NEW JERUSALEM

ELÄMÄN OPPI UUTTA JERUSALEMIA VARTEN

I JOKAINEN USKONTO ON ELÄMÄN ASIA, JA USKONNON ELÄMÄ ON TEHDÄ HYVÄÄ

1. Jokainen ihminen, jolla on uskonto, tietää ja tunnustaa, että se joka elää hyvin, pelastetaan, ja se joka elää huonosti, tuomitaan. Sillä hän tietää ja tunnustaa, että se joka elää hyvin, ajattelee hyvin, ei ainoastaan Jumalasta, vaan myös lähimmäisestä; mutta ei se joka elää huonosti. Ihmisen elämä on hänen rakkautensa, ja mitä ihminen rakastaa, hän ei ainoastaan tee sitä mielellään, vaan myös ajattelee sitä mielellään. Siksi sanotaan, että [uskonnon] elämä on tehdä hyvää, johtuu siitä, että hyvän tekeminen toimii yhtenä hyvän ajattelemisen kanssa; jos ne eivät toimi yhtenä ihmisellä, ne eivät kuuluu hänen elämäänsä. Mutta nämä asiat osoitetaan seuraavilla sivuilla.

2. Se että uskonto on elämän asia, ja uskonnon elämä on tehdä hyvää, tämän näkee jokainen, joka lukee Sanaa, ja lukiessaan tunnustaa sen. Sanassa on seuraavaa:

”Joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja niin opettaa ihmisiä, sitä tullaan kutsumaan pienimmäksi taivasten valtakunnassa; mutta joka pitää ja niin opettaa, sitä tullaan kutsumaan suureksi taivasten valtakunnassa. Sillä minä sanon teille, ellei teidän vanhurskautenne ylitä Kirjanoppineiden ja Fariseusten ylitse, te ette tule astumaan taivasten valtakuntaan.” (Matt. 5: 19, 20.)

”Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen; jonka tähden te tunnette heidät heidän hedelmistään” (Matt. 7: 19, 20).

”Ei jokainen, joka sanoo Minulle, ’Herra, Herra’, tule astumaan taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee Minun Isäni tahdon, joka on taivaissa” (Matt. 7: 21).

”Moni tulee sanomaan Minulle sinä päivänä, ’Herra, Herra, emmekö me Sinun nimesi kautta ennustaneet… ja Sinun nimessäsi tehneet monta voimallista tekoa?’ Mutta silloin Minä tunnustan teille, ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois Minun luotani, te laittomuuden tekijät.”’ (Matt. 7: 22, 23.)

”Jokainen, joka kuulee Minun sanani ja tekee niiden mukaan, Minä tulen vertaamaan viisaaseen mieheen, joka rakensi talonsa kalliolle. Mutta jokainen, joka kuulee Minun sanani eikä tee niiden mukaan, tullaan vertaamaan tyhmään mieheen, joka rakensi talonsa hiekalle.” (Matt. 7: 24, 26.)

Jeesus sanoi, ”Katso, kylväjä meni kylvämään… jotkut siemenet putosivat tien oheen… toiset kivikkoisille paikoille… toiset orjantappuroiden joukkoon… ja toiset hyvään maahan. Hyvään maahan kylvetty on se, joka kuulee Sanan ja suuntaa huomionsa siihen, ja joka sen johdosta kantaa hedelmää ja tekee, joku satakertaisesti, toinen kuusikymmenkertaisesti ja toinen kolmekymmenkertaisesti”. Tämän sanottuaan Jeesus huudahti sanoen, ”Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon”. (Matt. 13: 3–9, 23, 43.)

”Sillä Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa… ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan” (Matt. 16: 27).

”Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä.” (Matt. 21: 43.)

”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan… silloin Hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle.” Ja Hän sanoo lampaille oikealla puolellaan, ”Tulkaa te siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti; sillä Minun oli nälkä, ja te annoitte Minun syödä; Minun oli jano, ja te annoitte Minun juoda; Minä oli outo, ja te otitte Minut luoksenne; Minä olin alaston, ja te vaatetitte Minut; Minä olin sairas, ja te vierailitte Minun luonani; Minä olin vankeudessa, ja te tulitte Minun luokseni”. Silloin vanhurskaat vastaavat Hänelle sanoen, ”Milloin me Sinut näin näimme?” Mutta Kuningas vastaa ja sanoo, ”Totisesti Minä sanon teille: kaiken, minkä olette tehneet yhdelle näistä pienimmistä veljistäni, sen te olette tehneet Minulle”. Ja Kuningas sanoo samanlaisia asioita vuohille vasemmalla puolellaan, mutta koska he eivät ole tehneet sellaisia asioita, Hän sanoo, ”Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä”. (Matt. 25: 31–46.)

”Tehkää… parannuksen arvokkaita hedelmiä… Kirves on jo pantu puitten juurelle; siis jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen” (Luuk. 3: 8, 9).

Jeesus sanoi, ”Miksi te kutsutte Minua, ’Herra, Herra’, ettekä tee mitä Minä sanon? Jokainen, joka tulee Minun luokseni, ja kuulee Minun puheeni, ja tekee niiden mukaan, on samankaltainen kuin ihminen, joka rakensi talon ja laski perustuksen kalliolle. Mutta se, joka kuulee eikä tee, on samankaltainen kuin ihminen, joka rakensi talon maan pinnalle ilman perustusta” (Luuk. 6: 46–49).

Jeesus sanoi, ”Minun äitini ja veljeni ovat nämä, jotka kuulevat Jumalan sanan ja tekevät sen mukaan”. (Luuk. 8: 21.)

Silloin te alatte seistä ja koputtaa ovea sanoen, ”Herra, Herra, avaa meille”. Hän vastaa ja sanoo teille, ”En tunne teitä, mistä te olette… Menkää pois Minun luotani, te laittomuuden tekijät”. (Luuk. 13: 25–27.)

”Tämä on tuomio, että Valo on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa, sillä heidän tekonsa olivat pahoja… jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa, jottei heidän tekojaan paljastettaisi. Mutta se, joka tekee totuuden, tulee valoon, jotta hänen tekonsa tulisivat julki, koska ne on tehty Jumalassa” (Joh. 3: 19–21).

”Ja he tulevat poistumaan, jotka ovat tehneet hyvää, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat tehneet pahaa, tuomion ylösnousemukseen” (Joh. 5: 29).

”Me tiedämme… ettei Jumala kuule syntisiä; vaan jos joku palvelee Jumalaa ja tekee Hänen tahtonsa, sitä Hän kuulee” (Joh. 9: 31).

”Jos te tiedätte nämä asiat, olette autuaita, jos teette ne.” (Joh. 13: 17.)

”Jolla on Minun käskyni ja joka pitää ne, hän on se, joka rakastaa Minua… ja Minä rakastan häntä ja ilmoitan Itseni hänelle; ja Minä tulen hänen luokseen ja teen asuinsijani hänen tykönsä. Joka ei Minua rakasta, se ei pidä Minun sanojani” (Joh. 14: 15, 21–24).

Jeesus sanoi, ”Minä olen… viinipuu… ja Minun Isäni viinitarhuri. Jokaisen oksan Minussa, mikä ei kanna hedelmää, Hän karsii pois; mutta jokaisen oksan, joka kantaa hedelmää, Hän puhdistaa, jotta se kantaisi enemmän hedelmää” (Joh. 15: 1, 2).

”Tässä Minun Isäni kirkastetaan, että te kannatte paljon hedelmää, ja tulette Minun opetuslapsikseni” (Joh. 15: 5).

”Te olette Minun ystäviäni, jos te teette mitä tahansa Minä käsken teidän tehdä… Minä valitsin teidät… jotta te kantaisitte hedelmää, ja teidän hedelmänne pysyisi” (Joh. 15: 14, 16).

Herra sanoi Johannekselle, ”Kirjoita Efesoksen seurakunnan enkelille… Minä tiedän sinun tekosi… se Minulla on sinua vastaan, että sinä olet hyljännyt ensimmäisen lähimmäisenrakkautesi… tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekojasi; mutta jos et tee… Minä tulen liikuttamaan lampunjalkasi pois paikoiltaan” (Ilm. 2: 1, 2, 4, 5).

”Smyrnan seurakunnan enkelille kirjoita… Minä tiedän tekosi” (Ilm. 2: 8, 9).

”Seurakunnan enkelille Pergamossa kirjoita, Minä tiedän tekosi, tee parannus” (Ilm. 2: 12, 16).

”Seurakunnan enkelille Tyatirassa kirjoita, Minä tiedän tekosi ja lähimmäisenrakkautesi… ja sinun viimeiset tekosi ovat useampia kuin ensimmäiset” (Ilm. 2: 18, 19).

”Seurakunnan enkelille Sardeessa kirjoita, Minä tiedän sinun tekosi, sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut… Minä en ole löytänyt sinun tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä… tee parannus” (Ilm. 3: 1–3).

”Seurakunnan enkelille, joka on Filadelfiassa, kirjoita… Minä tiedän sinun tekosi” (Ilm. 3: 7, 8).

”Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita… Minä tiedän tekosi, tee parannus” (Ilm. 3: 14, 15, 19).

”Minä kuulin äänen taivaasta sanovan: ’Kirjoita: Autuaita kuolleet, jotka Herrassa kuolevat Herrassa tästedes.’… sanoo Henki, että ’he lepäisivät vaivoistaan, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä’” (Ilm. 14: 13).

”Ja kirja avattiin, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin niiden asioiden mukaan, jotka oli kirjoitettu kirjoihin, kaikki tekojensa mukaan” (Ilm. 22: 12, 13).

”Katso, Minä tulen pian, ja palkkani Minun kanssani, antaakseni jokaiselle hänen tekojensa mukaan” (Ilm. 22: 12).

Samalla tavalla Vanhassa Testamentissa:

”Maksa heille heidän tekojensa ja kättensä töiden mukaan” (Jer. 25: 14).

Jehova, ”jonka silmät ovat avoimet kaikkien ihmislasten teitten yllä, antaakseen jokaiselle hänen teittensä mukaan, ja hänen tekojensa hedelmän mukaan” (Jer. 32: 19).

”Minä tulen vierailemaan hänen teillään, ja maksamaan takaisin hänelle hänen tekonsa” (Hoos. 4: 9).

”Jehova… tekee meille meidän teittemme mukaan, meidän tekojemme mukaan” (Sak. 1: 6).

Samoin monissa kohdissa, että he pitäisivät Hänen säädöksensä, käskynsä ja lakinsa, kuten:

”Teidän tulee tarkkailla Minun säädöksiäni ja tuomioitani; jos ihminen pitää ne, hän tulee elämään niiden kautta” (3. Moos. 18: 5).

”Teidän tulee tarkkailla kaikkia Minun säädöksiäni ja tuomioitani, että te noudattaisitte niitä” (3. Moos. 19: 37; 20: 8; 22: 31).

Siunaukset [lueteltu], jos he noudattivat niitä, ja kiroukset, jos he eivät noudattaneet niitä (3. Moos. 26: 4–46).

Israelin lasten käskettiin tehdä itselleen tupsut vaatteidensa kulmiin, jotta he muistaisivat kaikki Jehovan käskyt ja noudattaisivat niitä (4. Moos. 15: 38, 39).

Ja niin edelleen tuhannessa muussa kohdassa. Että teot ovat mitkä tekevät Kirkon ihmisen, ja että hän pelastuu niiden mukaan, opettaa Herra myös vertauksissa, joista monet sisältävät, että ne jotka tekevät hyvää, hyväksytään, ja ne jotka tekevät pahaa, hylätään. Kuten vertauksessa:

Viinitarhureista viinitarhassa (Matt. 21: 33–44).

Viikunapuusta, joka ei antanut hedelmää (Luuk. 13: 6–9).

Talenteista ja Minoista [rahayksikkö], joilla heidän tuli käydä kauppaa (Matt. 25: 14–30; Luuk. 19: 13–25).

Samarialaisesta, joka sitoi ryövärien vahingoittaman miehen haavat (Luuk. 10: 30–37).

Rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta (Luuk. 16: 19–31).

Kymmenestä neitsyestä (Matt. 25: 1–12).

3. Että jokainen, jolla on uskonto, tietää ja tunnustaa, että se joka elää hyvin, pelastetaan, ja se joka elää huonosti, tuomitaan, on taivaan yhdistymisestä ihmisen kanssa, joka tietää Sanasta, että Jumala on olemassa, ja että on taivas ja helvetti ovat olemassa, ja että on kuolemanjälkeinen elämä: siitä on tämä yleinen havainto. Siksi Athanasioksen uskon Opissa Kolminaisuudesta, joka on yleisesti hyväksytty kristillisessä maailmassa, myös tämä, mikä sanotaan sen lopussa, on yleisesti hyväksytty, nimittäin,

Jeesus Kristus, joka kärsi meidän pelastuksemme puolesta, nousi taivaaseen ja istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella, mistä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita; ja silloin ne, jotka ovat tehneet hyvää, astuvat iankaikkiseen elämään, ja ne, jotka ovat tehneet pahaa, iankaikkiseen tuleen.

4. Kristillisessä Kirkossa on kuitenkin monia, jotka opettavat, että yksin usko [pelkkä usko] pelastaa, eikä mikään elämän hyvyys eli hyvä teko; he myös lisäävät, ettei elämän pahuus eli paha teko tuomitse yksin uskon kautta vanhurskautettuja, koska he ovat Jumalassa ja armossa. Mutta on ihmeellistä, että vaikka he opettavatkin tällaisia ​​asioita, he kuitenkin tunnustavat, mikä tapahtuu yleisen havainnon johdosta taivaasta, että ne pelastetaan, jotka elävät hyvin, ja ne tuomitaan, jotka elävät huonosti. Se että he tunnustavat tämän, on ilmeistä Puheesta, jota luetaan Kirkoissa niin Englannissa kuin Saksassa, Ruotsissa ja Tanskassa kansalle, joka käy Pyhällä Ehtoollisella. Että näissä valtakunnissa on niitä, jotka opettavat tätä pelkkää uskoa, on tunnettua.

5. Se puhe, joka Englannissa luetaan kansalle, joka käy Pyhällä Ehtoollisella, on tämä:

The way and means to be received as worthy partakers of that Holy Table is, first, to examine your lives and conversations by the rule of God’s commandments; and whereinsoever ye shall perceive yourselves to have offended, either by will, word, or deed, there to bewail your own sinfulness, and to confess yourselves to Almighty God, with full purpose of amendment of life; and if ye shall perceive your offenses to be such as are not only against God, but also against your neighbors, then ye shall reconcile yourselves unto them, being ready to make restitution and satisfaction, according to the uttermost of your powers, for all injuries and wrongs done by you to any other, and being likewise ready to forgive others that have offended you, as ye would have forgiveness of your offenses at God’s hand; for otherwise the receiving of the Holy Communion doth nothing else but increase your damnation. Therefore if any of you be a blasphemer of God, a hinderer or slanderer of His Word, an adulterer, or be in malice or envy, or in any other grievous crime, repent you of your sins, or else come not to that Holy Table; lest after the taking of that Holy Sacrament the devil enter into you as he entered into Judas, and fill you full of all iniquities, and bring you to destruction both of body and soul.

6. Nämä asiat ovat latinan kielessä näin:

Tämä on tie ja tämä on keino, jotta joku tulisi arvolliseksi Pyhän Ehtoollisen osanottajaksi: ensiksi on, että hän tutkii oman elämänsä tekoja ja kanssakäymisiä Jumalan käskyjen normien mukaan. Ja missä tahansa hän havaitsee rikkoneensa tahdolla tai puheella tai teolla, silloin suree omaa paheellista luontoaan, ja tekee tunnustuksen Kaikkivaltiaan Jumalan edessä, täydellä tarkoituksella parantaa elämänsä. Ja jos hän havaitsee rikkomuksiensa olevan sellaisia, että ne eivät ole ainoastaan Jumalaa vastaan, vaan myös lähimmäistä vastaan, silloin hänen tulee sovittaa itsensä niille, ja hänen tulee olla valmis hyvittämään ja korvaamaan kaikesta voimastaan, jollekin tehtyjen vääryyksien ja pahuuksien vuoksi; ja samoin hänen tulee olla valmis antamaan anteeksi toisten rikkomukset, aivan kuten hän toivoo, että hänen omat rikkomuksensa Jumala antaa anteeksi: muuten Pyhän Ehtoollisen vastaanottaminen ei tee muuta kuin pahentaa hänen kadotustaan. Siis jos joku teistä on Jumalan pilkkaaja, Hänen Sanansa panettelija tai herjaaja, tai avionrikkoja, tai ilkeämielisyydessä tai pahantahtoisuudessa, tai jossakin muussa valtavassa rikoksessa, tee parannus synneistäsi; jos et tee, älä lähesty Pyhää Ehtoollista; muuten sen vastaanottamisen jälkeen perkele menee sinuun, kuten se meni Juudakseen, ja täyttää sinut kaikella vääryydellä, ja tuhoaa sekä ruumiisi että sielusi.

7. Minun on annettu kysyä joiltakin Englannin papeilta, jotka ovat tunnustaneet ja saarnanneet pelkkää uskoa, mikä on tapahtunut spirituaalisessa maailmassa, kun he ovat lukeneet Kirkossa tätä puhetta, jossa ei mainita uskoa, ovatko he uskoneet, että se on näin. Kuten että, jos he tekevät pahoja asioita eivätkä tee parannusta, perkele tulee menemään heihin kuten Juudakseen ja tuhoaa heidät sekä sielultaan että ruumiiltaan. He ovat sanoneet, että siinä tilassa, missä he ovat olleet lukiessaan tätä puhetta, he eivät ole tienneet eivätkä ajatelleet muuta, kuin että nämä asiat olisivat itse uskontoa; mutta laatiessaan ja valmistellessaan puheitaan eli saarnojaan, he eivät ole ajatelleet samalla tavalla, koska silloin he ajattelivat uskosta, että se olisi ainoa pelastuksen keino, ja elämän hyvyydestä, että se olisi moraalinen lisä yleiselle hyvälle. Mutta heille on kuitenkin todistettu, että myös heillä oli yleinen havainto, että se joka elää hyvin, pelastetaan, ja se joka elää huonosti, tuomitaan, ja että heillä on tämä havainto, kun he eivät ole heidän omassaan.

8. Se että jokainen uskonto on elämän asia, johtuu siitä, että jokainen on kuoleman jälkeen oma elämänsä; sillä se pysyy samana, joka hänellä oli ollut maailmassa, eikä sitä muuteta. Sillä paha elämä ei voi muuttua hyväksi eikä hyvä elämä pahaksi, koska ne ovat vastakkaisia, ja muuttuminen vastakohdaksi on sammumista [häviämistä]. Ja koska ne ovat vastakkaisia, hyvää elämää kutsutaan elämäksi ja pahaa elämää kutsutaan kuolemaksi. Siitä on, että uskonto on elämän asia, ja että uskonnon elämä on tehdä hyvää. Että ihminen on kuoleman jälkeen sellainen kuin hänen elämänsä oli ollut maailmassa, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 470–484).

