja yhtä monta ulkoisessa ihmisessä, (nro 4154). Että on luonnollista hyvyyttä, yhteiskunnallista hyvyyttä ja moraalista hyvyyttä, (nro 3768). Luonnollinen hyvyys, johon jotkut syntyvät, ei ole hyvyyttä toisessa elämässä, ellei siitä tule spirituaalista hyvyyttä, (nrot 2463, 2464, 2468, 3408, 3469, 3470, 3508, 3518, 7761). Luonnollisesta, spirituaalisesta ja ei-spirituaalisesta hyvyydestä, (nrot 4988, 4992, 5032). Että on älyllistä totuutta ja on tieteellistä totuutta, (nrot 1904, 1911, 2503).

27. Viisaus on hyvyydestä totuuksien kautta. Kuinka rationaalinen muodostuu ja syntyy ihmisellä, (nrot 2094, 2524, 2557, 3030, 5126). Se tapahtuu Herran sisäänvirtaamisella taivaan kautta tietoihin ja tieteisiin, jotka ovat ihmisellä, ja sieltä kohottamisesta, (nrot 1895, 1899, 1900, 1901). Kohottaminen on hyötyjen ja niiden rakkauden mukaan, (nrot 3074, 3085, 3086). Rationaalinen syntyy totuuksien kautta; niinpä millaisia ne ovat, sellainen on rationaalinen, (nrot 2094, 2524, 2557). Rationaalinen avataan ja muodostetaan totuuksien kautta hyvyydestä, ja vääryyksien kautta pahuudesta se suljetaan ja tuhotaan, (nrot 3108, 5126). Ihminen ei ole rationaalinen sillä, että hän kykenee järkeilemään mistä tahansa asiasta, vaan että hän kykenee näkemään ja havaitsemaan, onko jokin asia totta vai ei, (nro 1944). Ihminen ei synny mihinkään totuuteen, koska hän ei synny hyvyyteen; vaan hän oppii ja omaksuu kaiken, (nro 3175). Että ihminen tuskin voi vastaanottaa aitoja totuuksia, ja siten olla viisas, aistien harhakuvitelmien ja valheellisten uskomusten, ja niistä järkeilyjen ja epäilysten vuoksi, (nro 3175). Ihminen alkaa olla silloin viisas, kun hän alkaa torjua järkeilyjä totuuksia vastaan ja hylätä epäilykset, (nro 3175). Valaistumaton ihmisrationaalinen nauraa sisäisille totuuksille, (esimerkeistä, nro 2654). Totuuksia ihmisellä kutsutaan sisäisiksi, kun ne on istutettu hänen elämäänsä, eikä sen johdosta, että hän tuntee ne, vaikka ne olisivatkin totuuksia, joita kutsutaan sisäisiksi, (nro 10199).

Että hyvyydessä on kyky viisaaksi tulemiseen; sen johdosta ne, jotka ovat eläneet hyvyydessä maailmassa, tulevat enkelilliseen viisauteen lähtönsä jälkeen maailmasta, (nrot 5527, 5859, 8321). Jokaisessa hyvyydessä on lukemattomia asioita, (nro 4005). Hyvyydestä lukemattomat asiat voidaan tuntea, (nro 3612). Totuuden moninkertaistumisesta hyvyydestä, (nrot 5345, 5355, 5912). Että varhaislapsuuden hyvyydestä, totuuksien kautta ja niiden mukaisen elämän kautta, tulee viisauden hyvyys, (nro 3504).

Että on totuuden mieltymys ja hyvyyden mieltymys, (nrot 1904, 1997). Millaisia ovat ne, jotka ovat totuuden mieltymyksessä, ja millaisia ne, jotka ovat hyvyyden mieltymyksessä, (nrot 2422, 2429). Ketkä voivat tulla totuuden mieltymykseen, ja ketkä eivät voi, (nro 2689). Kaikki totuudet on järjestetty yleisen mieltymyksen alle, (nro 9094). Toden mieltymys ja hyvän mieltymys luonnollisessa ihmisessä ovat kuin veli ja sisar, mutta spirituaalisessa ihmisessä kuin aviomies ja hänen vaimonsa, (nro 3160). 

Että puhtaita totuuksia ei ole ihmisellä, eikä edes enkelillä, vaan ainoastaan ​​Herralla, (nrot 3207, 7902). Totuudet ihmisellä ovat toden ilmentymiä, (nrot 2053, 2719). Ensimmäiset totuudet ihmisellä ovat toden ilmentymiä aistien harhakuvitelmista, mitkä kuitenkin vähitellen riisutaan, sitä mukaa kuin häntä täydellistetään viisauden suhteen, (nro 3131). Toden ilmentymät ihmisellä, joka on hyvyydessä, Herra hyväksyy totuuksina, (nrot 2053, 3207). Mitä ja millaisia toden ilmentymät ovat, (nrot 3207, 3357–3362, 3368, 3404, 3405, 3417). Sanan kirjaimellinen merkitys on monissa kohdissa ilmentymien mukaan, (nro 1838). Samat totuudet ovat yhdellä ihmisellä enemmän totuuksia, toisella vähemmän, ja toisella vääryyksiä, koska ne ovat väärennettyjä, (nro 2439). Totuudet ovat myös totuuksia vastaavaisuuden mukaisesti luonnollisen ja spirituaalisen ihmisen välillä, (nrot 3128, 3138). Totuudet eroavat toisistaan ​​erilaisten käsitysten ja havaitsemisen mukaan niistä, (nrot 3470, 3804, 6917).

Kun totuus on yhdistetty hyvään, se katoaa muistista, koska siitä tulee silloin elämän asia, (nro 3108). Totuudet eivät voi yhdistyä hyvyyteen paitsi vapauden tilassa, (nro 3158). Totuudet yhdistetään hyvyyteen kiusausten kautta, (nrot 3318, 4572, 7122). Hyvyys sisältää jatkuvan pyrkimyksen järjestää totuuksia järjestykseen ja ennallistaa itseään sen tilan kautta, (nro 3610). Totuudet näyttävät epämiellyttäviltä, ​​kun yhteys hyvyyteen keskeytetään, (nro 8352). Ihminen tuskin kykenee erottamaan totuuden ja hyvyyden välillä, koska hän tuskin kykenee erottamaan ajattelemisen ja tahtomisen välillä, (nro 9995). Että hyvyyttä kutsutaan Sanassa totuuden ”veljeksi”, (nro 4267). Tietyssä suhteessa hyvyyttä kutsutaan myös ”isännäksi” ja totuutta ”palvelijaksi”, (nrot 3409, 4267).

II TAHDOSTA JA YMMÄRRYKSESTÄ

28. Ihmisellä on kaksi kykyä, jotka muodostavat hänen elämänsä; toista kutsutaan Tahdoksi ja toista Ymmärrykseksi. Nämä ovat toisistaan ​​erillään, mutta niin luotu, että ne ovat yhtenä, ja kun ne ovat yhtenä, niitä kutsutaan Mieleksi; jonka tähden ne ovat ihmismieli, ja ihmisen koko elämä on siellä.

29. Kuten kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa, jotka ovat Jumalallisen järjestyksen mukaisia, on suhde hyvyyteen ja totuuteen, näin kaikilla asioilla ihmisessä on suhde tahtoon ja ymmärrykseen; koska hyvyys ihmisessä kuuluu hänen tahtoonsa ja totuus hänen ymmärrykseensä. Sillä nämä kaksi kykyä, eli nämä ihmisen kaksi elämää, ovat niiden säilytyspaikkoja ja perustoja; tahto on kaiken hyvyyden säilytyspaikka ja perusta, ja ymmärrys on kaiken totuuden säilytyspaikka ja perusta. Hyvyydet ja totuudet eivät ole ihmisessä missään muualla: ja koska hyvyydet ja totuudet eivät ole ihmisessä missään muualla, näin eivät myöskään rakkaus ja usko ole missään muualla; sillä rakkaus kuuluu hyvyyteen ja hyvyys rakkauteen, ja usko kuuluu totuuteen ja totuus uskoon.

30. Koska nyt kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa on suhde hyvyyteen ja totuuteen, ja Kirkon kaikilla asioilla on suhde rakkauden hyvyyteen ja uskon totuuteen, ja koska ihminen on ihminen näiden kahden kyvyn perusteella, niin niitä käsitellään myös tässä Opissa; muuten ihmisellä ei voisi olla selkeää käsitystä niistä eikä ajattelullaan perustaa.

31. Tahto ja ymmärrys muodostavat myös ihmisen hengen, sillä hänen viisautensa ja älykkyytensä, ja yleensä hänen elämänsä, asuvat niissä; ruumis on ainoastaan kuuliaisuutta.

32. Mikään ei ole tärkeämpää kuin tietää, kuinka tahto ja ymmärrys muodostavat yhden mielen. Ne muodostavat yhden mielen aivan kuten hyvyys ja totuus muodostavat yhden; sillä tahdon ja ymmärryksen välillä on samanlainen avioliitto kuin on hyvyyden ja totuuden välillä: millainen se avioliitto on, voidaan nähdä täysin niistä asioista, jotka edellä on esitetty hyvyydestä ja totuudesta; nimittäin, että kuten hyvyys on asian itse olemus, ja totuus on asian olemassaolo siitä, siten tahto ihmisellä on hänen elämänsä itse olemus, ja ymmärrys elämänsä olemassaolo siitä; sillä tahtoon kuuluva hyvyys muodostuu ja asettuu nähtäväksi ymmärryksessä.

33. Niillä, jotka ovat hyvyydessä ja totuudessa, on tahto ja ymmärrys; mutta niillä, jotka ovat pahuudessa ja vääryydessä, ei ole tahtoa eikä ymmärrystä, vaan tahdon sijasta heillä on himo ja ymmärryksen sijasta heillä on tieto. Sillä todellinen ihmistahto on hyvyyden säilytyspaikka ja ymmärrys totuuden säilytyspaikka; jonka tähden tahdosta ei voida puhua pahan yhteydessä eikä ymmärryksestä väärän yhteydessä, koska ne ovat vastakkaisia, ja vastakkaiset tuhoavat toisensa. Siitä johtuu, että ihmistä, joka on pahuudessa ja siitä vääryydessä, ei voida sanoa järkeväksi, viisaaksi ja älykkääksi: pahoilla myös mieleen kuuluvat sisäiset, joissa tahto ja ymmärrys pääasiassa asuvat, on suljettu. Luullaan, että myös pahoilla on tahto ja ymmärrys, koska he sanovat, että he tahtovat ja että he ymmärtävät; mutta heidän tahtomisensa on ainoastaan himoitsemista ja heidän ymmärtämisensä on ainoastaan tietämistä.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

34. Että spirituaalisia totuuksia ei voida ymmärtää, ellei tiedetä näitä seuraavia yleisiä asioita:

(I) Että kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa on suhde hyvyyteen ja totuuteen, ja molempien yhdistykseen, jotta ne olisivat jotakin; näin rakkauteen ja uskoon ja niiden yhdistykseen.

(II) Ihmisellä on tahto ja ymmärrys, ja tahto on hyvyyden säilytyspaikka ja ymmärrys totuuden säilytyspaikka, ja ihmisessä kaikilla asioilla on suhde näihin kahteen ja niiden yhdistykseen, aivan kuten kaikilla asioilla on suhde hyvyyteen ja totuuteen ja niiden yhdistykseen.

(III) Että on sisäinen ja ulkoinen ihminen, ja ne on erotettu toisistaan ​​kuten taivas ja maailma, ja kuitenkin niiden pitää muodostaa yksi, jotta ihminen olisi todella ihminen.

(IV) Että on taivaan valo, jossa sisäinen ihminen on, ja maailman valo, jossa ulkoinen ihminen on; ja taivaan valo on itse Jumalallista Totuutta, josta on kaikki älykkyys.

(V) Sisäisessä ihmisessä olevien asioiden ja ulkoisessa ihmisessä olevien asioiden välillä on vastaavaisuus; ja sen johdosta ne näkyvät molemmilla puolilla eri muodossa, aina siinä määrin, että niitä ei voida erottaa toisistaan muuten kuin vastaavuuksien tieteen avulla.

Ellei näitä ja monia muita asioita tiedetä, ei voida vastaanottaa eikä muodostaa muuta kuin epäjohdonmukaisia ​​​​käsityksiä spirituaalisista ja taivaallisista asioista; ja siten ulkoisen ihmisen tieteelliset asiat ja tiedot, ilman näitä yleisiä asioita, voivat vain vähän palvella rationaalista ihmistä ymmärryksen ja kasvun kannalta. Siitä on ilmeistä, kuinka välttämättömiä tieteelliset asiat ovat. Näitä yleisiä asioita on paljon käsitelty teoksessa Arcana Coelestia.

35. Ihmisellä on kaksi kykyä, joista toista kutsutaan tahdoksi ja toista ymmärrykseksi, (nrot 35, 641, 3539, 3623, 10122). Nämä kaksi kykyä muodostavat itse ihmisen, (nrot 10076, 10109, 10110, 10264, 10284). Ihminen on sellainen, millaisia nämä kaksi kykyä hänessä ovat, (nrot 7342, 8885, 9282, 10264, 10284). Niiden kautta ihminen myös erotetaan eläimistä, koska ihmisen ymmärrys voi tulla kohotetuksi Herran toimesta ja nähdä Jumalallisia totuuksia, samoin hänen tahtonsa ja havaita Jumalallisia hyvyyksiä, ja siten ihminen yhdistyy Herraan näiden kahden kykynsä kautta, jotka muodostavat hänet; mutta toisin on eläimillä, (nrot 4525, 5114, 5302, 6323, 9231). Ja koska ihminen voi siten yhdistyä Herraan, hän ei voi kuolla sisäisiinsä nähden, jotka kuuluvat hänen henkeensä, vaan hän elää ikuisesti, (nro 5302). Ihminen ei ole ihminen muotonsa perusteella, vaan hyvyyden ja totuuden perusteella, jotka kuuluvat hänen tahtoonsa ja ymmärrykseensä, (nrot 4051, 5302).

Kuten kaikilla asioilla maailmankaikkeudessa on suhde hyvyyteen ja totuuteen, niin kaikilla asioilla ihmisessä on suhde tahtoon ja ymmärrykseen, (nrot 803, 10122). Sillä tahto on hyvyyden säilytyspaikka ja ymmärrys totuuden säilytyspaikka, (nrot 3332, 3623, 5232, 6065, 6125, 7503, 9300, 9930). On sama asia, sanotko totuus vai sanotko usko, koska usko kuuluu totuuteen ja totuus uskoon; ja on myös sama asia, sanotko hyvyys vai sanotko rakkaus, koska rakkaus kuuluu hyvyyteen ja hyvyys rakkauteen: sillä minkä ihminen uskoo, sitä hän kutsuu totuudeksi; ja mitä hän rakastaa, sitä hän kutsuu hyvyydeksi, (nrot 4353, 4997, 7178, 10122, 10367). Siitä seuraa, että ymmärrys on uskon vastaanottaja ja tahto rakkauden vastaanottaja; ja että usko ja rakkaus ovat ihmisessä, kun ne ovat hänen ymmärryksessään ja tahdossaan, sillä ihmisen elämä ei ole muualla, (nrot 7178, 10122, 10367). Ja koska ihmisen ymmärrys kykenee vastaanottamaan uskon Herraan ja hänen tahtonsa vastaanottamaan rakkauden Herraan, hän voi uskolla ja rakkaudella yhdistyä Herraan; ja se, joka voi uskolla ja rakkaudella yhdistyä Herraan, ei voi kuolla ikinä, (nrot 4525, 6323, 9231). Että rakkaus on yhdistymistä spirituaalisessa maailmassa, (nrot 1594, 2057, 3939, 4018, 5807, 6195, 6196, 7081–7086, 7501, 10130).

Ihmisen tahto on hänen elämänsä itse olemus, koska se on hyvyyden säilytyspaikka, ja hänen ymmärryksensä on elämän olemassaolo siitä, koska se on totuuden säilytyspaikka, (nrot 3619, 5002, 9282). Näin että tahdon elämä on ihmisen pääasiallista elämää, ja ymmärryksen elämä etenee siitä, (nrot 585, 590, 3619, 7342, 8885, 9282, 10076, 10109, 10110); verrattuna kuten valo etenee tulesta eli liekistä, (nrot 6032, 6314). Ne asiat, jotka tulevat ymmärrykseen ja samalla tahtoon, omistetaan ihmiselle, mutta ei niitä, jotka tulevat ainoastaan ymmärrykseen, (nrot 9009, 9069, 9071, 9129, 9182, 9386, 9393, 10076, 10109, 10110). Ne asiat tulevat ihmisen elämän asioiksi, jotka tahto ja siitä ymmärrys vastaanottavat, (nrot 8911, 9069, 9071, 10076, 10109, 10110). Jokaista ihmistä myös toiset rakastavat ja arvostavat hänen tahtonsa hyvyyden ja siitä ymmärryksensä mukaan; sillä sitä rakastetaan ja arvostetaan, joka tahtoo hyvin ja ymmärtää hyvin, ja se hylätään ja halveksitaan, joka ymmärtää hyvin eikä tahdo hyvin, (nrot 8911, 10076). Ihminen myös pysyy kuoleman jälkeen sellaisena kuin hänen tahtonsa on ja siitä ymmärryksensä, (nrot 9069, 9071, 9386, 10153); ja ne asiat, jotka kuuluvat ymmärrykseen eivätkä samalla tahtoon, silloin katoavat, koska ne eivät ole ihmisen hengessä, (nro 9282); eli, mikä on sama asia, että ihminen pysyy kuoleman jälkeen sellaisena kuin hänen rakkautensa on ja siitä uskonsa, eli sellaisena kuin hänen hyvyytensä on ja siitä totuutensa; ja että ne asiat, jotka kuuluvat uskoon eivätkä samalla rakkauteen, eli ne, jotka ovat totuuden eivätkä samalla hyvyyden, katoavat, koska ne eivät ole ihmisessä, näin eivät ihmisen, (nrot 553, 2363, 10153). Ihminen voi ymmärryksellään ymmärtää mitä hän ei tee tahdostaan, eli että hän voi ymmärtää mitä hän ei tahdo, koska se on vastoin hänen rakkauttaan, (nro 3539).

Että tahto ja ymmärrys muodostavat yhden mielen, (nrot 35, 3623, 5835, 10122). Näiden kahden elämän kyvyn pitää toimia yhtenä, jotta ihminen olisi ihminen, (nrot 3623, 5835, 5969, 9300). Nurinkurinen tila on niillä, joiden ymmärrys ja tahto eivät toimi yhtenä, (nro 9075). Sellainen tila on tekopyhillä, petollisilla, mielistelijöillä ja teeskentelijöillä, (nrot 2426, 3573, 4327, 4799, 8250). Tahto ja ymmärrys saatetaan yhdeksi toisessa elämässä, eikä siellä ei ole sallittua omistaa jakautunutta mieltä, (nro 8250).

Kirkon jokaisella opilla on mukanaan käsityksiä, joiden kautta havaitaan, millainen se on, (nro 3310). Niiden mukainen on sen ymmärrys, ja että ilman sellaista älyllistä käsitystä ihmisellä olisi ainoastaan käsitys sanoista eikä mitään asiasta, (nro 3825). Ymmärryksen käsitykset ulottuvat laajalle henkien ja enkelien yhteiskuntiin ympärillä, (nrot 6599, 6600–6605, 6609, 6613). Ihmisen ymmärryksen käsitykset avataan toisessa elämässä ja elävästi esitetään nähtäväksi sellaisina kuin ne ovat, (nrot 1869, 3310, 5510). Millaisilta ​​joidenkin käsitykset näyttävät, (nrot 6201, 8885).

Että kaikki hyvän tahto ja toden ymmärrys on Herralta; toisin kuin toden ymmärrys erotettuna hyvän tahdosta, (nrot 1831, 3514, 5483, 5649, 6027, 8685, 8701, 10153). Ymmärrys on mikä valaistaan Herran toimesta, (nrot 6222, 6608, 10659). Niille, jotka valaistaan, Herra antaisi nähdä ja ymmärtää totuutta, (nrot 9382, 10659). Ymmärryksen valaistuminen on vaihtelevaa ihmisen elämäntilan mukaisesti, (nrot 5221, 7012, 7233). Ymmärrys valaistaan siinä määrin kuin ihminen vastaanottaa totuuden tahdosta, toisin sanoen, siinä määrin kuin hän tahtoo toimia sen mukaan, (nro 3619). Niiden ymmärrys valaistaan, jotka lukevat Sanaa totuuden rakkaudesta ja elämän hyötyjen rakkaudesta, mutta ei niiden, jotka lukevat sitä maineen, kunnian ja voiton rakkaudesta, (nrot 9382, 10548, 10549, 10551). Valaistuminen on mielen todellinen kohottaminen taivaan valoon, (nro 10330); kokemuksesta, (nrot 1526, 6608). Ymmärryksen valaistuminen on valoa taivaasta, kuten näön valo on maailmasta, (nrot 1524, 5114, 6608, 9128). Että taivaan valo on Jumalallista totuutta, josta on kaikki viisaus ja älykkyys, (nrot 3195, 3222, 5400, 8644, 9399, 9548, 9684). Ihmisen ymmärrys on se, mikä valaistaan tuosta valosta, (nrot 1524, 3138, 3167, 4408, 6608, 8707, 9128, 9399, 10569).

Että ymmärrys on sellainen, millaisia ovat totuudet hyvyydestä, joista se on muodostettu, (nro 10064). Ymmärrys on se, mikä muodostetaan totuuksista, jotka ovat hyvyydestä, mutta ei se, mikä muodostetaan vääryyksistä, jotka ovat pahuudesta, (nro 10675). Ymmärrys on nähdä kokemuksen ja tieteen asioista totuudet, asioiden syistä, yhteyksistä ja seurauksista sarjassa, (nro 6125). Ymmärrys on nähdä ja havaita, onko jokin asia totta, ennen kuin se vahvistetaan, mutta ei voida vahvistaa mitä tahansa, (nrot 4741, 7012, 7680, 7950, 8521, 8780). Vahvistamisen valo ilman edeltävää totuuden havaitsemista on luonnollista valoa, joka on myös niillä, jotka eivät ole viisaita, (nro 8780). Että nähdä ja havaita, onko jokin asia totta, ennen kuin se vahvistetaan, annetaan vain niille, joihin totuus vaikuttaa totuuden itsensä vuoksi, näin niille, jotka ovat spirituaalisessa valossa, (nro 8780). Että kaikki opit myös väärät, voidaan vahvistaa, aina siinä määrin, että ne näyttävät totuuksilta, (nrot 2385, 2490, 4741, 5033, 6865, 7950).

Kuinka rationaalinen ihmisessä laaditaan ja syntyy, (nrot 2094, 2524, 2557, 3030, 5126). Että se on taivaan valon sisäänvirtauksesta Herrasta sisäisen ihmisen kautta tietoihin ja tieteisiin, jotka ovat ulkoisessa ihmisessä, ja sieltä kohottamisesta, (nrot 1890, 1899, 1900, 1901, 1902). Rationaalinen syntyy totuuksilla eikä vääryyksillä; siten millaisia totuudet ovat, sellainen on rationaalinen, (nrot 2094, 2524, 2557). Että rationaalinen avataan ja muodostetaan totuuksilla hyvyydestä, ja se suljetaan ja tuhotaan vääryyksillä pahuudesta, (nrot 3108, 5126). Ihminen, joka on vääryyksissä pahuudesta, ei ole rationaalinen; ja siksi hän ei ole rationaalinen, koska hän voi järkeillä mistä tahansa asiasta, (nro 1944).

Ihminen tuskin osaa erottaa ymmärryksen ja tahdon välillä, koska hän tuskin osaa erottaa ajattelun ja tahtomisen välillä, (nro 9995).

Enemmän Tahdosta ja Ymmärryksestä voidaan tietää ja päätellä niistä asioista, jotka edellä on tuotu esiin Hyvyydestä ja Totuudesta, kunhan vain Tahto havaitaan Hyvyyden sijasta ja Ymmärrys Totuuden sijasta; sillä tahto on hyvyydestä ja ymmärrys totuudesta.

III SISÄISESTÄ JA ULKOISESTA IHMISESTÄ

36. Ihminen on niin luotu, jotta hän olisi samalla spirituaalisessa maailmassa ja luonnollisessa maailmassa. Spirituaalinen maailma on se, missä enkelit ovat, ja luonnollinen maailma se, missä ihmiset ovat. Ja koska ihminen on niin luotu, niin hänelle on annettu sisäinen ja ulkoinen; sisäisensä avulla hän on spirituaalisessa maailmassa ja ulkoisensa avulla luonnollisessa maailmassa. Hänen sisäisensä on mitä kutsutaan sisäiseksi ihmiseksi ja ulkoisensa mitä kutsutaan ulkoiseksi ihmiseksi.

37. Jokaisella ihmisellä on sisäinen ja ulkoinen, mutta eri tavalla hyvillä kuin pahoilla. Sisäinen hyvillä on taivaassa ja sen valossa, ja ulkoinen maailmassa ja sen valossa; ja tämä jälkimmäinen valo heillä valaistaan ​​taivaan valosta, ja siten heillä sisäinen ja ulkoinen toimivat yhtenä, kuten vaikuttava syy ja vaikutus, eli kuten edellinen ja jälkimmäinen. Mutta pahoilla sisäinen on maailmassa ja sen valossa, ja samassa valossa on myös ulkoinen; sen tähden he eivät näe mitään taivaan valosta, vaan ainoastaan ​​maailman valosta, mitä valoa he kutsuvat luonnon valoksi: siitä johtuu, että taivaaseen kuuluvat asiat ovat heille pimeydessä ja maailmaan kuuluvat asiat valossa. Näistä asioista on selvää, että hyvillä on sisäinen ja ulkoinen ihminen, mutta pahoilla ei ole sisäistä ihmistä, vaan ainoastaan ​​ulkoinen.

38. Sisäinen ihminen on se, mitä kutsutaan spirituaaliseksi ihmiseksi, koska hän on taivaan valossa, mikä valo on spirituaalista; ja ulkoinen ihminen on se, mitä kutsutaan luonnolliseksi ihmiseksi, koska hän on maailman valossa, mikä valo on luonnollista. Se ihminen, jonka sisäinen on taivaan valossa ja ulkoinen maailman valossa, on spirituaalinen ihminen molempiin nähden; mutta se ihminen, jonka sisäinen ei ole taivaan valossa, vaan ainoastaan ​​maailman valossa, jossa on myös hänen ulkoisensa, on luonnollinen ihminen molempiin nähden. Spirituaalinen ihminen on se, mitä Sanassa kutsutaan ”eläväksi”, mutta luonnollinen ihminen se, mitä kutsutaan ”kuolleeksi”.

39. Se ihminen, jonka sisäinen on taivaan valossa ja ulkoinen maailman valossa, ajattelee sekä spirituaalisesti että luonnollisesti; mutta silloin hänen spirituaalinen ajatuksensa virtaa hänen luonnolliseen ajatukseensa ja havaitaan siellä. Mutta se ihminen, jonka sisäinen ulkoisen kanssa on maailman valossa, ei ajattele spirituaalisesti, vaan aineellisesti; sillä hän ajattelee sellaisten asioiden perusteella, jotka ovat maailman luonnossa, jonka kaikki asiat ovat aineellisia. Ajatella spirituaalisesti on ajatella itse asioita itsessään, nähdä totuuksia totuuden valosta, ja havaita hyvyyksiä hyvyyden rakkaudesta, sekä nähdä asioiden ominaisuudet ja niiden mieltymykset erotettuna aineesta; mutta ajatella aineellisesti on ajatella, nähdä ja havaita ne yhdessä aineen kanssa ja aineessa, näin vastaavasti karkeasti ja hämärästi.

40. Sisäinen spirituaalinen ihminen, itsessään katsottuna, on taivaan enkeli; ja hän myös, sillä aikaa kun hän elää ruumiissa, on yhteydessä enkelien kanssa, vaikka hän ei silloin tiedä sitä, ja ruumiista vapautumisen jälkeen hän tulee enkelien joukkoon. Mutta pelkästään luonnollinen sisäinen ihminen, itsessään katsottuna, on henki eikä enkeli; ja hän myös, sillä aikaa kun hän elää ruumiissa, on yhteydessä henkien kanssa, mutta niiden kanssa, jotka ovat helvetissä; ruumiista vapautumisen jälkeen hän myös tulee niiden joukkoon.

41. Sisäiset niillä, jotka ovat spirituaalisia ihmisiä, on myös todella kohotettu taivasta kohti, sillä he suuntautuvat ensisijaisesti sinne. Mutta sisäiset, jotka kuuluvat mieleen, niillä, jotka ovat pelkästään luonnollisia, on todella käännetty maailmaan päin, koska he suuntautuvat ensisijaisesti sinne. Jokaisella mielen sisäiset on käännetty siihen, mitä hän rakastaa yli kaiken, ja mielen ulkoiset käännetään samaan suuntaan kuin sisäiset.

42. Ne, joilla on ainoastaan yleinen käsitys sisäisestä ja ulkoisesta ihmisestä, luulevat, että sisäinen ihminen on se, joka ajattelee ja tahtoo, ja ulkoinen ihminen se, joka puhuu ja toimii, koska ajatteleminen ja tahtominen on sisäistä, ja siten puhuminen ja toimiminen ulkoista. Mutta on tiedettävä, että kun ihminen ajattelee älykkäästi ja tahtoo viisaasti, silloin hän ajattelee ja tahtoo spirituaalisesta sisäisestä; mutta kun ihminen ei ajattele älykkäästi eikä tahdo viisaasti, silloin hän ajattelee ja tahtoo luonnollisesta sisäisestä. Näin ollen, kun ihminen ajattelee hyvin Herrasta ja Herralle kuuluvista asioista, ja kun hän ajattelee hyvin lähimmäisestään ja lähimmäiselle kuuluvista asioista, ja tahtoo heille hyvää, silloin hän ajattelee ja tahtoo spirituaalisesta sisäisestä, koska silloin hän ajattelee totuuden uskosta ja hyvyyden rakkaudesta, näin taivaasta. Mutta kun ihminen ajattelee heistä pahoin ja tahtoo heille pahaa, silloin hän ajattelee ja tahtoo luonnollisesta sisäisestä, koska silloin hän ajattelee vääryyden uskosta ja pahuuden rakkaudesta, näin helvetistä. Lyhyesti sanottuna, siinä määrin kuin ihminen on rakkaudessa Herraan ja rakkaudessa lähimmäistään kohtaan, samassa määrin hän on spirituaalisessa sisäisessään, ja siitä käsin hän ajattelee ja tahtoo, ja siitä käsin myös puhuu ja toimii; mutta siinä määrin kuin ihminen on itserakkaudessa ja maailmanrakkaudessa, samassa määrin hän on luonnollisessa sisäisessä, ja siitä käsin hän ajattelee ja tahtoo, ja myös siitä käsin puhuu ja toimii.

43. Herra on niin huolehtinut ja järjestänyt, että siinä määrin kuin ihminen ajattelee ja tahtoo taivaasta käsin, samassa määrin hänen sisäinen spirituaalinen ihmisensä avataan ja muodostetaan; avaaminen on taivaaseen aina Herraan asti, ja muodostaminen on niiden asioiden mukaisesti, jotka ovat taivaan. Mutta päinvastoin, siinä määrin kuin ihminen ei ajattele eikä tahdo taivaasta käsin, vaan maailmasta käsin, samassa määrin hänen sisäinen spirituaalinen ihmisensä suljetaan ja hänen ulkoinen ihmisensä avataan; ja avaaminen on maailmaan, ja muodostaminen on niiden asioiden mukaisesti, jotka ovat maailman.

44. Ne, joiden sisäinen spirituaalinen ihminen on avattu taivaaseen Herraan asti, ovat taivaan valossa ja valaistuksessa Herrasta, ja sen johdosta älykkyydessä ja viisaudessa; he näkevät totuuden, koska se on totta, ja havaitsevat hyvyyden, koska se on hyvyyttä. Mutta ne, joilla sisäinen spirituaalinen ihminen on suljettu, eivät tiedä, että on sisäinen ihminen, vielä vähemmän mitä sisäinen ihminen on; eivätkä he usko, että Jumaluus on olemassa, eivätkä sitä, että on elämää kuoleman jälkeen, eivätkä näin myöskään usko niihin asioihin, jotka kuuluvat taivaaseen ja Kirkkoon. Ja koska he ovat ainoastaan maailman valossa ja valaistuksessa siitä, he uskovat Luontoon Jumaluutena, näkevät vääryyden totuutena ja havaitsevat pahuuden hyvyytenä.

45. Aistilliseksi ihmiseksi sanotaan sitä, jonka sisäinen on niin paljon ulkoinen, että hän ei usko mitään paitsi minkä hän voi silmillään nähdä ja käsillään koskettaa. Hän on alimman asteen luonnollinen ihminen ja harhakuvitelmissa kaikkiin asioihin nähden, jotka kuuluvat Kirkon uskoon.

46. ​​Sisäinen ja ulkoinen, joita on käsitelty, ovat ihmisen hengen sisäinen ja ulkoinen; hänen ruumiinsa on ainoastaan päälle lisätty ulkoinen, jonka sisällä ne ovat olemassa; sillä ruumis ei tee mitään itsestään, vaan omasta hengestään, joka on ruumiissa. On tiedettävä, että ihmisen henki ruumiista vapautumisen jälkeen yhtäläisesti ajattelee ja tahtoo, sekä puhuu ja toimii; ajatella ja tahtoa on sen sisäistä, ja puhua ja toimia sen ulkoista, (mistä asiasta nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 234–245, 265–275, 432–444, 453–484).

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

47. Sisäisestä ja ulkoisesta ihmisellä. Kristillisessä maailmassa tiedetään, että ihmisellä on sisäinen ja ulkoinen, eli sisäinen ja ulkoinen ihminen, mutta vähän tiedetään, millaisia molemmat ovat, (nrot 1889, 1940). Sisäinen ihminen on spirituaalinen ja ulkoinen on luonnollinen, (nrot 978, 1015, 4459, 6309, 9701–9709). Että sisäinen ihminen, joka on spirituaalinen, on muodostettu taivaan kuvan mukaan; ja ulkoinen ihminen, joka on luonnollinen, maailman kuvan mukaan, millä tavalla; ja että siksi muinaiset ihmiset kutsuivat ihmistä mikrokosmokseksi, (nrot 3628, 4523, 4524, 6057, 6314, 9706, 10156, 10472). Niin että ihmisessä spirituaalinen ja luonnollinen maailma on yhdistetty, (nrot 6057, 10472). Sen johdosta ihminen on sellainen, että hän voi katsoa ylöspäin kohti taivasta ja alaspäin kohti maailmaa, (nrot 7601, 7604, 7607). Kun hän katsoo ylöspäin, hän on taivaan valossa ja näkee siitä; mutta kun hän katsoo alaspäin, hän on maailman valossa ja näkee siitä, (nrot 3167, 10134). Ihmiselle annetaan laskeutuminen spirituaalisesta maailmasta luonnolliseen, (nrot 3702, 4042). 

Sisäinen ihminen, joka on spirituaalinen, ja ulkoinen ihminen, joka on luonnollinen, on täysin erotettu, (nrot 1999, 2018, 3691, 4459). Erotus on sellainen kuin on syyn ja seurauksen välillä, ja sellainen kuin edellisen ja jälkimmäisen välillä, ja ettei ole jatkuvuutta, (nrot 3691, 5145, 5146, 5711, 6275, 6284, 6299, 6326, 6465, 8603, 10076, 10099, 10181). Siis että erotus on kuten taivaan ja maailman välillä, tai spirituaalisen ja luonnollisen välillä, (nrot 4524, 5128, 5639). Ihmisen sisäiset ja ulkoiset eivät ole yhtäjaksoisia, vaan erillisiä asteiden mukaan, ja jokainen aste on rajattu, (nrot 3691, 4145, 5114, 6326, 6465, 8603, 10099). Se, joka ei havaitse ihmisen sisäisten ja ulkoisten erotuksia asteiden mukaan, ja joka ei ymmärrä, millaisia asteet ovat, ei voi ymmärtää ihmisen sisäistä eikä ulkoista, (nrot 5146, 6465, 10099, 10181). Ne asiat, jotka ovat korkeammassa asteessa, ovat täydellisempiä kuin ne, jotka ovat alemmassa asteessa, (nro 3405). Ihmisessä on kolme astetta kolmen taivaan mukaisesti, (nro 4154). Ihmisellä ulkoiset ovat kauempana Jumaluudesta, jonka tähden vastaavasti hämäriä; ja ne ovat yleisiä, (nro 6451); ja myös vastaavasti järjestäytymättömiä, (nrot 996, 3855). Sisäiset ovat täydellisempiä, koska ne ovat lähempänä Jumaluutta, (nrot 5146, 5147). Sisäisessä on tuhansia ja taas tuhansia asioita, jotka ulkoisessa näyttävät yhdeltä yleiseltä asialta, (nro 5707). Sen johdosta ajatus ja havainto ovat sitä selkeämpiä, mitä sisäisempiä ne ovat, (nro 5920). Siitä seuraa, että ihmisen pitäisi olla sisäisissä, (nrot 1175, 4464).

Että sisäiset, jotka kuuluvat mieleen, ihmisellä, joka on rakkaudessa ja lähimmäisenrakkaudessa, todella kohotetaan Herran toimesta, muuten ne katsoisivat alaspäin, (nrot 6952, 6954, 10330). Että sisäänvirtaus ja valaistus taivaasta ihmisellä on todellinen sisäisten kohottaminen Herrasta, (nrot 7816, 10330). Ihminen kohotetaan, kun hän kääntyy kohti spirituaalisia asioita, (nro 9922). Siinä määrin kuin ihminen kohotetaan ulkoisista kohti sisäisiä, samassa määrin hän tulee valoon, näin älykkyyteen; ja tämä on tulla johdatetuksi pois aistein havaittavista asioista, kuten muinaiset ihmiset sitä kutsuivat, (nrot 6183, 6313). Kohottaminen ulkoisista kohti sisäisiä on kuin kohottaminen sumusta valoon, (nro 4598).

Että sisäänvirtaus Herrasta on sisäisen ihmisen kautta ulkoiseen ihmiseen, (nrot 1940, 5119). Sisäiset asiat voivat virrata ulkoisiin asioihin, mutta ei päinvastoin; näin että on spirituaalinen sisäänvirtaus eikä fyysistä; nimittäin, virtaus spirituaalisesta ihmisestä luonnolliseen, eikä luonnollisesta spirituaaliseen, (nrot 3219, 5119, 5259, 5427, 5428, 5477, 6322, 9110). Että Herra sisäisestä, jossa on rauha, hallitsee ulkoista, jossa on rauhattomuutta, (nro 5396).

Sisäinen voi nähdä kaikki asiat ulkoisessa, mutta ei päinvastoin, (nrot 1914, 1953, 5427, 5428, 5477). Kun ihminen elää maailmassa, hän ajattelee sisäisestä ulkoiseen; näin että hänen spirituaalinen ajatuksensa virtaa hänen luonnolliseen ajatukseensa ja esiintyy siellä luonnollisesti, (nro 3679). Kun ihminen ajattelee hyvin, se on sisäisestä eli spirituaalisesta ulkoiseen eli luonnolliseen, (nrot 9704, 9705, 9707). Ulkoinen ihminen ajattelee ja tahtoo yhdistymisen mukaisesti sisäisen ihmisen kanssa, (nrot 9702, 9703). Että on sisäinen ja ulkoinen ajatus, millaisia ne ovat, (nrot 2515, 2552, 5127, 5141, 5168, 6007). Että ihminen ei havaitse, sillä aikaa kun hän elää maailmassa, ajatusta ja mieltymystä, jotka ovat sisäisessä, vaan ne, jotka ovat ulkoisessa sieltä, (nrot 10236, 10240). Mutta toisessa elämässä ulkoiset poistetaan, ja sitten ihminen päästetään omiin sisäisiinsä, (nro 8870). Silloin on selvää, millaisia hänen sisäisensä ovat, (nrot 1806, 1807).

Että sisäinen tuottaa ulkoisen, (nrot 994, 995). Ja että sisäinen silloin pukeutuu sellaisilla asioilla, joiden avulla se voi tuottaa vaikutuksen ulkoisessa, (nrot 6275, 6284, 6299): ja joiden avulla se voi sitten elää ulkoisessa, (nrot 1175, 6275). Herra yhdistää sisäisen eli spirituaalisen ihmisen ulkoiseen eli luonnolliseen ihmiseen, kun Hän uudestisynnyttää hänet, (nrot 1577, 1594, 1904, 1999). Ulkoinen eli luonnollinen ihminen saatetaan silloin järjestykseen sisäisen eli spirituaalisen ihmisen kautta ja pannaan alaiseksi, (nro 9708).

Ulkoisen tulee olla alistettu ja alainen sisäiselle, (nrot 5077, 5125, 5128, 5786, 5947, 10272). Ulkoinen on niin luotu, jotta se palvelisi sisäistä, (nro 5947). Sisäisen tulee olla isäntä ja ulkoisen palvelija ja tietyssä suhteessa orja, (nro 10471).

Ulkoisen pitäisi olla vastaavaisuudessa sisäisen kanssa, jotta olisi yhdistäminen, (nrot 5427, 5428, 5477). Millainen ulkoinen on, kun se vastaa sisäistä, ja millainen, kun se ei vastaa, (nrot 3493, 5422, 5423, 5427, 5428, 5477, 5511). Ulkoisessa ihmisessä on asioita, jotka vastaavat ja ovat sopusoinnussa sisäisen kanssa, ja on niitä, jotka eivät vastaa eivätkä ole sopusoinnussa, (nrot 1563, 1568).

Ulkoisella on laatunsa sisäisestä, (nrot 9912, 9921, 9922). Kuinka suuri on ulkoisen ihmisen kauneus, kun se on yhdistetty sisäisen kanssa, (nro 1590); ja kuinka suuri on sen rumuus, kun se ei ole yhdistetty, (nro 1598). Että rakkaus Herraan ja lähimmäisenrakkaus lähimmäistä kohtaan yhdistävät ulkoisen ihmisen sisäiseen, (nro 1594). Ellei sisäinen ihminen ole yhdistetty ulkoisen ihmisen kanssa, ei ole mitään hedelmällistä, (nro 3987).

Sisäiset asiat virtaavat peräkkäin ulkoisiin asioihin, äärimmäiseen eli uloimpaan asti, ja siellä ne ovat ja pysyvät olemassa yhdessä, (nrot 634, 6239, 9216). Ne eivät ainoastaan ​​virtaa sisään peräkkäin, vaan ne myös muodostavat uloimmassa samanaikaisen; missä järjestyksessä, (nrot 5897, 6451, 8603, 10099). Kaikki sisäiset asiat pidetään yhteydessä ensimmäisestä viimeisen kautta, (nro 9828). Sen johdosta myös uloimmissa on voimaa ja valtaa, (nro 9836). Siksi vastaukset ja ilmestykset annettiin uloimmista, (nrot 9905, 10548). Sen johdosta myös uloin on pyhempi kuin sisäiset asiat, (nro 9824). Siten Sanassa ensimmäinen ja viimeinen merkitsevät kaikkia asioita ja yksityiskohtia, näin kokonaisuutta, (nrot 10044, 10329, 10335).

Että sisäinen ihminen on avattu hänelle, joka on Jumalallisessa järjestyksessä, mutta suljettu hänelle, joka ei ole Jumalallisessa järjestyksessä, (nro 8513). Että ei ole taivaan yhdistymistä ulkoisen ihmisen kanssa ilman sisäistä, (nro 9380). Pahuudet ja pahuuden vääryydet sulkevat sisäisen ihmisen, ja aiheuttavat, että ihminen on ainoastaan ulkoisissa, (nrot 1587, 10492); erityisesti pahuudet itserakkaudesta, (nro 1594). Jos Jumaluus kielletään, sisäiset suljetaan aina aistein havaittavaan asti, mikä on uloin, (nro 6564). Että sisäinen älykkäillä ja maailman oppineilla, jotka tieteistä vahvistavat itseään taivaan ja Kirkon asioita vastaan, suljetaan enemmän kuin yksinkertaisilla sellaisilla, (nro 10492).

Koska sisäinen ihminen on taivaan valossa ja ulkoinen maailman valossa, niin ne, jotka ovat ulkoisessa ilman sisäistä, toisin sanoen ne, joilla sisäinen on suljettu, eivät välitä sisäisistä asioista, jotka kuuluvat taivaaseen ja Kirkkoon, (nrot 4464, 4946). Toisessa elämässä he eivät edes kestä sisäisiä asioita, (nrot 10694, 10701, 10707). He eivät usko mihinkään, (nrot 10396, 10400, 10411, 10429). He rakastavat yli kaiken itseään ja maailmaa, (nrot 10407, 10412, 10420). Heidän sisäiset asiat, eli ne, jotka kuuluvat ajatukseen ja mieltymykseen, ovat häpeällisiä, saastaisia ​​ja epäpyhiä, miten tahansa he näyttävätkin ulkoisissa, (nrot 1182, 7046, 9705, 9707). Heidän ajatuksensa käsitykset ovat aineellisia eivätkä lainkaan spirituaalisia, (nro 10582). Edelleen, millaisia ne ovat niillä, joilla sisäinen, joka katsoo taivaaseen, on suljettu, (nrot 4459, 9709, 10284, 10286, 10429, 10472, 10492, 10602, 10683).

Että siinä määrin kuin sisäinen, joka on spirituaalinen, avataan, samassa määrin totuudet ja hyvyydet moninkertaistetaan; ja että siinä määrin kuin sisäinen, joka on spirituaalinen, suljetaan, samassa määrin totuudet ja hyvyydet katoavat, (nro 4099). Että Kirkko on sisäisessä spirituaalisessa ihmisessä, koska se on taivaassa, eikä ulkoisessa ilman sitä, (nro 10698). Sen johdosta ulkoinen Kirkko ihmisellä ei ole mitään ilman sisäistä Kirkkoa, (nro 1795). Että ulkoinen jumalanpalvelus ilman sisäistä jumalanpalvelusta ei ole mitään jumalanpalvelusta, (nrot 1094, 1175). Niistä, jotka ovat Kirkon, jumalanpalveluksen ja Sanan sisäisessä; niistä, jotka ovat ulkoisessa, jossa on sisäinen; ja niistä, jotka ovat ulkoisessa ilman sisäistä, (nro 10683). Että ulkoinen on kovaa ilman sisäistä, (nro 10602).

Pelkästään luonnollinen ihminen on helvetissä, ellei hänestä tule spirituaalista uudestisyntymisen kautta, (nro 10156). Kaikki ne, jotka ovat ulkoisessa ilman sisäistä, eli spirituaalinen sisäinen on suljettuna, ovat helvetissä, (nrot 9128, 10483, 10489).

Ihmisen sisäiset todella käännetään hänen rakkauksiensa mukaan, (nro 10702). Kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa tulee olla sisäinen ja ulkoinen, jotta ne pysyisivät olemassa, (nro 9473).

Että ”ylhäällä” ja ”korkealla” Sanassa tarkoitetaan sisäistä, (nrot 1735, 2148, 4210, 4599). Sen johdosta Sanassa ”korkeampi” on sisäinen ja ”alempi” on ulkoinen, (nro 3084).

48. Luonnollisesta ja spirituaalisesta. Kuinka väärin onkaan, että maailma nykyään lukee niin paljon luonnon ansioksi ja niin vähän Jumaluudelle, (nro 3483). Miksi näin tapahtuu, (nro 5116). Vaikka kuitenkin kaikki asiat ja yksityiskohdat luonnossa eivät ole ainoastaan ​​syntyneet, vaan myös jatkuvasti pysyvät olemassa, Jumaluudesta; ja tämä spirituaalisen maailman kautta, (nrot 775, 8211). Jumalalliset, taivaalliset ja spirituaaliset asiat päättyvät luontoon, (nrot 4240, 4939). Luonto on uloin taso, jolla ne pysähtyvät, (nrot 4240, 5651, 6275, 6284, 6299, 9216). Että taivaalliset, spirituaaliset ja luonnolliset asiat tavoittelevat ja seuraavat toisiaan järjestyksessä; näin niiden kanssa Jumalalliset asiat, koska ne ovat Jumaluudesta, (nrot 880, 4938, 4939, 9992, 10005, 10017, 10068). Taivaalliset asiat ovat pää, spirituaaliset asiat ruumis ja luonnolliset asiat jalat, (nrot 4938, 4939). Ne myös virtaavat sisään samanlaisessa järjestyksessä kuin ne tavoittelevat ja seuraavat toisiaan, (nrot 4938, 4939).

Että sisimmän eli kolmannen taivaan hyvyyttä kutsutaan taivaalliseksi, keskimmäisen eli toisen taivaan hyvyyttä kutsutaan spirituaaliseksi ja uloimman eli ensimmäisen taivaan hyvyyttä kutsutaan spirituaalis-luonnolliseksi; mistä voidaan tietää, mitä taivaallinen, spirituaalinen ja luonnollinen ovat, (nrot 4279, 4286, 4938, 4939, 9992, 10005, 10017, 10068); ja teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 20–28, 29–40).

Luonnollisen maailman kaikki asiat ovat peräisin Jumaluudesta spirituaalisen maailman kautta, (nro 5013). Näin ollen spirituaalinen on jokaisessa luonnollisessa asiassa, aivan kuten vaikuttava syy on vaikutuksessa, (nrot 3562, 5711); tai kuten ponnistus on liikkeessä, (nro 5173); ja kuten sisäinen on ulkoisessa, (nrot 3562, 5326, 5711). Ja koska syy on itse olennainen vaikutuksessa, samalla tavalla kuten ponnistus on liikkeessä ja kuten sisäinen on ulkoisessa; siitä seuraa, että spirituaalinen on itse olennainen luonnollisessa, näin Jumaluus, mistä luonnollinen on, (nrot 2987–3002, 9701–9709). Spirituaaliset asiat esitetään luonnollisessa, ja esitettävät asiat ovat edustuksia ja vastaavaisuuksia, (nrot 1632, 2987–3002). Siitä johtuu, että koko luonto on spirituaalisen maailman, toisin sanoen taivaan, edustava näyttämö, (nrot 2758, 2999, 3000, 4939, 8848, 9280). Kaikki asiat luonnossa on järjestetty järjestykseen ja sarjaan päämäärien mukaan, (nro 4101). Tämä johtuu spirituaalisesta maailmasta, toisin sanoen taivaasta, koska siellä päämäärät, jotka ovat hyötyjä, hallitsevat, (nrot 454, 696, 1103, 3645, 4054, 7038). Ihminen on niin luotu, jotta Jumalalliset asiat, jotka laskeutuvat järjestyksen mukaan luontoon, havaittaisiin hänessä, (nro 3702).

Että jokaisella ihmisellä, joka on Jumalallisessa järjestyksessä, on sisäinen ja ulkoinen; hänen sisäistään kutsutaan spirituaaliseksi eli spirituaaliseksi ihmiseksi, hänen ulkoistaan luonnolliseksi eli luonnolliseksi ihmiseksi, (nrot 978, 1015, 4459, 6309, 9701–9709). Spirituaalinen ihminen on taivaan valossa ja luonnollinen ihminen maailman valossa, (nro 5965). Luonnollinen ihminen ei voi havaita mitään itsestään, vaan spirituaalisestaan, (nro 5286). Että luonnollinen on ikään kuin kasvot, joissa sisäiset asiat näkevät itsensä, ja että ihminen ajattelee näin, (nro 5165). Että spirituaalinen ihminen ajattelee luonnollisessa, siten luonnollisesti, mikäli se tulee hänen aistein havaittavaan havaintoonsa, (nrot 3679, 5165, 6284, 6299). Luonnollinen on taso, johon spirituaalinen päättyy, (nrot 5651, 6275, 6284, 6299, 9216). Spirituaalinen ei näe mitään, ellei luonnollinen vastaa, (nrot 3493, 3620, 3623). Spirituaalinen eli sisäinen ihminen voi nähdä, mitä tehdään luonnollisessa eli ulkoisessa ihmisessä, mutta ei päinvastoin, koska spirituaalinen virtaa luonnolliseen eikä luonnollinen spirituaaliseen, (nrot 3219, 4667, 5119, 5259, 5427, 5428, 5477, 6322, 9110). Luonnollinen ihminen omasta valostaan, jota kutsutaan luonnon valoksi, ei tiedä mitään Jumalasta, eikä taivaasta ja kuolemanjälkeisestä elämästä; eikä hän usko, jos kuulee sellaisista asioista, ellei tuohon luonnon valoon virtaa sisään spirituaalista valoa, joka on valoa taivaasta, (nro 8944).

Luonnollinen ihminen on itsestään, koska hän on syntymästään, vastakkainen spirituaaliselle ihmiselle, (nrot 3913, 3928). Että siksi, niin kauan kuin ne ovat vastakkaisia, ihminen tuntee spirituaalisten ja taivaallisten asioiden ajattelemisen hankalaksi, mutta luonnollisten ja ruumiillisten asioiden ajattelemisen miellyttäväksi, (nro 4096). Taivaaseen kuuluvat asiat ja myös pelkkä mainitseminen spirituaalisista asioista tekevät hänet pahoinvoivaksi, (kokemuksesta, nrot 5006, 9109). Pelkästään luonnolliset ihmiset pitävät spirituaalista hyvyyttä ja totuutta palvelijana, (nrot 5013, 5025). Vaikka luonnollisen ihmisen pitäisi kuitenkin olla spirituaalisen ihmisen alainen ja palvella häntä, (nrot 3019, 5168). Spirituaalisen ihmisen sanotaan palvelevan luonnollista ihmistä, kun jälkimmäinen etsii älyllisestään vahvistavia asioita sellaisille, joita hän himoitsee, varsinkin Sanasta, (nrot 3019, 5013, 5025, 5168). Millaisilta pelkästään luonnolliset ihmiset näyttävät toisessa elämässä, ja millainen on heidän tilansa ja kohtalonsa siellä, (nrot 4630, 4633, 4940–4952, 5032, 5571).

Että niitä totuuksia, jotka ovat luonnollisessa ihmisessä, kutsutaan tieteellisiksi asioiksi ja tiedoiksi, (nro 3293). Luonnollisella ihmisellä itsessään katsottuna on aineellinen mielikuvitus, ja että hänellä on niitä mieltymyksiä, jollaisia on eläimillä, (nro 3020). Mutta että aito ajatuksellinen ja mielikuvituksellinen on sisäisestä eli spirituaalisesta ihmisestä, kun luonnollinen ihminen siitä käsin näkee, toimii ja elää, (nrot 3493, 5422, 5423, 5427, 5428, 5477, 5511).

Että ne asiat, jotka ovat luonnollisessa ihmisessä, vastaavasti niihin nähden, jotka ovat spirituaalisessa ihmisessä, ovat yleisiä, (nrot 3513, 5707); ja siten ne ovat vastaavasti hämäriä, (nro 6686).

Ihmisellä on sisäinen ja ulkoinen luonnollinen, (nrot 3293, 3294, 3793, 5118, 5126, 5497, 5649). Niiden välillä on myös välissä oleva, (nrot 4570, 9216). Spirituaalisen ihmisen purkautumiset tapahtuvat luonnolliseen ihmiseen ja sen kautta, (nro 9572).

Että niitä, jotka tekevät hyvää pelkästään luonnollisesta taipumuksesta eivätkä uskonnosta, ei vastaanoteta taivaaseen, (nrot 8002, 8772).

49. Taivaan valosta, jossa spirituaalinen ihminen on. Että taivaissa on suuri valo, (nrot 1117, 1521, 1533, 1619–1632). Valo taivaissa ylittää monella asteella keskipäivän valon maan päällä, (nrot 1117, 1521, 4527, 5400, 8644). Olen usein nähnyt tuota valoa, (nrot 1522, 4527, 7174). Että valo enkeleille sisimmässä eli kolmannessa taivaassa on kuten valo auringosta, mutta enkeleille toisessa taivaassa on kuten valo kuusta, (nrot 1529, 1530). Valo sisimmässä taivaassa on liekehtivää, mutta toisessa taivaassa loistavan valkoista, (nro 9570).

Kaikki valo taivaissa on Herrasta Aurinkona siellä, (nrot 1053, 1521, 3195, 3341, 3636, 3643, 4415, 9548, 9684, 10809). Herra on enkelillisen taivaan Aurinko, ja se on Hänen Jumalallinen Rakkautensa, (nrot 1521, 1529–1531, 1837, 4321, 4696, 7078, 7083, 7173). Herrasta etenevä Jumalallinen Totuus näkyy taivaissa valona ja muodostaa taivaan kaiken valon; ja sen johdosta tuo valo on spirituaalista valoa, (nrot 3195, 3222, 5400, 8644, 9399, 9548, 9684). Siksi Herraa Sanassa sanotaan Valoksi, (nro 3195). Koska tuo valo on Jumalallista totuutta, niin tuossa valossa on Jumalallista Viisautta ja Älykkyyttä, (nrot 3195, 3485, 3636, 3643, 3993, 4302, 4413, 4415, 9548, 9684). Kuinka valo Herrasta virtaa taivaisiin, valaistuna säteilevien kehien kautta auringon ympärillä, (nro 9407). (Että Herra on Aurinko taivaille, ja Hänestä on kaikki valo siellä, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 116–125; ja että valo tuosta Auringosta on Jumalallista Totuutta, ja lämpö tuosta Auringosta on Jumalallisen Rakkauden Jumalallista Hyvyyttä, Taivas ja Helvetti, nrot 126–140.)

Taivaan valo valaisee enkelien ja henkien sekä näön että ymmärryksen, (nrot 2776, 3138). Heillä on valoa siellä heidän ymmärryksensä ja viisautensa mukaan, (nrot 1524, 3339). Todistettuna Sanasta, (nrot 1329, 1530). Taivaissa on yhtä monta valon eroa kuin on enkelillisiä yhteiskuntia, (nro 4414). Koska taivaissa on jatkuvia vaihteluita hyvyyden ja totuuden suhteen, siten myös viisauden ja älykkyyden suhteen, (nrot 684, 690, 3241, 3744, 3745, 5598, 7236, 7833, 7836). Että taivas on valossa ja lämmössä, merkitsee sitä, että se on viisaudessa ja rakkaudessa, (nrot 3643, 9399, 9400).

Taivaan valo valaisee ihmisen ymmärryksen, (nrot 1524, 3138, 3167, 4408, 6608, 8707, 9128, 9399, 10596). Kun ihminen kohotetaan aistein havaittavasta, hän tulee miedompaan valoon, ja lopulta taivaalliseen valoon, (nrot 6313, 6315, 9407). Että kohottaminen on taivaan valoon, kun ihminen tulee älykkyyteen, (nro 3190). Kuinka suuri valo havaittiinkaan, kun minut johdatettiin pois maailmallisista käsityksistä, (nrot 1526, 6608). Sisäisen ihmisen näkö on taivaan valossa, ja siksi ihminen kykenee ajattelemaan analyyttisesti ja rationaalisesti, (nro 1532). Että taivaan valo Herrasta on aina läsnä ihmisellä; mutta se virtaa sisään siinä määrin kuin ihminen on totuuksissa hyvyydestä, (nrot 4060, 4214). Tuo valo on totuuden mukaan hyvyydestä, (nro 3094). Että totuudet loistavat spirituaalisessa maailmassa, (nro 5219). Spirituaalinen lämpö ja spirituaalinen valo muodostavat ihmisen todellisen elämän, (nro 6032).

Maailman valo on ulkoista ihmistä varten ja taivaan valo sisäistä ihmistä varten, (nrot 3223, 3224, 3337). Taivaan valo virtaa luonnolliseen valoon, ja luonnollinen ihminen on viisas samassa määrin kuin hän vastaanottaa tuota valoa, (nrot 4302, 4408). Näiden kahden valon välillä on vastaavaisuus, (nro 3225). Että ihmisellä maailman valosta, jota kutsutaan hänen luonnolliseksi valokseen, ei voida nähdä niitä asioita, jotka ovat taivaan valossa, vaan päinvastoin, (nro 9577). Siitä johtuu, että ne, jotka ovat ainoastaan maailman valossa, jota kutsutaan luonnolliseksi valoksi, eivät havaitse niitä asioita, jotka ovat taivaan valosta, (nro 3108). Taivaan valo niille, jotka ovat vääryyksissä pahuudesta, on pilkkopimeyttä, (nrot 1783, 3337, 3413, 4060, 6907, 8197). Että maailman valo punertaa pahoilla; ja siinä määrin kuin se punertaa, samassa määrin ne asiat, jotka ovat taivaan valosta, ovat heille pimeyttä, (nro 6907). Että maailman valo ei näy enkeleille, (nrot 1521, 1783, 1880).

Taivaissa kaikki valo on Herrasta, ja kaikki varjo on tietämättömyydestä sekä enkelien ja henkien omasta; siitä ovat valon ja varjon muunnokset ja monenkirjavuudet, jotka ovat siellä värejä, (nro 3341). Valon monenkirjavuuksista Urimin ja Thumminin kautta, (nro 3862).

Niiden valo, jotka ovat uskossa erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, on lumivalkoista, ja se on kuin talvista valoa, (nrot 3412, 3413). Tämä valo käännetään pelkäksi pimeydeksi, kun valo taivaasta virtaa sisään, (nro 3412). Niiden valosta, jotka ovat vakuuttelevassa uskossa ja pahuuden elämässä, (nro 4416). Millaiselta valo näyttää niillä, jotka ovat älykkyydessä omastaan, ja millaiselta niillä, jotka ovat älykkyydessä Herrasta, (nro 4419).

Että helveteissä on valoa, mutta typerää, (nrot 1528, 3340, 4241, 4418, 4531). Valo siellä on kuin valoa palavista hiilistä, (nrot 1528, 4418, 4531). Ne, jotka ovat helveteissä, näkyvät itselleen omassa valossaan ihmisinä, mutta taivaan valossa paholaisina ja hirviöinä, (nrot 4532, 4533, 4674, 5057, 5058, 5505, 6626). Että kaikki asiat näkyvät taivaan valossa sellaisina kuin ne ovat, (nro 4674). Helvettien sanotaan olevan pilkkopimeydessä ja pimeydessä, johtuu siitä, että ne ovat vääryyksissä pahuudesta, (nrot 3340, 4418, 4531). ”Pimeys” merkitsee vääryyksiä ja ”pilkkopimeys” pahuuden vääryyttä, (nrot 1839, 1860, 7688, 7711).

50. Aistillisesta ihmisestä, joka on luonnollisen alin, josta tässä Opissa edellä, nro 45. Aistein havaittava on ihmisen elämän ulointa, pysyen kiinni ja ollen luonnostaan hänen ruumiillisessaan, (nrot 5077, 5767, 9212, 9216, 9331, 9730). Sitä kutsutaan aistilliseksi ihmiseksi, joka kaikki asiat tuomitsee ja päättelee ruumiinsa aistien perusteella, ja joka usko mitään paitsi minkä hän voi silmillään nähdä ja käsillään koskettaa, sanoen näiden asioiden olevan jotakin ja muut hyljäten, (nrot 5094, 7693). Sellainen ihminen ajattelee uloimmissaan eikä sisäisesti itsessään, (nrot 5089, 5094, 6564, 7693). Hänen sisäisensä on suljettu, ettei hän näe siellä mitään totuudesta, (nrot 6564, 6844, 6845). Sanalla sanoen, hän on karkeassa luonnollisessa valossa eikä siten havaitse mitään, mikä on taivaan valosta, (nrot 6201, 6310, 6564, 6598, 6844, 6845, 6612, 6614, 6622, 6624). Sen johdosta hän on sisäisesti taivaan ja Kirkon asioita vastaan, (nrot 6201, 6316, 6844, 6845, 6948, 6949). Ne oppineet, jotka ovat vahvistaneet itseään Kirkon totuuksia vastaan, ovat aistillisia, (nro 6316).

Aistilliset ihmiset järkeilevät kiivaasti ja taitavasti, koska heidän ajatuksensa on niin lähellä puhetta, että se on lähes siinä, ja koska he sijoittavat kaiken älykkyytensä puheeseen yksin muististaan, (nrot 195, 196, 5700, 10236). Mutta he järkeilevät aistien virhepäätelmien perusteella, joilla valloitetaan tavallisia ihmisiä, (nrot 5084, 6948, 6949, 7693).

Aistilliset ihmiset ovat viekkaampia ja ilkeämielisempiä kuin muut, (nrot 7693, 10236). Ahneet, avionrikkojat, nautinnonhaluiset ja petolliset ovat varsinkin aistillisia, (nro 6310). Heidän sisäisensä ovat inhottavia ja likaisia, (nro 6201). Niiden kautta he ovat yhteydessä helvettien kanssa, (nro 6311). Että ne, jotka ovat helveteissä, ovat aistillisia, ja sitä aistillisempia, mitä syvemmällä he ovat siellä, (nrot 4623, 6311). Helvetillisten henkien sfääri yhdistyy ihmisen aistein havaittavan kanssa takaapäin, (nro 6312). Niitä, jotka järkeilivät aistein havaittavan perusteella, ja siten uskon totuuksia vastaan, muinaiset ihmiset ovat sanoneet tiedon puun käärmeiksi, (nrot 195–197, 6398, 6949, 10313).

Edelleen ihmisen aistein havaittavasta, ja aistillisesta ihmisestä, kuvataan, (nro 10236). Ja aistein havaittavan laajentumisesta ihmisellä, (nro 9731).

Aistein havaittavien asioiden pitäisi olla viimeisellä eikä ensimmäisellä sijalla; ja että viisaalla ja älykkäällä ihmisellä ne ovat viimeisellä sijalla ja alaisia sisäisille asioille; mutta typerällä ihmisellä ne ovat ensimmäisellä sijalla ja hallitsevia; nämä ovat niitä, joita varsinaisesti kutsutaan aistillisiksi, (nrot 5077, 5125, 5128, 7645). Jos aistien havaittavat asiat olisivat viimeisellä sijalla ja alaisia sisäisille asioille, niiden kautta avattaisiin tie ymmärrykseen, ja totuudet jalostettaisiin ikään kuin uuttamisen tavalla, (nro 5580).

Että nämä ihmisen aistein havaittavat asiat ovat lähimpänä maailmaa ja päästävät sisäänsä ne asiat, jotka maailmasta huuhtoutuvat vastaan, ja ikään kuin seulovat niitä, (nro 9726). Että ulkoinen eli luonnollinen ihminen näiden aistein havaittavien asioiden kautta on yhteydessä maailman kanssa, ja rationaalisten asioiden kautta taivaan kanssa, (nro 4009). Aistein havaittavat asiat siten toimittavat niitä, jotka palvelevat ihmisen sisäisiä, (nrot 5077, 5081). Että on aistein havaittavia asioita älylliselle osalle toimittavia ja tahdonalaiselle osalle toimittavia, (nro 5077).

Ellei ajatusta kohoteta aistein havaittavista asioista, ihmisellä on vain vähän viisautta, (nro 5089). Viisas ihminen ajattelee aistein havaittavan yläpuolella, (nrot 5089, 5094). Kun ihmisen ajatus kohotetaan aistein havaittavien asioiden yläpuolelle, hän tulee selkeämpään valoon ja lopulta taivaalliseen valoon, (nrot 6183, 6313, 6315, 9407, 9730, 9922). Kohottaminen aistein havaittavien asioiden yläpuolelle ja johdattaminen pois niistä, oli muinaiselle ihmisille tunnettua, (nro 6313). Ihminen voi omalla hengellään nähdä niitä asioita, jotka ovat spirituaalisessa maailmassa, jos hän voi tulla johdatetuksi pois aistein havaittavista asioista, jotka ovat ruumiista, ja tulla kohotetuksi taivaan valoon Herran toimesta, (nro 4622). Syy on siinä, että ruumis ei aisti, vaan ihmisen henki ruumiissa; ja mikäli se aistii ruumiissa, sikäli se aistii karkeasti ja hämärästi, näin pimeydessä; mutta mikäli se ei aisti ruumiissa, sikäli se aistii selkeästi ja valossa, (nrot 4622, 6614, 6622).

Että ymmärryksen uloin on aistein havaittava tieteellinen, ja tahdon uloin aistein havaittava miellyttävä, (joista, nro 9996). Mikä ero on niiden aistillisten asioiden välillä, jotka ovat yhteisiä eläimille, ja niiden aistillisten asioiden välillä, jotka eivät ole yhteisiä niille, (nro 10236). On aistillisia ihmisiä, jotka eivät ole pahoja, koska heidän sisäisensä eivät ole niin suljettuja; heidän tilastaan toisessa elämässä, (nro 6311).

51. Tieteistä ja tiedoista, joilla sisäinen spirituaalinen ihminen avataan. Että tieteellisiksi kutsutaan niitä asioita, jotka ovat ulkoisessa eli luonnollisessa ihmisessä ja sen muistissa; mutta ei niitä, jotka ovat sisäisessä eli spirituaalisessa ihmisessä, (nrot 3019, 3020, 3293, 3309, 4967, 9918, 9922). Koska ulkoisen eli luonnollisen ihmisen tieteelliset asiat ovat vastaavasti palvelevia, koska ulkoinen eli luonnollinen ihminen on tehty palvelemaan sisäistä eli spirituaalista ihmistä, kuten maailma on tehty palvelemaan taivasta, (nrot 5077, 5125, 5128, 5786, 5947, 10272, 10471). Ulkoinen ihminen on vastaavasti maailmaa, koska hänelle on kirjoitettu Jumalallisen järjestyksen lait, jotka ovat maailmassa; ja sisäinen ihminen on vastaavasti taivasta, koska hänelle on kirjoitettu Jumalallisen järjestyksen lait, jotka ovat taivaassa, (nrot 4523, 5368, 5424, 6013, 6057, 9278, 9279, 9283, 9706, 10156, 10472); ja teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 51–58).

Että on tieteellisiä asioita, jotka käsittelevät luonnollisia asioita, jotka kuuluvat yhteiskunnalliseen tilaan ja elämään, on niitä, jotka kuuluvat moraaliseen tilaan ja elämään, ja on niitä, jotka kuuluvat spirituaaliseen tilaan ja elämään, (nrot 5774, 5934). Mutta erotuksen vuoksi niitä, jotka kuuluvat spirituaaliseen tilaan ja elämään, kutsutaan tiedoiksi, jotka ovat pääasiassa opillisia asioita, (nro 9945).

Että ihminen on perehdytettävä tieteillä ja tiedoilla, koska niiden kautta hän oppii ajattelemaan, sitten ymmärtämään, mitä totuus ja hyvyys ovat, ja lopulta olemaan viisas, toisin sanoen, elämään niiden mukaan, (nrot 129, 1450, 1451, 1453, 1548, 1802). Tieteet ja tiedot ovat ensimmäisiä asioita, joille rakennetaan ja perustetaan ihmisen elämä, niin yhteiskunnallinen kuin moraalinen ja spirituaalinen; mutta että ne on opittava elämän hyödyn vuoksi päämääränä, (nrot 1489, 3310). Tiedot avaavat tien sisäiseen ihmiseen, ja sen jälkeen yhdistävät sisäisen ulkoiseen ihmiseen hyötyjen mukaan, (nrot 1563, 1616). Että rationaalinen syntyy tieteiden ja tietojen kautta, (nrot 1895, 1900, 3086); mutta ei itse tieteillä ja tiedoilla, vaan hyötyjen mieltymyksellä niistä, ja niiden mukaisesti, (nro 1895). Sisäinen ihminen avataan ja peräkkäin täydellistetään tieteillä ja tiedoilla, jos ihmisellä on päämääränä hyvä hyöty, erityisesti se hyöty, joka suuntautuu iankaikkiseen elämään, (nro 3086). Silloin tieteelliset asiat ja tiedot, jotka ovat luonnollisessa ihmisessä, kohtaavat spirituaaliset asiat taivaallisesta ja spirituaalisesta ihmisestä, ja omaksuvat yhdenmukaiset, (nro 1495). Herra sitten vetää pois, jalostaa ja kohottaa taivaallisen elämän hyödyt, sisäisen ihmisen kautta, tieteellisistä asioista ja tiedoista, jotka ovat luonnollisessa ihmisessä, (nrot 1895, 1896, 1900–1902, 5871, 5874, 5901). Ja että tieteelliset asiat, jotka ovat ristiriitaisia ja vastakkaisia, heitetään syrjään ja tuhotaan, (nrot 5871, 5886, 5889). Että sisäisen ihmisen näkö kutsuu ulkoisen ihmisen tieteellisistä asioista ja tiedoista esiin vain ne asiat, jotka kuuluvat sen rakkauteen, (nro 9394). Tieteelliset asiat ja tiedot ovat järjestettyinä nippuihin ja yhdistettyinä rakkauksien mukaan, joilla ne on tuotu esiin, (nro 5881). Silloin sisäisen ihmisen näköpiirissä ovat keskellä ja selkeydessä ne asiat, jotka kuuluvat rakkauteen, mutta sivuilla ja hämärässä ne, jotka eivät kuulu rakkauteen, (nrot 6068, 6084). Että tieteelliset asiat ja tiedot ihmisellä istutetaan perättäin hänen rakkauksiinsa, ja ne asuvat niissä, (nro 6325). Että ihminen syntyisi kaikkeen tietoon ja sen johdosta älykkyyteen, jos hän syntyisi rakkauteen Herraan ja rakkauteen lähimmäistä kohtaan; mutta koska hän syntyy itse- ja maailmanrakkauteen, hän syntyy täydelliseen tietämättömyyteen, (nrot 6323, 6325). Tieto, älykkyys ja viisaus ovat rakkauden Herraan ja rakkauden lähimmäistä kohtaan poikia, (nrot 1226, 2049, 2116).

Että tieteelliset asiat ja tiedot, koska ne kuuluvat ulkoiselle eli luonnolliselle ihmiselle, ovat maailman valossa; mutta totuudet, jotka ovat tulleet rakkauden ja uskon asioiksi, ja siten saaneet elämän, ovat taivaan valossa, (nro 5212). Kuitenkin ihminen ymmärtää ne totuudet, jotka ovat siten saaneet elämän, luonnollisten käsitysten avulla, (nro 5510). Että spirituaalinen sisäänvirtaus on sisäisen ihmisen kautta tieteellisiin asioihin ja tietoihin, jotka ovat ulkoisessa ihmisessä, (nrot 1904, 8005). Tieteelliset asiat ja tiedot ovat sisäisen ihmisen totuuden ja hyvyyden säilytyspaikkoja ja ikään kuin astioita, (nrot 1469, 1496, 3068, 5489, 6004, 6023, 6052, 6071, 6077, 7770, 9922). Siksi ”astioilla” Sanassa spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan tieteellisiä asioita ja tietoja, (nrot 3068, 3069, 3079, 9394, 9544, 9723, 9724). Tieteelliset asiat ovat ikään kuin peilejä, joissa sisäisen ihmisen totuudet ja hyvyydet näkyvät ja havaitaan kuten kuvassa, (nro 5201). Siellä ne ovat yhdessä kuin omassa uloimmassaan, (nrot 5373, 5874, 5886, 5901, 6004, 6023, 6052, 6071, 6077). Että tieteelliset asiat, koska ne ovat maailman valossa, ovat vaikeaselkoisia ja hämäriä verrattuna niihin asioihin, jotka ovat taivaan valossa; näin ne asiat, jotka ovat ulkoisessa ihmisessä verrattuna niihin, jotka ovat sisäisessä ihmisessä, (nro 2831). Jonka tähden myös ”vaikeaselkoisella” Sanassa tarkoitetaan tieteellistä, (nro 2831); ja myös ”pilven hämäryydellä”, (nrot 8443, 10551).

Että opin totuuksista, jotka ovat Sanasta, on otettava lähtökohta, ja ne on ensin tunnustettava; ja sen jälkeen on sallittua konsultoida tieteellisiä asioita, näiden totuuksien vahvistamiseksi, ja näin ne vahvistetaan, (nro 6047). Näin että se sallittua niille, jotka ovat myönteisiä uskon totuuksien suhteen, tieteellisillä asioilla älyllisesti vahvistaa ne, mutta ei niille, jotka ovat kielteisiä niiden suhteen; koska edeltävä myönteinen johtaa kaikki asiat omalle puolelleen, ja edeltävä kielteinen kaikki asiat omalleen, (nrot 2568, 2588, 3913, 4760, 6047). Että on myönteistä epäilyä ja kielteistä epäilyä, edellinen on joillakin hyvillä, jälkimmäinen pahoilla, (nro 2568). Että uskon totuuksista astuminen tieteellisiin asioihin on järjestyksen mukaista, mutta sitä vastoin tieteellisistä asioista astuminen uskon totuuksiin on vastoin järjestystä, (nro 10236). Sillä sisäänvirtaus on spirituaalista eikä fyysistä eli luonnollista, näin uskon totuuksista, koska nämä ovat spirituaalisia, tieteellisiin asioihin, koska nämä ovat luonnollisia, (nrot 3219, 5119, 5259, 5427, 5428, 5779, 6322, 9109, 9110).

Joka on kielteisessä epäilyksessä, mikä itsessään on kielteistä, ja joka sanoo, että hän ei usko, ennen kuin hänet saadaan uskomaan tieteellisillä asioilla, ei koskaan usko, (nrot 2094, 2832). Ne, jotka sen tekevät, tulevat mielettömiksi Kirkon ja taivaan asioiden suhteen, (nrot 128–130). He lankeavat pahuuden vääryyksiin, (nrot 232, 233, 6047). Ja toisessa elämässä, kun he ajattelevat spirituaalisia asioita, he ovat ikään kuin juopuneita, (nro 1072). Millaisia he ovat edelleen, (nro 196). Valaisevia esimerkkejä siitä, että spirituaalisia asioita ei voida ymmärtää, jos niihin astutaan käänteisessä järjestyksessä, (nrot 233, 2094, 2196, 2203, 2209). Monet oppineet ovat spirituaalisissa asioissa mielettömämpiä kuin yksinkertaiset, koska he ovat kielteisessä tilassa, ja heillä on runsaasti tieteellisiä asioita, joilla he vahvistavat kielteisen, (nro 4760). Esimerkki oppineesta, joka ei kyennyt ymmärtämään mitään spirituaalisesta elämästä, (nro 8629). Että ne, jotka järkeilevät tieteellisten asioiden perusteella uskon totuuksia vastaan, järkeilevät terävästi, koska he järkeilevät aistien harhakuvitelmien perusteella, jotka valloittavat ja vakuuttavat, sillä niitä tuskin voidaan hälventää, (nro 5700). Että ne, jotka eivät ymmärrä mitään totuudesta, ja myös ne, jotka ovat pahuudessa, kykenevät järkeilemään uskon totuuksista ja hyvyyksistä, eivätkä kuitenkaan olemaan missään valaistuksessa, (nro 4214). Että ainoastaan vahvistaa oppi ei kuulu älykkäälle, koska vääryys voidaan vahvistaa yhtäläisesti kuin totuus, (nrot 1017, 2482, 2490, 4741, 5033, 6865, 7012, 7680, 7950, 8521, 8780). Ne, jotka järkeilevät Kirkon totuuksista, onko se niin vai ei, ovat täysin hämärässä totuuksien suhteen eivätkä ole vielä spirituaalisessa valossa, (nrot 215, 1385, 3033, 3428).

On tieteellisiä asioita, jotka päästävät sisäänsä Jumalalliset totuudet, ja niitä, jotka eivät päästä, (nro 5213). Turhat tieteelliset asiat on tuhottava, (nrot 1489, 1492, 1499, 1500). Turhat tieteelliset asiat ovat niitä, joilla on päämääränä ja jotka vahvistavat itserakkautta ja maailmanrakkautta, ja vetävät pois rakkaudesta Herraan ja rakkaudesta lähimmäiseen, koska sellaiset asiat sulkevat sisäisen ihmisen, että ihminen sen jälkeen ei voi vastaanottaa mitään taivaasta, (nrot 1563, 1600). Tieteelliset asiat ovat keinoja viisaaksi tulemiseen ja keinoja mielettömäksi tulemiseen; ja niiden kautta sisäinen ihminen joko avataan tai suljetaan; ja siten rationaalista joko viljellään tai tuhotaan, (nrot 4156, 8628, 9922).

Kuoleman jälkeen tieteillä ei ole merkitystä, vaan niillä asioilla, jotka ihminen on tieteiden kautta omaksunut ymmärrykseensä ja elämäänsä, (nro 2480). Kaikki tieteelliset asiat kuitenkin pysyvät kuoleman jälkeen, mutta ne ovat lepotilassa, (nrot 2476–2479, 2481–2486).

Että samat tieteelliset asiat pahoilla ovat vääryyksiä, koska niitä sovelletaan pahuuksiin, ja hyvillä totuuksia, koska niitä sovelletaan hyvyyksiin, (nro 6917). Että tieteelliset totuudet eivät ole totuuksia pahoilla, miten tahansa ne näyttävät totuuksilta, kun he puhuvat niistä, koska sisäisesti niissä on pahuus ja sen johdosta väärennettyjä; ja että heillä heidän tieteensä ei ansaitse edes tulla kutsutuksi tieteeksi, koska se on ilman elämää, (nro 10331).

Että on yksi asia olla viisas, toinen ymmärtää, toinen tietää ja toinen tehdä; mutta kuitenkin niillä, jotka ovat spirituaalisessa elämässä, ne seuraavat järjestyksessä ja vastaavat toisiaan, ja ovat yhdessä tekemisessä eli teoissa, (nro 10331). Että on myös yksi asia tietää, toinen tunnustaa ja toinen omistaa usko, (nro 896).

Millainen tietämisen halu hengillä on, esimerkki, (nro 1973). Että enkeleillä on ääretön tietämisen ja viisaaksi tulemisen kaipuu, koska tieto, älykkyys ja viisaus ovat spirituaalista ruokaa, (nrot 3114, 4459, 4792, 4976, 5147, 5293, 5340, 5342, 5410, 5426, 5576, 5582, 5588, 5655, 6277, 8562, 9003).

Muinaisten ihmisten tärkein tiede oli vastaavaisuuksien tiede, mutta se on nykyään pyyhkiytynyt pois muistista, (nrot 3021, 3419, 4280, 4844, 4964, 4966, 6004, 7729, 10252). Vastaavaisuuksien tiede oli itämaisten keskuudessa ja Egyptissä, (nrot 5702, 6692, 7097, 7779, 9391, 10407). Heidän hieroglyfinsä olivat siitä, (nrot 6692, 7097). Vastaavaisuuksien tieteen kautta muinaiset ihmiset johdattivat itsensä spirituaalisten asioiden tietoihin, (nrot 4749, 4844, 4966). Sana on laadittu pelkillä vastaavaisuuksilla, ja siitä on sen sisäinen eli spirituaalinen merkitys, jonka olemassaolosta ilman vastaavaisuuksien tiedettä ei voida tietää, eikä siitä, millainen Sana on, (nrot 3131, 3472–3485, 8615, 10687). Kuinka paljon parempi vastaavuuksien tiede on kuin muut tieteet, (nro 4280).

52. Luonnollisesta muistista, joka on ulkoisen ihmisen muisti, ja spirituaalisesta muistista, joka on sisäisen ihmisen muisti. Ihmisellä on kaksi muistia, ulkoinen ja sisäinen, eli luonnollinen ja spirituaalinen muisti, (nrot 2469–2494). Ihminen ei tiedä, että hänellä on sisäinen muisti, (nrot 2470, 2471). Kuinka paljon parempi sisäinen muisti on kuin ulkoinen muisti, (nro 2473). Ulkoisessa muistissa olevat asiat ovat luonnollisessa valossa, mutta sisäisessä muistissa olevat asiat ovat spirituaalisessa valossa, (nro 5212). Sisäisestä muistista on, että ihminen kykenee ajattelemaan ja puhumaan älyllisesti ja rationaalisesti, (nro 9394). Kaikki asiat ja yksityiskohdat, jotka ihminen on ajatellut sekä puhunut että tehnyt, ja jotka hän on kuullut ja nähnyt, on kirjoitettu hänen sisäiseen muistiinsa, (nrot 2474, 7398). Tämä muisti on ihmisen elämänkirja, (nrot 2474, 9386, 9841, 10505). Sisäisessä muistissa ovat ne totuudet, joista on tullut uskon asioita, ja ne hyvyydet, joista on tullut rakkauden asioita, (nrot 5212, 8067). Ne asiat, jotka ovat tulleet tavaksi ja elämän asioiksi, ovat sisäisessä muistissa, (nrot 9394, 9723, 9841). Tieteelliset asiat ja tiedot kuuluvat ulkoiseen muistiin, (nrot 5212, 9922); ne ovat täysin hämäriä ja vaikeaselkoisia verrattuna niihin asioihin, jotka kuuluvat sisäiseen muistiin, (nro 2831). Että ihminen maailmassa puhuu kieliä ulkoisesta muististaan,(nrot 2472, 2476). Henget ja enkelit puhuvat sisäisestä muististaan, ja sen johdosta heillä on yleismaailmallinen kieli, joka on sellainen, että kaikki, mistä tahansa maasta he ovatkaan, voivat puhua keskenään, (nrot 2472, 2476, 2490, 2493); mistä kielestä nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 234–245); ja sisäisen muistin ihmeellisistä asioista, jotka pysyvät ihmisellä kuoleman jälkeen siellä, Taivas ja Helvetti, (nro 463).

53. Aistien virhepäätelmistä, joissa pelkästään luonnolliset ja aistilliset ihmiset ovat, joista edellä tässä Opissa, nro 45. Pelkästään luonnolliset ja aistilliset ihmiset ajattelevat ja järkeilevät aistien harhaluulojen perusteella, (nrot 5084, 5700, 6948, 6949, 7693). Millaisia aistien harhaluulot ovat,(nrot 5084, 5094, 6400, 6948); joihin lisätään nämä asiat: Aistien harhaluuloja on luonnollisissa, yhteiskunnallisissa, moraalisissa ja spirituaalisissa asioissa, ja useita yksityiskohdissa. Mutta haluan tässä luetella joitakin harhaluuloja spirituaalisissa asioissa. Se, joka ajattelee aistien harhaluulojen perusteella, ei voi ymmärtää:

(1.) Että ihminen voi kuoleman jälkeen ilmestyä ihmisenä eikä nauttia aisteistaan kuten ennen; eivätkä näin enkelitkään.

(2.) Että sielu on ainoastaan jotakin elinvoimaista, puhtaasti eteeristä, mistä ei voida muodostaa mitään käsitystä.

(3.) Että ainoastaan ruumis on se, mikä tuntee, näkee ja kuulee.

(4.) Että ihminen on eläimen kaltainen, ainoastaan sillä erolla, että ihminen kykenee puhumaan ajatuksestaan.

(5.) Että luonto on kaikki ja ensimmäinen, josta kaikki asiat ovat peräisin.

(6.) Että ihminen omaksuu ja oppii ajattelemaan sisäisen luonnon ja sen järjestyksen sisäänvirtauksen kautta.

(7.) Että spirituaalista ei ole olemassa; ja jos on, se on puhtaampaa luonnollista.

(8.) Että ihminen ei voi iloita mistään onnesta, kunnian, maineen ja voiton rakkauden ilot poistettuina.

(9.) Että omatunto on ainoastaan mielen sairaus, joka on peräisin ruumiin heikkoudesta ja epäonnistumisista.

(10.) Että Herran Jumalallinen Rakkaus on kunnian rakkautta.

(11.) Että Kaitselmusta ei ole olemassa, vaan että kaikki asiat virtaavat omasta järkevyydestä ja älykkyydestä.

(12.) Että kunnia ja rikkaudet ovat todellisia siunauksia, jotka Jumala antaa.

Lukuun ottamatta monia samanlaisia asioita. Sellaisia ovat aistien harhaluulot spirituaalisissa asioissa. Tästä voidaan nähdä, että taivaallisia asioita eivät voi käsittää ne, jotka ovat pelkästään luonnollisia ja aistillisia. Pelkästään luonnollisia ja aistillisia ovat ne, joiden sisäinen spirituaalinen ihminen on suljettu ja ainoastaan luonnollinen ihminen avattu.

IV RAKKAUDESTA YLEISESTI

54. Ihmisen itse elämä on hänen rakkautensa, ja millainen on rakkaus, sellainen on elämä, vieläpä sellainen on koko ihminen: mutta hallitseva eli vallitseva rakkaus on mikä tekee ihmisen. Tällä rakkaudella on alaisuudessaan monia rakkauksia, jotka ovat johdannaisia. Ne ilmenevät toisessa muodossa, mutta kuitenkin kaikki ne ovat hallitsevassa rakkaudessa ja muodostavat sen kanssa yhden valtakunnan. Hallitseva rakkaus on kuin niiden kuningas ja pää; se ohjaa niitä, ja niiden kautta, kuin välillisten päämäärien kautta, se suuntautuu ja pyrkii omaan päämääräänsä, joka on niiden kaikkien tärkein ja lopullinen päämäärä, ja tämä sekä suoraan että epäsuorasti. Se, mikä on hallitsevan rakkauden, on mitä rakastetaan yli kaiken.

55. Mitä ihminen rakastaa yli kaiken, on jatkuvasti läsnä hänen ajatuksessaan, ja myös hänen tahdossaan, ja muodostaa hänen varsinaisimman elämänsä. Kuten esimerkiksi: Joka rakastaa yli kaiken rikkauksia, olivatpa ne rahoja tai omaisuuksia, hän mietiskelee jatkuvasti mielessään, millä tavalla niitä itselleen hankkia, iloitsee sisimmässään hankkiessaan ja suree sisimmässään menettäessään niitä; hänen sydämensä on niissä. Joka rakastaa itseään yli kaiken, hän muistaa itsensä jokaisessa asiassa, ajattelee itseään, puhuu itsestään, toimii itsensä vuoksi, sillä hänen elämänsä on itsensä elämää.

56. Ihmisellä on päämääränä se, mitä hän rakastaa yli kaiken; siihen hän suuntautuu kaikessa ja joka asiassa: se on hänen tahdossaan kuin joen piilevä virta, joka vetää ja vie hänet pois, myös kun hän tekee jotakin muuta, sillä se on mikä elävöittää häntä. Sellainen on se, mitä toinen ihminen toisessa selvittää, ja myös katsoo; ja sen mukaan hän joko johtaa häntä, tai toimii hänen kanssaan.

57. Ihminen on täysin sellainen, millainen on hänen elämänsä hallitseva rakkaus; tämän avulla hänet erotetaan muista; tämän mukaan tulee hänen taivaansa, jos hän on hyvä, ja tulee myös hänen helvettinsä, jos hän on paha. Se on hänen varsinainen tahtonsa, hänen omansa ja hänen luontonsa, sillä se on hänen elämänsä varsinainen olemus: tämä ei voi kuoleman jälkeen muuttua, koska se on itse ihminen.

58. Kaikki ilo, onni ja onnellisuus on jokaiselle hänen hallitsevasta rakkaudestaan ja sen mukaan; sillä ihminen sanoo iloksi sitä, mitä hän rakastaa, koska hän tuntee iloa; mutta mitä hän ajattelee eikä rakasta, tätä hän voi myös sanoa iloksi, mutta se ei ole hänen elämänsä ilo. Rakkauden ilo on mikä ihmiselle on hyvyyttä, ja epämiellyttävä mikä hänelle on pahuutta.

59. On kaksi rakkautta, joista kaikki hyvyydet ja totuudet, kuin niiden varsinaisista lähteistä, ovat olemassa; ja on kaksi rakkautta, joista kaikki pahuudet ja vääryydet ovat olemassa. Ne kaksi rakkautta, joista kaikki hyvyydet ja totuudet ovat peräisin, ovat rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan; ja ne kaksi rakkautta, joista kaikki pahuudet ja vääryydet ovat peräisin, ovat itserakkaus ja maailmanrakkaus. Kaksi jälkimmäistä rakkautta ovat täysin vastakkaisia kahdelle edelliselle rakkaudelle.

60. Ne kaksi rakkautta, joista kaikki hyvyydet ja totuudet ovat peräisin ja jotka ovat, kuten on sanottu, rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan, muodostavat taivaan ihmisessä; jonka tähden ne myös hallitsevat taivaassa; ja koska ne muodostavat taivaan ihmisessä, ne muodostavat myös Kirkon hänessä. Ne kaksi rakkautta, joista kaikki pahuudet ja vääryydet ovat peräisin ja jotka ovat, kuten on sanottu, itserakkaus ja maailmanrakkaus, muodostavat helvetin ihmisessä; jonka tähden ne myös hallitsevat helvetissä.

61. Ne kaksi rakkautta, joista kaikki hyvyydet ja totuudet ovat peräisin ja jotka ovat, kuten on sanottu, taivaan rakkauksia, avaavat ja muodostavat sisäisen spirituaalisen ihmisen, sillä ne asuvat siellä. Mutta ne kaksi rakkautta, joista kaikki pahuudet ja vääryydet ovat peräisin, kun ne hallitsevat, sulkevat ja tuhoavat sisäisen spirituaalisen ihmisen, ja tekevät ihmisestä luonnollisen ja aistillisen, niiden hallitsemisen määrän ja laadun mukaan.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

62. Että rakkaus on ihmisen elämän olemus, (nro 5002). Ihminen, henki ja enkeli ovat täysin sellaisia kuin heidän rakkautensa on, (nrot 6872, 10177, 10284). Mitä ihminen rakastaa, se hänellä on päämääränä, (nro 3796). Mitä ihminen rakastaa ja on hänellä päämääränä, hallitsee hänellä yleisesti, toisin sanoen, kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa, (nrot 3796, 5130, 5949). Rakkaus on spirituaalista lämpöä ja ihmisen itse elämälle välttämätöntä, (nrot 1589, 2146, 3338, 4906, 7081–7086, 9954, 10740). Ihmisellä kaikki sisäiset asiat, jotka kuuluvat hänen ymmärrykseensä ja tahtoonsa, järjestetään muotoon hänen hallitsevan rakkautensa mukaan, (nrot 2023, 3189, 6690). Rakkaus on spirituaalista yhdistymistä, (nrot 1594, 2057, 3939, 4018, 5807, 6195, 6196, 7081–7086, 7501, 10130). Siten kaikki spirituaalisessa maailmassa yhdistetään heidän rakkauksiensa mukaan. Että mieltymys on rakkauden jatkoa, (nro 3938). Kaikki ilo, mielihyvä, onni, onnellisuus ja kaikki sydämen ilo ovat rakkaudesta; ja niiden laatu on rakkauden laadun mukainen, (nrot 994, 995, 2204). On yhtä monta ilon ja mielihyvän lajia ja laatua kuin on rakkauden mieltymyksiä, (nrot 994, 995, 2204). Että rakkauden ilo on sitä arvottomampaa, mitä enemmän se on ulkoista, (nro 996). Että ihmiselle kuoleman jälkeen on sellainen elämä, millainen hänen rakkautensa on, (nro 2363).

63. Enemmän rakkaudesta sekä sen olemuksesta että laadusta, voidaan tietää niistä asioista, jotka edellä sanottiin ja esitettiin Hyvyydestä ja Totuudesta; sekä niistä asioista, jotka edellä sanottiin ja esitettiin Tahdosta ja Ymmärryksestä; ja kuten niistä asioista, jotka sanottiin ja esitettiin Sisäisestä ja Ulkoisesta Ihmisestä; koska kaikki asiat, jotka kuuluvat rakkauteen, liittyvät hyvyyksiin ja pahuuksiin; samalla tavalla kaikki asiat, jotka kuuluvat itse tahtoon; ja koska taivaan kaksi rakkautta avaavat ja muodostavat sisäisen spirituaalisen ihmisen; mutta helvetin kaksi rakkautta sulkevat ja tuhoavat sen. Siitä voidaan tehdä soveltamisia ja johtopäätöksiä, millainen on rakkaus lajiltaan ja laadultaan.

64. Teoksessa Taivas ja Helvetti on myös käsitelty rakkauksia; nimittäin, että Herran Jumaluus taivaissa on rakkautta Häneen ja rakkautta lähimmäistä kohtaan, Taivas ja Helvetti, (nrot 13–19). Että kaikki, jotka ovat helveteissä, ovat pahuuksissa ja siitä vääryyksissä itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, Taivas ja Helvetti, (nrot 551–565). Että jokaisen rakkauden ilot käännetään toisessa elämässä vastaaviksi asioiksi, Taivas ja Helvetti, (nrot 485–490). Että spirituaalinen lämpö omassa olemuksessaan on rakkautta, Taivas ja Helvetti, (nrot 133–140).

V ITSERAKKAUDESTA JA MAAILMANRAKKAUDESTA

65. Itserakkaus on hyvän tahtomista yksin itselleen, eikä muille paitsi itsensä vuoksi; ei edes Kirkolle, isänmaalle, millekään ihmisyhteisölle tai kanssakansalaiselle; ja kuten hyväntekemistä niille ainoastaan oman maineensa, kunniansa ja ylistyksensä vuoksi; ellei itserakkaus näe näitä siinä hyvässä, jonka se tekee niille, se sanoo sydämessään: ”Mitä merkitystä sillä on? Miksi tekisin sen? Mitä hyötyä siitä on minulle?” Ja niin se sivuuttaa sen. Tästä on selvää, että se, joka on itserakkaudessa, ei rakasta Kirkkoa, eikä isänmaataan, eikä yhteiskuntaa, eikä kanssakansalaistaan, eikä mitään hyvää, vaan ainoastaan itseään.

66. Ihminen on itserakkaudessa, kun hän ajatuksissaan ja teoissaan ei katso lähimmäiseensä, näin ei yhteiseen hyvään, vielä vähemmän Herraan, vaan ainoastaan itseensä ja omiinsa; näin ollen, kun hän tekee kaikki asiat itsensä ja omiensa vuoksi, ja jos yhteisen hyvän ja lähimmäisen vuoksi, se on ainoastaan näön vuoksi.

67. Sanotaan itsensä ja omiensa vuoksi, sillä se, joka rakastaa itseään, rakastaa myös omiaan, joita ovat erityisesti hänen lapsensa ja lapsenlapsensa ja yleensä kaikki, jotka tekevät yhden hänen kanssaan ja joita hän kutsuu omikseen. Rakastaa heitä on myös rakastaa itseään, sillä hän näkee heidät ikään kuin itsessään ja itsensä heissä. Niiden joukossa, joita hän kutsuu omikseen, ovat myös kaikki ne, jotka ylistävät, kunnioittavat ja palvelevat häntä.

68. Itserakkaudessa on se ihminen, joka halveksii lähimmäistään itseensä verrattuna, ja joka pitää häntä vihollisenaan, ellei hän suosi, kunnioita ja palvele häntä. Vielä enemmän itserakkaudessa on se, joka sen tähden vihaa ja vainoaa lähimmäistään; ja vielä enemmän se, joka sen tähden palaa kostonhalusta häntä kohtaan ja haluaa hänen tuhoaan. Sellaiset ihmiset rakastavat lopulta julmuutta.

69. Vertaamalla itserakkautta taivaallisen rakkauden kanssa, voidaan nähdä, millaista itserakkaus on. Taivaallinen rakkaus on rakastaa hyötyjä hyötyjen itsensä vuoksi, eli hyvyyksiä hyvyyksien itsensä vuoksi, joita ihminen tekee Kirkolle, isänmaalleen, ihmisyhteisölleen ja kanssakansalaiselleen. Mutta se, joka rakastaa niitä itsensä vuoksi, ei rakasta niitä muuten kuin palvelijoinaan, koska ne palvelevat häntä. Tästä seuraa, että se, joka on itserakkaudessa, haluaa, että Kirkko, isänmaansa, ihmisyhteisönsä ja kanssakansalaisensa palvelisivat häntä, eikä hän niitä; hän asettaa itsensä niiden yläpuolelle ja ne itsensä alapuolelle.

70. Edelleen, siinä määrin kuin joku on taivaallisessa rakkaudessa, joka on rakastaa hyötyjä ja hyvyyksiä, ja tuntea sydämen iloa tehdessään niitä, samassa määrin hän on Herran johdettavana, koska tämä on se rakkaus, jossa Hän on ja joka on Hänestä. Mutta siinä määrin kuin joku on itserakkaudessa, samassa määrin hän on itsensä johdettavana; ja mikäli joku on itsensä johdettavana, sikäli hän on hänen omansa johdettavana, ja ihmisen oma ei muuta kuin pahuutta, sillä se on hänen perinnöllistä pahuuttaan, mikä on rakastaa itseään enemmän kuin Jumalaa ja maailmaa enemmän kuin taivasta.

71. Itserakkaus on myös sellaista, että siinä määrin kuin sen ohjaksia höllennetään, toisin sanoen, ulkoisia siteitä poistetaan, jotka ovat lain ja sen rangaistusten peloista, sekä maineen, kunnian, voiton, viran ja hengen menetyksestä, samassa määrin se ryntää, aina siihen asti, että se ei ainoastaan halua hallita koko maailmaa, vaan myös taivasta ja itse Jumaluutta; missään ei ole sille mitään rajaa eli loppua. Tämä on kätkettynä jokaisessa, joka on itserakkaudessa, vaikka se ei ilmenekään maailman edessä, missä sitä hillitsevät edellä mainitut ohjakset ja ulkoiset siteet. Ja jokainen sellainen ihminen, missä vastaan tulee mahdoton, siellä hän pysähtyy, kunnes se tulee mahdolliseksi. Näistä asioista johtuu, että se ihminen, joka on tällaisessa rakkaudessa, ei tiedä, että hänessä piilee tällainen mieletön ja rajaton himo. Että näin kuitenkin on, voi jokainen nähdä mahtavista ja kuninkaista, joilla ei ole sellaisia ohjaksia, siteitä ja mahdottomia asioita, ja jotka ryntäävät ja alistavat maakuntia ja valtakuntia, mikäli he onnistuvat, ja tavoittelevat rajatonta valtaa ja kunniaa. Ja vielä enemmän voi nähdä niistä, jotka ulottavat valtansa taivaaseen, ja siirtävät Herran kaiken Jumalallisen vallan itselleen, ja jatkuvasti haluavat enemmän.

72. On kahdenlaista valtaa, toinen on lähimmäisenrakkaudesta ja toinen itserakkaudesta. Nämä kaksi valtaa ovat olemukseltaan täysin vastakkaisia toisilleen. Joka hallitsee lähimmäisenrakkaudesta, hän tahtoo hyvää kaikille, eikä rakasta mitään enemmän kuin hyötyjen tekemistä, näin toisten palvelemista (toisten palveleminen on hyvän tekemistä heille hyvästä tahdosta ja hyötyjen tekemistä); tämä on hänen rakkautensa ja sydämensä ilo. Hän myös iloitsee, mikäli hänet kohotetaan arvoasemiin, mutta ei arvoasemien vuoksi, vaan niiden hyötyjen vuoksi, joita hän voi silloin tehdä runsaammin ja suuremmassa asteessa. Tällainen valta on taivaissa. Mutta joka hallitsee itserakkaudesta, hän ei tahdo kenellekään hyvää, vaan ainoastaan itselleen ja omilleen. Ne hyödyt, joita hän tekee, ovat hänen oman kunniansa ja ylistyksensä vuoksi, jotka ovat hänelle ainoat hyödyt. Toisten palveleminen on hänelle sen päämäärän vuoksi, jotta häntä palveltaisiin, kunnioitettaisiin ja hän hallitsisi. Hän ei tavoittele arvoasemia hyvyyksien vuoksi, joita tekisi, vaan jotta hän olisi arvossa ja kunniassa ja siten sydämensä ilossa.

73. Vallanrakkaus pysyy myös jokaisella hänen elämänsä jälkeen maailmassa. Mutta niille, jotka ovat hallinneet lähimmäisrakkaudesta, uskotaan myös valta taivaissa, mutta silloin he eivät hallitse, vaan hyödyt ja hyvyydet, joita he rakastavat; ja kun hyödyt ja hyvyydet hallitsevat, hallitsee Herra. Mutta ne, jotka maailmassa ovat hallinneet itserakkaudesta, ovat elämänsä jälkeen maailmassa helvetissä ja siellä arvottomia orjia.

74. Näistä asioista nyt tiedetään, ketkä ovat itserakkaudessa. Mutta sillä ei ole väliä, miltä he näyttävät ulkoisessa muodossa, olivatpa he sitten ylpeitä tai nöyriä; sillä sellaisia he ovat sisäisessä ihmisessä, ja useimmat ihmiset kätkevät sisäisen ihmisensä, ja opettavat ulkoisen ihmisensä valehtelemaan niitä asioita, jotka kuuluvat yhteisen hyvän ja lähimmäisen rakkauteen, näin päinvastaisia asioita, ja tämä myös heidän itsensä vuoksi. Sillä he tietävät, että yhteisen hyvän ja lähimmäisen rakastaminen vaikuttaa sisäisesti kaikkiin, ja että heitä rakastettaisiin ja arvostettaisiin samassa määrin; että se vaikuttaa sisäisesti kaikkiin, johtuu siitä, että taivas virtaa siihen rakkauteen.

75. Ne pahuudet, jotka ovat niillä, jotka ovat itserakkaudessa, ovat yleensä toisten halveksumista, kateutta, epäystävällisyyttä niitä kohtaan, jotka eivät suosi heitä, ja sen johdosta vihamielisyyttä, erilaista vihaa, kostoa, viekkautta, petosta, armottomuutta ja julmuutta. Ja missä tällaisia ​​pahuuksia on, on myös Jumaluuden halveksuntaa, sekä Jumalallisten asioiden, jotka ovat Kirkon hyvyyksiä ja totuuksia. Jos he kunnioittavat näitä asioita, se on ainoastaan suulla eikä sydämellä. Ja koska tällaiset pahuudet ovat peräisin itserakkaudesta, niin ovat myös samanlaiset vääryydet, sillä vääryydet ovat peräisin pahuuksista.

76. Mutta maailman rakkaus on haluta johtaa toisten rikkaudet itselleen millä tahansa keinolla, ja asettaa sydämensä rikkauksiin, ja sallia maailman vetää ja johtaa itsensä pois spirituaalisesta rakkaudesta, joka on rakkautta lähimmäistä kohtaan, näin pois taivaasta. Ne ovat maailmanrakkaudessa, jotka haluavat johtaa toisten omaisuuden itselleen erilaisilla keinoilla, etenkin ne, jotka tekevät sen viekkaudella ja petoksella eivätkä pidä lähimmäisen hyvää minään. Ne, jotka ovat tässä rakkaudessa, himoitsevat toisten omaisuutta, ja mikäli he eivät pelkää lakeja ja maineen menetystä voiton vuoksi, he riistävät ja jopa ryöstävät.

77. Mutta maailmarakkaus ei ole sellaisessa asteessa vastakkainen taivaalliselle rakkaudelle, missä on itserakkaus, koska siihen ei ole kätketty niin suuria pahuuksia. Tämä rakkaus on moninainen: on rikkauksien rakkautta, jotta heidät kohotettaisiin korkeisiin asemiin; on kunniavirkojen ja arvoasemien rakkautta, jotta he hyötyisivät rikkauksista; on rikkauksien rakkautta erilaisten käyttöjen vuoksi, joita miellytetään maailmassa; on rikkauksien rakkautta pelkästään rikkauksien vuoksi, sellainen rakkaus on saitureilla, ja niin edelleen. Päämäärää, jonka vuoksi rikkauksia tavoitellaan, kutsutaan hyödyksi; ja päämäärä eli hyöty on se, mistä rakkaus johtaa laatunsa; sillä sellainen on rakkaus, millainen on päämäärä, jonka vuoksi rikkauksia tavoitellaan; muut asiat palvelevat sitä keinoina.

78. Lyhyesti sanottuna, itserakkaus ja maailmanrakkaus ovat täysin vastakkaisia rakkaudelle Herraan ja rakkaudelle lähimmäistä kohtaan; jonka tähden itserakkaus ja maailmanrakkaus ovat helvetillisiä rakkauksia, ne myös hallitsevat helvetissä ja myös tekevät helvetin ihmisessä. Mutta rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan ovat taivaallisia rakkauksia, ne myös hallitsevat taivaassa ja myös tekevät taivaan ihmisessä.

79. Näistä asioista, jotka nyt on sanottu, voidaan nähdä, että kaikki pahuudet ovat näissä kahdessa rakkaudessa ja niistä peräisin. Sillä ne pahuudet, jotka on lueteltu (nro 75), ovat yleisiä. Ne muut, joita ei ole lueteltu, koska ne ovat erityisiä, johdetaan ja virtaavat niistä. Tästä voidaan nähdä, että ihminen, koska hän syntyy näihin kahteen rakkauteen, syntyy kaikenlaisiin pahuuksiin.

80. Jotta ihminen tuntisi pahuudet, hänen pitäisi tietää niiden alkuperät; ja ellei hän tuntisi pahuuksia, hän ei voi tuntea hyvyyksiä, näin hän ei voi tietää, millainen hän on. Tästä johtuu, että näitä kahta pahuuksien alkuperää on käsitelty tässä.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

81. Itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta. Kuten rakkaus Herraan, ja rakkaus lähimmäistä kohtaan eli lähimmäisenrakkaus, tekevät taivaan, niin itserakkaus ja maailmanrakkaus, missä ne hallitsevat, tekevät helvetin; jonka tähden ne ovat vastakkaisia, (nrot 2041, 3610, 4225, 4776, 6210, 7366, 7369, 7489, 7490, 8232, 8678, 10455, 10741–10743, 10745). Että itsensä ja maailman rakastamisesta ovat peräisin kaikki pahuudet, (nrot 1307, 1308, 1321, 1594, 1691, 3413, 7255, 7376, 7488, 7489, 8318, 9335, 9348, 10038, 10742). Itsensä ja maailman rakastamisesta on peräisin toisten halveksunta, vihamielisyys, viha, kosto, julmuus, petos, näin kaikki pahuus ja kaikki ilkeys, (nrot 6667, 7372–7374, 9348, 10038, 10742). Nämä rakkaudet ryntäävät, mikäli niiden ohjaksia höllennetään, ja itserakkaus aina Jumalan valtaistuimelle asti, (nrot 7375, 8678). Itserakkaus ja maailmanrakkaus ovat tuhoisia ihmisyhteisölle ja taivaalliselle järjestykselle, (nrot 2045, 2057). Näiden rakkauksien vuoksi ihmiskunta on muodostanut hallituksia ja alistunut niiden vallalle ollakseen turvassa, (nrot 7364, 10160, 10814). Missä nämä rakkaudet hallitsevat, rakkauden hyvyys ja uskon hyvyys joko hylätään, tukahdutetaan tai vääristetään, (nrot 2041, 7491, 7492, 7643, 8487, 10455, 10743). Näissä rakkauksissa ei ole elämää, vaan spirituaalinen kuolema, (nrot 7494, 10731, 10741). Millaisia nämä rakkaudet ovat, kuvataan, (nrot 1505, 2219, 2363, 2364, 2444, 4221, 4227, 4948, 4949, 5721, 7366–7377, 8678). Että kaikki himo ja halu on itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, (nrot 1668, 8910).

Että itsensä ja maailman rakkaudet palvelisivat keinoina, eivätkä lainkaan päämääränä, (nrot 7377, 7819, 7820). Kun ihmistä uudistetaan, nämä rakkaudet käännetään ylösalaisin, jotta ne ovat keinoina eivätkä päämääränä, näin että ne ovat kuten jalkapohjat eivätkä kuten pää, (nrot 8995, 9210). Niillä, jotka ovat itsensä ja maailman rakkauksissa, ei ole sisäistä, vaan ulkoinen ilman sisäistä; koska sisäinen on suljettu taivasta kohti, mutta ulkoinen avattu maailmaa kohti, (nrot 10396, 10400, 10409, 10411, 10422, 10429). Ne, jotka ovat itsensä ja maailman rakkauksissa, eivät tiedä, mitä lähimmäisenrakkaus, omatunto ja taivaselämä ovat, (nro 7490). Mikäli ihminen on itse- ja maailmanrakkaudessa, sikäli hän ei vastaanota uskon hyvyyttä ja totuutta, jotka jatkuvasti virtaavat sisään ihmiseen Herrasta, (nro 7491).

Niillä, jotka ovat itsensä ja maailman rakkauksissa, on ulkoisia siteitä, mutta ei mitään sisäisiä; jonka tähden ulkoiset poistettuina he ryntäävät kaikkeen pahuuteen, (nrot 10744–10746). Spirituaalisessa maailmassa kaikki kääntyvät rakkauksiensa mukaan; ne, jotka ovat rakkaudessa Herraan ja rakkaudessa lähimmäistään kohtaan, kääntyvät Herraan päin; mutta ne, jotka ovat itserakkaudessa ja maailmanrakkaudessa, kääntyvät Herrasta poispäin, (nrot 10130, 10189, 10420, 10742). Millaista on jumalanpalvelus, jossa on itserakkautta, (nrot 1304, 1306–1308, 1321, 1322). Herra hallitsee maailmaa pahojen kautta, johtamalla heitä heidän omilla rakkauksillaan, joilla on suhde itserakkauteen ja maailmanrakkauteen, (nrot 6481, 6495). Että pahat yhtäläisesti kuin hyvät kykenevät suorittamaan tehtäviä sekä tekemään hyötyjä ja hyvyyksiä, koska he pitävät kunnia-asemia ja voittoja palkkioinaan, joiden vuoksi he tekevät samalla tavalla ulkoisessa muodossa kuin hyvät, (nrot 6481, 6495).

(Että kaikki, jotka ovat helveteissä, ovat pahuuksissa ja siitä vääryyksissä itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 551-565.)

82. Ihmisen omasta, josta edellä tässä Opissa, nro 70, että se on itserakkautta ja maailmanrakkautta. Että ihmisen oma ei ole muuta kuin sakeaa pahuutta, (nrot 210, 215, 731, 874–876, 987, 1047, 2307, 2308, 3518, 3701, 3812, 8480, 8550, 10283, 10284, 10286, 10731). Ihmisen oma on hänen tahdonalaistaan, (nro 4328). Ihmisen oma on rakastaa itseään enemmän kuin Jumalaa ja maailmaa enemmän kuin taivasta, eikä pitää lähimmäistään minään itseensä verrattuna; näin että se on itsensä ja maailman rakkautta, (nrot 694, 731, 4317, 5660). Ihmisen omasta ei kumpua ainoastaan kaikki pahuus, vaan myös kaikki vääryys, ja että tämä vääryys on pahuuden vääryyttä, (nrot 1047, 10283, 10284, 10286). Ihmisen oma on helvetti hänessä, (nrot 694, 8480). Sen tähden se, joka on hänen omansa johdettavana, ei voi pelastua, (nro 10731). Se hyvyys, jonka ihminen tekee omastaan, ei ole hyvyyttä, vaan itsessään pahuutta, koska hän tekee sen itsensä ja maailman vuoksi, (nro 8480).

Ihmisen oma on erotettava, jotta Herra voisi olla läsnä, (nrot 1023, 1044). Ja se todella erotetaan, kun ihmistä uudistetaan, (nrot 9334–9336, 9452, 9454, 9938). Tämän tekee yksin Herra, (nro 9445). Uudestisyntymisen kautta ihminen vastaanottaa taivaallisen oman, (nrot 1937, 1947, 2881, 2883, 2891). Tämä näkyy ihmiselle hänen omanaan, mutta se ei ole hänen, vaan Herran hänessä, (nro 8497). Ne, jotka ovat tässä omassa, ovat itse vapaudessa, koska vapaus on olla Herran ja Hänen omansa johdettavana, (nrot 892, 905, 2872, 2886, 2890–2892, 4096, 9586, 9587, 9589–9591). Että kaikki vapaus on siitä omasta, ja sen laatu on sen mukainen, (nro 2880). Millainen taivaallinen oma on, (nrot 164, 5660, 8480). Kuinka taivaallinen oma istutetaan, (nrot 1712, 1937, 1947).

83. Ihmisen perinnöllisestä, josta edellä tässä Opissa, nrot 70–79, että se on itsensä ja maailman rakkautta. Että ihmiset, niin monta kuin heitä onkaan, syntyvät kaikenlaisiin pahuuksiin, aina siinä määrin, että heidän omansa ei ole muuta kuin pahuutta, (nrot 210, 215, 731, 874–876, 987, 1047, 2307, 2308, 3701, 3812, 8480, 8550, 10284, 10286, 10731). Siksi ihmisen on synnyttävä uudelleen, toisin sanoen, uudestisynnyttävä, jotta hän vastaanottaisi uuden elämän Herralta, (nro 3701).

Että perinnölliset pahuudet polveutuvat, kasvavat ja kasautuvat vanhemmilta ja esi-isiltä pitkässä sarjassa taaksepäin, eivätkä ne ole, kuten uskotaan, ensimmäiseltä ihmiseltä hänen syömisensä vuoksi tiedon puusta, (nrot 313, 494, 2910, 3469, 3701, 4317, 8550). Siksi perinnölliset pahuudet ovat nykyään pahanlaatuisempia kuin ennen, (nro 2122). Että ne pikkulapset, jotka kuolevat pieninä lapsina ja kasvatetaan taivaassa, eivät olisi muuta kuin pahuuksia perinnöllisestään, (nrot 2307, 2308, 4563). Tästä syystä heillä on erilaisia luonteenlaatuja ja taipumuksia, (nro 2300). Jokaisen ihmisen sisäiset pahuudet ovat isältä ja ulkoiset äidiltä, (nro 4317).

Ihminen lisää itsestään perinnöllisiin pahuuksiinsa uusia pahuuksia, joita kutsutaan todellisiksi pahuuksiksi, (nro 8551). Toisessa elämässä kukaan ei kärsi rangaistusta perinnöllisten pahuuksiensa vuoksi, vaan todellisten pahuuksiensa vuoksi, jotka palaavat, (nrot 966, 2308). Että pahanlaatuisemmat helvetit pidetään erillään, etteivät ne vaikuttaisi perinnöllisiin pahuuksiin ihmisissä ja hengissä, (nrot 1667, 8806).

Perinnölliset pahuudet ovat itserakkauden ja maailmanrakkauden pahuuksia, jotka ovat sitä, että ihminen rakastaa itseään enemmän kuin Jumalaa, ja maailmaa enemmän kuin taivasta, eikä pidä lähimmäistään minään, (nrot 694, 4317, 5660). Ja koska nämä pahuudet ovat vastoin taivaan hyvyyksiä, ja vastoin Jumalallista järjestystä, ihminen ei voi muuta kuin syntyä pelkkään tietämättömyyteen, (nrot 1050, 1902, 1992, 3175). Luonnollinen hyvyys on joillakin synnynnäistä, mutta se ei ole kuitenkaan hyvyyttä, koska se taipuu helposti kaikkiin pahuuksiin ja vääryyksiin; eikä tätä hyvyyttä hyväksytä taivaassa, ellei siitä tule spirituaalista hyvyyttä, (nrot 2463, 2464, 2468, 3304, 3408, 3469, 3470, 3508, 3518, 7761).

VI RAKKAUDESTA LÄHIMMÄISTÄ KOHTAAN ELI LÄHIMMÄISENRAKKAUDESTA

84. Ensin sanotaan, mitä lähimmäinen on, sillä hän on se, jota on rakastettava, ja jota kohtaan on lähimmäisenrakkautta harjoitettava. Sillä ellei tiedetä, mitä lähimmäinen on, lähimmäisenrakkautta voidaan harjoittaa samalla tavalla ilman erotusta, yhtäläisesti pahoja kohtaan kuin hyviä kohtaan, mistä syystä lähimmäisenrakkaudesta ei tule lähimmäisenrakkautta; sillä pahat hyvänteostaan tekevät pahaa lähimmäiselle, mutta hyvät tekevät hyvää.

85. Nykyään on yleinen käsitys, että jokainen ihminen on yhtäläisesti lähimmäinen, ja että hyvää on tehtävä jokaiselle, joka tarvitsee apua. Mutta kristilliselle viisaudelle on tärkeää hyvin huolellisesti tutkia, millaista ihmisen elämä on, ja harjoittaa lähimmäisenrakkautta sen mukaisesti. Sisäisen Kirkon ihminen harjoittaa lähimmäisenrakkautta erotuksella, näin älykkyydellä; mutta ulkoisen Kirkon ihminen, koska hän ei niin kykene erottamaan asioita, tekee sen erotuksetta.

86. Lähimmäisen erot, jotka Kirkon ihmisen täytyy kokonaan tuntea, ovat sen hyvyyden mukaan, joka on jokaisessa; ja koska kaikki hyvyys etenee Herrasta, on Herra korkeimmassa merkityksessä ja huomattavassa asteessa Lähimmäinen, josta on alkuperä. Tästä seuraa, että siinä määrin kuin jollakin on Herraa itsessään, samassa määrin hän on lähimmäinen; ja koska kukaan ei vastaanota Herraa, toisin sanoen, hyvyyttä Häneltä, samalla tavalla kuin toinen, siksi kukaan ei ole lähimmäinen samalla tavalla kuin toinen. Sillä kaikki, jotka ovat taivaissa, ja kaikki, jotka ovat hyviä maan päällä, eroavat toisistaan hyvyyden suhteen. Koskaan kahdessa ei ole yhtä ja samaa hyvyyttä; sen tulee olla erilaista, jotta kukin pysyisi omana itsenään. Mutta näitä kaikkia vaihteluita, siten lähimmäisen kaikkia niitä eroja, jotka ovat Herran vastaanottamisen mukaan, toisin sanoen, hyvyyden vastaanottamisen mukaan Häneltä, ei kukaan ihminen eikä edes enkeli voi koskaan tuntea, vaan ainoastaan yleisesti tuntea, näin lajeja ja niiden laatuja; eikä Herra vaadi Kirkon ihmiseltä enempää, kuin että hän elää sen mukaan, minkä tietää.

87. Koska hyvyys on jokaisessa erilaista, tästä seuraa, että hyvyyden laatu määrää, missä asteessa ja missä suhteessa joku on lähimmäinen. Että näin on, on ilmeistä Herran vertauksesta hänestä, joka joutui ryövärien käsiin, kenet puolikuolleena ohitti pappi ja myös leeviläinen. Mutta samarialainen, sen jälkeen kun hän oli sitonut hänen haavansa ja kaatanut niihin öljyä ja viiniä, nosti hänet oman juhtansa selkään ja vei hänet majataloon ja määräsi, että hänestä pidettäisiin huolta: koska hän harjoitti lähimmäisenrakkauden hyvyyttä, häntä kutsutaan lähimmäiseksi, (Luuk. 10: 29–37). Tästä voidaan tietää, että lähimmäinen on ne, jotka ovat hyvyydessä: ”öljy ja viini”, joita samarialainen kaatoi haavoihin, merkitsevät myös hyvyyttä ja sen totuutta.

88. Edellä sanotuista asioista on nyt ilmeistä, että yleismaailmallisessa merkityksessä hyvyys on lähimmäinen, koska ihminen on lähimmäinen sen hyvyyden laadun mukaan, joka hänessä on Herralta. Ja koska hyvyys on lähimmäinen, niin on myös rakkaus, sillä kaikki hyvyys on rakkaudesta; näin jokainen ihminen on lähimmäinen sen rakkauden laadun mukaan, joka hänellä on Herralta.

89. Että rakkaus tekee ihmisestä lähimmäisen, ja että jokainen on lähimmäinen hänen rakkautensa laadun mukaan, käy selvästi ilmi niistä, jotka ovat itserakkaudessa. He tunnustavat lähimmäiseksi ne, jotka rakastavat heitä eniten, toisin sanoen, siinä määrin kuin he ovat heidän omiaan. Näitä he syleilevät, näitä he suukottelevat, näille he tekevät hyvää ja näitä he kutsuvat veljikseen; itse asiassa, koska he ovat pahoja, näiden he sanovat olevan enemmän lähimmäinen kuin muut. He pitävät muita lähimmäisinään samassa suhteessa kuin he rakastavat heitä, näin heidän rakkautensa laadun ja määrän mukaan: sellaiset johtavat lähimmäisen alkuperän itsestään, siitä syystä, että rakkaus tekee ja määrittää sen. Mutta ne, jotka eivät rakasta itseään enemmän kuin muita, kuten kaikki, jotka kuuluvat Herran valtakuntaan, johtavat lähimmäisen alkuperän Hänestä, jota heidän täytyy rakastaa yli kaiken, siten Herrasta; ja heidän tulee pitää jokaista lähimmäisenä hänen rakkautensa laadun mukaan Häneen ja Hänestä. Näistä asioista on selvää, mistä Kirkon ihmisen on johdettava lähimmäisen alkuperä; ja että jokainen on lähimmäinen sen hyvyyden laadun mukaan, joka on Herralta, näin että itse hyvyys on lähimmäinen.

90. Että näin on, myös Herra opettaa Matteuksessa, sillä Hän sanoi niille, jotka ovat olleet hyvyydessä:

Te annoitte minun syödä, te annoitte minun juoda, te otitte minut huoneeseenne, te vaatetitte minut, te kävitte minua katsomassa ja te tulitte luokseni vankilaan.

Ja sen jälkeen:

Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle. (Matt. 25: 34–40.)

Näissä kuudessa hyvyydessä, spirituaalisessa merkityksessä ymmärrettyinä, käsitetään lähimmäisen kaikkia lajeja. Tästä on myös ilmeistä, että kun rakastetaan hyvyyttä, rakastetaan Herraa; sillä Herra on mistä hyvyys on. Hän on hyvyydessä ja Hän on itse hyvyys.

91. Mutta lähimmäinen ei ole ainoastaan ihminen yksikössä, vaan myös ihminen monikossa; sillä lähimmäinen on pienempi ja suurempi yhteiskunta, se on isänmaa, Kirkko, Herran valtakunta ja kaikkien yläpuolella Itse Herra: nämä ovat se lähimmäinen, jolle on tehtävä hyvää rakkaudesta. Nämä ovat myös lähimmäisen nousevia asteita; sillä monien yhteiskunta on lähimmäinen korkeammassa asteessa kuin yksittäinen ihminen; vielä korkeammassa asteessa on isänmaa; vielä korkeammassa asteessa on Kirkko; ja vielä korkeammassa asteessa on Herran valtakunta; mutta korkeimmassa asteessa on Herra. Nämä nousevat asteet ovat kuin portaiden askelmat, joiden huipulla on Herra.

92. Yhteiskunta on lähimmäinen enemmän kuin yksittäinen ihminen, koska se koostuu monista. Lähimmäisenrakkautta on harjoitettava sitä kohtaan samalla tavalla kuin yksittäistä ihmistä kohtaan, nimittäin, sen hyvyyden laadun mukaan, joka on siinä; näin täysin eri tavalla rehellisten yhteiskuntaa kohtaan kuin epärehellisten yhteiskuntaa kohtaan. Yhteiskuntaa rakastetaan, kun sen hyvästä huolehditaan hyvyyden rakkaudesta.

93. Isänmaa on lähimmäinen enemmän kuin yhteiskunta, koska se muistuttaa vanhempia; sillä ihminen on syntynyt siellä, se ravitsee häntä ja suojelee häntä vääryyksiltä. Isänmaalle on tehtävä hyvää rakkaudesta sen tarpeiden mukaan, jotka etenkin suuntautuvat sen välttämättömyyksien ylläpitoon, ja niiden, jotka ovat siellä, yhteiskunnalliseen ja spirituaaliseen elämään. Se, joka rakastaa isänmaataan ja tekee sille hyvää hyvästä tahdosta, rakastaa toisessa elämässä Herran valtakuntaa, sillä siellä Herran valtakunta on hänelle isänmaa; ja se, joka rakastaa Herran valtakuntaa, rakastaa Herraa, koska Herra on oman valtakuntansa kaikki kaikessa.

94. Kirkko on lähimmäinen enemmän kuin isänmaa, sillä se, joka pitää huolta Kirkosta, pitää huolta myös isänmaansa ihmisten sieluista ja ikuisesta elämästä; jonka tähden se, joka pitää huolta Kirkosta rakkaudesta, rakastaa lähimmäistään korkeammassa asteessa, sillä hän toivoo ja tahtoo toisille taivasta ja elämän onnellisuutta ikuisesti.

95. Herran valtakunta on lähimmäinen vielä korkeammassa asteessa, sillä Herran valtakunta koostuu kaikista, jotka ovat hyvyydessä, niin niistä maan päällä kuin niistä taivaissa. Näin Herran valtakunta on Hyvyys kaiken sen laadun kanssa kokonaisuutena; kun tätä rakastetaan, rakastetaan jokaista, joka on hyvyydessä.