II KUKAAN EI VOI TEHDÄ HYVÄÄ, MIKÄ ON HYVYYTTÄ, ITSESTÄÄN

9. Tähän mennessä tuskin kukaan tietää, onko se hyvä, minkä hän tekee, hänestä itsestään vai Jumalasta, johtuu siitä, että Kirkko on erottanut uskon lähimmäisenrakkaudesta, ja hyvyys kuuluu lähimmäisenrakkauteen. Ihminen antaa köyhille, auttaa apua tarvitsevia, kustantaa Kirkkoja ja sairaaloita, pitää huolta Kirkosta, isänmaasta ja kanssakansalaisestaan, käy ahkerasti Kirkossa, silloin kuuntelee ja rukoilee hartaasti, lukee Sanaa ja hurskaita kirjoja, ja ajattelee pelastusta, eikä tiedä, tekeekö hän nämä asiat itsestään vai Jumalasta. Samat asiat hän voi tehdä Jumalasta, ja hän voi tehdä ne itsestään. Jos hän tekee ne Jumalasta, ne ovat hyviä, jos itsestään, ne eivät ole hyviä. On olemassa vieläpä samanlaisia hyviä asioita itsestä, jotka ovat selvästi pahoja; kuten ovat tekopyhät hyvät asiat, jotka ovat petollisia ja vilpillisiä.

10. Hyvyyksiä Jumalasta ja itsestä voidaan verrata kultaan. Kulta, joka sisimmästään on kultaa ja kutsutaan puhtaaksi kullaksi, on hyvää kultaa. Kulta sekoitettuna hopean kanssa on myös kultaa, mutta sen hyvyys on seoksen mukaan; mutta vähemmän hyvää on sitä vastoin kulta sekoitettuna kuparin kanssa. Mutta taidolla tehty kulta ja samankaltainen kulta värinsä perusteella, ei ole hyvää, sillä kullan substanssi ei ole siinä. On myös kullattua, kuten kullattua hopeaa, kuparia, rautaa, tinaa, lyijyä, sekä kullattua puuta ja kullattua kiveä, jotka pinnallisesti voivat myös näyttää kullalta; mutta koska ne eivät ole kultaa, niitä arvostetaan joko taiteellisuutensa mukaan, tai kullan arvon mukaan, mikä niistä voidaan raaputtaa pois. Nämä eroavat hyvyydeltään itse kullasta, kuten vaatetus ihmisestä. Myös lahonnut puu ja kuona, jopa lanta, voidaan päällystää kullalla; tämä kulta on se, mikä on verrannollinen farisealaisen hyvän kanssa.

11. Ihminen tietää tieteestä, onko kulta substanssiltaan hyvää, onko se sekoitettua ja väärennettyä, ja onko se päällystettyä; mutta hän ei tiedä tieteestä, onko se hyvä, minkä hän tekee, itsessään hyvyyttä. Tämän hän ainoastaan tietää, että hyvyys Jumalasta on hyvää, ja että hyvyys ihmisestä ei ole hyvää. Jonka tähden, koska hänen pelastukselleen on tärkeätä tietää, onko se hyvä, minkä hän tekee, Jumalasta, vai eikö se ole Jumalasta, niin se on paljastettava; mutta ennen kuin se paljastetaan, sanotaan jotakin hyvyyksistä.

12. On olemassa yhteiskunnallista hyvää, moraalista hyvää ja spirituaalista hyvää. Yhteiskunnallinen hyvä on mitä ihminen tekee yhteiskunnallisen lain perusteella; tämän hyvyyden kautta ja sen mukaan ihminen on kansalainen luonnollisessa maailmassa. Moraalinen hyvä on mitä ihminen tekee järjen lain perusteella; tämän hyvyyden kautta ja sen mukaan hän on ihminen. Spirituaalinen hyvä on mitä ihminen tekee spirituaalisen lain perusteella; tämän hyvyyden kautta ja sen mukaan hän on kansalainen spirituaalissa maailmassa. Nämä hyvyydet seuraavat toisiaan tässä järjestyksessä: spirituaalinen hyvä on korkein, moraalinen hyvä on keskimmäinen ja yhteiskunnallinen hyvä on viimeinen.

13. Ihminen, jolla on spirituaalista hyvyyttä, on moraalinen ihminen ja myös yhteiskunnallinen ihminen; mutta ihminen, jolla ei ole spirituaalista hyvyyttä, näyttää kuten hän olisi moraalinen ja yhteiskunnallinen ihminen, mutta silti hän ei ole sitä. Että ihminen, jolla on spirituaalista hyvyyttä, on myös moraalinen ja yhteiskunnallinen ihminen, johtuu siitä, että spirituaalisella hyvyydellä on hyvyyden olemus itsessään, ja tästä hyvyydestä moraalinen ja yhteiskunnallinen hyvyys. Hyvyyden olemus ei voi olla peräisin muualta, kuin Hänestä, joka on itse Hyvyys. Suuntaa ajatuksesi minne tahansa, kiinnitä huomiosi ja tutki, mistä hyvyys on hyvyyttä, ja tulet näkemään, että se on omasta olemuksestaan, ja että se on hyvyyttä, jolla on hyvyyden olemus itsessään; näin ollen että se on hyvyyttä, mikä on itse Hyvyydestä, näin Jumalasta; näin ollen että hyvyys, mikä ei ole Jumalasta, vaan ihmisestä, ei ole hyvyyttä.

14. Niistä asioista, jotka on sanottu teoksessa Doctrina de Scriptura Sacra [Oppi Pyhästä Raamatusta], (nrot 27, 28, 38), voidaan nähdä, että korkein, keskimmäinen ja viimeinen tekevät yhden, kuten päämäärä, syy ja vaikutus; ja koska ne tekevät yhden, itse päämäärää kutsutaan ensimmäiseksi päämääräksi, syytä keskimmäiseksi päämääräksi ja vaikutusta viimeiseksi päämääräksi. Tästä tulee selväksi, että ihmisellä, jolla on spirituaalista hyvyyttä, moraalinen hänessä on keskiasteen spirituaalista, ja yhteiskunnallinen viimeistä spirituaalista. Siitä nyt johtuu, että on sanottu, että se ihminen, jolla on spirituaalista hyvyyttä, on moraalinen ihminen ja yhteiskunnallinen ihminen; ja että se ihminen, jolla ei ole spirituaalista hyvyyttä, ei ole moraalinen ihminen eikä yhteiskunnallinenkaan, vaan että se ainoastaan näyttää siltä kuin hän olisi. Hän näyttää siltä itselleen ja myös toisille.

15. Että ihminen, joka ei ole spirituaalinen, voi kuitenkin ajatella järkevästi ja siitä puhua, kuten spirituaalinen ihminen, johtuu siitä, että ihmisen ymmärrys voi tulla kohotetuksi taivaan valoon, joka on totuutta, ja nähdä siitä käsin; mutta ihmisen tahto ei voi samalla tavalla tulla kohotetuksi taivaan lämpöön, joka on rakkautta, ja siitä käsin toimia. Tästä on, että totuus ja rakkaus eivät tee yhtä ihmisessä, ellei hän ole spirituaalinen; tästä myös on, että ihminen voi puhua; tämä tekee myös eron ihmisen ja eläimen välillä. Tämän kautta, että ymmärrys voi tulla kohotetuksi taivaaseen, kun ei vielä tahto, on että ihminen voi tulla uudistetuksi ja tulla spirituaaliseksi; mutta vasta sitten hänet uudistetaan ja hänestä tulee spirituaalinen, kun myös tahto kohotetaan. Tästä ymmärryksen lahjasta tahdon lahjan edellä, johtuu, että ihminen, olipa hän millainen tahansa, jopa paha, voi ajatella järkevästi ja siitä puhua, kuten spirituaalinen ihminen; mutta että hän ei kuitenkaan ole järkevä, johtuu siitä, että ymmärrys ei johda tahtoa, vaan tahto ymmärrystä; ymmärrys ainoastaan opettaa ja näyttää tietä, kuten on sanottu teoksessa Doctrina de Scriptura Sacra [Oppi Pyhästä Raamatusta], (nro 115). Ja niin kauan kuin tahto ei ole yhdessä ymmärryksen kanssa taivaassa, ihminen ei ole spirituaalinen eikä sen johdosta myöskään järkevä; sillä kun hänet jätetään omalle tahdolleen eli omalle rakkaudelleen, silloin hän hylkää ymmärryksensä järkevät asiat Jumalasta, taivaasta, iankaikkisesta elämästä, ja niiden sijaan omaksuu sellaisia, jotka ovat sopusoinnussa hänen tahtonsa rakkauden kanssa, ja niitä hän kutsuu järkeviksi. Mutta nämä asiat ovat nähtävissä julkaisuissa Enkelillisestä Viisaudesta.

16. Seuraavilla sivuilla niitä, jotka tekevät hyvää itsestään, kutsutaan luonnollisiksi ihmisiksi, koska moraalinen ja yhteiskunnallinen heissä on olemukseltaan luonnollista; mutta niitä, jotka tekevät hyvää Herrasta, kutsutaan spirituaalisiksi ihmisiksi, koska moraalinen ja yhteiskunnallinen heissä on olemukseltaan spirituaalista.

17. Että kukaan ei voi tehdä mitään hyvää, joka on hyvyyttä, itsestään, opettaa Herra Johanneksessa:

Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä ole annettu hänelle taivaasta. (Joh. 3: 27.)

Ja samassa:

Joka pysyy Minussa, ja Minä hänessä, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman Minua te ette voi tehdä mitään. (Joh. 15: 5.)

”Joka pysyy Minussa, ja Minä hänessä, se kantaa paljon hedelmää” tarkoittaa, että Herrasta on kaikki hyvyys; ”hedelmä” tarkoittaa hyvyyttä. ”Ilman Minua te ette voi tehdä mitään” tarkoittaa, että kukaan ei voi tehdä sitä itsestään. Niitä, jotka uskovat Herraan ja tekevät hyvyyttä Hänestä, kutsutaan

”Valkeuden lapsiksi” (Joh. 12: 36; Luuk. 16:8);

”Häiden lapsiksi” (Mark. 2: 19);

”Ylösnousemuksen lapsiksi” (Luuk. 20: 36);

”Jumalan lapsiksi” (Luuk. 20: 36; Joh. 1: 12);

”Jumalasta syntyneiksi” (Joh. 1: 13);

Että he tulevat näkemään Jumalan (Matt. 5: 8);

Että Herra tekee asuinsijansa heidän luokseen (Joh. 14: 23);

Että heillä on Jumalan usko (Mark. 11: 22);

Että heidän tekonsa ovat Jumalasta tehtyjä (Joh. 3: 21);

Nämä asiat ovat lyhyesti näissä sanoissa:

Kaikille, jotka ottivat Jeesuksen vastaan, Hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, Hänen nimeensä uskoville; jotka eivät ole syntyneet verestä eivätkä lihan tahdosta eivätkä miehen tahdosta, vaan Jumalasta. (Joh. 1: 12, 13.)

”Uskoa Jumalan Pojan nimeen” on uskoa Sanaan ja elää sen mukaisesti; ”lihan tahto” on ihmisen tahdon omaa, mikä itsessään on pahuutta; ja ”miehen tahto” on hänen ymmärryksensä omaa, mikä itsessään on vääryyttä pahuudesta; ”syntyneet niistä” ovat niitä, jotka tahtovat ja tekevät, sekä ajattelevat ja puhuvat heidän omastaan käsin; ”syntyneet Jumalasta” ovat niitä, jotka tekevät nämä asiat Herrasta. Lyhyesti sanottuna, että se ei ole hyvyyttä, mikä on ihmisestä, vaan että se on hyvyyttä, mikä on Herrasta.

III NIIN PALJON KUIN IHMINEN KARTTAA PAHUUKSIA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄN TEKEE HYVYYKSIÄ, EI ITSESTÄÄN VAAN HERRASTA.

18. Kukapa ei tietäisi eikä voisi tietää, että pahuudet estävät Herraa asumasta sisään ihmiseen? Sillä pahuus on helvetti ja Herra on taivas, ja helvetti ja taivas ovat vastakkaisia. Niinpä niin paljon kuin ihminen on toisessa, niin paljon hän ei voi olla toisessa; sillä toinen toimii toista vastaan ​​ja tuhoaa sen.

19. Niin kauan kuin ihminen on maailmassa, hän on helvetin ja taivaan keskivälissä; helvetti on hänen alapuolellaan ja taivas on hänen yläpuolellaan; ja silloin häntä pidetään vapaudessa kääntymään joko helvettiin tai taivaaseen päin. Jos hän kääntyy helvettiin päin, hän kääntyy pois taivaasta; mutta jos hän kääntyy taivaaseen päin, hän kääntyy pois helvetistä. Eli mikä on sama asia: niin kauan kuin ihminen on maailmassa, hän seisoo keskivälissä Herran ja perkeleen välillä, ja häntä pidetään vapaudessa kääntymään joko toiseen tai toiseen päin. Jos hän kääntyy perkeleeseen päin, hän kääntyy pois Herrasta; jos hän kääntyy Herraan päin, hän kääntyy pois perkeleestä. Eli mikä on sama asia: niin kauan kuin ihminen on maailmassa, hän on keskivälissä pahan ja hyvän välillä, ja hänet pidetään vapaudessa kääntymään joko toiseen tai toiseen päin; jos hän kääntyy pahaan päin, hän kääntyy pois hyvästä; mutta jos hän kääntyy hyvään päin, hän kääntyy pois pahasta.

20. Sanotaan, että ihmistä pidetään vapaudessa kääntymään tänne tai sinne. Tämä vapaus on jokaisella ihmisellä, ei itsestään vaan Herrasta; jonka tähden sanotaan, että hänet pidetään siinä. Taivaan ja helvetin välisestä tasapainosta, ja että ihminen on siinä ja siitä vapaudessa, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 589–603). Että jokaista ihmistä pidetään vapaudessa, ja että sitä ei oteta keneltäkään pois, tullaan näkemään omassa kohdassaan.

21. Näistä asioista on selvästi ilmeistä, että niin paljon kuin ihminen karttaa pahuuksia, niin paljon hän on Herran luona ja Herrassa; ja niin paljon kuin hän on Herrassa, niin paljon hän tekee hyvyyksiä, ei itsestään vaan Herrasta. Tästä on tuloksena tämä yleinen laki: niin paljon kuin joku karttaa pahuuksia, niin paljon hän tekee hyvyyksiä.

22. Mutta on kaksi vaatimusta: ensimmäinen, että ihmisen täytyy karttaa pahuuksia, koska ne ovat syntejä, toisin sanoen, koska ne ovat helvetillisiä ja perkeleellisiä, näin vastoin Herraa ja vastoin Jumalallisia lakeja; toinen, että ihmisen täytyy karttaa pahuuksia synteinä ikään kuin itsestään, mutta tietää ja uskoa, että se on Herrasta. Mutta tästä ja edellisestä vaatimuksesta kerrotaan seuraavissa luvuissa.

23. Näistä asioista ovat nämä kolme seurausta:

(I) Jos ihminen tahtoo ja tekee hyvyyksiä ennen kuin hän karttaa pahuuksia synteinä, hyvyydet eivät ole hyvyyksiä.

(II) Jos ihminen ajattelee ja puhuu hurskaita asioita, eikä karta pahuuksia synteinä, hurskaat asiat eivät ole hurskaita.

(III) Jos ihminen tietää ja on viisas monissa asioissa, eikä karta pahuuksia synteinä, hän ei kuitenkaan ole viisas.

24. (I) Jos ihminen tahtoo ja tekee hyvyyksiä ennen kuin hän karttaa pahuuksia synteinä, hyvyydet eivät ole hyvyyksiä. Tämä johtuu siitä, että ennen sitä hän ei ole Herrassa, kuten edellä on sanottu. Kuten jos hän antaa köyhille, auttaa apua tarvitsevia, kustantaa Kirkkoja ja sairaaloita, tekee hyvää Kirkolle, isänmaalleen ja kanssakansalaisilleen, opettaa evankeliumia ja käännyttää, harjoittaa oikeudenmukaisuutta tuomioissaan, rehellisyyttä liiketoimissaan ja oikeamielisyyttä töissään; eikä kuitenkaan pidä pahuuksia minään synteinä, kuten petoksia, aviorikoksia, vihamielisyyksiä, jumalanpilkkaamisia ja muita samanlaisia; silloin hän ei voi tehdä toisenlaisia hyvyyksiä kuin niitä, jotka ovat sisäisesti pahoja; sillä hän tekee niitä itsestään eikä Herrasta; siten hän itse on niissä eikä Herra. Ja ne hyvyydet, joissa on ihminen itse, ovat kaikki saastutettuja hänen pahuksillaan ja suuntautuvat häneen itseensä ja maailmaan. Mutta silti nämä samat teot, jotka edellä on lueteltu, ovat sisäisesti hyviä, jos ihminen karttaa pahuuksia synteinä, juuri kuten petoksia, aviorikoksia, vihamielisyyksiä, jumalanpilkkaamisia ja muita samanlaisia: sillä hän tekee ne Herrasta, ja niitä kutsutaan ”Jumalassa tehdyiksi” (Joh. 3: 19–21).

25. (II) Jos ihminen ajattelee ja puhuu hurskaita asioita, eikä karta pahuuksia synteinä, hurskaat asiat eivät ole hurskaita. Tämä johtuu siitä, ettei hän ole Herrassa. Kuten jos hän käy usein Kirkossa, kuuntelee hartaasti saarnoja, lukee Sanaa ja hurskaita kirjoja, käy Pyhällä Ehtoollisella, vuodattaa päivittäin rukouksia; vieläpä jos hän ajattelee paljon Jumalaa ja pelastusta, eikä kuitenkaan pidä pahuuksia minään synteinä, (kuten petoksia, aviorikoksia, vihamielisyyksiä, jumalanpilkkaamisia ja muita samanlaisia), silloin hän ei voi muuta kuin ajatella ja puhua sellaisia ​​hurskaita asioita, jotka sisäisesti eivät ole hurskaita, sillä ihminen itse omine pahuuksineen on niissä. Näitä asioita hän ei tosin tiedä silloin, mutta ne ovat kuitenkin juuri siellä ja hänen edessään kätkettyinä. Sillä hän on kuin lähde, jonka vesi on likaista suonestaan lähtien. Hänen hurskauden harjoittamiset ovat ainoastaan joko tavasta tottumukseksi tulleita, tai ne ovat tekopyhiä: ne tosin nousevat taivasta kohti, mutta kääntyvät takaisin matkallaan ja putoavat alas, kuten savu ilmassa.