96. Nämä ovat lähimmäisen asteet, ja näiden asteiden mukaan rakkaus nousee niissä, jotka ovat rakkaudessa lähimmäistä kohtaan. Mutta nämä asteet ovat asteita peräkkäisessä järjestyksessä, missä on pidettävä ensimmäistä eli korkeampaa parempana kuin jälkimmäistä eli alempaa. Ja koska Herra on korkeimmassa asteessa, ja Häntä on pidettävä jokaisessa asteessa päämääränä, johon pyritään, näin Häntä on rakastettava yli kaikkien ihmisten ja yli kaikkien asioiden. Näistä asioista voidaan nyt nähdä, kuinka rakkaus Herraan yhdistyy lähimmäisenrakkauden kanssa.

97. On yleinen sanonta, että jokainen on itselleen lähimmäinen, toisin sanoen, että jokaisen tulee ensin pitää huolta itsestään, mutta lähimmäisenrakkauden oppi opettaa, kuinka tämä on ymmärrettävä. Jokaisen tulee pitää huolta itsestään, jotta hänellä olisi elämän välttämättömyydet, kuten ruoka, vaatteet, asunto ja monia muita asioita, jotka yhteiskunnallisessa elämässä, missä hän on, välttämättä vaaditaan, ja tämä ei ainoastaan itseään vaan myös omiaan varten, eikä ainoastaan nykyhetkeä vaan myös tulevaisuutta varten. Sillä ellei ihminen hanki itselleen elämän välttämättömyyksiä, hän ei voi olla lähimmäisenrakkauden harjoittamisen tilassa, sillä hän on kaikkien asioiden tarpeessa.

98. Mutta millä tavalla jokaisen täytyy olla itselleen lähimmäinen, voidaan nähdä tästä samanlaisesta asiasta. Jokaisen täytyy ennakoida ruumiilleen ravintoa ja vaatteita; tämän tulee olla ensimmäisenä, mutta sen päämäärän vuoksi, jotta terve mieli olisi terveessä ruumiissa. Jokaisen täytyy ennakoida mielelleen ravintoa, nimittäin sellaisia asioita, jotka kuuluvat älykkyyteen ja viisauteen, sen päämäärän vuoksi, jotta se niiden johdosta olisi palvelemisen tilassa kanssakansalaiselleen, ihmisyhteisölle, isänmaalleen ja Kirkolle, siten Herralle. Se, joka tekee tämän, ennakoi itselleen hyvin ikuisesti. Tästä on selvää, että ensimmäinen on se, missä on päämäärä, jonka vuoksi toimitaan, sillä kaikki asiat suuntautuvat päämäärään. Tämä on myös kuten joku rakentaisi taloa: ensin hän laskee perustuksen, mutta perustus tulee olemaan taloa varten, ja talo asumista varten. Se, joka uskoo, että hän on itselleen lähimmäinen ensimmäisellä sijalla, on samanlainen kuin se, joka pitää perustusta päämääränään, eikä taloa ja asumista siinä; vaikka asuminen on se varsinainen ensimmäinen ja lopullinen päämäärä, ja talo perustuksineen on ainoastaan keino siihen päämäärään.

99. Päämäärä tekee selväksi, millä tavalla jokaisen tulee olla itselleen lähimmäinen ja pitää huolta ensin itsestään. Jos päämääränä on rikastua enemmän kuin muut ainoastaan rikkauksien vuoksi, tai nautinnon vuoksi, tai korkean aseman ja vastaavien vuoksi, on päämäärä paha, ja sellainen ihminen ei rakasta lähimmäistään vaan itseään. Mutta jos päämääränä on hankkia itselleen rikkauksia, jotta olisi huolehtimisen tilassa kanssakansalaiselle, ihmisyhteisölle, isänmaalle ja Kirkolle, samoin kuin hankkia itselleen tehtäviä saman päämäärän vuoksi, sellainen ihminen rakastaa lähimmäistään. Itse päämäärä, jonka vuoksi hän toimii, tekee ihmisen, sillä päämäärä on hänen rakkautensa. Sillä jokaisella on ensimmäisenä ja lopullisena päämääränään se, mitä hän rakastaa yli kaiken.

Nämä asiat on sanottu Lähimmäisestä; nyt puhutaan Rakkaudesta häntä kohtaan, eli Lähimmäisenrakkaudesta.

100. Monet uskovat, että lähimmäisenrakkaus on köyhille antamista, apua tarvitsevien auttamista ja hyvän tekemistä kenelle tahansa. Mutta lähimmäisenrakkaus on toimia viisaasti, ja sen päämäärän vuoksi, että siitä seuraa hyvää. Se, joka auttaa köyhää tai apua tarvitsevaa pahantekijää, tekee pahaa lähimmäiselleen hänen kauttaan, sillä antamansa avun kautta hän vahvistaa häntä pahuudessa, ja tarjoaa hänelle keinot tehdä pahaa muille. Toisin on sillä, joka antaa apua hyville.

101. Mutta lähimmäisenrakkaus ulottuu paljon laajemmalle kuin köyhiin ja tarvitseviin; sillä lähimmäisenrakkaus on toimia rehellisesti kaikessa työssään ja tehdä velvollisuutensa kaikessa toimessaan. Jos tuomari toimii oikeudenmukaisesti oikeudenmukaisuuden itsensä vuoksi, hän harjoittaa lähimmäisenrakkautta; jos hän rankaisee syyllistä ja vapauttaa syyttömän, hän harjoittaa lähimmäisenrakkautta, sillä siten hän pitää huolta kanssakansalaisestaan ja isänmaastaan. Se pappi, joka opettaa totuutta ja johdattaa hyvyyteen, totuuden ja hyvyyden itsensä vuoksi, harjoittaa lähimmäisenrakkautta. Mutta se, joka tekee sellaisia asioita itsensä ja maailman vuoksi, ei harjoita lähimmäisenrakkautta, koska hän ei rakasta lähimmäistään vaan itseään.

102. Samalla tavalla on muiden kanssa, olivatpa he jossakin tehtävässä tai eivät; kuten lapsilla vanhempiaan kohtaan, ja vanhemmilla lapsiaan kohtaan; palvelijoilla isäntiään kohtaan, ja isännillä palvelijoitaan kohtaan; alamaisilla kuningastaan kohtaan, ja kuninkaalla alamaisiaan kohtaan. Joka heistä tekee velvollisuutensa velvollisuuden itsensä vuoksi, ja oikeudenmukaisesti oikeudenmukaisuuden itsensä vuoksi, hän harjoittaa lähimmäisenrakkautta.

103. Että nämä asiat kuuluvat rakkauteen lähimmäistä kohtaan eli lähimmäisenrakkauteen, johtuu siitä, kuten edellä sanottiin, että jokainen ihminen on lähimmäinen, mutta eri tavalla. Pienempi tai suurempi yhteiskunta on enemmän lähimmäinen; isänmaa on vielä enemmän lähimmäinen; Herran valtakunta vielä enemmän; ja Herra kaikkien yläpuolella; ja yleismaailmallisessa merkityksessä Hyvyys, joka etenee Herrasta, on lähimmäinen; näin ollen myös rehellisyys ja oikeudenmukaisuus. Sen tähden se, joka tekee hyvää minkä tahansa hyvyyden vuoksi, ja joka toimii rehellisesti ja oikeudenmukaisesti rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden itsensä vuoksi, rakastaa lähimmäistään ja harjoittaa lähimmäisenrakkautta; sillä hän toimii hyvän, rehellisen ja oikeudenmukaisen rakkaudesta, ja sen johdosta niiden rakkaudesta, joissa hyvyys, rehellisyys ja oikeudenmukaisuus ovat.

104. Niinpä lähimmäisenrakkaus on sisäistä mieltymystä, josta ihminen tahtoo tehdä hyvää, ja tämän ilman palkitsemista; hänen elämänsä ilo on tehdä sitä. Niillä, jotka tekevät hyvää sisäisestä mieltymyksestä, lähimmäisenrakkaus on joka asiassa, mitä he ajattelevat ja sanovat, ja mitä he tahtovat ja tekevät. Voidaan sanoa, että ihminen ja enkeli sisäisiinsä nähden on lähimmäisenrakkaus, kun hyvyys on hänelle lähimmäinen. Niin laajalle ulottuu lähimmäisenrakkaus.

105. Ne, joiden päämääränä on itserakkaus ja maailmanrakkaus, eivät voi mitenkään olla lähimmäisenrakkaudessa. He eivät edes tiedä, mitä lähimmäisenrakkaus on, eivätkä he lainkaan ymmärrä, että tahtoa ja tehdä hyvää lähimmäiselle ilman palkkiota päämääränä, on taivas ihmisessä, ja että tässä mieltymyksessä on yhtä suuri onnellisuus kuin taivaan enkelien on, mikä on sanoinkuvaamaton. Sillä he uskovat, että jos heiltä riistetään ilo kunniavirkojen ja rikkauksien loistosta, mitään ilosta ei enää anneta heille, vaikka silloin vasta se taivaallinen ilo alkaa, joka äärettömästi ylittää kaikki muut ilot.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

106. Että taivas on erotettu kahteen valtakuntaan, joista toista kutsutaan taivaalliseksi valtakunnaksi, toista spirituaaliseksi valtakunnaksi. Rakkaus taivaallisessa valtakunnassa on rakkautta Herraan, ja sitä kutsutaan taivaalliseksi rakkaudeksi, ja rakkaus spirituaalisessa valtakunnassa on rakkautta lähimmäistä kohtaan eli lähimmäisenrakkautta, ja sitä kutsutaan spirituaaliseksi rakkaudeksi, (nrot 3325, 3653, 7257, 9002, 9835, 9961). (Että taivas on erotettu näihin kahteen valtakuntaan, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 20–28. Ja että Herran Jumaluus taivaissa on rakkautta Häneen ja lähimmäisenrakkautta lähimmäistä kohtaan, Taivas ja Helvetti, nrot 13–19.)

Että ei tiedetä, mitä hyvyys on ja mitä totuus on, ellei tiedetä, mitä rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan ovat, koska kaikki hyvyys on rakkaudesta ja kaikki totuus hyvyydestä, (nrot 7255, 7366). Että tuntea totuuksia, tahtoa totuuksia ja vaikuttua totuuksista totuuksien itsensä vuoksi, toisin sanoen, koska ne ovat totuuksia, on lähimmäisenrakkautta, (nrot 3876, 3877). Lähimmäisenrakkaus koostuu totuuden tekemisen sisäisestä mieltymyksestä, eikä ulkoisesta mieltymyksestä ilman sisäistä, (nrot 2429, 2442, 3776, 4899, 4965, 8033). Näin että lähimmäisenrakkaus koostuu hyötyjen tekemisestä hyötyjen itsensä vuoksi, (nrot 7038, 8253). Lähimmäisenrakkaus on ihmisen spirituaalista elämää, (nro 7081). Että koko Sana on rakkauden ja lähimmäisenrakkauden oppia, (nrot 6632, 7262). Nykyään ei tiedetä, mitä lähimmäisenrakkaus on, (nrot 2417, 3398, 4776, 6632). Ihminen voi kuitenkin oman järkensä valosta tietää, että rakkaus ja lähimmäisenrakkaus tekevät ihmisen, (nrot 3957, 6273). Myös että hyvyys ja totuus ovat sopusoinnussa, ja toinen on toisen, näin myös rakkaus ja usko, (nro 7627).

Herra on korkeimmassa merkityksessä Lähimmäinen, koska Häntä on rakastettava yli kaikkien asioiden; siten lähimmäinen on kaikki se, mikä on Hänestä ja missä Hän on, näin hyvyys ja totuus, (nrot 2425, 3419, 6706, 6819, 6823, 8124). Lähimmäisen erotus on hyvyyden laadun mukaan, näin Herran läsnäolon mukaan, (nrot 6707, 6710). Että jokainen ihminen ja jokainen yhteiskunta sekä isänmaa ja Kirkko, ja yleismaailmallisessa merkityksessä Herran valtakunta, ovat lähimmäinen, ja että tehdä hyvää niille hyvyyden rakkaudesta niiden tilan laadun mukaan, on rakastaa lähimmäistään; siten lähimmäinen on niiden hyvä, josta on pidettävä huolta, (nrot 6818–6824, 8122). Myös yhteiskunnallinen hyvä, mikä on oikeudenmukaisuutta, ja moraalinen hyvä, mikä on elämän hyvyyttä yhteiskunnassa ja mitä kutsutaan rehellisyydeksi, on lähimmäinen, (nrot 2915, 4730, 8120–8122). Että rakastaa lähimmäistään ei ole rakastaa häntä henkilönä, vaan sitä, mikä on hänessä ja minkä johdosta hän on lähimmäinen, näin hyvyyttä ja totuutta, (nrot 5028, 10336). Ne, jotka rakastavat henkilöä eivätkä sitä, mikä on hänessä ja minkä johdosta hän on lähimmäinen, rakastavat yhtäläisesti pahaa kuin hyvää, (nro 3820). Ja että he tekevät hyvää yhtäläisesti pahoille kuin hyville, vaikka hyväntekeminen pahoille on pahantekemistä hyville, mikä ei ole rakastaa lähimmäistään, (nrot 3820, 6703, 8120). Se tuomari, joka rankaisee pahantekijöitä, jotta heitä parannettaisiin, eivätkä he turmelisi hyviä, rakastaa lähimmäistään, (nrot 3820, 8120, 8121).

Rakastaa lähimmäistä on tehdä hyvää, oikeudenmukaista ja rehellistä kaikessa työssään ja kaikessa tehtävässään, (nrot 8120–8122). Siten lähimmäisenrakkaus lähimmäistä kohtaan ulottuu kaikkiin asioihin ja yksityiskohtiin, mitä ihminen ajattelee, tahtoo ja tekee, (nro 8124). Hyvyyden ja totuuden tekeminen on rakastaa lähimmäistä, (nrot 10310, 10336). Ne, jotka tämän tekevät, rakastavat Herraa, joka korkeimmassa merkityksessä on Lähimmäinen, (nro 9210). Lähimmäisenrakkauden elämä on elämää Herran käskyjen mukaan, ja elää Jumalallisten totuuksien mukaan on rakastaa Herraa, (nrot 10143, 10153, 10310, 10578, 10648).

Aito lähimmäisenrakkaus ei ole ansion kanssa, (nrot 2027, 2343, 2400, 3887, 6388–6393). Koska se on peräisin sisäisestä mieltymyksestä, näin hyvän tekemisen elämän ilosta, (nrot 2373, 2400, 3887, 6388–6393). Ne, jotka erottavat uskon lähimmäisenrakkaudesta, tekevät toisessa elämässä uskostaan ja niistä hyvistä teoistaan, joita he ovat tehneet ulkoisessa muodossa, ansioitaan, (nro 2373). Ne, jotka ovat pahuuksissa itse- tai maailmanrakkaudesta, eivät tiedä, mitä on tehdä hyvää ilman palkitsemista, näin mitä on lähimmäisenrakkaus ilman ansiota, (nro 8037).

Muinaisen Kirkon oppi oli elämän oppi, joka on lähimmäisenrakkauden oppi, (nrot 2385, 2417, 3419, 3420, 4844, 6628). Siitä heillä oli älykkyyttä ja viisautta, (nrot 2417, 6629, 7259–7262). Että älykkyys ja viisaus kasvavat äärettömästi toisessa elämässä niillä, jotka ovat eläneet lähimmäisenrakkauden elämää maailmassa, (nrot 1941, 5859). Herra virtaa Jumalallisen Totuuden kanssa lähimmäisenrakkauteen, koska Hän virtaa ihmisen itse elämään, (nro 2063). Että se ihminen, jossa lähimmäisenrakkaus ja usko on yhdistetty, on kuin puutarha; mutta kuten aavikko se, jossa ne eivät ole yhdistetty, (nro 7626). Ihminen vetäytyy viisaudesta samassa määrin kuin hän vetäytyy lähimmäisenrakkaudesta; ja ne, jotka eivät ole lähimmäisenrakkaudessa, ovat tietämättömyydessä Jumalallisista totuuksista, miten tahansa itse uskovat olevansa viisaita, (nrot 2416, 2435). Enkelillinen elämä koostuu lähimmäisenrakkauden hyvyyksien, jotka ovat hyötyjä, suorittamisesta, (nro 454). Spirituaaliset enkelit, jotka ovat niitä, jotka ovat lähimmäisenrakkauden hyvyydessä, ovat lähimmäisenrakkauden muotoja, (nrot 553, 3804, 4735).

Että kaikki spirituaaliset totuudet pitävät lähimmäisenrakkautta omana alkunaan ja loppunaan, (nro 4353). Kirkon opit eivät saa mitään aikaan, elleivät ne pidä lähimmäisenrakkautta päämääränään, (nrot 2049, 2116).

Että Herran läsnäolo ihmisten ja enkelien luona on heidän rakkautensa ja lähimmäisenrakkautensa tilan mukaan, (nrot 549, 904). Että lähimmäisenrakkaus on Jumalan kuva, (nro 1013). Lähimmäisenrakkaudessa sisällä on rakkaus Herraan, näin Herra, vaikka ihminen ei tiedä sitä, (nrot 2227, 5066, 5067). Ne, jotka elävät lähimmäisenrakkauden elämää, ovat tervetulleita kansalaisia niin maailmassa kuin taivaassa, (nro 112). Että lähimmäisenrakkauden hyvyyttä ei tulisi loukata, (nro 2359).

Ne, jotka eivät ole lähimmäisenrakkaudessa, eivät kykene tunnustamaan ja palvelemaan Herraa paitsi tekopyhyydestä, (nrot 2132, 4424, 9833). Vihan ja lähimmäisenrakkauden muodot eivät voi olla yhdessä, (nro 1860).

107. Näihin on lisättävä joitakin asioita Rakkauden Opista Herraan; ja Lähimmäisenrakkauden Opista, millainen tämä oli ollut muinaisilla ihmisillä, joiden keskuudessa oli Kirkko; jotta tiedettäisiin, millainen tämä oppi, jota ei ole nykypäivänä, oli ollut ennen. Nämä asiat ovat myös teoksesta Arcana Coelestia, (nrot 7257–7263).

Sitä hyvyyttä, joka on rakkaudesta Herraan, kutsutaan taivaalliseksi hyvyydeksi; ja sitä hyvyyttä, joka on rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, eli lähimmäisenrakkautta, kutsutaan spirituaaliseksi hyvyydeksi. Enkelit, jotka ovat sisimmässä eli kolmannessa taivaassa, ovat hyvyydessä rakkaudesta Herraan, siten heitä kutsutaan taivaallisiksi enkeleiksi. Mutta enkelit, jotka ovat keskimmäisessä eli toisessa taivaassa, ovat hyvyydessä rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, siten heitä kutsutaan spirituaalisiksi enkeleiksi.

Taivaallisen hyvyyden oppi, joka on rakkaudesta Herraan, on laajin ja samalla kaikkein salaisin, sillä se on sisimmän eli kolmannen taivaan enkelien oppi, joka on sellainen, että jos se annettaisiin heidän suustaan, tuskin tuhannesosaakaan siitä ymmärrettäisiin. Ne asiat, joita se sisältää, ovat sanoinkuvaamattomia. Tämä oppi sisältyy Sanan sisimpään merkitykseen; mutta spirituaalisen rakkauden oppi Sanan sisäiseen merkitykseen.

Spirituaalisen hyvyyden oppi, joka on rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, on myös laaja ja salainen, mutta paljon vähemmän kuin taivaallisen hyvyyden oppi, joka on rakkaudesta Herraan. Että oppi rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, eli lähimmäisenrakkaudesta, on laaja, voidaan nähdä myös siitä, että se ulottuu kaikkiin asioihin ja yksityiskohtiin, mitä ihminen ajattelee ja tahtoo, näin kaikkiin asioihin, mitä hän puhuu ja tekee; myös että lähimmäisenrakkaus ei ole toisella samanlaista kuin toisella; eikä toinen lähimmäinen ole samanlainen kuin toinen.

Koska lähimmäisenrakkauden oppi oli niin laaja, niin muinaisajan ihmiset, joiden keskuudessa lähimmäisenrakkauden oppi oli Kirkon varsinainen oppi, erottivat lähimmäisenrakkauden lähimmäistä kohtaan useampiin luokkiin, jotka he myös jakoivat alaluokkiin, ja antoivat nimet jokaiselle luokalle; ja he opettivat, kuinka lähimmäisenrakkautta olisi harjoitettava niitä kohtaan, jotka ovat yhdessä luokassa, ja kuinka niitä kohtaan, jotka ovat toisessa luokassa; ja niin he järjestivät lähimmäisenrakkauden opin ja lähimmäisenrakkauden harjoittamiset järjestykseen, jotta ne tulisivat selvästi ymmärrykseen.

Ne nimet, jotka he antoivat niille, joita kohtaan he lähimmäisenrakkautta harjoittivat, olivat monenlaisia: joitakin he kutsuivat ”sokeiksi”, jotakin ”raajarikkoisiksi”, joitakin ”puutteellisiksi”, joitakin ”köyhiksi”, sekä ”onnettomiksi” ja ”murheellisiksi”, joitakin ”orvoiksi”, joitakin ”leskiksi”: mutta yleensä he kutsuivat ”nälkäisiksi” niitä, joiden he antaisivat syödä, ”janoisiksi” niitä, joiden he antaisivat juoda, ”oudoiksi” niitä, jotka he ottaisivat luokseen, ”alastomiksi” niitä, jotka he vaatettaisivat, ”sairaiksi” niitä, joita he kävisivät katsomassa, ja ”vangituiksi vankilassa” niitä, joiden luokse he tulisivat.

Keitä olivat ne, joita he ymmärsivät näillä jokaisella, on paljastettu teoksessa Arcana Coelestia; kuten keitä he ymmärsivät ”sokeilla”, (nrot 2383, 6990); keitä ”raajarikkoisilla”, (nro 4302); keitä ”köyhillä”, (nrot 2129, 4459, 4958, 9209, 9253, 10227); keitä ”onnettomilla”, (nro 2129); keitä ”murheellisilla”, (nrot 6663, 6851, 9196); keitä ”orvoilla”, (nrot 4844, 9198–9200); keitä ”leskillä”, (nrot 4844, 9198, 9200); keitä ”nälkäisillä”, (nrot 4958, 10227); keitä ”janoisilla”, (nrot 4958, 8568); keitä ”oudoilla”, (nrot 4444, 7908, 8007, 8013, 9196, 9200); keitä ”alastomilla”, (nrot 1073, 5433, 9960); keitä ”sairailla”, (nrot 4958, 6221, 8364, 9031); keitä ”vangituilla vankilassa”, (nrot 5037, 5038, 5086, 5096). Että velvollisuuksilla ”nälkäisiä”, ”janoisia”, ”outoja”, ”alastomia”, ”sairaita” ja ”vangittuja kohtaan vankilassa”, joista Herra puhuu Matteuksessa (Matt. 25: 34–36 ja seur.), käsitetään koko lähimmäisenrakkauden oppia, nähdään, (nrot 4954–4959).

Nämä nimet annettiin taivaasta muinaisille ihmisille, jotka kuuluivat Kirkkoon, ja niillä ihmisillä, joita näin nimitettiin, he ymmärsivät niitä, jotka olivat sellaisia spirituaalisesti. Heidän lähimmäisenrakkauden oppinsa ei ainoastaan opettanut keitä he olivat, vaan myös millaista olisi lähimmäisenrakkaus kutakin kohtaan. Tästä johtuu, että nämä samat nimet ovat Sanassa ja merkitsevät niitä, jotka ovat sellaisia spirituaalisessa merkityksessä. Sana itsessään ei ole muuta kuin oppi rakkaudesta Herraan ja lähimmäisenrakkaudesta lähimmäistä kohtaan, kuten myös Herra opettaa:

’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. (Matt. 22: 37–40.)

”Laki ja profeetat” ovat koko Sana, (nrot 2606, 3382, 6752, 7463).

Että nämä samat nimet ovat Sanassa, on jotta Sana, joka itsessään on spirituaalinen, olisi uloimmassaan luonnollinen; ja koska ne, jotka olivat ulkoisessa jumalanpalveluksessa, harjoittaisivat lähimmäisenrakkautta sellaisia kohtaan, joita näin nimitettiin; mutta ne, jotka olivat sisäisessä jumalanpalveluksessa, harjoittaisivat lähimmäisenrakkautta sellaisia kohtaan spirituaalisesti ymmärrettyinä; näin jotta yksinkertaiset yksinkertaisesti ymmärtäisivät Sanaa ja tekisivät sen mukaisesti, ja jotta viisaat viisaasti; sekä myös jotta yksinkertaiset lähimmäisenrakkauden ulkoisten asioiden kautta vihittäisiin sen sisäisiin asioihin.

VII USKOSTA

108. Kukaan ei voi tietää, mitä usko on olemukseltaan, ellei hän tiedä, mitä lähimmäisenrakkaus on, koska missä ei ole lähimmäisenrakkautta siellä ei ole uskoa, sillä lähimmäisenrakkaus tekee yhden uskon kanssa kuten hyvyys totuuden kanssa. Sillä mitä ihminen rakastaa eli mikä on hänelle rakasta, se on hänelle hyvyyttä, ja mihin ihminen uskoo, se on hänelle totuutta. Tästä on ilmeistä, että lähimmäisenrakkauden ja uskon yhdistys on samanlainen kuin hyvyyden ja totuuden yhdistys. Millainen tämä yhdistys on, voidaan nähdä niistä asioista, jotka aiemmin sanottiin Hyvyydestä ja Totuudesta.

109. Sellainen on myös lähimmäisenrakkauden ja uskon yhdistys, millainen on tahdon ja ymmärryksen yhdistys ihmisellä: sillä nämä kaksi kykyä ovat ne, jotka vastaanottavat hyvyyttä ja totuutta, tahto hyvyyttä ja ymmärrys totuutta; näin myös nämä kaksi kykyä vastaanottavat lähimmäisenrakkauden ja uskon, koska hyvyys on lähimmäisenrakkaudesta ja totuus uskosta. Että lähimmäisenrakkaus ja usko ovat ihmisellä, ja hänessä, kukapa ei sitä tietäisi. Ja koska ne ovat hänellä ja hänessä, ne eivät ole muualla kuin hänen tahdossaan ja ymmärryksessään, sillä ihmisen koko elämä on siellä, ja on sieltä, sieltä on myös ihmiselle muisti; mutta muisti on ainoastaan eteinen, missä kootaan ne asiat, jotka tulevat astumaan ymmärrykseen ja tahtoon. Tästä on selvää, että on samanlainen lähimmäisenrakkauden ja uskon yhdistys, jollainen on tahdon ja ymmärryksen yhdistys. Millainen on tahdon ja ymmärryksen yhdistys, voidaan nähdä niistä asioista, jotka aiemmin sanottiin Tahdosta ja Ymmärryksestä.

110. Lähimmäisenrakkaus yhdistyy uskon kanssa ihmisessä, kun ihminen tahtoo sitä, minkä hän tietää ja havaitsee. Tahtominen on rakkaudesta, sekä tietäminen ja havaitseminen on uskosta. Usko astuu sisään ihmiseen ja tulee hänen omakseen, kun hän tahtoo ja rakastaa sitä, minkä hän tietää ja havaitsee; sillä välin se on hänen ulkopuolellaan.

111. Usko ei tule uskoksi ihmisellä, ellei se tule spirituaaliseksi; eikä se tule spirituaaliseksi, ellei se tule rakkaudesta; ja silloin se tulee rakkaudesta, kun ihminen rakastaa elää totuutta ja hyvyyttä, toisin sanoen, elää niiden asioiden mukaisesti, jotka on määrätty Sanassa.

112. Usko on totuuden mieltymystä totuuden tahtomisesta, koska se on totuutta; ja totuuden tahtominen, koska se on totuutta, on ihmisen varsinaista spirituaalista; sillä se on erotettu luonnollisesta, mikä on tahtoa totuutta ei totuuden itsensä vuoksi, vaan oman kunnian, maineen tai voiton vuoksi. Totuus erotettuna sellaisista asioista on spirituaalista, koska se on Jumaluudesta. Mikä etenee Jumaluudesta on spirituaalista, ja tämä yhdistetään ihmiselle rakkauden kautta; sillä rakkaus on spirituaalista yhdistymistä.

113. Ihminen voi tietää, ajatella ja ymmärtää paljon, mutta ne asiat, jotka eivät ole sopusoinnussa hänen rakkautensa kanssa, hän hylkää itsestään, kun hän itsekseen jätettynä yksin mietiskelee; ja niinpä hän myös hylkää ne elämänsä jälkeen ruumiissa, kun hän on hengessään. Sillä ainoastaan se pysyy ihmisen hengessä, mikä on astunut sisään hänen rakkauteensa; muut asiat kuoleman jälkeen katsotaan vieraiksi, ja koska ne eivät kuulu hänen rakkauteensa, hän heittää ne ulos talostaan. Sanotaan ihmisen hengessä, koska ihminen elää henkenä kuoleman jälkeen.

114. Käsitys lähimmäisenrakkauden hyvyydestä ja uskon totuudesta voi muodostua auringon valosta ja lämmöstä. Se valo, joka etenee auringosta, kun se on yhdistetty lämpöön, mikä tapahtuu kevät- ja kesäaikaan, silloin kaikki asiat maan päällä itävät ja kukoistavat; mutta kun valossa ei ole lämpöä, kuten talviaikaan, silloin kaikki asiat maan päällä turtuvat ja kuolevat; myös spirituaalinen valo on uskon totuutta, ja spirituaalinen lämpö on rakkautta. Näistä asioista voi muodostua käsitys Kirkon ihmisestä, millainen hän on, kun usko hänessä on yhdistetty lähimmäisenrakkauteen, nimittäin, että hän on kuin puutarha ja paratiisi; ja millainen hän, kun usko hänessä ei ole yhdistetty lähimmäisenrakkauteen, että hän on kuten autiomaa ja lumen peittämä maa.

115. Luottamus eli varmuus, jonka sanotaan olevan uskosta, ja jota kutsutaan itse pelastavaksi uskoksi, ei ole spirituaalista luottamusta eli varmuutta vaan luonnollista, kun se on yksin uskosta. Spirituaalisella luottamuksella eli varmuudella on olemuksensa ja elämänsä rakkauden hyvyydestä, mutta ei erillisen uskon totuudesta. Erillisen uskon luottamus on kuollut; sen tähden todellinen luottamus ei ole mahdollista niillä, jotka viettävät pahaa elämää. Myös luottamus siihen, että pelastus on Herran ansion vuoksi Isän luona, millainen tahansa ihmisen elämä on ollut, ei myöskään ole totuudesta. Kaikilla, jotka ovat spirituaalisessa uskossa, on luottamus, että Herra pelastaa heidät. Sillä he uskovat, että Herra tuli maailmaan antaakseen ikuisen elämän niille, jotka uskovat ja elävät niiden käskyjen mukaan, jotka Hän opetti, ja että Hän uudestisynnyttää ja tekee heidät sopiviksi taivaaseen; ja että Hän yksin tekee tämän ilman ihmisen apua, puhtaasta armosta.

116. Uskominen niihin asioihin, jotka Sana opettaa, eli jotka Kirkon oppi opettaa, eikä elää niiden mukaan, näyttää kuin se olisi usko; ja eräät myös olettavat, että heidät pelastetaan sen kautta; mutta yksin sen kautta ketään ei pelasteta, sillä se on vakuuttelevaa uskoa. Millaista se on, selitetään nyt.

117. Vakuutteleva usko on sitä, kun uskotaan ja rakastetaan Sanaa ja Kirkon oppia, ei totuuden vuoksi eikä elämää sen mukaisesti, vaan voiton, kunnian ja oppineisuuden maineen vuoksi, päämäärinä. Sen tähden ne, jotka ovat tässä uskossa, eivät suuntaudu Herraan eivätkä taivaaseen, vaan itseensä ja maailmaan. Ne, jotka maailmassa tavoittelevat suuria asioita ja haluavat paljon, ovat vahvemmassa vakaumuksessa siitä, että totuus on minkä Kirkon oppi opettaa, kuin ne, jotka eivät tavoittele suuria asioita eivätkä halua paljon. Syy on se, että Kirkon oppi on heille ainoastaan keino omiin päämääriin, ja siinä määriin kuin niitä päämääriä halutaan, samassa määrin keinoja rakastetaan ja niihin myös uskotaan. Mutta asia itsessään on sellainen, että siinä määrin kuin he ovat itserakkauden ja maailmanrakkauden tulessa, ja siitä tulesta käsin puhuvat, saarnaavat ja toimivat, samassa määrin he ovat siinä vakaumuksessa; ja silloin he eivät tiedä muuta, kuin että näin se on; mutta kun he eivät ole näiden rakkauksien tulessa, silloin he uskovat vähän ja monet eivät usko lainkaan. Tästä on selvää, että vakuutteleva usko on suun uskoa eikä sydämen, näin että itsessään se ei ole uskoa.

118. Ne, jotka ovat vakuuttelevassa uskossa, eivät tiedä mistään sisäisestä valaistuksesta, ovatko ne totuuksia vai vääryyksiä, joita he opettavat, eivätkä he välitäkään, kunhan vain kansa uskoo niihin; sillä he eivät ole missään toden mieltymyksessä totuuden itsensä vuoksi. Sen tähden he vetäytyvät uskosta, jos heiltä riistetään kunniavirat ja edut, kunhan vain heidän mainettaan ei vaaranneta. Sillä vakuutteleva usko ei ole ihmisellä sisällä, vaan se seisoo ulkopuolella, ainoastaan muistissa, josta se otetaan esiin, kun sitä opetetaan; jonka tähden myös vakuutteleva usko totuuksineen kuoleman jälkeen katoaa; sillä silloin pysyy ainoastaan se uskosta, mikä on sisällä ihmisessä, toisin sanoen, mikä on juurtunut hyvyyteen, näin mikä on tullut elämäksi.

119. Niitä, jotka ovat vakuuttelevassa uskossa, tarkoitetaan näillä Matteuksessa:

Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät’. (Matt. 7: 22–23.)

Sekä Luukkaassa:

Silloin te rupeatte sanomaan: ’Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit’. Mutta hän on lausuva: ’Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.’ (Luuk. 13: 26, 27.)

Heitä tarkoitetaan myös viidellä tyhmällä neitsyellä, joilla ei ollut öljyä lampuissaan, Matteuksessa:

Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä’. (Matt. 25: 11–12.)

”Öljy lampuissa” on rakkauden hyvyys uskossa.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

120. Ne, jotka eivät tiedä, että kaikki asiat maailmankaikkeudessa ovat suhteessa Hyvyyteen ja Totuuteen, ja näiden molempien yhdistykseen, jotta jotakin tuotetaan, eivät tiedä, että Kirkon kaikki asiat ovat suhteessa Uskoon ja Rakkauteen, ja näiden molempien yhdistykseen, jotta Kirkko olisi ihmisessä, (nrot 7752–7762, 9186, 9224). Että kaikki asiat maailmankaikkeudessa, jotka ovat Jumalallisen järjestyksen mukaisia, ovat suhteessa hyvyyteen ja totuuteen, ja näiden molempien yhdistykseen, (nrot 2452, 3166, 4390, 4409, 5232, 7256, 10122, 10555). Että totuudet ovat uskosta, ja hyvyydet rakkaudesta, (nrot 4352, 4997, 7178, 10367). Tämä on syynä, että Hyvyyttä ja Totuutta on käsitelty tässä Opissa; jonka tähden niistä asioista, jotka on esitetty siellä, voidaan päätellä uskosta ja rakkaudesta, ja tietää, millaisia ne ovat, kun ne ovat yhdistyneet, ja millaisia, kun ne eivät ole yhdistyneet, asettamalla rakkaus hyvyyden sijalle ja usko totuuden sijalle ja soveltamalla.

Ne, jotka eivät tiedä, että kaikki asiat ja yksityiskohdat ihmisessä ovat suhteessa Ymmärrykseen ja Tahtoon, ja näiden molempien yhdistykseen, jotta ihminen olisi ihminen, eivät tiedä selvästi, että Kirkon kaikki asiat ovat suhteessa Uskoon ja Rakkauteen, ja näiden molempien yhdistykseen, jotta ihmisessä olisi Kirkko, (nrot 2231, 7752–7754, 9224, 9995, 10122). Että ihmisellä on kaksi kykyä, joista toista kutsutaan ymmärrykseksi ja toista tahdoksi, (nrot 641, 803, 3623, 3539). Ymmärrys on omistettu totuuksien vastaanottamiselle, näin niiden, jotka ovat uskosta, ja tahto omistettu hyvyyksien vastaanottamiselle, näin niiden, jotka ovat rakkaudesta, (nrot 9300, 9930, 10064). Tämä on syynä, että Tahtoa ja Ymmärrystä on myös käsitelty tässä Opissa; sillä niistä asioista myös, jotka on esitetty siellä, voidaan päätellä uskosta ja rakkaudesta, ja tietää, millaisia ne ovat, kun ne ovat yhdistyneet, ja millaisia, kun ne eivät ole yhdistyneet, ajattelemalla rakkautta tahdossa ja uskoa ymmärryksessä.

Ne, jotka eivät tiedä, että ihmisellä on Sisäinen ja Ulkoinen, eli Sisäinen ja Ulkoinen Ihminen, ja että taivaan kaikki asiat ovat suhteessa sisäiseen ihmiseen, ja maailman kaikki asiat ulkoiseen ihmiseen, ja että niiden yhdistyminen on kuten on spirituaalisen maailman ja luonnollisen maailman yhdistyminen, eivät tiedä, mitä spirituaalinen usko ja spirituaalinen rakkaus ovat, (nrot 4292, 5132, 8610). Että on sisäinen ja ulkoinen ihminen, ja että sisäinen ihminen on spirituaalinen ihminen, ja ulkoinen ihminen luonnollinen, (nrot 978, 1015, 4459, 6309, 9701–9709). Että usko on spirituaalista, näin että usko on uskoa siinä määrin kuin se on sisäisessä ihmisessä, samoin rakkaus, (nrot 1594, 3987, 8078). Ja että siinä määrin kuin rakastetaan totuuksia, jotka ovat uskosta, samassa määrin niistä tulee spirituaalisia, (nrot 1594, 3987). Tämä on syynä, että Sisäistä ja Ulkoista Ihmistä on käsitelty; sillä niistä asioista, jotka on esitetty siellä, voidaan päätellä rakkaudesta ja uskosta, millaisia ne ovat, kun ne ovat spirituaalisia, ja millaisia, kun ne eivät ole spirituaalisia; näin siinä määrin kuin ne ovat Kirkon, ja siinä määrin kuin ne eivät ole Kirkon.

121. Että usko erotettuna rakkaudesta eli lähimmäisenrakkaudesta on kuin talven valo, jossa kaikki asiat maan päällä turtuvat, eikä mitään satoa, hedelmiä eikä kukkia tuoteta; mutta usko rakkauden eli lähimmäisenrakkauden kanssa on kuin kevään ja kesän valo, jossa kaikki asiat kukoistavat ja tuotetaan, (nrot 2231, 3146, 3412, 3413). Että se talvinen valo, joka on uskosta erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, käännetään pilkkopimeydeksi, kun valo virtaa sisään taivaasta; ja että ne, jotka ovat tässä uskossa, tulevat silloin sokeiksi ja tyhmiksi, (nrot 3412, 3413).

Ne, jotka erottavat uskon lähimmäisenrakkaudesta opissa ja elämässä, ovat pimeydessä, näin totuuden tietämättömyydessä ja vääryyksissä, sillä nämä ovat pimeyttä, (nro 9186). Että he heittäytyvät vääryyksiin ja sieltä pahuuksiin, (nrot 3325, 8094). Ne virheet ja vääryydet, joihin he heittäytyvät, (nrot 4721, 4730, 4776, 4783, 4925, 7779, 8313, 8765, 9224). Että Sana on suljettu heille, (nrot 3773, 4783, 8780). He eivät näe eivätkä kiinnitä huomiota niihin kaikkiin asioihin, jotka Herra niin usein on sanonut rakkaudesta ja lähimmäisenrakkaudesta, sekä niiden hedelmistä eli hyvyyksistä toiminnassa, (heistä, nrot 1017, 3416). Eivätkä he tiedä, mitä hyvyys on, eivätkä näin, mitä taivaallinen rakkaus ja mitä lähimmäisenrakkaus ovat, (nrot 2517, 3603, 4136, 9995).

Että usko erotettuna lähimmäisenrakkaudesta ei ole mikään usko, (nrot 654, 724, 1162, 1176, 2049, 2116, 2343, 2349, 3419, 3849, 3868, 6348, 7039, 7342, 9783). Sellainen usko katoaa toisessa elämässä, (nrot 2228, 5820). Kun yksin usko asetetaan periaatteeksi, totuudet saastutetaan periaatteen valheellisuudella, (nro 2435). Sellaiset henkilöt eivät salli itsensä tulla vakuutelluiksi, koska se on vastoin heidän periaatettaan, (nro 2385). Että opit yksin uskosta tuhoavat lähimmäisenrakkauden, (nrot 6353, 8094). Niitä, jotka erottavat uskon lähimmäisenrakkaudesta, edustettiin Kainin, Haamin, Ruubenin, egyptiläisten esikoisten ja filistealaisten kautta, (nrot 3325, 7097, 7317, 8093).

Ne, jotka tekevät yksin uskosta pelastavan, puolustelevat pahuuden elämää; ja niillä, jotka ovat pahuuden elämässä, ei ole mitään uskoa, koska heillä ei ole lähimmäisenrakkautta, (nrot 3965, 7766, 7778, 7790, 7950, 8094). He ovat sisäisesti oman pahuutensa vääryyksissä, vaikka he eivät tiedä sitä, (nrot 7790, 7950). Siksi hyvyys ei voi yhdistyä heihin, (nrot 8981, 8983). Myös toisessa elämässä he ovat hyvyyttä vastaan, ja niitä vastaan, jotka ovat hyvyydessä, (nrot 7097, 7127, 7317, 7502, 7545, 8096, 8313). Että yksinkertaiset sydämeltään ja silti viisaat, tietävät mitä elämän hyvyys on, näin mitä lähimmäisenrakkaus on, eivätkä mitä erillinen usko on, (nrot 4741, 4754).

Että Kirkon kaikki asiat ovat suhteessa hyvyyteen ja totuuteen, näin lähimmäisenrakkauteen ja uskoon, (nrot 7752–7754). Kirkko ei ole ihmisessä, ennen kuin totuudet on istutettu hänen elämäänsä, ja siten tulleet lähimmäisenrakkauden hyvyydeksi, (nro 3310). Lähimmäisenrakkaus tekee Kirkon eikä usko erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, (nrot 809, 916, 1798, 1799, 1834, 1844). Kirkon sisäinen on lähimmäisenrakkaus, (nrot 1799, 7755). Siten Kirkkoa ei ole siellä, missä ei ole lähimmäisenrakkautta, (nrot 4766, 5823). Kirkko olisi yhtenä, jos kaikkia Kirkkoja tarkasteltaisiin lähimmäisenrakkauden perusteella, vaikka ne uskon opillisiin asioihin ja jumalanpalveluksen rituaaleihin nähden ovat erilaisia, (nrot 1285, 1316, 1798, 1799, 1834, 1844, 2385, 2982, 3267, 3451). Kuinka paljon hyvää Kirkossa olisikaan, jos lähimmäisenrakkautta pidettäisiin ensimmäisellä sijalla, ja uskoa toisella sijalla, (nrot 6269, 6272). Että jokainen Kirkko aloittaa lähimmäisenrakkaudesta, mutta ajan myötä se kääntyy pois siitä uskoon, ja lopulta yksin uskoon, (nrot 1834, 1835, 2231, 4683, 8094). Kirkon viimeisenä aikana ei ole mitään uskoa, koska ei ole mitään lähimmäisenrakkautta, (nro 1843). Että Herran palveleminen koostuu lähimmäisenrakkauden elämästä, (nrot 8254, 8256). Palvelemisen laatu on lähimmäisenrakkauden laadun mukaan, (nro 2190). Ulkoisen Kirkon ihmisillä on sisäinen Kirkko, jos he ovat lähimmäisenrakkaudessa, (nrot 1100, 1102, 1151, 1153). Oppi muinaisissa Kirkoissa oli elämän oppi, joka on lähimmäisenrakkauden oppi, eikä erillinen uskon oppi, (nrot 2385, 2417, 3419, 3420, 4844, 6628, 7259–7262).

Herra kylvää ja istuttaa totuuden lähimmäisenrakkauden hyvyyteen, kun Hän uudestisynnyttää ihmisen, (nrot 2063, 2189, 3310). Muuten siemen, joka uskon totuus, ei voi juurtua, (nro 880). Sitten totuudet ja hyvyydet lisääntyvät vastaanotetun lähimmäisenrakkauden laadun ja määrän mukaan, (nro 1016). Uudestisyntyneen ihmisen valo ei ole uskosta, vaan lähimmäisenrakkaudesta uskon välityksellä, (nro 1854). Uskon totuudet, kun ihmistä uudestisynnytetään, astuvat sisään mieltymyksen ilolla, koska hän rakastaa tehdä niitä, ja ne palautetaan mieleen samalla mieltymyksellä, koska ne pysyvät yhdessä, (nrot 2484, 2487, 3040, 3066, 3074, 3336, 4018, 5893).

Ne, jotka elävät rakkaudessa Herraan ja lähimmäisenrakkaudessa lähimmäistä kohtaan, eivät menetä mitään ikuisuudessa, koska he ovat yhdistyneet Herraan; toisin on niillä, jotka ovat erillisessä uskossa, (nrot 7506, 7507). Ihminen pysyy sellaisena kuin hänen lähimmäisenrakkauden elämänsä on, eikä sellaisena kuin hänen erillinen uskonsa on, (nro 8256). Jotka ovat eläneet lähimmäisenrakkaudessa, heidän kaikki ilon tilansa palaavat toisessa elämässä ja äärettömästi lisätään, (nro 823). Että taivaallinen autuus virtaa sisään Herrasta lähimmäisenrakkauteen, koska se virtaa ihmisen itse elämään; mutta ei uskoon ilman lähimmäisenrakkautta, (nro 2363). Taivaassa kaikkia tarkastellaan lähimmäisenrakkauden perusteella, eikä ketään erillisen uskon perusteella, (nrot 1258, 1394). Myös kaikki taivaissa liitetään yhteen rakkauksiensa mukaan, (nro 7085). Ketään ei päästetä taivaaseen ajattelemalla hyvää, vaan tahtomalla hyvää, (nrot 2401, 3459). Ellei hyvän tekeminen ole yhdistettynä hyvän tahtomisen kanssa ja hyvän ajattelemisen kanssa, ei ole mitään pelastusta, eikä sisäisen ihmisen yhdistämistä ulkoisen ihmisen kanssa, (nro 3987). Että Herraa ja uskoa Häneen, eivät muut vastaanota toisessa elämässä kuin ne, jotka ovat lähimmäisenrakkaudessa, (nro 2343).

Että hyvyys on jatkuvassa kaipauksessa ja siten itsensä yhdistämisen pyrkimyksessä totuuksien kanssa, näin lähimmäisenrakkaus uskon kanssa, (nrot 9206, 9207, 9495). Lähimmäisenrakkauden hyvyys tunnistaa oman uskon totuutensa, ja uskon totuus oman lähimmäisenrakkauden hyvyytensä, (nrot 2429, 3101, 3102, 3161, 3179, 3180, 4358, 5807, 5835, 9634). Siitä on uskon totuuden ja lähimmäisenrakkauden hyvyyden yhdistyminen, (josta, nrot 3834, 4096, 4097, 4301, 4345, 4353, 4364, 4368, 5365, 7623–7627, 7752–7762, 8530, 9258, 10555). Niiden yhdistys on avioliiton kaltainen, (nrot 1904, 2173, 2508). Avioliiton laki on, että kaksi ovat yksi, Herran Sanan mukaan, (nrot 10130, 10168, 10169). Näin myös usko ja lähimmäisenrakkaus, (nrot 1094, 2173, 2503). Siksi usko, joka on uskoa, on olemukseltaan lähimmäisenrakkautta, (nrot 2228, 2839, 3180, 9783). Kuten hyvyys on asian olemus, ja totuus olemassaolo siitä, siten lähimmäisenrakkaus on Kirkon olemus, ja usko olemassaolo siitä, (nrot 3049, 3180, 4574, 5002, 9145). Uskon totuus elää lähimmäisenrakkauden hyvyydestä, joten elämä uskon totuuksien mukaan on lähimmäisenrakkautta, (nrot 1589, 1944, 2571, 4070, 4096, 4097, 4736, 4757, 4884, 5147, 5828, 9154, 9667, 9841, 10729). Että uskoa ei voida antaa muuten kuin lähimmäisenrakkaudessa; ja jos ei lähimmäisenrakkaudessa, uskossa ei ole hyvyyttä, (nrot 2261, 4368). Että usko ei elä ihmisellä, kun hän ainoastaan tietää ja ajattelee uskon asioita, vaan kun hän tahtoo niitä ja tahdostaan tekee niitä, (nro 9224).

Että mitään pelastusta ei ole uskon kautta, vaan elämän kautta uskon totuuksien mukaan, mikä elämä on lähimmäisenrakkautta, (nrot 379, 389, 2228, 4663, 4721). Ne pelastetaan, jotka Kirkon opin perusteella ajattelevat, että usko yksin pelastaa, jos he tekevät oikeudenmukaista oikeudenmukaisuuden itsensä vuoksi, ja hyvää hyvyyden itsensä vuoksi, sillä siten he ovat kuitenkin lähimmäisenrakkaudessa, (nrot 3242, 3459, 3463, 7506, 7507). Jos ainoastaan ajatteleva usko pelastaisi, kaikki pelastettaisiin, (nrot 2361, 10659). Että lähimmäisenrakkaus tekee taivaan ihmisessä, eikä usko ilman sitä, (nrot 3513, 3584, 3815, 9832, 10714, 10715, 10721, 10724). Taivaassa kaikkia tarkastellaan lähimmäisenrakkauden perusteella, eikä uskon perusteella, (nrot 1258, 1394, 2361, 4801). Että Herran yhdistyminen ihmisen kanssa ei ole uskon kautta, vaan elämän kautta totuuksien mukaan, jotka ovat uskosta, (nrot 9380, 10143, 10153, 10310, 10578, 10645, 10648). Että Herra on elämän puu, lähimmäisenrakkauden hyvyydet hedelmät, ja usko lehdet, (nrot 3427, 9337). Että usko on ”pienempi valonlähde”, ja rakkaus ”suurempi valonlähde”, (nrot 30–38).

Enkelit Herran taivaallisesta valtakunnasta eivät tiedä, mitä usko on, aina siinä määrin, etteivät he edes mainitse sitä; mutta enkelit Herran spirituaalisesta valtakunnasta puhuvat uskosta, koska he järkeilevät totuuksista, (nrot 202, 203, 337, 2715, 3246, 4448, 9166, 10786). Enkelit Herran taivaallisessa valtakunnassa sanovat ainoastaan, on, on, tai ei, ei; mutta enkelit Herran spirituaalisesta valtakunnasta järkeilevät, onko se niin vai ei, kun keskustelu on spirituaalisista totuuksista, jotka ovat uskosta, (nrot 2715, 3246, 4448, 9166, 10786), missä selitetään Herran sanat, ”vaan olkoon teidän puheenne: ’On, on’, tahi: ’ei, ei’. Mitä siihen lisätään, se on pahasta”, (Matt. 5: 37). Että taivaalliset enkelit ovat sellaisia, johtuu siitä, että he päästävät uskon totuudet heti elämäänsä, eivätkä kuten spirituaaliset enkelit ensin muistiinsa; ja että taivaalliset enkelit ovat sen johdosta uskon kaikkien asioiden havaitsemisessa, (nrot 202, 585, 597, 607, 784, 1121, 1387, 1398, 1442, 1919, 5113, 5897, 6367, 7680, 7877, 8521, 8780, 9936, 9995, 10124).

Että luottamus eli varmuus, jota korkeimmassa merkityksessä kutsutaan pelastavaksi uskoksi, annetaan ainoastaan niille, jotka ovat hyvyydessä elämäänsä nähden, näin niille, jotka ovat lähimmäisenrakkaudessa, (nrot 2982, 4352, 4683, 4689, 7762, 8240, 9239–9245). Harvat tietävät, mitä tämä luottamus on, (nrot 3868, 4352).

Mikä ero on uskoa niihin asioihin, jotka ovat Jumalasta, ja uskoa Jumalaan, (nrot 9239, 9243). Että toista on tietää, toista tunnustaa ja toista omistaa usko, (nrot 896, 4319, 5664). Että on uskon tieteellisiä asioita, uskon rationaalisia asioita ja uskon spirituaalisia asioita, (nrot 2504, 8078). Ensimmäinen asia on Herran tunnustaminen, (nro 10083). Että kaikki se on hyvyyttä, mikä virtaa sisään Herrasta ihmiseen, (nrot 1614, 2016, 2751, 2882, 2883, 2891, 2892, 2904, 6193, 7643, 9128).

Että annetaan vakuuttelevaa uskoa, joka ei kuitenkaan ole uskoa, (nrot 2343, 2682, 2689, 3427, 3865, 8148).

Eri päätelmien perusteella näyttää kuten usko olisi ennen lähimmäisenrakkautta, mutta se on harhaluulo, (nro 3324). Yksin järjen valosta voidaan tietää, että hyvyys on ensimmäisellä sijalla, siten lähimmäisenrakkaus, ja totuus on toisella sijalla, siten usko, (nro 6273). Että hyvyys, siten lähimmäisenrakkaus, on todella ensimmäisellä sijalla, eli Kirkon ensimmäisenä, ja totuus, siten usko, toisella sijalla, eli Kirkon toisena, vaikka se näyttääkin toisin, (nrot 3324, 3325, 3330, 3336, 3494, 3539, 3548, 3556, 3570, 3576, 3603, 3701, 3995, 4337, 4601, 4925, 4926, 4930, 5351, 6256, 6269, 6272, 6273, 8042, 8080, 10110). Että muinaisten ihmisten keskuudessa on myös kiistelty Kirkon ensimmäisestä eli ensimmäisenä syntyneestä, oliko se usko vai lähimmäisenrakkaus, (nrot 367, 2435, 3324).

122. Herran kaksitoista opetuslasta edustivat Kirkkoa uskon ja lähimmäisenrakkauden kaikkiin asioihin nähden kokonaisuutena, samoin kuin Israelin kaksitoista heimoa, (nrot 2129, 3354, 3488, 3858, 6397). Pietari, Jaakob ja Johannes edustivat uskoa, lähimmäisenrakkautta ja lähimmäisenrakkauden hyvyyksiä omassa järjestyksessään, (nro 3750). Pietari edusti uskoa, (nrot 4738, 6000, 6073, 6344, 10087, 10580). Ja Johannes edusti lähimmäisenrakkauden hyvyyksiä, (esipuhe 1. Mooseksen kirjan 18. ja 21. lukuun teoksessa Arcana Coelestia).

Että Kirkon viimeisenä aikana ei ollut mitään uskoa Herraan, koska lähimmäisenrakkautta ei ollut, edustettiin Pietarin kolmasti kieltämisellä Herra, ennen kuin kukko lauloi kolmannen kerran; sillä Pietari edustavassa merkityksessä siellä on usko, (nrot 6000, 6073). ”Kukon laulaminen” samoin kuin ”varhainen aamu” Sanassa merkitsevät Kirkon viimeistä aikaa, (nro 10134). Ja ”kolme” tai ”kolmasti” merkitsevät täydellistä loppuun asti, (nrot 2788, 4495, 5159, 9198, 10127). Samaa tarkoitetaan sillä, mitä Herra sanoi Pietarille, kun Pietari näki Johanneksen seuraavan Herraa: ’”Mitä se sinulle kuuluu, Pietari? Seuraa sinä minua, Johannes.’ Sillä Pietari sanoi Johanneksesta, ’kuinka sitten tämän käy?”’ (Joh. 21: 21, 22). Koska Johannes edusti lähimmäisenrakkauden hyvyyttä, hän laskeutui Herran rinnalle, (nrot 3934, 10081). Että rakkauden hyvyys tekee Kirkon, tarkoitetaan myös näillä Herran sanoilla Johannekselle ristiltä:

Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: ”Nainen, katso, poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Katso, äitisi!” Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet tykönsä.” (Joh. 19: 26–27.)

”Johanneksella” tarkoitetaan lähimmäisenrakkauden hyvyyttä, sekä ”naisella” ja ”äidillä” Kirkkoa; ja näillä kaikilla asioilla sitä, että Kirkon tulee olla siellä, missä lähimmäisenrakkauden hyvyys on; ja että ”naisella” Sanassa tarkoitetaan Kirkkoa, (nrot 252, 253, 749, 770, 3160, 6014, 7337, 8994). Samoin ”äidillä”, (nrot 289, 2691, 2717, 3703, 4257, 5580, 8897, 10490). Että kaikkien henkilöiden ja paikkojen nimet Sanassa merkitsevät asioita abstraktisti niistä, (nrot 768, 1888, 4310, 4442, 10329).

VIII HURSKAUDESTA

123. Monet uskovat, että spirituaalinen elämä eli se elämä, joka johtaa taivaaseen, koostuu hurskaudesta, ulkoisesta pyhyydestä ja maailmasta luopumisesta; mutta hurskaus ilman lähimmäisenrakkautta, ja ulkoinen pyhyys ilman sisäistä pyhyyttä, ja maailmasta luopuminen ilman elämää maailmassa, eivät tee spirituaalista elämää; mutta hurskaus lähimmäisenrakkaudesta, ulkoinen pyhyys sisäisestä pyhyydestä, ja maailmasta luopuminen elämän kanssa maailmassa, tekevät sen.

124. Hurskaus on ajatella ja puhua hurskaasti, omistaa paljon aikaa rukouksiin, käyttäytymään silloin nöyrästi, käydä usein Kirkoissa ja kuunnella siellä hartaasti saarnoja, ja usein vuosittain suorittaa Ehtoollisen sakramentti ja samoin muu jumalanpalvelus Kirkon asetusten mukaan. Mutta lähimmäisenrakkauden elämä on hyvän tahtomista ja hyvän tekemistä lähimmäiselle, kaikessa toiminnassaan toimia oikeudesta ja kohtuudesta, hyvyydestä ja totuudesta, samoin kaikessa tehtävässään; sanalla sanoen, lähimmäisenrakkauden elämä koostuu hyötyjen suorittamisesta. Jumalan palveleminen koostuu ensisijaisesti tästä elämästä, mutta toissijaisesti edellisestä. Sen tähden se, joka erottaa toisen toisesta, nimittäin se, joka viettää hurskauden elämää, eikä samalla lähimmäisenrakkauden elämää, ei palvele Jumalaa. Hän tosin ajattelee Jumalaa, mutta ei Jumalasta vaan itsestään käsin, sillä hän ajattelee jatkuvasti itseään eikä mitään lähimmäisestä; ja jos hän ajattelee lähimmäistään, hän halveksii häntä, jos hän ei ole samanlainen kuin hän itse. Hän myös ajattelee taivasta palkkionaan; siten hänen mielessään on ansio ja myös itserakkaus, samoin kuin hyötyjen halveksunta ja laiminlyönti, ja siten lähimmäisen, ja samalla on usko omasta moitteettomuudesta. Tästä voidaan nähdä, että hurskas elämä erotettuna lähimmäisenrakkauden elämästä ei ole spirituaalista elämää, jonka tulee olla Jumalan palvelemisessa. (Vertaa Matt. 6: 7–8.)

125. Ulkoinen pyhyys on samanlaista kuin ulkoinen hurskaus, ja pääasiassa koostuu siitä, että ihminen asettaa kaiken Jumaluuden palvelemisen pyhyyteen, kun hän on Kirkossa; mutta tämä ihmisellä ei ole pyhää, ellei hänen sisäisensä ole pyhä, sillä millainen ihminen on sisäiseensä nähden, sellainen hän on ulkoiseensa nähden, sillä tämä etenee edellisestä kuten toiminta omasta hengestään; jonka tähden ulkoinen pyhyys ilman sisäistä pyhyyttä on luonnollista eikä spirituaalista. Tästä johtuu, että ulkoista pyhyyttä annetaan yhtäläisesti pahoille kuin hyville; ja ne, jotka asettavat kaiken jumalanpalveluksen siihen, ovat useimmiten tyhjiä, toisin sanoen, ilman hyvän ja toden tietoja, ja kuitenkin hyvyydet ja totuudet ovat itse pyhiä, jotka on tiedettävä ja uskottava, ja joita on rakastettava, koska ne ovat Jumaluudesta, ja siten Jumaluus on niissä. Niinpä sisäinen pyhyys on rakastaa hyvyyttä ja totuutta hyvyyden ja totuuden itsensä vuoksi, sekä oikeudenmukaista ja rehellistä oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden itsensä vuoksi. Siinä määrin kuin ihminen näitä asioita näin rakastaa, samassa määrin hän on spirituaalinen, ja myös hänen jumalanpalveluksensa, sillä samassa määrin hän myös tahtoo tuntea niitä ja tehdä niitä. Mutta siinä määrin kuin ihminen ei niitä näin rakasta, samassa määrin hän on luonnollinen ja myös hänen jumalanpalvelukseksensa, ja myös samassa määrin hän ei tahdo tuntea niitä eikä tehdä niitä. Ulkoista jumalanpalvelusta ilman sisäistä voidaan verrata hengityksen elämään ilman sydämen elämää, mutta ulkoista jumalanpalvelusta sisäisestä käsin hengityksen elämään yhdistettynä sydämen elämään.

126. Mutta mitä tulee maailmasta luopumiseen: monet uskovat, että maailmasta luopuminen ja eläminen hengessä eikä lihassa on hylätä maailmalliset asiat, jotka ovat pääasiassa rikkauksia ja kunniavirkoja, ja kulkea jatkuvasti hurskaassa mietiskelyssä Jumalasta, pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä, sekä viettää elämäänsä rukouksissa, Sanan ja hurskaiden kirjojen lukemisessa, ja myös itsensä koettelemisessa. Mutta nämä asiat eivät ole maailmasta luopumista, vaan maailmasta luopuminen on rakastaa Jumalaa ja rakastaa lähimmäistä. Ja Jumalaa rakastetaan, kun eletään Hänen käskyjensä mukaan, ja lähimmäistä rakastetaan, kun ihminen tekee hyötyjä. Jonka tähden, jotta ihminen vastaanottaisi taivaselämän, hänen tulee elää kokonaan maailmassa, sekä toimissa ja tehtävissä siellä. Maailmallisista asioista erotettu elämä on ajatuksen ja uskon elämää erotettuna rakkauden ja lähimmäisenrakkauden elämästä, missä elämässä hyvän tahtominen ja hyvän tekeminen lähimmäiselle katoaa. Ja kun se katoaa, spirituaalinen elämä on kuten talo ilman perustusta, joka vähitellen joko vajoaa, tai rakoilee ja halkeilee, tai horjuu kunnes luhistuu.

127. Että tehdä hyvää on palvella Herraa, nähdään näistä Herran sanoista:

Jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, on verrattava viisaaseen mieheen, joka talonsa kalliolle rakensi. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka talonsa hiekalle rakensi; tai maalle ilman perustusta. (Matt. 7: 24–27; Luuk. 6: 47–49.)

128. Näistä asioista on nyt selvää, että hurskas elämä on sikäli arvokasta ja Herralle otollista, mikäli siihen on yhdistetty lähimmäisenrakkauden elämä; sillä tämä on ensisijaista, ja millaista on lähimmäisenrakkauden elämä, sellaista on hurskas elämä. Myös että ulkoinen pyhyys on sikäli arvokasta ja Herralle otollista, mikäli se etenee sisäisestä pyhyydestä, sillä millaista tämä on, sellaista on ulkoinen pyhyys. Ja kuten maailmasta luopuminen on sikäli arvokasta ja Herralle otollista, mikäli se tapahtuu maailmassa; sillä ne luopuvat maailmasta, jotka poistavat itse- ja maailmanrakkauden, sekä toimivat oikeudenmukaisesti ja rehellisesti kaikessa tehtävässään, kaikessa toiminnassaan, ja kaikessa työssään, sisäisestä, näin taivaallisesta alkuperästä, mikä alkuperä on tässä elämässä, kun ihminen toimii hyvin, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti, koska se on Jumalallisten lakien mukaista.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

129. Että hurskas elämä ei ole arvokasta ilman lähimmäisenrakkauden elämää, mutta se yhdessä tämän kanssa, hyödyttää, (nro 8252, seur.). Ulkoinen pyhyys ilman sisäistä pyhyyttä ei ole pyhyyttä, (nrot 2190, 10177). Niistä, jotka ovat eläneet ulkoisessa pyhyydessä, eivätkä sisäisestä pyhyydestä, millaisia he ovat toisessa elämässä, (nrot 951, 952).