26. Minun on annettu nähdä ja kuulla monia kuoleman jälkeen, jotka ovat laskeneet hyviä tekojaan ​​ja hurskauden harjoittamisiaan, jotka on mainittu edellä (nrot 24, 25), ja vielä useita muita. Heidän joukossaan olen myös nähnyt joillakin olevan lamppuja mutta ei öljyä. Mutta heitä on tutkittu, ovatko he karttaneet pahuuksia synteinä, ja on havaittu, etteivät he ole; jonka tähden heille on sanottu, että he ovat pahoja. Heidän on myös nähty myöhemmin menevän luoliin, joissa samanlaiset pahat olivat.

27. (III) Jos ihminen tietää ja on viisas monissa asioissa, eikä karta pahuuksia synteinä, hän ei kuitenkaan ole viisas. Tämä johtuu samasta syystä, josta on edellä, että hän on viisas itsestään eikä Herrasta. Kuten jos hän tuntee Kirkkonsa opin ja sen kaikki asiat tarkasti; jos hän osaa vahvistaa ne Sanalla ja järkeilyillä; jos hän tuntee kaikkien Kirkkojen opit vuosisadoista lähtien ja samalla kaikkien kirkolliskokousten päätökset; vieläpä jos hän tietää totuudet, ja myös näkee ja ymmärtää ne, kuten jos hän tietää, mitä usko, lähimmäisenrakkaus, hurskaus, parannus ja syntien anteeksianto, mitä uudestisyntyminen, kaste ja Pyhä Ehtoollinen, mitä Herra sekä lunastus ja pelastus ovat, hän ei kuitenkaan ole viisas, jos hän ei karta pahuuksia synteinä: sillä ne ovat tietoja ilman elämää, koska ne kuuluvat ainoastaan hänen ymmärrykseensä eivätkä samalla hänen tahtoonsa. Ja ne tiedot, jotka ovat sellaisia, katoavat ajan myötä, syystä, josta on edellä (nro 15). Kuoleman jälkeen ihminen itse myös heittää ne ulos, koska ne eivät ole sopusoinnussa hänen tahtonsa rakkauden kanssa. Mutta silti tiedot ovat erittäin välttämättömiä, koska ne opettavat, kuinka ihmisen tulee toimia; ja kun hän tekee niitä, silloin ne elävät hänessä eivätkä ennen sitä.

28. Kaikki nämä asiat, jotka tähän asti on sanottu, Sana opettaa monissa kohdissa, joista tuodaan esiin ainoastaan seuraavaa. Sana opettaa, että kukaan ei voi olla hyvässä ja samalla pahassa; eli mikä on sama asia, että kukaan ei voi olla sieluunsa nähden taivaassa ja samalla helvetissä. Tätä opetetaan näissä kohdissa:

Kukaan ei voi palvella kahta herraa; sillä joko hänen tulee vihata toista ja rakastaa toista, tai tulee pysyä toisessa ja halveksua toista: te ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa. (Matt. 6: 24.)

Kuinka te voisitte puhua hyviä asioita, kun te olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esille hyviä asioita, ja paha ihminen tuo sydämensä pahan runsaudesta esille pahoja asioita. (Matt. 12: 34, 35.)

Hyvä puu ei tee huonoa hedelmää, eikä huono puu tee hyvää hedelmää: jokainen puu tunnetaan omasta hedelmästään. Sillä viikunoita ei koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata karhunvatukkapensaasta. (Luuk. 6: 43, 44.)

29. Sana opettaa, että kukaan ei voi tehdä hyvää itsestään, vaan Herrasta. Jeesus sanoi:

Minä olen … Viinipuu, ja minun Isäni on Viinitarhuri. Jokaisen oksan Minussa, joka ei kanna hedelmää, hän karsii pois; mutta jokaisen, joka kantaa hedelmää, hän puhdistaa, että se kantaisi enemmän hedelmää. Pysykää Minussa, niin Minä pysyn teissä. Niin kuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy Minussa. Minä olen Viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy Minussa ja Minä hänessä, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman Minua te ette voi tehdä mitään. Ellei joku ei pysy Minussa, hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja he kokoavat hänet ja heittävät tuleen, ja hänet poltetaan. (Joh. 15: 1–6.)

30. Sana opettaa, että mikäli ihminen ei ole puhdistettu pahuuksista, hänen hyvyytensä eivät ole hyvyyksiä, eivätkä hänen hurskaat asiansa ole hurskaita, eikä hän ole viisas, ja päinvastoin. Tämän se opettaa seuraavissa kohdissa:

Voi teitä Kirjanoppineet ja Fariseukset, te ulkokultaiset, sillä te teette itsenne valkeiden kalkittujen hautojen kaltaisiksi, jotka ulkoa tosin ​​näyttävät kauniilta, mutta sisältä ovat täynnä kuolleiden luita ja kaikkea saastaa! Niin te myös ulkoa tosin ​​näytätte… vanhurskailta, mutta sisältä olette täynnä ulkokultaisuutta ja laittomuutta. Voi teitä… koska te puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisältä ne ovat täynnä ryöstöä ja hillittömyyttä! Sinä sokea fariseus, puhdista ensin maljan ja vadin sisäpuoli, jotta ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! (Matt. 23: 25–28.)

Sekä seuraavassa Jesajassa:

Kuulkaa Jehovan sana, te Sodoman päämiehet; kuulkaa meidän Jumalamme laki, te Gomorran kansa. Mitä Minulle merkitsee teidän teurasuhrinne paljous? Älkää enää tuoko minulle turhaa ruokauhria; suitsutus on minulle kauhistus, uusikuu ja sapatti… Minä en voi sietää vääryyttä… sieluni vihaa teidän uusiakuitanne ja juhla-aikojanne… Kun te ojennatte käsiänne, Minä peitän silmäni teiltä: vaikka te paljon rukoilisitte, Minä en kuule; teidän kätenne ovat verta täynnä. Peseytykää, puhdistautukaa, poistakaa tekojenne pahuus silmieni edestä, lakatkaa tekemästä pahaa… Jos teidän syntinne ovat olleet helakanpunaiset, ne tulevat valkoisiksi kuin lumi; jos ne ovat olleet punaisia kuin purppura… ne tulevat olemaan villan kaltaisia. (Jes. 1: 10–18.)

Nämä asiat ovat lyhyesti sanottuna, että ellei ihminen kartta pahuuksia, hänen jumalanpalvelukseksensa kaikki asiat eivät ole hyviä, samoin hänen kaikki tekonsa, sillä sanotaan: ”Minä en voi sietää vääryyttä. Peseytykää, puhdistautukaa, poistakaa tekojenne pahuus silmieni edestä, lakatkaa tekemästä pahaa.” Ja Jeremiaassa:

Kääntykää kukin pahalta tieltänne ja tehkää teidän tekonne hyviksi. (Jer. 35: 15.)

Että ne samat eivät ole myöskään viisaita, Jesajassa:

Voi niitä, jotka ovat viisaita omissa silmissään ja älykkäitä omien kasvojensa edessä. (Jes. 5: 21.)

Samassa:

Viisaitten viisaus katoaa ja älykkäiden älykkyys; voi niitä, jotka ovat syvästi viisaita, ja heidän tekonsa tapahtuvat pimeydessä. (Jes. 29: 14, 15.)

Ja muualla samassa:

Voi niitä, jotka menevät alas Egyptiin avun takia, ja turvautuvat hevosiin, ja luottavat vaunuihin, koska niitä on paljon, ja ratsumiehiin, koska he ovat voimakkaita… mutta he eivät katso Israelin Pyhään, eivätkä etsi Jehovaa… Mutta hän nousee pahaintekijäin taloa vastaan ja väärintekijäin apua vastaan. Sillä Egypti on ihminen eikä Jumala, ja sen hevoset ovat lihaa eivätkä henkeä. (Jes. 31: 1–3.)

Näin kuvataan omaa älykkyyttä. ”Egypti” on tietoa; ”hevonen” on ymmärrystä siitä, ”vaunut” ovat oppi siitä; ”ratsumies” on älykkyyttä siitä, joista sanotaan: ”Voi niitä, jotka eivät katso Israelin Pyhään, eivätkä etsi Jehovaa.” Heidän tuhoaan pahuuksien kautta tarkoitetaan sillä, että ”hän nousee pahaintekijäin taloa vastaan ja väärintekijäin apua vastaan”. Että nämä asiat [oma älykkyys, tieto, oppi siitä ja älykkyys siitä] ovat ihmisen omasta, ja siksi niissä ei ole elämää, tarkoitetaan sillä, että ”Egypti on ihminen eikä Jumala”, ja että ”sen hevoset ovat lihaa eivätkä henkeä”. ”Ihminen” ja ”liha” ovat ihmisen omaa, ”Jumala” ja ”henki” ovat elämää Herrasta, ”Egyptin hevoset” ovat omaa älykkyyttä. Tällaisia ovat monet asiat Sanassa älykkyydestä itsestä ja älykkyydestä Herrasta, mitkä asiat ovat selviä ainoastaan spirituaalisen merkityksen kautta.

Että ketään ei pelasteta hyvyyksien kautta itsestä, koska ne eivät ole hyvyyksiä, on ilmeistä näistä asioista:

Ei jokainen, joka sanoo Minulle, ’Herra, Herra’, tule astumaan taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun Isäni tahdon. Moni tulee sanomaan Minulle sinä päivänä, ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia, ja sinun nimessäsi tehneet monta voimallista tekoa?’ Ja silloin minä tunnustan heille, ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois Minun luotani, te laittomuuden tekijät’. (Matt. 7: 21–23.)

Ja toisaalla:

Silloin te alatte seistä ulkona ja kolkuttaa ovea sanoen, ’Herra, avaa meille’. Ja te alatte sanoa, ’Mehän söimme ja joimme Sinun edessäsi, ja meidän kaduillamme sinä opetit’. Mutta hän tulee sanomaan, ’Minä sanon teille, en tiedä, mistä te olette. Menkää pois Minun tyköäni, kaikki te laittomuuden tekijät’. (Luuk. 13: 25–27.)

He ovat samanlaisia kuin fariseus,

Joka seisoi pyhäkössä ja rukoili itsekseen näin: ’Jumala minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät… Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikesta mitä omistan.’ (Luuk. 18: 11–14.)

He ovat myös niitä, joita kutsutaan ”hyödyttömiksi palvelijoiksi” (Luuk. 17: 10).

31. Totuus on, ettei kukaan ihminen voi tehdä hyvää, joka on hyvyyttä, itsestään: mutta on hirvittävää sillä tuhota kaikki lähimmäisenrakkauden hyvyys, minkä ihminen, joka karttaa pahuuksia synteinä, tekee; sillä se on täysin vastoin Sanaa, joka käskee mitä ihmisen tulee tehdä. Ja se on vastoin käskyjä rakkaudesta Jumalaan, ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, joiden määräyksistä Laki ja Profeetat riippuvat; ja se on kaiken uskontoon kuuluvan pilkkaamista ja syrjäyttämistä. Sillä jokainen tietää, että uskonto on tehdä hyvää, ja että jokainen tuomitaan tekojensa mukaan. Jokainen ihminen on sellainen, että hän voi karttaa pahuuksia ikään kuin itsestään Herran voimasta, jos hän sitä rukoilee; ja mitä hän sen jälkeen tekee, on hyvyyttä Herrasta.

IV NIIN PALJON KUIN JOKU KARTTAA PAHUUKSIA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄN RAKASTAA TOTUUKSIA

32. On kaksi yleismaailmallista asiaa, jotka etenevät Herrasta, Jumalallinen Hyvyys ja Jumalallinen Totuus; Jumalallinen Hyvyys on Hänen Jumalallisesta Rakkaudestaan, ja Jumalallinen Totuus on Hänen Jumalallisesta Viisaudestaan. Nämä kaksi ovat Herrassa yhtä, ja sen johdosta ne etenevät Hänestä yhtenä; mutta enkelit taivaissa ja ihmiset maan päällä eivät vastaanota niitä yhtenä. On enkeleitä ja ihmisiä, jotka vastaanottavat enemmän Jumalallisesta Totuudesta kuin Jumalallisesta Hyvyydestä, ja on niitä, jotka vastaanottavat enemmän Jumalallisesta Hyvyydestä kuin Jumalallisesta Totuudesta. Siitä johtuu, että taivaat erotetaan kahteen valtakuntaan, joista toista kutsutaan taivaalliseksi valtakunnaksi, toista spirituaaliseksi valtakunnaksi: ne taivaat, jotka vastaanottavat enemmän Jumalallisesta Hyvyydestä, muodostavat taivaallisen valtakunnan; mutta ne, jotka enemmän Jumalallisesta Totuudesta, muodostavat spirituaalisen valtakunnan. Näistä kahdesta valtakunnasta, joihin taivaat on jaettu, nähdään teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 20–28).

Mutta silti kaikkien taivaiden enkelit ovat viisaudessa ja älykkyydessä samassa määrin kuin hyvyys heissä tekee yhden totuuden kanssa; se hyvyys mikä ei tee yhtä totuuden kanssa, ei ole heille hyvyyttä; toisaalta myös se totuus mikä ei tee yhtä hyvyyden kanssa, ei ole heille totuutta. Tästä on ilmeistä, että hyvyys yhdistettynä totuuteen tekee rakkauden ja viisauden enkelissä ja ihmisessä; ja koska enkeli on enkeli rakkauden ja viisauden johdosta hänessä, samoin ihminen, niin on selvää, että hyvyys yhdistettynä totuuteen tekee, että enkeli on taivaan enkeli, ja että ihminen on Kirkon ihminen.

33. Koska Hyvyys ja Totuus ovat yhtä Herrassa ja etenevät yhtenä Hänestä, tästä seuraa, että hyvyys rakastaa totuutta, ja totuus rakastaa hyvyyttä, ja ne tahtovat olla yhtä. Samalla tavalla niiden vastakohdat, että pahuus rakastaa vääryyttä, ja vääryys pahuutta, ja ne tahtovat olla yhtä. Hyvän ja toden yhdistystä kutsutaan seuraavilla sivuilla taivaalliseksi avioliitoksi; ja pahan ja väärän yhdistystä helvetilliseksi avioliitoksi.

34. Näistä asioista seurauksena on, että niin paljon kuin joku karttaa pahuuksia synteinä, niin paljon hän rakastaa totuuksia; sillä niin paljon hän on hyvyydessä, kuten vastikään edellisessä luvussa on osoitettu. Sekä päinvastoin, että niin paljon kuin joku ei karta pahuuksia synteinä, niin paljon hän ei rakasta totuuksia, koska samassa määrin hän ei ole hyvyydessä.

35. Tosin ihminen, joka ei karta pahuuksia synteinä, voi rakastaa totuuksia; mutta hän ei rakasta niitä, koska ne ovat totuuksia, vaan koska ne palvelevat hänen mainettaan, mistä hänelle on kunniaa tai voittoa; jonka tähden jos ne eivät palvele sitä, hän ei rakasta niitä.

36. Hyvyys kuuluu tahtoon, totuus kuuluu ymmärrykseen. Hyvyyden rakkaudesta tahdossa etenee totuuden rakkaus ymmärryksessä; totuuden rakkaudesta etenee totuuden havaitseminen; totuuden havaitsemisesta totuuden ajattelu; niistä on totuuden tunnustaminen, joka on oikeassa merkityksessään usko. Että tämä eteneminen on hyvyyden rakkaudesta uskoon, kuvataan julkaisussa De Divino Amore et de Divina Sapientia [Jumalallisesta Rakkaudesta ja Jumalallisesta Viisaudesta].

37. Koska hyvyys ei ole hyvyyttä, ellei se ole yhdistetty totuuteen, kuten on sanottu, näin ollen hyvyys ei ennen sitä ole olemassa; ja kuitenkin se tahtoo jatkuvasti olla olemassa, jonka tähden jotta se olisi olemassa, se ikävöi ja hankkii itselleen totuuksia; näistä on sen ravitsemus ja sen muodostuminen. Tämä on syynä, että niin paljon kuin joku on hyvyydessä, niin paljon hän rakastaa totuuksia, siispä niin paljon kuin joku karttaa pahuuksia synteinä, sillä niin paljon hän on hyvyydessä.

38. Niin paljon kuin joku on hyvyydessä, ja hyvyydestä rakastaa totuuksia, niin paljon hän rakastaa Herraa, koska Herra on itse Hyvyys ja itse Totuus: niinpä Herra on ihmisen luona hyvyydessä ja totuudessa. Jos totuutta rakastetaan hyvyydestä, silloin rakastetaan Herraa, eikä muuten. Tämän Herra opettaa Johanneksessa:

Jolla on minun käskyni ja joka pitää ne, hän on se, joka rakastaa Minua… mutta joka ei rakasta Minua, se ei pidä minun sanojani. (Joh 14: 21, 24.)

Ja muualla:

Jos te pidätte minun käskyni, te tulette pysymään minun rakkaudessani (Joh. 15: 10).

Herran ”käskyt”, ”sanat” ja ”määräykset” ovat totuuksia.

39. Että hyvyys rakastaa totuutta, voidaan valaista vertauksilla papin, sotilaan, kauppiaan ja käsityöläisen kanssa.

Papin kanssa: Jos hän on pappeuden hyvyydessä, mikä on pitää huolta sielujen pelastuksesta, opettaa tietä taivaaseen, sekä johdattaa niitä, joita hän opettaa; kuten hän on tässä hyvyydessä, niin hän hankkii rakkaudestaan ja sen halusta itselleen niitä totuuksia, joita hän opettaa ja joiden avulla johdattaa. Mutta pappi, joka ei ole pappeuden hyvyydessä, vaan oman tehtävänsä ilossa rakkaudesta itseään ja maailmaa kohtaan, mikä ainoastaan on hänelle hyvää, hän myös hankkii rakkaudestaan ja sen halusta itselleen runsaasti totuuksia inspiroivan ilonsa mukaisesti, joka on hänen hyväänsä.

Sotilaan kanssa: Jos hän on rakkaudessa maanpuolustukseen, sekä tuntee hyvää suojeluksesta ja maineesta, niin hän hankkii tästä hyvästä ja sen mukaisesti itselleen tietämystä siitä, ja jos hän on komentaja, ymmärrystä siitä. Nämä ovat ikään kuin totuuksia, joista rakkauden ilo, mikä on hänen hyväänsä, ravitaan ja muodostetaan.

Kauppiaan kanssa: Jos hän on omistautunut liiketoiminnalle rakkaudesta siihen, hän omaksuu ilolla kaikki asiat, jotka keinoina astuvat sisään ja muodostavat tuon rakkauden. Nämä ovat myös ikään kuin totuuksia, kun liiketoiminta on hänen hyväänsä.

Käsityöläisen kanssa: Jos hän omistautuu työlleen innosta ja rakastaa sitä elämänsä hyvänä, hän ostaa työkaluja ja täydellistää itseään sellaisilla asioilla, jotka ovat tietämystä siitä; näiden avulla hän tekee työnsä niin, että se on hyvää.

Näistä asioista on ilmeistä, että totuudet ovat keinoja, joiden kautta rakkauden hyvyys syntyy, ja tulee joksikin; näin ollen, että hyvyys rakastaa totuuksia, jotta se olisi olemassa. Sen johdosta Sanassa ”totuuden tekemisellä” ymmärretään tekemistä, jotta hyvyys syntyisi. Tätä tarkoitetaan:

”Totuuden tekemisellä” (Joh. 3: 21);

”Herran sanan tekemisellä” (Luuk. 6: 47);

”Hänen käskyjensä pitämisellä” (Joh. 14: 15);

”Hänen sanojensa mukaan tekemisellä” (Matt. 7: 24);

”Jumalan sanan mukaan tekemisellä” (Luuk. 8: 21); sekä

”Säädöksien ja tuomioitten noudattamisella” (3. Moos.18: 5).

Tämä on myös tehdä ”hyvää” ja ”hedelmää”, sillä hyvyys ja hedelmä on se, mikä syntyy.

40. Että hyvyys rakastaa totuutta ja tahtoo yhdistyä sen kanssa, voidaan valaista myös vertauksella ruoan ja veden kanssa, eli leivän ja viinin kanssa: molempien tulee olla; ruoka tai leipä yksin ei tee mitään ruumissa ravitsemukseen nähden, vaan veden tai viinin kanssa; jonka tähden toinen haluaa ja ikävöi toista. ”Ruualla” ja ”leivällä” myös tarkoitetaan Sanassa sen spirituaalisessa merkityksessä hyvyyttä, sekä ”vedellä” ja ”viinillä” tarkoitetaan totuutta.

41. Nyt sanotuista asioista voidaan nähdä, että se, joka karttaa pahuuksia synteinä, rakastaa totuuksia ja ikävöi niitä; ja mitä enemmän hän karttaa, sitä enemmän hän rakastaa ja ikävöi, koska sitä enemmän hän on hyvyydessä. Sen johdosta hän tulee taivaalliseen avioliittoon, joka on hyvän ja toden avioliitto, jossa on taivas, ja hän tulee olemaan Kirkko.

V NIIN PALJON KUIN JOKU KARTTAA PAHUUKSIA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄNELLÄ ON USKOA, JA HÄN ON SPIRITUAALINEN

42. Usko ja elämä on keskenään erotettu toisistaan ​​kuten ajatteleminen ja tekeminen; ja koska ajatteleminen kuuluu ymmärrykseen ja tekeminen kuuluu tahtoon, tästä seuraa, että usko ja elämä on keskenään erotettu toisistaan ​​kuten ymmärrys ja tahto: joka tietää jälkimmäisten erottamisen, hän tietää myös edellisten erottamisen; ja joka tietää jälkimmäisten yhdistymisen, hän tietää myös edellisten yhdistymisen. Jonka tähden on sanottava ensin jotakin ymmärryksestä ja tahdosta.

43. Ihmisellä on kaksi kykyä, joista toista kutsutaan Tahdoksi ja toista Ymmärrykseksi. Ne on keskenään erotettu toisistaan, mutta niin luotu, että ne ovat yhtä; ja kun ne ovat yhtä, niitä kutsutaan Mieleksi; jonka tähden ne ovat ihmismieli, ja ihmisen koko elämä on siellä. Kuten kaikki asiat maailmankaikkeudessa, mitkä ovat Jumalallisen järjestyksen mukaisia, ovat suhteessa Hyvyyteen ja Totuuteen, niin kaikki asiat ihmisessä ovat suhteessa Tahtoon ja Ymmärrykseen, sillä hyvyys ihmisessä kuuluu hänen tahtoonsa ja totuus hänessä kuuluu hänen ymmärrykseensä; sillä nämä kaksi kykyä ovat niiden säilytyspaikkoja ja perustoja; tahto on kaiken hyvyyden säilytyspaikka ja perusta, ja ymmärrys kaiken totuuden säilytyspaikka ja perusta. Hyvyydet ja totuudet ihmisessä eivät ole muualla; siten rakkaus ja usko eivät ole muualla, koska rakkaus kuuluu hyvyyteen ja hyvyys rakkauteen, sekä usko kuuluu totuuteen ja totuus uskoon. Mikään ei ole tärkeämpää tietää, kuin miten tahto ja ymmärrys muodostavat yhden mielen. Ne muodostavat yhden mielen, kuten hyvyys ja totuus muodostavat yhden; sillä tahdon ja ymmärryksen välillä on samanlainen avioliitto, minkälainen on hyvyyden ja totuuden välillä. Millainen tämä avioliitto on, on jossain määrin sanottu edellisessä luvussa, johon on lisättävä tämä, että kuten hyvyys on asian itse olemus, ja totuus on asian olemassaolo siitä, niin tahto ihmisessä on hänen elämänsä itse olemus, ja ymmärrys hänen elämänsä olemassaolo siitä; sillä se hyvyys, joka on tahdosta, muodostaa itsensä ymmärryksessä ja tietyllä tavalla asettuu nähtäväksi.

44. Että ihminen voi tietää, ajatella ja ymmärtää monia asioita, eikä kuitenkaan olla viisas, on osoitettu edellä, (nrot 27, 28); ja koska uskoon kuuluu tietää ja ajatella, ja vielä enemmän ymmärtää, että näin on, niin ihminen voi uskoa, että hänellä on uskoa, eikä hänellä kuitenkaan ole. Syy, että hänellä ei ole sitä, on se, että hän on elämän pahuudessa, eikä elämän pahuus ja uskon totuus voi koskaan toimia yhtenä. Elämän pahuus tuhoaa uskon totuuden, koska elämän pahuus kuuluu tahtoon, ja uskon totuus kuuluu ymmärrykseen, ja tahto johtaa ymmärrystä sekä aiheuttaa, että se toimii yhtenä tahdon itsensä kanssa. Jonka tähden, jos ymmärryksessä on jotakin, mikä ei ole sopusoinnussa tahdon kanssa, silloin tapahtuu tämä, kun ihminen on jätetty itselleen, ja ajattelee omasta pahuudestaan ja sen rakkaudesta, että hän joko hylkää totuuden, joka on ymmärryksessä, tai pakottaa sen olemaan yhtä [tahdon kanssa] väärentämällä. Toisin niillä, jotka ovat elämän hyvyydessä; nämä itselleen jätettyinä ajattelevat hyvyydestä ja rakastavat totuutta, joka on ymmärryksessä, koska se on sopusoinnussa. Näin tapahtuu uskon ja elämän yhdistyminen, kuten on toden ja hyvän yhdistyminen, sekä jälkimmäisten ja edellisten kuten on ymmärryksen ja tahdon yhdistyminen.

45. Näistä asioista nyt seuraa, että kuten ihminen karttaa pahuuksia synteinä, siten hänellä on uskoa, koska näin hän on hyvyydessä, kuten edellä osoitettiin. Tämä vahvistetaan myös omasta vastakohdastaan, että sillä, joka ei karta pahuuksia synteinä, ei ole uskoa, koska hän on pahuudessa, ja pahuus vihaa sisäisesti totuutta. Ulkoisesti hän voi tosin toimia sen ystävänä, ja sietää sitä, vieläpä rakastaa, että se on ymmärryksessä. Mutta kun ulkoinen riisutaan pois, mikä tapahtuu kuoleman jälkeen, silloin hän ensin heittää totuuden ulos, oman ystävänsä maailmassa, sen jälkeen hän kieltää sen, että se on totta, ja lopulta inhoaa sitä.

46. Pahan ihmisen usko on älyllinen usko, jossa ei ole mitään hyvyyttä tahdosta: näin se on kuollut usko, joka on kuin keuhkojen hengitys ilman sen sielua tai elämää sydämestä; ymmärrys myös vastaa keuhkoja ja tahto sydäntä. Se on myös kuin kaunis portto, vielä koristeltu purppuralla ja kullalla, joka sisäisesti pulppuaa pahanlaatuista turmelusta; ”portto” myös vastaa toden väärentämistä, ja sen johdosta Sanassa merkitsee sitä. Sellainen usko on myös kuin rehevälehtinen puu, joka ei anna hedelmää, ja jonka puutarhuri hävittää; ”puu” myös merkitsee ihmistä, sen ”lehdet” ja ”kukat” uskon totuuksia, ja ”hedelmä” rakkauden hyvyyttä. Mutta toisin on uskolla ymmärryksessä, jolla on hyvyys tahdosta sisällään: tämä usko on elävää; ja se on kuin keuhkojen hengitys, jolla on sielu ja elämä sydämestä; ja se on kuin kaunis vaimo, rakastettava miehelleen siveytensä vuoksi; ja se on kuin hedelmää kantava puu.

47. On monia asioita, jotka näyttävät kuuluvan pelkästään uskoon; kuten että on olemassa Jumala, että Herra, joka on Jumala, on Lunastaja ja Vapahtaja, että taivas ja helvetti ovat olemassa, ja että on elämä kuoleman jälkeen; ja monia muita asioita, joista ei sanota, että ne tulee tehdä, vaan että ne tulee uskoa. Nämä uskon asiat ovat myös kuolleita ihmisessä, joka on pahuudessa, mutta eläviä ihmisessä, joka on hyvyydessä. Syynä on se, että se ihminen, joka on hyvyydessä, ei ainoastaan tee hyvin tahdostaan, vaan hän myös ajattelee hyvin ymmärryksestään, ei ainoastaan maailman edessä, vaan myös itsensä edessä, kun hän on yksin: toisin on sillä, joka on pahuudessa.

48. On sanottu, että edellä mainitut asiat näyttävät kuuluvan pelkästään uskoon; mutta ymmärryksen ajatus johtaa oman olemassaolonsa tahdon rakkaudesta, joka on ajatuksen olemus ymmärryksessä, kuten edellä on sanottu, (nro 43): sillä mitä joku tahtoo rakkaudesta, sitä hän tahtoo tehdä, tahtoo ajatella, tahtoo ymmärtää ja tahtoo puhua; eli mikä on sama asia, mitä joku rakastaa tahdostaan, sitä hän rakastaa tehdä, rakastaa ajatella, rakastaa ymmärtää ja rakastaa puhua. Lisäksi tulee se, että kun ihminen karttaa pahuutta syntinä, silloin hän on Herrassa, kuten edellä osoitettiin, ja Herra työskentelee kaikki asiat: jonka tähden Herra niille, jotka kysyivät Häneltä, mitä he tekisivät, jotta he tekisivät Jumalan tekoja, sanoi:

Tämä on Jumalan teko, että te uskotte Häneen, jonka Hän on lähettänyt. (Joh. 6: 28, 29.)

”Uskoa Herraan” ei ole ainoastaan ajatella, että Hän on olemassa, vaan myös noudattaa Hänen sanojaan, kuten Hän opettaa muualla.

49. Että niillä, jotka ovat pahuuksissa, ei ole uskoa, miten tahansa he luulevat itsellään olevan, on osoitettu sellaisten keskuudessa spirituaalisessa maailmassa. Heidät on viety taivaalliseen yhteiskuntaan, minkä seurauksena enkelien spirituaalinen usko astui sisään heidän uskonsa sisäisiin niillä, jotka on viety sinne; minkä perusteella nämä enkelit havaitsivat, että heillä oli ainoastaan luonnollinen eli ulkoinen uskosta, eikä spirituaalista eli sisäistä siitä: jonka tähden he itse tunnustivat, että heillä ei ollut lainkaan mitään uskosta, ja että he olivat vakuutelleet itselleen maailmassa, että ajatteleminen että näin on, jokaisen syyn perusteella, olisi uskoa eli omistaa usko. Mutta toisin havaittiin niiden usko, jotka eivät ole olleet pahuudessa.

50. Näistä asioista voidaan nähdä, mitä spirituaalinen usko on, ja mitä ei-spirituaalinen usko on. Että spirituaalinen usko on niillä, jotka eivät tee syntejä, sillä ne, jotka eivät tee syntejä, tekevät hyvyyksiä, eivät itsestään vaan Herrasta (nähdään edellä, nrot 18–21), ja uskon kautta heistä tulee spirituaalisia: usko heissä on totuus. Tämän Herra opettaa näin Johanneksessa:

Tämä… on tuomio, että Valo on tullut maailmaan, mutta ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valoa; sillä heidän tekonsa olivat pahoja. Jokainen, joka tekee pahuuksia, vihaa valoa eikä tule valoon, ettei hänen tekojaan paljastettaisi. Mutta se, joka tekee totuuden, tulee valoon, että hänen tekonsa tulisivat julki, koska ne on tehty Jumalassa. (Joh. 3: 19–21.)

51. Nämä asiat, jotka tähän mennessä on sanottu, vahvistetaan seuraavasta Sanassa:

Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää; mutta paha ihminen tuo sydämensä pahan runsaudesta esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu. (Luuk. 6: 45; Matt. 12: 35.)

Sanassa ”sydämellä” tarkoitetaan ihmisen tahtoa; ja koska ihminen siitä ajattelee ja puhuu, sanotaan, että ”sydämen kyllyydestä suu puhuu”.

Ei se, mikä menee suusta sisään, saastuta ihmistä, vaan se, mikä tulee sydämestä ulos, tämä saastuttaa ihmisen (Matt. 15: 11, 18).

”Sydämellä” tässä tarkoitetaan myös tahtoa.

Jeesus sanoi naisesta, joka voiteli voiteella Hänen jalkansa, ”synnit on hänelle anteeksi annettu, koska hän on rakastanut paljon”; ja myöhemmin Hän sanoi, ”Sinun uskosi on sinut pelastanut” (Luuk. 7: 46–50).

Näistä asioista on ilmeistä, että kun synnit on annettu anteeksi, siten kun niitä ei enää ole, usko pelastaa. Että ”Jumalan lapsiksi” ja ”Jumalasta syntyneiksi” kutsutaan niitä, jotka eivät ole heidän tahtonsa omassa, eivätkä sen johdosta ymmärryksensä omassa, toisin sanoen niitä, jotka eivät ole pahuudessa eivätkä siitä vääryydessä, ja että he ovat niitä, jotka uskovat Herraan, opettaa Hän itse Johanneksessa (Joh. 1: 12, 13), mikä kohta nähdään selitettynä edellä, (nro 17 lopussa).

52. Johtopäätöksenä näistä asioista seuraa, että ihmiselle ei annettaisi totuuden siementäkään enempää kuin annetaan hyvyyttä; siten ei uskon siementäkään enempää kuin annetaan uskon elämää. Ymmärrykseen annetaan ajatus, että näin on, mutta ei tunnustamista, joka on usko, ellei annettaisi yksimielisyyttä tahdossa. Näin usko ja elämä kulkevat käsi kädessä. Näistä asioista on nyt selvää, että niin paljon kuin joku karttaa pahuuksia synteinä, niin paljon hänellä on uskoa, ja hän on spirituaalinen.

VI KYMMENEN KÄSKYÄ OPETTAA, MITKÄ PAHUUDET OVAT SYNTEJÄ

53. Mikä kansakunta koko maailmassa ei tiedä, että pahuutta on varastaa, tehdä aviorikos, tappaa ja todistaa väärin? Elleivät he tietäisi näitä asioita eivätkä estäisi ketään tekemästä sellaisia asioita lakien avulla, se olisi loppu heidän kohdallaan; sillä yhteiskunta, tasavalta ja kuningaskunta kaatuisivat ilman näitä lakeja. Kuka voi olettaa, että Israelin kansa on ollut enemmän kuin kaikki muut niin tyhmä, että se ei ole tiennyt, että nämä asiat olivat pahuuksia? Ja sen tähden joku voi ihmetellä, miksi nuo lait, yleisesti tunnetut kaikkialla maapallolla, Jehova Itse on suurella ihmeellä Siinain vuorelta julistanut. Mutta kuulkaa: sellaisella ihmeellä ne julistettiin, jotta he tietäisivät, että nämä lait eivät olleet ainoastaan yhteiskunnallisia ja moraalisia lakeja, vaan myös spirituaalisia lakeja; ja että tehdä niitä vastaan, ei olisi ainoastaan tehdä pahaa kanssakansalaistaan vastaan ja yhteiskuntaa vastaan, vaan se olisi myös tehdä syntiä Jumalaa vastaan: siksi näistä laeista, Jehovan julistamisen kautta Siinain vuorelta, tuli uskonnon lakeja; sillä on ilmeistä, että mitä tahansa Jehova Jumala määrää, tämän Hän määrää, jotta se kuuluisi uskontoon, ja mikä on tehtävä Hänen vuokseen, ja ihmisen vuoksi, jotta hänet pelastettaisiin.

54. Koska nämä lait ovat olleet Sanan ensimmäisiä hedelmiä, ja siten sen Kirkon ensimmäisiä hedelmiä, minkä Herra tuli perustamaan israelilaisen kansakunnan keskuuteen, ja koska ne olivat, lyhyesti sanottuna, uskonnon kaikkien asioiden kokonaisuus, joiden avulla annetaan Herran yhdistyminen ihmisen kanssa, ja ihmisen Herran kanssa, niin ne ovat olleet niin pyhiä, ettei mikään ole pyhempää.

55. Että ne ovat olleet pyhimpiä, voidaan tietää siitä, että Jehova Itse, tämä on, Herra, laskeutui Siinain vuorelle tulessa ja enkelien kanssa, ja julisti ne sieltä elävällä äänellä; ja kansa oli valmistautunut kolmen päivän ajan näkemään ja kuulemaan sitä; että vuori oli ympäröity rajalla, ettei kukaan lähestyisi ja kuolisi; etteivät edes papit eivätkä vanhimmat lähestyisi, vaan Mooses yksin. Nämä lait oli kirjoitettu kahdelle kivitaululle Jumalan sormella. Kun Mooses toi ne alas vuorelta toisen kerran, hänen kasvonsa säteilivät. Ne asetettiin myöhemmin arkkiin, ja arkki tabernaakkelin sisimpään, ja sen päälle annettiin armoistuin, ja tämän päälle asetettiin kerubit kullasta; että tämä oli heidän Kirkkonsa pyhin asia, ja sitä kutsuttiin kaikkein pyhimmäksi; että esiripun ulkopuolelle, jonka sisäpuolella se [kaikkein pyhin] oli, oli asetettu esineitä, jotka edustivat taivaan ja Kirkon pyhiä asioita, ja jotka olivat lampunjalka seitsemällä lampulla kullasta, suitsutusalttari kullasta ja pöytä päällystettynä kullalla, minkä päällä näkyleivät olivat, ja sen ympärillä hienosta pellavasta, purppurasta ja helakanpunaisesta tehdyt esiriput. Koko tämän tabernaakkelin pyhyys ei ollut mistään muualta, kuin Laista, joka oli arkissa. Tabernaakkelin pyhyyden vuoksi Laista arkissa, koko israelilainen kansa leiriytyi käskystä sen ympärille heimojensa mukaisessa järjestyksessä, ja lähti liikkeelle järjestyksessä sen perässä, ja silloin sen päällä oli pilvi päivisin ja tuli öisin. Tämän Lain pyhyyden ja Herran läsnäolon vuoksi siinä, Herra puhui Mooseksen kanssa armoistuimen yläpuolella kerubien välissä, ja arkkia kutsuttiin nimellä ”Jehova siellä”. Aaronin ei myöskään sallittu astua sisään esiripun sisäpuolelle paitsi uhrien ja suitsukkeiden kanssa. Koska tämä Laki oli Kirkon itse pyhyys, niin Daavid toi arkin Siioniin; ja myöhemmin se asetettiin Jerusalemin temppelin keskelle, ja se muodosti sen pyhäkön. Herran läsnäolon vuoksi tuossa Laissa ja sen ympärillä, tapahtui ihmeitä myös arkin kautta, jossa tämä Laki oli: kuten että Jordanin vedet jakautuivat kahtia, ja kansa, niin kauan kuin arkki lepäsi keskellä sitä, kulki ylitse kuivaa maata myöten. Arkkia kannettaessa ympäri Jerikon muureja, ne sortuivat; filistealaisten jumala Daagon kaatui sen edessä, ja myöhemmin hän makasi temppeli kynnyksellä pää katkaistuna; ja että sen vuoksi betsemililäisiä surmattiin tuhansittain; lukuun ottamatta muita asioita. Nämä kaikki asiat tapahtuivat yksin Herran läsnäolon johdosta Hänen kymmenessä Sanassaan, jotka ovat Kymmenen Käskyn määräyksiä.