Että on Kirkon sisäinen ja ulkoinen, (nro 1098). On sisäistä jumalanpalvelusta ja ulkoista jumalanpalvelusta, millaisia ne ovat, (nrot 1098, 1100, 1151, 1153). Että sisäiset asiat ovat ne, jotka tekevät jumalanpalveluksen, (nro 1175). Ulkoinen jumalanpalvelus ilman sisäistä ei ole mitään jumalanpalvelusta, (nrot 1094, 7724). Sisäinen on jumalanpalveluksessa, jos ihmisen elämä on lähimmäisenrakkauden elämää, (nrot 1100, 1151, 1153). Ihminen on todellisessa jumalanpalveluksessa, kun hän on rakkaudessa ja lähimmäisenrakkaudessa, toisin sanoen, kun hän on hyvyydessä elämäänsä nähden, (nrot 1618, 7724, 10242). Jumalanpalveluksen laatu on hyvyyden mukaan, (nro 2140). Itse jumalanpalvelus on elämää Kirkon käskyjen mukaan, jotka ovat Sanasta, (nrot 7884, 9921, 10143, 10153, 10196, 10645).

Todellinen jumalanpalvelus on Herrasta ihmisellä, eikä ihmisestä itsestään, (nrot 10203, 10299). Herra tahtoo jumalanpalvelusta ihmiseltä ihmisen pelastuksen vuoksi, eikä oman kunniansa vuoksi, (nrot 4593, 8263, 10646). Että ihminen uskoo, että Herra tahtoo jumalanpalvelusta ihmiseltä oman kunniansa vuoksi; mutta ne, jotka näin uskovat, eivät tiedä, mitä Jumalallinen kunnia on, ja että Jumalallinen kunnia on ihmiskunnan pelastus, joka on ihmiselle, kun hän ei lue mitään itselleen, ja kun hän nöyrtymällä poistaa hänen omansa, koska silloin vasta Jumaluus voi virrata sisään, (nrot 4347, 4593, 5957, 7550, 8263, 10646). Että sydämen nöyryys ihmisellä syntyy omasta tunnustamisesta, joka on sitä, että hän ei ole muuta kuin pahuutta, ja että hän ei voi tehdä mitään itsestään; ja silloin Herran tunnustamisesta, joka on sitä, että Hänestä ei ole muuta kuin hyvyyttä, ja että Herra voi tehdä kaikki asiat, (nrot 2327, 3994, 7478). Jumaluus voi virrata sisään ainoastaan nöyrään sydämeen; sillä siinä määrin kuin ihminen on nöyryydessä, samassa määrin hän on poissa hänen omastaan, näin itserakkaudesta, (nrot 3994, 4347, 5957). Siten, että Herra ei tahdo nöyrtymistä Itsensä vuoksi, vaan ihmisen vuoksi, jotta ihminen olisi Jumaluuden vastaanottamisen tilassa, (nrot 3994, 4347, 5957). Että jumalanpalvelus ei ole jumalanpalvelusta ilman nöyrtymistä, (nrot 2327, 2423, 8873). Ulkoinen nöyrtyminen ilman sisäistä, millaista se on, (nrot 5420, 9377). Sydämen nöyryys, joka on sisäistä, millaista se on, (nro 7478). Sydämen nöyryyttä ei ole pahoilla, (nro 7640).

Ulkoinen jumalanpalvelus ilman sisäistä jumalanpalvelusta on niillä, joilla ei ole lähimmäisenrakkautta eikä uskoa, (nro 1200). Jos ihmisellä hallitsee sisäisesti itse- ja maailmanrakkaus, hänen jumalanpalveluksensa on ulkoista ilman sisäistä, miten tahansa se näyttääkin ulkoisessa muodossa, (nrot 1182, 10307–10309). Ulkoinen jumalanpalvelus, jossa sisäisesti hallitsee itserakkaus, kuten niillä, jotka ovat Babylonista, on epäpyhää, (nrot 1304, 1306–1308, 1321, 1322, 1326). Taivaallisten mieltymysten jäljitteleminen jumalanpalveluksessa, kun ihminen on pahuuksissa itserakkaudesta, on helvetillistä, (nro 10309).

Ulkoisesta jumalanpalveluksesta, millaista sen on, kun se on sisäisestä, ja millaista, kun se ei ole sisäisestä, voidaan nähdä ja päätellä niistä asioista, jotka edellä on sanottu ja esitetty Sisäisestä ja Ulkoisesta Ihmisestä.

(Niistä, jotka luopuvat maailmasta, sekä niistä, jotka eivät luovu, millaisia he ovat ja millainen heidän kohtalonsa on toisessa elämässä, nähdään enemmän teoksessa Taivas ja Helvetti, ja siellä kahdessa luvussa, joista toisessa käsitellään rikkaita ja köyhiä taivaassa, nrot 357–365, ja toisessa sitä elämää, joka johtaa taivaaseen, nrot 528–535.)

IX OMASTATUNNOSTA

130. Omatunto muodostetaan ihmisellä siitä uskonnollisuudesta, jossa hän on, sen vastaanottamisen mukaan sisälle itseensä.

131. Omatunto Kirkon ihmisellä muodostetaan uskon totuuksien kautta Sanasta, tai Sanan opista, niiden vastaanottamisen mukaan sydämeensä. Sillä kun ihminen tuntee uskon totuudet, ja ymmärtää ne omalla tavallaan, ja sen jälkeen tahtoo niitä ja tekee niitä, silloin hänelle tulee omatunto: vastaanottaminen sydämeen on tahtoon, sillä ihmisen tahto on mitä kutsutaan sydämeksi. Tästä johtuu, että ne, joilla on omatunto, puhuvat sydämestään mitä he puhuvat, ja tekevät sydämestään mitä he tekevät. Heillä ei ole myöskään jaettua mieltä, sillä he tekevät sen mukaan, minkä he ymmärtävät ja uskovat olevan totuutta ja hyvyyttä.

132. Täydellisempi omatunto voidaan antaa niille, jotka ovat uskon totuuksissa valaistuneempia kuin muut, ja jotka ovat selkeämmässä havainnossa kuin muut, kuin niille, jotka ovat vähemmän valaistuneita ja ovat hämärässä havainnossa.

133. Todellisessa omassatunnossa on ihmisen itse spirituaalinen elämä, sillä siellä on hänen uskonsa yhdistetty lähimmäisenrakkauteen. Sen tähden toimia omastatunnosta on heille toimia omasta spirituaalisesta elämästään, ja toimia vastoin omaatuntoa on heille toimia vastoin omaa spirituaalista elämäänsä. Tästä johtuu, että he ovat rauhan levollisuudessa ja sisäisessä autuudessa, kun he toimivat omantuntonsa mukaan, ja levottomuudessa ja tuskassa, kun he toimivat sitä vastoin: tämä tuska on mitä kutsutaan omantunnon vaivaksi.

134. Ihmisellä on hyvän omatunto ja oikeudenmukaisen omatunto. Hyvän omatunto on sisäisen ihmisen omatunto, ja oikeudenmukaisen omatunto on ulkoisen ihmisen omatunto. Hyvän omatunto on toimia uskon käskyjen mukaan sisäisestä mieltymyksestä, mutta oikeudenmukaisen omatunto on toimia yhteiskunnallisten ja moraalisten lakien mukaan ulkoisesta mieltymyksestä. Niillä, joilla on hyvän omatunto, on myös oikeudenmukaisen omatunto; mutta ne, joilla on vain oikeudenmukaisen omatunto, ovat hyvän omantunnon vastaanottamisen kyvyssä; ja he myös vastaanottavat sen, kun heitä opetetaan.

135. Omatunto niillä, jotka ovat lähimmäisenrakkaudessa lähimmäistään kohtaan, on toden omatunto, koska se muodostetaan totuuden uskolla; mutta niillä, jotka ovat rakkaudessa Herraan, on hyvän omatunto, koska se muodostetaan totuuden rakkaudella: näiden omatunto on korkeampi omatunto, ja sitä kutsutaan totuuden havaitsemiseksi hyvyydestä. Ne, joilla on toden omatunto, ovat Herran spirituaalisesta valtakunnasta; mutta ne, joilla on korkeampi omatunto, jota kutsutaan havaitsemiseksi, ovat Herran taivaallisesta valtakunnasta.

136. Mutta esimerkit valaiskoot, mitä omatunto on. Se, jolla on toisen omaisuutta hallussaan, toisen tietämättä, ja niin ilman lain pelkoa, kunnian ja maineen menettämistä hän voi hyötyä siitä, jos hän kuitenkin antaa sen takaisin toiselle, koska se ei ole hänen omaansa, hänellä on omatunto. Sillä hän tekee hyvää hyvyyden itsensä vuoksi, ja oikeudenmukaista oikeudenmukaisuuden itsensä vuoksi. On myös se, joka voi tulla virkaan, mutta hän tietää, että toinen, joka myös pyrkii siihen, on hyödyllisempi isänmaalle; jos hän luovuttaa paikkansa toiselle isänmaansa hyvän vuoksi, hänellä on hyvä omatunto. Näin myös muissa tapauksissa.

137. Näistä asioista voidaan päätellä, millaisia ovat ne, joilla ei ole omaatuntoa: heidät tunnetaan vastakohdasta. Kuten ne, jotka voiton vuoksi tekevät mitä tahansa, jotta epäoikeudenmukainen näyttäisi oikeudenmukaiselta, ja jotta pahuus näyttäisi hyvyydeltä, ja päinvastoin, heillä ei ole omaatuntoa. Eivätkä he tiedä, mitä omatunto on; ja jos heitä opetetaan, mitä se on, he eivät usko sitä, ja jotkut eivät haluakaan tietää. Sellaisia ovat ne, jotka tekevät kaikki asiat itsensä ja maailman vuoksi.

138. Ne, jotka eivät ole vastaanottaneet omaatuntoa maailmassa, eivät voi vastaanottaa sitä toisessa elämässä, näin he eivät voi pelastua. Syynä on se, että heillä ei ole sitä tasoa, johon taivas sisäänvirtaa ja jonka kautta se työskentelee, toisin sanoen, taivaan kautta Herra, ja heidät johdattaa Itsensä luokse. Sillä omatunto on taivaan sisäänvirtauksen taso ja säilytyspaikka.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

139. Omastatunnosta. Ne, joilla ei ole omaatuntoa, eivät tiedä, mitä omatunto on, (nrot 7490, 9121). On joitakin, jotka nauravat omalletunnolle, kun he kuulevat, mitä se on, (nro 7217). Jotkut uskovat, että omatunto ei ole mitään; jotkut, että se on jotakin surullista ja tuskallista luonnollista, seurauksena joko syistä ruumiissa tai syistä maailmassa; jotkut, että se on jotakin tavallisilla ihmisillä johtuen uskonnollisuudesta, (nro 950). Jotkut eivät tiedä, että heillä on omatunto, vaikka heillä on se, (nro 2380).

Hyvillä on omatunto, mutta ei pahoilla, (nrot 831, 965, 7490). Omatunto on niillä, jotka ovat rakkaudessa Herraan, ja rakkaudessa lähimmäistä kohtaan, (nro 2380). Omatunto on pääasiassa niillä, jotka Herra on uudestisynnyttänyt, (nro 977). Niillä, jotka ovat yksin totuuksissa eivätkä niiden mukaisessa elämässä, ei ole omaatuntoa, (nrot 1076, 1077, 1919). Niillä, jotka tekevät hyvää luonnollisesta hyvyydestä eivätkä uskonnosta, ei ole omaatuntoa, (nro 6208).

Omatunto ihmiselle on hänen Kirkkonsa opista, tai hänen uskonnollisuudestaan, ja sen mukaan, (nro 9112). Omatunto muodostetaan ihmisellä niistä asioista, jotka kuuluvat hänen uskontoonsa, ja joiden hän uskoo olevan totuuksia, (nrot 1077, 2053, 9113).

Omatunto on sisäinen side, jolla ihminen pidetään ajattelemassa, puhumassa ja tekemässä hyvää; ja jolla estetään häntä ajattelemasta, puhumasta ja tekemästä pahaa; ja tämä ei hänen itsensä eikä maailman vuoksi, vaan hyvyyden, totuuden, oikeudenmukaisen ja rehellisen vuoksi, (nrot 1919, 9120). Omatunto on sisäinen määräys, että näin tai ei näin olisi tehtävä, (nrot 1919, 1935). Omatunto on olemukseltaan toden ja oikean omatunto, (nrot 986, 8081). Uusi tahto spirituaalisesti uudestisyntyneellä ihmisellä on omatunto, (nrot 927, 1023, 1043, 1044, 4299, 4328, 4493, 9115, 9596). Omastatunnosta on ihmiselle spirituaalinen elämä, (nro 9117).

Että on oikeaa omaatuntoa, epäaitoa omaatuntoa ja väärää omaatuntoa, (joista, nro 1033). Omatunto on sitä oikeampaa, mitä aidoimmista totuuksista se on muodostettu, (nrot 2053, 2063, 9114). Omatunto on yleensä kaksijakoinen, sisäinen ja ulkoinen, ja sisäinen omatunto on spirituaalisen hyvyyden omatunto, mikä olemukseltaan on totuutta, ja ulkoinen omatunto on moraalisen ja yhteiskunnallisen hyvyyden omatunto, mikä olemukseltaan on rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta, ja yleensä oikeaa, (nrot 5145, 10296).

Omantunnontuska on mielen ahdistusta, epäoikeudenmukaisuuden, epärehellisyyden ja minkä tahansa pahuuden vuoksi, minkä ihminen uskoo olevan vastoin Jumalaa ja vastoin lähimmäisen hyvää, (nro 7217). Jos tunnetaan ahdistusta, kun ihminen ajattelee pahoin, se on omastatunnosta, (nro 5470). Omantunnontuska on ahdistua pahuuden vuoksi, jonka ihminen tekee, ja myös hyvyyden ja totuuden puutteen vuoksi, (nro 7217). Koska kiusaus on totuuden ja vääryyden taistelu ihmisen sisäisissä, ja koska kiusauksissa on tuskaa ja ahdistusta, niin muita ei päästetä spirituaalisiin kiusauksiin kuin niitä, joilla on omatunto, (nro 847).

Ne, joilla on omatunto, puhuvat ja toimivat sydämestään, (nrot 7935, 9114). Ne, joilla on omatunto, eivät vanno turhaan, (nro 2842). Ne, joilla on omatunto, ovat sisäisessä autuudessa, kun he tekevät hyvää ja oikeudenmukaista omantuntonsa mukaan, (nro 9118). Niillä, joilla on omatunto maailmassa, on myös omatunto toisessa elämässä, ja he ovat siellä onnellisten joukossa, (nro 965). Että taivaan sisäänvirtaus on omaantuntoon ihmisellä, (nrot 6207, 6213, 9122). Herra hallitsee spirituaalista ihmistä omantunnon kautta, joka hänellä on sisäinen side, (nrot 1835, 1862). Niillä, joilla on omatunto, on sisäinen ajattelu, mutta niillä, joilla ei ole omaatuntoa, on ainoastaan ulkoinen ajattelu, (nrot 1919, 1935). Ne, joilla on omatunto, ajattelevat spirituaalisestaan; mutta ne, joilla ei ole omaatuntoa, ajattelevat ainoastaan luonnollisestaan, (nrot 1820). Ne, joilla ei ole omaatuntoa, ovat ainoastaan ulkoisia ihmisiä, (nro 4459). Herra hallitsee niitä, joilla ei ole omaatuntoa, ulkoisilla siteillä, jotka ovat kaikkia niitä asioita, jotka kuuluvat itse- ja maailmanrakkauteen, ja siten maineen, kunnian, viran, voiton, rikkauksien menettämisen pelkoon, sekä lain seurausten ja hengen menettämisen pelkoon, (nrot 1077, 1080, 1835). Että ne, joilla ei ole omaatuntoa, ja jotka kuitenkin sallivat itsensä tulla hallituiksi näillä ulkoisilla siteillä, kykenevät silti hoitamaan korkeita virkoja maailmassa, sekä tekemään hyvää yhtäläisesti kuin ne, joilla on omatunto; mutta edelliset tekevät sen ulkoisessa muodossa ja ulkoisista siteistä, kun taas jälkimmäiset tekevät sen sisäisessä muodossa ja sisäisistä siteistä, (nro 6207).

Ne, joilla ei ole omaatuntoa, haluavat tuhota omantunnon niillä, joilla se on, (nro 1820). Niillä, joilla ei ole omaatuntoa maailmassa, ei myöskään ole omaatuntoa toisessa elämässä, (nrot 965, 9122). Siten niillä, jotka ovat helvetissä, ei ole mitään omantunnon piinaa pahuuksiensa vuoksi maailmassa, (nrot 965, 9122).

Keitä ja millaisia ja kuinka hankalia ovat tunnontarkat, ja keitä he vastaavat spirituaalisessa maailmassa, (nrot 5386, 5424).

Että niillä, jotka ovat Herran spirituaalisesta valtakunnasta, on omatunto, ja että se on muodostettu heidän älyllisessä osassaan, (nrot 863, 865, 875, 895, 927, 1043, 1044, 1555, 2256, 4328, 4493, 5113, 6367, 8521, 9596, 9915, 9995, 10124). Toisin on niillä, jotka ovat Herran taivaallisessa valtakunnassa, (nrot 927, 2256, 5113, 6367, 8521, 9915, 9995, 10124).

140. Havaitsemisesta. Että havaitseminen on nähdä sisäänvirtauksen kautta Herrasta mikä on totta ja hyvää, (nrot 202, 895, 7680, 9128). Havaitseminen annetaan ainoastaan niillä, jotka ovat hyvyydessä rakkaudesta Herraan Herrasta, (nrot 202, 371, 1442, 5228). Havaitseminen annetaan niillä taivaassa, jotka eläessään ihmisinä maailmassa, päästivät Kirkon opit, jotka ovat Sanasta, heti elämäänsä, eivätkä ensin antaneet niitä muistin haltuun; siten heidän mielensä sisäiset muodostettiin Jumalallisen sisäänvirtauksen vastaanottoon; ja siksi heidän ymmärryksensä taivaassa on jatkuvassa valaistuksessa, (nrot 104, 495, 503, 521, 536, 1616, 1791, 5145). He tietävät lukemattomia asioita ja ovat äärettömän viisaita, (nrot 2718, 9543). Että ne, jotka ovat havaitsemisessa, eivät järkeile uskon totuuksista, ja jos he järkeilevät, heidän havaitsemisensa häviää, (nrot 586, 1398, 5897). Niillä, jotka uskovat, että he tietävät ja ovat viisaita itsestään, ei voi olla havaitsemista, (nro 1386). Oppineet eivät ymmärrä, mitä tämä havaitseminen on, (kokemuksesta, nro 1387).

Niillä, jotka ovat Herran taivaallisessa valtakunnassa, on havaitseminen; mutta niillä, jotka ovat spirituaalisessa valtakunnassa, ei ole havaitsemista, vaan sen sijalla omatunto, (nrot 805, 2144, 2145, 8081). Että ne, jotka ovat Herran taivaallisessa valtakunnassa, eivät ajattele uskosta käsin, kuten ne, jotka ovat Hänen spirituaalisessa valtakunnassaan, koska ne, jotka ovat taivaallisessa valtakunnassa, ovat kaikkien asioiden havaitsemisessa, jotka kuuluvat uskoon Herralta, (nrot 202, 597, 607, 784, 1121, 1387, 1398, 1442, 1919, 7680, 7877, 8780). Sen tähden taivaalliset enkelit sanovat uskon totuuksista ainoastaan, on, on tai ei, ei, koska he havaitsevat ne ja näkevät ne; mutta spirituaaliset enkelit järkeilevät uskon totuuksista, onko se niin vai ei, (nrot 2715, 3246, 4448, 9166, 10786); missä selitetään Herran sanat, ”vaan olkoon teidän puheenne: ’On, on’, tahi: ’ei, ei’. Mitä siihen lisätään, se on pahasta” (Matt. 5: 37). Taivaalliset enkelit, koska havaitsemisesta he tuntevat uskon totuudet, eivät myöskään edes halua mainita uskoa, (nrot 202, 337). Taivaallisten enkelien ja spirituaalisten enkelien välinen ero, (nrot 2088, 2669, 2708, 2715, 3235, 3240, 4788, 7068, 8521, 9277, 10295). Niiden havaitsemisesta, jotka kuuluivat Muinaisimpaan Kirkkoon, joka oli taivaallinen Kirkko, (nrot 125, 597, 607, 784, 895, 1121, 5121).

Että on sisäinen ja ulkoinen havaitseminen, (nrot 2145, 2171, 2831, 5920). Maailmassa on oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen havaitsemista, mutta harvoin spirituaalisen totuuden ja hyvyyden havaitsemista, (nrot 2831, 5937, 7977). Havaitsemisen valo on täysin muuta kuin vahvistamisen valo, eikä se ole samanlaista, vaikka joillekin se voi näyttää samankaltaiselta, (nrot 8521, 8780).

X VAPAUDESTA

141. Kaikki vapaus on rakkaudesta, sillä mitä ihminen rakastaa, sen hän tekee vapaasti; siten myös kaikki vapaus on tahdosta, sillä mitä ihminen rakastaa, sitä hän myös tahtoo; ja koska rakkaus ja tahto tekevät ihmisen elämän, myös vapaus tekee sen. Näistä asioista voidaan nähdä, mitä vapaus on, nimittäin, että se on sitä, mikä on rakkaudesta ja tahdosta ja siten ihmisen elämästä. Tästä johtuu, että se, mitä ihminen tekee vapaudesta, näyttää hänelle ikään kuin hän tekisi sen hänen omastaan.

142. Tehdä pahaa vapaudesta näyttää vapaudelta, mutta se on orjuutta, koska se vapaus on itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta, ja nämä rakkaudet ovat helvetistä: tällainen vapaus myös todella käännetään orjuudeksi kuoleman jälkeen. Sillä ihmisestä, jolla on ollut tällainen vapaus, tulee silloin helvetissä arvoton orja. Mutta tehdä hyvää vapaudesta on itse vapautta, koska se on rakkaudesta Herraan ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, ja nämä rakkaudet ovat taivaasta. Tämä vapaus myös pysyy kuoleman jälkeen ja tulee silloin todella vapaudeksi. Sillä ihmisestä, jolla on ollut tällainen vapaus, tulee taivaassa kuin talon lapsi. Tämän Herra opettaa näin:

Jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja. Mutta orja ei pysy talossa iäti; Poika pysyy iäti. Jos siis Poika on tehnyt teidät vapaiksi, niin te tulette olemaan todella vapaita. (Joh. 8: 34–36.)

Koska nyt kaikki hyvyys on Herrasta ja kaikki pahuus helvetistä, seuraa siitä, että vapaus on olla Herran johdettavana ja orjuus on olla helvetin johdettavana.

143. Että ihmisellä on vapaus ajatella pahaa ja väärää, ja myös tehdä niitä, mikäli lait eivät estä sitä, on sen syyn vuoksi, että hän voi uudistua. Sillä hyvyydet ja totuudet on istutettava hänen rakkauteensa ja tahtoonsa, jotta ne tulevat hänen elämäkseen; ja tätä ei voida tehdä, ellei hänellä ole vapautta ajatella niin pahaa ja väärää kuin hyvää ja totta: tämän vapauden Herra antaa jokaiselle ihmiselle. Ja kun ihminen ajattelee hyvää ja totta, mikäli hän silloin ei rakasta pahaa ja väärää, sikäli Herra istuttaa hyvän ja toden hänen rakkauteensa ja tahtoonsa, näin hänen elämäänsä, ja siten uudistaa häntä. Mikä kylvetään vapaudessa, se myös pysyy; mutta mikä kylvetään pakkotilassa, se ei pysy, koska pakotettu ei ole ihmisen tahdosta, vaan sen tahdosta, joka pakottaa. Tästä myös on se, että jumalanpalvelus vapaudesta miellyttää Herraa, mutta ei jumalanpalvelus pakosta. Sillä jumalanpalvelus vapaudesta on jumalanpalvelusta rakkaudesta, mutta jumalanpalvelus pakosta ei ole näin.

144. Hyvän tekemisen vapaus ja pahan tekemisen vapaus, vaikka ne näyttävätkin samanlaisilta ulkoisessa muodossa, ovat yhtä erilaisia ja kaukana toisistaan kuin taivas ja helvetti. Hyvän tekemisen vapaus on myös taivaasta, ja sitä kutsutaan taivaalliseksi vapaudeksi; mutta pahan tekemisen vapaus on helvetistä, ja sitä kutsutaan helvetilliseksi vapaudeksi; myös siinä määrin kuin ihminen on toisessa vapaudessa, samassa määrin hän ei ole toisessa, sillä kukaan ei voi palvella kahta herraa (Matt. 6: 24); mikä on myös ilmeistä siitä, että ne, jotka ovat helvetillisessä vapaudessa, uskovat, että on orjuutta ja pakkoa, jos heidän ei sallita tahtoa pahuutta ja ajatella vääryyttä mielensä mukaan; mutta ne, jotka ovat taivaallisessa vapaudessa, kauhistuvat tahtoa pahuutta ja ajatella vääryyttä, ja jos heitä pakotettaisiin niihin, heitä kidutettaisiin.

145. Koska vapaudesta toimiminen näyttää ihmiselle kuin hänen omastaan toimimiselta, siten taivaallista vapautta voidaan kutsua myös taivaalliseksi omaksi; ja helvetillistä vapautta voidaan kutsua helvetilliseksi omaksi. Helvetillinen oma on se, mihin ihminen syntyy, ja se on pahuutta; mutta taivaallinen oma on se, mihin ihminen uudistetaan, ja se on hyvyyttä.

146. Näistä asioista voidaan nähdä, mitä vapaa tahto on, nimittäin, että se on valinnasta eli tahdosta tehdä hyvää; ja että ne, joita Herra johtaa, ovat tässä vapaudessa; ja Herra johtaa niitä, jotka rakastavat hyvyyttä ja totuutta niiden itsensä vuoksi.

147. Ihminen voi tietää, millainen vapaus hänellä on, siitä ilosta, jota hän tuntee, kun hän ajattelee, puhuu, toimii, kuulee ja näkee, sillä kaikki ilo on rakkaudesta.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

148. Että kaikki vapaus on rakkaudesta eli mieltymyksestä, koska mitä ihminen rakastaa, sen hän tekee vapaasti, (nrot 2870, 3158, 8987, 8990, 9585, 9591). Koska vapaus on rakkaudesta, se on jokaisen elämä, (nro 2873). Että on taivaallista vapautta ja helvetillistä vapautta, (nrot 2870, 2873, 2874, 9589, 9590). Taivaallinen vapaus on hyvän ja toden rakkaudesta, (nrot 1947, 2870, 2872). Ja koska hyvän ja toden rakkaus on Herralta, itse vapaus on olla Herran johdettavana, (nrot 892, 905, 2872, 2886, 2890–2892, 9096, 9586, 9587–9591). Herra johdattaa ihmisen taivaalliseen vapauteen uudestisyntymisen kautta, (nrot 2874, 2875, 2882, 2892). Ihmisellä täytyy olla vapaus, jotta hän voi uudestisyntyä, (nrot 1937, 1947, 2876, 2881, 3145, 3158, 4031, 8700). Muuten hyvän ja toden rakkautta ei voida istuttaa ihmiselle eikä omistaa hänelle näennäisesti hänen omanaan, (nrot 2877, 2879, 2880, 2888). Mitään ei yhdistetä ihmiselle, mikä tapahtuu pakosta, (nrot 2875, 8700). Jos ihminen voisi uudistua pakosta, kaikki pelastettaisiin, (nro 2881). Pakko on haitallista uudistamisessa, (nro 4031).

Jumalanpalvelus vapaudesta on jumalanpalvelusta, mutta ei se, mikä on pakosta, (nrot 1947, 2880, 7349, 10097). Katumus pitäisi tehdä vapauden tilassa, ja siitä, mikä tehdään pakkotilassa, ei ole hyötyä, (nro 8392); mitä pakkotilat ovat, (nro 8392).

Ihmiselle on annettu toimia järjen vapaudesta, jotta hänelle huolehdittaisiin hyvyyttä; ja siksi ihminen on myös pahan ajattelemisen ja tahtomisen vapaudessa, ja jopa tekemisen, mikäli lait eivät kiellä sitä, (nro 10777). Herra pitää ihmisen taivaan ja helvetin välissä ja siten tasapainossa, jotta hän olisi vapaudessa uudistumisen vuoksi, (nrot 5982, 6477, 8209, 8987). Mikä kylvetään vapaudessa, se pysyy, mutta ei se, mikä kylvetään pakotettuna, (nrot 9588, 10777). Siksi keneltäkään ei koskaan oteta pois vapautta, (nrot 2876, 2881). Herra ei pakota ketään, (nrot 1937, 1947). Kuinka Herra johdattaa ihmistä vapauden avulla hyvyyteen; nimittäin, että vapauden avulla Hän kääntää hänet pois pahuudesta ja taivuttaa hänet hyvyyteen, johdattamalla häntä niin lempeästi ja hiljaa, että ihminen ei tiedä muuta, kuin että kaikki etenee hänestä itsestään, (nro 9587).

Pakottaa itse itsensä on vapaudesta, mutta ei tulla pakotetuksi, (nrot 1937, 1947). Ihmisen täytyy pakottaa itsensä vastustamaan pahaa, (nrot 1937, 1947, 7914). Ja myös tekemään hyvää ikään kuin itsestään, mutta kuitenkin tunnustaa, että se on Herralta, (nrot 2883, 2891, 2892, 7914). Ihmisellä on vahvempi vapaus kiusausten taisteluissa, joissa hän voittaa, koska silloin hän sisäisesti pakottaa itsensä vastustamaan pahuuksia, vaikka se näyttääkin toisin, (nrot 1937, 1947, 2881). Jokaisessa kiusauksessa on vapaus, mutta se vapaus on sisäisesti ihmisellä Herralta, ja siksi hän taistelee ja tahtoo voittaa eikä tulla voitetuksi, mitä hän ei tekisi ilman vapautta, (nrot 1937, 1947, 2881). Herra tekee tämän sisäiseen ihmiseen painetun toden ja hyvän mieltymyksen kautta, ihmisen tietämättä, (nro 5044). Helvetillinen vapaus on olla itsensä ja maailman rakkauksien sekä niiden himojen johdettavana, (nrot 2870, 2873). Ne, jotka ovat helvetissä, eivät tiedä muusta vapaudesta, (nro 2871). Taivaallinen vapaus on yhtä kaukana helvetillisestä vapaudesta kuin taivas on helvetistä, (nrot 2873, 2874). Helvetillinen vapaus itsessään katsottuna on orjuutta, (nrot 2884, 2890). Koska orjuutta on olla helvetin johdettavana, (nrot 9586, 9589–9591).

Että kaikki vapaus on kuin omaa ja sen mukaan, (nro 2880). Ihminen uudestisyntymisen kautta Herrasta vastaanottaa taivaallisen oman, (nrot 1937, 1947, 2882, 2883, 2891). Millainen taivaallinen oma on, (nrot 164, 5660, 8480). Että tämä oma näkyy ihmiselle hänen omanaan, mutta se ei ole hänen, vaan Herran hänellä, (nro 8497). Ne, jotka ovat tässä omassa, ovat itse vapaudessa, koska Vapautta on olla Herran ja Hänen omansa johdettavana, (nrot 892, 905, 2872, 2886, 2890–2892, 4096, 9586, 9587, 9589–9591).

149. Että vapaus on tasapainosta taivaan ja helvetin välillä, ja että ihminen, ellei hänellä ole vapautta, ei voi uudistua, on osoitettu teoksessa Taivas ja Helvetti: itse tasapainosta, (nrot 589–596), ja vapaudesta, (nrot 597 loppuun asti); mutta opetuksen vuoksi, mitä vapaus on, ja että ihminen uudistetaan sen kautta, haluan tuoda siitä nämä asiat esiin:

“On osoitettu, että taivaan ja helvetin välinen tasapaino on tasapainoa taivaasta tulevan hyvyyden ja helvetistä tulevan pahuuden välillä; näin että se on spirituaalista tasapainoa, joka olemukseltaan on vapautta. Että spirituaalinen tasapaino olemukseltaan on vapautta, johtuu siitä, että se on hyvyyden ja pahuuden välillä, sekä totuuden ja vääryyden välillä, ja nämä ovat spirituaalisia: sen tähden kyetä tahtomaan hyvyyttä tai pahuutta, ja ajattelemaan totuutta tai vääryyttä, sekä valitsemaan toinen ennen toista, on vapautta, jota tässä käsitellään. Tämän vapauden Herra antaa jokaiselle ihmiselle eikä sitä koskaan oteta pois. Se ei tosin alkuperänsä johdosta ole ihmisen vaan Herran, koska se on Herralta. Mutta se lahjoitetaan kuitenkin ihmiselle elämän mukana kuin hänen omanaan; ja tämä siitä syystä, jotta ihminen voisi uudistua ja pelastua, sillä ilman vapautta ei ole mitään uudistumista eikä pelastumista. Jokainen voi jostakin järjellisen näkemyksestä nähdä, että ihmisen vapauteen kuuluu ajatella pahoin tai hyvin, rehellisesti tai epärehellisesti, oikeudenmukaisesti tai epäoikeudenmukaisesti; ja myös että hän voi puhua ja toimia hyvin, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti, mutta ei pahoin, epärehellisesti ja epäoikeudenmukaisesti niiden spirituaalisten, moraalisten ja yhteiskunnallisten lakien vuoksi, joiden avulla hänen ulkoisensa pidetään siteissä. Näistä asioista on selvää, että ihmisen henki, joka on se, mikä ajattelee ja tahtoo, on vapaudessa; ei siten ihmisen ulkoinen, joka puhuu ja toimii, ellei se ole edellä mainittujen lakien mukainen. Että ihminen ei voi uudistua, ellei hänellä ole vapautta, johtuu siitä, että hän syntyy kaikenlaisiin pahuuksiin, jotka kuitenkin on poistettava, jotta hän voi pelastua; eikä niitä voida poistaa, ellei ihminen näe niitä itsessään ja tunnusta niitä, ja sen jälkeen ei tahdo niitä ja lopulta pitää niitä vastenmielisinä; silloin ne ensimmäistä kertaa poistetaan. Tätä ei voida tehdä, ellei ihminen olisi niin hyvässä kuin pahassa; sillä hyvästä hän voi nähdä pahuudet, mutta pahasta hän ei voi nähdä hyvyyksiä. Ne spirituaaliset hyvyydet, joita ihminen voi ajatella, hän oppii lapsuudestaan lähtien lukemalla Sanasta ja saarnoista; ja moraaliset ja yhteiskunnalliset hyvyydet hän oppii elämästään maailmassa. Tämä on ensimmäinen syy, miksi ihmisen pitäisi olla vapaudessa. Toinen syy on se, että mitään ei omisteta ihmiselle paitsi mikä tehdään hänen rakkautensa mieltymyksestä: muita asioita voi tosin astua sisään, mutta ei tuonnemmaksi kuin ajatukseen eikä tahtoon. Ja mikä ei astu sisään aina ihmisen tahtoon asti, ei tule hänen omakseen, sillä ajatus johtaa omansa muistista, mutta tahto itse elämästä. Mikään ei ole koskaan vapaata, mikä ei ole tahdosta, eli mikä on sama asia, rakkauden mieltymyksestä: sillä mitä tahansa ihminen tahtoo eli rakastaa, sen hän tekee vapaasti. Tästä johtuu, että ihmisen vapaus ja hänen rakkauteensa eli tahtoonsa kuuluva mieltymys ovat yhtä. Niinpä siksi ihmisellä on vapaus, jotta hän voisi vaikuttua todesta ja hyvästä, eli rakastaa niitä, ja siten ne tulisivat ikään kuin hänen omikseen. Sanalla sanoen, kaikki, mikä ei astu ihmiseen vapaudessa, ei pysy, koska se ei kuulu hänen rakkauteensa eli tahtoonsa; ja ne asiat, jotka eivät kuulu ihmisen rakkauteen eli tahtoon, eivät kuulu hänen henkeensä; sillä ihmisen hengen olemus on rakkaus eli tahto.

Jotta ihminen olisi vapaudessa, syystä, että hänet uudistetaan, niin hänet yhdistetään henkeensä nähden taivaan ja helvetin kanssa. Sillä jokaisen ihmisen luona on henkiä helvetistä ja enkeleitä taivaasta: henkien avulla helvetistä ihminen on omassa pahuudessaan, mutta enkelien avulla taivaasta hän on hyvyydessä Herrasta; näin hän on spirituaalisessa tasapainossa, toisin sanoen, vapaudessa. Että enkeleitä taivaasta ja henkiä helvetistä on liitetty jokaiselle ihmiselle, nähdään luvussa taivaan yhdistymisestä ihmiskunnan kanssa (nrot 291–302).”

XI ANSIOSTA

150. Ne, jotka tekevät hyvää, jotta he ansaitsisivat, eivät tee hyvää hyvyyden rakkaudesta, vaan palkkion rakkaudesta; sillä se, joka tahtoo ansaita, tahtoo tulla palkituksi; ne, jotka näin tekevät, suuntautuvat ja asettavat ilonsa palkkioon eivätkä hyvyyteen; jonka tähden he eivät ole spirituaalisia, vaan luonnollisia.

151. Tehdä hyvää mikä on hyvyyttä, tulee olla hyvyyden rakkaudesta, näin hyvyyden itsensä vuoksi. Ne, jotka ovat tässä rakkaudessa, eivät halua kuulla ansiosta, sillä he rakastavat tehdä hyvää ja havaitsevat siinä onnea; ja päinvastoin, he ovat surullisia, jos uskotaan, että se tehdään jonkin heidän itsensä vuoksi. Heillä on lähes kuten niillä, jotka tekevät hyvää ystävilleen ystävyyden vuoksi, veljelleen veljeyden vuoksi, vaimolleen ja lapsilleen vaimonsa ja lastensa vuoksi, isänmaalleen isänmaansa vuoksi, näin ystävyydestä ja rakkaudesta. Ne, jotka ajattelevat hyvin, myös sanovat ja vakuuttavat, etteivät he tee hyvää itsensä vuoksi, vaan toisten vuoksi.

152. Ne, jotka tekevät hyvää palkkion vuoksi, eivät tee hyvää Herrasta, vaan itsestään, sillä he suuntautuvat ensisijaisesti itseensä, koska he suuntautuvat omaan hyväänsä; ja lähimmäisen hyvää, joka on kanssakansalaisen, ihmisyhteisön, isänmaan ja Kirkon hyvää, he eivät pidä muuna kuin keinona päämäärään. Tästä johtuu, että ansion hyvään kätkeytyy itse- ja maailmanrakkauden hyvä, ja se hyvä on ihmisestä eikä Herrasta; ja kaikki hyvä, mikä on ihmisestä, ei ole hyvyyttä; itse asiassa, siinä määrin kuin itse- ja maailmanrakkaus siihen kätkeytyy, se on pahuutta.

153. Aito lähimmäisenrakkaus ja aito usko on ilman kaikkea ansiota, sillä lähimmäisenrakkauden ilo on itse hyvyys, ja uskon ilo on itse totuus. Sen tähden ne, jotka ovat tässä lähimmäisenrakkaudessa ja uskossa, tietävät, mitä on ansioton hyvyys, mutta eivät ne, jotka eivät ole lähimmäisenrakkaudessa eivätkä uskossa.

154. Että hyvää ei tule tehdä palkkion vuoksi, opettaa Itse Herra Luukkaassa:

Jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat. Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi. (Luuk. 6: 32–35.)

Että ihminen ei voi tehdä hyvää itsestään, jotta se olisi hyvyyttä, opettaa Herra myös Johanneksessa:

Ihminen ei voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta. (Joh. 3: 27.)

Ja toisessa paikassa:

Jeesus sanoi: ”Minä olen viinipuu, te oksat. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.” (Joh. 15: 4–8.)

155. Koska kaikki hyvyys ja totuus on Herrasta eikä mikään ihmisestä, ja koska hyvyys ihmisestä ei ole hyvyyttä, seuraa siitä, että kenellekään ihmiselle ei kuulu ansio, vaan yksin Herralle. Herran ansio on se, että Hän on omasta voimastaan pelastanut ihmiskunnan, ja myös että Hän pelastaa ne, jotka tekevät hyvää Hänestä. Tästä johtuu, että Sanassa ”vanhurskaaksi” [oikeamieliseksi, oikeudenmukaiseksi] kutsutaan sitä, jolle tunnustetaan Herran ansio ja oikeudenmukaisuus, ja ”epäoikeudenmukaiseksi” sitä, jolle tunnustetaan oma oikeudenmukaisuus ja oma ansio.

156. Itse ilo, joka on hyvän tekemisen rakkaudessa ilman palkitsemisen päämäärää, on palkkio, joka pysyy ikuisesti, sillä siihen hyvyyteen Herra istuttaa taivasta ja ikuista onnea.

157. Ajatella ja uskoa, että taivaaseen tulevat ne, jotka tekevät hyvää, ja myös että hyvää on tehtävä, jotta he tulisivat taivaaseen, ei ole suuntautua palkkioon päämääränä eikä näin asettaa ansiota tekoihin, sillä sitä ajattelevat ja uskovat myös ne, jotka tekevät hyvää Herrasta; mutta ne, jotka niin ajattelevat, uskovat ja tekevät eivätkä ole hyvyyden rakkaudessa hyvyyden itsensä vuoksi, suuntautuvat palkkioon päämääränä ja asettavat ansion tekoihin.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

158. Ansio ja oikeudenmukaisuus kuuluvat yksin Herralle, (nrot 9715, 9979). Herran ansio ja oikeudenmukaisuus on se, että Hän on omasta voimastaan pelastanut ihmiskunnan, (nrot 1813, 2025–2027, 9715, 9809, 10019). Että Herran ansion ja oikeudenmukaisuuden hyvyys on se hyvyys, joka hallitsee taivaassa, ja että se hyvyys on Hänen Jumalallisen Rakkautensa hyvyyttä, josta Hän pelasti ihmiskunnan, (nrot 9486, 9979). Kukaan ihminen ei voi itsestään tulla vanhurskaaksi [oikeamieliseksi, oikeudenmukaiseksi], eikä vaatia sitä itselleen millään oikeudella, (nro 1813). Millaisia ne ovat toisessa elämässä, jotka vaativat itselleen oikeudenmukaisuutta, (nrot 942, 2027). Että Sanassa ”vanhurskas” [oikeamielinen, oikeudenmukainen] sanotaan siitä, jolle tunnustetaan Herran oikeudenmukaisuus ja ansio, ja että ”epäoikeudenmukainen tai väärä” siitä, jolle tunnustetaan oma oikeudenmukaisuus ja oma ansio, (nrot 5059, 9263). Joka on kerran oikeudenmukainen Herrasta, hän tulee olemaan jatkuvasti oikeudenmukainen Hänestä; sillä oikeudenmukaisuus ei koskaan tule ihmisen omaksi, vaan se on jatkuvasti Herran, (nro 3686). Ne, jotka uskovat vanhurskauttamiseen [oikeudenmukaiseksi tekemiseen] Kirkossa, tietävät vähän uudestisyntymisestä, (nro 5398).

Että ihminen on siinä määrin viisas kuin hän tunnustaa kaikki hyvyydet ja totuudet Herralle eikä itselleen, (nro 10227). Koska kaikki hyvyys ja totuus, mikä on hyvyyttä ja totuutta, on Herrasta, eikä mikään ihmisestä; ja koska hyvyys ihmisestä ei ole hyvyyttä, seuraa siitä, että ansio ei kuulu kenellekään ihmiselle, vaan yksin Herralle, (nrot 9975, 9981, 9988). Että ne, jotka astuvat taivaaseen, luopuvat kaikesta omasta ansiostaan, (nro 4007). Eivätkä he ajattele palkitsemista hyvyyksien vuoksi, joita he ovat tehneet, (nrot 6478, 9174). Että ne, jotka ajattelevat ansion perusteella, sikäli he eivät tunnusta kaikkien asioiden olevan armosta, (nrot 6478, 9174). Ne, jotka ajattelevat ansion perusteella, ajattelevat palkkiota ja palkitsemista; jonka tähden tahtoa ansaita on tahtoa tulla palkituksi, (nrot 5660, 6392, 9977). Sellaiset eivät voi vastaanottaa taivasta itseensä, (nrot 1835, 8478, 9977). Taivaallinen onnellisuus koostuu hyvän tekemisen mieltymyksestä ilman palkitsemisen päämäärää, (nrot 6388, 6478, 9174, 9984). Että toisessa elämässä siinä määrin kuin joku tekee hyvää ilman palkitsemisen päämäärää, samassa määrin häneen virtaa sisään autuus lisääntyen Herrasta, ja että se häviää heti, kun ajatellaan palkitsemista, (nrot 6478, 9174).

Että hyvää on tehtävä ilman palkitsemisen päämäärää, (nrot 6392, 6478); valaistuna, (nro 9981). Aito lähimmäisenrakkaus on ilman kaikkea ansiota, (nrot 2343, 2371, 2400, 3887, 6388–6393). Koska se on rakkaudesta, näin hyvän tekemisen ilosta, (nrot 3816, 3887, 6388, 6478, 9174, 9984). ”Palkkiolla” Sanassa tarkoitetaan iloa ja autuutta hyväntekemisessä toisille ilman palkkion päämäärää, ja että tämän ilon ja autuuden tuntevat ja havaitsevat ne, jotka ovat aidossa lähimmäisenrakkaudessa, (nrot 3816, 3956, 6388).

Ne, jotka tekevät hyvää palkkion vuoksi, rakastavat itseään eivätkä lähimmäistä, (nrot 8002, 9210). Sanassa ”palkkalaisilla” spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan niitä, jotka tekevät hyvää palkkion vuoksi, (nro 8002). Ne, jotka tekevät hyvää palkitsemisen vuoksi, haluavat toisessa elämässä tulla palvelluiksi, eivätkä he ole koskaan tyytyväisiä, (nro 6393). He halveksivat lähimmäistä, ja vihastuvat Itse Herraan, koska he eivät vastaanota palkkiotaan, sanoen että he ovat ansainneet sen, (nro 9976). Ne, jotka ovat itsessään erottaneet uskon lähimmäisenrakkaudesta, tekevät toisessa elämässä uskostaan ja myös hyvistä teoistaan, joita he ovat tehneet ulkoisessa muodossa, näin itsensä vuoksi, ansioitaan, (nro 2371). Millaisia ovat toisessa elämässä ne, jotka ovat asettaneet ansion tekoihin, (nrot 942, 1774, 1877, 2027). He ovat siellä alemmassa maassa, ja näyttävät itsestään halkovan puuta, (nrot 1110, 4943, 8740): siitä syystä, että ”puu” erityisesti merkitsee ansion hyvää, varsinkin ”akaasiapuu”, (nrot 2784, 2812, 9472, 9486, 9715, 10178).

Ne, jotka ovat tehneet hyvää palkitsemisen vuoksi, ovat orjia Herran valtakunnassa, (nrot 6389, 6390). Ne, jotka asettavat ansion tekoihin, kukistuvat kiusauksissa, (nrot 2273, 9978). Ne, jotka ovat itsensä ja maailman rakkauksissa, eivät tiedä, mitä on tehdä hyvää ilman palkitsemista, (nro 9392).

XII PARANNUKSESTA JA SYNTIEN ANTEEKSIANTAMISESTA

159. Se, joka haluaa pelastua, tulee tunnustaa syntinsä ja tehdä parannus.

160. Syntien tunnustaminen on tuntea pahuudet, nähdä ne itsessään, tunnustaa ne, tehdä itsensä syylliseksi ja niiden vuoksi itsensä tuomita: kun tämä tehdään Jumalan edessä, se on syntien tunnustamista.

161. Parannuksen tekeminen tarkoittaa, sen jälkeen kun on näin tunnustanut syntinsä ja nöyrästä sydämestä pyytänyt anteeksiantoa, luopuu niistä, ja viettää uutta elämää lähimmäisenrakkauden ja uskon käskyjen mukaan.

162. Se, joka ainoastaan yleisesti tunnustaa, että hän on syntinen ja tekee itsensä syylliseksi kaikista pahuuksista, eikä tutki itseään, toisin sanoen, näe omia syntejään, tekee tunnustuksen, mutta ei parannuksen tunnustusta; koska hän ei tunne omia pahuuksiaan, hän elää sen jälkeen kuten ennenkin.

163. Se, joka elää lähimmäisenrakkauden ja uskon elämää, tekee päivittäin parannusta, hän miettii niitä pahuuksia, jotka ovat hänessä, tunnustaan ne, karttaa niitä ja rukoilee Herralta apua. Sillä ihminen itsestään jatkuvasti lankeaa, mutta Herra nostaa häntä jatkuvasti ylös ja johdattaa hyvyyteen. Sellainen on niiden tila, jotka ovat hyvyydessä. Mutta ne, jotka ovat pahuudessa, lankeavat jatkuvasti, ja myös heitä Herra jatkuvasti nostaa ylös, mutta ainoastaan johdattamalla pois, etteivät he lankeaisi vakavimpiin pahuuksiin, joihin he itsestään pyrkivät kaikella ponnistelullaan.

164. Ihmisen, joka tutkii itseään tehdäkseen parannuksen, tulee tutkia ajatuksiaan ja tahtonsa aikomuksia; ja siellä hänen tulee tutkia, mitä hän tekisi, jos hänelle olisi sallittua, toisin sanoen, jos hän ei pelkäisi lakeja eikä maineensa, kunniansa ja voiton menetystä: siellä ovat ihmisen pahuudet; ne pahuudet, jotka ihminen tekee ruumiissaan, ovat kaikki sieltä. Ne, jotka eivät tutki ajatuksensa ja tahtonsa pahuuksia, eivät voi tehdä parannusta, sillä he ajattelevat ja tahtovat sen jälkeen kuten ennenkin; ja kuitenkin tahtoa pahuuksia on tehdä niitä. Tämä on itsensä tutkimista.

165. Suun parannus eikä elämän ei ole parannusta. Syntejä ei anneta anteeksi suun parannuksella, vaan elämän parannuksella. Herra antaa jatkuvasti ihmiselle synnit anteeksi, sillä Hän on itse armo; mutta synnit pysyvät kiinni ihmisessä, miten tahansa hän luulee, että ne on anteeksiannettu, eikä niitä poisteta hänestä muuten kuin elämällä todellisen uskon käskyjen mukaan. Siinä määrin kuin ihminen elää niiden mukaan, samassa määrin synnit poistetaan, ja siinä määrin kuin ne poistetaan, samassa määrin ne on anteeksiannettu.

166. Uskotaan, että synnit pyyhitään pois, eli pestään pois ikään kuin lika vedellä, kun ne annetaan anteeksi; mutta syntejä ei pyyhitä pois, vaan ne poistetaan; toisin sanoen, ihminen estetään niistä, kun hänet pidetään hyvyydessä Herran toimesta; ja kun hänet pidetään hyvyydessä, hänestä näyttää kuin hän olisi ilman niitä, näin ikään kuin ne olisivat pyyhitty pois; ja ihmistä voidaan pitää hyvyydessä samassa määrin kuin häntä uudistetaan. Kuinka ihminen uudistetaan, kerrotaan seuraavassa opillisessa luvussa uudestisyntymisestä. Se, joka uskoo, että synnit annetaan anteeksi muulla tavalla, erehtyy suuresti.

167. Merkkejä siitä, että synnit on annettu anteeksi eli poistettu, ovat seuraavat: He havaitsevat iloa palvellessaan Jumalaa Jumalan vuoksi, ja palvellessaan lähimmäistä lähimmäisen vuoksi, näin tehdessään hyvää hyvyyden itsensä vuoksi, ja puhuessaan totta totuuden itsensä vuoksi; he eivät halua ansaita mitään lähimmäisenrakkaudesta ja uskosta, he karttavat ja torjuvat pahuuksia, kuten vihollisuuksia, vihaa, kostoa, aviorikosta ja itse ajatuksia sellaisista asioista aikomuksella. Mutta merkkejä siitä, että syntejä ei ole annettu anteeksi eli poistettu, ovat seuraavat: He eivät palvele Jumalaa Jumalan vuoksi, eivätkä palvele lähimmäistä lähimmäisen vuoksi; näin he eivät tee hyvää eivätkä puhu totta hyvyyden ja totuuden itsensä vuoksi, vaan itsensä ja maailman vuoksi. He haluavat ansaita teoillaan. He eivät havaitse epämiellyttävää pahuuksissa, kuten vihollisuudessa, vihassa, kostossa, aviorikoksissa, ja he ajattelevat niitä ja niistä kaikessa vapaudessa.

168. Parannus, joka tapahtuu vapauden tilassa, vaikuttaa, mutta se, mikä tapahtuu pakkotilassa, ei vaikuta. Pakkotiloja ovat sairauden tilat, mielen masentuneisuuden tilat onnettomuudesta, lähestyvät kuoleman tilat ja kaikki pelon tilat, jotka vähentävät järjen käyttöä. Jos paha ihminen pakkotilassa lupaa parannusta ja tekee myös hyvää, kun hän tulee vapauden tilaan, hän palaa entiseen pahuuden elämäänsä; toisin on hyvän ihmisen laita.

169. Sen jälkeen kun ihminen on tutkinut itseään ja tunnustanut syntinsä sekä tehnyt parannuksen, hänen tulee pysyä pysyvästi hyvyydessä aina elämänsä loppuun asti; sillä jos hän sen jälkeen palaa takaisin entiseen pahuuden elämäänsä ja omaksuu sen, silloin hän häpäisee, sillä silloin hän yhdistää pahuuden hyvyyteen; siten hänen jälkimmäinen tilansa tulee pahemmaksi kuin edellinen, Herran sanojen mukaan:

Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: ’Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. (Matt. 12: 43–45.)

Mitä häpäiseminen on, nähdään seuraavilla sivuilla.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

170. Synnistä eli pahuudesta. Että on lukemattomia pahuuden ja vääryyden lajeja, (nrot 1188, 1212, 4818, 4822, 7574). On pahuutta vääryydestä, on vääryyttä pahuudesta, ja jälleen siitä pahuutta ja vääryyttä, (nrot 1679, 2243, 4818). Mitä ja millaista vääryyden pahuus on, (nrot 2408, 4818, 7272, 8265, 8279). Ja mitä ja millaista pahuuden vääryys on, (nrot 6359, 7272, 9304, 10302). Pahuuksista, jotka ovat omaa syytä, ja pahuuksista, jotka eivät ole omaa syytä, (nrot 4171, 4172). Pahuuksista ymmärryksestä, ja pahuuksista tahdosta, (nro 9009). Rikkomus, epäoikeudenmukaisuus ja synti, mikä on niiden ero, (nrot 6563, 9156).

Että kaikki pahuudet takertuvat kiinni ihmiseen, (nro 2116). Pahuuksia ei voida ottaa pois ihmiseltä, vaan ihminen voi ainoastaan tulla estetyksi niistä ja pidetyksi hyvyydessä, (nrot 865, 868, 887, 894, 1581, 4564, 8206, 8393, 8988, 9014, 9333, 9446–9448, 9451, 10057, 10109). Että tulla estetyksi pahuudesta ja pidetyksi hyvyydessä tapahtuu yksin Herran toimesta, (nrot 929, 2406, 8206, 10060). Tällä tavalla pahuudet ja synnit ainoastaan poistetaan, ja tämä tapahtuu perättäin, (nrot 9334–9336). Herra tekee tämän uudestisyntymisen kautta, (nrot 9445, 9452–9454, 9938). Pahuudet sulkevat Herran pois, (nro 5696). Ihmisen täytyy pidättäytyä pahuuksista, jotta hän vastaanottaisi hyvyyttä Herralta, (nro 10109). Että hyvyys ja totuus virtaavat sisään samassa määrin kuin ihminen pidättäytyy pahuuksista, (nrot 2388, 2411, 10675). Tulla estetyksi pahuudesta ja pidetyksi hyvyydessä, on syntien anteeksianto, (nrot 8391, 8393, 9014, 9444–9450). Merkkejä siitä, onko synnit annettu anteeksi vai ei, (nrot 9449, 9450). Syntien anteeksiantamisen seuraus on katsoa asioita hyvyydestä eikä pahuudesta, (nro 7697).

Että pahuus ja synti on erottamista ja kääntymistä pois Herrasta, ja että sitä tarkoitetaan Sanassa ”pahuudella” ja ”synnillä”, (nrot 4997, 5229, 5474, 5746, 5841, 9346); myös että se on ja merkitsee erottamista ja kääntymistä pois hyvyydestä ja totuudesta, (nro 7589). Se on ja merkitsee sitä, mikä on vastoin Jumalallista järjestystä, (nrot 4839, 5076). Pahuus on kadotus ja helvetti, (nrot 3513, 6279, 7255). Että ei tiedetä, mitä helvetti on, ellei tiedetä, mitä pahuus on, (nro 7181). Että pahuudet ovat ikään kuin raskaita, ja ne vajoavat itsestään helvettiin, ja myös vääryydet pahuudesta, (nrot 8279, 8298). Että ei tiedetä, mitä pahuus on, ellei tiedetä, mitä itserakkaus ja maailmanrakkaus ovat, (nrot 4997, 7178, 8318). Näistä rakkauksista ovat kaikki pahuudet, (nrot 1307, 1308, 1321, 1594, 1691, 3413, 7255, 7376, 7480, 7488, 8918, 9335, 9348, 10038, 10742).

Että kaikki ihmiset, olipa heitä kuinka monta tahansa, syntyvät kaikenlaisiin pahuuksiin, aina siinä määrin, että heidän omansa ei ole muuta kuin pahuutta, (nrot 210, 215, 731, 874–876, 987, 1047, 2307, 2308, 3518, 3701, 3812, 8480, 8550, 10283, 10284, 10731). Ihmisen tulee sen tähden syntyä uudelleen eli uudestisyntyä, jotta hän vastaanottaisi hyvän elämän, (nro 3701). Että ihminen itse heittäytyy helvettiin, kun hän tekee pahaa yksimielisyydestä, sitten tarkoituksesta ja lopulta ilosta, (nro 6203). Ne, jotka ovat elämän pahuudessa, ovat oman pahuutensa vääryyksissä, tietävätpä he tämän tai eivät tiedä, (nrot 7577, 8094). Pahuutta ei omistettaisi ihmiselle, jos hän uskoisi kuten asia on itsessään, että kaikki pahuus on helvetistä ja kaikki hyvyys Herrasta, (nrot 4151, 6206, 6324, 6325). Että toisessa elämässä pahuudet poistetaan hyviltä, ja hyvyydet pahoilta, (nro 2256). Kaikki toisessa elämässä päästetään omiin sisäisiinsä, näin pahat omiin pahuuksiinsa, (nro 8870).

Että pahalle on sisällään oma rangaistuksensa ja hyvälle oma palkitsemisensa toisessa elämässä, (nrot 696, 967, 1857, 6559, 8214, 8223, 8226, 9048). Että ihminen ei kärsi rangaistusta toisessa elämässä perinnöllisten pahuuksiensa vuoksi, koska hän ei ole niihin syyllinen, vaan todellisten pahuuksiensa vuoksi, (nrot 966, 2308). Että pahan sisäiset ovat likaisia ja rumia, miten tahansa toisin näyttävätkin ulkoisessa muodossa, (nrot 7046).

Että pahuus luetaan Herralle Sanassa, vaikka Hänestä ei ole mitään muuta kuin hyvyyttä, (nrot 2447, 6071, 6991, 6997, 7533, 7632, 7677, 7926, 8227, 8228, 8632, 9306). Samalla tavalla luetaan viha, (nrot 5798, 6997, 8284, 8483, 9306, 10431). Miksi näin sanotaan Sanassa, (nrot 6071, 6991, 6997, 7632, 7643, 7679, 7710, 7926, 8282, 9010, 9128). Mitä tarkoitetaan ”vääryyden kantamisella”, missä puhutaan Herrasta, (nrot 9937, 9965). Että Herra kääntää pahuuden hyvyydeksi hyvillä, joita ahdistellaan ja kiusataan, (nro 8631). Jättää ihminen tekemään pahaa omasta vapaudestaan, on sallimista, (nro 1778). Herra hallitsee pahuuksia ja vääryyksiä sallimisen lakien kautta, ja ne sallitaan järjestyksen vuoksi, (nrot 7877, 8700, 10778). Pahan salliminen Herrasta, mikä ei ole sellaista kuin pahan tahtomisen sallimista, vaan sellaista kuin on sen ei tahtomisen sallimista, mutta että apua ei voida tuoda siihen kiireellisen päämäärän vuoksi, (nro 7877).

171. Vääryydestä. On lukemattomia vääryyden lajeja, nimittäin yhtä monta kuin on pahuuksia; ja pahuudet ja vääryydet ovat alkuperiensä mukaan, joita on monia, (nrot 1188, 1212, 4729, 4822, 7574). Että on vääryyttä pahuudesta eli pahuuden vääryyttä, ja on pahuutta vääryydestä eli vääryyden pahuutta, ja siitä jälleen vääryyttä, (nrot 1679, 2243). Että vääryydestä, joka otetaan vastaan periaatteen tilalle, virtaavat vääryydet pitkässä sarjassa, (nrot 1510, 1511, 4717, 4721). On vääryyttä itse- ja maailmanrakkauden haluista; on vääryyttä aistien harhakuvitelmista, (nrot 1295, 4729). On uskonnon vääryyksiä, ja on tietämättömyyden vääryyksiä, (nrot 4729, 8318, 9258). On vääryyttä, jossa on hyvyyttä, ja vääryyttä, jossa ei ole hyvyyttä, (nrot 2863, 9304, 10109, 10302). On sitä, mikä on väärennettyä, (nrot 7318, 7319, 10648).

Pahuuden vääryydestä, millaista se on, (nrot 6359, 7272, 9304, 10302). Vääryyden pahuudesta, millaista se on, (nrot 2408, 4818, 7272, 8265, 8279). Vääryydet pahuudesta näyttävät pilviltä ja likaisilta vesiltä helvettien yläpuolella, (nrot 8138, 8146, 8210). Sellaiset vedet myös merkitsevät vääryyksiä, (nrot 739, 790, 7307). Että ne, jotka ovat helvetissä, puhuvat vääryyksiä pahuudesta, (nrot 1695, 7351, 7352, 7357, 7392, 7699). Ne, jotka ovat pahuudessa, eivät voi ajatella muuta kuin vääryyttä, kun he ajattelevat itsestään, (nro 7437).

Että on uskonnon vääryyksiä, jotka ovat sopusoinnussa hyvyyden kanssa, ja on niitä vääryyksiä, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, (nro 9258). Uskonnon vääryydet, jos ne eivät ole ristiriidassa hyvyyden kanssa, tuottavat pahuutta ainoastaan niillä, jotka ovat elämän pahuudessa, (nro 8318). Uskonnon vääryyksiä ei lueta niiden syyksi, jotka ovat hyvyydessä, vaan niiden syyksi, jotka ovat pahuudessa, (nrot 8051, 8149). Jokainen vääryys voidaan vahvistaa, ja kun se on vahvistettu, se näyttää totuudelta, (nrot 5033, 6865, 8521, 8780). On varottava, ettei uskonnon vääryyksiä vahvisteta, koska siitä on pääasiassa vääryyden vakuuttelu, (nrot 845, 8780). Kuinka haitallista vääryyden vakuuttelu on, (nrot 794, 806, 5096, 7686). Että vääryyden vakuuttelu herättää jatkuvasti vääryyden vahvistavia asioita, (nrot 1510, 1511, 2477). Ne, jotka ovat vääryyden vakuuttelussa, ovat sisäisesti sidottuja, (nro 5096). Ne, jotka ovat vahvassa vääryyden vakuuttelussa, kun he toisessa elämässä lähestyvät muita, he sulkevat rationaalisensa ja ikään kuin tukahduttavat sen, (nrot 3895, 5128).

Ne totuudet, jotka eivät ole aitoja, ja myös vääryydet, voivat yhdistyä aitojen totuuksien kanssa; vaan ne vääryydet, joissa on hyvää, mutta eivät ne vääryydet, joissa on pahaa, (nrot 3470, 3471, 4551, 4552, 7344, 8149, 9298). Ne vääryydet, joissa on hyvää, Herra ottaa vastaan totuuksina, (nrot 4736, 8149). Sen hyvyyden, jonka laatu on vääryydestä, Herra hyväksyy, jos se on tietämättömyyttä ja siinä viattomuutta, ja päämääränä hyvä, (nro 7887). Pahuus väärentää totuuden, koska se johtaa totuuden alas pahuuteen ja soveltaa sitä pahuuteen, (nrot 8094, 8149). Totuutta sanotaan väärennetyksi, mitä on sovellettu pahuuteen vahvistusten avulla, (nro 8602). Väärennetty totuus on vastoin totuutta ja hyvyyttä, (nro 8602). Lisää totuuden väärentämisistä, (nrot 7318, 7319, 10648).

172. Häväisystä ja häpäisemisestä, mistä edellä tässä Opissa, nro 169. Häpäiseminen on hyvän ja pahan sekoittamista, sekä toden ja väärän sekoittamista ihmisessä, (nro 6348). Että häväistä hyvyyksiä ja totuuksia, eli Kirkon ja Sanan pyhiä asioita, eivät voi muut kuin ne, jotka ensin tunnustavat ne, uskovat niihin, ja vielä enemmän, jos he elävät niiden mukaan, ja sen jälkeen luopuvat uskosta, eivät usko niihin ja elävät itselleen ja maailmalle, (nrot 593, 1008, 1010, 3398, 3399, 3898, 4289, 4601, 8394, 10287). Että se, joka lapsuudessa uskoo totuuksiin eikä sen jälkeen usko, häväisee lievästi; mutta se, joka myöhemmin vahvistaa totuudet itsessään ja sen jälkeen kieltää ne, häväisee vakavasti, (nrot 6959, 6963, 6971). Myös ne häväisevät, jotka uskovat totuuksiin ja elävät huonosti; sekä ne, jotka eivät usko totuuksiin ja elävät pyhästi, (nro 8882). Jos ihminen sydämen katumuksen jälkeen palaa takaisin entisiin pahuuksiinsa, hän häväisee, ja silloin hänen myöhempi tilansa on pahempi kuin edellinen, (nro 8394). Ne, jotka kristillisessä maailmassa tahraavat Sanan pyhät asiat ajatusten ja puheiden epäpuhtauksilla, häväisevät, (nrot 4050, 5390). Että on erilaisia häpäisemisen lajeja, (nro 10287).

Pyhiä asioita eivät voi häväistä ne, jotka eivät ole tunnustaneet niitä, vielä vähemmän ne, jotka eivät tunne niitä, (nrot 1008, 1010, 1059, 9188, 19287). Ne, jotka ovat Kirkon piirissä, voivat häväistä pyhiä asioita, mutta eivät ne, jotka ovat sen ulkopuolella, (nro 2051). Pakanat eivät voi häväistä, koska he ovat Kirkon ulkopuolella eikä heillä ole Sanaa, (nrot 1327, 1328, 2051, 9021). Eivätkä juutalaiset voi häväistä Sanan ja Kirkon pyhiä sisäisiä asioita, koska he eivät tunnusta niitä, (nro 6963). Siksi sisäisiä totuuksia ei paljastettu juutalaisille, sillä jos ne olisi paljastettu ja tunnustettu, he olisivat häväisseet ne, (nrot 3398, 3479, 6963). Häpäisemistä tarkoitetaan Herran sanoilla, jotka on edellä tuotu esiin tässä Opissa, (nro 169), nimittäin:

Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, se kuljeksii autioita paikkoja ja etsii lepoa, eikä löydä. Silloin se sanoo: ’Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin’. Ja kun se tulee, tapaa se huoneen tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset. (Matt. 12: 43–45.)

Sillä, että ”saastainen henki lähtee ihmisestä”, tarkoitetaan sen parannusta, joka on pahuudessa; ja sillä, että ”se kuljeksii autioita paikkoja eikä löydä lepoa”, tarkoitetaan, että hyvä elämä on hänelle sellaista; ”huoneella”, johon se palasi, ja jonka se löysi tyhjänä ja lakaistuna ja kaunistettuna, tarkoitetaan itse ihmistä ja hänen tahtoaan, että hän on ilman hyvää; ”seitsemällä hengellä”, jotka se otti mukaansa ja joiden kanssa se palasi, tarkoitetaan pahaa yhdistettynä hyvään; ja sillä, että ”ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset”, tarkoitetaan häpäisemistä: tämä merkitys on näiden sanojen sisäinen merkitys, sillä Herra on puhunut vastaavaisuuksien kautta. Samaa tarkoitetaan Herran sanoilla miehelle, jonka Hän paransi Betesdan lammikolla:

Katso, sinä olet tullut terveeksi; älä enää syntiä tee, ettei sinulle jotakin pahempaa tapahtuisi. (Joh. 5: 14.)

Sekä näillä Herran sanoilla:

Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, etteivät he näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi. (Joh. 12: 40.)

”Kääntyä ja tulla parannetuksi” on häväistä, mikä tapahtuu, kun hyvyydet ja totuudet tunnustetaan ja sen jälkeen hylätään: näin olisi ollut, jos juutalaiset olisivat kääntyneet ja tulleet parannetuiksi, kuten edellä on sanottu.

Häpäisevien kohtalo toisessa elämässä on kaikkein pahin, koska hyvyys ja totuus, jotka on tunnustettu, pysyvät, ja myös pahuus ja vääryys; ja koska ne ovat yhdessä, tapahtuu elämän repeytyminen, (nrot 571, 582, 6348). Siksi Herra huolehtii erityisesti, ettei tapahdu häpäisemistä, (nrot 2426, 10287). Siitä syystä ihmistä estetään tunnustamasta ja uskomasta, jos hän ei voi pysyä niissä elämänsä loppuun asti, (nrot 3398, 3402). Siksi ihmistä pidetään pikemminkin tietämättömyydessä ja ulkoisessa jumalanpalveluksessa, (nrot 301–303, 1327, 1328). Herra myös kätkee ne hyvyydet ja totuudet, jotka ihminen vastaanottaa tunnustamisella, hänen sisäisiinsä, (nro 6595).

Että sisäisiä totuuksia, jotta niitä ei häväistäisi, ei paljasteta ennen kuin Kirkko on lopussaan, (nrot 3398, 3399). Sen tähden Herra tuli tuolloin maailmaan ja avasi sisäiset totuudet, kun Kirkko oli täysin tuhottu, (nro 3398). Tästä asiasta nähdään pienessä teoksessa Viimeinen tuomio ja Babylonin hävitys, (nrot 73, 74).

Että ”Baabel” Sanassa merkitsee hyvyyden häpäisemistä, ja ”Kaldea” totuuden häpäisemistä, (nrot 1182, 1283, 1295, 1304, 1306–1308, 1321, 1322, 1326). Nämä häpäisemiset vastaavat kiellettyjä asteita eli likaisia aviorikoksia, joista on Sanassa, (nro 6348). Että häpäisemistä on edustettu veren syömisellä israelilaisessa ja juutalaisessa Kirkossa, sen tähden se oli niin ankarasti kielletty, (nro 1003).

XIII UUDESTISYNTYMISESTÄ

173. Se, joka ei vastaanota spirituaalista elämää, toisin sanoen, jota Herra ei synnytä uudesti, ei voi päästä taivaaseen; kuten Herra opettaa Johanneksessa:

Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. (Joh. 3: 3.)

174. Ihminen ei synny vanhemmistaan spirituaaliseen elämään, vaan luonnolliseen elämään. Spirituaalinen elämä on rakastaa Jumalaa yli kaiken ja rakastaa lähimmäistä kuten itseään, ja tämä uskon käskyjen mukaan, jotka Herra on opettanut Sanassa. Mutta luonnollinen elämä on rakastaa itseään ja maailmaa enemmän kuin lähimmäistä, vieläpä enemmän kuin Itse Jumalaa.

175. Jokainen ihminen syntyy itse- ja maailmanrakkauden pahuuksiin omista vanhemmistaan. Jokainen pahuus, joka tavan kautta oli vetänyt ikään kuin luontonsa, johdetaan jälkeläiseen; näin peräkkäin vanhemmista, isovanhemmista ja esi-isistä pitkässä sarjassa taaksepäin; siitä pahan johdannainen tulee lopulta niin suureksi, että ihmisen koko oma elämä ei ole muuta kuin pahuutta. Tätä yhtäjaksoista johdettua ei katkaista eikä muuteta, kuin uskon ja lähimmäisenrakkauden elämällä Herralta.

176. Mitä ihminen perinnöllisestään vetää, siihen hän jatkuvasti taipuu ja lankeaa: siitä hän itse vahvistaa itsessään sitä pahuutta ja myös lisää itsestään vielä monia. Nämä pahuudet ovat täysin spirituaalisen elämän vastaisia; ne tuhoavat sen; sen tähden, ellei ihminen vastaanota Herralta uutta elämää, joka on spirituaalista elämää, näin ellei häntä siitetä uudestaan, synny uudestaan ja kasvateta uudestaan, toisin sanoen, luoda uudestaan, hän on kadotettu. Sillä hän ei tahdo mitään muuta eikä siten ajattele mitään muuta, kuin mikä on hänen itsensä ja maailman, samalla tavalla kuin ne tekevät helvetissä.

177. Kukaan ei voi uudestisyntyä, ellei hän tiedä sellaisia asioita, jotka kuuluvat uuteen elämään, toisin sanoen, jotka kuuluvat spirituaaliseen elämään. Ne asiat, jotka kuuluvat uuteen elämään eli spirituaaliseen elämään, ovat totuuksia, jotka on uskottava, ja hyvyyksiä, jotka on tehtävä; edelliset kuuluvat uskoon ja jälkimmäiset lähimmäisenrakkauteen. Näitä asioita ei kukaan voi tietää itsestään, sillä ihminen käsittää ainoastaan ne asiat, jotka ovat aisteille ilmeisiä; niistä hän on hankkinut itselleen valon, mitä valoa kutsutaan luonnolliseksi valoksi, josta hän ei näe muuta kuin ne asiat, jotka kuuluvat maailmaan ja itseen, mutta ei niitä, jotka kuuluvat taivaaseen ja Jumalaan; nämä asiat hänen tulee oppia ilmoituksesta. Kuten, että Herra, joka on Jumala ikuisuudesta, on tullut maailmaan ihmiskunnan pelastamista varten; että Hänellä on kaikki valta taivaassa ja maan päällä; että kaikki uskosta ja kaikki lähimmäisenrakkaudesta, näin totuus ja hyvyys, on Häneltä; että on olemassa taivas ja helvetti; ja että ihminen tulee elämään ikuisesti — taivaassa, jos hän on toiminut hyvin, ja helvetissä, jos hän on toiminut pahoin.

178. Nämä ja monet muut asiat kuuluvat uskoon, mitkä sen ihmisen, joka tulee uudestisyntymään, täytyy tietää. Sillä se, joka tietää ne, voi ajatella niitä, sen jälkeen tahtoa niitä ja lopulta tehdä niitä, ja niin omistaa uusi elämä. Kun taas sillä, joka ei tiedä, että Herra on ihmiskunnan Vapahtaja, ei voi olla uskoa Häneen, rakastaa Häntä, ja siten tehdä hyvää Hänen vuokseen. Se, joka ei tiedä, että kaikki hyvyys on Häneltä, ei voi ajatella, että hänen oma pelastuksensa on Hänestä, vielä vähemmän tahtoa, että näin olisi, näin hän ei voi elää Hänestä. Se, joka ei tiedä, että on olemassa helvetti ja taivas, eikä että on iankaikkinen elämä, ei voi edes ajatella taivaselämää, eikä edes valmistautua sen vastaanottamiseen. Näin on muissakin tapauksissa.

179. Jokaisella on sisäinen ihminen ja ulkoinen ihminen; sisäinen on mitä kutsutaan spirituaaliseksi ihmiseksi, ja ulkoinen on mitä kutsutaan luonnolliseksi ihmiseksi: molempien on uudestisynnyttävä, jotta ihminen olisi uudestisyntynyt. Ihmisellä, joka ei ole uudestisyntynyt, ulkoinen eli luonnollinen ihminen hallitsee ja sisäinen palvelee; mutta ihmisellä, joka on uudestisyntynyt, sisäinen eli spirituaalinen ihminen hallitsee ja ulkoinen palvelee. Tästä ilmeistä, että ihmisellä on syntymästä lähtien elämän järjestys ylösalaisin, nimittäin, se palvelee minkä pitää hallita, ja se hallitsee minkä pitää palvella. Tämä järjestys on käännettävä päinvastoin, jotta ihminen voisi pelastua: ja tämä päinvastainen järjestys ei voi mitenkään syntyä kuin uudestisyntymisen kautta Herrasta.

180. Mitä se on, että sisäinen ihminen hallitsee ja ulkoinen palvelee, ja päinvastoin, valaistaan tällä: Jos ihminen asettaa kaiken hyvän nautintoon, voittoon ja ylpeyteen, ja iloitsee vihasta ja kostosta, ja sisäisesti itsessään etsii syitä, jotka vahvistavat niitä, silloin ulkoinen ihminen hallitsee ja sisäinen palvelee. Mutta kun ihminen havaitsee hyvyyttä ja iloa ajatellessaan ja tahtoessaan hyvin, rehellisesti ja oikeudenmukaisesti, ja ulkoisesti puhuessaan ja tehdessään samoin, silloin sisäinen ihminen hallitsee ja ulkoinen palvelee.

181. Herra uudestisynnyttää ensin sisäisen ihmisen ja sen jälkeen ulkoisen ihmisen, ja jälkimmäisen edellisen avulla. Sillä sisäinen ihminen uudestisynnytetään ajattelemalla niitä asioita, jotka kuuluvat uskoon ja lähimmäisenrakkauteen, mutta ulkoinen elämällä niiden mukaan. Tätä tarkoitetaan Herran sanoilla:

Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3: 5.)

”Vesi” spirituaalisessa merkityksessä on uskon totuus, ja ”henki” on elämää sen mukaan.

182. Se ihminen, joka on uudestisyntynyt, on sisäiseen ihmiseensä nähden taivaassa, ja siellä enkelinä enkelien kanssa, joiden joukkoon hän myös tulee kuoleman jälkeen; silloin hän kykenee elämään taivaselämää, rakastamaan Herraa ja lähimmäistään, ymmärtämään totuutta, olemaan viisas hyvyydessä ja havaitsemaan autuutta siitä.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

183. Mitä uudestisyntyminen on ja miksi se tapahtuu. Että nykyään vähän tiedetään uudestisyntymisestä, syitä siihen, (nrot 3761, 4136, 5398). Ihminen syntyy kaikenlaisiin pahuuksiin, ja siten hän omaansa nähden syntymästään lähtien ei ole muuta kuin pahuutta, (nrot 210, 215, 731, 874–876, 987, 1047, 2307, 2308, 3518, 3701, 3812, 8480, 8549, 8550, 8552, 10283, 10284, 10286, 10731). Ihmisen perinnöllinen ei ole muuta kuin pahuutta, (katso kootut asiat edellä tässä Opissa, nro 83). Myös ihmisen oma ei ole muuta kuin pahuutta, (tässä Opissa, nro 82). Että ihminen itsestään, mikäli perinnöllisestään ja omastaan, on pahempi kuin raa’at eläimet, (nrot 637, 3175). Siksi hän itsestään suuntautuu jatkuvasti helvettiin, (nrot 694, 8480). Sen tähden, jos ihminen olisi hänen omansa johdettavana, hän ei voisi mitenkään pelastua, (nro 10731).

Ihmisen luonnollinen elämä on vastakkainen spirituaaliselle elämälle, (nrot 3913, 3928). Että se hyvä, minkä ihminen tekee itsestään, eli hänen omastaan, ei ole hyvyyttä, koska hän tekee sen itsensä ja maailman vuoksi, (nro 8480). Ihmisen oma on poistettava, jotta Herra ja taivas voisivat olla läsnä, (nrot 1023, 1044). Ihmisen oma todella poistetaan, kun Herra uudestisynnyttää ihmisen, (nrot 9334–9336, 9452, 9454, 9938). Siksi ihminen on luotava uudelleen, toisin sanoen, uudestisynnyttävä, (nrot 8548, 8549, 9452, 9937). Että ihmisen ”luomisella” Sanassa tarkoitetaan hänen uudestisyntymistään, (nrot 16, 88, 10634).

Ihminen yhdistetään uudestisyntymisen kautta Herraan, (nrot 2004, 9338). Hänet myös liitetään enkeleihin taivaassa, (nro 2474). Että ihminen ei pääse taivaaseen, ennen kuin hän on tilassa, että Herra johtaa häntä hyvyyden kautta, mikä tapahtuu, kun hän on uudestisyntynyt, (nrot 8516, 8539, 8722, 9139, 9832, 10367).

Että ihmisellä, joka ei ole uudestisyntynyt, ulkoinen eli luonnollinen ihminen hallitsee, ja sisäinen palvelee, (nrot 3167, 8743). Näin että ihmisen elämäntila on ylösalaisin syntymästään lähtien, ja siksi se on kokonaan käännettävä päinvastoin, jotta ihminen voisi pelastua, (nrot 6507, 8552, 8553, 9258). Uudestisyntymisen päämääränä on, että sisäinen eli spirituaalinen ihminen hallitsee ja ulkoinen eli luonnollinen ihminen palvelee, (nrot 911, 913). Näin myös tapahtuu, sen jälkeen kun ihminen on uudestisyntynyt, (nrot 5128, 5651, 8743). Sillä uudestisyntymisen jälkeen itse- ja maailmanrakkaus eivät enää hallitse, vaan rakkaus Herraan ja lähimmäistä kohtaan, näin Herra eikä ihminen, (nrot 8856, 8857). Tästä on selvää, että ihminen ei voi pelastua, ellei häntä uudestisynnytetä, (nrot 5280, 8548, 8772, 10156).

Että uudestisyntyminen on taso ihmisen elämän täydellistämistä varten ikuisesti, (nro 9334). Myös uudestisyntynyttä ihmistä täydellistetään ikuisesti, (nrot 6648, 10048). Millainen uudestisyntynyt ihminen on, ja millainen uudestisyntymätön ihminen on, (nrot 977, 986, 10156).

184. Kuka uudestisynnytetään. Että ihminen ei voi uudestisyntyä ennen kuin hänelle on opetettu uskon totuuksia ja lähimmäisenrakkauden hyvyyksiä, (nrot 677, 679, 711, 8635, 8638–8640, 10729). Ne, jotka ovat ainoastaan totuuksissa eivätkä hyvyydessä, eivät voi uudestisyntyä, (nrot 6567, 8725). Ketään ei uudestisynnytetä, ellei hän ole varustettu lähimmäisenrakkaudella, (nro 989). Ainoastaan ne voivat uudestisyntyä, joilla on omatunto, (nrot 2689, 5470). Jokainen uudestisynnytetään vastaanottamisen kykynsä mukaisesti hyvyyttä rakkaudesta Herraan ja lähimmäisenrakkaudesta lähimmäistä kohtaan, uskon totuuksien kautta Kirkon opista, joka on Sanasta, (nrot 2967, 2975). Ketkä voivat uudestisyntyä ja ketkä eivät voi, (nro 2689). Ne, jotka elävät uskon ja lähimmäisenrakkauden elämää ja joita ei uudestisynnytetä maailmassa, uudestisynnytetään toisessa elämässä, (nrot 989, 2490).

185. Uudestisyntyminen on yksin Herrasta. Herra yksin uudestisynnyttää ihmisen, eikä lainkaan mitään ihminen eikä enkeli, (nro 10067). Että ihmisen uudestisyntyminen on kuva Herran kirkastamisesta, toisin sanoen, että kuten Herra teki Ihmisyydestään Jumalallisen, niin Hän tekee spirituaaliseksi sen ihmisen, jonka Hän uudestisynnyttää, (nrot 3043, 3138, 3212, 3296, 3490, 4402, 5688, 10057, 10076). Herra tahtoo omistaa koko ihmisen, jonka Hän uudestisynnyttää, eikä osaa hänestä, (nro 6138).

186. Enemmän uudestisyntymisestä. Ihminen uudestisynnytetään uskon totuuksilla ja elämällä niiden mukaan, (nrot 1904, 2046, 9088, 9959, 10028). Tätä tarkoitetaan Herran sanoilla:

Ellei ihminen synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3: 5.)

”Vedellä” tarkoitetaan uskon totuutta ja ”hengellä” elämää sen mukaan, (nro 10240). Että ”vedellä” Sanassa tarkoitetaan uskon totuutta, (nrot 2702, 3058, 5668, 8568, 10238). Myös spirituaalinen puhdistautuminen, joka on pahuuksista ja vääryyksistä, tapahtuu uskon totuuksilla, (nrot 2799, 5954, 7044, 7918, 9088, 10229, 10237). Että totuudet, kun ihmistä uudestisynnytetään, kylvetään ja istutetaan hyvyyteen, jotta ne tulevat elämäksi, (nrot 880, 2189, 2574, 2697). Millaisia totuuksien tulee olla, jotta ne voidaan istuttaa hyvyyteen, (nro 8725). Että totuus vihitään ja yhdistetään hyvyyteen, ja hyvyys vastavuoroisesti totuuteen, uudestisyntymisessä, (nrot 5365, 8516). Kuinka tämä vastavuoroinen vihkiminen ja yhdistäminen tapahtuu, (nrot 3155, 10067). Totuus istutetaan hyvyyteen, kun se tulee tahdon asiaksi, koska se tulee silloin rakkauden asiaksi, (nro 10367).

Ihmisellä, joka uudestisynnytetään, on kaksi tilaa, ensimmäinen kun häntä johdatetaan totuuden kautta hyvyyteen, toinen kun hän toimii hyvyydestä ja hyvyydestä näkee totuuden, (nrot 7992, 7993, 8505, 8506, 8510, 8512, 8516, 8643, 8648, 8658, 8685, 8690, 8701, 8772, 9227, 9230, 9274, 9736, 10048, 10057, 10060, 10076). Millainen ihmisen tila on, kun totuus on ensimmäisellä sijalla ja hyvyys toisella sijalla, (nro 3610). Tästä on selvää, että ihminen, kun häntä uudestisynnytetään, katsoo totuudesta hyvyyteen, mutta kun hän on uudestisyntynyt, hän katsoo hyvyydestä totuuteen, (nro 6247). Että näin tapahtuu ikään kuin kääntyminen ympäri, siihen että ihmisen tila käännetään ylösalaisin, (nro 6507).

Mutta on tiedettävä, että asia itsessään on näin, että kun ihmistä uudestisynnytetään, totuus on ensimmäisellä sijalla ja hyvyys toisella, ei tosiasiallisesti vaan ainoastaan näennäisesti; mutta kun ihminen on uudestisyntynyt, hyvyys on ensimmäisellä sijalla ja totuus toisella, tosiasiallisesti ja havaittavasti, (nrot 3324, 3325, 3330, 3336, 3494, 3539, 3548, 3556, 3563, 3570, 3576, 3603, 3701, 4243, 4245, 4247, 4337, 4925, 4926, 4928, 4930, 4977, 5351, 6256, 6269, 6273, 8516, 10110). Näin että hyvyys on uudestisyntymisen ensimmäinen ja viimeinen päämäärä, (nro 9337). Koska totuus näyttää olevan ensimmäisellä sijalla ja hyvyys toisella, kun ihmistä uudestisynnytetään, eli mikä on sama asia, kun ihmisestä tulee Kirkko, niin tämän vaikutelman vuoksi muinaiset ihmiset kiistelevät siitä, onko uskon totuus vai rakkauden hyvyys Kirkon esikoinen [ensimmäisenä syntynyt], (nrot 367, 2435).

Että lähimmäisenrakkauden hyvyys on todella Kirkon esikoinen, mutta uskon totuus ainoastaan näennäisesti, (nrot 3325, 3494, 4925, 4926, 4928, 4930, 8042, 8080). ”Esikoisella” Sanassa tarkoitetaan myös Kirkon ensimmäistä, jolle kuuluu etusija ja ylemmyys, (nro 3325). Siksi Herraa kutsutaan Esikoiseksi, koska Hänessä ja Hänestä on kaikki rakkauden, lähimmäisenrakkauden ja uskon hyvyys, (nro 3325).

Että ihmisen ei pitäisi palata jälkimmäisestä tilasta, joka on kun hyvyydestä katsotaan totuuteen, edelliseen tilaan, joka on kun totuudesta katsotaan hyvyyteen, syitä siihen, (nrot 2454, 3650–3655, 5895, 5897, 7857, 7923, 8505, 8506, 8510, 8512, 8516, 9274, 10184); siellä selitetään Herran sanat:

Joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa. (Matt. 24: 18.)

Sekä,

Ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin. Muistakaa Lootin vaimoa! (Luuk. 17: 31–32.)

Sillä näitä asioita niillä sanoilla tarkoitetaan.

Ihmisen uudestisyntymisen prosessi, kuinka se tapahtuu, kuvataan, (nrot 1555, 2343, 2490, 2657, 2979, 3057, 3286, 3310, 3316, 3332, 3470, 3701, 4353, 5113, 5126, 5270, 5280, 5342, 6717, 8772, 8773, 9043, 9103, 10021, 10057, 10367). Uudestisyntymisen salaisuudet ovat lukemattomia, koska uudestisyntyminen kestää ihmisen koko elämän ajan, (nrot 2679, 3179, 3584, 3665, 3690, 3701, 4377, 4551, 4552, 5122, 5126, 5398, 5912, 6751, 9103, 9258, 9296, 9297, 9334). Tuskin mikään näistä salaisuuksista päätyy ihmisen tietoon ja havaintoon, (nrot 3179, 9336). Tämä on mitä tarkoitetaan Herran sanoilla:

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt. (Joh. 3: 8.)

Spirituaalisen Kirkon ihmisen uudestisyntymisen prosessista, (nrot 2675, 2678, 2679, 2682). Ja taivaallisen Kirkon ihmisen uudestisyntymisen prosessista, ja niiden erosta, (nrot 5113, 10124).

Että ihmisellä, jota uudestisynnytetään, on samalla tavalla kuin pikkulapsella, joka oppii ensin puhumaan, sitten ajattelemaan, sen jälkeen elämään hyvin, kunnes kaikki asiat virtaavat spontaanisti kuin itsestään, (nrot 3203, 9296, 9297). Näin että se, jota uudestisynnytetään, Herra johdattaa ensin kuin pikkulasta, sitten kuin nuorta, sen jälkeen kuin aikuista, (nrot 3665, 3690, 4377–4379, 6751). Että ihminen, kun Herra uudestisynnyttää häntä, on ensin ulkoisen viattomuuden tilassa, joka on hänen varhaislapsuutensa tila; sitten hänet johdatetaan vähitellen sisäisen viattomuuden tilaan, joka on hänen viisautensa tila, (nrot 9334, 9335, 10021, 10210). Mitä ja millaista on varhaislapsuuden viattomuus, ja mitä ja millaista on viisauden viattomuus, (nrot 1616, 2305, 2306, 3494, 4563, 4797, 5608, 9301, 10021). Vertaus ihmisen uudestisyntymisestä alkion hedelmöittymisen ja muodostumisen kanssa kohdussa, (nrot 3570, 4931, 9258). Että sen tähden ”synnyttämiset” ja ”syntymiset” Sanassa tarkoittavat spirituaalisia ”synnyttämisiä” ja ”syntymisiä”, toisin sanoen, jotka kuuluvat uudestisyntymiseen, (nrot 613, 1145, 1255, 2020, 2584, 3860, 3868, 4070, 4668, 6239, 10204). Ihmisen uudestisyntyminen valaistuna itämisillä kasvikunnassa, (nrot 5115, 5116). Ihmisen uudestisyntyminen edustettuna sateenkaaressa, (nrot 1042, 1043, 1053).

Että kummankin ihmisen, niin sisäisen eli spirituaalisen kuin ulkoisen eli luonnollisen, on uudestisynnyttävä, ja että toinen toisen avulla, (nrot 3868, 3870, 3872, 3876, 3877, 3882). Sisäinen ihminen uudestisynnytetään aikaisemmin kuin ulkoinen ihminen, koska sisäinen ihminen on taivaan valossa ja ulkoinen maailman valossa, (nrot 3321, 3325, 3469, 3493, 4353, 8746, 9325). Ulkoinen eli luonnollinen ihminen uudestisynnytetään sisäisen eli spirituaalisen ihmisen avulla, (nrot 3286, 3288, 3321). Että ihminen ei ole uudestisyntynyt, ennen kuin hänen ulkoinen eli luonnollinen ihmisensä on uudestisyntynyt, (nrot 8742–8747, 9043, 9046, 9061, 9325, 9334). Ellei luonnollista ihmistä uudestisynnytetä, spirituaalinen ihminen suljetaan, (nro 6299). Ja että se on uskon ja rakkauden totuuksiin ja hyvyyksiin nähden ikään kuin sokea, (nrot 3493, 3969, 4353, 4588). Kun luonnollinen ihminen on uudestisyntynyt, koko ihminen on uudestisyntynyt, (nrot 7442, 7443). Tätä tarkoitetaan ”opetuslasten jalkojen pesemisellä” ja näillä Herran sanoilla:

Joka on kylpenyt, ei tarvitse muuta, kuin että jalat pestään, ja niin hän on kokonaan puhdas. (Joh. 13: 9, 10; nro 10243.)

Sanassa ”pesemisellä” tarkoitetaan spirituaalista pesemistä, joka on puhdistautumista pahuuksista ja vääryyksistä, (nrot 3147, 10237, 10241). Ja ”jalat” tarkoittavat niitä asioita, jotka ovat luonnollisen ihmisen, (nrot 2162, 3761, 3986, 4280, 4938–4952); näin että ”pestä jalat” on puhdistaa luonnollinen ihminen, (nrot 3147, 10241).

Kuinka luonnollinen ihminen uudestisynnytetään, (nrot 3502, 3508, 3509, 3518, 3573, 3576, 3579, 3616, 3762, 3786, 5373, 5647, 5650, 5651, 5660). Millainen luonnollinen ihminen on uudestisyntyneenä, ja millainen uudestisyntymättömänä, (nrot 8744, 8745). Mikäli luonnollinen ihminen ei taistele spirituaalista vastaan, sikäli ihminen on uudestisyntynyt, (nro 3286). Kun ihminen on uudestisyntynyt, luonnollinen ihminen havaitsee spirituaalisia asioita sisäänvirtauksen kautta, (nro 5651).

Että aistein havaittavaa, joka on luonnollisen ihmisen ulointa, ei nykyään uudestisynnytetä, vaan että ihminen kohotetaan siitä, (nro 7442). Ne, jotka uudestisynnytetään, kohotetaan aistein havaittavista asioista todella taivaan valoon, (nrot 6183, 6454). Kuka ja millainen aistillinen ihminen on, (nähdään edellä tässä Opissa, nro 50).

Ihminen uudestisynnytetään sisäänvirtauksella hyvän ja toden tietoihin, joita hänellä on, (nrot 4096, 4097, 4364). Että ihminen, kun hänet uudestisynnytetään, johdatetaan välillisten hyvyyksien ja totuuksien kautta aitoihin hyvyyksiin ja totuuksiin, ja että sen jälkeen välilliset totuudet ja hyvyydet hylätään, ja aidot totuudet ja hyvyydet astuvat niiden tilalle, (nrot 3665, 3686, 3690, 3974, 4063, 4067, 4145, 6384, 9382). Sitten toinen järjestys johdetaan totuuksien ja hyvyyksien välille, (nrot 4250, 4251, 9931, 10303). Ne järjestetään päämäärien mukaan, (nro 4104). Näin että spirituaalisen elämän hyötyjen mukaan, (nro 9297).

Että ne, jotka uudestisynnytetään, käyvät läpi monia tiloja, ja jatkuvasti johdatetaan sisäisesti syvemmälle taivaaseen, siten lähemmäksi Herraa, (nro 6645). Uudestisyntynyt ihminen on taivaan järjestyksessä, (nro 8512); hänen sisäisensä on avoinna taivaaseen, (nrot 8512, 8513). Että ihminen tulee uudestisyntymisen kautta enkelilliseen älykkyyteen, mutta se on kätkettynä hänen sisäisiinsä niin kauan kuin hän elää maailmassa, mutta se paljastetaan toisessa elämässä, ja silloin hänellä on samanlainen viisaus kuin enkeleillä on, (nrot 2494, 8747). Niiden tila, joita uudestisynnytetään, valaistumisen suhteen, (nrot 2697, 2701, 2704). Että ihminen uudestisyntymisen kautta saa uuden ymmärryksen, (nro 2657). Kuinka on laita hyvyyden hedelmällisyyden ja totuuden moninkertaistumisen kanssa niillä, joita uudestisynnytetään, (nro 984). Että totuudet hyvyydestä uudestisyntyneellä ihmisellä muodostavat kuin tähden peräkkäisten johdannaisten kautta ja moninkertaistuvat jatkuvasti ympärilleen, (nro 5912). Että totuudet hyvyydestä uudestisyntyneellä on järjestetty sellaiseen järjestykseen, että aidot totuudet hyvyydestä ovat keskellä, ja niistä kuten vanhemmistaan etenevät muut, ja sitten ne seuraavat toisiaan järjestyksessä läheisyyksiensä ja yhtäläisyyksiensä mukaan, aina viimeisiin asti, missä on hämärää, (nrot 4129, 4551, 4552, 5134, 5270). Totuudet hyvyydestä uudestisyntyneellä on järjestetty taivaan muotoon, (nrot 3316, 3470, 3584, 4302, 5704, 5709, 6028, 6690, 9931, 10303); ja teoksessa Taivas ja Helvetti luvussa taivaan muodosta, jonka mukaisesti ovat yhdistykset ja yhteydet siellä, (nrot 200–212); ja luvussa taivaan enkelien viisaudesta, (nrot 265–275).

Että uudestisyntyneellä ihmisellä on vastaavaisuus spirituaalisten ja luonnollisten asioiden välillä, (nro 2850). Elämän järjestys on täysin käänteinen uudestisyntyneellä, (nrot 3332, 5159, 8995). Uudestisyntynyt ihminen on täysin uusi henkeensä nähden, (nro 3212). Uudestisyntynyt näyttää ulkoisiltaan samankaltaiselta kuin uudestisyntymätön ihminen, mutta ei sisäisiltään, (nro 5159). Että spirituaalista hyvyyttä, joka on hyvän tahtomista ja tekemistä hyvyyden rakkauden mieltymyksestä, ei anneta ihmiselle muuten kuin uudestisyntymisen kautta, (nro 4538). Että ne totuudet, jotka mieltymyksellä astuvat sisään, myös toistetaan, (nro 5893). Että totuudet, siinä määrin kuin niiltä riistetään elämä ihmisen omasta, samassa määrin ne yhdistetään hyvyyteen, ja ne saavat spirituaalisen elämän, (nrot 3607, 3610). Että totuuksilla on elämä samassa määrin kuin pahuudet itse- ja maailmanrakkaudesta poistetaan, (nro 3610).

Ensimmäinen toden mieltymys ihmisellä, jota uudestisynnytetään, ei ole puhdas, vaan se puhdistetaan vähitellen, (nrot 3089, 8413). Että pahuudet ja vääryydet ihmisellä, jota uudestisynnytetään, poistetaan hitaasti eikä nopeasti, (nrot 9334, 9335). Ne pahuudet ja vääryydet, jotka ovat ihmisen omia, kuitenkin pysyvät, ja ne poistetaan ainoastaan uudestisyntymisen kautta, (nrot 865, 868, 887, 929, 1581, 2406, 4564, 8206, 8393, 8988, 9014, 9333–9336, 9445, 9447, 9448, 9451–9454, 9938, 10057, 10060). Että ihminen ei voi koskaan uudestisyntyä niin, että häntä voidaan sanoa täydelliseksi, (nrot 894, 5122, 6648). Että pahat henget eivät uskalla hyökätä uudestisyntyneen kimppuun, (nro 1695). Että ne, jotka uskovat vanhurskauttamiseen [oikeudenmukaiseksi tekemiseen] Kirkossa, tietävät vähän uudestisyntymisestä, (nro 5398).

Ihmisellä täytyy olla vapaus, jotta hän voi uudestisyntyä, (nrot 1937, 1947, 2876, 2881, 3145, 3146, 3158, 4031, 8700). Ihminen johdatetaan taivaalliseen vapauteen uudestisyntymisen kautta, (nrot 2874, 2875, 2882, 2892). Mitään hyvän ja toden yhdistystä ei anneta pakolla, näin ei mitään uudestisyntymistä, (nrot 2875, 2881, 4031, 8700). (Muut asiat vapaudesta uudestisyntymisen yhteydessä, nähdään edellä tässä Opissa, missä on vapaudesta.)

Sen, jota uudestisynnytetään, on välttämättä käytävä läpi kiusauksia, (nrot 3696, 8403). Koska kiusaukset tapahtuvat hyvän ja toden yhdistämisen vuoksi, sekä sisäisen ja ulkoisen ihmisen yhdistämisen vuoksi, (nrot 4248, 4272, 5773).

XIV KIUSAUKSESTA

187. Ainostaan ne, jotka uudestisynnytetään, joutuvat spirituaalisiin kiusauksiin; sillä spirituaaliset kiusaukset ovat mielen tuskia niillä, jotka ovat hyvyyksissä ja totuuksissa, pahojen henkien aiheuttamina. Kun nämä henget herättävät niitä pahuuksia, joita heillä on, syntyy ahdistusta, joka on kiusauksesta. Ihminen ei tiedä, mistä tämä ahdistus tulee, koska hän ei tiedä sen alkuperää.

188. Sillä jokaisella ihmisellä on pahoja henkiä ja hyviä henkiä; pahat henget ovat hänen pahuuksissaan ja hyvät henget hänen hyvyyksissään. Kun pahat henget tulevat lähelle, ne vetävät esiin hänen pahuuksiaan, ja hyvät henget vuorostaan hänen hyvyyksiään; siitä seuraa yhteentörmäys ja taistelu, joista ihmiselle on sisäinen ahdistus, joka on kiusaus. Siitä on selvää, että kiusauksia aiheutetaan helvetistä eikä taivaasta; mikä on myös Kirkon usko, joka opettaa, että Jumala ei kiusaa ketään.

189. Sisäisiä ahdistuksia on myös niillä, jotka eivät ole hyvyyksissä eivätkä totuuksissa, mutta ei spirituaalisia ahdistuksia, vaan luonnollisia; ne tunnistetaan sillä, että luonnollisilla ahdistuksilla on kohteinaan maailmalliset asiat, mutta spirituaalisilla ahdistuksilla taivaalliset asiat.

190. Kiusauksissa on kyse hyvyyden vallasta pahuuden ylitse, tai pahuuden vallasta hyvyyden ylitse; se pahuus, joka haluaa hallita, on luonnollisessa eli ulkoisessa ihmisessä, ja hyvyys spirituaalisessa eli sisäisessä ihmisessä. Jos pahuus voittaa, silloin luonnollinen ihminen hallitsee; jos hyvyys voittaa, silloin spirituaalinen ihminen hallitsee.

191. Nämä taistelut käydään uskon totuuksien avulla, jotka ovat Sanasta. Näistä käsin ihmisen tulee taistella pahuuksia ja vääryyksiä vastaan. Jos hän taistelee muista totuuksista kuin näistä käsin, hän ei voita, koska Herra ei ole muissa totuuksissa. Koska taistelu käydään uskon totuuksien avulla, niin ihmistä ei päästetä tähän taisteluun, ennen kuin hän on toden ja hyvän tiedoissa ja siitä hankkinut jotakin spirituaalista elämää. Sen tähden näitä taisteluita ei ihmisellä esiinny, ennen kuin hän on tullut aikuisikään.

192. Jos ihminen kiusauksessa lankeaa, hänen tilansa tulee sen jälkeen pahemmaksi kuin ennen sitä, koska pahuus on silloin hankkinut itselleen vallan hyvyyden ylitse, ja vääryys totuuden ylitse.

193. Koska usko on nykyään harvinaista, koska lähimmäisenrakkautta ei ole, sillä Kirkko on lopussaan, sen tähden harvat päästetään nykyään joihinkin spirituaalisiin kiusauksiin; siitä johtuu, että tuskin tiedetään, mitä ne ovat ja mihin ne johtavat.

194. Kiusaukset johtavat vallan hankkimiseen hyvyydelle pahuuden ylitse ja totuudelle vääryyden ylitse; sekä totuuksien vahvistamiseen ja niiden yhdistämiseen hyvyyksiin, ja samalla pahuuksien ja siitä vääryyksien hälventämiseen; ne johtavat myös sisäisen spirituaalisen ihmisen avautumiseen, ja luonnollisen ihmisen alistamiseen sille; sekä myös itserakkauden ja maailmanrakkauden murtamiseen ja niistä johtuvien himojen kukistamiseen. Kun nämä asiat ovat tapahtuneet, ihmiselle tulee valaistuminen ja havaitseminen, mitä totuus ja hyvyys ovat ja mitä vääryys ja pahuus; siitä tulee ihmiselle älykkyyttä ja viisautta, jotka myöhemmin kasvavat päivä päivältä.

195. Herra yksin taistelee ihmisen puolesta kiusauksissa. Jos ihminen ei usko, että Herra yksin taistelee ja voittaa hänen puolestaan, silloin hän käy läpi ainoastaan ulkoisen kiusauksen, joka ei ole hänelle hyödyksi.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

196. Ennen kuin kerrotaan lyhyesti, mitä teoksessa Arcana Coelestia on kirjoitettu kiusauksista, jotakin on ensin sanottava niistä, jotta vielä selkeämmin tiedettäisiin, mistä ne ovat. Spirituaaliseksi kiusaukseksi sanotaan sitä, kun sisällä ihmisessä hyökätään uskon totuuksia vastaan, joihin ihminen sydämestään uskoo, ja joiden mukaan hän rakastaa elää; varsinkin, kun hyökätään rakkauden hyvyyttä vastaan, johon hän asettaa spirituaalisen elämänsä. Nämä hyökkäykset tapahtuvat eri tavoin; skandaalien sisäänvirtauksella ajatuksiin ja myös tahtoon, vastoin totuuksia ja hyvyyksiä; sekä jatkuvalla esiinmarssilla ja mieleen palauttamisella pahuuksista, jotka ihminen oli tehnyt, sekä vääryyksistä, joita ihminen oli ajatellut, näin sellaisten asioiden ylitse tulvimisella; ja silloin samalla näennäisellä mielen sisäisten sulkemisella, ja siten yhteyden sulkemisella taivaan kanssa, millä hänelle katkaistaan ajatteleminen omasta uskostaan ja tahtominen omasta rakkaudestaan. Nämä asiat tapahtuvat pahoista hengistä, jotka ovat ihmisen luona. Ja kun ne tapahtuvat, ne ilmenevät sisäisten ahdistusten ja omantunnon tuskien muodossa, koska sellaiset asiat vaikuttavat ja piinaavat ihmisen spirituaalista elämää, ihmisen itse uskoessa, että ne eivät ole pahoista hengistä, vaan hänestä itsestään sisäisissään. Että ihminen ei tiedä, että nämä asiat ovat pahoista hengistä, johtuu siitä, että hän ei tiedä, että henget ovat hänen luonaan, pahat henget hänen pahuuksissaan ja hyvät henget hänen hyvyyksissään, ja ne ovat hänen ajatuksissaan ja mieltymyksissään. Nämä kiusaukset ovat raskaimpia, kun ne on yhdistetty ruumiille aiheutettujen kipujen kanssa; ja vielä enemmän, jos nämä tuskat kestävät kauan ja tulevat raskaammiksi, ja hartaasti rukoillaan Jumalallista Armoa, ja kuitenkaan ei ole vapautusta: siitä seuraa epätoivo, joka on loppu.

Tässä on ensin tuotava esiin joitakin asioita teoksesta Arcana Coelestia hengistä ihmisen luona, koska niistä ovat kiusaukset.

Henget ja enkelit ovat jokaisen ihmisen luona, (nrot 697, 5846–5866). Ne ovat hänen ajatuksissaan ja mieltymyksissään, (nrot 2888, 5846, 5848). Jos henget ja enkelit viedään pois, ihminen ei voisi elää, (2887, 5849, 5854, 5993, 6321). Koska ihmisellä on henkien ja enkelien kautta yhteys ja yhdistyminen spirituaalisen maailman kanssa, mitä ilman hänellä ei olisi elämää, (nrot 697, 2796, 2886, 2887, 4047, 4048, 5846–5866, 5976–5993). Että henget ihmisen luona muutetaan hänen rakkauden mieltymystensä mukaan, (nro 5851). Henget helvetistä ovat ihmisen omissa rakkauksissa, (nrot 5852, 5979–5993). Henget astuvat ihmisen muistin kaikkiin asioihin, (nrot 5853, 5857, 5859, 5860, 6192, 6193, 6198, 6199). Että enkelit ovat niissä päämäärissä, joista käsin ja joiden vuoksi ihminen ajattelee, tahtoo ja toimii näin eikä toisin, (nrot 1317, 1643, 5844). Ihminen ei näy hengille, kuten eivät myöskään henget näy ihmiselle, (nro 5885). Sen johdosta henget eivät voi nähdä ihmisen kautta mitään, mikä on aurinkokunnassamme, (nro 1880). Vaikka henget ja enkelit ovat ihmisellä hänen ajatuksissaan ja mieltymyksissään, silti ihminen on ajattelemisen, tahtomisen ja toimimisen vapaudessa, (nrot 5982, 6477, 8209, 8307, 10777). (Ja lisäksi teoksessa Taivas ja Helvetti, missä käsitellään taivaan yhdistymistä ihmiskunnan kanssa, nrot 291–302.)

197. Mistä ja millaisia kiusaukset ovat. Että kiusaukset syntyvät pahoista hengistä, jotka ovat ihmisen luona, ja ne salavihkaa ujuttavat skandaaleja niitä hyvyyksiä ja totuuksia vastaan, joita ihminen rakastaa ja joihin uskoo, ja myös herättävät niitä pahuuksia, joita hän oli tehnyt, ja niitä vääryyksiä, joita hän oli ajatellut, (nrot 741, 751, 761, 3927, 4307, 4572, 5036, 6657, 8960). Pahat henget käyttävät silloin kaikkea viekkautta ja ilkeyttä, (nro 6666). Että se ihminen, joka on kiusauksissa, on lähellä helvettiä, (nro 8131). Kiusauksissa toimii kaksi voimaa, voima Herrasta sisäisestä käsin ja voima helvetistä ulkoisesta käsin, ja että ihminen on näiden kahden välissä, (nro 8168).

Kiusauksissa hyökätään ihmisen hallitsevaa rakkautta vastaan, (nrot 847, 4274). Pahat henget hyökkäävät ainoastaan niitä asioita kohtaan, jotka kuuluvat ihmisen uskoon ja rakkauteen, ja jotka näin kuuluvat hänen itse spirituaaliseen elämäänsä, jonka tähden silloin on kyse hänen iankaikkisesta elämästään, (nro 1820). Kiusausten tila verrattuna ihmisen tilaan ryövärien joukossa, (nro 5246). Kiusauksissa enkelit pitävät Herrasta ihmistä totuuksissa ja hyvyyksissä, jotka ovat hänessä, mutta pahat henget pitävät häntä vääryyksissä ja pahuuksissa, jotka ovat hänessä; siitä on konflikti ja taistelu, (nro 4249).

Kiusaus on taistelu sisäisen eli spirituaalisen ihmisen ja ulkoisen eli luonnollisen ihmisen välillä, (nrot 2183, 4256). Näin sisäisen ihmisen ja ulkoisen ihmisen ilojen välillä, jotka silloin ovat toisilleen vastakkaisia, (nrot 3928, 8351). Se syntyy ristiriidan vuoksi niiden välillä, (nro 3928). Näin että se käsittelee toisen valtaa toisen ylitse, (nrot 3928, 8961).

Kukaan ei voi tulla kiusatuksi, ellei hän ole totuuden ja hyvyyden tunnustamisessa ja niiden mieltymyksessä, koska muuten ei tule taistelua, sillä ei ole spirituaalista toimijaa luonnollista vastaan, näin ei ole taistelua vallasta, (nrot 3928, 4299). Että sitä kiusataan, joka on saavuttanut jonkinlaisen spirituaalisen elämän, (nro 8963). Kiusaukset esiintyvät niillä, joilla on omatunto, ja jotka näin ovat spirituaalisessa rakkaudessa; mutta raskaampia kiusauksia on niillä, joilla on havaitsemisen kyky, ja jotka näin ovat taivaallisessa rakkaudessa, (nrot 1668, 8963). Kuolleita ihmisiä, toisin sanoen niitä, jotka eivät ole uskossa ja rakkaudessa Herraan ja rakkaudessa lähimmäistä kohtaan, ei päästetä kiusauksiin, koska he lankeaisivat, (nrot 270, 4274, 4299, 8964, 8968). Siksi harvat nykyään joutuvat spirituaalisiin kiusauksiin, (nro 8965). Mutta heillä on ahdistuksia erilaisten syiden vuoksi maailmassa, jotka ovat olleet, jotka ovat ja tulevat olemaan, joiden syiden on tapana olla yhdistettyinä mielen heikkouden ja ruumiin raihnaisuuden kanssa; mutta nämä ahdistukset eivät ole kiusausten ahdistuksia, (nrot 762, 8164). Spirituaalisten kiusausten on tapana olla yhdistettyinä ruumiin kipujen kanssa ja ei yhdistettyinä, (nro 8164). Kiusausten tila on saastainen ja likainen, koska siihen tuodaan pahuuksia ja vääryyksiä, ja myös epäilyksiä hyvyyksistä ja totuuksista, (nro 5246). Myös koska kiusauksissa on suuttumuksia, mielen tuskia ja monia mieltymyksiä, jotka eivät ole hyviä, (nrot 1917, 6829). On myös epäselvää ja epäilyä lopusta, (nrot 1820, 6829). Ja myös Jumalallisesta kaitselmuksesta ja kuulemisesta; koska kiusauksissa ei rukouksia niin kuulla kuten niiden ulkopuolella, (nro 8179). Ja koska ihminen, kun hän on kiusauksessa, näyttää itsestään olevansa kadotuksessa, (nro 6097). Syy että näin on, johtuu siitä, että ihminen tuntee selvästi mitkä asiat hänen ulkoisessa ihmisessä tapahtuvat, näin ne, joita pahat henget salavihkaa ujuttavat ja kutsuvat esiin, ja joiden mukaan ihminen myös ajattelee omaa tilaansa; mutta hän ei tunne mitkä asiat hänen sisäisessä ihmisessä tapahtuvat, näin niitä, jotka enkelien kautta Herrasta sisäänvirtaavat; eikä hän siksi voi arvioida omaa tilaansa niiden perusteella, (nrot 10236, 10240).

Kiusaukset johdatetaan useimmiten epätoivoon, joka on niiden äärimmäinen, (nrot 1787, 2694, 5279, 5280, 6144, 7147, 7155, 7166, 8165, 8565, 8567). Syistä, (nro 2694). Itse kiusauksissa ovat myös epätoivot, mutta ne päättyvät yleiseen epätoivoon, (nro 8567). Että ihminen epätoivossa puhuu katkeria asioita, mutta Herra ei kiinnitä huomiota niihin, (nro 8165). Kun kiusaus on viety loppuun, ensin on epävakaisuutta totuuden ja vääryyden välillä, (nrot 848, 857). Mutta sen jälkeen totuus loistaa, ja tulee seesteistä ja onnellista, (nrot 3696, 4572, 6829, 8367, 8370). Että ne, joita uudestisynnytetään, eivät joudu kiusauksiin vain kerran, vaan monta kertaa, koska monet pahuudet ja vääryydet on poistettava, (nro 8403). Ne, jotka ovat saavuttaneet jotakin spirituaalista elämää, jos he eivät joudu kiusauksiin maailmassa, joutuvat kiusauksiin toisessa elämässä, (nro 7122). Kuinka kiusaukset tapahtuvat toisessa elämässä ja missä, (nrot 537–539, 699, 1106–1113, 1122, 2694, 4728, 4940–4951, 6119, 6928, 7090, 7122, 7127, 7186, 7317, 7474, 7502, 7541, 7542, 7545, 7768, 7990, 9331, 9763). Niiden valaistumisen tilasta, jotka tulevat kiusauksesta ja kohotetaan taivaaseen, ja heidän vastaanottamisestaan siellä, (nrot 2699, 2701, 2704). Kiusaus totuuden puutteen kautta, ja totuuden kaipuu silloin, millainen se on, (nrot 2682, 8352). Pikkulasten kiusaus toisessa elämässä, minkä kautta he oppivat vastustamaan pahuuksia, millainen se on, (nro 2294). Ero kiusausten, ahdistelujen ja tuhoamisten välillä, minkälaista ne ovat, (nro 7474).

198. Miten ja milloin kiusaukset tapahtuvat. Spirituaaliset taistelut tapahtuvat pääasiassa uskon totuuksilla, (nro 8962). Totuus on taistelun ensimmäinen asia, (nro 1685). Spirituaalisen Kirkon ihmisiä kiusataan uskon totuuksien suhteen, jonka tähden heillä on taistelu totuuksilla; mutta taivaallisen Kirkon ihmisiä kiusataan rakkauden hyvyyksien suhteen, jonka tähden heillä on taistelu hyvyyksillä, (nrot 1668, 8963). Ne, jotka kuuluvat spirituaaliseen Kirkkoon, eivät useimmiten taistele aidoista totuuksista käsin, vaan niistä, joiden he uskovat olevan totuuksia Kirkkonsa opin perusteella; minkä opin täytyy kuitenkin olla sellainen, että se voi yhdistyä hyvyyteen, (nro 6765).

Että sen, joka uudestisynnytetään, on kohdattava kiusauksia, ja että ilman niitä hän ei voi uudestisyntyä, (nrot 5036, 8403). Ja siksi kiusaukset ovat välttämättömiä, (nro 7090). Se ihminen, jota uudestisynnytetään, joutuu silloin kiusauksiin, kun pahuus pyrkii hallitsemaan hyvyyden ylitse, ja luonnollinen ihminen spirituaalisen ihmisen ylitse, (nrot 6657, 8961). Ja hän joutuu kiusauksiin silloin, kun hyvyyden pitää toimia ensimmäisenä, (nrot 4248, 4249, 4256, 8962, 8963). Ne, joita uudestisynnytetään, päästetään ensin levollisuuden tilaan, sitten kiusauksiin ja sen jälkeen he palaavat rauhan levollisuuden tilaan, joka on päämäärä, (nro 3696).

199. Kiusaukset, mitä hyvää ne saavat aikaan. Mitä kiusaukset saavat aikaan, (yhteenvetona, nrot 1692, 1717, 1740, 6144, 8958–8969). Kiusausten kautta hankitaan valta spirituaaliselle eli sisäiselle ihmiselle luonnollisen eli ulkoisen ihmisen ylitse, näin ollen hyvyydelle pahuuden ylitse ja totuudelle vääryyden ylitse, koska hyvyys on spirituaalisessa ihmisessä, sillä ilman hyvyyttä spirituaalista ihmistä ei ole, ja luonnollisessa ihmisessä on pahuus, (nro 8961). Koska kiusaus on taistelu niiden välillä, siten kyse on vallasta; nimittäin, onko se spirituaaliselle ihmiselle luonnollisen ylitse, siis onko se hyvyydelle pahuuden ylitse, vai päinvastoin; siis onko se Herralle ihmisen ylitse, vai helvetille, (nrot 1923, 3928). Että ulkoinen eli luonnollinen ihminen kiusausten kautta vastaanottaa totuuksia, jotka vastaavat niiden mieltymystä sisäisessä eli spirituaalisessa ihmisessä, (nrot 3321, 3928). Että sisäinen spirituaalinen ihminen avataan kiusausten kautta ja yhdistetään ulkoiseen, jotta ihminen molempiin nähden voi tulla kohotetuksi ja katsoa Herraan, (nro 10685). Syy, että sisäinen spirituaalinen ihminen kiusausten kautta sekä avataan että yhdistetään ulkoiseen, johtuu siitä, että Herra toimii sisäisestä käsin ja virtaa sieltä ulkoiseen, ja poistaa ja alistaa siellä pahuudet, ja samalla Hän alistaa ja järjestää sen sisäisen ihmisen alaiseksi, (nro 10685).

Että kiusaukset ovat hyvän ja toden yhdistämisen vuoksi, ja hyvyyksiin ja totuuksiin tarttuvien vääryyksien hälventämisen vuoksi, (nro 4572). Näin että kiusausten kautta hyvyys yhdistetään totuuksiin, (nro 2272). Totuuden vastaanottavat astiat pehmennetään kiusausten kautta, ja ne pukeutuvat hyvyyden vastaanottamisen tilaan, (nro 3318). Kiusausten kautta hyvyydet ja totuudet vahvistetaan ja juurrutetaan, näin ne asiat, jotka kuuluvat uskoon ja rakkauteen, (nrot 8351, 8924, 8966, 8967). Ja pahuudet ja vääryydet poistetaan, ja niin annetaan tilaa hyvyyksille ja totuuksille, (nro 7122). Kiusausten kautta murretaan itserakkaus ja maailmanrakkaus, joista ovat kaikki pahuudet ja vääryydet, (nro 5356). Ja niin ihminen tehdään nöyräksi, (nrot 8966, 8967). Kiusausten kautta pahuudet ja vääryydet kukistetaan, erotetaan ja poistetaan, mutta ei hävitetä, (nro 868). Kiusausten kautta kukistetaan ruumiillisia asioita ja niiden himoja, (nrot 857, 858). Että ihminen oppii niiden kautta, mitä hyvyys ja totuus ovat, myös niiden suhteesta vastakohtiinsa, joita ovat pahuudet ja vääryydet, (nro 5356). Hän myös oppii, että itsessään hän ei ole muuta kuin pahuutta; ja että kaikki hyvyys hänessä, on Herralta ja Hänen armostaan, (nro 2334).

Että ihminen kiusausten kautta, joissa hän voittaa, pahoilta hengiltä riistetään toimisen valta pidemmälle häntä vastaan, (nrot 1695, 1717). Että helvetit eivät uskalla nousta niitä vastaan, jotka ovat kärsineet kiusauksista ja voittaneet ne, (nrot 2183, 8273).

Kiusausten jälkeen, joissa ihminen on voittanut, on iloa syntyen hyvän ja toden yhdistyksestä, vaikka ihminen ei tiedä, että ilo silloin on sieltä, (nrot 4572, 6829). Sitten on totuuden valaistuminen, mikä on uskosta, ja hyvyyden havaitseminen, mikä on rakkaudesta, (nrot 8367, 8370). Siitä tulee hänelle älykkyyttä ja viisautta, (nrot 8966, 8967). Kiusausten jälkeen totuudet lisääntyvät äärettömästi, (nro 6663). Ja hyvyys toimii ensimmäisenä, eli on ensimmäisellä sijalla, ja totuus toisella sijalla, (nro 5773). Ja ihminen sisäiseen spirituaaliseen ihmiseensä nähden päästetään enkelillisiin yhteiskuntiin, näin taivaaseen, (nro 6611).

Ennen kuin ihminen joutuu kiusauksiin, Herra järjestää hänessä totuudet hyvyyksien kanssa järjestykseen, jotta hän kykenisi vastustamaan pahuuksia ja vääryyksiä, jotka ovat hänessä helvetistä ja jotka herätetään, (nro 8131). Kiusauksissa Herra huolehtii hyvyyttä sinne, missä pahat henget aikovat pahaa, (nro 6574). Kiusausten jälkeen Herra saattaa totuudet hyvyyksien kanssa uuteen järjestykseen ja järjestää ne taivaalliseen muotoon, (nro 10685). (Että spirituaalisen ihmisen sisäiset on järjestetty taivaalliseen muotoon, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, ja siellä luvussa taivaan muodosta, jonka mukaisesti ovat yhdistykset ja yhteydet siellä, nrot 200, 212.)

Ne, jotka kiusauksissa lankeavat, joutuvat kadotukseen, koska pahuudet ja vääryydet voittavat, ja luonnollinen ihminen spirituaalisen ylitse, ja myöhemmin se hallitsee, ja että silloin myöhempi tila on pahempi kuin edellinen, (nrot 8165, 8169, 8961).

200. Herra taistelee ihmisen puolesta kiusauksissa. Herra yksin taistelee ihmisellä kiusauksissa, eikä ihminen mitään itsestään, (nrot 1692, 8172, 8175, 8176, 8273). Ihminen ei voi mitenkään itsestään taistella pahuuksia ja vääryyksiä vastaan, koska se olisi taistelua kaikkia helvettejä vastaan, joita kukaan ei voi kukistaa ja voittaa paitsi Herra yksin, (nro 1692). Helvetit taistelevat ihmistä vastaan, ja Herra ihmisen puolesta, (nro 8159). Että ihminen taistelee totuuksista ja hyvyyksistä käsin, näin niiden tiedoista ja mieltymyksistä käsin, jotka ovat hänessä; mutta että ihminen ei taistele, vaan Herra niiden kautta, (nro 1661). Ihminen luulee kiusauksissa Herran olevan poissa, koska hänen rukouksiaan ei silloin niin kuulla kuten niiden ulkopuolella, mutta Herra on kuitenkin silloin enemmän läsnä, (nro 840). Ihmisen täytyy kiusauksissa ikään kuin taistella itsestään käsin, eikä laskea käsiään, eikä odottaa välitöntä apua; vaan että hänen tulee kuitenkin uskoa, että se on Herralta, (nrot 1712, 8179, 8969). Ihminen ei voi muulla tavalla vastaanottaa taivaallista omaa, (nrot 1937, 1947, 2882, 2883, 2891). Millainen se oma on, että se ei ole ihmisen, vaan Herran hänellä, (nrot 1937, 1947, 2882, 2883, 2891, 8497).

Että kiusaus ei hyödytä eikä tuo mitään hyvää, jos ihminen ei usko, vielä kiusauksenkaan jälkeen, että Herra on taistellut ja voittanut hänen puolestaan, (nro 8969). Ne, jotka asettavat ansion tekoihin, eivät kykene taistelemaan pahuuksia vastaan, koska he taistelevat omastaan käsin, eivätkä salli Herran taistella heidän puolestaan, (nro 9978). Ne, jotka uskovat ansainneensa taivaan kiusaustensa kautta, voivat tuskin pelastua, (nro 2273).

Että Herra ei kiusaa, vaan vapauttaa ja johdattaa hyvyyteen, (nro 2768). Kiusaukset näyttävät olevan Jumaluudesta, vaikka ne eivät ole, (nro 4299). Kuinka ymmärretään Herran rukouksessa: ”Äläkä saata meitä kiusaukseen”, (kokemuksesta, nro 1875). Että Herra ei myötävaikuta kiusauksiin sallimalla niitä, sen käsityksen mukaan kuin ihmisellä on sallimisesta, (nro 2768).

Jokaisessa kiusauksessa on vapaus, vaikka se ei näin näytäkään; mutta se vapaus on ihmisellä sisäisesti Herralta; ja että siksi hän taistelee ja tahtoo voittaa eikä tulla voitetuksi, mitä hän ei tekisi ilman vapautta, (nrot 1937, 1947, 2881). Herra tekee tämän [vapauden] sisäiseen ihmiseen painetun toden ja hyvän mieltymyksen kautta, ihmisen tietämättä, (nro 5044). Sillä kaikki vapaus on mieltymyksestä eli rakkaudesta ja sen laadun mukaan, (nrot 2870, 3158, 8987, 8990, 9585, 9591).

201. Herran kiusauksista. Herra on kestänyt enemmän kuin kaikki muut ankarimmat ja kauheimmat kiusaukset, joita on kuvattu vähän Sanan kirjaimellisessa merkityksessä, mutta paljon sisäisessä merkityksessä, (nrot 1663, 1668, 1787, 2776, 2786, 2795, 2814, 9528). Herra taisteli Jumalallisesta Rakkaudesta koko ihmiskuntaa kohtaan, (nrot 1690, 1691, 1812, 1813, 1820). Herran Rakkaus on ollut ihmiskunnan pelastus, (nro 1820). Herra taisteli omasta voimastaan, (nrot 1692, 1813, 9937). Herrasta yksin tuli Oikeudenmukaisuus ja Ansio kiusausten ja voittojen kautta omasta voimastaan, (nrot 1813, 2025–2027, 9715, 9809, 10019). Kiusausten kautta Herra yhdisti itse Jumalallisen, joka oli Hänessä sikiämisestään lähtien, Ihmisyyteensä, ja teki tämän Jumalalliseksi; kuten Hän tekee ihmisen kiusausten kautta spirituaaliseksi, (nrot 1725, 1729, 1733, 1737, 3318, 3381, 3382, 4286). Herran kiusauksilla on myös lopussa ollut epätoivo, (nrot 1787). Että Herra Itseensä sallittujen kiusausten kautta alisti helvetit, ja saattoi siellä ja taivaissa kaikki asiat järjestykseen, ja samalla kirkasti Ihmisyytensä, (nrot 1737, 4287, 9315, 9528, 9937). Herra yksin taisteli kaikkia helvettejä vastaan, (nro 8273). Hän salli kiusaukset sieltä Itseensä, (nrot 2816, 4295).