56. Niin suuri valta ja niin suuri pyhyys oli tuossa Laissa, myös koska se oli uskonnon kaikkien asioiden kokonaisuus; sillä se koostui kahdesta taulusta, joista toinen sisältää kaikki asiat, jotka ovat Jumalan puolelta, ja toinen kokonaisuudessaan kaikki asiat, jotka ovat ihmisen puolelta. Siksi tuon Lain määräyksiä kutsutaan ”kymmeneksi Sanaksi”; niitä kutsutaan näin, koska ”kymmenen” tarkoittaa kaikkia asioita. Mutta kuinka tämä Laki on uskonnon kaikkien asioiden kokonaisuus, nähdään seuraavassa luvussa.

57. Koska tämän Lain kautta on Herran yhdistyminen ihmisen kanssa, ja ihmisen Herran kanssa, sitä kutsutaan Liitoksi ja Todistukseksi, Liitoksi koska se yhdistää, ja Todistukseksi koska se todistaa; sillä ”liitto” tarkoittaa yhdistymistä, sekä ”todistus” sen todistamista. Sen vuoksi näitä tauluja oli kaksi, toinen Herraa varten, toinen ihmistä varten. Yhdistyminen tapahtuu Herrasta; mutta ainoastaan silloin, kun ihminen tekee ne asiat, jotka on kirjoitettu hänen tauluunsa. Sillä Herra on jatkuvasti läsnä oleva ja työskentelee, ja tahtoo astua sisään, mutta ihmisen tulee avata Hänelle omasta vapaudestaan, joka hänellä on Herralta; sillä Hän sanoo:

Katso, minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, minä tulen sisään hänen luokseen ja aterioin hänen kanssaan, ja hän Minun kanssani. (Ilm. 3: 20.)

58. Toisessa taulussa, joka ihmistä varten, ei sanota, että ihmisen tulee tehdä tätä ja tuota hyvää; vaan sanotaan, että hänen ei tule tehdä tätä ja tuota pahaa: kuten, ”Älä tapa”, ”Älä tee huorin”, ”Älä varasta”, ”Älä todista väärin”, ”Älä himoitse”. Syynä on se, että ihminen ei voi tehdä mitään hyvää itsestään; mutta kun hän ei tee pahuuksia, silloin hän tekee hyvää, ei itsestään vaan Herrasta. Että ihminen voi karttaa pahuuksia ikään kuin itsestään Herran voimasta, jos hän rukoilee sitä, nähdään seuraavilla sivuilla.

59. Ne asiat, jotka edellä (nro 55) on sanottu tuon Lain julistamisesta, pyhyydestä ja vallasta, löydetään näistä kohdista Sanassa:

Että Herra laskeutui Siinain vuorelle tulessa; ja että silloin vuori savusi ja järisi, ja oli ukkosen jylinää ja salamoita, paksu pilvi ja kuului pasuunan ääni (2. Moos. 19: 16, 18; 5. Moos. 4: 11; 5: 22–26).

Että ennen Jehovan laskeutumista kansa valmistautui ja pyhitti itsensä kolmen päivän ajan (2. Moos. 19: 10, 11, 15).

Että vuoren ympärille merkittiin raja, ettei kukaan lähestyisi sitä eikä menisi lähelle sen juurta ja kuolisi; eivät edes papit vaan yksin Mooses (2. Moos. 19: 12, 13, 20–23; 24: 1, 2).

Laki julistettiin Siinain vuorelta (2. Moos. 20: 2–17; 5. Moos. 5: 6–21).

Että tuo Laki kirjoitettiin kahteen kivitauluun Jumalan sormella (2. Moos. 31: 18; 32: 15, 16; 5. Moos. 9: 10).

Että kun Mooses toi taulut alas vuorelta toisen kerran, hänen kasvonsa säteilivät (2. Moos 34: 29–35).

Että taulut asetettiin arkkiin (2. Moos. 25: 16; 40: 20; 5. Moos. 10: 5; 1. Kun. 8: 9).

Että arkin päälle asetettiin armoistuin ja sen päälle kerubit kullasta (2. Moos. 25: 17–21).

Että arkki armoistuimineen ja kerubeineen muodosti tabernaakkelin sisimmän; ja että lampunjalka kullasta, ja suitsutusalttari kullasta, sekä pöytä päällystettynä kullalla, minkä päällä näkyleivät olivat, muodostivat tabernaakkelin ulkoisen; sekä kymmenen esirippua hienosta pellavasta, purppurasta ja helakanpunaisesta sen uloimman (2. Moos. 25: 1 loppuun; 26: 1 loppuun; 40: 17–28). Että sitä paikkaa, missä arkki oli, kutsuttiin kaikkein pyhimmäksi (2. Moos. 26: 33).

Että koko israelilainen kansa leiriytyi sen ympärille heimojensa mukaisessa järjestyksessä, ja lähti liikkeelle järjestyksessä sen perässä (4. Moos. 2: 1 loppuun). Ja tabernaakkelin päällä oli pilvi päivisin ja tuli öisin (2. Moos. 40: 38; 4. Moos. 9: 15–23; 14: 14; 5. Moos. 1: 33).

Että Herra puhui Mooseksen kanssa arkin yläpuolelta kerubien välistä (2. Moos. 25: 22; 4. Moos. 7: 89).

Että arkkia Lain johdosta sen sisällä kutsuttiin nimellä ”Jehova siellä”, sillä kun arkki lähti liikkeelle, Mooses sanoi, ”Nouse, Herra”, ja kun se pysähtyi, hän sanoi, ”Palaja, Herra” (4. Moos. 10: 35, 36; ja myös 2. Sam. 6: 2; Ps. 132: 7, 8).

Tuon Lain pyhyyden vuoksi Aaronin ei sallittu mennä esiripun sisäpuolelle paitsi uhrien ja suitsukkeiden kanssa (3. Moos 16: 2–14 ja seur.).

Että Daavid toi arkin Siioniin uhrien kanssa ja riemulla (2. Sam. 6: 1–19).

Että silloin Ussa, koska hän kosketti sitä, kuoli (2. Sam. 6: 6, 7).

Että arkki sijoitettiin Jerusalemin temppelin keskelle, missä se muodosti sen pyhäkön (1. Kun. 6: 19; 8: 3–9).

Että Herran läsnäolon ja vallan johdosta Laissa, joka oli arkissa, Jordanin vedet jakautuivat kahtia, ja kansa, niin kauan kuin arkki lepäsi keskellä sitä, kulki ylitse kuivaa maata myöten (Joos. 3: 1 loppuun asti; 4: 5–20).

Että arkkia kannettaessa ympäri Jerikon muureja, ne sortuivat (Joos. 6: 1–20).

Että Daagon filistealaisten jumala, kaatui maahan arkin edessä, ja myöhemmin hän makasi temppelin kynnyksellä pää katkaistuna (1. Sam. 5: 1–4).

Että arkin vuoksi betsemililäisiä surmattiin tuhansittain (1. Sam. 6: 19).

60. Että kivitauluja, joihin Laki oli kirjoitettu, kutsuttiin ”liitontauluiksi”; ja arkkia niiden johdosta kutsuttiin ”liitonarkiksi” ja itse Lakia ”liitoksi” (4. Moos. 10: 33; 5. Moos. 4: 13, 23; 5: 2, 3; 9: 9; Joos. 3: 11; 1. Kun. 8: 19, 21; Ilm. 11: 19; ja useasti muualla).

Että Lakia on sanottu ”liitoksi”, johtuu siitä, että ”liitto” tarkoittaa yhdistymistä: jonka tähden Herrasta sanotaan, että ”Hän tulee olemaan liitoksi kansalle” (Jes. 42: 6; 49: 8). Ja Häntä kutsutaan ”Liiton enkeliksi” (Mal. 3: 1), ja Hänen vertaan ”Liiton vereksi” (Matt. 26: 28; Sak. 9: 11; 2. Moos. 24: 4–10). Siksi Sanaa kutsutaan ”Vanhaksi Liitoksi” ja ”Uudeksi Liitoksi”. Liittoja tehdään myös rakkaudesta, ystävyydestä, seurasta, näin yhdistymisen vuoksi.

61. Että tuon Lain määräyksiä kutsuttiin ”Kymmeneksi Sanaksi” (2. Moos. 34: 28; 5. Moos. 4: 13; 10: 4).

Näin niitä kutsuttiin, koska ”kymmenen” merkitsee kaikkia asioita, ja ”sanat” merkitsevät totuuksia; sillä niitä oli enemmän kuin kymmenen. Koska ”kymmenen” merkitsee kaikkia asioita, niin tabernaakkelin esirippuja oli kymmenen (2. Moos. 26: 1).

Siksi Herra sanoi, että se mies, joka vastaanottaisi valtakunnan, kutsui luokseen ”kymmenen palvelijaa” ja antoi heille ”kymmenen minaa” [rahayksikkö] käydä kauppaa (Luuk. 19: 13).

Siksi Herra vertasi taivasten valtakuntaa ”kymmeneen neitsyeen” (Matt. 25: 1).

Siksi lohikäärmettä kuvataan, että sillä oli ”kymmenen sarvea” ja ”kymmenen kruunua” sarvien päällä (Ilm. 12: 3).

Samalla tavalla pedosta, joka nousi merestä (Ilm. 13: 1). Ja myös muista pedoista (Ilm. 17: 3, 7). Sekä myös pedosta Danielissa (Dan. 7: 7, 20, 24).

Samaa tarkoitetaan ”kymmenellä” (3. Moos. 26: 26; Sak. 8: 23; ja muualla).

Siitä johtuvat ”kymmenykset”, joilla tarkoitetaan jotakin kaikista asioista.

VII KAIKENLAISET TAPOT, AVIORIKOKSET, VARKAUDET, VÄÄRÄT TODISTUKSET, HIMON KANSSA NIIHIN, OVAT PAHUUKSIA, JOITA ON KARTETTAVA SYNTEINÄ

62. On tunnettua, että Siinain Laki oli kirjoitettu kahdelle taululle, ja että ensimmäinen taulu sisältää ne asiat, jotka kuuluvat Jumalalle, ja toinen ne, jotka kuuluvat ihmiselle. Se että ensimmäinen taulu sisältää kaikki asiat, jotka kuuluvat Jumalalle, ja toinen kaikki asiat, jotka kuuluvat ihmiselle, ei ilmene kirjaimessaan; mutta kaikki asiat ovat niissä, jonka tähden niitä kutsutaan myös ”Kymmeneksi Sanaksi”, joilla tarkoitetaan kaikkia totuuksia kokonaisuudessaan (nähdään juuri edellä, nro 61). Mutta kuinka kaikki asiat ovat siellä, ei voida muutamalla sanalla esittää; mutta se voidaan ymmärtää niistä asioista, jotka teoksessa Doctrina de Scriptura Sacra [Oppi Pyhästä Raamatusta], nro 67, on tuotu esiin ja jotka voidaan nähdä. Tästä johtuu, että sanotaan ”kaikenlaiset tapot, aviorikokset, varkaudet ja väärät todistukset”.

63. On yleistynyt se uskonto, että kukaan ei voi täyttää Lakia, ja Laki on, älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, äläkä todista väärin. Nämä Lait voi jokainen yhteiskunnallinen ja moraalinen ihminen täyttää yhteiskunnallisen ja moraalisen elämän perusteella; mutta täyttää spirituaalisen elämän perusteella, sen uskonto kieltää. Tästä seuraa, että niitä ei tehdä on ainoastaan rangaistusten ja menetysten välttämiseksi maailmassa, eikä rangaistusten ja menetysten välttämiseksi sen jälkeen, kun ihminen on jättänyt taakseen maailman: siitä johtuu, että ihminen, jolla edellä mainittu uskonto on yleistynyt, ajattelee niitä luvallisiksi Jumalan edessä, mutta luvattomiksi maailman edessä. Tämän ajatuksen vuoksi, mainitusta omasta uskonnostaan, ihminen on himossa kaikkiin näihin pahuuksiin, ja pidättäytyy tekemästä niitä ainoastaan maailman vuoksi. Jonka tähden sellainen ihminen kuoleman jälkeen, vaikka hän ei olisi tehnyt tappoja, aviorikoksia, varkauksia eikä todistanut väärin, kuitenkin himoitsee tehdä niitä ja myös tekee, kun ulkoinen, joka hänellä oli maailmassa, otetaan häneltä pois. Jokainen himo odottaa ihmistä kuoleman jälkeen. Tästä johtuu, että sellaiset toimivat yhtenä helvetin kanssa, eikä heillä voi olla muuta kohtaloa kuin niiden kanssa, jotka ovat helvetissä. Mutta toinen kohtalo on niillä, jotka eivät tahdo tappaa, tehdä aviorikosta, varastaa eivätkä todistaa väärin, koska tehdä niitä on vastoin Jumalaa: he jonkin taistelun jälkeen niitä vastaan, eivät tahdo niitä, siten eivät himoitse tehdä niitä; he sanovat sydämessään, että ne ovat syntejä, itsessään helvetillisisä ja perkeleellisiä. Kuoleman jälkeen, kun ulkoinen, joka heillä oli maailmassa, otetaan heiltä pois, he toimivat yhtenä taivaan kanssa; ja koska he ovat Herrassa, he tulevat myös taivaaseen.

64. Yleistä jokaisessa uskonnossa on, että ihmisen täytyy tutkia itseään, tehdä parannus ja luopua synneistä; ja että jos hän ei tee sitä, hän on kadotuksessa. Että tämä on yleistä jokaisessa uskonnossa, nähdään edellä (nrot 4–8). Yleistä on myös koko kristillisessä maailmassa, että Kymmentä käskyä opetetaan, ja että pikkulapset perehdytetään niiden kautta kristilliseen uskontoon, sillä ne ovat kaikkien pikkulasten saatavilla. Vanhemmat itse ja opettajat sanovat heille, että tehdä niitä pahuuksia on tehdä syntiä Jumalaa vastaan; vieläpä kun he puhuvat pikkulasten kanssa, he eivät myöskään tiedä toisin. Kukapa ei voisi ihmetellä, että samat aikuiset ja opettajat, ja myös pikkulapset, kun he tulevat aikuisiksi, ajattelevat että he eivät ole tuon Lain alaisia; ja etteivät he kykene tekemään niitä asioita, jotka kuuluvat tuohon Lakiin? Että he oppivat ajattelemaan näin, voiko se olla muusta syystä, kuin että he rakastavat pahuuksia ja sen johdosta vääryyksiä, joita he suosivat. Niinpä nämä ovat niitä, jotka eivät tee Kymmenen käskyn määräyksiä Uskonnosta: että he samat elävät ilman uskontoa, nähdään teoksessa Doctrina de Fide [Oppi Uskosta].

65. Kaikilla kansoilla koko maailmassa, joilla on uskonto, on samanlaisia määräyksiä kuin Kymmenessä käskyssä; ja kaikki ne, jotka elävät niiden mukaan uskonnon perusteella, pelastetaan; mutta kaikki ne, jotka eivät elä niiden mukaan uskonnon perusteella, tuomitaan. Niitä, jotka elävät niiden mukaan uskonnon perusteella, enkelit opettavat kuoleman jälkeen, ja he vastaanottavat totuuksia ja tunnustavat Herran. Syynä on se, että he karttavat pahuuksia synteinä ja sen johdosta he ovat hyvyydessä; ja hyvyys rakastaa totuutta, ja rakkauden ikävästä vastaanottaa sitä, kuten edellä (nrot 32–41) on osoitettu. Tätä tarkoitetaan Herran sanoilla juutalaisille:

Jumalan valtakunta otetaan teiltä pois ja annetaan kansalle, joka tekee sen hedelmiä. (Matt. 21: 43.)

Myös näillä sanoilla:

Kun viinitarhan Herra tulee… pahat… hän tuhoaa, ja vuokraa viinitarhan toisille viinitarhureille, jotka antavat Hänelle hedelmät ajallaan. (Matt. 21: 40, 41.)

Ja näillä sanoilla:

Minä sanon teille, että monet tulevat idästä ja lännestä, ja pohjoisesta ja etelästä, ja he asettuvat aterialle Jumalan valtakunnassa; mutta valtakunnan lapset heitetään ulkoiseen pimeyteen. (Matt. 8: 11, 12; Luuk. 13: 29.)

66. Tämä luetaan Markuksesta, että

Eräs rikas mies tuli Jeesuksen luokse ja kysyi Häneltä, mitä hän tekisi, että hän perisi iankaikkisen elämän. Jeesus sanoi hänelle: ”Käskyt sinä tiedät: Älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä sano väärää todistusta, älä petä, kunnioita isääsi ja äitiäsi.” Hän vastasi ja sanoi: ”Niitä kaikkia minä olen noudattanut nuoruudestani asti.” Jeesus katsoi häneen ja rakasti häntä ja sanoi kuitenkin hänelle: ”Yksi sinulta puuttuu: mene, myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna köyhille, niin sinulla tulee olemaan aarre taivaissa; tule, ota ristisi ja seuraa Minua.” (Mark. 10: 17–22.)

Sanotaan, että ”Jeesus rakasti häntä”, koska hän sanoi noudattaneensa näitä käskyjä nuoruudesta asti; mutta koska häneltä puuttui kolme asiaa, jotka ovat, ettei hän ollut poistanut sydäntään rikkauksista, ettei hän ollut taistellut himojaan vastaan, ja ettei hän ollut vielä tunnustanut Herraa Jumalaksi; siksi Herra sanoi, että ”myy kaikki, mitä sinulla on”, millä tarkoitetaan, että hänen tulisi poistaa sydämensä rikkauksista; että ”ota ristisi”, millä tarkoitetaan, että hänen tulisi taistella himojaan vastaan; ja että hän ”seuraisi Häntä”, millä tarkoitetaan, että hänen tulisi tunnustaa Herra Jumalaksi. Herra puhui nämä kuten kaikki asiat vastaavaisuuksien kautta (nähdään teoksessa Doctrina de Scriptura Sacra [Oppi Pyhästä Raamatusta] nro 17). Sillä karttaa pahuuksia synteinä, ei voi kukaan, ellei hän tunnusta Herraa ja lähesty Häntä, ja ellei hän taistele pahuuksiaan vastaan, ja siten poista himojaan. Mutta näistä asioista enemmän luvussa taisteluista pahuuksia vastaan (nrot 92–100).