Että Herra ei ole voinut tulla kiusatuksi Jumalallisen suhteen, koska helvetit eivät voi hyökätä Jumalallista vastaan; siksi Hän otti äidiltään sellaisen ihmisyyden, joka on voinut tulla kiusatuksi, (nrot 1414, 1444, 1573, 5041, 5157, 7193, 9315). Kiusausten ja voittojen kautta Hän karkotti kaiken perinnöllisen äidiltään, ja riisui ihmisyytensä häneltä, kunnes lopulta Hän ei enää ollut hänen poikansa, (nrot 2159, 2574, 2649, 3036, 10830). Jehova, joka oli Hänessä sikiämisestään lähtien, näkyi poissaolevana Hänen kiusauksissaan, (nro 1815). Se oli Hänen nöyryytyksensä tila, (nrot 1785, 1999, 2159, 5866). Hänen viimeinen kiusauksensa ja voittonsa, jolla Hän täysin alisti helvetit ja teki Ihmisyydestään Jumalallisen, oli Getsemanessa ja ristillä, (nrot 2776, 2803, 2813, 2814, 10655, 10659, 10828).

Että ”ei syödä leipää eikä juoda vettä neljäänkymmeneen päivään” tarkoittaa kokonaista kiusausten tilaa, (nro 10686). ”Neljäkymmentä vuotta”, ”kuukautta” tai ”päivää” tarkoittavat täydellistä kiusausten tilaa alusta loppuun; ja että sitä tilaa tarkoitetaan vedenpaisumuksen kestolla ”neljäkymmentä päivää”; Mooseksen oleskelulla Siinain vuorella ”neljäkymmentä päivää”; Israelin lasten oleskelulla erämaassa ”neljäkymmentä vuotta”; ja Herran kiusauksilla erämaassa ”neljäkymmentä päivää”, (nrot 730, 862, 2272, 2273, 8098).

XV KASTEESTA

202. Kaste asetettiin merkiksi siitä, että ihminen kuuluu Kirkkoon, ja muistutukseksi siitä, että hänen on uudestisynnyttävä; sillä Kasteen pesu ei ole muuta kuin spirituaalinen pesu, joka on uudestisyntyminen.

203. Kaikki uudestisyntyminen tapahtuu Herrasta uskon totuuksilla ja elämällä niiden mukaan. Siksi Kaste todistaa, että ihminen kuuluu Kirkkoon, ja että hän voi uudestisyntyä. Sillä Kirkossa tunnustetaan Herra, joka uudestisynnyttää, ja siellä on Sana, missä ovat uskon totuudet, joiden kautta on uudestisyntyminen.

204. Tämän Herra opettaa Johanneksessa:

Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3: 5.)

”Vesi” spirituaalisessa merkityksessä on uskon totuus Sanasta, ”henki” on elämää tuon totuuden mukaan, ja ”syntyä” on niistä uudestisyntyä.

205. Koska jokainen, jota uudestisynnytetään, joutuu myös kiusauksiin, jotka ovat spirituaalisia taisteluita pahuuksia ja vääryyksiä vastaan, niin Kasteen vesillä tarkoitetaan myös niitä.

206. Koska Kaste on merkiksi ja muistutukseksi niistä asioista, niin ihminen voidaan kastaa pikkulapsena, ja jos ei silloin niin aikuisena.

207. Niinpä tietäkööt he, jotka on kastettu, että itse Kaste ei anna uskoa eikä pelastusta; vaan se todistaa siitä, että he vastaanottavat uskon ja heidät pelastetaan, jos heidät uudestisynnytetään.

208. Tästä voidaan nähdä, mitä tarkoitetaan Herran sanoilla Markuksessa:

Joka uskoo ja on kastettu, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Mark. 16: 16.)

”Joka uskoo” on se, joka tunnustaa Herran ja vastaanottaa Jumalallisia totuuksia Häneltä Sanan kautta; ”joka on kastettu” on se, jonka Herra uudestisynnyttää näiden totuuksien kautta.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

209. Että Kaste merkitsee uudestisyntymistä Herrasta uskon totuuksien kautta Sanasta, (nrot 4255, 5120, 9088, 10239, 10386–10388, 10392). Kaste on merkiksi siitä, että ihminen kuuluu Kirkkoon, missä tunnustetaan Herra, josta on uudestisyntyminen, ja missä on Sana, josta ovat uskon totuudet, joiden kautta on uudestisyntyminen, (nrot 10386–10388). Kaste ei anna uskoa eikä pelastusta, vaan se todistaa siitä, että ne, jotka uudestisynnytetään, tulevat vastaanottamaan ne, (nro 10391).

Muinaisissa Kirkoissa ja israelilaisessa Kirkossa pesut edustivat ja siten merkitsivät puhdistautumisia pahuuksista ja vääryyksistä, (nrot 3147, 9088, 10237, 10239). ”Vaatteiden pesut” merkitsivät ymmärryksen puhdistamista vääryyksistä, (nro 5954). ”Jalkojen pesu” merkitsi luonnollisen ihmisen puhdistamista, (nrot 3147, 10241). Mitä tarkoitetaan Herran ”opetuslasten jalkojen pesulla”, selitetään, (nro 10243).

”Vedet” merkitsevät uskon totuuksia, (nrot 28, 2702, 3058, 5668, 8568, 10238). ”Lähde” ja ”elävien vesien kaivo” merkitsevät uskon totuuksia Herralta, näin Sanaa, (nro 3424). ”Leipä” ja ”vesi” merkitsevät kaikkia rakkauden hyvyyksiä ja uskon totuuksia, (nrot 4976, 9323). ”Henki” merkitsee totuuden elämää eli uskon elämää, (nrot 5222, 9281, 9818). Mitä ”henki” ja ”liha” merkitsevät; että ”henki” merkitsee elämää Herrasta ja ”liha” elämää ihmisestä, (nro 10283). Tästä on selvää, mitä tarkoitetaan näillä Herran sanoilla:

Jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. (Joh. 3: 5.)

Nimittäin, ellei ihminen ole uudestisyntynyt uskon totuuksilla ja elämällä niiden mukaan, hän ei voi pelastua, (nro 10240). Kaikki uudestisyntyminen tapahtuu uskon totuuksilla ja elämällä niiden mukaan, (nrot 1904, 2046, 9088, 9959, 10028).

Täydellinen pesu, joka suoritettiin upottamalla Jordanin vesiin, merkitsi itse uudestisyntymistä samalla tavalla kuin Kaste, (nrot 9088, 10239). Mitä merkitsi ”Jordanin vedet” ja mitä ”Jordan”, (nrot 1585, 4255).

Että ”vedenpaisumus” ja ”vesien tulva” merkitsevät kiusauksia, (nrot 660, 705, 739, 756, 790, 5725, 6853). Samalla tavalla ”Kaste”, (nrot 5120, 10389). Millä tavalla Kastetta on edustettu taivaasta, (nro 2299).

XVI PYHÄSTÄ EHTOOLLISESTA

210. Herra on asettanut Pyhän Ehtoollisen, jotta sen kautta olisi Kirkon yhdistyminen taivaan kanssa, näin Herran kanssa: siksi se on jumalanpalveluksen kaikkein pyhintä.

211. Mutta kuinka sen kautta tapahtuu yhdistyminen, eivät käsitä ne, jotka eivät tiedä mitään Sanan sisäistä eli spirituaalisesta merkityksestä, sillä he eivät ajattele ulkoisen merkityksen, joka on kirjaimellinen merkitys, toiselle puolelle. Sanan sisäisestä eli spirituaalisesta merkityksestä tiedetään, mitä tarkoittaa ”ruumis” ja ”veri”, ja mitä ”leipä” ja ”viini”, sekä mitä ”syöminen”.

212. Siinä merkityksessä Herran ”ruumis” tai ”liha” on rakkauden hyvyyttä, samoin ”leipä”; ja Herran ”veri” on uskon hyvyyttä, samoin ”viini”; sekä ”syöminen” on omaksumista ja yhdistymistä. Ne enkelit, jotka ovat sen ihmisen luona, joka käy Ehtoollisella, eivät ymmärrä niitä asioita toisella tavalla, sillä he havaitsevat kaikki asiat spirituaalisesti; siitä johtuu, että rakkauden pyhyys ja uskon pyhyys sisäänvirtaavat silloin enkeleistä ihmiseen, näin taivaan kautta Herrasta; siitä on yhdistyminen.

213. Näistä asioista on ilmeistä, että kun ihminen ottaa leivän, joka on ruumis, hänet yhdistetään Herraan hyvyyden kautta rakkaudesta Häneen Hänestä käsin; ja kun hän ottaa viinin, joka on veri, hänet yhdistetään Herraan hyvyyden kautta uskosta Häneen Hänestä käsin. Mutta on tiedettävä, että tämä yhdistyminen Herran kanssa Ehtoollisen kautta tapahtuu ainoastaan niillä, jotka ovat hyvyydessä rakkaudesta ja uskosta Häneen Hänestä: heillä on Pyhän Ehtoollisen kautta yhdistyminen; muilla on läsnäolo eikä yhdistyminen.

214. Lisäksi Pyhä Ehtoollinen sisältää ja käsittää kaiken säädetyn jumalanpalveluksen israelilaisessa Kirkossa; sillä polttouhreja ja uhreja, joista tämän Kirkon jumalanpalvelus pääasiassa koostui, kutsuttiin yhdellä sanalla ”leipä”: siten myös Pyhä Ehtoollinen on sen täydennys.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

Koska ei voida tietää, mitä Pyhä Ehtoollinen sisältää, ellei tiedetä, mitä yksityiskohdat siellä merkitsevät, sillä ne vastaavat spirituaalisia asioita, niin on esitettävä, mitä tarkoittaa ” ruumis” ja ”liha”, mitä ”leipä” ja ”viini”, mitä ”syödä” ja ”juoda”; sekä uhreista, joista israelilaisen Kirkon jumalanpalvelus pääasiassa koostui, että niitä on sanottu ”leiväksi”.

215. Ehtoollisesta. Että ”ateriat” ja ”ehtoolliset” merkitsivät yhteen liittämistä rakkauden kautta, (nrot 3596, 3832, 4745, 5161, 7996). ”Pääsiäisehtoollinen” merkitsi yhteen liittämistä taivaassa, (nrot 7836, 7997, 8001). ”Happamattoman leivän juhla” eli ”pääsiäinen” merkitsi vapautusta kadotuksesta Herran toimesta, (nrot 7093, 7867, 9286–9292, 10655): sisimmässä merkityksessä Herran Ihmisyyden kirkastamisen muistamista, koska siitä on vapautus, (nro 10655).

216. Ruumiista ja lihasta. Herran ”liha” merkitsee Hänen Jumalallisen Rakkautensa Jumalallista Hyvyyttä, mikä on Hänen Jumalallisesta Ihmisyydestään, (nrot 3813, 7850, 9127, 10283). Herran ”ruumis” merkitsee samoin, (nrot 2343, 3735, 6135). ”Liha” yleensä tarkoittaa tahdonalaista näin ihmisen omaa, mikä itsessään katsottuna on pahuutta; mutta mikä Herran elävöittämänä merkitsee hyvyyttä, (nrot 148, 149, 780, 999, 3813, 8409, 10283). Siten ”liha” Sanassa on koko ihminen ja jokainen ihminen, (nrot 574, 1050, 10283).

Tässä ja seuraavissa asioissa sanotaan, että ne merkitsevät, siitä syystä, että ne vastaavat toisiaan; sillä mikä tahansa vastaa, se merkitsee, (nrot 2896, 2979, 2987, 2989, 3002, 3225). Että Sana on laadittu pelkkien vastaavaisuuksien avulla, ja siitä on sen sisäinen eli spirituaalinen merkitys, joka ilman vastaavuuksien tietoa ei voi tulla tunnetuksi, mitä se on, ja tuskin että sitä on olemassa, (nrot 3131, 3472–3485, 8615, 10687). Siksi Sanan kautta on taivaan yhdistyminen Kirkon ihmisen kanssa, (nro 10687). (Enemmän näistä asioista nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 303–310, missä käsitellään taivaan yhdistymistä Kirkon ihmisen kanssa Sanan kautta.)

217. Verestä. Herran ”veri” merkitsee Jumalallista Totuutta edeten Hänen Jumalallisen Rakkautensa Jumalallisesta Hyvyydestä, (nrot 4735, 6978, 7317, 7326, 7846, 7850, 7877, 9127, 9393, 10026, 10033, 10152, 10210). Että alttarin päälle ympäriinsä ja sen perustukselle pirskotettu ”veri” merkitsi Jumalallisen Totuuden ja Jumalallisen Hyvyyden yhdistymistä Herrassa, (nro 10047). ”Viinirypäleiden veri” merkitsee uskon totuutta lähimmäisenrakkauden hyvyydestä, (nro 6378). ”Viinirypäle” ja ”viinirypäleenterttu” merkitsevät spirituaalista hyvyyttä, joka on lähimmäisenrakkauden hyvyyttä, (nro 5117). ”Veren vuodattaminen” on väkivallan aiheuttamista Jumalalliselle totuudelle, (nrot 374, 1005, 4735, 5476, 9127). Mitä tarkoitetaan sillä, että Herran kyljestä vuoti ”verta” ja ”vettä”, (nro 9127). Mitä sillä, että Herra on lunastanut ihmisen ”verellään”, (nro 10152).

218. Leivästä. Että ”leipä”, missä on Herrasta, merkitsee Herran Jumalallisen Rakkauden Jumalallista Hyvyyttä ja ihmisen vastavuoroisuutta, joka syö sitä, (nrot 2165, 2177, 3478, 3735, 3813, 4211, 4217, 4735, 4976, 9323, 9545). ”Leipä” käsittää ja merkitsee kaikkea ruokaa yleensä, (nrot 2165, 6118). ”Ruoka” tarkoittaa kaikkea, mikä ravitsee ihmisen spirituaalista elämää, (nrot 4976, 5147, 5915, 6277, 8418). Näin ”leipä” tarkoittaa kaikkea taivaallista ja spirituaalista ruokaa, (nrot 276, 680, 2165, 2177, 3478, 6118, 8410). Siten ”kaikkea, mikä lähtee Jumalan suusta,” Herran sanojen mukaan, (Matt. 4: 4; nro 681). ”Leipä” merkitsee yleensä rakkauden hyvyyttä, (nrot 2165, 2177, 10686). Samaa merkitsee ”vehnä”, josta leipä tehdään, (nrot 3941, 7605). Missä Sanassa sanotaan ”leipä ja vesi”, niillä tarkoitetaan rakkauden hyvyyttä ja uskon totuutta, (nro 9323). Leivän murtaminen, että se on ollut edustus keskinäisestä rakkaudesta muinaisessa Kirkossa, (nro 5405). Spirituaalinen ruoka on tietoa, älykkyyttä ja viisautta; näin hyvyyttä ja totuutta, koska näistä ovat edelliset, (nrot 3114, 4459, 4792, 5147, 5293, 5340, 5342, 5410, 5426, 5576, 5582, 5588, 5655, 8562, 9003). Ja koska ne ravitsevat mieltä, (nrot 4459, 5293, 5576, 6277, 8418). Elatus ruoalla, että se on spirituaalista ravitsemista, ja hyvyyden ja totuuden sisäänvirtausta Herralta, (nrot 4976, 5915, 6277).

”Leivät” pöydällä tabernaakkelissa merkitsivät Herran Jumalallisen Rakkauden Jumalallista Hyvyyttä, (nrot 3478, 9545). Että ”ruokauhrit” uhrauksissa, mitkä olivat kakkuja ja pannukakkuja, merkitsivät jumalanpalvelusta rakkauden hyvyydestä, (nrot 4581, 10079, 10137). Mitä eri ”ruokauhrit” erityisesti merkitsivät, (nrot 7978, 9992–9994, 10079).

(Että muinaisajan ihmiset, kun he sanoivat ”leipä”, ymmärsivät sillä kaikkea ruokaa yleensä, nähdään, 1. Moos. 43: 16, 31; 2. Moos. 18: 2; Tuom. 13: 15, 16; 1. Sam. 14: 28, 29; 20: 24, 27; 2. Sam. 9: 7, 10; 1. Kun. 4: 22, 23; 2. Kun. 25: 29.)

219. Viinistä. Että ”viini”, missä puhutaan Herrasta, merkitsee Jumalallista Totuutta edeten Hänen Jumalallisesta Hyvyydestään, samoin kuin ”veri”, (nrot 1071, 1798, 6377). ”Viini” yleensä merkitsee lähimmäisenrakkauden hyvyyttä, (nro 6377). ”Rypälemehu” merkitsee totuutta hyvyydestä luonnollisessa ihmisessä, (nro 3580). Että viiniä on sanottu ”rypäleiden vereksi”, (nro 6378). ”Viinitarha” merkitsee Kirkkoa totuuden suhteen, (nrot 3220, 9139). Että ”juomauhri” uhrauksissa, mikä oli viiniä, merkitsi spirituaalista hyvyyttä, joka on pyhää totuutta, (nro 1072). Että Herra yksin on pyhä; siten kaikki pyhyys on Hänestä, (nrot 9229, 9680, 10359, 10360). Jumalallinen Totuus edeten Herrasta on mitä Sanassa kutsutaan ”pyhäksi”, (nrot 6788, 8302, 9229, 9820, 10361).

220. Syömisestä ja juomisesta. Että ”syödä” merkitsee omaksua ja yhdistyä rakkauden ja lähimmäisenrakkauden kautta, (nrot 2187, 2343, 3168, 3513, 5643). Siten se merkitsee yhteenliittymistä, (nro 8001). Että ”syödä” sanotaan hyvyyden omaksumisesta ja yhdistymisestä, ja ”juoda” totuuden omaksumisesta ja yhdistymisestä, (nrot 3168, 3513, 3832, 9412). Mitä tarkoittaa ”syödä ja juoda Herran valtakunnassa”, (nro 3832). Siitä johtuu, että ”olla nälkä” ja ”nälkäinen” Sanassa tarkoittaa ikävöidä hyvyyttä ja totuutta mieltymyksestä, (nrot 4958, 10227).

Että enkelit nämä asiat, jotka nyt on sanottu, eivät ymmärrä toisella tavalla kuin sisäisen eli spirituaalisen merkityksen mukaan, koska he ovat spirituaalisessa maailmassa, (nro 10521). Sieltä pyhyys taivaasta virtaa sisään Kirkon ihmisiin, kun he vastaanottavat Ehtoollisen kunnioitettavasti, (nro 6789). Ja sieltä on Herran yhdistyminen, (nrot 3464, 3735, 5915, 10519, 10521, 10522).

221. Uhreista. ”Polttouhrit” ja ”uhrit” merkitsivät jumalanpalveluksen kaikkia asioita rakkauden hyvyydestä ja uskon totuuksista, (nrot 923, 6905, 8680, 8936, 10042). ”Polttouhrit” ja ”uhrit” merkitsivät Jumalallisia taivaallisia asioita, jotka ovat Kirkon sisäisiä asioita, joista on jumalanpalvelus, (nrot 2180, 2805, 2807, 2830, 3519); vaihtelulla ja erolla jumalanpalveluksen eri asioiden mukaan, (nrot 2805, 6905, 8936). Siksi oli monenlaisia uhrauksia ja niiden erilaisia prosesseja, ja myös erilaisia eläimiä, joista ne olivat, (nrot 2830, 9391, 9990). Ne eri asiat, joita ne yleensä merkitsivät, mitkä voi todeta yksityiskohdista avatulla sisäisellä aistilla, (nro 10042). Mitä ”ne eläimet”, jotka uhrattiin, erityisesti merkitsivät, (nro 10042). Taivaan salaisuudet sisällytetään uhrausten rituaaleihin ja prosesseihin, (nro 10057). Yleensä niihin sisällytetään Herran Ihmisyyden kirkastamisen salaisuuksia; ja vastaavassa merkityksessä ihmisen uudestisyntymisen ja puhdistautumisen salaisuuksia pahuuksista ja vääryyksistä; sen tähden ne olivat erilaisia syntejä, rikoksia ja puhdistautumisia varten, (nrot 9990, 10022, 10042, 10053, 10057). Mitä on tarkoitettu sillä, että ”he asettivat kädet” eläinten päälle, jotka uhrattiin, (nro 10023). Mitä sillä, että polttouhreissa ”teurastettujen eläinten alemmat osat asetettiin niiden ylempien osien alle”, (nro 10051). Mitä ”ruokauhreilla”, joita myös poltettiin tuolloin, (nro 10079). Mitä ”juomauhrilla”, (nrot 4581, 10137). Mitä ”suolalla”, jota myös käytettiin, (nro 10300). Mitä ”alttarilla” ja sen kaikilla asioilla, (nrot 921, 2777, 2784, 2811, 2812, 4489, 4541, 8935, 8940, 9388, 9389, 9714, 9726, 9963, 9964, 10028, 10123, 10151, 10242, 10245, 10344). Mitä ”alttarin tulella”, (nrot 934, 6314, 6832). Mitä ”yhdessä syöminen pyhitetyistä asioista”, (nrot 2187, 8682). Uhraukset eivät ole olleet määrättyjä, vaan rakkaus ja usko; näin että ne olivat ainoastaan sallittuja, (osoitettuna Sanasta, nrot 922, 2180). Miksi ne olivat sallittuja, (nrot 2180, 2818).

Että polttouhrit ja teurasuhrit, jotka tehtiin karitsoista, vuohista, lampaista, pukeista, nuorista sonneista ja härjistä, yhdellä sanalla sanottuna ovat olleet ”leipää”, voidaan nähdä näistä kohdista:

Ja pappi polttakoon sen alttarilla, uhrileipänä Herralle. (3. Moos. 3: 11, 16.)

Aaronin pojille: ”He olkoot Jumalallensa pyhät älköötkä häväiskö Jumalansa nimeä, sillä he uhraavat Herran uhreja, Jumalansa leipää… Pyhitä hänet, sillä hän uhraa Jumalasi leipää… Älköön Aaronin jälkeläinen, jossa on joku vamma, lähestykö uhraamaan Jumalansa leipää. (3. Moos. 21: 6, 8, 17, 21.)

Käske israelilaisia ​​ja sano heille: Pitäkää vaari siitä, että tuotte minulle uhrilahjani, leipäni, suloisesti tuoksuvat uhrini, määräaikanaan. (4. Moos. 28: 2.)

Joka koskee saastaiseen, älköön syökö pyhistä lahjoista, vaan hänen tulee pestä ruumiinsa vedessä… ja sitten hän syököön pyhistä lahjoista, sillä se on hänen leipäänsä. (3. Moos. 22: 6, 7.)

Siten, että tuotte minun alttarilleni saastutettua leipää. (Mal. 1: 7.)

Tästä nyt johtuu, että edellä, nro 214, on sanottu, nimittäin, että ”Pyhä Ehtoollinen sisältää ja käsittää kaiken säädetyn jumalanpalveluksen israelilaisessa Kirkossa; sillä polttouhreja ja uhreja, joista tämän Kirkon jumalanpalvelus pääasiassa koostui, kutsuttiin yhdellä sanalla ’leipä’; siten myös Pyhä Ehtoollinen on sen täydennys”.

Näistä kaikista asioista voidaan nyt nähdä, mitä ”leivällä” tarkoitetaan Johanneksessa:

Niin Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti, minä sanon teille: ei Mooses antanut teille sitä leipää taivaasta, vaan minun Isäni antaa teille taivaasta totisen leivän. Sillä Jumalan leipä on se, joka tulee alas taivaasta ja antaa maailmalle elämän.” Niin he sanoivat hänelle: ”Herra anna meille aina sitä leipää.” Jeesus sanoi heille: ”Minä olen elämän leipä; joka tulee minun tyköni, se ei koskaan näe nälkää, ja joka uskoo minuun, ei koskaan janoa. Joka uskoo minuun, sillä on iankaikkinen elämä. Minä olen elämän leipä. Tämä on se leipä, joka tulee alas taivaasta, että se, joka sitä syö, ei kuolisi. Minä olen se elävä leipä, joka on tullut alas taivaasta. Jos joku syö tätä leipää, hän elää iankaikkisesti.” (Joh. 6: 31–35, 47–51.)

Näistä ja edellä sanotuista asioista on ilmeistä, että ”leipää” on kaikki hyvyys, joka etenee Herrasta, sillä Herra Itse on omassa hyvyydessään: näin että ”leipää ja viiniä” Pyhässä Ehtoollisessa on kaikki Herran palveleminen rakkauden ja uskon hyvyydestä.

222. Näihin lisätään joitakin asioita teoksesta Arcana Coelestia, (nro 9127):

”Se, joka ei tiedä mitään Sanan sisäisestä eli spirituaalisesta merkityksestä, ei tiedä muuta kuin että ’lihalla ja verellä’ Sanassa tarkoitetaan lihaa ja verta. Mutta sisäisessä eli spirituaalisessa merkityksessä ei käsitellä ruumiin elämää, vaan ihmisen sielun elämää, toisin sanoen, hänen spirituaalista elämäänsä, jota hänen on elettävä ikuisesti: tätä elämää kuvataan Sanan kirjaimellisessa merkityksessä sellaisilla asioilla, jotka ovat ruumiin elämän, nimittäin ’lihalla ja verellä’; ja koska ihmisen spirituaalinen elämä pysyy olemassa rakkauden hyvyyden ja uskon totuuden kautta, niin rakkauden hyvyyttä tarkoitetaan ’lihalla’ ja uskon totuutta ’verellä’ Sanan sisäisessä merkityksessä. Näitä asioita ’lihalla ja verellä’ ymmärretään taivaassa; samoin ’leivällä ja viinillä’, koska ’leivällä’ ymmärretään siellä täysin samaa mitä ’lihalla’, ja ’viinillä’ täysin samaa mitä ’verellä’. Mutta ne, jotka eivät ole spirituaalisia ihmisiä, eivät ymmärrä tätä; niinpä pysykööt he omassa uskossaan, kunhan vain uskovat, että Pyhässä Ehtoollisessa ja Sanassa on pyhyyttä, koska ne ovat Herrasta. On mitä he eivät tiedä, missä se pyhyys on; kuitenkin ne, joilla vallitsee jonkinlainen sisäinen havainto, harkitsevat, tarkoitetaanko lihaa ’lihalla’ ja verta ’verellä’ näissä kohdissa Ilmestyskirjassa:

Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille: ”Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten”. (Ilm. 19: 17, 18.)

Kuka koskaan tulee ymmärtämään näitä asioita, ellei hän tiedä, mitä ’liha’ tarkoittaa sisäisessä merkityksessä, ja ellei hän tiedä, mitä ’kuninkaat’, ’sotapäälliköt’, ’väkevät’, ’hevoset’ ja ’niiden selässä istuvat’ sekä ’vapaat’ ja ’orjat’ tarkoittavat? Ja Hesekielissä:

Näin sanoo Herra: Käske lintuja, kaikkia siivekkäitä, ja kaikkia maan eläimiä: Kokoontukaa, tulkaa, yhtykää joka taholta minun teurasuhrilleni, jonka minä tietä varten uhraan, suurelle teurasuhrille Israelin vuorille; syökää lihaa ja juokaa verta. Syökää sankarien lihaa ja juokaa maan ruhtinaitten verta… Syökää itsenne kylläisiksi rasvasta ja juokaa itsenne juovuksiin verestä, jonka minä teitä varten uhraan. Tulkaa kylläisiksi minun pöydässäni ratsuista ja vaunuhevosista, sankareista ja kaikenkaltaisista sotamiehistä… niin minä annan kunniani pakanakansojen keskuuteen. (Hes. 39: 17–21.)

Siellä käsitellään kaikkien koollekutsumista Herran valtakuntaan, ja erityisesti Kirkon perustamista pakanoiden keskuuteen; ja ’lihan syömisellä ja veren juomisella’ tarkoitetaan omaksua itselleen Jumalallinen Hyvyys ja Jumalallinen Totuus, näin pyhyys mikä etenee Herran Jumalallisesta Ihmisyydestä. Kuka ei voi nähdä, että ’lihalla’ ei siellä tarkoiteta lihaa eikä ’verellä’ verta? Ja kuten että ’heidän tulisi syödä sankarien lihaa’ ja ’juoda maan ruhtinaitten verta’, ja että ’heidän tulisi juoda itsensä juovuksiin verestä’; samoin että ’heidän tulisi tulla kylläisiksi ratsuista ja vaunuhevosista, sankareista ja kaikenkaltaisista sotamiehistä’. (Mitä ’taivaan linnuilla’ ja ’maan eläimillä’ tarkoitetaan spirituaalisessa merkityksessä, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nro 110, ja siellä viitteissä.) Tarkastellaanpa nyt näitä asioita, jotka Herra sanoi lihastaan ja verestään Johanneksessa:

Ja se leipä, jonka minä annan, on minun lihani… Totisesti, totisesti minä sanon teille: ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. Sillä minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni on totinen juoma. Joka syö minun lihani ja minun vereni, se pysyy minussa, ja minä hänessä… Tämä on se leipä, joka tuli alas taivaasta. (Joh. 6: 50–58.)

Että Herran ’liha’ on Jumalallista Hyvyyttä, ja Hänen ’verensä’ Jumalallista Totuutta, molemmat Hänestä, voidaan nähdä siitä, että ne ovat mitkä ravitsevat ihmisen spirituaalista elämää; sen johdosta sanotaan, ’minun lihani on totinen ruoka, ja minun vereni totinen juoma’; ja koska ihminen Jumalallisen Hyvyyden ja Totuuden kautta yhdistetään Herraan, niin myös sanotaan, ’Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, sillä on iankaikkinen elämä’; ja ’se pysyy minussa, ja minä hänessä’.

Ja edellä siinä luvussa:

Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy iankaikkiseen elämään. (Joh. 6: 27.)

Että ’pysyä Herrassa’ on olla rakkaudessa Häneen, Herra Itse opettaa Johanneksessa, (Joh. 15: 2–12).”

XVII YLÖSNOUSEMUKSESTA

223. Ihminen on niin luotu, ettei hän sisäiseensä nähden voi kuolla; sillä hän voi uskoa Jumalaan ja myös rakastaa Jumalaa ja näin yhdistyä Jumalaan rakkaudella ja uskolla; ja yhdistyä Jumalaan on elää ikuisesti.

224. Tämä sisäinen on jokaisella ihmisellä, joka syntyy; hänen ulkoisensa on se, millä hän toteuttaa ne asiat, jotka kuuluvat hänen uskoonsa ja rakkauteensa. Sisäinen on mitä kutsutaan hengeksi, ja ulkoinen mitä kutsutaan ruumiiksi. Ulkoinen, jota kutsutaan ruumiiksi, on sopeutettu tarpeille luonnollisessa maailmassa; tämä hylätään, kun ihminen kuolee. Mutta sisäinen, jota kutsutaan hengeksi, on sopeutettu tarpeille spirituaalisessa maailmassa; tämä ei kuole: tämä sisäinen on silloin hyvä henki ja enkeli, jos ihminen on ollut hyvä maailmassa; mutta paha henki, jos ihminen on ollut paha maailmassa.

225. Ihmisen henki ruumiin kuoleman jälkeen näkyy spirituaalisessa maailmassa ihmismuodossa, aivan kuten maailmassa; se myös nauttii näkemisen, kuulemisen, puhumisen ja tuntemisen kyvystä kuten maailmassa; ja se on varustettu jokaisella ajattelemisen, tahtomisen ja tekemisen kyvyllä, kuten maailmassa; lyhyesti sanottuna, se on ihminen kaikkiin asioihinsa ja yksityiskohtiinsa nähden, paitsi että sitä ei ole ympäröity sillä karkealla ruumiilla, joka sillä oli maailmassa; sen se jättää, kun ruumis kuolee, eikä koskaan ota sitä takaisin.

226. Tämä elämän jatkuminen on mitä ymmärretään ylösnousemuksella. Että ihmiset uskovat, etteivät he nouse kuolleista ennen kuin viimeisellä tuomiolla, jolloin myös koko näkyvä maailma tuhoutuu, on koska he eivät ole ymmärtäneet Sanaa; ja koska aistilliset ihmiset asettavat elämän ruumiiseen ja uskovat, että ellei ruumis heräisi eloon uudelleen, se olisi ihmisen kohdalla mennyttä.

227. Ihmisen elämä kuoleman jälkeen on hänen rakkautensa elämää ja uskonsa elämää; siten millainen rakkaus hänellä oli ollut ja millainen usko, kun hän eli maailmassa, sellainen elämä pysyy hänellä ikuisesti: helvetin elämä on niille, jotka ovat rakastaneet itseään ja maailmaa yli kaiken; ja taivaan elämä niille, jotka ovat rakastaneet Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään kuten itseään: he ovat niitä, joilla on usko, mutta edelliset niitä, joilla ei ole uskoa. Taivaan elämä on mitä kutsutaan iankaikkiseksi elämäksi; ja helvetin elämä on mitä kutsutaan spirituaaliseksi kuolemaksi.

228. Sana opettaa, että ihminen elää kuoleman jälkeen; kuten että Jumala ei ole kuolleiden Jumala, vaan elävien (Matt. 22: 32). Että Lasarus kuoleman jälkeen vietiin taivaaseen, mutta rikas mies heitettiin helvettiin (Luuk. 16: 22, 23). Että Aabraham, Iisak ja Jaakob ovat siellä (Matt. 8: 11; 22: 31, 31; Luuk. 20: 37, 38). Ja että Jeesus sanoi ryövärille: ”Tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.” (Luuk. 23: 43.)

Lomakkeen yläreuna

229. Tässä ei ole tarpeen esittää mitään teoksesta Arcana Coelestia, koska ne asiat, jotka koskevat ylösnousemusta ja ihmisen elämää kuoleman jälkeen, on osoitettu täysin teoksessa Taivas ja Helvetti. Niinpä ne nähdään siinä teoksessa seuraavien artikkelien alla:

(I) Jokainen ihminen on henki sisäisiinsä nähden, (nrot 432–444).

(II) Ihmisen herättäminen kuolleista, ja hänen astumisensa iankaikkiseen elämään, (nrot 445–452).

(III) Ihminen on kuoleman jälkeen täydellisessä ihmismuodossa, (nrot 453–460).

(IV) Ihmisellä on kuoleman jälkeen kaikki aistinsa, muistinsa, ajatuksensa ja mieltymyksensä, kuten oli maailmassa; hän ei jätä mitään jälkeensä paitsi maallisen ruumiinsa, (nrot 461–469).

(V) Ihminen on kuoleman jälkeen sellainen kuin hänen elämänsä on ollut maailmassa, (nrot 470–484).

(VI) Jokaisen ihmisen elämän ilot käännetään kuoleman jälkeen vastaaviksi asioiksi, (nrot 485–490).

(VII) Ihmisen ensimmäinen tila kuoleman jälkeen, (nrot 491–498).

(VIII) Ihmisen toinen tila kuoleman jälkeen, (nrot 499–511).

(IX) Ihmisen kolmas tila kuoleman jälkeen, mikä on opetuksen tila niille, jotka pääsevät taivaaseen, (nrot 512–520).

(X) Taivas ja helvetti ovat peräisin ihmiskunnasta, (nrot 311–317).

Viimeisestä tuomiosta (josta on puhuttu myös edellä, nro 226), että se ei tule olemaan maailman tuhon kanssa, nähdään pienessä kirjassa Viimeinen tuomio ja Babylonin hävitys, alusta loppuun.

XVIII TAIVAASTA JA HELVETISTÄ

230. On kaksi asiaa, jotka tekevät ihmisen spirituaalisen elämän, nimittäin, rakkaus ja usko; rakkaus hänen tahtonsa elämän, ja usko hänen ymmärryksensä elämän. Hyvän rakkaus ja siitä toden usko tekevät taivaan elämän; ja pahan rakkaus ja siitä väärän usko tekevät helvetin elämän.

231. Rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan tekevät taivaan; ja myös usko, mutta usko siinä määrin kuin sillä on elämää näistä rakkauksista. Ja koska kumpikin tuo rakkaus ja siitä usko ovat Herrasta, sen johdosta on selvää, että Herra tekee taivaan.

232. Taivas on jokaisella rakkauden ja uskon vastaanoton mukaan Herralta; ja ne, jotka vastaanottavat taivasta Herralta sillä aikaa kun he elävät maailmassa, tulevat taivaaseen kuoleman jälkeen.

233. Ne, jotka vastaanottavat taivasta Herralta, ovat niitä, joilla on taivas itsessään, sillä taivas on ihmisessä, minkä myös Herra opettaa:

Eikä voida sanoa: ’Katso, Jumalan valtakunta on täällä’, tahi: ’Tuolla’; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä. (Luuk. 17: 21.)

234. Taivas ihmisessä on hänen sisäisessään, näin tahtomisessa ja ajattelemisessa rakkaudesta ja uskosta käsin, ja sieltä ulkoisessa, mikä on toimia ja puhua rakkaudesta ja uskosta käsin, mutta se ei ole ulkoisessa ilman sisäistä. Sillä toimia hyvin ja puhua hyvin voivat kaikki tekopyhät, mutta eivät tahtoa hyvin ja ajatella hyvin.

235. Kun ihminen tulee toiseen elämään, mikä tapahtuu heti kuoleman jälkeen, on selvää, onko taivas hänessä; mutta ei silloin, kun hän elää maailmassa. Sillä maailmassa näkyy ulkoinen eikä sisäistä, mutta toisessa elämässä sisäinen on paljastettu, koska ihminen elää silloin henkenä.

236. Ikuinen onnellisuus, jota myös taivaalliseksi iloksi kutsutaan, on niillä, jotka ovat rakkaudessa ja uskossa Herraan Herrasta; tuolla rakkaudella ja tuolla uskolla on itsessään se ilo: siihen iloon kuoleman jälkeen tulee se ihminen, jolla on taivas itsessään; sillä välin se on kätkettynä hänen sisäisessään. Taivaissa on kaikkien hyvyyksien yhteisyys; kaikkien rauha, älykkyys, viisaus ja onnellisuus välitetään jokaiselle siellä, mutta kuitenkin kullekin rakkauden ja uskon vastaanottamisen mukaan Herralta. Siitä on selvää, kuinka suuri rauha, älykkyys, viisaus ja onnellisuus taivaassa on.

237. Kuten rakkaus Herraan ja rakkaus lähimmäistä kohtaan tekevät taivaan elämän ihmisessä, niin itserakkaus ja maailmanrakkaus, kun ne hallitsevat, tekevät helvetin elämän hänessä, sillä nämä rakkaudet ovat edellisille vastakkaisia. Sen tähden ne, joilla itserakkaus ja maailmanrakkaus hallitsevat, eivät voi vastaanottaa mitään taivaasta, vaan se mitä he vastaanottavat on helvetistä. Sillä mitä tahansa ihminen rakastaa ja mitä tahansa hän uskoo, on joko taivaasta tai on helvetistä.

238. Ne, joilla itserakkaus ja maailmanrakkaus hallitsevat, eivät tiedä, mitä taivas ja mitä taivaan onnellisuus ovat; ja heistä näyttää uskomattomalta, että onnellisuutta annetaan muissa rakkauksissa kuin niissä; vaikka taivaan onnellisuus astuu sisään samassa määrin kuin itserakkaus ja maailmanrakkaus päämäärinä poistetaan: se onnellisuus, joka niiden poistamisesta seuraa, on niin suuri, että se ylittää kaiken inhimillisen ymmärryksen.

239. Ihmisen elämä ei voi muuttua kuoleman jälkeen; se pysyy silloin sellaisena kuin se oli ollut. Sillä ihmisen henki on kokonaan sellainen kuin hänen rakkautensa, eikä helvetillistä rakkautta voida siirtää taivaalliseksi rakkaudeksi, koska ne ovat vastakkaisia. Tätä tarkoitetaan Aabrahamin sanoilla rikkaalle helvetissä:

Meidän ja teidän välillä on suuri kuilu, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme. (Luuk. 16: 26.)

Tästä on selvää, että ne, jotka joutuvat helvettiin, pysyvät siellä ikuisesti; ja ne, jotka pääsevät taivaaseen, pysyvät siellä ikuisesti.

240. Koska taivasta ja helvettiä on käsitelty erillisessä teoksessa, ja siellä on myös tuotu esiin ne asiat, jotka sisältyvät teokseen Arcana Coelestia niistä, niin ei ole tarpeen niitä tässä enempää lisätä.

XIX KIRKOSTA

241. Mikä ihmisessä tekee taivaan, se tekee myös Kirkon; sillä kuten rakkaus ja usko tekevät taivaan, niin ne tekevät myös Kirkon; siten niistä asioista, jotka edellä on sanottu taivaasta, on ilmeistä mitä Kirkko on.

242. Kirkoksi sanotaan sitä, missä Herra tunnustetaan ja missä Sana on; sillä Kirkon olennaisia ​​asioita ovat rakkaus ja usko Herraan Herrasta, ja Sana opettaa, kuinka ihmisen tulee elää, jotta hän vastaanottaisi rakkauden ja uskon Herralta.

243. Jotta Kirkko olisi, tulee olla oppi Sanasta, koska ilman oppia ei ymmärretä Sanaa; mutta yksin oppi ei tee Kirkkoa ihmisessä, vaan elämä opin mukaan. Tästä seuraa, että usko yksin ei tee Kirkkoa, vaan uskon elämä, joka on lähimmäisenrakkautta. Oikea oppi on lähimmäisenrakkauden ja samalla uskon oppi, eikä uskon oppi ilman lähimmäisenrakkautta; sillä lähimmäisenrakkauden ja samalla uskon oppi on elämän oppi; mutta ei uskon oppi ilman lähimmäisenrakkauden oppia.

244. Ne, jotka ovat Kirkon ulkopuolella ja tunnustavat yhden Jumalan, ja elävät oman uskonnollisuutensa mukaisesti jossakin lähimmäisenrakkaudessa lähimmäistään kohtaan, ovat yhteydessä niiden kanssa, jotka kuuluvat Kirkkoon; sillä ketään, joka uskoo Jumalaan ja elää hyvin, ei tuomita. Tästä on ilmeistä, että Herran Kirkko on kaikkialla koko maailmassa, vaikkakin erityisesti siellä, missä Herra tunnustetaan ja missä Sana on.

245. Jokainen, jossa on Kirkko, pelastetaan; mutta jokainen, jossa ei ole Kirkkoa, tuomitaan.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

246. Että Kirkko on erityisesti siellä, missä Sana on ja sen kautta Herra tunnetaan, näin missä Jumalalliset totuudet on paljastettu, (nrot 3857, 10761). Mutta silti ne, jotka syntyivät siellä, missä Sana on ja Herra tunnetaan, eivät sen tähden kuulu Kirkkoon, vaan ne, jotka Herra uudestisynnyttää totuuksien kautta Sanasta, ja jotka ovat niitä, jotka elävät lähimmäisenrakkauden elämää, (nrot 6637, 10143, 10153, 10578, 10645, 10829). Jotka kuuluvat Kirkkoon, eli joissa on Kirkko, he ovat totuuden mieltymyksessä totuuden itsensä vuoksi; toisin sanoen, he rakastavat totuutta, koska se on totta; he myös tutkivat Sanasta, ovatko sen Kirkon opit, mihin he syntyivät, totuuksia, (nrot 5432, 6047). Muuten olisi jokaisen totuus peräisin toiselta, ja ainoastaan kotiseudulta, (nro 6047).

Että Herran Kirkko on kaikkien keskuudessa, jotka koko maailmassa elävät hyvyydessä oman uskonnollisuutensa mukaan, (nrot 3263, 6637, 10765). Kaikki, jotka elävät hyvyydessä, missä tahansa he ovatkin, ja tunnustavat yhden Jumalan, Herra ottaa vastaan ja he pääsevät taivaaseen; koska kaikki, jotka ovat hyvyydessä, tunnustavat Herran, koska hyvyys on Herrasta ja Herra on hyvyydessä, (nrot 2589–2604, 2861, 2862, 3263, 4190, 4197, 6700, 9256). Universaali Kirkko maan päällä on Herran edessä kuin yksi ihminen, (nrot 7396, 9276). Samoin kuin taivas, koska Kirkko on taivas eli Herran valtakunta maan päällä, (nrot 2853, 2996, 2998, 3624–3629, 3636–3643, 3741–3745, 4625). Mutta se Kirkko, missä Herra on tunnettu ja missä Sana on, on kuten sydän ja keuhkot ihmisessä suhteessa muihin ruumiinosiin, jotka elävät niistä kuin oman elämänsä lähteistä, (nrot 637, 931, 2054, 2054, 2853). Tästä johtuu, että ellei olisi Kirkkoa, missä Sana on ja sen kautta Herra tunnetaan, ihmiskuntaa ei pelastettaisi, (nrot 468, 637, 931, 4545, 10452). Että Kirkko on taivaan perustus, (nro 4060).

Että Kirkko on sisäinen ja ulkoinen, (nrot 1242, 6587, 9375, 9680, 10762). Kirkon sisäistä on rakkaus Herraan ja lähimmäisenrakkaus lähimmäistä kohtaan; sen johdosta ne, jotka ovat hyvän ja toden mieltymyksessä rakkaudesta Herraan ja lähimmäisenrakkaudesta lähimmäistä kohtaan, muodostavat sisäisen Kirkon; ja ne, jotka ovat ulkoisessa jumalanpalveluksessa kuuliaisuudesta ja uskosta, muodostavat ulkoisen Kirkon, (nrot 1083, 1098, 4288, 6380, 6587, 7840, 8762). Että tuntea totuus ja hyvyys ja siitä toimia, on Kirkon ulkoista; mutta tahtoa ja rakastaa totuutta ja hyvyyttä ja siitä toimia, on Kirkon sisäistä, (nrot 4899, 6775). Kirkon sisäistä on niiden jumalanpalveluksessa, jotka kuuluvat ulkoiseen Kirkkoon, vaikkakin hämärässä, (nro 6775). Sisäinen ja ulkoinen Kirkko muodostavat yhden Kirkon, (nrot 409, 10762). Että ihmisellä on sisäinen ja ulkoinen, sisäinen taivaan kuvan mukaan, ja ulkoinen maailman kuvan mukaan; ja että sen tähden, jotta ihminen olisi Kirkko, hänen ulkoisensa tulee toimia yhtenä sisäisensä kanssa, (nrot 3628, 4523, 4524, 6057, 6314, 9706, 10472). Kirkko on ihmisen sisäisessä ja samalla ulkoisessa; mutta ei ulkoisessa ilman sisäistä, (nrot 1795, 6580, 10691). Kirkon sisäinen on totuuksien ja niiden laadun mukaan, ja niiden juurtumisen mukaan hyvyyteen elämän kautta, (nro 1238).

Että Kirkko samoin kuin taivas on ihmisessä, ja siten että Kirkko yleensä koostuu ihmisistä, joissa on Kirkko, (nro 3884). Jotta Kirkko olisi, tulee olla elämän oppi, joka on lähimmäisenrakkauden oppi, (nrot 3445, 10763, 10764). Lähimmäisenrakkaus tekee Kirkon, eikä usko erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, (nro 916). Siis ei uskon oppi erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, vaan uskon oppi yhdistettynä sen kanssa, ja sen mukainen elämä, (nrot 809, 1798, 1799, 1834, 1844, 4468, 4672, 4689, 4766, 5826, 6637). Että Kirkko ei ole ihmisessä, ellei opin totuuksia ole istutettu lähimmäisenrakkauden hyvyyteen hänessä, siis elämään, (nrot 3310, 3963, 5826). Että mitään Kirkkoa ei ole ihmisessä, jos hän on ainoastaan niissä totuuksissa, joita kutsutaan uskon totuuksiksi, (nro 5826). Kuinka paljon hyvää Kirkossa olisi, jos lähimmäisenrakkaus olisi ensimmäisellä sijalla ja usko toisella sijalla, (nro 6269). Ja kuinka paljon pahaa, jos usko on ensimmäisellä sijalla, (nro 6272). Muinaisissa Kirkoissa lähimmäisenrakkaus on ollut Kirkon ensimmäinen ja olennainen asia, (nro 4680). Että Kirkko olisi kuin taivas, jos kaikilla olisi lähimmäisenrakkautta, (nrot 2385, 2853). Jos hyvyys olisi Kirkolle ominaista eikä totuus ilman hyvyyttä, näin jos lähimmäisenrakkaus olisi Kirkolle ominaista eikä erillinen usko, Kirkko olisi yhtenä, eikä merkitsisi mitään, että ne eroavat uskon opillisten asioiden ja ulkoisen jumalanpalveluksen suhteen, (nrot 1285, 1316, 2982, 3267, 3445, 3451).

Jokainen Kirkko alkaa lähimmäisenrakkaudesta, mutta ajan myötä se kääntyy pois siitä, (nrot 494, 501, 1327, 3773, 4689). Ja niin se kääntyy vääryyksiin pahuudesta ja lopulta pahuuksiin, (nrot 1834, 1835, 2910, 4683, 4689). Vertaus alkavasta ja rappeutuvasta Kirkosta ihmisen varhaislapsuuden ja vanhuuden kanssa, (nro 10134). Ja myös auringonnousun ja -laskun kanssa, (nro 1837). Kristillisen Kirkon peräkkäisistä tiloista aina sen viimeiseen tilaan asti; siellä selitetään ne asiat, jotka Herra oli ennustanut ”aikakauden täyttymyksestä” ja Hänen ”tulemisestaan”, Matteuksessa luvussa 24, alusta loppuun, (nrot 3353–3356, 3486–3489, 3650–3655, 3751–3757, 3897–3901, 4057–4060, 4229–4231, 4332–4335, 4422–4424, 4635–4638, 4807–4810, 4954–4959, 5063–5071). Että Kristillinen Kirkko on nykyään lopussaan, sillä siellä ei ole uskoa, koska siellä ei ole mitään lähimmäisenrakkautta, (nrot 3489, 4689). Viimeinen tuomio on Kirkon viimeinen aika, (nrot 2118, 3353, 4057, 4333, 4535). Kirkon tuhosta, (nrot 407–411). Aikakauden täyttymys ja Herran tuleminen on vanhan Kirkon viimeinen aika ja uuden alku, (nrot 2243, 4535, 10622). Että sisäisiä totuuksia paljastetaan, kun vanha Kirkko tuhotaan, palvelemaan uutta Kirkkoa, joka silloin perustetaan, (nrot 3398, 3786). Kirkon perustamisesta pakanoiden keskuuteen, (nrot 1366, 2986, 4747, 9256).

247. Muinaisista Kirkoista. Ensimmäinen ja Muinaisin Kirkko täällä maapallolla on ollut se, mikä kuvataan 1. Mooseksen kirjan ensimmäisissä luvuissa, ja että se on ollut taivaallinen Kirkko, tärkein kaikista, (nrot 607, 895, 920, 1121–1124, 2896, 4493, 8891, 9942, 10545). Millaisia he ovat taivaassa, (nrot 1114–1125). He ovat suurimmassa valossa, (nrot 1116, 1117). Vedenpaisumuksen jälkeen on ollut erilaisia Kirkkoja, joita yhdellä sanalla kutsutaan Muinaisiksi Kirkoiksi, (joista, nrot 1125–1127, 1327, 10355). Kuinka monen Aasian kuningaskunnan kautta Muinainen Kirkko ulottui, (nrot 1238, 2385). Millaisia Muinaisen Kirkon ihmiset ovat olleet, (nrot 609, 895). Että Muinainen Kirkko on ollut edustava Kirkko, ja sen edustukset kokosivat yhteen tietyt Muinaisimman Kirkon ihmiset, (nrot 519, 521, 2896). Muinaisella Kirkolla on ollut Sana, mutta se on kadonnut, (nro 2897). Millainen Muinainen Kirkko oli, kun se alkoi rappeutua, (nro 1128). Muinaisimman ja Muinaisen Kirkon välinen ero, (nrot 597, 607, 640, 641, 765, 784, 895, 4493). Että Muinaisin ja Muinainen Kirkko ovat olleet myös Kaanaan maalla, ja sieltä tulivat paikkojen edustukset, (nrot 3686, 4447, 4454). Eberistä alkaneesta Kirkosta, jota kutsuttiin heprealaiseksi Kirkoksi, (nrot 1238, 1241, 1343, 4516, 4517). Muinaisen ja heprealaisen Kirkon välinen ero, (nrot 1343, 4874). Eber pani alulle uhraukset, jotka olivat täysin tuntemattomia Muinaisessa Kirkossa, (nro 1343). Muinaiset Kirkot olivat sopusoinnussa Kristillisen Kirkon kanssa sisäisiin asioihin nähden, mutta eivät ulkoisiin asioihin nähden, (nrot 3478, 4489, 4772, 4904, 10149). Että Muinaisimmassa Kirkossa on ollut välitön ilmestys, Muinaisessa Kirkossa vastaavaisuuksien kautta, Juutalaisessa Kirkossa elävällä äänellä, Kristillisessä Kirkossa Sanan kautta, (nro 10355). Herra on ollut Muinaisimman Kirkon Jumala, ja Häntä kutsuttiin Jehovaksi, (nrot 1343, 6846). Että Herra on taivas, ja Hän on Kirkko, (nrot 4766, 10125, 10151, 10157). (Että Herran Jumaluus tekee taivaan, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 7–12 ja 78–86; näin myös Kirkon, koska mikä ihmisessä tekee taivaan, se tekee myös Kirkon, nähdään edellä tässä Opissa.)

248. Juutalaisesta Kirkosta ja juutalaisista. Että säädökset, tuomiot ja lait, jotka määrättiin Juutalaisessa Kirkossa, olivat osittain samanlaisia kuin ne, jotka olivat Muinaisessa Kirkossa, (nrot 4449, 4835). Millä tavalla juutalaisen Kirkon edustavat rituaalit erosivat Muinaisen Kirkon edustavista rituaaleista, (nrot 4288, 10149). Että edustava Kirkko perustettiin juutalaisen kansan keskuuteen, mutta itse kansassa ei ole ollut mitään Kirkkoa, (nrot 4899, 4912, 6304). Siksi tuohon itse kansaan nähden on ollut Kirkon edustus, eikä Kirkkoa, (nrot 4281, 4288, 4311, 4500, 6304, 7048, 9320, 10396, 10526, 10535, 10698). Israelilaista ja juutalaista kansaa ei valittu, vaan ainoastaan vastaanotettiin, jotta se edustaisi Kirkkoa, sen itsepäisyyden vuoksi, jolla heidän isänsä ja Mooses vaativat, (nrot 4290, 4293, 7051, 7439, 10430, 10535, 10632). Heidän jumalanpalveluksensa oli pelkästään ulkoista, ilman kaikkea sisäistä jumalanpalvelusta, (nrot 1200, 3147, 3479, 8871). He eivät tienneet lainkaan jumalanpalveluksen sisäisiä asioita, eivätkä he halunneetkaan tietää, (nrot 301–303, 3479, 4429, 4433, 4680, 4844, 4847, 10396, 10401, 10407, 10694, 10701, 10707). Millä tavalla he tarkastelevat jumalanpalveluksen, Kirkon ja Sanan sisäisiä asioita, (nro 4865). Heidän sisäisensä ovat olleet iljettäviä, täynnä itserakkautta ja maailmarakkautta sekä ahneutta, (nrot 3480, 9962, 10454–10457, 10462–10466, 10575). Siksi Kirkon sisäisiä asioita ei paljastettu heille, koska he olisivat häväisseet ne, (nro 2520, 3398, 3480, 4289). Sana on täysin suljettu heille, (nro 3769). He näkevät Sanaa ulkoa käsin eivätkä sisältä käsin, (nrot 10549–10551). Siksi heidän sisäisensä, kun he olivat jumalanpalveluksessa, oli suljettu, (nrot 8788, 8806, 9320, 9377, 9380, 9962, 10396, 10401, 10407, 10492, 10498, 10500, 10575, 10629, 10694). Tuo kansa on myös ollut enemmän kuin muut sellainen, että se oli kyennyt olemaan ulkoisessa pyhyydessä, suljetulla sisäisellä, (nrot 4293, 4311, 4903, 9373, 9377, 9380). Heidän tilansa tuolloin, (nro 4311). Siksi heidät on myös säilytetty tähän päivään asti, (nro 3479). Että heidän ulkoisen pyhyytensä Herra on ihmeellisesti kohottanut taivaaseen, ja siten jumalanpalveluksen, Kirkon ja Sanan sisäiset asiat on havaittu siellä, (nrot 3480, 4307, 4311, 6304, 8588, 10492, 10500, 10602). Jotta tämä tapahtui, heidät pakotettiin ulkoisilla keinoilla tiukasti noudattamaan rituaaleja ulkoisessa muodossa, (nrot 3147, 4281, 10149). Koska he ovat kyenneet olemaan ulkoisessa pyhyydessä ilman sisäistä pyhyyttä, he ovat kyenneet edustamaan Kirkon ja taivaan pyhiä asioita, (nrot 3479, 3881, 4208, 6306, 8588, 9377, 10430, 10500, 10570). Silti nuo pyhät asiat eivät ole vaikuttaneet heihin, (nro 3479). Koska ei merkitse mitään, millainen henkilö on, joka edustaa, koska edustus suuntautuu asiaan, mutta ei henkilöön, (nrot 665, 1097, 1361, 3147, 3881, 4208, 4281, 4288, 4292, 4307, 4444, 4500, 6304, 7048, 7439, 8588, 8788, 8806).

Että tuo kansa on ollut pahempi kuin muut kansat; sen luonnetta kuvaillaan myös kummankin Testamentin Sanasta, (nrot 4314, 4316, 4317, 4444, 4503, 4750, 4751, 4815, 4820, 4832, 5057, 5998, 7248, 8819, 9320, 10454–10457, 10462–10466). Juudan heimo on mennyt pahempaan kuin muut heimot, (nro 4815). Kuinka julmasti he ovat kohdelleet kansoja ilosta, (nro 5057, 7248, 9320). Tuo kansa on ollut sydämeltään epäjumalia palvovaa, ja enemmän kuin muut kansat se on palvonut muita jumalia, (nrot 3732, 4208, 4444, 4825, 5998, 6877, 7401, 8301, 8871, 8882). Myös heidän jumalanpalveluksensa itse kansaan katsottuna on ollut epäjumalia palvovaa, koska se oli ulkoista ilman sisäistä, (nrot 4281, 4825, 8871, 8882). Se on palvonut Jehovaa ainoastaan nimenä, (nrot 6877, 10559–10561, 10566). Ja ainoastaan ihmeiden vuoksi, (nro 4299). Että ne ajattelevat virheellisesti, jotka uskovat, että juutalaiset tullaan käännyttämään Kirkon lopussa ja palauttamaan Kaanaan maahan, (nrot 4847, 7051, 8301). Sanasta on lainattu useita kohtia tästä asiasta, mitkä on kuitenkin ymmärrettävä sisäisen merkityksen mukaan, näin toisin kuin kirjaimellisen merkityksen mukaan, (nro 7051). Että Sanaa muutettiin ulkoiseen merkitykseen nähden tuon kansan vuoksi, ei kuitenkaan sisäiseen merkitykseen nähden, (nrot 10453, 10461, 10603, 10604). Että Jehova on ilmestynyt Siinain vuorella heille heidän laatunsa mukaan, kuluttavassa tulessa, sakeassa pilvessä ja savussa kuin tulisesta pätsistä, (nrot 1861, 6832, 8814, 8819, 9434). Herra ilmestyy jokaiselle hänen laatunsa mukaan; kuten elävöittävänä ja elvyttävänä tulena niille, jotka ovat hyvyydessä, ja kuluttavana tulena niille, jotka ovat pahuudessa, (nrot 934, 1861, 6832, 8814, 8819, 9434, 10551). Että yksi sen kansan alkuperä on Kaanaan maalaisesta naisesta, ja kaksi muuta haureudesta miniän kanssa, (nrot 1167, 4818, 4820, 4874, 4899, 4913). Näiden alkuperien kautta on tarkoitettu, millainen heidän yhdistymisensä olisi Kirkon kanssa, nimittäin, että kuten yhdistyminen Kaanaan maalaisen naisen kanssa, ja kuten haureudella miniän kanssa, (nrot 4868, 4874, 4899, 4911, 4913). Heidän tilastaan toisessa elämässä, (nrot 939, 940, 5057).

Koska tuo kansa, vaikka sellainen, edusti Kirkkoa, ja koska Sana on kirjoitettu heidän keskuuteen ja heistä, niin Jumalallisia taivaallisia asioita on tarkoitettu heidän nimillään, kuten ”Ruubenilla”, ”Simeonilla”, ”Leevillä”, ”Juudalla”, ”Efraimilla”, ”Joosefilla” ja muilla. Että ”Juudalla” sisäisessä merkityksessä tarkoitetaan Herraa taivaalliseen rakkauteen ja Hänen taivaalliseen valtakuntaan nähden, (nrot 3454, 3881, 5583, 5603, 5782, 6363). Israelin profetia Juudasta (1. Moos. 49: 8–12), missä käsitellään Herraa, selitetään, (nrot 6363–6381). Että ”Juudan heimo” ja ”Juudea” tarkoittaa taivaallista Kirkkoa, (nrot 3454, 6364). Että kaksitoista heimoa edustivat ja siten merkitsivät rakkauden ja uskon kaikkia asioita kokonaisuutena, (nrot 3858, 3926, 4060, 6335). Näin myös taivasta ja Kirkkoa, (nrot 6337, 6637, 7836, 7891). Ne merkitsevät sen järjestyksen mukaan, jossa ne mainitaan, (nrot 3862, 3926, 3939, 4603, 6337, 6640). Että kaksitoista heimoa jaettiin kahteen valtakuntaan, jotta juutalaiset edustaisivat taivaallista valtakuntaa ja israelilaiset spirituaalista valtakuntaa, (nrot 8770, 9320). Että ”Aabrahamin”, ”Iisakin” ja ”Jaakobin siemenellä” tarkoitetaan Kirkon hyvyyksiä ja totuuksia, (nrot 3373, 10445).

XX PYHISTÄ KIRJOITUKSISTA TAI SANASTA

249. Ilman ilmoitusta Jumaluudesta ihminen ei voi tietää mitään ikuisesta elämästä, eikä edes mitään Jumalasta, ja vielä vähemmän rakkaudesta ja uskosta Häneen. Sillä ihminen syntyy pelkkään tietämättömyyteen, ja sen jälkeen hän oppii maailmallisista asioista kaikki asiat, joista hänen tulee muodostaa ymmärryksensä. Hän myös syntyy perinnöllisestään kaikkeen pahuuteen, joka on peräisin itserakkaudesta ja maailmanrakkaudesta; ilot sieltä hallitsevat jatkuvasti, ja ehdottavat sellaisia asioita, jotka ovat täysin vastakkaisia Jumaluudelle. Tästä nyt johtuu, että ihminen ei tiedä mitään ikuisesta elämästä: siksi tulee välttämättä olla ilmoitus, josta hän voi tietää.

250. Että itserakkauden ja maailmanrakkauden pahuudet johtavat tällaiseen tietämättömyyteen niistä asioista, jotka kuuluvat ikuiseen elämään, käy selvästi ilmi niistä Kirkon piirissä; jotka, vaikka he tietävät ilmoituksesta, että on olemassa Jumala, että on taivas ja helvetti, että on ikuinen elämä, ja että tämä ikuinen elämä on saatavissa rakkauden ja uskon hyvyyden kautta, silti lankeavat kieltämään nämä asiat, niin oppineet kuin oppimattomat. Tästä on jälleen ilmeistä, kuinka suuri tietämättömyys olisi, jos ei olisi mitään ilmoitusta.

251. Niinpä kun ihminen elää kuoleman jälkeen ja silloin ikuisesti, ja häntä odottaa elämä hänen rakkautensa ja uskonsa mukaan, tästä seuraa, että Jumaluus on rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan ilmoittanut sellaisia asioita, jotka johtavat tuohon elämään ja edistävät ihmisen pelastusta. Mitä Jumaluus on ilmoittanut, on meillä Sana.

252. Koska Sana on ilmoitus Jumaluudesta, se on Jumalallinen kaikissa asioissaan ja yksityiskohdissaan; sillä mikä on Jumaluudesta, ei voi olla toisin. Se, mikä on Jumaluudesta, laskeutuu taivasten kautta aina ihmiseen asti; sen tähden taivaissa se on sovitettu siellä olevien enkelien viisauteen, ja maan päällä se on sovitettu siellä olevien ihmisten käsityskykyyn: jonka tähden Sanassa on sisäinen merkitys, joka on spirituaalinen, enkeleitä varten; ja ulkoinen merkitys, joka on luonnollinen, ihmisiä varten. Tästä johtuu, että taivaan yhdistyminen ihmisen kanssa on Sanan kautta.

253. Sanan oikeaa merkitystä eivät ymmärrä muut kuin ne, jotka on valaistu; ja ainoastaan ne valaistaan, jotka ovat rakkaudessa ja uskossa Herraan; sillä heidän sisäisensä Herra kohottaa taivaan valoon.

254. Sanaa kirjaimessaan ei voida ymmärtää muuten kuin opin avulla Sanasta, valaistuneen välityksellä tehtynä. Sen kirjaimellinen merkitys on sovitettu ihmisen käsityskyvylle jopa yksinkertaisten; jonka tähden oppi Sanasta tulee olemaan heille lamppuna.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

255. Sanan välttämättömyydestä ja erinomaisuudesta. Että luonnon valosta ei tiedetä mitään Herrasta, taivaasta ja helvetistä, ihmisen elämästä kuoleman jälkeen eikä Jumalallisista totuuksista, joiden kautta ihmiselle on spirituaalinen ja ikuinen elämä, (nrot 8944, 10318–10320). Se voidaan todeta siitä, että monet, ja heidän joukossaan oppineet, eivät usko näihin asioihin, vaikka he ovat syntyneet siellä, missä Sana on ja sen kautta heille on opetettu niistä, (nro 10319). Siksi on ollut välttämätöntä, että jokin ilmestys olisi taivaasta, koska ihminen on syntynyt taivasta varten, (nro 1775). Sen tähden jokaisena aikana on ollut ilmestys, (nro 2895). Erilaisista ilmestyksen lajeista tällä maapallolla peräkkäisessä järjestyksessä, (nrot 10355, 10632).

Muinaisimmilla ihmisillä, jotka elivät ennen vedenpaisumusta, ja joiden aikaa on kutsuttu kulta-ajaksi, on ollut välitön ilmestys, ja siten Jumalallinen Totuus oli kirjoitettu heidän sydämiinsä, (nro 2896). Että muinaisissa Kirkoissa, jotka ovat olleet vedenpaisumuksen jälkeen, on ollut Sana niin Historiallinen kuin Profeetallinen, (nrot 2686, 2897); näistä Kirkoista nähdään edellä tässä Opissa, (nro 247). Sen historiallisia osia kutsuttiin Jehovan Sodiksi ja sen profeetallisia osia Julistuksiksi, (nro 2897). Että se Sana on ollut samankaltainen kuin meidän Sanamme inspiraation suhteen, (nro 2897). Että Mooses on maininnut sen, (nrot 2686, 2897). Mutta se Sana on kadonnut, (nro 2897). Myös profeetallisia ilmestyksiä on ollut muutamilla, kuten on ilmeistä Bileamin profetioista, (nro 2898).

Että Sana on Jumalallinen kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa, (nrot 639, 680, 10321, 10637). Sana on jokaiseen hituseensa ja piirtoonsa nähden Jumalallinen ja pyhä, (kokemuksesta, nro 9349). Kuinka nykyään selitetään, että Sana on inspiroitu jokaiseen hituseensa nähden, (nro 1886).

Kirkko on erityisesti siellä, missä Sana on ja sen kautta Herra tunnetaan ja missä Jumalalliset totuudet on paljastettu, (nrot 3857, 10761). Mutta silti ne, jotka syntyivät siellä, missä Sana on ja sen kautta Herra tunnetaan, eivät sen tähden kuulu Kirkkoon, vaan ne, jotka Herra uudestisynnyttää totuuksien kautta Sanasta; he ovat niitä, jotka elävät Sanan totuuksien mukaan, ja jotka näin elävät rakkauden ja uskon elämää, (nrot 6637, 10143, 10153, 10578, 10645, 10829).

256. Sanaa eivät ymmärrä muut kuin valaistuneet. Ihmisjärki ei voi ymmärtää Jumalallisia asioita, eikä edes spirituaalisia asioita, ellei Herra valaise sitä, (nrot 2196, 2203, 2209, 2654). Näin että ainoastaan valaistuneet ymmärtävät Sanaa, (nro 10323). Herra antaa niiden, jotka valaistaan, ymmärtää totuutta ja erottaa ne asiat, jotka Sanassa näyttävät ristiriitaisilta toisilleen, (nrot 9382, 10659). Että Sana kirjaimellisessa merkityksessä ei ole itsensä kaltainen, ja toisinaan se näyttää itselleen ristiriitaiselta, (nro 9025). Ja siksi valaistumattomat voivat siitä selittää ja vetää vahvistamaan minkä tahansa mielipiteen ja harhaopin, ja puolustamaan mitä tahansa maailmallista ja ruumiillista rakkautta, (nrot 4783, 10399, 10400).

Että ne valaistaan Sanasta, jotka lukevat sitä totuuden ja hyvyyden rakkaudesta; mutta ei niitä, jotka lukevat sitä maineen, voiton, kunnian rakkaudesta, näin itserakkaudesta, (nrot 9382, 10548–10550). Ne valaistaan, jotka ovat elämän hyvyydessä, ja siitä totuuden mieltymyksessä, (nro 8694). Ne valaistaan, joiden sisäinen on avattu, ja jotka näin sisäiseen ihmiseensä nähden voidaan kohottaa taivaan valoon, (nrot 10400, 10402, 10691, 10694). Että valaistuminen on todellinen avaaminen ja myös kohottaminen taivaan valoon, (nro 10330).

Että pyhyys sisäisestä, toisin sanoen, sisäisen kautta Herrasta, virtaa sisään niillä, jotka pitävät Sanaa pyhänä, heidän tietämättään, (nro 6789). Ne valaistaan, joita Herra johtaa, ja he näkevät totuuksia Sanassa; mutta ei niitä, jotka johtavat itse itseään, (nro 10638). Niitä Herra johtaa, jotka rakastavat totuutta, koska se on totta, ja he ovat niitä, jotka rakastavat elää Jumalallisten totuuksien mukaan, (nrot 10578, 10645, 10829). Sana elävöittää ihmisellä hänen rakkautensa ja uskonsa elämän mukaan, (nro 1776). Että niillä asioilla, jotka ovat ihmisen omasta älykkyydestä, ei ole elämää itsessään, koska ihmisen omasta ei ole mitään hyvää, (nrot 8491, 8944). Että niitä ei voida valaista, jotka ovat vahvistaneet itseään paljon valheellisessa opissa, (nro 10640).

Että ymmärrys on mikä valaistaan, (nrot 6608, 9300). Koska ymmärrys on totuuden vastaanottaja, (nrot 6222, 6608, 10659). Että jokaisesta Kirkon opillisesta asiasta ovat käsitykset, joiden mukaan on asian ymmärtäminen, (nrot 3310, 3825). Ihmisen käsitykset, niin kauan kuin hän elää maailmassa, ovat luonnollisia, koska silloin hän ajattelee luonnollisessa; mutta niissä ovat kuitenkin kätkettynä spirituaaliset käsitykset niillä, jotka ovat totuuden mieltymyksessä totuuden itsensä vuoksi, (nrot 10237, 10240, 10551). Että ilman käsityksiä mistä tahansa asiasta, ei ole mitään havaintoa, (nro 3825). Että käsitykset uskon asioista avataan toisessa elämässä, ja siellä enkelit näkevät, millaisia ne ovat, (nrot 1869, 3310, 5510, 6200, 8885). Siksi Sanaa ei ymmärrä kukaan muu kuin rationaalinen ihminen; sillä uskoa jotakin ilman käsitystä asiasta ja ilman järjen näkemystä, on ainoastaan muistista säilyttää sanoja kaikki havaitsemisen ja mieltymyksen elämä hylättynä, mikä ei ole uskomista, (nro 2553). Että Sanan kirjaimellinen merkitys on mikä valaistaan, (nrot 34, 36, 9824, 9905, 10548).

257. Sanaa ei myöskään ymmärretä muuten kuin opin avulla Sanasta. Kirkon opin tulee olla Sanasta, (nrot 3464, 5402, 6832, 10763, 10765). Sanaa ei ymmärretä ilman oppia, (nrot 9025, 9409, 9424, 9430, 10324, 10431, 10582). Todellinen oppi on lamppuna niille, jotka lukevat Sanaa, (nro 10400). Aidon opin tulee olla niiltä, jotka ovat valaistuksessa Herrasta, (nrot 2510, 2516, 2519, 9424, 10105). Että Sanaa ymmärretään valaistuneen tekemän opin avulla, (nro 10324). Ne, jotka ovat valaistuksessa, tekevät itselleen opin Sanasta, (nrot 9382, 10659). Ero niiden välillä, jotka opettavat ja oppivat Kirkon opista, ja niiden välillä, jotka opettavat ja oppivat ainoastaan kirjaimellisesta merkityksestä, millaista se on, (nro 9025). Että ne, jotka ovat kirjaimellisessa merkityksessä ilman oppia, eivät tule mihinkään ymmärrykseen Jumalallisista totuuksista, (nrot 9409, 9410, 10582). He lankeavat moniin erehdyksiin, (nro 10431). Että ne, jotka ovat totuuden mieltymyksessä totuuden itsensä vuoksi, kun he tulevat aikuisiksi ja kykenevät näkemään omasta ymmärryksestään, eivät yksinkertaisesti pysy oman Kirkkonsa opeissa, vaan he tutkivat Sanasta, ovatko ne totuuksia, (nrot 5402, 5432, 6047). Muuten jokaisen totuus olisi peräisin toiselta ja yksin kotiseudulta, olipa sitten syntynyt juutalaiseksi tai kreikkalaiseksi, (nro 6047). Kuitenkin niitä asioita, jotka on tehty uskoksi Sanan kirjaimellisesta merkityksestä, ei tule sammuttaa, paitsi täydellisen tarkastelun jälkeen, (nro 9039).

Kirkon todellinen oppi on lähimmäisenrakkauden ja uskon oppi, (nrot 2417, 4766, 10763, 10764). Uskon oppi ei tee Kirkkoa, vaan uskon elämä, joka on lähimmäisenrakkautta, (nrot 809, 1798, 1799, 1834, 4468, 4672, 4766, 5826, 6637). Että opilliset asiat eivät ole mitään, ellei eletä niiden mukaan, (nrot 1515, 2049, 2116). Nykyään Kirkoissa on uskon oppi eikä lähimmäisenrakkauden oppia; ja että lähimmäisenrakkauden oppi on hylätty tieteeksi, jota kutsutaan moraaliteologiaksi, (nro 2417). Kirkko olisi yhtenä, jos ihmiset tunnustettaisiin Kirkon jäseniksi elämän perusteella, näin lähimmäisenrakkauden perusteella, (nrot 1285, 1316, 2982, 3267, 3445, 3451, 3452). Kuinka paljon arvokkaampi onkaan lähimmäisenrakkauden oppi kuin uskon oppi erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, (nro 4844). Ne, jotka eivät tiedä mitään lähimmäisenrakkaudesta, ovat tietämättömyydessä taivaallisista asioista, (nro 2435). Kuinka moniin erehdyksiin lankeavat ne, joilla on ainoastaan uskon oppi eikä samalla lähimmäisenrakkauden oppia, (nrot 2338, 2417, 3146, 3325, 3412, 3413, 3416, 3773, 4672, 4730, 4783, 4925, 5351, 7623–7627, 7752–7762, 7790, 8094, 8313, 8530, 8765, 9186, 9224, 10555). Niitä, jotka ovat ainoastaan uskon opissa eivätkä uskon elämässä, joka on lähimmäisenrakkautta, kutsuttiin muinoin ympärileikkaamattomiksi eli filistealaisiksi, (nrot 3412, 3413, 8093). Muinaisten ihmisten keskuudessa on ollut oppi rakkaudesta Herraan ja lähimmäisenrakkaudesta lähimmäistä kohtaan, ja uskon oppi on palvellut sitä, (nrot 2417, 3419, 4844, 4955).

Että valaistuneen välityksellä tehty oppi voidaan myöhemmin vahvistaa rationaalisten asioiden avulla, ja niin se ymmärretään täydellisemmin ja vahvistetaan, (nrot 2553, 2719, 2720, 3052, 3310, 6047); tästä asiasta nähdään enemmän edellä tässä Opissa, (nro 51). Ne, jotka ovat uskossa erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, tahtovat, että Kirkon opilliset asiat yksinkertaisesti uskotaan ilman mitään rationaalista näkemystä, (nro 3394). Että vahvistaa dogmi ei ole viisaasta, vaan nähdä, onko se totta, ennen kuin se vahvistetaan; ja että tämä tapahtuu niillä, jotka ovat valaistuksessa, (nrot 1017, 4741, 7012, 7680, 7950). Vahvistamisen valo on luonnollista valoa, ei spirituaalista, se on mahdollista myös pahoilla, (nro 8780). Kaikki asiat myös vääryydet voidaan vahvistaa, aina siinä määrin, että ne näyttävät totuuksilta, (nrot 2480, 2490, 5033, 6865, 8521).

258. Sanassa on spirituaalinen merkitys, jota kutsutaan sisäiseksi merkitykseksi. Kukaan ei voi tietää, mitä Sanan sisäinen merkitys on, ellei hän tiedä, mikä vastaavaisuus on, (nrot 2895, 4322). Että kaikki asiat ja yksityiskohdat, aina pienimpiä yksittäisiä asioita myöten, mitkä ovat luonnollisessa maailmassa, vastaavat spirituaalisia asioita ja siten merkitsevät niitä, (nrot 1886–1889, 2987–3003, 3213–3227). Että spirituaaliset asiat, joita luonnolliset asiat vastaavat, näkyvät luonnollisessa maailmassa toisessa ulkonäössä, että niitä ei tunnisteta, (nrot 1887, 2395, 8920). Että tuskin kukaan nykyään tietää, missä Jumaluus on Sanassa, vaikka se on kuitenkin sen sisäisessä eli spirituaalisessa merkityksessä, joka nykyään on mitä ei tunneta, (nrot 2899, 4989). Sanan mystillinen ei ole muuta kuin mitä sen sisäinen eli spirituaalinen merkitys sisältää, missä käsitellään Herraa, Hänen valtakuntaansa ja Kirkkoa eikä luonnollisia asioita, jotka ovat maailmassa, (nro 4923). Monissa paikoissa Sanan profeetallisia asioita ei ymmärretä, ja siten ne eivät ole kenellekään hyödyllisiä ilman sisäistä merkitystä, (esimerkeistä, nrot 2608, 8020, 8398). Kuten mitä tarkoitetaan ”valkoisella hevosella” Ilmestyskirjassa, (nro 2760). Mitä Pietarille annetuilla ”taivasten valtakunnan avaimilla”, (nro 9410). Mitä ”lihalla”, ”verellä”, ”leivällä” ja ”viinillä” Pyhässä Ehtoollisessa, ja siten miksi Herra on asettanut sen, (nro 8682). Mitä Jaakobin profetioilla omista pojistaan, (1. Moos. 49; nrot 6306, 6333–6465). Mitä monilla profetioilla Juudasta ja Israelista, mitkä eivät sovellu tähän kansaan, eivätkä kirjaimellisen merkityksen mukaan sovellu yhteen, (nrot 6333, 6361, 6415, 6438, 6444). Lukuun ottamatta lukemattomia muita, (nro 2608).

Sanan sisäisestä eli spirituaalisesta merkityksestä yhteenvetona, (nrot 1767, 1777, 1869–1879). Sanan kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa on sisäinen merkitys, (nrot 1143, 1984, 2135, 2333, 2395, 2495, 2619). Nämä asiat eivät näy kirjaimellisessa merkityksessä, vaan että ne ovat silti sisällä siinä, (nro 4442).

259. Sanan sisäinen merkitys on pääasiassa enkeleitä varten, ja se on myös ihmisiä varten. Jotta tiedettäisiin, mitä sisäinen merkitys on, millainen se on ja mistä se on peräisin, tässä on sanottava yhteenvetona: Että he puhuvat ja ajattelevat eri tavalla taivaassa kuin ihmiset ajattelevat ja puhuvat maailmassa; taivaassa spirituaalisesti, maailmassa luonnollisesti; sen tähden, kun ihminen lukee Sanaa, ne enkelit, jotka ovat ihmisen luona, havaitsevat sitä spirituaalisesti, kun taas ihminen havaitsee sitä luonnollisesti; että siten enkelit ovat sisäisessä merkityksessä, kun taas ihmiset ulkoisessa merkityksessä; mutta nämä kaksi merkitystä tekevät kuitenkin yhden vastaavaisuuden kautta.

Enkelit taivaassa ymmärtävät Sanaa eri tavalla kuin ihmiset maan päällä, ja enkeleille on sisäinen eli spirituaalinen merkitys, mutta ihmisille ulkoinen eli luonnollinen merkitys, (nrot 1887, 2395). Enkelit havaitsevat Sanaa sisäisessä merkityksessä eivätkä ulkoisessa merkityksessä, (niiden kokemuksesta, jotka puhuivat kanssani taivaasta, kun luin Sanaa, nrot 1769–1772). Enkelilliset käsitykset ja myös puhe ovat spirituaalisia, mutta ihmiskäsitykset ja -puhe ovat luonnollisia; siksi on sisäinen merkitys, joka on spirituaalinen enkeleitä varten, (valaistuna kokemuksesta, nro 2333). Kuitenkin Sanan kirjaimellinen merkitys palvelee enkelien spirituaalisia käsityksiä välityskeinona, lähes kuten puheen sanat tekevät asian merkityksen ihmisellä, (nro 2143). Ne asiat, jotka kuuluvat Sanan sisäiseen merkitykseen, päätyvät sellaisiksi asioiksi, jotka kuuluvat taivaan valoon, näin enkelilliseen havaintoon, (nrot 2618, 2619, 2629, 3086). Ne asiat, jotka enkelit havaitsevat Sanasta, ovat sen tähden heille kallisarvoisia, (nrot 2540, 2541, 2545, 2551). Että enkelit eivät ymmärrä edes yhtäkään sanaa Sanan kirjaimellisesta merkityksestä, (nrot 64, 65, 1434, 1929). Eivätkä he tunne niiden henkilöiden ja paikkojen nimiä, jotka ovat Sanassa, (nrot 1434, 1888, 4442, 4480). Nimet eivät voi mennä taivaaseen eivätkä tulla lausutuiksi siellä, (nrot 1876, 1888).

Kaikki nimet Sanassa merkitsevät asioita, ja ne käännetään asian käsityksiksi taivaassa, (nrot 768, 1888, 4310, 4442, 5225, 5287, 10329). Enkelit ajattelevat myös abstraktisti henkilöistä, (nrot 6613, 8343, 8985, 9007). Kuinka eleganttia Sanan sisäinen merkitys onkaan, vaikka se on pelkkiä nimiä, (esimerkki Sanasta, nrot 1224, 1888, 2395). Myös monet nimet sarjassa ilmaisevat yhtä asiaa sisäisessä merkityksessä, (nro 5095). Myös kaikki numerot Sanassa merkitsevät asioita, (nrot 482, 487, 647, 648, 755, 813, 1963, 1988, 2075, 2252, 3252, 4264, 6175, 9488, 9659, 10217, 10253). Myös henget havaitsevat Sanaa sisäisessä merkityksessä, sikäli kuin niiden sisäiset ovat avoinna taivaaseen, (nro 1771). Sanan kirjaimellinen merkitys, joka on luonnollinen, muutetaan hetkessä spirituaaliseksi enkeleillä, koska se on vastaavaisuus, (nro 5648). Ja tämä tapahtuu ilman kuulemista ja tietämistä siitä, mitä on kirjaimellisessa eli ulkoisessa merkityksessä, (nro 10215). Niin että kirjaimellinen eli ulkoinen merkitys on ainoastaan ihmisellä, eikä se jatka tuonnemmaksi, (nro 2015).

Että on Sanan sisäinen merkitys, ja myös sisin eli korkein merkitys, (joista, nrot 9407, 10604, 10614, 10627). Spirituaaliset enkelit, toisin sanoen ne, jotka kuuluvat Herran spirituaaliseen valtakuntaan, havaitsevat Sanaa sisäisessä merkityksessä; ja taivaalliset enkelit, toisin sanoen ne, jotka kuuluvat Herran taivaalliseen valtakuntaan, havaitsevat Sanaa sisimmässä merkityksessä, (nrot 2157, 2275).

Että Sana on ihmisiä varten ja myös enkeleitä varten, molemmille sovitettu, (nrot 7381, 8862, 10322). Sana on taivaan ja maan yhdistävä, (nrot 2310, 2495, 9212, 9216, 9357). Taivaan yhdistyminen ihmisen kanssa on Sanan kautta, (nrot 9396, 9400, 9401, 10452). Siksi Sanaa sanotaan ”liitoksi”, (nro 9396); koska ”liitto” merkitsee yhdistymistä, (nrot 665, 666, 1023, 1038, 1864, 1996, 2003, 2021, 6804, 8767, 8778, 9396, 10632).

Että Sanassa on sisäinen merkitys, koska Sana oli laskeutunut Herrasta kolmen taivaan kautta aina ihmiseen asti, (nrot 2310, 6597). Ja niin se on tehty sopivaksi kolmen taivaan enkeleille ja myös ihmisille, (nrot 7381, 8862). Siitä johtuu, että Sana on Jumalallinen, (nrot 2989, 4989). Ja että se on pyhä, (nro 10276). Ja että se spirituaalinen, (nro 4480). Ja että Sana on Jumaluudesta inspiroitu, (nro 9094). Että se on inspiraatiota, (nro 9094).

Myös se ihminen, joka on uudestisyntynyt, on todella Sanan sisäisessä merkityksessä, vaikka hän ei tiedä sitä, koska hänelle on avattu sisäinen ihminen, jolla on spirituaalinen havainto, (nro 10400). Mutta että hänellä Sanan spirituaalinen virtaa sisään luonnollisiin käsityksiin, ja näin se esitetään luonnollisesti; koska hänen eläessään maailmassa hän ajattelee luonnollisessa, (nro 5614). Siten totuuden valo niillä, jotka valaistaan, on heidän sisäisestään, toisin sanoen, heidän sisäisensä kautta Herralta, (nrot 10691, 10694). Myös tuon tien kautta pyhyys virtaa sisään niillä, jotka pitävät Sanaa pyhänä, (nro 6789). Koska uudestisyntynyt ihminen on todella Sanan sisäisessä merkityksessä, ja sen merkityksen pyhyydessä, vaikka hän ei tiedä sitä, niin hän kuoleman jälkeen tulee siihen itsestään eikä ole enää kirjaimellisessa merkityksessä, (nrot 3226, 3342, 3343).

260. Sanan sisäisessä eli spirituaalisessa merkityksessä on lukemattomia salaisuuksia. Että Sana sisältää sisäisessä merkityksessään lukemattomia asioita, jotka ylittävät ihmisymmärryksen, (nrot 3085, 3086). Se sisältää myös selittämättömiä asioita, (nro 1965); jotka esitetään ainoastaan enkeleille ja jotka he ymmärtävät, (nro 167). Sanan sisäinen merkitys sisältää taivaan salaisuuksia, jotka koskevat Herraa ja hänen valtakuntaansa taivaissa ja maan päällä, (nrot 1–4, 937). Nämä salaisuudet eivät näy kirjaimellisessa merkityksessä, (nrot 937, 1502, 2161). Monet asiat, jotka ovat Profeetoissa, näyttävät hajanaisilta, mitkä sisäisessä merkityksessä ovat jatkuvasti yhtenäisessä kauniissa sarjassa, (nrot 7153, 9022). Että ei yhtäkään sanaa, eikä edes yhtä hitusta, voi puuttua Sanan kirjaimellisesta merkityksestä ilman keskeytystä sisäisessä merkityksessä; ja että siksi Herran Jumalallisesta Kaitselmuksesta Sanaa on säilytetty niin koskemattomana, jokaista sanaa ja jokaista piirtoa myöten, (nro 7933). Että lukemattomat asiat ovat Sanan yksityiskohdissa, (nrot 6617, 6620, 8920). Ja jokaisessa sanassa, (nro 1869). Että lukemattomat asiat ovat Herran Rukouksessa [Isä meidän -rukous], ja sen yksityiskohdissa, (nro 6619). Ja kymmenen käskyn määräyksissä; joiden ulkoisessa merkityksessä on kuitenkin joitakin sellaisia asioita, jotka ovat tunnettuja jokaiselle kansalle ilman ilmoitusta, (nrot 8867, 8900).

Että Sanassa erityisesti profeetallisessa on kaksi ilmaisua ikään kuin samasta asiasta; mutta toinen on suhteessa hyvyyteen ja toinen totuuteen, näin toinen suhteessa spirituaaliseen ja toinen taivaalliseen, (nrot 683, 707, 2516, 8339). Sanassa totuudet ja hyvyydet ovat ihmeellisesti yhdistettyinä, ja tämä yhdistys näkyy ainoastaan sille, joka tuntee sisäisen merkityksen, (nro 1554). Ja siten Sanassa ja sen yksityiskohdissa on Jumalallinen avioliitto ja taivaallinen avioliitto, (nrot 683, 793, 801, 2173, 2516, 2712, 5138, 7022). Jumalallinen Avioliitto, mikä on Jumalallisen Hyvyyden ja Jumalallisen Totuuden avioliitto, näin Herra, jossa yksin on tämä avioliitto, (nrot 3004, 3005, 3009, 5138, 5194, 5502, 6343, 7945, 8339, 9263, 9314). Että ”Jeesuksella” tarkoitetaan Jumalallista Hyvyyttä, ja ”Kristuksella” Jumalallista Totuutta, ja molemmilla Jumalallista avioliittoa taivaassa, mikä on Jumalallisen Hyvyyden ja Jumalallisen Totuuden avioliitto, (nrot 3004, 3005, 3009). Tämä avioliitto on Sanan yksityiskohdissa sen sisäisessä merkityksessä, näin Herra Jumalallisen Hyvyyden ja Jumalallisen Totuuden suhteen, (nro 5502). Hyvän ja toden avioliitto Herrasta taivaassa ja Kirkossa on mitä kutsutaan taivaalliseksi avioliitoksi, (nrot 2508, 2618, 2803, 3004, 3211, 3952, 6179). Näin että siinä suhteessa Sana on ikään kuin taivas, (nrot 2173, 10126). Taivasta verrataan avioliittoon Sanassa hyvän ja toden avioliiton perusteella siinä, (nrot 2758, 3132, 4434, 4835).

Sisäinen merkitys on Kirkon varsinainen oppi, (nrot 9025, 9430, 10400). Ne, jotka ymmärtävät Sanaa sisäisen merkityksen mukaan, tuntevat Kirkon varsinaisen todellisen opin, koska sisäinen merkitys sisältää sen, (nrot 9025, 9430, 10400). Että Sanan sisäinen on myös Kirkon sisäinen, ja samoin jumalanpalveluksen sisäinen, (nro 10460). Sana on oppi rakkaudesta Herraan ja lähimmäisenrakkaudesta lähimmäistä kohtaan, (nrot 3419, 3420).

Että Sana kirjaimessaan on kuin pilvi, ja sisäisessä merkityksessä se on kirkkaus, (esipuhe 1. Mooseksen kirjan lukuun 18, nrot 5922, 6343, missä selitetään, että ”Herra tulee taivaan pilvissä kirkkaudella”). Myös ”pilvi” Sanassa tarkoittaa Sanaa kirjaimellisessa merkityksessä, ja ”kirkkaus” Sanaa sisäisessä merkityksessä, (nrot 4060, 4391, 5922, 6343, 6752, 8106, 8781, 9430, 10551, 10574). Ne asiat, jotka ovat kirjaimellisessa merkityksessä, niihin asioihin nähden, jotka ovat sisäisessä merkityksessä, ovat kuten karkeat ulkonemat kiillotetun optisen sylinterin ympärillä, joista kuitenkin sylinterissä esitetään kaunis kuva ihmisestä, (nro 1871). Niitä, jotka haluavat ja tunnustavat ainoastaan Sanan kirjaimellisen merkityksen, edustetaan toisessa elämässä epämuodostuneen vanhan naisen kautta; mutta niitä, jotka haluavat ja tunnustavat samalla sisäisen merkityksen, edustetaan kauniisti pukeutuneen neitsyen kautta, (nro 1774). Että Sana kokonaisuudessaan on taivaan kuva, koska Sana on Jumalallinen Totuus, ja Jumalallinen Totuus tekee taivaan; ja koska taivas kuvastaa yhtä ihmistä, Sana on siinä suhteessa kuin ihmisen kuva, (nro 1871). (Että taivas yhtenä kokonaisuutena kuvastaa yhtä ihmistä, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nrot 59–67; ja että Jumalallinen Totuus edeten Herrasta tekee taivaan, nrot 126–140, 200–212.) Sana esitetään kauniisti ja miellyttävästi enkelien edessä, (nrot 1767, 1768). Kirjaimellinen merkitys on ikään kuin ruumis, ja sisäinen merkitys on ikään kuin tuon ruumiin sielu, (nro 8943). Siten elämä Sanalla on sisäisestä merkityksestä, (nrot 1405, 4857). Sana on selkeä sisäisessä merkityksessä, ja että näin se ei näytä kirjaimellisessa merkityksessä, (nrot 2362, 2395). Ne asiat, jotka ovat Sanan kirjaimellisessa merkityksessä, ovat pyhiä sisäisistään, (nrot 10126, 10728).

Sanan historiallisissa asioissa on myös sisäinen merkitys, mutta sisällä niissä, (nro 4989). Näin että Sanan historialliset asiat yhtäläisesti kuin profeetalliset asiat sisältävät taivaan salaisuuksia, (nrot 755, 1659, 1709, 2310, 2333). Enkelit eivät havaitse niitä historiallisesti, vaan spirituaalisesti, (nro 6884). Että ne sisäiset salaisuudet, jotka ovat historiallisissa asioissa, ovat vähemmän selviä ihmiselle kuin ne, jotka ovat profeetallisissa asioissa, syy siihen, (nro 2176, 6597). Edelleen, millainen Sanan sisäinen merkitys on, (osoitettuna, nrot 1756, 1984, 2004, 2663, 3035, 7089, 10604, 10614). Valaistuna vertauksilla, (nro 1873).

261. Sana on kirjoitettu vastaavaisuuksien ja siten edustuksien avulla. Sana kirjaimelliseen merkitykseen nähden on kirjoitettu pelkillä vastaavaisuuksilla, näin sellaisten asioiden avulla, jotka edustavat ja merkitsevät spirituaalisia asioita, jotka ovat taivaan ja Kirkon, (nrot 1404, 1408, 1409, 1540, 1619, 1659, 1709, 1783, 2179, 2763, 2899). Tämä tehtiin sisäisen merkityksen vuoksi yksityiskohdissa, (nro 2899). Näin taivaan vuoksi, koska ne, jotka ovat taivaassa, eivät ymmärrä Sanaa sen kirjaimellisen merkityksen mukaan, joka on luonnollinen, vaan sisäisen merkityksen mukaan, joka on spirituaalinen, (nro 2899). Herra on puhunut edustavien ja merkitsevien vastaavaisuuksien kautta, koska Hän on puhunut Jumaluudesta käsin, (nrot 9048, 9063, 9086, 10126, 10728). Että siten Herra on puhunut samalla maailman ja taivaan edessä, (nrot 2533, 4807, 9048, 9063, 9086). Ne asiat, jotka Herra puhui, täyttivät koko taivaan, (nro 4637). Että Sanan historialliset asiat ovat edustavia ja sanat merkitseviä, (nrot 1540, 1659, 1709, 1783, 2686). Sanaa ei ole voitu laatia muulla tyylillä, jotta sen kautta olisi yhteys ja yhdistyminen taivaiden kanssa, (nrot 2899, 6943, 9481). Ne erehtyvät suuresti, jotka halveksivat Sanaa sen näennäisen yksinkertaisen ja karkean tyylin vuoksi, ja jotka ajattelevat, että he vastaanottaisivat Sanan, jos se olisi kirjoitettu muulla tyylillä, (nro 8783). Myös muinaisempien ihmisten kirjoitustapa ja -tyyli on ollut edustusten ja merkitysten avulla, (nrot 605, 1756, 9942). Muinaiset viisaat ovat iloinneet Sanasta, koska siinä on edustavia ja merkitseviä asioita, (kokemuksesta, nrot 2592, 2593). Jos muinaisimman Kirkon ihminen olisi lukenut Sanaa, hän olisi nähnyt selvästi ne asiat, jotka ovat Sanan sisäisessä merkityksessä, ja hämärästi ne, jotka ovat ulkoisessa merkityksessä, (nro 4493). Että Jaakobin pojat vietiin Kaanaan maahan, koska tuolla maalla kaikki paikat muinaisimmista ajoista lähtien on tehty edustaviksi, (nrot 1585, 3686, 4447, 5136, 6516). Ja kuten Sana laadittiin sinne, missä olivat Sanassa mainittavat paikat sisäisen merkityksen vuoksi, (nrot 3686, 4447, 5136, 6516). Mutta kuitenkin Sanaa on muutettu ulkoiseen merkitykseen nähden tuon kansan vuoksi, mutta ei sisäiseen merkitykseen nähden, (nrot 10453, 10461, 10603, 10604). Jotta tiedettäisiin, mitä ja millaisia ovat vastaavaisuudet ja millaisia ovat edustukset Sanassa, siksi jotakin niistä myös sanotaan:

Että kaikki asiat, jotka vastaavat myös edustavat ja siten merkitsevät, joten vastaavaisuudet ja edustukset ovat yksi, (nrot 2896, 2897, 2973, 2987, 2989, 2990, 3002, 3225). Mitä vastaavaisuudet ja edustukset ovat, (kokemuksesta ja esimerkeistä, nrot 2763, 2987–3002, 3213–3226, 3337–3352, 3472–3485, 4218–4228, 9280). Vastaavaisuuksien ja edustuksien tiede on ollut tärkein tiede muinaisilla ihmisillä, (nrot 3021, 3419, 4280, 4748, 4844, 4964, 4966, 6004, 7729, 10552). Erityisesti itämaisten keskuudessa, (nrot 5702, 6692, 7097, 7779, 9391, 10252, 10407). Egyptissä enemmän kuin muissa maissa, (nrot 5702, 6692, 7097, 7779, 9391, 10407). Myös pakanoiden keskuudessa, kuten Kreikassa ja muualla, (nrot 2762, 7729). Mutta nykyään se on menetettyjen tieteiden joukossa, varsinkin Euroopassa, (nrot 2894, 2895, 2994, 3630, 3632, 3747–3749, 4581, 4966, 10252). Kuitenkin tämä tiede on parempi kuin kaikki muut tieteet, koska ilman sitä ei ymmärretä Sanaa, eikä mitä merkitsevät juutalaisen Kirkon rituaalit, joista on Sanassa, eikä tiedetä, millainen on taivas, eikä mitä on spirituaalinen, eikä millä tavalla tapahtuu spirituaalisen sisäänvirtaus luonnolliseen, ja monia muita asioita, (nro 4280). Että kaikki asiat, jotka enkeleillä ja hengillä näkyvät, ovat edustuksia vastaavaisuuksien mukaisesti sellaisista asioista, jotka kuuluvat rakkauteen ja uskoon, (nrot 1971, 3213–3226, 3449, 3475, 3485, 9481, 9574, 9576–9577). Taivaat ovat täynnä edustuksia, (nrot 1521, 1532, 1619). Edustukset ovat sitä kauniimpia ja täydellisempiä, mitä sisempänä ne ovat taivaissa, (nro 3475). Edustukset ovat siellä todellisia ilmestyksiä, koska ne ovat taivaan valosta, joka on Jumalallinen Totuus; ja tämä on kaiken olomassaolon varsinainen olennainen, (nro 3485).

Syy, että kaikki asiat ja yksityiskohdat, jotka ovat spirituaalisessa maailmassa, edustetaan luonnollisessa maailmassa, on se, että sisäinen pukeutuu soveliaisiin asioihin ulkoisessa, joiden kautta se asettuu näkyväksi ja tulee näkyviin, (nrot 6275, 6284, 6299). Näin päämäärä pukeutuu soveliaisiin asioihin, jotta se esiintyisi syynä alemmassa sfäärissä, ja sitten vaikutuksena vielä alemmassa sfäärissä; ja kun päämäärästä syyn kautta tulee vaikutus, silloin se tulee näkyväksi eli ilmestyy silmien eteen, (nro 5711). Tätä voidaan valaista sielun virtaamisella ruumiiseen, nimittäin, että sielu puetaan sellaisilla asioilla ruumiissa, joiden kautta kaikki asiat, mitä se ajattelee ja tahtoo, voivat tulla näkyviin ja näkyvästi esiintyä; jonka tähden ajatus, kun se virtaa alas ruumiiseen, edustetaan sellaisilla eleillä ja mieltymyksillä, jotka vastaavat, (nro 2988). Mielen mieltymykset edustetaan kasvoissa niiden erilaisilla ilmeillä, aina siinä määrin, että ne nähdään siellä, (nrot 4791–4805, 5695). Siitä on ilmeistä, että luonnon kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa on sisäisesti piilossa syy ja päämäärä spirituaalisesta maailmasta, (nrot 3562, 5711). Koska ne asiat, jotka ovat luonnossa, ovat uloimpia vaikutuksia, joissa ovat sisällä edelliset asiat, (nrot 4240, 4939, 5051, 6275, 6284, 6299, 9216). Että sisäiset asiat ovat ne, jotka edustetaan, ja ulkoiset asiat ne, jotka edustavat, (nro 4292).

Koska kaikki asiat luonnossa ovat spirituaalisia ja taivaallisia asioita edustavia, niin muinaisina aikoina on ollut Kirkkoja, joissa kaikki ulkoiset asiat, jotka olivat rituaaleja, olivat edustavia; siksi näitä Kirkkoja kutsuttiin edustaviksi Kirkoiksi, (nrot 519, 521, 2896). Että Israelin lasten keskuuteen perustettu Kirkko oli edustava Kirkko, (nrot 1003, 2179, 10149). Kaikki rituaalit siellä ovat olleet ulkoisia asioita, jotka ovat edustaneet sisäisiä asioita, jotka ovat Kirkon ja taivaan, (nrot 4288, 4874). Että Kirkon ja jumalanpalveluksen edustukset ovat lakanneet, kun Herra tuli maailmaan, koska Herra avasi Kirkon sisäiset asiat, ja koska kaikki Kirkon ulkoiset asiat korkeimmassa merkityksessä ovat katsoneet Häneen, (nro 4832).

262. Sanan kirjaimellisesta eli ulkoisesta merkityksestä. Sanan kirjaimellinen merkitys on esiintymisten mukaan maailmassa, (nrot 589, 926, 1832, 1838, 1874, 2242, 2520, 2533, 2719). Ja yksinkertaisten käsityskyvyn mukaan, (nrot 2533, 9048, 9063, 9086). Sanan kirjaimellinen merkitys on luonnollinen, (nro 8783). Siitä syystä, että luonnollinen on uloin, mihin spirituaaliset ja taivaalliset asiat päättyvät, ja minkä päällä ne seisovat kuten talo perustuksillaan, ja että muuten sisäinen merkitys ilman ulkoista olisi kuten talo ilman perustusta, (nrot 9360, 9430, 9433, 9824, 10044, 10436). Että Sana, koska se on sellaista, on spirituaalisen ja taivaallisen merkityksen sisältävää, (nro 9407). Ja koska se on sellaista, se on pyhää ja Jumalallista kirjaimellisessa merkityksessä kaikkiin asioihin ja yksityiskohtiin nähden siellä, aina jokaista hitustaan myöten, (nrot 639, 680, 1869, 1870, 9198, 10321, 10637). Israelin lapsille säädetyt lait, vaikka ne kumottiin, ovat kuitenkin pyhää Sanaa, sisäisen merkityksen vuoksi niissä, (nrot 9211, 9259, 9349). Että israelilaisen ja juutalaisen Kirkon, joka oli edustava Kirkko, laeista, tuomioista ja säädöksistä on joitakin, jotka ovat yhä voimassa molemmissa merkityksissä, ulkoisessa ja sisäisessä; on joitakin, jotka ulkoisen merkityksen mukaan ovat kaikin tavoin suojeltavia; on joitakin, jotka voivat olla hyödyksi, jos niin halutaan; ja on niitä, jotka on täysin kumottu, (joista, nro 9349). Että Sana on Jumalallinen myös niihin asioihin nähden, jotka on kumottu, (nro 10637).

Millaista Sana on kirjaimellisessa merkityksessä, jos sitä ei ymmärretä samalla sisäiseen merkitykseen nähden, eli mikä on sama asia, todellisen opin mukaan Sanasta, (nro 10402). Että kirjaimellisesta merkityksestä ilman sisäistä merkitystä, eli ilman todellista oppia Sanasta, kumpuavat lukemattomat harhaopit, (nro 10400). Ne, jotka ovat ulkoisessa ilman sisäistä, eivät kestä Sanan sisäisiä asioita, (nro 10694). Juutalaiset ovat olleet sellaisia ja ovat myös nykyään, (nrot 301–303, 3479, 4429, 4433, 4680, 4847, 10396, 10401, 10407, 10694, 10701, 10707).

263. Herra on Sana. Sanan sisimmässä merkityksessä käsitellään yksinomaan Herraa ja kuvataan Hänen Ihmisyytensä kaikkia kirkastamisen tiloja, toisin sanoen, sen liittoa itse Jumaluuden kanssa, ja myös kaikkia helvettien alistamisen tiloja, sekä kaikkien asioiden järjestämistä siellä ja taivaissa, (nrot 2249, 7014). Näin että tuossa merkityksessä kuvataan Herran koko elämä maailmassa, ja että sen kautta Herran läsnäolo on jatkuvaa enkeleillä, (nro 2523). Siis että Herra yksin on Sanan sisimmässä; ja että siitä on Sanan Jumalallisuus ja pyhyys, (nrot 1873, 9357). Herra on sanonut, että Raamattu on täytetty Häntä koskien, tarkoittaa, että kaikki asiat, jotka ovat sisimmässä merkityksessä, on täytetty, (nro 7933).

Että Sana merkitsee Jumalallista Totuutta, (nrot 4692, 5075, 9987). Herra on Sana, koska Hän on Jumalallinen Totuus, (nro 2533). Herra on myös Sana, koska Sana on Hänestä ja käsittelee Häntä, (nro 2859). Ja koska se käsittelee yksin Herraa sisimmässä merkityksessä, näin Herra Itse on siellä, (nrot 1873, 9357). Ja koska Sanan kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa on Jumalallisen Hyvyyden ja Jumalallisen Totuuden avioliitto, (nrot 3004, 5502). Että ”Jeesus” on Jumalallinen Hyvyys, ja ”Kristus” Jumalallinen Totuus, (nrot 3004, 3005, 3009). Jumalallinen Totuus on ainoa todellinen asia, ja se, jossa Jumalallinen Totuus on, mikä on Jumaluudesta, on ainoa olennainen asia, (nrot 5272, 6880, 7004, 8200). Ja koska Jumalallinen Totuus edeten Herrasta on valoa taivaassa, ja Jumalallinen Hyvyys on lämpöä taivaassa, ja koska niistä ovat olemassa kaikki asiat siellä, ja koska taivaan kautta eli spirituaalisen maailman kautta on olemassa luonnollinen maailma, niin on selvää, että kaikki asiat, jotka on luotu, on luotu Jumalallisesta Totuudesta, näin Sanasta, näiden sanojen mukaan Johanneksessa:

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala… ja sen kautta kaikki asiat on tehty, mikä on tehty… Ja Sana tuli lihaksi (Joh. 1: 1, 3, 14; nrot 2803, 2894, 5272, 6880).

(Lisäksi kaikkien asioiden luomisesta Jumalallisesta Totuudesta, näin Herrasta, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, nro 137; ja täydellisemmin kahdesta artikkelista siellä, nrot 116–125 ja 126–140.) Että Herran yhdistyminen ihmisen kanssa on Sanan kautta, sisäisen merkityksen avulla, (nro 10375). Sanan kaikkien asioiden ja yksityiskohtien kautta on yhdistyminen, ja sen johdosta Sana on ihmeellisempi kuin kaikki muut kirjoitukset, (nrot 10632–10634). Että Herra, sen jälkeen kun Sana kirjoitettiin, puhuu sen kautta ihmisten kanssa, (nro 10290).

264. Niistä, jotka ovat Sanaa vastaan. Niistä, jotka halveksivat, pilkkaavat, herjaavat ja häpäisevät Sanaa, (nro 1878). Millaisia he ovat toisessa elämässä, (nrot 1761, 9322). Heitä voidaan verrata veren viskooseihin aineisiin, (nro 5719). Kuinka paljon vaara Sanan häpäisemiseminen aiheuttaakaan, (nrot 571–582). Kuinka paljon vahingoittaakaan, jos valheellisia periaatteita, varsinkin niitä, jotka suosivat itse- ja maailmanrakkautta, vahvistetaan Sanan avulla, (nro 589). Ne, jotka eivät ole missään totuuden mieltymyksessä totuuden itsensä vuoksi, hylkäävät täysin Sanan sisäisen merkityksen ja tuntevat vastenmielisyyttä siihen, (kokemuksesta, nro 5702). Eräistä toisessa elämässä, jotka ovat hylänneet Sanan sisäiset asiat, että heiltä on riistetty järkevyys, (nro 1879).

265. Enemmän Sanasta. Että ”sana” heprean kielessä merkitsee eri asioita; nimittäin puhetta, mielen ajatusta, jokaista asiaa, joka todella on olemassa ja myös jotakin, (nro 9987). Että ”Sana” merkitsee Jumalallista Totuutta ja Herraa, (nrot 4692, 5075, 9987). Että ”sanat” merkitsevät totuuksia, (nrot 4692, 5075). Ne merkitsevät opillisia asioita, (nro 1288). ”Kymmenen sanaa” merkitsevät kaikkia Jumalallisia totuuksia, (nro 10688). Ne merkitsevät asioita, jotka todella ovat olemassa, (nrot 1785, 5075, 5272).

Sanassa on kaksi ilmaisua yhdestä asiasta, etenkin Profeetallisessa; ja toinen liittyy hyvyyteen ja toinen totuuteen, jotka niin yhdistetään, (nrot 683, 707, 2516, 8339). Kumpi ilmaisu liittyy hyvyyteen ja kumpi totuuteen, sitä ei voida tietää muuten kuin Sanan sisäisestä merkityksestä, koska on ominaisia sanoja, joilla ilmaistaan hyvyyteen kuuluvia asioita, ja ominaisia sanoja, joilla totuuteen kuuluvia asioita, (nrot 793, 801). Ja tämä aina siihen asti, että tunnetaan ainoastaan sanojen saarnaamisesta, käsitelläänkö siinä hyvyyttä vai totuutta, (nro 2722). Joskus myös toinen ilmaisu sisältää yleistä, ja toinen jotakin yleisestä määrättyä, (nro 2212). Että Sanassa on eräänlainen vastavuoroisuus, (josta, nro 2240). Useimmilla asioilla Sanassa on myös vastakkainen merkitys, (nro 4816). Että sisäinen merkitys seuraa kiitettävästi omaa aihettaan, (nro 4502).

Ne, jotka olivat iloinneet Sanasta, vastaanottavat toisessa elämässä taivaan lämpöä, jossa on taivaallinen rakkaus, ilonsa laadun ja määrän mukaan rakkaudesta, (nro 1773).

266. Mitä ovat Sanan kirjat. Sanan kirjoja ovat kaikki ne, joilla on sisäinen merkitys; mutta ne kirjat, joilla ei ole sisäistä merkitystä, eivät ole Sanaa. Sanan kirjoja Vanhassa Testamentissa ovat viisi Mooseksen kirjaa, Joosuan kirja, Tuomarien kirja, kaksi Samuelin kirjaa, kaksi Kuningasten kirjaa, Daavidin psalmit, profeetat Jesaja, Jeremia, Valitusvirret, Hesekiel, Daniel, Hoosea, Joel, Aamos, Obadja, Joona, Miika, Nahum, Habakuk, Sefanja, Haggai, Sakarja ja Malakia; ja Uudessa Testamentissa neljä evankelistaa, Matteus, Markus, Luukas, Johannes ja Ilmestyskirja. Muilla ei ole sisäistä merkitystä, (nro 10325).

XXI KAITSELMUKSESTA

267. Herran hallintoa taivaissa ja maan päällä kutsutaan Kaitselmukseksi; ja koska kaikki rakkauden hyvyys ja kaikki uskon totuus, joista on pelastus, on Hänestä eikä lainkaan mitään ihmisestä, siitä on ilmeistä, että Herran Jumalallinen kaitselmus on kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa, jotka edistävät ihmiskunnan pelastusta. Tämän Herra opettaa näin Johanneksessa:

Minä olen tie, totuus ja elämä. (Joh. 14: 6.)

Ja toisessa paikassa:

Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa; sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään. (Joh. 15: 4, 5.)

268. Herran Jumalallinen Kaitselmus ulottuu ihmisen elämän pienempiinkin yksittäisiin asioihin; sillä on ainoastaan yksi elämän lähde, joka on Herra, josta me olemme, elämme ja toimimme.

269. Ne, jotka ajattelevat Jumalallista kaitselmusta maailmallisten asioiden perusteella, päättelevät niiden perusteella, että se on ainoastaan yleismaailmallista, ja että yksittäiset asiat ovat ihmisellä. Mutta he eivät tunne taivaan salaisuuksia, sillä he päättelevät ainoastaan itserakkauden ja maailmanrakkauden sekä niiden nautintojen perusteella. Jonka tähden kun he näkevät pahojen tulevan nostetuiksi kunnia-asemiin ja hankkivan rikkauksia enemmän kuin hyvät, ja myös pahojen menestyvän konstiensa mukaan, he sanovat sydämessään, että näin ei tapahtuisi, jos Jumalallinen kaitselmus olisi kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa; mutta he eivät ota huomioon, että Jumalallinen kaitselmus ei suuntaudu siihen, mikä menee pian ohi ja loppuu ihmisen elämään maailmassa, vaan se suuntautuu siihen, mikä pysyy ikuisesti, näin siihen, millä ei ole loppua. Millä ei ole loppua, se on; mutta millä on loppu, sitä vastaavasti ei ole. Ajatelkoon se, joka voi, onko satatuhatta vuotta jotakin ikuisuuteen verrattuna, ja hän tulee havaitsemaan, että se ei ole. Mitä sitten ovat jotkut vuodet elämästä maailmassa?

270. Jokainen, joka ajattelee asianmukaisesti, voi tietää, että korkea asema ja varallisuus maailmassa eivät ole todellisia Jumalallisia siunauksia, vaikka ihminen mielisuosiostaan niitä näin kutsuukin, sillä ne katoavat, ja myös viettelevät monia ja kääntävät heidät pois taivaasta; vaan että ikuinen elämä ja sen onnellisuus ovat todellisia siunauksia, jotka ovat Jumaluudesta. Tämän myös opettaa Herra Luukkaassa:

Hankkikaa itsellenne… loppumaton aarre taivaisiin, mihin varas ei ulotu ja missä koi ei turmele. Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne. (Luuk. 12: 33, 34.)

271. Että pahat menestyvät konstiensa mukaan, johtuu siitä, että Jumalallisesta järjestyksestä on, että jokainen toimii järjestään, mitä hän tekee, ja myös vapaudesta. Sen tähden, ellei ihmistä olisi jätetty toimimaan järkensä mukaan vapaudesta, ja siten myös konstit, jotka ovat siitä, menestyisivät, häntä ei voitaisi mitenkään järjestää iankaikkisen elämän vastaanottamista varten; sillä tämä istutetaan, kun ihminen on vapaudessa ja hänen järkensä valaistaan: sillä tosiaan ketään ei voida pakottaa hyvyyteen, koska kaikki pakotettu ei kiinnity häneen, sillä se ei ole hänen omaansa. Se tulee ihmisen omaksi, mikä tehdään vapaudesta hänen järkensä mukaan; ja se tehdään vapaudesta, mikä tehdään tahdosta eli rakkaudesta, ja tahto eli rakkaus on itse ihminen. Jos ihmistä pakotettaisiin siihen, mitä hän ei tahdo, hänen mielensä kallistuisi aina siihen, mitä hän tahtoo; ja lisäksi jokainen pyrkii kiellettyä kohti, ja tämä piilevästä syystä, koska hän pyrkii vapauteen. Tästä on ilmeistä, ellei ihmistä pidettäisi vapaudessa, hänelle ei voitaisi huolehtia hyvyyttä.

272. Jättää ihminen omasta vapaudestaan ajattelemaan, tahtomaan ja jopa tekemään pahaa, mikäli lait eivät estä sitä, kutsutaan sallimiseksi.

273. Tulla johdatetuksi onnellisuuksiin maailmassa konstien avulla, näkyy ihmiselle ikään kuin se olisi hänen omasta viisaudestaan; mutta kuitenkin Jumalallinen kaitselmus alati kulkee hänen mukanaan sallimalla ja jatkuvasti johdattamalla häntä pois pahuudesta. Mutta tulla johdatetuksi onnellisuuksiin taivaassa, tunnetaan ja havaitaan, että se ei ole ihmisen omasta viisaudesta, koska se on Herrasta, ja se tapahtuu Hänen Jumalallisesta kaitselmuksestaan järjestämällä ja jatkuvasti johdattamalla hyvyyteen.

274. Että näin on, ihminen ei voi käsittää luonnon valosta, sillä tuosta valosta hän ei tunne Jumalallisen järjestyksen lakeja.

275. On tiedettävä, että on kaitselmus ja ennalta näkemys; hyvyys on minkä Herra huolehtii, mutta pahuus on minkä Herra näkee ennalta: toisen tulee olla toisen kanssa; sillä mikä tulee ihmisestä ei ole muuta kuin pahuutta, mutta mikä tulee Herrasta ei ole muuta kuin hyvyyttä.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

Koska kaikki hyvyys, jonka Herra huolehtii ihmiselle, virtaa sisään, niin myös seuraavilla sivuilla on esitettävä teoksesta Arcana Coelestia ne asiat, jotka siellä ovat Sisäänvirtauksesta: ja koska Herra huolehtii kaikki asiat Jumalallisen järjestyksen mukaan, niin on esitettävä myös ne, jotka siellä ovat Järjestyksestä.

276. Kaitselmuksesta. Kaitselmus on Herran hallinto taivaissa ja maan päällä, (nro 10773). Että Herra kaitselmuksesta hallitsee kaikkia asioita järjestyksen mukaan, ja siten että hallinto järjestyksen mukaan on kaitselmus, (nrot 1755, 2447). Ja Hän hallitsee kaikkia asioita joko tahdosta, tai luvasta, tai sallimisesta, näin vaihtelevassa suhteessa laadun mukaan ihmisellä, (nrot 1755, 2447, 3704, 9940). Kaitselmus toimii näkymättömästi, (nro 5508). Useimmat asiat, jotka tapahtuvat kaitselmuksesta, näkyvät ihmiselle sattumina, (nro 5508). Kaitselmus toimii näkymättömästi, jotta ihmistä ei pakotettaisi uskomaan näkyvien asioiden perusteella, ja niin ettei hänen vapauttaan loukattaisi; sillä ellei ihmisellä ole vapautta, hän ei voi uudistua eikä näin pelastua, (nrot 1937, 1947, 2876, 2881, 3854, 5508, 5982, 6477, 8209, 8987, 9588, 10409, 10777). Että Jumalallinen kaitselmus ei suuntaudu väliaikaisiin asioihin, jotka menevät pian ohi, vaan ikuisiin asioihin, (nrot 5264, 8717, 10776; valaistuna, nro 6491).

Ne, jotka eivät ymmärrä tätä, uskovat varallisuuden ja korkean aseman maailmassa olevan ainoita asioita, jotka heille huolehditaan, ja joita he sen tähden kutsuvat siunauksiksi Jumaluudesta; vaikka Herra ei pidä niitä siunauksina, vaan ainoastaan keinoina ihmisen elämää varten maailmassa; mutta Herra pitää siunauksina niitä asioita, jotka johtavat ihmisen iankaikkiseen onnellisuuteen, (nrot 10409, 10776). Ne, jotka ovat Herran Jumalallisessa kaitselmuksessa, viedään kaikissa asioissa ja yksityiskohdissa kohti ikuista onnellisuutta, (nrot 8478, 8480). Tätä eivät ajattele eivätkä ymmärrä ne, jotka lukevat kaikki asiat luonnon ja oman viisauden ansioksi eivätkä mitään Jumaluudelle, (nrot 6481, 10409, 10775).

Herran jumalallinen kaitselmus ei ole kuten maailmassa uskotaan, ainoastaan yleismaailmallista, ja yksityiskohdat eli yksittäiset asiat ovat viisaudesta ihmisellä, (nrot 8717, 10775). Yleismaailmallista ei ole muuten kuin yksittäisistä asioista ja niiden kanssa, koska yksittäisiä asioita yhtenä kokonaisuutena kutsutaan yleismaailmalliseksi, aivan kuten yksityiskohtia yhtenä kokonaisuutena kutsutaan yleiseksi, (nrot 1919, 6159, 6338, 6482–6484). Että sellainen on yleismaailmallinen, millaisia ovat yksittäiset asiat, joista se on ja joiden kanssa se muodostaa yhden, (nrot 917, 1040, 6483, 8857). Herran kaitselmus on yleismaailmallista, koska se on pienimmissäkin yksittäisissä asioissa, (nrot 1919, 2694, 4329, 5122, 5904, 6058, 6481–6486, 6490, 7004, 7007, 8717, 10774); vahvistettu taivaasta, (nro 6486). Ellei Herran Jumalallinen kaitselmus olisi yleismaailmallista pienimmistä yksittäisistä asioista ja niissä, mikään ei voisi pysyä olemassa, (nro 6338). Sen kautta kaikki asiat on järjestetty järjestykseen ja pidetään järjestyksessä, yleisessään ja osassaan, (nro 6338). Kuinka sillä on vastaavasti kuten kuninkaalla maan päällä, (nrot 6482, 10800). Ihmisen oma viisaus on kuin pieni kasa maata maailmankaikkeudessa, mutta Jumalallinen kaitselmus vastaavasti kuten itse maailmankaikkeus, (nro 6485). Että näin on, sitä ihmiset tuskin ymmärtävät maailmassa, (nrot 8717, 10775, 10780). Koska monet harhaluulot hyökkäävät ja aiheuttavat sokeutta, (nro 6481). Eräästä toisessa elämässä, joka oli uskonut vahvistamisestaan maailmassa kaikkien asioiden olevan omasta viisaudesta eikä mikään Jumalallisesta kaitselmuksesta, että ne asiat, jotka ovat näkyneet hänelle, olivat helvetillisiä, (nro 6484).

Herran kaitselmus pahuuksien suhteen, millaista se on, (nrot 6481, 6495, 6574, 10777, 10779). Herra hallitsee pahuuksia sallimisen lakien kautta, ja että ne sallitaan järjestyksen vuoksi, (nrot 8700, 10778). Pahan salliminen Herrasta, että se ei ole pahan tahtomisen sallimista, vaan sen ei tahtomisen sallimista, mutta joka ei voi tuoda siihen apua kiireellisen päämäärän vuoksi, joka on pelastus, (nro 7887). Ihmisen jättämistä omasta vapaudestaan ajattelemaan ja tahtomaan pahuutta, ja mikäli lait eivät kiellä, tekemäänkin sitä, on sallia, (nro 10778). (Että ilman vapautta, näin ilman tätä sallimista, ihminen ei voi uudistua eikä näin pelastua, nähdään edellä tässä Opissa vapaudesta, nrot 141–149.)

Että Herra on kaitselmus ja ennalta näkemys, ja että toista ei ole ilman toista, (nrot 5195, 6489). Herra huolehtii hyvyyttä ja näkee ennalta pahuuden, (nrot 5155, 5195, 6489, 10781).

Että ei ole ennaltamääräämistä eli kohtaloa, (nro 6487). Kaikki on ennalta määrätty taivaaseen eikä kukaan helvettiin, (nro 6488). Että ihmisellä ei ole jotakin absoluuttisen välttämätöntä kaitselmuksesta, vaan että hänellä on täysi vapaus, (valaistuna vertauksella, nro 6487). Että ”valituilla” Sanassa tarkoitetaan niitä, jotka ovat hyvän ja siitä toden elämässä, (nrot 3755, 3900, 5057, 5058). Kuinka on ymmärrettävä, että ”Jumala antaisi yhden ihmisen toisten käsiin”, (2. Moos. 21: 13; nro 9010).

Se onni, joka monissa asioissa maailmassa näyttää ihmeelliseltä, on Jumalallisen kaitselmuksen toimintaa järjestyksen uloimmassa, ihmisen tilan laadun mukaan; ja että tämä voi olla vahvistuksena sille, että Jumalallinen kaitselmus on kaikkein pienimmissä yksittäisissä asioissa, (nrot 5049, 5179, 6493, 6494). Ja että se onni on spirituaalisesta maailmasta ja sen muunnelmat ovat sieltä, (myös kokemuksesta, nrot 5179, 6493, 6494).

277. Sisäänvirtauksesta. Taivaan sisäänvirtauksesta maailmaan, ja sielun sisäänvirtauksesta ruumiin kaikkiin asioihin, (kokemuksesta, nrot 6053–6058, 6189–6215, 6307–6327, 6466–6495, 6598–6626). Että mikään ei ole olemassa itsestä, vaan itseään edeltävästä, näin kaikki asiat Ensimmäisestä, (nrot 4523, 4524, 6040, 6056). Että kaikki asiat niin kuin ne ovat syntyneet myös pysyvät olemassa, koska pysyvä olemassaolo on ikuista syntymistä, (nrot 2886, 2888, 3627, 3628, 3648, 4523, 4524, 6040, 6056). Että tuon järjestyksen mukaan tapahtuu sisäänvirtaus, (nro 7270). Siitä on ilmeistä, että Ensimmäisestä Olemuksesta kaikki asiat pysyvät olemassa ikuisesti, koska Hänestä ne ovat syntyneet, (nrot 4523, 4524, 6040, 6056). Että kaikki elämästä virtaa sisään Ensimmäisestä, koska se on sieltä, näin Herrasta, (nrot 3001, 3318, 3337, 3338, 3344, 3484, 3628, 3629, 3741–3743, 4318–4320, 4417, 4524, 4882, 5847, 5986, 6325, 6468–6470, 6479, 9279, 10196). Kaikki olemassaolo on olemuksesta, eikä mikään voi olla olemassa, ellei sen omaa olemusta ole siinä, (nrot 4523, 4524, 6040, 6056).

Kaikki asiat virtaavat sisään, mitä ihminen ajattelee ja tahtoo, (kokemuksesta, nrot 904, 2886–2888, 4151, 4319, 4320, 5846, 5848, 6189, 6194, 6197–6199, 6213, 7147, 10219). Että ihminen voi tarkastella asioita, ajatella ja päätellä analyyttisesti, on sisäänvirtauksesta, (nrot 2888, 4319, 4320). Ihminen ei voi elää hetkeäkään, jos häneltä otetaan pois sisäänvirtaus spirituaalisesta maailmasta; ja että silti ihminen on vapaudessa, (kokemuksesta, nrot 2887, 5849, 5854, 6321). Se elämä, joka virtaa sisään Herrasta, vaihtelee ihmisen tilan ja vastaanoton mukaan, (nrot 2069, 5986, 6472, 7343). Pahoilla se hyvyys, joka virtaa sisään Herrasta, käännetään pahuudeksi, ja totuus vääryydeksi, (kokemuksen mukaan, nrot 3643, 4632). Sikäli vastaanotetaan hyvyyttä ja totuutta, jotka jatkuvasti virtaavat sisään Herrasta, mikäli pahuus ja vääryys eivät ole esteenä, (nrot 2411, 3142, 3147, 5828).