VIII NIIN PALJON KUIN JOKU KARTTAA KAIKENLAISIA TAPPOJA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄNELLÄ ON RAKKAUTTA LÄHIMMÄISTÄ KOHTAAN

67. Kaikenlaisilla tapoilla tarkoitetaan myös kaikenlaista vihamielisyyttä, vihaa ja kostoa, jotka huokuvat murhaa; sillä niissä murha lymyää, kuten tuli polttopuussa tuhkan alla; helvetin tuli ei ole myöskään mitään muuta; siitä johtuu, että sanotaan syttyä vihasta ja palaa kostosta: nämä ovat tappoja luonnollisessa merkityksessä. Mutta tapoilla spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan ihmisten sielujen tappamisen ja tuhoamisen kaikkia tapoja, jotka ovat vaihtelevia ja moninaisia. Mutta tapolla korkeimmassa merkityksessä tarkoitetaan vihata Herraa. Nämä kolme tapon lajia tekevät yhden ja pysyvät yhdessä; sillä se, joka tahtoo ihmisen ruumiin murhaa maailmassa, tahtoo hänen sielunsa murhaa kuoleman jälkeen; hän tahtoo myös Herran murhaa, sillä hän palaa vihasta Häntä vastaan ja tahtoo hävittää Hänen nimensä.

68. Nämä tapon lajit ovat kätkettyinä sisäisesti ihmisessä syntymästään lähtien, mutta hän oppii kuitenkin varhaislapsuudesta lähtien peittämään ne sillä yhteiskunnallisella ja moraalisella, joissa hänen täytyy olla maailman ihmisten kanssa, ja mikäli hän rakastaa kunniaa tai voittoa, hän valvoo, etteivät ne tule näkyviin; tästä tulee ihmisen ulkoinen, kun taas edelliset ovat hänen sisäisensä; sellainen on ihminen itsessään. Koska hän nyt luopuu ulkoisestaan ruumiinsa kanssa, kun hän kuolee, ja pitää sisäisensä, niin on ilmeistä, millainen perkele hän olisi, ellei häntä uudistettaisi.

69. Koska edellä mainitut tapon lajit ovat kätkettyinä sisäisesti ihmisessä syntymästään lähtien, kuten on sanottu, ja samalla kaikenlaiset varkaudet ja kaikenlaiset väärät todistukset, himoineen niihin, joista puhutaan myöhemmin, niin on ilmeistä, että ellei Herra olisi huolehtinut uudistumisen keinoja, ihminen ei voisi muuta kuin tuhoutua ikuisesti. Ne uudistumisen keinot, jotka Herra on huolehtinut, ovat nämä: että ihminen syntyy pelkkään tietämättömyyteen; että uudesti syntyessään hänet pidetään ulkoisen viattomuuden tilassa, vähän myöhemmin ulkoisen lähimmäisenrakkauden tilassa, ja sitten ulkoisen ystävyyden tilassa; mutta niin kuin hän tulee ajatteluun omasta ymmärryksestään, häntä pidetään tietyssä vapaudessa toimia järkensä mukaan: tämä on se tila, joka on kuvattu edellä (nro 19), ja joka on tässä otettava uudelleen esille seuraavien asioiden vuoksi, nimittäin:

”Niin kauan kuin ihminen on maailmassa, hän on helvetin ja taivaan keskivälissä; helvetti on hänen alapuolellaan ja taivas on hänen yläpuolellaan; ja silloin häntä pidetään vapaudessa kääntymään joko helvettiin tai taivaaseen päin; jos hän kääntyy helvettiin päin, hän kääntyy pois taivaasta; mutta jos hän kääntyy taivaaseen päin, hän kääntyy pois helvetistä. Eli mikä on sama asia: niin kauan kuin ihminen on maailmassa, hän seisoo keskivälissä Herran ja perkeleen välillä, ja hänet pidetään vapaudessa kääntymään joko toiseen tai toiseen päin. Jos hän kääntyy perkeleeseen päin, hän kääntyy pois Herrasta; jos hän kääntyy Herraan päin, hän kääntyy pois perkeleestä. Eli mikä on sama asia: niin kauan kuin ihminen on maailmassa, hän on keskivälissä pahan ja hyvän välillä, ja hänet pidetään vapaudessa kääntymään joko toiseen tai toiseen päin; jos hän kääntyy pahaan päin, hän kääntyy pois hyvästä; mutta jos hän kääntyy hyvään päin, hän kääntyy pois pahasta.”

Nämä asiat ovat edellä (nro 19); ne nähdään myös niissä (nrot 20–22), jotka siellä seuraavat.

70. Koska nyt pahuus ja hyvyys ovat kaksi vastakkaista asiaa, aivan kuten helvetti ja taivas, tai kuten perkele ja Herra, tästä seuraa, että jos ihminen karttaa pahuutta syntinä, hän tulee hyvyyteen, joka on vastakohta pahuudelle. Se hyvyys, joka on vastakohta sille pahuudelle, jota tarkoitetaan tapolla, on rakkauden hyvyyttä lähimmäistä kohtaan.

71. Koska tämä hyvyys ja tuo pahuus ovat vastakohtia, tästä seuraa, että jälkimmäinen poistetaan edellisellä; kaksi vastakkaista asiaa eivät voi olla yhdessä, kuten taivas ja helvetti eivät voi olla yhdessä. Jos ne olisivat yhdessä, olisi haaleaa, mistä näin luetaan Ilmestyskirjassa:

Minä tiedän, ettet sinä ole kylmä etkä kuuma; oi, jospa olisit kylmä tai kuuma; mutta koska sinä olet haalea, etkä kylmä etkä kuuma, minä syljen sinut suustani ulos. (Ilm. 3: 15, 16.)

72. Kun ihminen ei ole enää tapon pahuudessa, vaan hyvyydessä rakkaudesta lähimmäistä kohtaan, silloin mitä tahansa hän tekee, on tuon rakkauden hyvyyttä, näin ollen se on hyvä työ. Pappi, joka on tuossa hyvyydessä, joka kerta kun hän opettaa ja johdattaa, tekee hyvän työn, koska hän tekee sen sielujen pelastamisen rakkaudesta. Tuomari, joka on tuossa hyvyydessä, joka kerta kun hän määrää ja tuomitsee, tekee hyvän työn, koska hän tekee sen isänmaansa, yhteiskuntansa ja kanssakansalaisensa huolehtimisen rakkaudesta. Samalla tavalla kauppiaalla, jos hän on tuossa hyvyydessä, jokainen hänen liiketoimistaan on hyvä työ; hän on tuossa lähimmäisenrakkaudessa, ja lähimmäinen on isänmaa, yhteiskunta, kanssakansalainen, ja myös talonväki, joista hän huolehtii samalla kun itsestään. Myös työmies, joka on tuossa hyvyydessä, työskentelee uskollisesti tuosta hyvyydestä, muiden hyväksi kuten itselleen, peläten lähimmäisensä vahinkoa niin kuin omaansa. Että heidän tekonsa ovat hyviä töitä, johtuu siitä, että niin paljon kuin joku karttaa pahuutta, niin paljon hän tekee hyvää, yleisen lain mukaan (edellä nro 21), ja joka karttaa pahuutta syntinä, hän tekee hyvää, ei itsestään vaan Herrasta (nrot 18–31). Päinvastainen tapahtuu sillä, joka ei pidä tapon lajeja, jotka ovat vihamielisyyttä, vihaa, kostoa ja monia muita, synteinä: olipa hän sitten pappi, tuomari, kauppias tai työmies, mitä tahansa hän tekee, ei ole hyvä työ, koska hänen jokainen tekonsa on osallisena siitä pahuudesta, joka on sisäisesti hänessä; sillä hänen sisäisensä on mikä tuottaa sen; ulkoinen voi olla hyvää, mutta ainoastaan toisille, ei hänelle itselleen.

73. Herra opettaa rakkauden hyvyyttä monissa kohdissa Sanassa; ja Hän opettaa sitä sovinnon kautta lähimmäisen kanssa Matteuksessa:

Jos tuot lahjasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi. Sovi myös riitapuolesi kanssa, kun vielä olet hänen kanssaan matkalla, ettei riitapuolesi luovuttaisi sinua tuomarille, ja tuomari luovuttaisi sinua oikeudenpalvelijalle, ja ettei sinua heitettäisi vankilaan. Totisesti minä sanon sinulle, sinä et tule pääsemään sieltä ulos, ennen kuin olet maksanut viimeisenkin rovon. (Matt. 5: 23–26.)

”Sopia veljensä kanssa” on karttaa vihamielisyyttä, vihaa ja kostoa; että se on karttaa tuota syntinä, on ilmeistä. Herra opettaa myös Matteuksessa:

Kaikki asiat… mitä tahansa te olette tahtoneet ihmisten tekevän teille, tehkää te myös niin heille: tämä on Laki ja Profeetat. (Matt. 7: 12.)

Näin ei tehdä pahaa; ja monta kertaa muualla. Herra opettaa myös, että ”tappamista” on myös vihastua veljelleen eli lähimmäiselleen harkitsemattomasti, ja pitää häntä vihollisenaan (Matt. 5: 21, 22).

IX NIIN PALJON KUIN JOKU KARTTAA KAIKENLAISIA AVIORIKOKSIA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄN RAKASTAA SIVEYTTÄ

74. ”Aviorikoksen tekemisellä” Kymmenen käskyn kuudennessa käskyssä luonnollisessa merkityksessä ei tarkoiteta ainoastaan harjoittaa huoruutta, vaan myös tehdä epäsiveellisiä asioita, puhua irstaita asioita ja ajatella likaisia asioita. Mutta ”aviorikoksen tekemisellä” spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan Sanan hyvyyksien turmelemista ja sen totuuksien väärentämistä. Mutta korkeimmassa merkityksessä ”aviorikoksen tekemisellä” tarkoitetaan Herran Jumaluuden kieltämistä ja Sanan häpäisemistä. Nämä asiat ovat kaikenlaisia aviorikoksia. Luonnollinen ihminen voi järjen valosta tietää, että ”aviorikoksen tekemisellä” tarkoitetaan myös epäsiveellisten asioiden tekemistä, irstaiden asioiden puhumista ja likaisten asioiden ajattelemista; mutta hän ei tiedä, että ”aviorikoksen tekemisellä” tarkoitetaan myös Sanan hyvyyksien turmelemista ja sen totuuksien väärentämistä; ja vielä vähemmän, että sillä tarkoitetaan Herran Jumaluuden kieltämistä ja Sanan häpäisemistä; eikä hän sen johdosta tiedä, että aviorikos on niin suuri pahuus, että sitä voidaan kutsua itse perkeleelliseksi, sillä se, joka on luonnollisessa aviorikoksessa, on myös spirituaalissa aviorikoksessa, ja päinvastoin. Että näin on, kuvataan erillisessä pienessä kirjassa De Conjugio [Avioliitosta]. Mutta ne, jotka eivät pidä aviorikoksia synteinä uskonsa ja elämänsä johdosta, ovat samalla kaikenlaisissa aviorikoksissa.

75. Niin paljon kuin joku karttaa aviorikosta, niin paljon hän rakastaa avioliittoa, eli mikä on sama asia, niin paljon kuin joku karttaa aviorikoksen irstautta, niin paljon hän rakastaa avioliiton siveyttä, johtuu siitä, että aviorikoksen irstaus ja avioliiton siveys ovat kaksi vastakkaista asiaa; jonka tähden niin paljon kuin hän ei ole toisessa, niin paljon hän on toisessa: se on aivan kuten edellä on sanottu (nro 70).

76. Kukaan ei voi tietää, millaista avioliiton siveys on, paitsi se, joka karttaa aviorikoksen irstautta syntinä. Ihminen voi tietää siitä, missä hän on, mutta hän ei voi tietää siitä, missä hän ei ole. Jos hän tietää kuvauksen tai ajattelun perusteella jotakin siitä, missä hän ei ole, hän ei silti tiedä sitä muuten kuin varjossa, ja epäilys takertuu siihen. Jonka tähden hän ei näe sitä valossa eikä ilman epäilyä, ennen kuin hän on siinä. Niinpä tämä on tietää, edellinen sitä vastoin on tietää ja ei tietää. Totuus on, että aviorikoksen irstaus ja avioliiton siveys keskenään ovat aivan kuten taivas ja helvetti keskenään; ja että aviorikoksen irstaus tekee helvetin ihmiseen, ja avioliiton siveys taivaan häneen. Mutta avioliiton siveyttä ei anneta muille kuin niille, jotka karttavat aviorikoksen irstautta syntinä, (nähdään myöhemmin, nro 111).

77. Näistä asioista voidaan päätellä ja nähdä selvästi, onko ihminen kristitty vai ei; vieläpä onko ihmisellä jokin uskonto vai ei. Se, joka ei pidä aviorikoksia synteinä uskonsa ja elämänsä johdosta, ei ole kristitty, eikä hänellä ole uskontoa. Mutta toisaalta sillä, joka karttaa aviorikoksia synteinä, ja enemmän sillä, joka lisäksi torjuu niitä, ja vielä enemmän sillä, joka lisäksi inhoaa niitä, on uskonto, ja jos hän on kristillisessä Kirkossa, hän on kristitty. Mutta näistä asioista enemmän pienessä kirjassa De Conjugio [Avioliitosta]. Sillä välin nähdään ne asiat, jotka niistä on sanottu, teoksessa Taivas ja Helvetti, (nrot 366–386).

78. Että ”aviorikoksen tekemisellä” tarkoitetaan myös epäsiveellisten asioiden tekemistä, irstaiden asioiden puhumista ja likaisten asioiden ajattelemista, on ilmeistä Herran sanoista Matteuksessa:

Te olette kuulleet, että muinaisille on sanottu: ’Älä tee aviorikosta.’ Mutta Minä sanon teille, että jos joku katsoo vierasta naista, siten että hän himoitsee häntä, hän on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan. (Matt. 5: 27, 28.)

79. Että ”aviorikoksen tekemisellä” spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan Sanan hyvyyksien turmelemista ja sen totuuden väärentämistä, on ilmeistä näistä asioista:

Babylon… on juottanut kaikki kansat haureutensa viinillä (Ilm. 14: 8).

Enkeli sanoi: ”Tule, minä näytän sinulle paljojen vetten päällä istuvan suuren porton tuomion, sen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet” (Ilm. 17: 1, 2).

Babylonin haureuden raivon viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssaan (Ilm. 18: 3).

Jumala on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan (Ilm. 19: 2).

”Haureus” sanotaan Babylonista, koska ”Babylonilla” tarkoitetaan niitä, jotka vaativat itselleen Herran Jumalallista valtaa, ja häpäisevät Sanaa turmelemalla ja väärentämällä sitä; jonka tähden Babylonia kutsutaan myös ”maan haureuksien ja kauhistusten äidiksi” (Ilm. 17: 5). Samaa tarkoitetaan ”haureudella” Profeetoissa, kuten Jeremiaassa:

Jerusalemin profeetoissa minä olen nähnyt hirveätä paatuneisuutta, aviorikosta ja valheessa vaeltamista (Jer. 23: 14).

Ja Hesekielissä:

Kaksi naista, yhden äidin tyttäriä, harjoittivat haureutta Egyptissä; he harjoittivat haureutta nuoruudessaan. Toinen harjoitti haureutta, vaikka oli minun, ja himoitsi rakastajiansa, assurilaisia naapureitaan. Ja hän antautui haureuteen näiden kanssa, mutta ei hylännyt haureuttaan Egyptissä. Toinen turmeli oman rakkautensa enemmän kuin hän, ja hänen haureutensa ylittivät sisarensa haureudet… hän lisäsi haureuksiinsa, hän on rakastanut kaldealaisia. Baabelin pojat tulivat hänen luokseen rakkauksien yhdyntään, ja he saastuttivat hänet haureudellaan (Hes. 23: 2–17).

Nämä asiat sanotaan israelilaisesta ja juutalaisesta Kirkosta, jotka ovat siellä ”yhden äidin tyttäriä”. ”Heidän haureuksillaan” tarkoitetaan Sanan turmelemista ja väärentämistä; ja koska Sanassa ”Egypti” merkitsee tietoa, ”Assuria” järkeilyä, ”Kaldea” totuuden häpäisemistä ja ”Baabel” hyvyyden häpäisemistä, niin sanotaan, että ”he harjoittivat haureutta niiden kanssa”. Samaa sanotaan Jerusalemista, jolla tarkoitetaan Kirkkoa oppiin nähden, Hesekielissä:

Jerusalem, sinä luotit kauneuteesi ja harjoitit haureutta maineesi vuoksi, niin että vuodatit haureuttasi jokaisen ohikulkijan päälle… sinä harjoitit haureutta, naapuriesi, lihoiltaan suurten Egyptin poikien kanssa, ja sinä moninkertaistit haureutesi… sinä harjoitit haureutta Assurin poikien kanssa; kun sinulla ei ollut mitään kylläisyyttä niiden kanssa, joiden kanssa harjoitit haureutta… sinä moninkertaistit haureutesi kauppiasten maahan asti, Kaldeaan… Avionrikkoja vaimo ottaa miehensä alaisuudessa vieraita. Kaikki antavat portoilleen palkkion, mutta sinä annoit palkkioita kaikille rakastajillesi… jotta he tulisivat luoksesi joka taholta haureuksiisi. Jonka tähden, sinä portto, kuule Jehovan sana, (Hes 16: 15, 26, 28, 29, 32, 33, 35, ja seur.).

Että ”Jerusalemilla” tarkoitetaan Kirkkoa, nähdään teoksessa Doctrina de Domino [Oppi Herrasta], (nrot 62, 63).

(Samaa tarkoitetaan haureuksilla, Jesajassa 23: 17, 18; 57: 3; Jeremiaassa 3: 2, 6, 8, 9; 5: 1, 7; 13: 27; 29: 23; Miikassa 1: 7; Nahumissa 3: 3, 4; Hooseassa 4: 7, 10, 11; sekä 3. Moos. 20: 5; 4. Moos. 14: 33; 15: 39 ja muualla).

Siksi Herra on kutsunut myös juutalaista kansaa ”avionrikkoja sukupolveksi” (Matt. 12: 39; 16: 4; Mark. 8: 38).

X NIIN PALJON KUIN JOKU KARTTAA KAIKENLAISIA VARKAUKSIA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄN RAKASTAA REHELLISYYTTÄ

80. ”Varastamisella” luonnollisessa merkityksessä ei tarkoiteta ainoastaan varastamista ja ryöstämistä, vaan myös pettämistä, ja jonkin asian varjolla toiselta hänen omaisuutensa pois ottamista. Sen sijaan ”varastamisella” spirituaalissa merkityksessä tarkoitetaan riistää toiselta hänen uskonsa totuudet ja lähimmäisenrakkautensa hyvyydet. Mutta ”varastamisella” korkeimmassa merkityksessä tarkoitetaan ottaa pois Herralta ne asiat, jotka ovat Hänen, ja lukea ne itselleen, siten vaatia itselleen oikeutta ja ansiota. Nämä ovat kaikenlaisia varkauksia. Ja ne tekevät myös yhden, kuten kaikenlaiset aviorikokset ja kaikenlaiset tapot, joista on edellä: se että ne tekevät yhden, johtuu siitä, että toinen on toisessa.

81. Varkauden pahuus astuu sisään syvemmälle ihmiseen kuin mikään muu pahuus, koska se on yhdistetty viekkauden ja petoksen kanssa, ja viekkaus ja petos ujuttavat itsensä aina ihmisen spirituaaliseen mieleen saakka, jossa on hänen ajattelunsa ymmärryksen kanssa. Että ihmisellä on spirituaalinen mieli ja luonnollinen mieli, nähdään myöhemmin, (nro 83).

82. Että niin paljon kuin joku karttaa varkautta syntinä, niin paljon hän rakastaa rehellisyyttä, johtuu siitä, että varkaus on myös petosta, ja petos ja rehellisyys ovat kaksi vastakkaista asiaa; jonka tähden niin paljon kuin joku ei ole petoksessa, niin paljon hän on rehellisyydessä.

83. Rehellisyydellä tarkoitetaan myös nuhteettomuutta, oikeudenmukaisuutta, uskollisuutta ja oikeamielisyyttä. Näissä ihminen ei voi olla itsestään niin, että hän rakastaa niitä niiden itsensä johdosta ja niiden vuoksi; mutta se, joka karttaa petoksia, viekkautta ja vilppiä synteinä, on näin edellisissä, ei itsestään vaan Herrasta, kuten edellä on osoitettu, (nrot 18–31). Niin on pappi, niin esivallan edustaja, tuomari, kauppias ja työmies, näin jokainen omassa tehtävässään ja omassa työssään.

84. Näitä asioita Sana opettaa monissa kohdissa, joista ovat nämä:

Joka oikeudenmukaisuuksissa vaeltaa ja puhuu oikeamielisyyksiä; joka halveksii voiton takia sortamisia, pudistelee käsiään, etteivät ne kannattele lahjuksia, tukkii korvansa, etteivät ne kuule veritöitä, ja sulkee silmänsä, etteivät ne näe pahuutta; hän tulee asumaan korkealla. (Jes. 33: 15, 16.)

Jehova, kuka tulee majailemaan sinun majassasi, kuka tulee asumaan sinun pyhällä vuorellasi? Joka vaeltaa nuhteettomasti ja tekee oikeutta… hän ei halveksu kielellään, ei tee pahaa toverilleen (Ps. 15: 1–3 ja seur.).

Minun silmäni etsivät maan uskollisia, että he istuisivat Minun kanssani; joka vaeltaa nuhteettomuuden tiellä, se tulee palvelemaan Minua. Minun huoneessani ei tule istumaan keskellä vilpin tekijä, valheen puhuja ei tule seisomaan Minun silmieni eteen. Aamunkoitteessa tulen tuhoamaan kaikki maan jumalattomat, hävittääkseni kaupungista…kaikki vääryyden tekijät. (Ps. 101: 6–8.)

Että ellei joku ole sisäisesti rehellinen, oikeudenmukainen, uskollinen ja oikeamielinen, hän on epärehellinen, epäoikeudenmukainen, uskoton ja vilpillinen, Herra opettaa näillä sanoilla:

Ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, te ette pääse taivasten valtakuntaan. (Matt. 5: 20.)

”Kirjanoppineiden ja fariseusten paljoa suuremmalla vanhurskaudella” tarkoitetaan sisäistä oikeudenmukaisuutta, missä on se ihminen, joka on Herrassa. Että hän on Herrassa, opettaa myös Hän itse Johanneksessa:

Minä sen kirkkauden, jonka annoit Minulle, olen antanut heille, että he olisivat yhtä niin kuin me olemme yhtä, Minä heissä ja Sinä Minussa, että he olisivat täydellisesti yhtä… että se rakkaus, jolla Sinä olet Minua rakastanut, olisi heissä, ja Minä heissä. (Joh. 17: 22, 23, 26.)

Tästä on ilmeistä, että he ovat täydellisiä, kun Herra on heissä. He ovat niitä, joita kutsutaan,

Puhdassydämiset, jotka tulevat näkemään Jumalan; ja te täydelliset niin kuin Isänne taivaissa (Matt. 5: 8, 48).

85. Edellä on sanottu (nro 81), että varkauden pahuus astuu sisään syvemmälle ihmiseen, kuin mikään muu pahuus, koska se on yhdistetty viekkauden ja petoksen kanssa; ja viekkaus ja petos ujuttavat itsensä aina ihmisen spirituaaliseen mieleen saakka, jossa on hänen ajattelunsa ymmärryksen kanssa. Jonka tähden nyt sanotaan jotakin ihmisen Mielestä. Että ihmisen mieli on hänen ymmärryksensä ja samalla hänen tahtonsa, nähdään edellä (nro 43).

86. Ihmisellä on luonnollinen mieli ja spirituaalinen mieli. Luonnollinen mieli on alapuolella ja spirituaalinen mieli on yläpuolella. Luonnollinen mieli on hänen maailman mielensä, ja spirituaalinen mieli on hänen taivaan mielensä. Luonnollista mieltä voidaan kutsua eläimelliseksi mieleksi ja spirituaalista mieltä ihmismieleksi. Ihminen myös erotetaan eläimestä sillä, että hänellä on spirituaalinen mieli; tämän mielen kautta hän voi olla taivaassa sillä aikaa kun hän on maailmassa: ja tämän mielen kautta myös on, että ihminen elää kuoleman jälkeen.

Ihminen voi ymmärryksestään olla spirituaalisessa mielessä, ja sen johdosta taivaassa, mutta hän ei voi tahdostaan olla spirituaalisessa mielessä, ja sen johdosta taivaassa, ellei hän karta pahuuksia synteinä; ja jos hän ei myös tahdostaan ole siellä, hän ei kuitenkaan ole taivaassa, sillä tahto vetää ymmärrystä alaspäin ja aiheuttaa, että ymmärrys on yhtä luonnollinen ja eläimellinen sen itsensä kanssa.

Ihmistä voidaan verrata puutarhaan, hänen ymmärrystään valoon ja tahtoaan lämpöön. Puutarha on valossa eikä samalla lämmössä talviaikaan, mutta valossa ja samalla lämmössä kesäaikaan; niinpä se ihminen, joka on yksin ymmärryksen valossa, on kuten puutarha talviaikaan; mutta se, joka on ymmärryksen valossa ja samalla tahdon lämmössä, on kuten puutarha kesäaikaan. Ymmärrys on myös viisas spirituaalisesta valosta, ja tahto rakastaa spirituaalisesta lämmöstä; sillä spirituaalinen valo on Jumalallista Viisautta, ja spirituaalinen lämpö on Jumalallista Rakkautta.

Niin kauan kuin ihminen ei karta pahuuksia synteinä, pahuuksien himot tukkivat luonnollisen mielen sisäiset tahdon puolelta, mitkä himot ovat siellä kuin tiheä verho, ja kuin musta pilvi spirituaalisen mielen alla, ja estävät ettei sitä avata. Mutta sitä vastoin niin pian kuin ihminen karttaa pahuuksia synteinä, silloin Herra virtaa sisään taivaasta, ja vie pois verhon ja hälventää pilven, ja avaa spirituaalisen mielen, ja siten päästää ihmisen sisään taivaaseen.

Niin kauan kuin pahuuksien himot tukkivat luonnollisen mielen sisäiset, kuten sanottiin, niin kauan ihminen on helvetissä; mutta niin pian kuin Herra on hälventänyt nämä himot, ihminen on taivaassa. Samoin, niin kauan kuin pahuuksien himot tukkivat luonnollisen mielen sisäiset, niin kauan ihminen on luonnollinen; mutta niin pian kuin Herra on hälventänyt nämä himot, ihminen on spirituaalinen. Samoin, niin kauan kuin pahuuksien himot tukkivat luonnollisen mielen sisäiset, niin kauan ihminen on eläin; hän eroaa ainoastaan siinä, että hän voi ajatella ja puhua, myös sellaisista asioista, joita hän ei näe silmillään, minkä hän johtaa ymmärryksen kohottamisen kyvystä taivaan valoon; mutta niin pian kuin Herra on hälventänyt nämä himot, ihminen on ihminen, koska silloin hän ajattelee totuutta ymmärryksessä hyvyydestä tahdossa. Samoin myös, niin kauan kuin pahuuksien himot tukkivat luonnollisen mielen sisäiset, niin kauan ihminen on kuin puutarha talviaikaan; mutta niin pian kuin Herra on hälventänyt nämä himot, hän on kuin puutarha kesäaikaan.

Tahdon ja ymmärryksen yhdistystä ihmisessä, ymmärretään Sanassa ”sydämellä ja sielulla”, sekä ”sydämellä ja hengellä”; kuten että heidän tulee rakastaa Jumalaa ”kaikesta sydämestään ja sielustaan” (Matt. 22: 37), ja että Jumala tulee antamaan ”uuden sydämen ja uuden hengen” (Hes. 11: 19; 36: 26, 27). ”Sydämellä” tarkoitetaan tahtoa ja sen rakkautta, sekä ”sielulla” ja ”hengellä” ymmärrystä ja sen viisautta.

XI NIIN PALJON KUIN JOKU KARTTAA KAIKENLAISIA VÄÄRIÄ TODISTUKSIA SYNTEINÄ, NIIN PALJON HÄN RAKASTAA TOTUUTTA

87. ”Väärin todistamisella” luonnollisessa merkityksessä ei tarkoiteta ainoastaan toimia vääränä todistajana, vaan myös valehtelemista ja panettelemista. ”Väärin todistamisella” spirituaalisessa merkityksessä tarkoitetaan sanomista ja vakuuttamista, että vääryys on totuutta ja pahuus on hyvyyttä, sekä päinvastoin. Mutta korkeimmassa merkityksessä ”väärin todistamisella” tarkoitetaan Herran ja Sanan pilkkaamista. Nämä ovat ”väärin todistamista” kolminkertaisessa merkityksessä. Että ne tekevät yhden ihmisessä, joka todistaa väärin, puhuu valhetta ja panettelee, voidaan nähdä niistä asioista, jotka on osoitettu teoksessa Doctrina de Scriptura Sacra [Oppi Pyhästä Raamatusta], (nrot 5–7 ja seur. sekä 57), Sanan kaikkien asioiden kolminkertaisesta merkityksestä.

88. Koska valhe ja totuus ovat kaksi vastakkaista asiaa, niin seuraa, että niin paljon kuin joku karttaa valhetta syntinä, niin paljon hän rakastaa totuutta.

89. Niin paljon kuin joku rakastaa totuutta, niin paljon hän tahtoo oppia tuntemaan sitä, ja niin paljon hän liikuttuu sydämessään, kun hän löytää sen; eikä kukaan muu tule viisauteen. Ja niin paljon kuin hän rakastaa tehdä sitä, niin paljon hän tuntee ihanuutta valosta, missä totuus on. Samanlaista on muiden tähän mennessä sanottujen asioiden kanssa; kuten rehellisyyden ja oikeudenmukaisuuden kanssa sillä, joka karttaa kaikenlaisia varkauksia; siveyden ja puhtauden kanssa sillä, joka karttaa kaikenlaisia aviorikoksia; ja rakkauden ja lähimmäisenrakkauden kanssa sillä, joka karttaa kaikenlaisia tappoja; ja niin edelleen. Sen sijaan se, joka on vastakkaisissa asioissa, ei tiedä mitään niistä, vaikka kuitenkin kaikki, mikä on jotakin, on niissä.

90. Totuus on mitä tarkoitetaan ”siemenellä pellossa”, josta Herra sanoo näin:

Kylväjä meni kylvämään… Ja hänen kylväessään putosi osa tien oheen ja tallautui, ja taivaan linnut söivät sen. Mutta osa putosi kivikkoiselle maalle, ja oraalle noustuaan se kuihtui, koska sillä ei ollut juurta. Osa putosi orjantappuroiden sekaan, ja orjantappurat noustuaan samalla tukahduttivat sen. Ja osa putosi hyvään maahan, ja kasvoi ja teki satakertaisen hedelmän. (Luuk. 8: 5–8; Matt. 13: 3–8; Mark. 4: 3–8.)

”Kylväjä” siellä on Herra, ja ”siemen” on Hänen Sanansa, näin totuus; ”siemen tien oheen” on niissä, jotka eivät välitä totuudesta; ”siemen kivikkoiselle maalle” on niissä, jotka välittävät totuudesta, mutta eivät sen itsensä vuoksi, siten eivät sisäisesti; ”siemen orjantappuroiden sekaan” on niissä, jotka ovat pahan himoissa; mutta ”siemen hyvään maahan” on niissä, jotka rakastavat totuuksia, jotka Sanassa ovat Herralta, ja tekevät niitä Hänestä, näin hedelmiä. Että näitä asioita tarkoitetaan, nähdään Herran selityksistä niistä (Matt. 13: 19–23, 37; Mark. 4: 14–20; Luuk. 8: 11–15).

Näistä asioista on ilmeistä, että Sanan totuus ei voi juurtua niissä, jotka eivät välitä totuudesta; eikä niissä, jotka rakastavat totuutta ulkoisesti, eivätkä sisäisesti; eikä niissä, jotka ovat pahan himoissa; vaan niissä, joissa Herra on hälventänyt pahan himot. Näissä siemen juurtuu, toisin sanoen, totuus, heidän spirituaaliseen mieleensä (josta edellä, nro 86 loppuun).

91. Nykyään on yleinen mielipide, että pelastuminen on uskoa tähän tai tuohon, minkä Kirkko opettaa; ja että pelastuminen ei ole tehdä Kymmenen käskyn määräykset, jotka ovat ”älä tapa”, ”älä tee huorin”, ”älä varasta”, ”älä todista väärin”, suppeassa ja laajassa merkityksessä. Sillä sanotaan, että Jumala ei katso tekoja, vaan uskoa; vaikka kuitenkin niin paljon kuin joku on näissä pahuuksissa, niin paljon hänellä ei ole uskoa (nähdään edellä, nrot 42–52). Kysy neuvoa järjeltä ja tarkastele, voiko jollakin tappajalla, avionrikkojalla, varkaalla ja väärällä todistajalla, niin kauan kuin hän on näiden pahuuksien himossa, olla uskoa; ja myös, voidaanko näiden pahuuksien himo hälventää muulla tavalla, kuin ei tahtomalla tehdä niitä, koska ne ovat syntejä, toisin sanoen, helvetillisiä ja perkeleellisiä: jonka tähden se, joka olettaa, että pelastuminen olisi uskoa tähän tai tuohon, minkä Kirkko opettaa, ja kuitenkin hän on sellainen, ei voi olla muuta kuin tyhmä, Herran sanojen mukaan Matteuksessa (7: 26). Sellainen Kirkko kuvataan näin Jeremiaassa:

Asetu Herran huoneen portille ja julista sieltä tämä sana… Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: Parantakaa vaelluksenne ja tekonne, älkää luottako valheen sanoihin, jotka sanovat, Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli ovat nämä. Tekö, jotka varastavat, tappavat, tekevät huorin ja vannovat väärin, sen jälkeen tulette ja astutte Minun eteeni tähän huoneeseen, joka on otettu minun nimiini, ja sanotte, me olemme pelastettuja, samalla kun teette kaikkia näitä kauhistuksia? Ryövärien luolaksiko te katsotte tämän huoneen? Myös Minä, katso, Minä olen nähnyt sen, sanoo Herra. (Jer. 7: 2–4, 9–11.)

XII KUKAAN EI VOI KARTTAA PAHUUKSIA SYNTEINÄ SIIHEN ASTI, ETTÄ HÄNESTÄ SISÄISESTI TORJUTAAN NIITÄ, PAITSI TAISTELUILLA NIITÄ VASTAAN

92. Jokainen tietää Sanasta ja Sanasta johdetusta opista, että ihmisen oma on pahuutta syntymästä lähtien; ja siitä johtuu, että hän synnynnäisestä himosta rakastaa pahuuksia ja hänet viedään niihin, niin että hän haluaa kostaa, pettää, panetella ja tehdä aviorikoksen; ja jos hän ei ajattele, että ne ovat syntejä ja sen vuoksi vastusta niitä, hän tekee niitä niin usein kuin tilaisuus tarjoutuu eikä maine kunnian tai voiton vuoksi kärsi. Tähän tulee lisäksi, että ihminen tekee niitä ilosta, jos hänellä ei ole uskontoa.

93. Koska tämä ihmisen oma tekee hänen elämänsä ensimmäisen juuren, niin on selvää, millainen puu ihminen olisi, jos tuota juurta ei perusteellisesti hävitettäisi ja uutta juurta istutettaisi: hän olisi laho puu, josta sanotaan, että se hakataan pois ja heitetään tuleen (Matt. 3: 10; 7: 19). Tätä juurta ei poisteta eikä uutta istuteta sen tilalle, ellei ihminen pidä pahuuksia, jotka tekevät juuren, vahingollisina hänen sielulleen, ja sen vuoksi halua vieraannuttaa niitä; mutta koska ne ovat hänen omiaan, ja sen johdosta mieluisia, hän ei voi tehdä sitä muuten kuin vastentahtoisesti ja kamppailulla, siten taistelulla.

94. Jokainen, joka uskoo, että helvetti ja taivas ovat olemassa, ja että taivas on ikuista onnellisuutta, sekä helvetti on ikuista onnettomuutta, ja joka uskoo, että helvettiin tulevat ne, jotka tekevät pahoja asioita, ja taivaaseen ne, jotka tekevät hyviä asioita, hän taistelee. Ja se, joka taistelee, toimii sisäisestään ja itse himoa vastaan, joka tekee pahan juuren; sillä se, joka taistelee jotakin vastaan, ei tahdo sitä, ja himoitseminen on tahtomista. Tästä on ilmeistä, että pahan juurta ei poisteta muuten kuin taistelulla.

95. Niinpä niin paljon kuin joku taistelee, ja siten poistaa pahuuden, niin paljon astuu hyvyys sen tilalle, ja hyvyydestä hän näkee samassa määrin pahuuden ulkonäössään, ja silloin että se on helvetillistä ja kauhistuttavaa; ja koska se on sellaista, hän ei ainoastaan karta sitä, vaan myös torjuu sitä ja lopulta inhoaa sitä.