Kaikki hyvyys virtaa sisään Herrasta ja kaikki pahuus helvetistä, (nrot 904, 4151). Ihminen uskoo nykyään kaikkien asioiden olevan hänessä ja olevan hänestä, vaikka ne virtaavat sisään, ja tämän hän tietää Kirkon opista, että kaikki hyvyys on taivaasta ja kaikki pahuus helvetistä, (nrot 4249, 6193, 6206). Mutta jos hän uskoisi niin kuin asia on, hän ei omaksuisi pahuutta itselleen; sillä hän hylkäisi sen itsestään helvettiin, eikä tekisi hyvyyttä omakseen, eikä siten vaatisi siitä mitään ansiota, (nrot 6206, 6324, 6325). Kuinka onnellinen ihmisen tila silloin olisikaan, sillä hän näkisi sisäisestään sekä hyvyyden että pahuuden, Herrasta käsin, (nro 6325). Ne, jotka kieltävät taivaan olemassaolon, tai eivät tiedä siitä mitään, eivät tiedä, että sieltä on jotakin sisäänvirtausta, (nrot 4322, 5649, 6193, 6479). Mitä sisäänvirtaus on, (valaistuna vertausten kautta, nrot 6128, 6190, 9407).

Sisäänvirtaus on spirituaalista eikä fyysistä, näin että sisäänvirtaus on spirituaalisesta maailmasta luonnolliseen eikä luonnollisesta maailmasta spirituaaliseen, (nrot 3219, 5119, 5259, 5427, 5428, 5477, 6322, 9109, 9110). Sisäänvirtaus on sisäisen ihmisen kautta ulkoiseen, eikä päinvastoin, (nrot 1702, 1707, 1940, 1954, 5119, 5259, 5779, 6322, 9380). Koska sisäinen ihminen on spirituaalisessa maailmassa ja ulkoinen luonnollisessa maailmassa, (nrot 978, 1015, 3628, 4459, 4523, 4524, 6057, 6309, 9701–9709, 10156, 10472). Että näyttää siltä kuten sisäänvirtaus olisi ulkoisista sisäisiin, mutta se on harhaluulo, (nro 3721). Ihmisessä sisäänvirtaus on hänen rationaalisiin asioihin ja niiden kautta tieteellisiin asioihin, eikä päinvastoin, (nrot 1495, 1707, 1940). Sisäänvirtauksen järjestys, millainen se on, (nrot 775, 880, 1096, 1495, 7270).

Sisäänvirtaus on välitöntä Herrasta, ja myös välillistä spirituaalisen maailman eli taivaan kautta, (nrot 6063, 6307, 6472, 9682, 9683). Herran välitön virtaus on kaikista pienimpiin yksittäisiin asioihin, (nrot 6058, 6474–6478, 8717, 8728). Herran välillisestä sisäänvirtauksesta taivaan kautta, (nrot 4067, 6982, 6985, 6996). Se tapahtuu henkien ja enkelien kautta, jotka liitetään ihmiselle, (nrot 697, 5846–5866). Herra virtaa sisään enkelien kautta päämääriin, joista ja joiden vuoksi ihminen niin ajattelee, tahtoo ja toimii, (nrot 1317, 1645, 5846, 5854); ja että Hän virtaa sisään niihin asioihin, jotka kuuluvat omaantuntoon ihmisellä, (nrot 6207, 6213). Mutta henkien kautta ajatuksiin ja sieltä muistin asioihin, (nrot 4186, 5854, 5858, 6192, 6193, 6198, 6199, 6319). Että tätä ihminen kykenee vaivoin uskomaan, (nro 6214). Herra virtaa sisään ensimmäisiin ja samalla viimeisiin, eli sisimpiin ja samalla uloimpiin, millä tavalla, (nrot 5147, 5150, 6473, 7004, 7007, 7270). Herran sisäänvirtaus on hyvyyteen ihmisessä, ja hyvyyden kautta totuuteen, mutta ei päinvastoin, (nrot 5482, 5649, 6027, 8585, 8701, 10153). Hyvyys antaa kyvyn vastaanottaa sisäänvirtausta Herrasta, mutta ei totuutta ilman hyvyyttä, (nro 8321). Että mikään ei vahingoita, mikä tulee ajatukseen, vaan se, mikä tulee tahtoon, koska se omistetaan ihmiselle, (nro 6308). Että Jumaluus korkeimmissa asioissa on hiljainen ja rauhallinen, mutta sitä mukaa kuin se laskeutuu kohti alempia asioita ihmisessä, siitä tulee rauhaton ja myrskyisä, epäjärjestyksen vuoksi siellä, (nro 8823). Herran sisäänvirtaus profeetoilla, millaista se oli, (nro 6212).

On olemassa yleinen sisäänvirtaus, (josta, nro 5850). Se on jatkuvaa pyrkimystä toimia järjestyksen mukaan, (nro 6211). Tämä sisäänvirtaus on eläinten elämiin, (nro 5850). Ja myös kasvikunnan kohteisiin, (nro 3648). Myös tämän yleisen sisäänvirtauksen mukaisesti ajatus päätyy puheeksi ja tahto eleiksi ihmisellä, (nrot 5862, 5990, 6192, 6211).

278. Elämän sisäänvirtaamisesta ihmiseen erityisesti. Että on yksi ainoa elämä, josta kaikki elävät niin taivaassa kuin maailmassa, (nrot 1954, 2021, 2563, 2658, 2886–2889, 3001, 3484, 3742, 5847, 6467). Tämä elämä on yksin Herrasta, (valaistu eri tavoin, nrot 2886–2889, 3344, 3484, 4319, 4320, 4524, 4882, 5986, 6325, 6468–6470, 9276, 10196). Että Herra on itse Elämä, nähdään Johanneksessa, (Joh. 1: 1, 4; 5: 26; 14: 6). Elämä Herrasta virtaa sisään enkeleihin, henkiin ja ihmisiin, ihmeellisellä tavalla, (nrot 2886–2889, 3337, 3338, 3484, 3742). Herra virtaa sisään Jumalallisesta Rakkaudestaan, joka on sellaista, että se tahtoo omansa olevan toisen, (nrot 3742, 4320). Kaikki rakkaus on sellaista; näin Jumalallinen Rakkaus äärettömästi enemmän, (nrot 1820, 1865, 2253, 6872). Siten elämä näyttää ikään kuin se olisi ihmisessä, eikä virtaavan sisään, (nrot 3742, 4320). Että elämä näyttää ikään kuin se olisi ihmisessä, koska pääasiallinen syy, joka on elämä Herrasta, ja välineellinen syy, joka on vastaanottava muoto, toimivat yhtenä syynä, mikä tunnetaan välineellisessä, (nro 6325). Enkelien viisauden ja älykkyyden ensisijainen asia on havaita ja tietää, että kaikki elämästä on Herralta, (nro 4318). Enkelien ilosta, havaittuna ja vahvistettuna heidän puheellaan minulle siitä, että he eivät elä itsestään, vaan Herrasta, (nro 6469). Että pahat eivät halua vakuuttua, että elämä virtaa sisään, (nro 3743). Epäilyksiä elämän sisäänvirtaamisesta Herrasta ei voida poistaa, niin kauan kuin harhaluulot, tietämättömyys ja kielteisyys hallitsevat, (nro 6479). Kaikki Kirkkoon kuuluvat tietävät, että kaikki hyvyys ja totuus on taivaasta, toisin sanoen, taivaan kautta Jumalalta, ja että kaikki pahuus ja vääryys on helvetistä; ja kuitenkin kaikki elämästä on suhteessa hyvyyteen ja totuuteen, sekä pahuuteen ja vääryyteen, aina siinä määrin, että ilman niitä ei ole mitään elämästä, (nrot 2893, 4151). Sitä myös opettaa Kirkon oppi, joka on Sanasta, (nro 4249). Siitä huolimatta ihminen ei usko, että elämä virtaa sisään, (nro 4249). Jos kommunikaatio ja yhteys henkien ja enkelien kanssa vietäisiin pois, ihminen kuolisi välittömästi, (nro 2887). Siitä on myös ilmeistä, että kaikki elämästä virtaa sisään elämän Ensimmäisestä Olemuksesta, koska mikään ei ole olemassa itsestä, vaan itseään edeltävistä asioista, näin kaikki asiat ja yksityiskohdat Ensimmäisestä; ja koska niin kuin se syntyi myös kokonaan tulee pysymään olemassa, koska pysyvä olemassaolo on jatkuvaa syntymistä, (nrot 4523, 4524). Että enkelit, henget ja ihmiset on luotu vastaanottamaan elämää; näin että he ovat ainoastaan elämän vastaanottajien muotoja, (nrot 2021, 3001, 3318, 3344, 3484, 3742, 4151, 5114, 5986). Sellaisia muotoja he ovat millä tavalla he vastaanottavat, (nrot 2888, 3001, 3484, 5847, 5986, 6467, 6472). Siksi ihmiset, henget ja enkelit ovat sellaisia, millaisia ovat elämän Herrasta vastaanottajien muodot, (nrot 2888, 3001, 3484, 5847, 5986, 6467, 6472). Että ihminen on niin luotu, jotta hän sisimmässään ja sieltä seuraavissa asioissa järjestyksessä, voisi vastaanottaa Jumaluutta, ja tulla kohotetuksi Jumaluuden luokse, ja yhdistyä Jumaluuteen rakkauden hyvyyden ja uskon totuuksien kautta, ja että siksi hän elää ikuisesti, toisin kuin eläimet, (nro 5114).

Että elämä Herrasta virtaa sisään myös pahoihin, näin myös niihin, jotka ovat helvetissä, (nrot 2706, 3743, 4417, 10196). Mutta he kääntävät hyvyyden pahuudeksi ja totuuden vääryydeksi, näin elämän spirituaaliseksi kuolemaksi; sillä millainen ihminen on, sellainen on elämän vastaanotto, (nrot 4319, 4320, 4417). Että hyvyydet ja totuudet Herrasta myös jatkuvasti virtaavat sisään heihin; mutta he joko hylkäävät, tai tukahduttavat, tai vääristävät ne, (nro 3743). Niillä, jotka ovat pahuuksissa ja siitä vääryyksissä, ei ole todellista elämää; millaista se on, (nrot 726, 4623, 4747, 10284, 10286).

279. Järjestyksestä. Että Jumalallinen Totuus edeten Herrasta on se, mistä järjestys on, ja että Jumalallinen Hyvyys on järjestyksen olennainen, (nrot 1728, 2258, 8700, 8988). Herra on Järjestys, koska Jumalallinen Hyvyys ja Jumalallinen Totuus ovat Herrasta, itse asiassa ne ovat Herra taivaissa ja maan päällä, (nrot 1919, 2011, 5110, 5703, 10336, 10619). Jumalalliset totuudet ovat järjestyksen lakeja, (nrot 2447, 7995). Missä on järjestys, siellä Herra on läsnä; mutta missä ei ole järjestystä, siellä Herra ei ole läsnä, (nro 5703). Koska Jumalallinen Totuus on järjestys, ja Jumalallinen Hyvyys on järjestyksen olennainen, niin kaikki asiat ja yksityiskohdat maailmankaikkeudessa ovat suhteessa hyvyyteen ja totuuteen, jotta ne olisivat jotakin, koska ne ovat suhteessa järjestykseen, (nrot 2452, 3166, 4390, 4409, 5232, 7256, 10122, 10555). Että hyvyys, koska se on järjestyksen olennainen, järjestää totuudet järjestykseen, eikä päinvastoin, (nrot 3316, 3470, 4302, 5704, 5709, 6028, 6690). Että koko taivaan, kaikkiin enkelillisiin yhteiskuntiin nähden, Herra on järjestänyt Jumalallisen järjestyksensä mukaan, koska Herran Jumaluus enkeleissä tekee taivaan, (nrot 3038, 7211, 9128, 9338, 10125, 10151, 10157). Siten taivaan muoto on Jumalallisen järjestyksen mukainen muoto, (nrot 4040–4043, 6607, 9877).

Siinä määrin kuin ihminen elää järjestyksen mukaan, näin siinä määrin kuin hän elää hyvyydessä Jumalallisten totuuksien mukaan, jotka ovat järjestyksen lakeja, samassa määrin hän on ihminen, (nro 4839). Tosiaankin, siinä määrin kuin hän elää näin, samassa määrin hän näyttää toisessa elämässä täydelliseltä ja kauniilta ihmiseltä; mutta siinä määrin kuin hän ei elä näin, samassa määrin hän näyttää hirviöltä, (nrot 4839, 6605, 6626). Tästä on ilmeistä, ​​että ihminen on se, johon Jumalallisen järjestyksen kaikki asiat on koottu, ja että luomisesta lähtien hän on Jumalallinen järjestys muodoltaan, (nrot 4219, 4220, 4223, 4523, 4524, 5114, 5368, 6013, 6057, 6605, 6626, 9706, 10156, 10742). Että jokainen enkeli, koska hän on Jumalallisen järjestyksen vastaanottaja Herralta, on ihmismuodossa, täydellinen ja kaunis vastaanottamisensa mukaisesti, (nrot 322, 1880, 1881, 3633, 3804, 4622, 4735, 4797, 4985, 5199, 5530, 6054, 9879, 10177, 10594). Myös enkelillinen taivas kokonaisuudessaan on muodoltaan kuin ihminen; ja tämä koska koko taivaan, kaikkiin enkelillisiin yhteiskuntiin nähden siellä, Herra on järjestänyt Jumalallisen järjestyksen mukaan, (nrot 2996, 2998, 3624–3629, 3636–3643, 3741–3745, 4625). Tästä on selvää, että Jumalallinen Ihmisyys on se, mistä nämä kaikki asiat ovat, (nrot 2996–2998, 3624–3649, 3741–3745). Siitä myös seuraa, että Herra on yksin Ihminen; ja että ne ovat ihmisiä, jotka vastaanottavat Jumaluutta Hänestä, (nro 1894). Siinä määrin kuin he vastaanottavat, samassa määrin he ovat Herran kuvia, (nro 8547).

Ihminen ei synny hyvyyteen ja totuuteen, vaan pahuuteen ja vääryyteen; näin ei Jumalalliseen järjestykseen, vaan järjestyksen vastakohtaan; ja tästä johtuu, että hän syntyy pelkkään tietämättömyyteen, ja siksi hänen täytyy välttämättä syntyä uudelleen, toisin sanoen, uudestisyntyä; mikä tapahtuu Jumalallisilla totuuksilla Herrasta, ja elämällä niiden mukaan, jotta hänet vihittäisiin järjestykseen, ja siten hänestä tulisi ihminen, (nrot 1047, 2307, 2308, 3518, 3812, 8480, 8550, 10283, 10284, 10286, 10731). Kun Herra uudestisynnyttää ihmisen, Hän järjestää kaikki asiat hänessä järjestyksen mukaan, toisin sanoen, taivaan muodon mukaan, (nrot 5700, 6690, 9931, 10303). Että sitä ihmistä, jota Herra johtaa, johdatetaan Jumalallisen järjestyksen mukaan, (nro 8512). Mielen sisäiset on avattu taivaaseen, aina Herraan asti, sille ihmiselle, joka on Jumalallisessa järjestyksessä, ja suljettu sille, joka ei ole Jumalallisessa järjestyksessä, (nro 8513). Siinä määrin kuin ihminen elää järjestyksen mukaan, samassa määrin hänellä on älykkyyttä ja viisautta, (nro 2592).

Herra hallitsee järjestyksen ensimmäisiä ja viimeisiä, ja ensimmäisiä viimeisistä ja viimeisiä ensimmäisistä, ja siten pitää kaikkia asioita yhteydessä ja järjestyksessä, (nrot 3702, 3739, 6040, 6056, 9828). Peräkkäisestä järjestyksestä; ja järjestyksen viimeisestä, jossa peräkkäiset asiat ovat myös yhdessä omassa järjestyksessään, (nrot 634, 3691, 4145, 5114, 5897, 6239, 6326, 6465, 8603, 9215, 9216, 9828, 9836, 10044, 10099, 10329, 10335). Että pahuudet ja vääryydet ovat vastoin järjestystä, ja kuitenkin Herra hallitsee niitä, ei järjestyksen mukaan, vaan järjestyksestä käsin, (nrot 4839, 7877, 10778). Pahuuksia ja vääryyksiä hallitaan sallimisen lakien kautta, ja tämä on järjestyksen vuoksi, (nrot 7877, 8700, 10778). Se on mahdotonta, mikä on Jumalallisen järjestyksen vastaista; kuten että ihminen, joka elää pahuudessa, voi pelastua pelkästä armosta; samoin kuin että toisessa elämässä pahat voivat liittyä hyviin, ja paljon muuta, (nro 8700).

XXII HERRASTA

280. On yksi Jumala, joka on maailmankaikkeuden Luoja ja maailmankaikkeuden Ylläpitäjä; näin joka on taivaan Jumala ja maan Jumala.

281. On kaksi asiaa, jotka tekevät taivaselämän ihmiseen, rakkauden hyvyys ja uskon totuus. Tämä elämä on ihmiselle Jumalasta, eikä lainkaan mitään ihmisestä. Sen tähden Kirkon tärkein asia on tunnustaa Jumala, uskoa Jumalaan ja rakastaa Häntä.

282. Niiden, jotka ovat syntyneet Kirkon piirissä, täytyy tunnustaa Herra, Hänen Jumalallisuutensa ja Hänen Ihmisyytensä, ja uskoa Häneen ja rakastaa Häntä, sillä Herralta on kaikki pelastus. Tämän Herra opettaa Johanneksessa:

Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei usko Poikaan, se ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (Joh. 3: 36.)

Samassa:

Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä. (Joh. 6: 40.)

Jälleen samassa:

Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.” (Joh. 11: 25, 26.)

283. Sen tähden ne, jotka Kirkon piirissä eivät tunnusta Herraa eivätkä Hänen Jumalallisuuttaan, eivät voi yhdistyä Jumalaan, ja siten heillä ei voi olla mitään osaa enkelien kanssa taivaassa: sillä kukaan ei voi yhdistyä Jumalaan paitsi Herrasta ja Herrassa. Että kukaan ei voi yhdistyä Jumalaan paitsi Herrasta, opettaa Herra Johanneksessa:

Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut. (Joh. 1: 18.)

Samassa:

Te ette ole koskaan kuulleet Isän ääntä ettekä nähneet Hänen muotoaan. (Joh. 5: 37.)

Matteuksessa:

Eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo Hänet ilmoittaa. (Matt. 11: 27.)

Ja Johanneksessa:

Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14: 6.)

Että kukaan ei voi yhdistyä Jumalaan paitsi Herrassa, johtuu siitä, että Isä on Hänessä, ja he ovat yhtä, kuten Hän myös opettaa Johanneksessa:

Jos te tunnette minut, te tunnette myös minun Isäni… joka näkee minut, näkee Isän. Filippus, etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? …Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa. (Joh. 14: 7–11.)

Ja samassa:

Minä ja Isä olemme yhtä… jotta te tietäisitte ja uskoisitte, että minä olen Isässä ja Isä minussa. (Joh. 10: 30, 38.)

284. Koska Isä on Herrassa ja Isä ja Herra ovat yhtä, ja koska on uskottava Häneen, ja sillä, joka uskoo Häneen, on iankaikkinen elämä, niin on selvää, että Herra on Jumala. Sana opettaa, että Herra on Jumala, kuten Johanneksessa:

Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Kaikki on saanut syntynsä Hänen kauttaan, ja ilman Häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme Hänen kirkkauttansa kuin ainokaisella Pojalla on Isästä. (Joh. 1: 1, 3, 14.)

Jesajassa:

Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. (Jes. 9: 5.)

Samassa:

Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Jumala meidän kanssamme. (Jes. 7: 14; Matt. 1: 23.)

Ja Jeremiaassa:

Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä… ja tämä on Hänen nimensä, jolla Häntä kutsutaan: ”Herra, meidän vanhurskautemme.” (Jer. 23: 5, 6; 33: 15, 16.)

285. Kaikki ne, jotka ovat Kirkosta ja valossa taivaasta, näkevät Jumaluuden Herrassa; mutta ne, jotka eivät ole valossa taivaasta, eivät näe muuta kuin Ihmisyyden Herrassa; vaikka Jumaluus ja Ihmisyys ovat Hänessä niin yhdistyneet, että ne ovat yksi; kuten Herra opetti myös muualla Johanneksessa:

Isä, kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun. (Joh. 17: 10.)

286. Että Herra sikisi Isästä Jehovasta, ja siten Hän oli Jumala sikiämisestään lähtien, on tunnettua Kirkossa; ja myös että Hän on noussut ylös koko ruumiinsa kanssa, sillä Hän ei ole jättänyt mitään hautaansa; mistä Hän myös myöhemmin vakuutti opetuslapset, sanomalla:

Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani ja nähkää, että minä itse tässä olen. Koskettakaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan. (Luuk. 24: 39.)

Ja vaikka Hän oli Ihminen lihaansa ja luihinsa nähden, Hän kuitenkin astui sisään suljettujen ovien lävitse, ja sen jälkeen kun Hän oli ilmestynyt, Hän tuli näkymättömäksi, (Joh. 20: 19, 26; Luuk. 24: 31). Toisin tapahtuu jokaiselle ihmiselle, sillä ihminen nousee ylös ainoastaan henkeensä nähden eikä ruumiiseensa nähden. Jonka tähden, kun Hän sanoi, että Hän ei ole kuin henki, Hän sanoi, että Hän ei ole kuin toinen ihminen. Tästä on selvää, että myös Ihmisyys Herrassa on Jumalallinen.

287. Jokaisella ihmisellä on isältään elämän olemuksensa, jota kutsutaan hänen sielukseen; elämän olemassaolo siitä on mitä kutsutaan ruumiiksi; siten ruumis on oman sielunsa kuva, sillä sielu ruumiinsa kautta toteuttaa omaa elämäänsä tahtonsa mukaan. Siitä johtuu, että ihmiset syntyvät omien vanhempiensa samankaltaisuuteen ja perheet tunnistetaan toisistaan. Tästä on ilmeistä, millainen Ruumis eli millainen Ihmisyys Herralla oli, nimittäin, että kuten itse Jumaluus, joka oli Hänen elämänsä Olemus eli Sielu Isästä; jonka tähden Hän sanoi:

Joka näkee minut, näkee Isän. (Joh. 14: 9.)

288. Että Herran Jumaluus ja Ihmisyys on yksi persoona, on koko kristillisessä maailmassa vastaanotetusta uskosta, joka on tällainen:

”Vaikka Kristus on Jumala ja Ihminen, Hän ei kuitenkaan ole kaksi, vaan yksi Kristus; itse asiassa Hän on täysin yksi ja ainoa Persoona; sillä kuten ruumis ja sielu ovat yksi ihminen, näin myös Jumala ja Ihminen on yksi Kristus.”

Tämä on Athanasioksen uskontunnustuksesta.

289. Niillä, joilla on käsitys Jumaluudesta kolmena persoonana, ei voi olla käsitystä yhdestä Jumalasta; jos he suullaan sanovat yhden, he kuitenkin ajattelevat kolmea; mutta niillä, joilla on käsitys Jumaluudesta kolmena yhdessä Persoonassa, voi olla käsitys yhdestä Jumalasta, ja he voivat sanoa yhden Jumalan ja myös ajatella yhtä Jumalaa.

290. Käsitys kolmesta yhdessä Persoonassa saadaan, kun ajatellaan, että Isä on Herrassa ja Pyhä Henki etenee Hänestä. Kolminaisuus on silloin Herrassa, itse Jumaluus mitä kutsutaan Isäksi, ja Jumalallinen Ihmisyys mitä Pojaksi, ja etenevä Jumaluus mitä Pyhäksi Hengeksi.

291. Koska Herrassa on kaikki Jumaluus, niin Hänellä on kaikki valta taivaissa ja maitten päällä, minkä Hän myös sanoo Johanneksessa:

Isä… on antanut kaiken Pojan käteen (Joh. 3: 35).

Samassa:

Isä on antanut Pojan valtaan kaiken lihan (Joh. 17: 2).

Matteuksessa:

Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni (Joh. 11: 27).

Samassa:

Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28: 18).

Sellainen valta on Jumaluus.

292. Ne, jotka tekevät Herran Ihmisyydestä samankaltaisen kuin toisen ihmisen ihmisyys, eivät ajattele Hänen sikiämistään Itse Jumaluudesta; eivätkä he pohdi, että jokaisen ruumis on hänen sielunsa kuva. He eivät myöskään ajattele Hänen ylösnousemustaan koko ruumiinsa kanssa; eivätkä Hänen ilmestymistään, kun Hän muuttui, että Hänen kasvonsa loistivat kuin aurinko. Eivätkä he ajattele niitä asioita, jotka Herra oli sanonut uskosta Häneen, Hänen ykseydestään Isän kanssa, kirkastamisestaan ja vallastaan yli taivaan ja maan, että nämä asiat ovat Jumalallisia ja sanottiin Hänen Ihmisyydestään. Eivätkä he muista, että Herra on kaikkialla läsnä oleva myös Ihmisyyteensä nähden (Matt. 28: 20). Siitä on kuitenkin usko Hänen läsnäolostaan kaikkialla Pyhässä Ehtoollisessa: kaikkialla läsnäolo on Jumalallista. Tosiaankin, he eivät ehkä ajattele, että Jumaluus, jota kutsutaan Pyhäksi Hengeksi, etenee Hänen Ihmisyydestään; vaikka se kuitenkin etenee Hänen kirkastetusta Ihmisyydestään, sillä sanotaan:

Pyhä Henki ei ollut vielä tullut, koska Jeesus ei vielä ollut kirkastettu (Joh. 7: 39).

293. Herra tuli maailmaan, jotta Hän pelastaisi ihmiskunnan, joka muuten olisi menehtynyt ikuiseen kuolemaan; ja Hän pelasti sen sillä, että Hän kukisti helvetit, jotka ahdistelivat jokaista maailmaan tulevaa ja maailmasta poistuvaa ihmistä; ja samalla sillä, että Hän kirkasti Ihmisyytensä: sillä siten Hän voi pitää helvetit kukistettuina ikuisesti. Helvettien kukistaminen ja samalla Hänen Ihmisyytensä kirkastaminen tapahtuivat kiusausten avulla päästettyinä ihmisyyteensä, joka Hänellä oli äidiltään, ja jatkuvilla voitoilla tuolloin. Hänen kärsimyksensä ristillä oli viimeinen kiusaus ja täydellinen voitto.

294. Että Herra on kukistanut helvetit, Hän Itse opettaa Johanneksessa; kun ristin kärsimys lähestyi, silloin Jeesus sanoi:

Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas heitetään ulos. (Joh. 12: 31.)

Samassa:

… olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman. (Joh. 16: 33.)

Ja Jesajassa:

Kuka tuolla tulee Edomista… uljaana astelee suuressa voimassansa?… voimallinen auttamaan… Silloin minun oma käsivarteni minua auttoi; niin Hänestä tuli heille Vapahtaja. (Jes. 63: 1–19; 59: 16–21.)

Että Hän kirkasti Ihmisyytensä, ja että ristin kärsimys oli viimeinen kiusaus ja täydellinen voitto, jolla Hän kirkasti sen, Hän opettaa myös Johanneksessa:

Kun Juudas oli mennyt ulos, sanoi Jeesus: ”Nyt Ihmisen Poika on kirkastettu… ja Jumala kirkastaa Hänet Itsessään ja kirkastaa Hänet pian” (Joh. 13: 31, 32).

Samassa:

Isä, hetki on tullut, kirkasta Poikasi, että Poikasi kirkastaisi Sinut. (Joh. 17: 1, 5.)

Samassa:

Nyt minun sieluni on järkytetty; Isä, kirkasta nimesi! Niin taivaasta tuli ääni: ”Minä olen sen kirkastanut ja olen sen vielä kirkastava”. (Joh. 12: 27, 28.)

Ja Luukkaassa:

Eikö Kristuksen pitänyt tätä kärsimän ja sitten menemän kirkkauteensa? (Luuk. 24: 26.)

Nämä asiat on sanottu Hänen kärsimyksestään: ”kirkastaa” on tehdä Jumalalliseksi. Siitä nyt nähdään, että ellei Herra olisi tullut maailmaan ja tullut Ihmiseksi, ja sillä tavalla vapauttanut helvetistä kaikkia niitä, jotka uskovat Häneen ja rakastavat Häntä, kukaan kuolevainen ei olisi voinut pelastua: näin ymmärretään, että ilman Herraa ei ole mitään pelastusta.

295. Kun Herra täysin kirkasti Ihmisyytensä, Hän riisui silloin yltään ihmisyytensä äidiltään, ja puki ylleen Ihmisyyden Isältään, joka on Jumalallinen Ihmisyys, jonka tähden Hän ei enää ollut Marian poika.

296. Kirkon ensimmäinen ja tärkein asia on tuntea ja tunnustaa Jumalansa; sillä ilman tätä tuntemista ja tunnustamista ei ole yhdistymistä, näin Kirkossa ilman Herran tunnustamista. Tämän Herra opettaa Johanneksessa:

Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei usko Poikaan, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsä. (Joh. 3: 36.)

Ja muualla:

Ellette usko, että minä olen se, joka minä olen, te kuolette synteihinne. (Joh. 8: 24.)

297. Että Herrassa on kolminaisuus, nimittäin itse Jumaluus, Jumalallinen Ihmisyys, ja etenevä Jumaluus, on salaisuus taivaasta, ja niitä varten, jotka tulevat olemaan pyhässä Jerusalemissa.

TEOKSESTA ARCANA COELESTIA

298. Jumaluus Herralla on ollut itse sikiämisestä lähtien. Että Herralla Jumaluus on ollut Isästä, (nrot 4641, 4963, 5041, 5157, 6716, 10125). Herralla yksin on ollut Jumalallinen siemen, (nro 1438). Hänen sielunsa on ollut Jehova, (nrot 1999, 2004, 2005, 2018, 2025). Siten Herran sisin on ollut itse Jumaluus, verhous äidiltä, (nro 5041). Itse Jumaluus on ollut Herran elämän Olemus, josta Ihmisyys sitten lähti ja tuli Olemassaoloon tuosta Olemuksesta, (nrot 3194, 3210, 10270, 10372).

299. Herran Jumalallisuus on tunnustettava. Kirkon piirissä, missä Sana on ja sen kautta Herra tunnetaan, Herran Jumalallisuutta ei tule kieltää eikä Hänestä etenevää Pyhyyttä, (nro 2359). Niillä, jotka eivät tunnusta Herraa Kirkon piirissä, ei ole yhdistymistä Jumaluuden kanssa; toisin on niillä, jotka ovat Kirkon ulkopuolella, (nro 10205). Kirkon olennainen on tunnustaa Herran Jumalallisuus ja Hänen ykseytensä Isän kanssa, (nrot 10083, 10112, 10370, 10730, 10738, 10816–10818, 10820).

300. Herra on kirkastanut Ihmisyytensä maailmassa. Herran kirkastamista käsitellään monissa kohdissa Sanassa, (nro 10828). Ja kaikkialla sisäisessä merkityksessä, (nrot 2249, 2553, 3245). Että Herra kirkasti Ihmisyytensä, mutta ei Jumalallistaan, koska tämä on ollut itsessään kirkastettu, (nro 10057). Herra tuli maailmaan kirkastaakseen Ihmisyytensä, (nrot 3637, 4287, 9315). Herra kirkasti Ihmisyytensä Jumalallisen kautta, joka oli Hänessä sikiämisestään lähtien, (nro 4727). Käsitys Herran Ihmisyyden kirkastamisesta voidaan saada ihmisen uudestisyntymisen käsityksestä, koska Herra uudestisynnyttää ihmisen samalla tavalla kuin Hän kirkasti Ihmisyytensä, (nrot 3043, 3138, 3212, 3296, 3490, 4402, 5688). Joitakin salaisuuksia Herran Ihmisyyden kirkastamisesta, (nro 10057). Herra pelasti ihmiskunnan sillä, että Hän kirkasti Ihmisyytensä, (nrot 1676, 4180). Herran kirkastuksen ja nöyryytyksen tilasta, (nrot 1785, 1999, 2159, 6866). Kirkastaminen, missä on Herrasta, on Hänen Ihmisyytensä yhdistymistä Jumalallisen kanssa, ja kirkastaa on tehdä Jumalalliseksi, (nrot 1603, 10053, 10828).

301. Herra on Ihmisyydestään kukistanut helvetit, kun Hän on ollut maailmassa. Että Herra kukisti kaikki helvetit, kun Hän oli maailmassa, ja että Hän saattoi silloin kaikki asiat järjestykseen taivaissa ja helveteissä, (nrot 4075, 4287, 9937). Herra vapautti silloin spirituaalisen maailman vedenpaisumusta edeltäneistä, (nro 1266). Millaisia he ovat olleet, (nrot 310, 311, 560, 562, 563, 570, 581, 607, 660, 805, 808, 1034, 1120, 1265–1272). Että Herra helvettien kukistamisella ja samalla Ihmisyytensä kirkastamisella on pelastanut ihmiskunnan, (nrot 4180, 10019, 10152, 10655, 10659, 10828).

302. Herran Ihmisyyden kirkastaminen ja helvettien kukistaminen tapahtuivat kiusausten kautta. Herra on käynyt lävitse ankarimpia kiusauksia kuin kaikki muut, (nrot 1663, 1668, 1787, 2776, 2786, 2795, 2816, 4295, 9528). Että Herra Jumalallisesta Rakkaudestaan ihmiskuntaa kohtaan, on taistellut, (nrot 1690, 1691, 1812, 1813, 1820). Herran Rakkaus on ollut ihmiskunnan pelastus, (nro 1820). Helvetit ovat taistelleet Herran Rakkautta vastaan, (nro 1820). Herra yksin ja omasta voimastaan taisteli helvettejä vastaan ja voitti ne, (nrot 1692, 1813, 2816, 4295, 8273, 9937). Sen johdosta Herrasta yksin tuli oikeudenmukaisuus ja ansio, (nrot 1813, 2025–2027, 9715, 9809, 10019). Herran viimeinen kiusaus oli Getsemanessa ja ristillä, ja silloin myös täydellinen voitto, jolla Hän kukisti helvetit ja samalla kirkasti Ihmisyytensä, (nrot 2776, 2803, 2813, 2814, 10655, 10659, 10828). Herra ei ole voinut tulla kiusatuksi itse Jumaluuden suhteen, (nrot 2795, 2803, 2813, 2814). Siksi Hän on ottanut ylleen heikon ihmisyyden äidiltään, mihin Hän on päästänyt kiusaukset, (nrot 1414, 1444, 1573, 5041, 5157, 7193, 9315). Kiusausten ja voittojen avulla Hän on karkottanut kaiken perinnöllisen äidiltään ja riisunut ihmisyyden häneltä, kunnes lopulta Hän ei enää ollut hänen poikansa, (nrot 2159, 2574, 2649, 3036, 10830). Että Jehova, joka oli Hänessä, on kiusauksissa näkynyt ikään kuin poissaolevana, ja tämä mikäli Hän on ollut ihmisyydessään äidiltään, (nro 1815). Tämä tila on ollut Herran nöyryytyksen tila, (nrot 1785, 1999, 2159, 6866). Että Herra kiusausten ja voittojen kautta on myös järjestänyt kaikki asiat järjestykseen taivaissa, (nrot 4287, 4295, 9528, 9937). Myös niiden samojen kautta Hän yhdisti Ihmisyytensä Jumalalliseensa, toisin sanoen, kirkasti Ihmisyyteensä, (nrot 1725, 1729, 1733, 1737, 3318, 3382, 4286, 4287, 4295, 9528, 9937).

303. Herran Ihmisyys on ollut Jumalallinen Totuus, kun Hän oli maailmassa. Että Herra teki Ihmisyydestään Jumalallisen Totuuden, Jumalallisesta Hyvyydestä, joka oli Hänessä, kun Hän oli maailmassa, (nrot 2803, 3194, 3195, 3210, 6716, 6864, 7014, 7499, 8127, 8724, 9199). Herra järjesti silloin kaikki asiat Itsessään taivaalliseen muotoon, joka on jumalallisen Totuuden mukainen, (nrot 1928, 3633). Näin ollen, että taivas oli silloin Herrassa, ja Herra oli taivaana, (nrot 911, 1900, 1928, 3624–3631, 3634, 3884, 4041, 4279, 4523–4525, 6013, 6057, 6690, 9279, 9632, 9931, 10303). Että Herra puhui itse Jumalallisesta Totuudesta käsin, (nro 8127). Siksi Herra puhui Sanassa vastaavaisuuksien kautta, (nrot 3131, 3472–3485, 8615, 10687). Sen johdosta Herra on Sana, ja Häntä kutsutaan Sanaksi, joka on Jumalallinen Totuus, (nrot 2533, 2813, 2859, 2894, 3393, 3712). Sanassa ”Ihmisen Poika” merkitsee Jumalallista Totuutta, ja ”Isä” Jumalallista Hyvyyttä, (nrot 2803, 3704, 7499, 8724, 9194). Koska Herra oli Jumalallinen Totuus, Hän on ollut Jumalallinen Viisaus, (nrot 2500, 2572). Herralla yksin oli havainto ja ajatus Itsestään, ja kaiken enkelillisen havainnon ja ajatuksen yläpuolella, (nrot 1904, 1914, 1919). Että Jumalallinen Totuus on voinut tulla kiusatuksi, mutta ei Jumalallinen Hyvyys, (nro 2814).

304. Herra yhdisti Jumalallisen Totuuden Jumalalliseen Hyvyyteen, näin Ihmisyytensä itse Jumaluuteen. Että Herraa on opetettu kuten toista ihmistä, (nrot 1457, 1461, 2523, 3030). Herra on peräkkäin edennyt kohti ykseyttä Isän kanssa, (nrot 1864, 2033, 2632, 3141, 4585, 7014, 10076). Mikäli Herra oli yhdistynyt Isään, sikäli Hän puhui kuin Itsensä kanssa, mutta muuten kuin jonkun toisen kanssa, (nrot 1745, 1999, 7058). Herra omasta voimastaan yhdisti Ihmisyytensä Jumaluuteen, (nrot 1616, 1749, 1752, 1813, 1921, 2025, 2026, 2523, 3141, 5005, 5045, 6716). Herra yhdisti Jumalallisen Totuuden, joka oli Hän Itse, Jumalalliseen Hyvyyden kanssa, joka oli Hänessä, (nrot 10047, 10052, 10076). Yhdistyminen oli vastavuoroista, (nrot 2004, 10067). Kun Herra on mennyt pois maailmasta, Hän on tehnyt Ihmisyydestään Jumalallisen Hyvyyden, (nrot 3194, 3210, 6864, 7499, 8724, 9199, 10076). Näin että Hän on tullut esiin Isästä ja palannut Isän luokse, (nrot 3194, 3210). Siten Hänestä tuli yhtä Isän kanssa, (nrot 2751, 3704, 4766). Että Herra yhdistymisessään itse Jumaluuden kanssa, joka oli Hänessä, katsoi Omaa yhdistymistään ihmiskunnan kanssa, (nro 2034). Yhdistymisen jälkeen Jumalallinen Totuus etenee Herrasta, (nrot 3704, 3712, 3969, 4577, 5704, 7499, 8127, 8241, 9199, 9398). Kuinka Jumalallinen Totuus etenee, (valaistuna, nrot 7270, 9407).

Ellei Jumaluus olisi ollut Herran Ihmisyydessä sikiämisestä lähtien, Ihmisyys ei olisi voinut yhdistyä itse Jumaluuteen, Rakkauden äärettömän hehkun vuoksi, missä itse Jumaluus on, (nro 6849). Siksi kukaan enkeli ei voi koskaan yhdistyä itse Jumaluuteen, paitsi etäältä ja verhon avulla, sillä muuten hänet tuhottaisiin, (nro 6849). Että Jumalallinen rakkaus on sellaista, (nro 8644). Tästä voidaan nähdä, että Herran Ihmisyys ei ole ollut kuten toisen ihmisen ihmisyys, (nrot 10125, 10826). Että Hänen ykseytensä Isän kanssa, josta Hänen sielunsa oli, ei ole ollut kuten kahden välillä, vaan kuten sielun ja ruumiin välillä, (nrot 3737, 10824). Että ykseys sanotaan Herran Ihmisyydestä Jumaluuden kanssa, mutta yhdistyminen ihmisestä Jumaluuden kanssa, (nro 2021).

305. Siten Herra on tehnyt Ihmisyydestään Jumalallisen. Herran Ihmisyys on Jumalallinen, koska Hänen sielunsa oli Isän Olemuksesta, valaistuna isän samankaltaisuudella lapsissa, (nrot 10269, 10372, 10823). Ja koska se oli Jumalallisesta Rakkaudesta, joka oli Hänessä, (nro 6872). Että jokainen ihminen on sellainen kuin hänen rakkautensa on, ja että hän on hänen oma rakkautensa, (nrot 6872, 10177, 10284). Että Herra oli Jumalallinen Rakkaus, (nrot 2077, 2253). Herra teki kaiken Ihmisyytensä, niin sisäisen kuin ulkoisen, Jumalalliseksi, (nrot 1603, 1815, 1902, 1926, 2093, 2803). Siksi Hän nousi ylös koko ruumiinsa suhteen, toisin kuin kukaan ihminen, (nrot 1729, 2083, 5078, 10825). Että Herran Ihmisyys on Jumalallinen, tunnustetaan Hänen Ihmisyytensä läsnäolosta kaikkialla Pyhässä Ehtoollisessa, (nrot 2343, 2359). Ja se on ilmeistä Hänen muuttumisesta kolmen opetuslapsen edessä, (nro 3212). Ja myös Sanasta, (nro 10154). Ja että Häntä sanotaan siellä Jehovaksi, (nrot 1603, 1736, 1815, 1902, 2921, 3035, 5110, 6281, 6303, 8864, 9194, 9315). Sanan kirjaimellisessa merkityksessä tehdään ero Isän ja Pojan välillä, eli Jehovan ja Herran välillä, mutta ei Sanan sisäisessä merkityksessä, jossa taivaan enkelit ovat, (nro 3035). Että kristillinen maailma ei tunnusta Herran Ihmisyyttä Jumalalliseksi, mikä tehtiin kirkolliskokouksessa paavin vuoksi, jotta hänet tunnustettaisiin Herran sijaiseksi, (keskustelusta heidän kanssaan toisessa elämässä, nro 4738).

Että Jumalallinen Ihmisyys ikuisuudesta on ollut Jumalallinen Totuus taivaassa, näin Jumalallinen Olemassaolo, joka myöhemmin Herrassa tuli Jumalalliseksi Olemukseksi, josta on Jumalallinen Olemassaolo taivaassa, (nrot 3061, 6280, 6880, 10579). Taivaan tila ennen sitä, millainen se oli, (nrot 6371–6373). Että Jumaluus ei ole ollut havaittavissa eikä näin vastaanotettavissa, paitsi kun se on kulkenut taivaan lävitse, (nrot 6982, 6996, 7004). Että Herra ikuisuudesta on ollut Jumalallinen Totuus taivaassa, (nrot 2803, 3195, 3704). Tämä on Jumalan Poika, iankaikkisuudesta syntynyt, (nrot 2628, 2798).

Taivaassa ei havaita muuta Jumaluutta kuin Jumalallinen Ihmisyys, (nrot 6475, 9303, 9356, 6571, 10067). Muinaisimmat ihmiset eivät voineet palvoa ääretöntä Olemusta, vaan ääretöntä Olemassaoloa, joka on Jumalallinen Ihmisyys, (nrot 4687, 5321). Muinaiset ihmiset ovat tunnustaneet Jumaluuden, koska se on ilmestynyt ihmismuodossa, ja että tämä on ollut Jumalallinen Ihmisyys, (nrot 5110, 5663, 6846, 10737). Kaikkien maapallojen asukkaat palvovat Jumaluutta ihmismuodossa; ja he iloitsevat, kun kuulevat, että Jumalasta on todella tullut Ihminen, (nrot 6700, 8541–8547, 9361, 10736–10738); se nähdään myös pienessä kirjassa Maapalloista aurinkokunnassamme ja tähtitaivaalla. Jumalaa ei voida ajatella muuten kuin ihmismuodossa, ja mikä on käsittämätöntä, se ei tule miksikään käsitykseksi, (nrot 9359, 9972). Ihminen voi palvella sitä, mistä hänellä on jonkin käsitys, mutta ei sitä, mistä hänellä ei ole mitään käsitystä, (nrot 4733, 5110, 5663, 7211, 9356, 10067). Siksi useimmat ihmiset koko maapallolla palvelevat Jumaluutta ihmismuodossa, ja että se on sisäänvirtauksen kautta taivaasta, (nro 10159). Kaikki ne, jotka ovat hyvyydessä elämäänsä nähden, kun he ajattelevat Herraa, ajattelevat Jumalallista Ihmisyyttä, eivätkä Ihmisyyttä erotettuna Jumalallisesta, (nrot 2326, 4724, 4731, 4766, 8878, 9193, 9198). Herran Ihmisyyttä ilman Jumalallista ajattelevat nykyään Kirkossa ne, jotka ovat pahuudessa elämäänsä nähden, sekä ne, jotka ovat uskossa erotettuna lähimmäisenrakkaudesta, ja myös että he eivät ymmärrä, mitä Jumalallinen Ihmisyys on, syitä siihen, (nrot 3212, 3241, 4689, 4692, 4724, 4731, 5321, 6371, 8878, 9193, 9198).

306. Kolminaisuus on Herrassa. Kristittyjä on tutkittu toisessa elämässä, millainen käsitys heillä oli yhdestä Jumalasta, ja saatiin tietää, että heillä oli käsitys kolmesta jumalasta, (nrot 2329, 5256, 10736–10738, 10821). Jumalallinen Kolminaisuus yhdessä Persoonassa voidaan ymmärtää, ja siten yksi Jumala; mutta ei kolmessa persoonassa, (nrot 10738, 10821, 10822). Kolminaisuus yhdessä persoonassa, näin Herrassa, on itse Jumaluus mitä Isäksi kutsutaan, Jumalallinen Ihmisyys mitä Pojaksi, ja etenevä Jumaluus mitä Pyhäksi Hengeksi; ja että siten Kolminaisuus on Yksi, (nrot 2149, 2156, 2288, 2321, 2329, 2447, 3704, 6993, 7182, 10738, 10822, 10823). Että Jumalallinen Kolminaisuus Herrassa tunnustetaan taivaassa, (nrot 14, 15, 1729, 2005, 5256, 9303).

Herra on yhtä Isän kanssa, näin itse Jumaluus ja Jumalallinen Ihmisyys, (nrot 1729, 2004, 2005, 2018, 2025, 2751, 3704, 3736, 4766). Hänen etenevä Jumaluutensa on myös Hänen Jumaluutensa taivaassa, mitä kutsutaan Pyhäksi Hengeksi, (nrot 3969, 4673, 6788, 6993, 7499, 8127, 8302, 9199, 9228, 9229, 9278, 9407, 9818, 9820, 10330). Näin että Herra on yksi ja ainoa Jumala, (nrot 1607, 2149, 2156, 2329, 2447, 2751, 3194, 3704, 3712, 3938, 4577, 4687, 5321, 6280, 6371, 6849, 6993, 7014, 7091, 7182, 7209, 8241, 8724, 8760, 8864, 8865, 9194, 9303).

307. Herrasta taivaassa. Että Herra näkyy taivaassa Aurinkona ja Kuuna; Aurinkona niille, jotka ovat taivaallisessa valtakunnassa, ja Kuuna niille, jotka ovat spirituaalisessa valtakunnassa, (nrot 1053, 1521, 1529–1531, 3636, 3641, 4321, 5097, 7078, 7083, 7173, 7270, 8812, 10809). Se valo, joka etenee Herrasta Aurinkona, on Jumalallista Totuutta, josta on kaikki viisaus ja älykkyys enkeleille, (nrot 1053, 1521–1533, 2776, 3138, 3195, 3222, 3223, 3225, 3339, 3341, 3636, 3643, 3993, 4180, 4302, 4415, 5400, 9399, 9407, 9548, 9571, 9684). Ja se lämpö, joka etenee Herrasta Aurinkona, on Jumalallista Hyvyyttä, josta on rakkaus enkeleille, (nrot 3338, 3636, 3643, 5215).

Herran Itse Jumalallinen on kaukana yläpuolella Hänen Jumaluudestaan taivaassa, (nrot 7270, 8760). Jumalallinen totuus ei ole Herrassa, vaan se etenee Herrasta; kuten valo ei ole auringossa, vaan se etenee auringosta, (nro 3969). Herrassa on Olemus, ja Herrasta on Olemassaolo, (nro 3938). Herra on yhteinen keskus, johon kaikki enkelit kääntyvät taivaassa, (nrot 3633, 9828, 10130, 10189). Enkelit eivät kuitenkaan itse käänny Herraan päin, vaan Herra kääntää heidät Itseensä päin, (nro 10189); koska se ei ole enkelien läsnäoloa Herran luona, vaan Herran läsnäoloa enkelien luona, (nro 9415). Herran läsnäolo enkelien luona on heidän rakkauden ja lähimmäisenrakkauden hyvyyden vastaanoton mukaan Häneltä, (nrot 904, 4198, 4206, 4211, 4320, 6280, 6832, 7042, 8819, 9680, 9682, 9683, 10106, 10810). Herra on läsnä kaikkien luona taivaassa ja myös helvetissä, (nrot 2776, 3642, 3644). Että Herra tahtoo Jumalallisesta rakkaudestaan johdattaa kaikki ihmiset Itsensä luokse taivaaseen, (nro 6645). Herra on jatkuvassa pyrkimyksessä yhdistyä ihmisen kanssa, mutta että sisäänvirtaus ja yhdistyminen estettäisiin ihmisen omilla rakkauksilla, (nrot 2041, 2053, 2411, 5696).

Herran Jumalallinen Ihmisyys virtaa sisään taivaaseen ja tekee taivaan, eikä taivaassa ole mitään yhdistymistä itse Jumaluuden kanssa, vaan Jumalallisen Ihmisyyden kanssa, (nrot 3038, 4211, 4724, 5663). Ja Jumalallinen Ihmisyys virtaa sisään taivaasta ja taivaan kautta ihmisiin, (nro 1925). Herra on taivaan kaikki, ja Hän on taivaan elämä, (nrot 7211, 9128). Herra asuu omassaan enkeleissä, (nrot 9338, 10125, 10151, 10157). Sen johdosta ne, jotka ovat taivaassa, ovat Herrassa, (nrot 3637, 3638). Että taivas vastaa Herran Jumalallista Ihmisyyttä, ja ihminen kaikkiin asioihinsa ja yksityiskohtiinsa nähden vastaa taivasta, ja että siten taivas yleensä on kuten yksi Ihminen, jota sen tähden kutsutaan Suurimmaksi Ihmiseksi, (nrot 2988, 2996, 3624–3629, 3636–3643, 3741–3745, 4625). Että Herra yksin on Ihminen, ja että ne ainoastaan ovat ihmisiä, jotka vastaanottavat Jumaluutta Hänestä, (nro 1894). Siinä määrin kuin he vastaanottavat, samassa määrin he ovat Herran kuvia, (nro 8547). Että enkelit ovat rakkauden ja lähimmäisenrakkauden muotoja ihmismuodossa, ja että tämä on Herrasta, (nrot 3804, 4735, 4797, 4985, 5199, 5530, 9879, 10177).

308. Herralta on kaikki Hyvyys ja Totuus. Että Herra on itse Hyvyys ja itse Totuus, (nrot 2011, 5110, 10336, 10619). Herralta on kaikki hyvyys ja totuus; siispä kaikki rauha, viattomuus, rakkaus, lähimmäisenrakkaus ja usko, (nrot 1614, 2016, 2751, 2882, 2883, 2891, 2892, 2904). Ja kaikki viisaus ja älykkyys, (nrot 109, 112, 121, 124). Että Herrasta ei tule mitään muuta kuin hyvyyttä, mutta pahat kääntävät hyvyyden, mikä on Herrasta, pahuudeksi, (nrot 7643, 7679, 7710, 8632). Enkelit tietävät, että kaikki hyvyys ja totuus on Herralta, mutta pahat eivät halua tietää tätä, (nrot 6193, 9128). Että enkelit ovat Herran läsnäolosta enemmän hyvyydessä, mutta helvetilliset ovat Herran läsnäolosta enemmän pahuudessa, (nro 7989). Että pahat heittäytyvät helvettiin pelkästä Herran läsnäolosta, (nrot 8137, 8265). Herra tuomitsee kaikki hyvyyden perusteella, (nro 2335). Herra katsoo kaikkia armosta, (nro 223). Herra ei koskaan vihastu kehenkään, ei tee pahaa kenellekään eikä lähetä ketään helvettiin, (nrot 245, 1683, 2335, 8632). Kuinka on ymmärrettävä, että Sanassa sanotaan, että Jehova eli Herra vihastuu, tappaa, heittää helvettiin ja monia samanlaisia asioita, (nrot 592, 696, 1093, 1874, 1875, 2395, 2447, 3605, 3607, 3614, 6071, 6997).

309. Herralla on kaikki valta taivaissa ja maan päällä. Koko taivas on Herran, (nrot 2751, 7086). Ja Hänellä on kaikki valta taivaissa ja maan päällä, (nrot 1607, 10089, 10827). Koska Herra hallitsee koko taivasta, Hän hallitsee myös kaikkia asioita, jotka riippuvat siitä, näin kaikkia asioita maailmassa, (nrot 2026, 2027, 4523, 4524). Hän hallitsee myös helvettejä, (nro 3642). Herra hallitsee kaikkia asioita Jumaluudesta Jumalallisen Ihmisyyden kautta, (nrot 8864, 8865). Herra hallitsee kaikkia asioita Jumalallisen järjestyksen mukaan; ja Jumalallisella järjestyksellä on suhde niihin asioihin, jotka ovat Hänen tahdostaan, niihin asioihin, jotka tehdään luvasta, ja niihin asioihin, jotka tehdään sallimisesta, (nrot 1755, 2447, 6574, 9940); järjestyksestä katso edellä tässä Opissa, (nro 279). Että Herra hallitsee viimeisiä ensimmäisistä, ja ensimmäisiä viimeisistä, ja siitä johtuu, että Häntä kutsutaan Ensimmäiseksi ja Viimeiseksi, (nrot 3702, 6040, 6056). Herralla yksin on valta poistaa helvetit, estää pahuuksista ja pitää hyvyydessä, näin pelastaa, (nro 10019). Tuomio kuuluu Herralle, (nrot 2319–2321, 10810, 10811). Mitä on Herran pappeus ja mitä Hänen kuninkuutensa, (nrot 1728, 2015).

310. Joitakin asioita Herrasta Sanassa, kuinka ne on ymmärrettävä. Mitä merkitsee ”naisen siemen” profetiassa Herrasta, (nro 256). Mitä merkitsee ”ihmisen Poika” ja ”Jumalan Poika” Sanassa, (nrot 2159, 2813). Mitä merkitsevät kaksi nimeä ”Jeesus Kristus”, (nrot 3004–3011). Mitä merkitsee, että Herrasta sanotaan, ”Isän lähettämä”, (nrot 2397, 6831, 10561). Kuinka on ymmärrettävä, että Herra on kantanut kaikkien synnit, (nro 9937). Kuinka on ymmärrettävä, että Herra on lunastanut ihmisen verellään, (nro 10152). Kuinka on ymmärrettävä, että Herra on täyttänyt lain kaikki asiat, (nro 10239). Kuinka on ymmärrettävä, että Herra rukoilee [välittää] ihmisen puolesta, (nrot 2250, 8573, 8705). Kuinka on ymmärrettävä, että ilman Herraa ei ole mitään pelastusta, (nro 10828). Että pelastusta ei ole katsomalla Isään, eli rukoilemalla Häntä armahtamaan Poikansa vuoksi; sillä Herra sanoo:

Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Joh. 14: 6; nro 2854.)

Ne ristiriidat, jotka sisältyvät vastaanotettuun uskoon, että Herra ristinkärsimyksellä on sovittanut ihmiskunnan Isälle, (nro 10659). Että Herran tuleminen on Hänen läsnäolonsa Sanassa, (nrot 3900, 4060). Herra ei tahdo ihmiseltä kunniaa Itsensä vuoksi, vaan ihmisen pelastuksen vuoksi, (nrot 5957, 10646). Että ”Herra” Sanassa, missä ”Herra” mainitaan, tarkoittaa Jumalallista Hyvyyttä, (nrot 4973, 9167, 9194). Missä ”Kristus” mainitaan, se tarkoittaa Jumalallista Totuutta, (nrot 3004, 3005, 3008, 3009).

Herran todellinen tunnustaminen ja todellinen palveleminen on tehdä Hänen käskynsä, (osoitettuna Sanasta, nrot 10143, 10153, 10578, 10645, 10829).

XXIII KIRKOLLISESTA JA YHTEISKUNNALLISESTA HALLINNOSTA

311. On kaksi asiaa, jotka ihmisten keskuudessa tulee olla järjestyksessä; nimittäin ne asiat, jotka ovat taivaan, ja ne asiat, jotka ovat maailman. Taivaan asioita kutsutaan kirkollisiksi ja maailman asioita yhteiskunnallisiksi.

312. Järjestystä ei voida ylläpitää maailmassa ilman esimiehiä, joiden on tarkkailtava kaikkia asioita, jotka tehdään järjestyksen mukaan tai sitä vastoin. Ja heidän on palkittava niitä, jotka elävät järjestyksen mukaan, ja rangaistava niitä, jotka elävät vastoin järjestystä. Jos sitä ei tehdä, ihmiskunta tulee tuhoutumaan. Sillä jokaisella on synnynnäisestä perinnöllisestään halu hallita muita ja ottaa haltuunsa toisten omaisuutta, mistä johtuvat vihamielisyydet, kateudet, vihat, kostot, petokset, julmuudet ja monet muut pahuudet. Sen tähden, ellei heitä pidettäisi kurissa laeilla ja heidän rakkauksilleen sopivilla palkkioilla, jotka ovat kunniavirkoja ja voittoja niille, jotka tekevät hyviä asioita, ja heidän rakkauksilleen vastakkaisilla rangaistuksilla, jotka ovat kunniavirkojen, omaisuuksien ja elämän menettämisiä niille, jotka tekevät pahoja asioita, ihmiskunta tuhoutuisi.

313. Niinpä tulee olla esimiehiä, jotka pitävät ihmisjoukot järjestyksessä, ja jotka ovat lakiin perehtyneitä, viisaita ja Jumalaa pelkääviä. Myös esimiesten keskuudessa tulee olla järjestys, jottei kukaan mielihalusta tai tietämättömyydestä sallisi pahuuksia vastoin järjestystä, ja siten tuhoaisi sitä; mitä varotaan, kun on ylempiä ja alempia esimiehiä, joiden välillä on hierarkia.

314. Ihmisten keskuudessa taivaaseen liittyvistä tai kirkollisista asioista vastaavia kutsutaan papeiksi, ja heidän virkansa on pappeus. Mutta ihmisten keskuudessa maailmaan liittyvistä tai yhteiskunnallisista asioista vastaavia kutsutaan virkamiehiksi, ja heidän ylin, missä tällainen hallitusmuoto on, on kuningas.

315. Mikä koskee pappeja, heidän tulee opettaa ihmisille tie taivaaseen ja myös johdattaa heitä; heidän tulee opettaa heitä Kirkkonsa opin mukaan Sanasta ja johdattaa heitä elämään sen mukaan. Ne papit, jotka opettavat totuuksia ja niiden kautta johdattavat elämän hyvyyteen ja siten Herran luo, ovat hyviä lammaspaimenia; mutta ne, jotka opettavat eivätkä johdata elämän hyvyyteen ja siten Herran luo, ovat huonoja paimenia.

316. Pappien ei tule vaatia itselleen mitään valtaa ihmisten sielujen ylitse, koska he eivät tiedä, missä tilassa ihmisen sisäiset ovat; vielä vähemmän heidän tulee vaatia itselleen taivaan avaamisen ja sulkemisen valtaa, koska se valta kuuluu yksin Herralle.

317. Papeilla tulee olla arvokkuus ja kunnia pyhien asioiden vuoksi, joita he suorittavat; mutta ne, jotka ovat viisaita, antavat kunnian Herralle, jolta pyhät asiat ovat, eivätkä itselleen; mutta ne, jotka eivät ole viisaita, lukevat kunnian itselleen; he ottavat sen pois Herralta. Ne, jotka lukevat kunnian itselleen pyhien asioiden vuoksi, joita he suorittavat, pitävät kunniaa ja voittoa parempana kuin sielujen pelastusta, josta heidän tulee pitää huolta. Mutta ne, jotka antavat kunnian Herralle eivätkä itselleen, pitävät sielujen pelastusta parempana kuin kunniaa ja voittoa. Mikään jonkun tehtävän kunnia ei ole henkilössä, vaan se liitetään hänelle asian arvokkuuden mukaan, jota hän hoitaa; ja mikä liitetään, se ei ole itse henkilön, ja se myös erotetaan tehtävän mukana: kunnia henkilössä on viisauden ja Herran pelon kunniaa.

318. Pappien tulee opettaa kansaa ja johdattaa heitä totuuksien kautta elämän hyvyyteen; mutta heidän ei tule kuitenkaan pakottaa ketään, koska ketään ei voida pakottaa uskomaan vastoin sitä, minkä hän on sydämestään ajatellut olevan totuutta. Se, joka uskoo toisin kuin pappi eikä aiheuta häiriötä, jätetään rauhaan; mutta se, joka aiheuttaa häiriötä, erotetaan, sillä tämäkin kuuluu järjestykseen, jonka vuoksi pappeus on.

319. Kuten papit ovat vastaavia hallinnoimaan niitä asioita, jotka kuuluvat Jumalalliseen lakiin ja jumalanpalvelukseen, näin kuninkaat ja virkamiehet ovat vastaavia hallinnoimaan niitä asioita, jotka kuuluvat yhteiskunnallisiin lakeihin ja tuomiovaltaan.

320. Koska kuningas ei voi yksin hallita kaikkia asioita, niin hänen alaisuudessaan on virkamiehiä, joista jokaiselle on annettu hallinnoitavaksi hallintoalue, jota kuningas ei voi eikä kykene hallitsemaan yksin. Nämä virkamiehet yhdessä muodostavat kuninkaallisen hallinnon, mutta itse kuningas on korkein.

321. Itse kuninkuus ei ole henkilössä, vaan se on liitetty henkilöön. Se kuningas, joka uskoo, että kuninkuus on hänen persoonassaan, ja se viranhaltija, joka uskoo, että viran arvokkuus on hänen persoonassaan, ei ole viisas.

322. Kuninkuus koostuu hallinnoinnista valtakunnan lakien mukaan ja tuomitsemisesta niiden mukaan oikeudenmukaisuudesta. Se kuningas, joka pitää lakeja itsensä yläpuolella, on viisas; mutta se, joka pitää itseään lakien yläpuolella, ei ole viisas. Se kuningas, joka pitää lakeja itsensä yläpuolella, asettaa kuninkuuden lakiin, ja laki hallitsee hänen yläpuolellaan; sillä hän tietää, että laki on oikeudenmukaisuutta, ja kaikki oikeudenmukaisuus, joka on oikeudenmukaisuutta, on Jumalallista. Mutta se, joka pitää itseään lakien yläpuolella, asettaa kuninkuuden itseensä, ja uskoo joko olevansa laki tai lain, joka on oikeudenmukaisuutta, olevan hänestä; siten hän vaatii itselleen sen, mikä on Jumalallista, jonka alaisuudessa hänen kuitenkin tulee olla.

323. Oikeudenmukainen laki on säädettävä valtakunnassa viisaiden ja Jumalaa pelkäävien lainasiantuntijoiden toimesta, ja sen mukaan sitten sekä kuninkaan että hänen alamaistensa tulee elää: se kuningas, joka elää säädetyn lain mukaan ja siinä kulkee edellä alamaisilleen esimerkkinä, on todellinen kuningas.

324. Se kuningas, jolla on absoluuttinen valta, ja joka uskoo, että hänen alamaistensa ovat sellaisia orjia, että hänellä on oikeus heidän omaisuuteensa ja elämäänsä, ja jos hän sitä harjoittaa, hän ei ole kuningas vaan tyranni.

325. Kuninkaalle tulee olla kuuliainen valtakunnan lakien mukaisesti, eikä häntä saa teoin eikä sanoin millään tavalla vahingoittaa; sillä siitä riippuu yleinen turvallisuus.