96. Ihminen, joka taistelee pahuuksia vastaan, ei voi muuta kuin taistella ikään kuin itsestään; sillä se, joka ei tee sitä ikään kuin itsestään, ei taistele, seisoo kuin automaatti, ei mitään näkevänä eikä mitään toimeenpanevana, ja ajattelee jatkuvasti pahuudesta käsin sen hyväksi eikä sitä vastaan. Mutta on kuitenkin tiedettävä oikein, että Herra yksin taistelee ihmisessä pahuuksia vastaan, ja että se ainoastaan näyttää ihmiselle siltä kuin hän taistelisi itsestään, ja että Herra tahtoo, että se näin ilmenisi ihmiselle, koska ilman tätä näennäisyyttä ei synny taistelua eikä näin uudistamista.

97. Tämä taistelu ei ole raskas paitsi niille, jotka ovat höllentäneet kaikki ohjakset himoiltaan, ja antautuneet niille tarkoituksella; ja myös niille, jotka paatumuksessaan ovat hylänneet Sanan ja Kirkon pyhät asiat. Mutta muille se ei ole raskas; he vastustavat pahuuksia aikomuksissaan ainoastaan kerran viikossa tai kaksi kertaa kuukaudessa, ja havaitsevat muutoksen.

98. Kristillistä Kirkkoa kutsutaan taistelevaksi Kirkoksi, eikä sen voida sanoa taistelevan paitsi perkelettä vastaan, näin pahuuksia vastaan, jotka ovat helvetistä; helvetti on perkele. Kiusaus, jonka Kirkon ihminen käy lävitse, on tämä taistelu.

99. Taisteluista pahuuksia vastaan, mitkä ovat kiusauksia, käsitellään monissa kohdissa Sanassa. Niitä tarkoitetaan näillä Herran sanoilla:

Minä sanon teille, ellei vehnän jyvä, maahan putoava, kuole, se jää itse yksin; mutta jos se kuolee, se kantaa paljon hedelmää. (Joh. 12: 24.)

Sekä näillä sanoilla:

Kuka tahansa tahtoo tulla Minun perässäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon Minua. Kuka tahansa… tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen; mutta joka kadottaa elämänsä Minun ja Evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. (Mark. 8: 34, 35.)

”Ristillä” tarkoitetaan kiusausta, (kuten myös Matt. 10: 38; 16: 24; Mark. 10: 21; Luuk. 14: 27). ”Elämällä” tarkoitetaan ihmisen oman elämää, (kuten myös Matt. 10: 39; 16: 25; Luuk. 9: 24; ja erityisesti Joh. 12: 25). Ihmisen oman elämä on myös ”lihan” elämää, joka ei hyödytä mitään (Joh. 6: 63). Taisteluista pahuuksia vastaan, ja voitoista niiden ylitse, Herra puhuu Ilmestyskirjassa kaikille seurakunnille:

Seurakunnalle Efesoksessa: ”Sen, joka voittaa, Minä annan syödä elämän puusta, joka on Jumalan paratiisin keskellä” (Ilm. 2: 7).

Seurakunnalle Smyrnassa: ”Se, joka voittaa, ei tule kärsimään vahinkoa toisessa kuolemassa” (Ilm. 2: 11).

Seurakunnalle Pergamossa: ”Sen, joka voittaa, Minä annan syödä salattua mannaa; ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja” (Ilm. 2: 17).

Seurakunnalle Tyatirassa: ”Joka voittaa ja ottaa loppuun asti minun teoistani vaarin, sille Minä annan vallan hallita kansoja… ja koin tähden” (Ilm. 2: 26, 28).

Seurakunnalle Sardeessa: ”Joka voittaa, se puetaan valkeisiin vaatteisiin, enkä minä pyyhi hänen nimeään elämän kirjasta, ja minä tulen tunnustamaan hänen nimensä minun Isäni edessä ja Hänen enkelinsä edessä” (Ilm. 3:5).

Seurakunnalle Filadelfiassa: ”Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin ja kirjoitan häneen Jumalani nimen, ja Jumalani kaupungin nimen, Uuden Jerusalemin, joka laskeutuu taivaasta Jumalalta, ja minun uuden nimeni” (Ilm. 3: 12).

Seurakunnalle Laodikeassa: ”Joka voittaa, sen minä annan istua Minun kanssani valtaistuimellani” (Ilm. 3: 21).

100. Näistä taisteluista, jotka ovat kiusauksia, nähdään Uuden Jerusalemin opissa [Uusi Jerusalem ja sen taivaallinen oppi], julkaistu Lontoossa vuonna 1758, missä niitä erityisesti käsitellään, (nrot 187–201); mistä ja millaisia ne ovat, (nrot 196, 197); miten ja milloin ne tapahtuvat, (nro 198); mitä hyvää ne saavat aikaan, (nro 199); että Herra taistelee ihmisen puolesta, (nro 200); Herran taisteluista eli kiusauksista, (nro 201).

XIII IHMISEN TÄYTYY KARTTAA PAHUUKSIA SYNTEINÄ, JA TAISTELLA NIITÄ VASTAAN, IKÄÄN KUIN ITSESTÄÄN

101. Jumalallisesta järjestyksestä on, että ihminen toimii vapaudesta järkensä mukaan, koska toimia vapaudesta järjen mukaan on toimia itsestään käsin. Mutta nämä kaksi kykyä, vapaus ja järki, eivät ole ihmisen omia, vaan ne ovat Herran hänessä; ja sikäli kuin hän on ihminen, niitä ei tulla ottamaan häneltä pois, koska ilman niitä hän ei voi uudistua; sillä hän ei voi tehdä parannusta, ei voi taistella pahuuksia vastaan, ja sen jälkeen tehdä parannuksen arvokkaita hedelmiä. Koska nyt vapaus ja järki ovat ihmiselle Herralta, ja ihminen toimii niiden perusteella, tästä seuraa, että hän ei toimi itsestään, vaan ikään kuin itsestään.

(Että ihmiselle tulee Vapaus Herralta, nähdään edellä, nrot 19, 20; ja teoksessa Taivas ja helvetti, nrot 589–603. Mitä Vapaus on, nähdään julkaisussa Uusi Jerusalem ja sen taivaallinen oppi, nrot 141–149.)

102. Herra rakastaa ihmistä ja tahtoo asua hänen luonaan; eikä Hän voi rakastaa häntä ja asua hänen luonaan, ellei Häntä vastaanotettaisi ja vastavuoroisesti rakastettaisi: siitä eikä muualta on yhdistyminen. Tämän syyn vuoksi Herra on antanut ihmiselle vapauden ja järjen; ajattelemisen ja tahtomisen vapauden ikään kuin itsestään, ja järjen, jonka mukaan toimia. Rakastaa jotakin ja yhdistyä häneen, jolla ei ole vastavuoroisuutta, ei ole mahdollista. Eikä astua sisään jonkun luokse ja jäädä hänen luokseen, jonka luona ei ole vastaanottoa. Koska vastaanotto ja vastavuoroisuus ihmisessä ovat Herralta, niin Herra sanoo:

Pysykää Minussa, ja Minä teissä (Joh. 15:4).

Joka pysyy Minussa, ja Minä hänessä, se kantaa paljon hedelmää (Joh. 15: 5).

Sinä päivänä te tulette tietämään, että… te olette Minussa ja Minä teissä (Joh. 14: 20).

Että Herra on totuuksissa ja hyvyyksissä, jotka ihminen vastaanottaa, ja jotka ovat hänessä, Hän myös opettaa:

Jos te pysytte Minussa ja Minun sanani pysyvät teissä… Jos te pidätte Minun käskyni, niin te pysytte Minun rakkaudessani (Joh. 15: 7, 10).

Jolla on Minun käskyni ja joka pitää ne, hän… rakastaa Minua, ja Minä tulen rakastamaan häntä, ja tulen asumaan hänen luoksensa (Joh. 14: 21, 23).

Näin Herra asuu omassaan ihmisessä; ja ihminen asuu niissä asioissa, jotka ovat Herralta, näin Herrassa.

103. Koska tuo vastavuoroisuus ja vuorotellen, ja sen johdosta molemminpuolisesti, on ihmisessä Herralta, niin Herra sanoo, että ihmisen tulee tehdä parannus; eikä kukaan voi tehdä parannusta paitsi ikään kuin itsestään:

Jeesus sanoi, ”Ellette te tee parannusta, te kaikki hukutte” (Luuk. 13: 3, 5).

Jeesus sanoi, ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle, tehkää parannus ja uskokaa Evankeliumi” (Mark. 1: 15).

Jeesus sanoi, ”Minä tulin kutsumaan… syntisiä parannukseen” (Luuk. 5: 32).

Jeesus sanoi seurakunnille, ”Tehkää parannus” (Ilm. 2: 5, 16, 21, 22; 3: 3).

Sekä, ”He eivät tehneet parannusta teoistansa” (Ilm. 16: 11).

104. Koska vastavuoroisuus ja vuorotellen, ja sen johdosta molemminpuolisesti, on ihmisessä Herralta, niin Herra sanoo, että ihmisen tulee pitää käskyt ja tehdä hedelmiä.

Miksi te kutsutte Minua, ’Herra, Herra’, ettekä tee mitä minä sanon? (Luuk. 6: 46–49.)

Jos te tiedätte nämä asiat, te olette autuaita, jos teette ne (Joh. 13: 17).

Te olette minun ystäviäni, jos te teette, mitä minä käsken teidän tehdä (Joh. 15: 14).

Joka tekee ja opettaa, sitä tullaan kutsumaan suureksi taivasten valtakunnassa (Matt. 5: 19).

Jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, Minä tulen vertaamaan viisaaseen mieheen (Matt. 7: 24).

Tehkää parannuksen arvokkaita hedelmiä (Matt. 3: 8).

Tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi (Matt. 12: 33).

Jumalan valtakunta… tullaan antamaan sen hedelmiä tekevälle kansalle (Matt. 21: 43).

Jokainen puu, joka ei tee hedelmää… hakataan pois ja heitetään tuleen (Matt. 7: 19).

Ja monta kertaa muualla. Niistä on ilmeistä, että ihmisen tulee tehdä itsestään, mutta Herran voimasta, jota hänen tulee rukoilla; ja tämä on tehdä ikään kuin itsestään.

105. Koska tuo vastavuoroisuus ja vuorotellen, ja sen johdosta molemminpuolisesti, on ihmisessä Herralta, niin ihmisen tulee tehdä tiliä omista teoistaan, ja hänelle annetaan takaisin niiden mukaan; sillä Herra sanoo:

Ihmisen Poika on tuleva… ja silloin hän maksaa kullekin hänen tekojensa mukaan (Matt. 16: 27).

Ja he tulevat poistumaan, jotka ovat tehneet hyviä asioita, elämän ylösnousemukseen, mutta ne, jotka ovat tehneet pahoja asioita, tuomion ylösnousemukseen (Joh. 5: 29).

Heidän tekonsa seuraavat heitä (Ilm. 14: 3).

Heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan (Ilm. 20: 13).

Katso, Minä tulen… ja palkkani Minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan (Ilm. 22: 12).

Jos ihmisessä ei olisi vastavuoroisuutta, ei olisi mitään syyksi lukemista.

106. Koska vastaanotto ja vastavuoroisuus ovat ihmisessä, niin Kirkko opettaa, että ihmisen tulee tutkia itseään, tunnustaa syntinsä Jumalan edessä, luopua niistä ja viettää uutta elämää: että jokainen Kirkko kristillisessä maailmassa opettaa sitä, nähdään edellä (nrot 3–8).

107. Jos ei olisi vastaanottoa ihmisen puolelta, ja silloin ajattelua ikään kuin hänestä, ei olisi myöskään mitään voitu sanoa uskosta, sillä usko ei myöskään ole ihmisestä: muuten ihminen olisi kuin olki tuulessa, ja seisoisi elottomana, suu avoinna ja kädet rentoina odottaen sisäänvirtausta, ei mitään ajattelevana eikä mitään tekevänä niissä asioissa, jotka kuuluvat hänen pelastukseensa: hän ei tosin ole mikään toimija niissä, mutta hän on kuitenkin reagoiva ikään kuin itsestään. Mutta nämä asiat saatetaan vielä selkeämpään valoon julkaisuissa Enkelillisestä Viisaudesta.

XIV JOS JOKU KARTTAA PAHUUKSIA MISTÄ TAHANSA MUUSTA SYYSTÄ KUIN SIKSI, ETTÄ NE OVAT SYNTEJÄ, HÄN EI KARTA NIITÄ, VAAN AINOASTAAN TEKEE, ETTÄ NE EIVÄT ILMENISI MAAILMAN EDESSÄ

108. On moraalisia ihmisiä, jotka noudattavat Kymmenen käskyn toisen taulun määräyksiä, eivät petä, eivät pilkkaa, eivät kosta eivätkä tee aviorikosta. Ja ne heistä, jotka itsessään vahvistavat, että sellaiset asiat ovat pahuuksia, koska ne ovat vahingollisia yhteiselle hyvälle, ja siten vastoin ihmisyyden lakeja, he harjoittavat myös lähimmäisenrakkautta, rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, siveyttä. Mutta jos he tekevät näitä hyviä asioita ja karttavat noita pahoja asioita, ainoastaan siksi, että ne ovat pahoja, eivätkä samalla siksi, että ne ovat syntejä, he ovat silti pelkästään luonnollisia; ja pelkästään luonnollisissa ihmisissä pahan juuri pysyy juurtuneena eikä sitä ole poistettu; jonka tähden hyvät asiat, joita he tekevät, eivät ole hyviä, koska ne ovat heistä itsestään.

109. Moraalinen luonnollinen ihminen voi näyttää ihmisten edessä aivan samanlaiselta kuin spirituaalinen ihminen, mutta ei enkelien edessä taivaassa. Enkelien edessä taivaassa hän näyttää, jos hän on hyvyyksissä, kuin patsas puusta, ja jos totuuksissa, kuin patsas marmorista, joissa ei ole elämää. Toisin moraalinen spirituaalinen ihminen: sillä moraalinen luonnollinen ihminen on moraalinen ulkoisesti, ja moraalinen spirituaalinen ihminen on moraalinen sisäisesti, ja ulkoinen ilman sisäistä ei elä. Se tosin elää, mutta ei sitä elämää, jota kutsutaan elämäksi.

110. Pahan himoja, jotka muodostavat ihmisen sisäiset syntymästään lähtien, ei poisteta paitsi yksin Herran toimesta. Sillä Herra sisäänvirtaa spirituaalisesta luonnolliseen, mutta ihminen itsestään luonnollisesta spirituaaliseen; ja tämä sisäänvirtaus on vastoin järjestystä eikä vaikuta himoihin ja poista niitä, vaan sulkee ne sisään, tiukemmin ja tiukemmin, samassa suhteessa kuin se itseään vahvistaa. Ja koska perinnöllinen pahuus siten piilee sisään suljettuna, se kuoleman jälkeen, kun ihmisestä tulee henki, murtaa peitteen, jolla se oli peitettynä maailmassa, ja purkautuu ulos kuin mätä haavan kautta, joka oli parantunut ainoastaan ulkoisesti.

111. On vaihtelevia ja moninaisia syitä, jotka tekevät, että ihminen on moraalinen ulkoisessa muodossa; mutta jos hän ei ole moraalinen myös sisäisessä muodossa, hän ei silti ole moraalinen. Kuten esimerkiksi: jos joku pidättäytyy aviorikoksista ja huoruuksista, yhteiskunnallisten lakien ja niiden rangaistusten pelosta; maineen ja siten kunnian menettämisen pelosta; niistä johtuvien sairauksien pelosta; vaimon riitojen pelosta kotona ja sen johdosta elämän levottomuuden pelosta; aviomiehen tai sukulaisten koston pelosta; köyhyyden tai ahneuden johdosta; heikkouden johdosta johtuen joko sairaudesta, tai huonosta kohtelusta, tai iästä, tai kyvyttömyydestä: todellakin, jos hän pidättäytyy niistä jonkin luonnollisen tai moraalisen lain perusteella, eikä samalla spirituaalisen lain perusteella, hän on silti sisäisesti avionrikkoja ja huorintekijä; sillä kaikesta huolimatta hän uskoo, että ne eivät ole syntejä, ja sen johdosta hän ei pidä niitä Jumalan edessä luvattomina hengessään, ja siten syyllistyy niihin hengessään, vaikkakaan ei maailman edessä ruumiissaan. Jonka tähden kuoleman jälkeen, kun hänestä tulee henki, hän puhuu avoimesti niiden puolesta. Näistä asioista on ilmeistä, että jumalaton voi karttaa pahuuksia vahingollisina; mutta karttaa pahuuksia synteinä voi ainoastaan Kristitty.

112. Samalla tavalla on kaikenlaisten varkauksien ja petosten kanssa; kaikenlaisten tappojen ja kostojen kanssa; ja kaikenlaisten väärien todistusten ja valheiden kanssa. Kukaan ei voi siistiytyä ja puhdistua niistä itsestään; sillä jokaisessa himossa on äärettömästi asioita, jotka ihminen näkee ainoastaan yhtenä yksinkertaisena asiana, mutta Herra näkee pienimmätkin yksittäiset asiat jokaisessa sarjassa. Sanalla sanoen, ihminen ei voi uudestisynnyttää itseään, eli muodostaa uutta sydäntä ja uutta henkeä itseensä, vaan yksin Herra, joka on Itse Uudistaja ja Uudestisynnyttäjä. Jonka tähden, jos ihminen haluaa omasta viisaudestaan ja älykkyydestään tehdä itsensä uudeksi, se on ainoastaan kuin päällystäisi rumat kasvot meikillä, ja mädäntymisestä turmeltuneelle sisäiselle osalle levittäisi talia [lat. smegma].

113. Siksi Herra sanoo Matteuksessa:

Sinä sokea Fariseus, puhdista ensin maljan ja vadin sisäpuoli, jotta ulkopuolikin tulisi puhtaaksi! (Matt. 23: 26.)

Ja Jesajassa:

Peseytykää, puhdistautukaa, ja poistakaa pahat tekonne minun silmieni edestä, lakatkaa tekemästä pahaa… ja silloin, jos teidän syntinne ovat olleet helakanpunaiset, ne tulevat valkoisiksi kuin lumi, jos ne ovat olleet punaisia kuin purppura, ne tulevat olemaan villan kaltaisia. (Jes. 1: 16, 18.)

114. Lopuksi vielä edellä mainittuihin asioihin tulee lisätä nämä:

(I) Että kristillinen lähimmäisenrakkaus on jokaiselle, jotta hän tekisi tehtävänsä uskollisesti, sillä siten, jos hän karttaa pahuuksia synteinä, hän tekee päivittäin hyvyyksiä, ja on itse oma hyötynsä yhteisessä ruumiissa; siten myös pidetään huolta yhteisestä, ja jokaisesta erityisesti.

(II) Että muut asiat eivät ole varsinaisia lähimmäisenrakkauden tekoja, vaan joko sen merkkejä, tai hyväntekoja, tai velvollisuuksia.